Keskustelua PCO:sta. Ent.PCOnaiset ja Vauvakuume

Oi onnea raitapaitaiselle! Hienoa kuulla että ekasta kphoidosta onnistui ja intoa on vielä pikkusisaruksiin :)

Mä just pyysin lääkäriltä lisää metuja.
Nyt ei oo ollu noista marveloneista oikeastana mitään sivuoireita, mieskin tossa kyseli että syönkö muka niitä vielä kun en ole yhtään niin pahansisuinen ja tappelunhaluinen kun ekalla kerralla.
Naamakaan ei kuki ja olo on hyvä. Kovin omituista. Kai se parin kk:n tauko noissa e-pillereissä sitten oli hyvästä. Säily ainakin parisuhde :D
Tällä viikolla ajattelin joulukuuksi varata aikaa gynelle ja katsottais tilanne onko mitään muutosta tän painon pudotuksen kanssa.

Toi 26kg on tajuttoman hieno saavutus!
 
Pco todettu elokuussa 07. Aiemmin jo oli vahvaa epäilyä, kun kierrot vain piteni ja piteni ehkäisyn lopettamisen (09/06) jälkeen ja kävin lekurilla asian tiimoilta. Normaalia runsaampaa karvankasvua on, ja läskit kertyy vyötärölle ja kertyykin helposti varsinkin kun olen niin perso makealle, hiilarikoukussa. Näin myöhemmin huomaankin, että kierrot rupes heittämään yhä enemmän mitä enemmän paino nousi. Siinä 15-kesäisenä, kun bmi oli jotain 20-21 kieppeillä muistaakseni, oli kierrot vielä täsmälleen 28 päivää.

Clomifenit kokeiltiin, yhteensä 7 kiertoa joista 5 annoksella 3 tabua päivässä, heikon oviksen kyllä sai aikaan mutta ei toivottua tulosta. Minusta vaikutti että olis limakalvojakin ohentanut. Teroluteja olen käyttäny sillon tällön katkaisemaan kiertoa, mutta enää en sitäkään. Lapsettomuushoitoihin ei olle lähetty eikä olla lähössäkään koska olen 99,99% varma että luonnolliset konstit pätee meijän kohalla.

Tällä hetkellä menkat on kateissa kokonaan, kierto lähentelee jo 130 päivää. BMI on nyt 27,2, n. 10 kiloa on matkaa siihen painoon, jossa reilu vuosi sitten kierrot lähti pelaamaan muutaman kilon painonpudotuksen jälkeen, joskin oli hivenen turhan pitkiä kiertoja. Otin silloin myös vyöhyketerapiaa tueksi. Valitettavasti jäin joulusuklaakoukkuun myös ja paino nousi normaalipainon ylärajalle. Siitä huolimatta tulin raskaaksi tämän vuoden alussa, tosin raskaus päättyi keskenmenoon 7. viikolla. Siinä välissä söin suklaata ja paino nousi, sama mässäily jatkui keskenmenon jälkeenkin ja lopulta päädyinkin tähän painoon jossa nyt olen. Ovulaatiosta ei ole ollut vilaustakaan km:n jälkeen.

VHH:sta olen tiennyt jo pari vuotta, ja vuoden verran olen muuten "noudattanut" sitä mutta en ole päässyt irti suklaasta. Eli en ole lopulta syönyt vhh:sti kuin lyhyitä aikoja. Nyt yritän taas tsempata parempaan alkuun. D-vitamiinit otin juuri käyttöön, niitten hyöty pitäis alkaa näkyä 2-3kk kuluttua, todella toivon että itseni kohdalla toimii ja kierrot alkaa pelaamaan ja auttaa myös laihduttamaan kun pitäis parantaa tuota mahdollista insuliiniresistenssiä. Yritän kyllä ottaa nyt itseäni enemmän niskasta kiinni jotta lähtisin lenkille yms ja luopuisin suklaasta niin olis sitte useampi ase käytössä. Vyöhyketerapiassa käyn edelleen mutta nyt en koe siitä olevan sellaista vaikutusta kuin vuosi sitten, liekö tuo liika paino sen tekee...
 
Täällä myös yksi pco:lainen. Menkat taisi alkaa 15-vuotiaana. keskivartalolle kertyy kilot ja menkat on noin 2 kertaa vuodessa. Pillereillä tulee normaalisti ja niitä kerkesinkin syödä nelisen vuotta. Pillereiden/terolutien aikaan menkat on tosi kivuliaat, luomusti ei oo mitään kipuja. Onko muilla sama?

Reilu 2 vuotta sitten alettiin haaveilla lapsesta ja vuoden yrityksen jälkeen hakeuduttiin hoitoihin(olisi voinut mennä aiemmin, kun on epäsäännölliset kierrot, mut enhän mä sitä tienny sillon). Ensin kokeiltiin clomit: ei ovulaatiota. Ovulaatiotestit muuten näytti mulla aina positiivista ku on LH taso niin korkea ilmeisesti pco:sta johtuen. Nyt oon syöny kolmisen kuukautta metuja. Ei vaikutusta kiertoihin ainakaan toistaiseksi. Paino on muutaman kilon laskenu, vaikka en oo sen kummemmin ollu dieetillä. Painoindeksi taitaa olla joku 26. Painolla ei kai mun kohalla oo niin suurta vaikutusta ku oon nuorempana ollu laihempikin eikä koskaan oo ollu säännölliset menkat. Metuista oon kyllä huomannu yhteisvaikutuksen alkoholin kanssa. Tulee huono olo puolesta pullosta siideriä.

Nyt on aloitettu pistoshoidot ja tarkoituksena olis kasvattaa yksi munasolu, eli ei siis IVF:ää vielä. Yksi vaihtoehto on myös rei'ittää munasarjat. Toivottavasti ei niin pitkälle kuitenkaan jouduta.
 
Auttaako tuo d-vitamiini siis miten ja mihin tässä asia yhteydessä? mulla meni ihan ohi nyt.

Orion ymmärrän tuskasi, suklaa on herkkua, ja mun on myös hiton vaikea olla ilman sitä. Aina se on maistunut.
Jotenkin ymmärrän täysin että KM:n jälkeen oot suklaan syöntiä jatkanut.
Pelottaa paljon jos tulen raskaaks ja meneekin kesken, että miten pää kestäis kun niin kovin ois vauva toiveissa. Ei pitäsi tietenkään ajatellä näin..

Berits
Mulla luomumenkat (silloin teininä kun muutaman vuoden niitä"harrastin" oli yhtä helllwettiä. 5-7luokalla esim poikkeuksetta jouduin koulusta kotiin sairaslomalle koska pyörtyilin kivusta monta kertaa päivässä. puolentoistakilsan kotimatka kesti kävellä 3tuntia ku joka kramppi veti maahan kaksin kerroin eikä voinut kävellä. Ei auttanut käsikaupanlääkkeet eikä kuumat suihkun. Oli se kamalaa.
Nyt onneks kun tuossa luomumenkat "vedin väliin" niin ei kipuilua ollut.
Pillereiden kanssa kipua on sillon tällöin, mutta useimmiten pari buranaa naamarissa vie kivut pois.

Ja mitä metuihin ja alkoholiin, en ole vieläkään uskaltanut juoda edes saunasiideriä/kaljaa. :D
Oon lukenu niin kamalia kauhutarinoita asidoosista ym.
Juon muutenkin suht harvoin, kerran ehkä kuussa sen saunajuoman, mutta kummasti nyt kolmen kuukauden jälkeen alkaa mieli tehdä lasillista =)
 
Nyt mulla on taas kierto venynyt, toivottvasti alkaneen raskauden takia.. Nyt on kp 37 ja vaihteluväli on ollut 24-46 päivää luomusti, suurin osa 32-38 välillä. Nyt mielestäni oli ovuloitu kierto ja sillä perusteella menkat olisi jo 3:tta päivää myöhässä. Menkat tupanneet alkamaan dpo 12-13 ja nyt menossa dpo 16... Jos olen ovuloinut..
 
Hieman jotain d-vitamiinista tässä yhteydessä... :) Harmi kun suomeksi ei näytä tietoa löytyvän...hankalampi tällaselle jolla ei niin huippu kielitaito ole.

http://www.telegraph.co.uk/health/women_shealth/3434420/Vitamin-D-can-aid-fertility.html

http://www.cfp.ca/cgi/content-nw/full/53/5/841/T70530841

http://www.ovarian-cysts-pcos.com/news41.html

http://www.ovarian-cysts-pcos.com/success-with-vitamin-d-overcame-pcos-naturally.html

Sit se että kun D parantaa sitä insuliinin herkkyyttä niin sehän ajaa sit käytännössä saman asian kuin metformiini. Jos olen ymmärtänyt metformiinin käyttötarkoituksen oikein...

Aloin nyt ottaa 125µg päivässä, näkeepä sitten 2-3kk päästä ellei jo aiemmin että mitä vaikuttaa. Veren d-vitamiinitasohan se pitää sitten kans mitata.

Eli d-vitamiinin lisäys kannattaa kokeilla kyllä. Vaikkei uskaltais samaan määrään kuin minä, ni vaikka se 50µg joka on tällä hetkellä virallisesti määritelty suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi. (Paineet suositusten nostamiseen on kyllä kovat ja tutkimuskia suuremman tason puolesta löytyy.) Jos ei varsinaista apua niin ei ainakaan haittaakaan. :)

Ois kyllä kiva tietää jos joku muuki lähtee testaamaan, ja millä annoksella. Sais vähän näyttöä miten toimii. :)
 
Orion, kiitos linkeistä, pitää perehtyä noihin paremmin kun on hetkisen enempi aikaa :)

Oon aina ollu aivan onneton kaikkien pillereiden kanssa, nyt vasta mies saanut mut syömään c-vitaminia ja sinkkiä (olin yhdessä vaiheessa jatkuvasti kipeä), ja nyt oma alotteisesti opetellut syömään kalanmaksa-öljyä.

Pitää tosiaan tutkasta nuo linkit läpi, avasinkin ne jo, niin muistuu mieleen kun tulee tuolta kaupoilta.
 
Neitim:lle kiitokset, laitan linkit suoraan myös tänne :)

http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/190408_01.html
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/060504_01.html

nyt sit alan tutkimaan näitä kerääntyneitä linkkejä =)
 
Ambrosine85: Tällä hetkellä bioteekin teho D kapseleita 25µg vahvuisia, otan niitä 6 päivässä, eli yhteensä 150µg, kohta varmaan lasken 130 mikrogrammaan (125 + 5 e-epan mukana). Tolosen d-vitamiinikapseleita (25µg sekin) ostan seuraavaksi (halvempaa kuin bioteekin), ennen kuin saan tilattua ulkomailta vahvempaa (125µg), iherb.comista, sieltä kun saa huomattavasti halvemmalla kuin täältä.

50µg kannattaa kyllä vähintään ottaa. Ja öljypohjaiset kapselit on parempi kuin kuiva tabletti, d-vitamiinihan on rasvaliukoinen. :)
 
On tää vaan niin kamalan ihanaa; tieto lisää tuskaa :LOL:
Ennen oli vain marvelon pillerit + metut.. nyt sitte lisää kaikenmaailman muita nappeja. Tätä vauhtia tarvin töihin oikeasti enää dosetin.

Kiitos Orion vastauksista, pitää perehtyä noihin itsekin tarkemmin.
Ajattelin jos huomenna saisin aikaseks soitettua mehiläiseen ja pääsis ihan lääkärin juttusille näistä kaikista napeista ja nappuloista. Ja toki katsastamaan miltä tuolla sisällä näyttää.
 
Koska tämä kiinnostaa minuakin enemmän niin tässä vielä jotain muuta .. :) (hieman eri sivuilta)

http://www.biovita.fi/uusi/products.php?lang=fi&id=69
http://www.biovita.fi/uusi/news.php?lang=fi&id=1527

neitim
 
Joo, eipä taaskaan saanut tyttö aikaiseksi soittaa gynelle aikaa.
No, on se uusi viikko ensivikollakin, eikä tässä nyt niin päivän päälle mennä.

Ajattelin jos tänään olisikin erikova mimmi ja laittaisi saunan päälle ja lähtisi lenkille. Kaapissa olis yks alkoholiton siideri :xmas:

Rankka perjantai ja sillain?

Ainoa mitä sain oikeasti aikaseks oli että tilailin noita aiemmin mainittuja 25mikrogrammasia d-vitamiineja. Voishan sekin selittää ehkä jotain? Ainakin kovasti puhuivat että d-vitamiinin puutos voi aiheuttaa/edistää lihavuutta.. Ja kun kala, kananmuna yms on mulle ns harvinaista herkkua kun en osaa syödä niitä

Neitim:in aamupäivästä laittama linkki oli kyllä niin hirmusen pitkä että väsähdin jossain sivulla 11. Onneks on täällä linkki, niin voi käydä katsomassa kun on taas liikaa energiaa notkua koneella, mutta ei mitään fiksua kykene tekemään :)

Viikonloppuja :ashamed:
 
Toki 25µg on selvästi tyhjää parempi. :)

Tää on kans yks valaiseva: http://terveesti.blogs.fi/2007/10/31/d_vitamiini_merkityksen_aliarviointi_on_~3225287/ Tuola on myös listaa siitä miten eri annokset per päivä vaikuttaa. 1µg=40IU.
 
Mulla kanssa olisi gynelle meno ajankohtaista. Nyt yk12 ja kierto venyy, nyt kp 41. Tänään vielä kerran varmistin negan. Alunperin luulin ovuloineeni kp 21 paikkeilla kun sain digitaalisella ovistestillä plussan kp 20 ja sillon oli "ovisoireitakin". No eilen sitten huvikseni tein taas digitaalisen ovistestin ja näytti taas plussaa, luulin josko voisin raskaana olla. Hain r-testejä, joilla varsmistin etten ole raskaana.

Mulla on nyt reilun vuoden pelittänyt kierto itsekseen, pituudet 24-46 väliltä keskimäärin siinä noin 34 päivää olleet.. Olen varma, että joissain kierroissa olen ovuloinut testien ja oireideni perusteella. Aika tarkkaan menkat ovat alkaneet dpo12-13 niissä hyvissä kierroissa. Nyt sitten ilmeisesti toinen ovuloimaton kierto peräkkäin menossa, joka vain venyy.. Viimeksi juuri vuosi sitten oli 2 kiertoa yli 40 päivää.

Mä en ole ylipainoinen ja viimeksi 6/09 gyne puhui pco-tyyppisyydestä ennemminkin kuin varsinaisesti pco:sta. Sain 3kk terolut-kuurin, jota en käyttänytkään kun kesällä oli kolme lyhyttä kiertoa peräkkäin ja luulin nyt toimivani jatkossakin.. Foolihappoa olen syönyt jo ja D-vitamiinia oon kalkkivalmisteesta saanut 5mikrog ja nyt sen lisäksi ostin 10mikrog. valmisteen. Ilmeisesti d-vitamiinia voisi ottaa reilusti enemmän, mikä nyt käy ilmi noista aiemmista kirjoituksista. Käytän kyllä maitotuotteitakin ihan riittävästi mielestäni.
 
Mä testailin kesällä kans ovulaatioita ja huomasin et ne testit näytti aina positiivista. Tosin mulla ei ollu mitään digitaalisia testejä. Luin jostain, että PCO:hon liittyy korkeat LH pitoisuudet, jotka siis huijaa testejä. Mulla tosin ovulaatiota ei oo varmaan koskaan tapahtunu.
 
berits kannattaa tehdä ovistestit päiväsaikaan , ei aamupissasta . mullakin liki aina plussaa , mutta sitten vaihdoin taktiikkaa neuvosta .. testaan useana päivänä ja ei milloinkaan aamupissasta vaan vaikka vasta seuraavasta ja testeinä nykyään prisman testit ja liki samaa vahvuutta usein tai samaa vahvuutta ,mutta kun olen onnistunut saamaan niihin myös kunnon plussan !!! niin tiedän mihin tähdätä .. testiin tulee kunnon plussa , eli testiviiva huomattavasti tummempi ja tulee nopeammin näkyviin ja kontrolliviiva jaa vaaleaksi ...

neitim
 
Mä kävin ekassa vyöhyketerapiassa, terapeutti sanoi että horminihäiriöistä on hyviä kokemuksia hänellä paljonkin.

Mulla ovistestit eivät näytä aina plussaa, välillä näyttää oviksne oikein, välillä kierrossa niitä LH-huippuja useammin mutta munis ei vaan irtoa. Mutta ei siis jatkuvasti plussalla ole mulla.
 
Onko kukaan kokeillut maca-jauhetta, lueskelin että pitäsi olla suotuisa vaikutus hormonihäiriöissä. Monesti pco voi liittyä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Ja ilmeisesti vajaatoimintaa voi olla, vaikka ei verikokeissa näkyisikään. Kuitenkin hormonitoimintaan voi vaikuttaa jos kilppari toimii laiskemmin..
 
Millä tuo kilpparin vajaatoiminta voidaan sitten todeta jos verikokeessa ei näy?
Meillä suvussa tosiaan sekä liika että vajaa-toimintaa, ja nää multa poissuljettiin verikokein.

Kävin myös aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan erikoistuneen lääkärin vastaanotolla keväällä eikä mitään löytynyt. Siksi oli suuri ihme ja helpotus kun tosiaan papakontrollissa sattui olemaan asiaan perehtynyt lääkäri.

Eihän sitä tiedä vielä mitä kaikkea matkan varrella tulee esiin, mutta en mä enää halua pahinta pelätä.
Onneksi pco:n "ulkoiset" oireet on saatu ns hanskaan, joten aika luottavaisin mielin eteenpäin menen. Asettelen itselleni vaan kokoajan uusia rajoja. Nyt kun tuo -10kg on saavutettu, on toinen tavoite toiset 10kg (yhteensä siis -20kg).

Ei kai se lääkärillä käyminen niin kamalaa voi olla että tällaisia tavotteita pitäisi itselleen laittaa :LOL:
 
Onko teille tullut jotain oireita lisätystä d-vitamiini-annoksesta tai foolihapoista tv?
Mulla pelkkä kalanmaksaöljy sai närästämään kun sen 2 kapselia päivässä otin, vähensin hetkeksi yhteen nappulaan ja närästys katosi. Eikä tullut takaisin kun nostin annoksen kahteen.

Nyt tuntuu että joka yö närästää kun on d-vitskuja nostanut.
 

Yhteistyössä