Kestäisitkö jos aikuinen lapsesi antaisi palautetta lapsuutensa kasvatumetodeista ( ei positiivisessa mielessä)

[aikuinen itse]

Juttelimme äitini kanssa lasten kasvatuksesta ja päätin antaa äidille rehellistä palautetta siitä miltä minusta on tuntunut kun olin lapsi. Kerroin äidille että olisin tarvinnut enemmän lohduttajaa ja olisin kaivannut äidiltä enemmän hellyyttä ja usein odotin äidin tulevan lohduttamaan minua,mutta turhaan. Äidillä oli tapana että jos vaikka suuttui jostain niin se suuttumus tai pettymys kärsittiin yksin huoneessa pois eikä varmasti tultu lohduttamaan. Kerroin äidille myös miten paljon hän huuti minulle ja veljilleni. Äiti myös käskytti meitä kun tinasotilaita,hänen mielestään aikuinen päättää ja lapsella ei ole mitään sanavaltaa mihinkään asioihin.Tosin sanoin että enemmän minulla on positiivisia muistoja lapsuudesta ja nämä olivat vain niitä harvoja negatiivisia.

Sanotaanko näin että tyrmistyin äitini vastauksesta. Hän kertoi että hän on aina oikeassa ja minä olin erittäin vaikea ja hemmoteltu lapsi koska olin vahin. Syy meni myös isäni reissutyöhön. Äiti haukkui minut ihan pystyyn ja kertoi miten kamala ja mustasukkainen lapsi olen ollut.

Vieressäni ollut pikkuveljeni puolustu minua mutta äidin mukaan hänessä ei ollut mitään vikaa.

Äiti myös kertoi että luultavasti omasta tyttärestäni tulee samanlainen riiviö kun minä olin pienenä.

Mielestäni ei ole lapsen vika jos hänet hemmotelaan,sitten jätetään kun nalli kalliolle ja lopuksi aikuisena syyllistetään siitä miten kauhea olen lapsena ollut ja oikeutetaan kaikki sillä että isä oli reissussa ja äiti kasvatti minut ja 3 veljeäni yksin. Ei se lasten vika ole jos äiti on valinnut miehen joka tekee reissuhommaa ja tekee 3 lasta eikä ole kykenevä antamaan kaikille sitä mitä he tarvitsevat.

Kertokaa minulle olinko kohtuuton?

 

[Huspati Huta]

Yllätitkö äitisi näillä muistoillasi? Tunsikohan hän, että tämä tuli puskan takaa ja joutui puolustuskannalle?

 

[Huom]

Varmaan äitisi tunsi olevansa syytettynä ja koki tarvetta puolustautua. Kuten varmaan jokainen, joka on yksin kasvattanut kolme lasta ja yrittänyt ns. parhaansa. Kaikki eivät vaan ole loistavia ja ammattitaitoisia kasvattajia.

Et sinä mielestäni ole kohtuuton, mutta mitä arvelit tuolla syyttelyllä saavuttavasi? Itse olen jo kauan aikaa sitten antanut vanhemmilleni ns. anteeksi heidän tekemänsä virheet.

 

[ap]

Yllätitkö äitisi näillä muistoillasi? Tunsikohan hän, että tämä tuli puskan takaa ja joutui puolustuskannalle?

Ollaan puhuttu asioista aikaisemminkin tosin juttu on jäänyt usein nopeasti kesken koska äidin asenne on ollut että vika on kaikissa muissa paitsi minussa.

 

[myös samassa jamassa]

Oma äitinkin meno puolustuskannalle ja väheksyi kokemiani vääryyksiä. Kuten sitä että minua koulukiusattiin pahasti 3-8 luokka ja pyysin apua ja äiti sanoi että käännä toinen poski.
Olin kiltti lapsi seitsemään ikävuoteen asti ja sen seitsemän vuotta sain kokea vääryyttä kotona juopon isän ja väkivaltaisen veljen toimesta ja äidin joka ärsyyntyi kun itkin jos veli hakkasi minua. Sain jopa arestia itkusta ja taisinpa kerran saada jopa selkääni kun ulisin hekisestä tuskasta kun kokemani väkivallan jälkene kukaan ei ikinä lohduttanut. Sanottiin vain että minun pitää sietää veljeä vaikka hän oli väkivaltainen.

Oli muitakin asioita. Mutta noi nyt tuli mieleenni. Äitini mielestä on kuulemma muotia valittaa lapsuudestaan; ettei sitä pidä ottaa kovin vakavasti. Hänen työkaverinsakin kuulemma sai kuulla tyttäreltään huonosta lapsuudesta.

Sääli-

 

[ap]

Varmaan äitisi tunsi olevansa syytettynä ja koki tarvetta puolustautua. Kuten varmaan jokainen, joka on yksin kasvattanut kolme lasta ja yrittänyt ns. parhaansa. Kaikki eivät vaan ole loistavia ja ammattitaitoisia kasvattajia.

Et sinä mielestäni ole kohtuuton, mutta mitä arvelit tuolla syyttelyllä saavuttavasi? Itse olen jo kauan aikaa sitten antanut vanhemmilleni ns. anteeksi heidän tekemänsä virheet.

Tarkoitukseni ei ollut syytellä äitiä vaan kerroin yksinkertaisesti että on asioita joita hän olisi voinnut tehdä eri tavalla ja joista minulle on jäänyt vähän huono maku suuhun. Tarkoitus ei ollut siis syyttää äitiä mistään eikä nuo ole mielestäni asioita joita pitäisi edes pyydellä anteeksi,se on ollut hänen tyylinsä kasvattaa meidät. Kerroin vain että minä aijon kasvattaa lapsen eri tavalla kun hän tietyissä asioissa.

 

[myös samassa jamassa]

Lisään vielä että lakkasin olemasta hymynaamaa ja tottelevainen koska en enää kunnioittanut äitiäni ja isääni kun täytin 7. Äidin ja isän mielestä olin villi ja kuriton ( lue = kauhea ) lapsi ..


Kasvatuksellahan ei ollut mitään tekemistä. Itkuni oli kauhean luonteeni syytä. Eikä sen että minua syljettiin päivittäin päin naamaa.

Anteeksi kirjoitusvirheet- En tarkistanut kirjoittamaani

 

[MorbidMama]

Et ollut, mutta joidenkin on vain vaikeata käsitellä omia virheitään....äitisi puolustelu johtui varmaankin siitä, että hän tietää tehneensä väärin ja syyllistyi siitä jo valmiiksi...

 

[noh]

Sinänsä ehkä äitisi suuttui turhasta, mutta miksi tuollaista palautetta nyt oikeastaan edes pitää antaa. Hänelle ei varmaan ole tulossa enää lapsia, että olisi tarpeen edes ottaa opiksi... Itse luulen, että oma äitini saa ihan riittävästi palautetta omista virheistään siinä, kun näkee minun tekevän omien lapsieni kanssa asioita toisin. Miksi sitä sen enempää pöyhimään?

 

[jepulis]

Sinä olit lapsi ja äitisi aikuinen. Aikuiset eivät ole täydellisiä, joten toivon, että itse osaisi sanoa lapselle, että "anteeksi etten osannut tukea sinua niin paljon kuin olisit tarvinnut".

Lapset voivat olla hemmoteltuja tai kerjätä huomiota tai lohtua liikaa, mutta niistäkin asioista voi lapsen kanssa keskustella asiallisesti (tässä asiassa sinä olet väärässä, tämä ei ole niin iso asia. Kun olet miettinyt hetken niin tule huoneestasi, halataan ja jatketaan) yms. Eli kyllä sinulla on oikeus kokemaasi.

Äitiäsi et voi muuttaa, mutta voit sanoa, että hän oli se aikuinen jonka olisi pitänyt pystyä käsittelemään tilanne. Ei ole sinun syytäsi.

 

[ap]

Sinänsä ehkä äitisi suuttui turhasta, mutta miksi tuollaista palautetta nyt oikeastaan edes pitää antaa. Hänelle ei varmaan ole tulossa enää lapsia, että olisi tarpeen edes ottaa opiksi... Itse luulen, että oma äitini saa ihan riittävästi palautetta omista virheistään siinä, kun näkee minun tekevän omien lapsieni kanssa asioita toisin. Miksi sitä sen enempää pöyhimään?

Sanotaanko näin lyhyesti että äitini tuli kaivamaan verta nenästään tyrkyttämällä kasvatusmetodejaan minun ja lapseni väliseen suhteeseen ja kerroin hänelle miksi en aijo toimia niin.

 

[vieras]

Kysyit , kestäisinkö, pakkohan se olisi. Tiedän kyllä ettei kaikki mennyt niinkuin olisi pitänyt, Joten yrittäisin vastata neuvomalla ettei hän tekisi , samoja virheitä. Kuitenkin on niin ettei omaan mieleeni tulisi mennä omaa äitiäni haukkumaan, koska tiedän ettei katkeruus johda mihinkään, rakentava keskustelu on asia erikseen. Ehkä se purkautuminen kannattaa ainakin joskus tehdä jollekkin muulle, vaikkapa ammatti ihmiselle. Ketä se auttaa jos haukutaan toinen maan rakoon, ehkä me äidit tiedetään muutenkin että pieleen meni.

 

[Kotilehmä]

Minun kokemuksen mukaan jokainen lapsi syyttää jossain vaiheessa vanhempiaan ja katsoo omaa käytöstään heidän kautta, omista vanhemmista ja lapsuudesta löytyy syyllinen joka asiaan
Olen minäkin valittanut, kunnes omat lapset kasvoivat vähän isommiksi ja tajusin tekeväni itsekin lähes päivittäin asioita, joista minä joskus joudun vastaamaan. Jokainen ihminen tekee virheitä lasten kasvatuksessa, toivon että aikanaan kun minulle tulee eteen tuo tilanne, niin osaan ottaa kritiikin vastaan. Mutta aivan varmasti säälin itseänikin jos olen parhaani yrittänyt ja lapseni mielestä olen silti kelvoton äitinä.
Minä haukuin äitini kun hän passasi minut piloille eikä antanut yhtään vastuuta ja opettanut tekemään asioita itse ja lapseni todennäköisesti haukkuvat minut kun en koskaan passannut heitä ja pistin aina tekemään kaikki itse. Eli teit niin tai näin, niin haukut siitä tulee

 

[Huom]

Sinänsä ehkä äitisi suuttui turhasta, mutta miksi tuollaista palautetta nyt oikeastaan edes pitää antaa. Hänelle ei varmaan ole tulossa enää lapsia, että olisi tarpeen edes ottaa opiksi... Itse luulen, että oma äitini saa ihan riittävästi palautetta omista virheistään siinä, kun näkee minun tekevän omien lapsieni kanssa asioita toisin. Miksi sitä sen enempää pöyhimään?

Tämä oli se minunkin pointtini. Minä en keskustele kasvatusasioista äitini kanssa muuten kuin silloin, kun se on todellakin tarpeen eli jos hänellä on jostain asiasta täysin eri näkemys ja hän hoitaa lastani. Mutta onneksi näin ei edes ole.

Kukin tekee omat virheensä kasvatuksessa eikä niistä minusta ole tarpeen sen jälkeen enää puhua (ellei lapsi kärsi masennuksesta, ole itsetuhoinen tms. kun häntä on käytetty hyväksi lapsena tai tehty muuta, josta jää elinikäiset vakavat traumat).

 

[Huom]

Sinänsä ehkä äitisi suuttui turhasta, mutta miksi tuollaista palautetta nyt oikeastaan edes pitää antaa. Hänelle ei varmaan ole tulossa enää lapsia, että olisi tarpeen edes ottaa opiksi... Itse luulen, että oma äitini saa ihan riittävästi palautetta omista virheistään siinä, kun näkee minun tekevän omien lapsieni kanssa asioita toisin. Miksi sitä sen enempää pöyhimään?

Sanotaanko näin lyhyesti että äitini tuli kaivamaan verta nenästään tyrkyttämällä kasvatusmetodejaan minun ja lapseni väliseen suhteeseen ja kerroin hänelle miksi en aijo toimia niin.

Okei, nyt ymmärrän.

 

[hmm]

no ei sun tuntemukset mitenkään kohtuuttomia ole, mutta ehkä on kohtuutonta olettaa, että äitisi myötäilisi niitä(?). aika monen on vaikea kohdata tuollaisia asioita..
mulla aika samanlaiset lapsuuskokemukset; siis päällisinpuolin positiiviset, mutta silti kokemus kovasta syyllistämisestä, yksinjättämisestä yms. oon aika paljon yrittänyt näitä asioita työstää, ja näin järjen tasolla ymmärrän, että mun ei kannata alkaa niistä vanhempieni kanssa puhumaan: en tuullut kuulluksi lapsena, enkä yhtään sen enempää aikuisenakaan. lopputulos on vain pettymys toisensa jälkeen.

toisaalta mä myös ajattelen, etteivät he ole tehneet noita asioita ilkeyttään, vaan siksi, koska näin heidätkin on varmasti kasvatettu, ja tapa on ollut opittu. ovat siis varmaan monessakin suhteessa parhaansa yrittäneet, eivätkä enempään pysty, joten ehkä turhaan näitä asioita vatvoa. itselleni koen kyllä näiden asioiden läpikäymisen todella tärkeäksi, mutta teen sen muiden henkilöiden kanssa sitten

voimia!

 

[MorbidMama]

no ei sun tuntemukset mitenkään kohtuuttomia ole, mutta ehkä on kohtuutonta olettaa, että äitisi myötäilisi niitä(?). aika monen on vaikea kohdata tuollaisia asioita..
mulla aika samanlaiset lapsuuskokemukset; siis päällisinpuolin positiiviset, mutta silti kokemus kovasta syyllistämisestä, yksinjättämisestä yms. oon aika paljon yrittänyt näitä asioita työstää, ja näin järjen tasolla ymmärrän, että mun ei kannata alkaa niistä vanhempieni kanssa puhumaan: en tuullut kuulluksi lapsena, enkä yhtään sen enempää aikuisenakaan. lopputulos on vain pettymys toisensa jälkeen.

toisaalta mä myös ajattelen, etteivät he ole tehneet noita asioita ilkeyttään, vaan siksi, koska näin heidätkin on varmasti kasvatettu, ja tapa on ollut opittu. ovat siis varmaan monessakin suhteessa parhaansa yrittäneet, eivätkä enempään pysty, joten ehkä turhaan näitä asioita vatvoa. itselleni koen kyllä näiden asioiden läpikäymisen todella tärkeäksi, mutta teen sen muiden henkilöiden kanssa sitten

voimia!

Näin ehkä käytännössä toimii parhaiten...mutta kyllä lapsen pitää saada ja voida sanoa vanhemmalleenkin miltä tuntuu/miltä on tuntunut!!!!
Oma äitini ei ole myöskään koskaan osannut ottaan minkäänlaista kritiikkiä vastaan vaan on ottanut marttyyrin vaihteen päälle....hänen "kasvatuksensa" on vaivannut mua vuosikausia ja kamalaa on kun huomaan olevani joskus samanlainen omilleni kuin hän oli mulle!!!! :'(

 

[poppaliina]

Sinänsä ehkä äitisi suuttui turhasta, mutta miksi tuollaista palautetta nyt oikeastaan edes pitää antaa. Hänelle ei varmaan ole tulossa enää lapsia, että olisi tarpeen edes ottaa opiksi... Itse luulen, että oma äitini saa ihan riittävästi palautetta omista virheistään siinä, kun näkee minun tekevän omien lapsieni kanssa asioita toisin. Miksi sitä sen enempää pöyhimään?

Vaikkapa siksi että ap:lla on oikeus käsitellä lapsuuttaan, jopa sen oman kasvattajansa kanssa. Mitä puolustautumista hänen äidillään on omista virheistään? Ei yhtään mitään. On pikkasen vaikeaa antaa tosta vaan anteeksi, jos toinen ei edes tajua tehneensä mitään väärin.
Ymmärrän täysin ap:n tunteita, että vielä nyt, aikuisena joutuu syylliseksi sellaiseen mihin ei todellakaan ole lapsena syyllinen.
Ihan on samoja juttuja ollut omien vanhempien kanssa, asioita on käsitelty rankastikin. Ei siinä tarvitse äitejä sen enempää sääliä sillä verukkeella "että hän on tehnyt parhaansa". Meillä on onneksi lopulta pystytty puhumaan pettymyksistä ja äitikin on ymmärtänyt eikä vain paennut tekosyiden taakse. Silloin on helpompi rakentaa uutta siltaa ja antaa ne lapsuuden kokemukset anteeksi.

 

[vieras]

Ei tältä planeetalata löydy yhtäkään täydellistä kasvattajaa.....jokainen sinä ja myös minä teemme virheita varmasti kasvattaessamme pienokaisiamme.Kritiikkiä voi mielestäni antaa vain rakentavassa mielessä ei niin että saa vaan pahaa aikaan jos äitisi on tuollainen kun on purkaisit pahaa oloasi esim.ammattiauttajaan koska äitisi ja sinun välit voi mennä pysyvästi.Kuvittele itsesi äitisi tilalle? Ja muista sinä kasvatat lapsiasi lapsuuden kotisi lailla......et vain huomaa sitä!

 

[poppaliina]

Niin ja alkuperäiseen kysymykseen: Itseasiassa toivon että lapsilleni ja minulle tulee niin avoimet välit, että voivat antaa palautetta negatiivisistakin asioista. En halua mitään teennäisyyttä. Jos jotkut asiat ovat jääneet kaihertamaan, haluan kuulla niistä ja keskustella. Antaa oman näkemykseni asiaan ja syyt miksi olen mitenkin käyttäytynyt. Silloin tiedän, että lapsellani on parempi olla kun hän saa sellaiset taakat harteiltaan, jotka eivät hänen harteilleen kuulu. Ja jos ja kun varmasti sitä negatiivistakin palautetta joskus tulee (kukaanhan ei voi olle NIIN täydellinen ) niin voi sitten aidosti katua ja pyytää anteeksi. En halua mitään kaunoja kumminkaan päin

 

[vieras]

Kyllä minä olen pohtinut äitini kanssa hänen ja isäni kasvatusmetodeja ja niiden eroja ja mistä otan oppia nyt kun itsekin olen äiti. Me olemme keskustelleet ihan rauhallisesti ja omasta mielestäni rakentavasti. Äitini myöntää reilusti omat puutteensa. Näistä asioista on ollut puhetta lähinnä silloin, kun kysyn häneltä neuvoa tai mielipiteitä.

Meillä tosin onkin hirveän läheinen suhde, äitini on melkeinpä paras ystäväni. Ja mielestäni äitini on ollut maailman paras puutteistaan huolimatta. =) Keskustelu olisi varmasti erilaista, jos välit eivät olisi hyvät ja silloin on mahdollista että toinen ottaa kaiken syyttelynä, vaikka toinen ei sitä välttämättä tarkoittaisikaan.

 

[poppaliina]

Kyllä minä olen pohtinut äitini kanssa hänen ja isäni kasvatusmetodeja ja niiden eroja ja mistä otan oppia nyt kun itsekin olen äiti. Me olemme keskustelleet ihan rauhallisesti ja omasta mielestäni rakentavasti. Äitini myöntää reilusti omat puutteensa. Näistä asioista on ollut puhetta lähinnä silloin, kun kysyn häneltä neuvoa tai mielipiteitä.

Meillä tosin onkin hirveän läheinen suhde, äitini on melkeinpä paras ystäväni. Ja mielestäni äitini on ollut maailman paras puutteistaan huolimatta. =) Keskustelu olisi varmasti erilaista, jos välit eivät olisi hyvät ja silloin on mahdollista että toinen ottaa kaiken syyttelynä, vaikka toinen ei sitä välttämättä tarkoittaisikaan.

Kuulostaa erittäin hyvältä ja vanhempasi ovat myös oikeasti niitä aikuisia Mulle äiti on kans erittäin läheinen, vaikka asioita ei aina olekaan käsitelty rakentavassa mielessä. Mutta aina on sopuun päässyt ja välit ovat vain parantuneet

 

[hmm]

Näin ehkä käytännössä toimii parhaiten...mutta kyllä lapsen pitää saada ja voida sanoa vanhemmalleenkin miltä tuntuu/miltä on tuntunut!!!!

siis toki pitäisi voida! tosiasia nyt vaan on se, että tämä on näemmä liian iso asia käsiteltäväksi: vanhempani eivät pysty ottamaan sitä vastaan, enkä minä jaksa lyödä päätäni loputtomasti seinään/ ottaa pettymyksiä vastaan uudestaan ja uudestaan. joten ainahan sitä itsensä kiusaamista voisi jatkaa, mutta ehkä itsensä kannalta on viisainta kohdata ja hyväksyä tosiasiat, ja toimia niiden mukaan. eli tässä tapauksessa purkaa näitä asioita omalta kohdaltaan jonnekin, ja hyväksyä se, etteivät vanhemmat tähän pysty.

:heart:

 

[ap]

Ei tältä planeetalata löydy yhtäkään täydellistä kasvattajaa.....jokainen sinä ja myös minä teemme virheita varmasti kasvattaessamme pienokaisiamme.Kritiikkiä voi mielestäni antaa vain rakentavassa mielessä ei niin että saa vaan pahaa aikaan jos äitisi on tuollainen kun on purkaisit pahaa oloasi esim.ammattiauttajaan koska äitisi ja sinun välit voi mennä pysyvästi.Kuvittele itsesi äitisi tilalle? Ja muista sinä kasvatat lapsiasi lapsuuden kotisi lailla......et vain huomaa sitä!

Tottakai tehdään virheitä. Kuten sanottua mä en odottanut äidiltä mitään anteeksipyyntöä enkä odotakkaan,se oli hänen tapansa kasvattaa lapsia hänen persoonansa mukaan.Mulla ei ole noista asioista paha olo vaan perustelin äidille miksi en aijo tehdä omille lapsilleni niin ja miltä minusta silloin lapsena tuntui. Äiti sanoi omin sanoin "MINÄ OLEN AINA OIKEASSA" minä ainakin itse tiedän että en ole aina oikeassa mutta ainakin hän olisi voinnut myöntää myös minun tunteitteni olemassaolon eikä periaatteessa sanoa että olen täysin väärässä.

Meillä lapsille ei huudeta,eikä käskytetä kun tinasotilaita. Myös hellyyttä ja halauksia saa loputtomasti meidän taloudessa. Joitain asioita olen äidiltä myös kavatuksessa oppinut ja käytän myös omalla kohdallani.

 

[.]

mä en viitsi ruveta kaivelee menneitä ja kertoo äidille mitä se teki väärin, hyvä lapsuus pääosin mutta isän alkoholismi varjosti, äiti tukeutui lapsiin liikaa. nähtiin ja kuultiin sellaista mitä ei olisi pitänyt yms.