Keskenmenon jälkeen plussanneet...

Jokohan uskaltaisin joukkoonne liittyä? Olen myös tuolta km:n jälkeen kuumeilevien puolelta. Lauantaina testasin vahvan plussan, ja nyt tässä jännäillään miten tällä kertaa käy. Neljäs lapsi olis tulossa. Vanhemmat on jo isoja, pojat -92 ja -94 ja tyttö -99. Keskenmenon sain toukokuussa, eloton pieni löytyi np-ultrassa viikoilla 13+3, menehtynyt 12+1. Oireita ei paljonkaan vielä ole, siksikin pelottaa miten nyt käy. Mutta ei auta kuin toivoa parasta! La olisi varmaakin 23.4. paikkeilla, varmistunee sitten neuvolassa. Hyvää päivänjatkoa teille kaikille!
 

Nostetaan pinoa :wave:

Paljon haleja plussanneille! :hug: Toivottavasti kaikki käy hyvin tällä kertaa. Itse en edes halunnut ekassa enkä oikein tokassakaan ultrassa katsoa koko kuvaa vaan olin ihan kuin jossainmuualla, kunnes lääkäri sanoi että kaikki on ihan OK. Silloin hiukan uskalsin vilkaista.
Nyt aletaan olla jo aika hyvällä puolella rv30 koputtelee jo ovelle. Huomenna neuvolaan ja eilen oli synnytyslääkärin tsekkaus kohdun tilanteesta. Jee istukka oli siirtynyt kohdunsuulta pois! Ei tarvii nyt jo alkaa hermoilemaan sektiota, kun alatie synnytyskin mahdollista.

Kaverillanikin oli keskenmeno tuossa joulukuussa, mutta nyt odotellaan laitokselta viestiä kumpi tuli =)

viivin+kaveri
rv29+5
 
Hei. Tänne minäkin taidan kuulua. La 10.1.2008 ja yksi meskenmeno takana, mitä siellä km: jälkeen yrittävien pinossa itkettiin. Viikko 20 menossa mutta pelkään kovin että joudun taas palaamaan tuonne toiseen pinoon. Toivottavasti iltapäivällä sydänäänet löytyvät ja saan huokaista helpotuksista.
 
vimpula 05 ja 07 millaista se sun kiinnittymisvuoto oli ja paljonko sitä tuli... tiedän et vaikee selittää mut jos yrittäisit edes =) mulla oli ovis kierronpv.17 vuoto alko kp.27...menkat ois pitäny alkaa tänää kp.31. tänää ei oo tullu enää yhtään mitään vuotoa =) ekana päivänä tuli vähän kirkasta vuotoa kohdunsuulta ekana päivänä ja 3 ja puol päivää tuli kirkkaan valkovuodon seas vähän punaista.. voisko se kiinnittymisvuoto noin " runsasta"? todella vaan kummallista tommonen vuoto... sillon kylläkin ku mul tota vuotoa tuli oli masu silleen kipeä kuin et menkat alkaa ny just. kivut het seur. päivänä pois ja sen jälk. ei oo kirkasta verta tullutkaan. voi kun se oiskin ollu kiinnittymisvuotoa... :)
viia82. kaikki on varmasti hyvin :heart: :hug:
viivin hyvä että istukka ei ole nyt tiellä. varmasti iso huoli pois harteilta :)
puella tervetuloa siullekkin.. =) 0
 
Tervetuloa uudet!!

mimmuli:
ei nyt ihan samatilanne, mutta mulla oli kans ennen plussaa vuotoa. Eli mullahan oli aina ennen menkkoja tuhruvuotoa 5-10 pv, tuhrut tuli sillonkin samallalailla, mutta loppu siis ennen menkkoja joita ei sitten tullutkaan!

[/b]Viia:[/b]Toivottavasti saitte sydänäänet kuulumaan!

Väsynyt Vinja ja Urmi 13+1
 
Ihanaa kun ihmiset on täällä niin mukana vaikka tuntemattomia ollaankin. Sydänäänet saatiin hyvin kuuluviin, kerrankin niin että minäkin kuulin, syke vain oli hieman edellistä matalampi. Minulla oli eilen voimakkaita kipuja istukan kohdalla ja supistuksia, siksi tämä pelko. Onneksi ymmärtäväinen neuvolantäti otti minut vastaanotolle.
 
Moikka!
Mimmuli: Mullakin oli kiinnittymisvuotoa 4 päivää ennen menkkoja eli kp 26-29/30 ja sitten teinkin haalean plussan, kun menkkoja ei kuulunutkaan... Eli nyt menossa vko 24+2... Niin ja ennen kaikkea mielettömästi onnea ja tervetuloa tänne puolelle :flower:
Samoin kaikille muille uusille paljon onnea plussan johdosta ja tervetuloa tänne puolelle...
Viia: Varmasti tuo pelko ihan normaalia. Itsekin kävin neuvolassa viime viikolla kesken työpäivän, kun pikkuinen oli ollut liikkumatta melkein 12 tuntia ja mulla iski paniikki... Neuvolatäti käski heti neuvolaan ja kuunneltiin sydänäänet ja sanoi, että kovin liikkui pikkuinen. Oli vaan kääntynyt sellaiseen asentoon, etten tuntenut potkuja... Tämä pikkuinen täällä masussa on niin vilkas, että sitä huolestuu aika äkkiä pitkistä tauoista... =)
Väsymystä riittää täälläkin ja viime yönäkin tuli valvottua pari tuntia, kun ei oikein löytynyt nukkuma-asentoa...
Niin ja mahtavaa, että meitä plusanneita tulee tuolta kuumeilijoitten puolelta... Salaa kävin taas kurkkimassa uutisia ja pulttiskin oli ilmeisesti plussannu... Mahtaavaa... Ja toivottavasti hän löytää myös tiensä tänne kuten me kaikki muut...
Viia82: Vielä sen verran, että mikään pelko tai huoli tai kipu ei ole koskaan turha ja ihanaa, jos neuvolatäti on ihana ja ymmärtäväinen...
Nyt täytyy mennä esikolle lukemaan iltasatua. Palailenm paremmalla ajalla...
Riikkuli 24+2
 
Mulla oli sitä vuotoo pari päivää ennenku menkkojen ois pitäny alkaa,semmosta ihan kirkkaanpunasta.Siteen tartti,mut vuoti tosi vähän ja loppu ku seinään!Eli peli ei tosiaankaa oo vielä menetetty! :hug: Toi on toisaalta ihan hyvän merkki,et se vuoto ei kestäny pitkään!
 
kiitos vimpula ja muutkin jotka viitti vastata =) kiitos tosi paljon tervetulotoivotuksista.. :hug: ihana olla tällä puolella... kun vain sais pysyykin. vielä ei mitään raskausoireita sehän ei viä mikään ihme näillä viikoilla :) nvlas tehtiin tänään raskaustesti ja selkeää positiivistahan se näytti!! :heart: :heart: ei onneksi enää mitäään haamua... silti vaikka vuoto on aikoja sitten normalisoitunut se kummittelee taustalla et tarkottiko se jotain..km:a tai tuulimunaa..tms :ashamed: kyllä mä oon tyhmä kun tälläsiä mietin mutku en saa itellein mitään :ashamed: mut silti iloitesen aivan kympillä tästä raskaudesta... voi että kun on ihanaa aamulla herätä ja tietää olevansa raskaana :heart: :heart: :heart: tätä on kuumeillut niin kauan... ja nyt se voi olla totta...pikku kakkonen :heart: :heart: :) mul on lähempänä 7 vkoa ultra ja siellä sit selviää aikasti paljon..onneksi pääsen jo noinkin ajoissa...enää ei kauan.. =)
meinaako kukaan mennä vk:n loppuna mökkeilemään kun on päättäjäiset? me mennään tytön ja miehen kanssa.. =) jokatapauksessa toivottelempa jo kaikille ihaninta vk:n loppua B)
:heart: :llä mimmuli ja pikkukakkonen 4+5
 
Mimmuli: Kaikki on varmasti hyvin... Itsekin kävin yksityisellä alkuraskauden ultrassa, koska mua pelotti ihan hirmuisesti. Oli niiiiiin ihana helpotus, kun kuuli sydämen puksuttavan ja näki, että siellä todella oli jotain... =) Nyt vaan rentoa mieltä ja ihanaa odotusaikaa... :flower: Ja hyvää viikonloppua kaikille... =)
Riikkuli 24+5
 
Ihanaa kun täällä on vain hyviä uutisia :)
Meillä oli keskiviikkona rakenne uä ja siellä pikkuinen näytti meille kuinka hienosti on kasvanut ja esitteli omaa kroppaansa :) Puoliväli alkaa olemaan, ja olo on niin mielettömän onnellinen :)
Ihanaa viikonloppua ja odotusta kaikille :heart:

Jenni 19+3
 
Moips! Tuntuu aina kivalta lukee noista uusista plussista ja varmasti vielä kivempi,ku nyytti uutisia alkaa kuulumaan!Kaverilla meni just viime yönä vedet ja nyt oottelee edistymistä.Siinä mielessä on vähä surku,koska sen toisen km laskettu ois ollu kaverin kaa samana päivänä!Mut pitää vaan iloita tästä riehujasta!

Itelläki vähä rauhotti mieltä,ku kävin alkuraskauden ultrassa ja ku ite näki sit kans,et kaikki oli ok...En oo yksityisellä käyny,ihan meijän neuvolan lekuri on tehny.Hyvä lääkäri,nytki anto mulle ton verenpaineen takia ylimääräsen ultran.Tarttee mennä kahville! :wave:

Vimpula ja hormoonihiiri 28+0 ei enää pitkä aika ois!
 
Täällä taas... Aika hiljaista tällä puolella... Tulkaa nyt hyvät raskaana olevat naiset kertomaan kulumisianne... =) Tänne kuuluu ihan hyvää... Vauva on ollut aika aktiivinen taas öisin ja itaisin varsinkin... Öisin olen valvonut jonkin verran, kun ei meinaa vessassa käymisen jälkeen hyvää asentoa löytää... Sitten se kostautuu ankarana väsymyksenä töissä... Kun kuitenkin on päiväkodissa töissä, niin pitäisi se 8 tuntia olla virkeä, iloinen ja ah, niin ahkera... Mutta kun alkaa pikkuhiljaa tökkimään tuo työnteko... Esikoisesta olin heittämällä loppuun asti töissä eikä väsymyksestä tietoakaan, mutta nyt jotenkin tuntuu, että en varmaankaan jaksa ihan tuonne vkolle 35 painaa töissä. :ashamed:
Riikkuli 24+6
 
Heips!

Mä tässä yhtenä iltana kirjottelin pitkät jutut,mut ne katos jonnekki...

On ollu vähä haikee olo,kaveri,jonka kans oli samaan aikaan lasketut,sai tytön...omahan on enkelinä pilvenreunalla!Tarkemmin laskettuhan ois ollu tulevana perjantaina.Onneks masussa on liikkuvainen kaveri! :heart:

Sen verran piti olla tiedonhalunen,et 77mm Oli puolestaan saanu pojan,onnittelut,jos satut tänne kurkkaamaan. :flower: :flower: :flower:

Perjantaina ois neuvolaki,sittenhä ne alkaaki pyöriä jo kahen viikon välein.Siinä vaiheessa tuntuu,et aika kuluu yli nopsaan.Edelleenkään mua ei supistele,tai oo muitakaan vaivoja.Ainut oli sillo helteillä se verenpaine,mut nyt taitaa seki olla ollu ihan inhimillisissä lukemissa,huono olo hävinny!

Vimpula ja hormoonihiiri 28+5
 
TErvehdys pitkästä aikaa. Olen kyllä kävässyt lukemassa, mutta laiska....

Täällä kaveri möyrii kovasti ja keksinyt äidin virtsarakon leikkikaluksi, se ei todellakaan ole puristelulelu!!!! :$

Kiva kun on ollut mukavia uutisia luettavana. Kaverinikin sai siis pirtsakan pojan. Itsellä ei kauheesti ole tuntemuksia kumpi olisi tulossa. Muut tosin sanovat että poika kun olen ollut niiiiin huonovointinen tästä, edellinen on tyttö ja vielä samana päivänä kävin hiihtämässä 5 km lenkin kun synnärille. Nyt tuntuu tuo sauvakävelylenkkikin olevan liikaa. Tosin tänään täytyy mennä vähän kävelemään kun tuo ilmakin on viilentynyt minulle mukavaksi.

Mulla neuvola jo kahden viikon välein. Ja argh :kieh: tuota meidän palkanlaskijaa, just kyselin onko laittanut kelalle ne paperit, mutta ei!! Sanoin että voisi laitella nekin tässä tälläviikolla menemään. Saas nähdä onko ensiviikollakaan muistanut asiaa.

No jos menis heittämään pienen kävelylenkin ja sitten jos jaksaa imuroimaan alakertaa. Kirjoittelmisiin!!! :wave:

-viivin ja kaveri rv31+0-
 
unohdinkin tämän pinon täällä. *nyt täällä kuitenkin* :)
km puolella kuumeilijoissa ehdin puolisen vuotta viettää kunnes n.1,5 viikkoa sitten keskellä turkin alanyaa testasin plussan :heart: :D
joten kovasti odotettu vauva olisi tulossa huhtikuun lopussa meille.. =)
viikkoja vasta kovin vähän, mutta oireita senkin edestä.
ja toivo korkealla ja usko että nyt kaikki menee hyvin :heart: :ashamed:
pelko silti mukana sillä viimeisin meni kesken vasta rv 13- sitä ennen en uskalla "juhlia" kyllä :/

onnea kaikille plussanneille ja toivotaan meille parasta.. :wave:
 
Moikka Pulttis ja tervetuloa mukaan... :wave: Ihanaa, että plussasit. Niin usein olen käynyt kuulumisianne lukemassa... Mahtavaa :flower: paljon tarrasukkia pikkuiselle mukaan... :heart:
Käyn paremmalla ajalla kertomassa kuulumiset. Nyt täytyy mennä lukemaan iltasatua esikoiselle...
Riikkuli 25+4
 
Moikka Pulttis ja tervetuloa mukaan... :wave: Ihanaa, että plussasit. Niin usein olen käynyt kuulumisianne lukemassa... Mahtavaa :flower: paljon tarrasukkia pikkuiselle mukaan... :heart:
Käyn paremmalla ajalla kertomassa kuulumiset. Nyt täytyy mennä lukemaan iltasatua esikoiselle...
Riikkuli 25+4
 
Moikka Pulttis ja tervetuloa mukaan... :wave: Ihanaa, että plussasit. Niin usein olen käynyt kuulumisianne lukemassa... Mahtavaa :flower: paljon tarrasukkia pikkuiselle mukaan... :heart:
Käyn paremmalla ajalla kertomassa kuulumiset. Nyt täytyy mennä lukemaan iltasatua esikoiselle...
Riikkuli 25+4
 
moikka vain,aattelin josko uskaltautuisin tähän ketjuun mukaan..mulla oli km tossa viime kuussa,meni heti alussa kesken,pikkuinen kuitenkin syntyi kämmenelle ja itkuhan siinä pääsi ku sitä katteli :'(
en siis ollut uskoa silmiäni kun huomasin nyt testin näyttävän vahvasti kahta viivaa!!eli raskauduin heti seur, kierrosta,ei ehtinyt tulla yhtiäkään menkkoja tässä välissä.nyt jännään et miten pikkuinen pysyy matkassa mukana mulla kun on suuri keskenmeno riski kohdun epämuodostuman takia :/
mut nyt iloisin mielin odottelen enkä anna murheille sijaa =)
ainakin raskaus oireita on ja nytkin huono olo,yöks! :x
mut se on varmaan vain hyvä merkki!heh.. :D
siispä mukaan tullen tähän ketjiuluun
tilly ja masukki 6+ =)
 
kiitoksia! :D
juups,tein testin välissä ja näytti negaa joten kyllä siel pitäis nyt olla uusi asukki :heart:
jännittää miten käy mut koetan olla hyvilllä mielin.
nolona joudun kyllä tunnustamaan et tupakoin ja mulla periaate ,ehdoton et raskaana en polta!!nyt kamalat niksat päällä,ggrrr...
:ashamed:
mut pakko lopettaa ja kannustusta kaipaan kovasti,en tuomitsemista!!
kiva tää ketju kun saa tänne purkaa oloaan ja kertoilla kuulumisia ja kuulla miten toisilla menee =)
onnea kaikille odottajille!

sinnitellen tilly sekä sinnittelijä
 
Tilly:
Mulla on sama tilanne kun sulla ollut. Eli ihan alussa oli km,menkkoja ei ehtinyt tulemaan kun jo oli raskaana. Ainakin minulle silloin sanoivat että koska kaavintaa ei tarvittu minulle tehdä niin ei pitäisi olla mitään riskiä.
Ja tuosta polttamisesta, ite pääsin sillei siitä et päätin lopetus päivän viikon päähän, pikku hiljaa vähensin polttamista viikon aikana ja kun oli tuo lopetus päivä, vedin aamu tupakan ja sen jälkeen iskin laastarin käteen päivällä. Ja tuon jälkeen en ole yhtään polttanu vaikka mieli onkin tehnyt.
paljon tsemppiä lopettamiseen sekä paljon paljon tarrasukkia matkaasi jotta nyt pikkuinen pysyy matkassa loppuun saakka :heart:

jenni & hajis 20+4
 
Tervetuloa mukaan Tilly :wave: Itselläni sama tilanne ollut kuin sinulla... Eli keskenmeno tuli alkuraskaudessa vkolla 6, tämän jälkeen raskauduin heti uudelleen eli yhtiäkään kuukautisia ei tullut välissä. Nyt mennäänkin raskausviikolla 26. Ei kannata turhaan murehtia. Kaikki meneen varmasti hyvin... =) Itselläni oli pelko takapuolessa pitkään, välillä jopa vieläkin, mutta on pakko vaan mennä eteenpäin ja toivoa, että kaikki päättyisi onnellisesti... Eli paljon tarrasukkia mukaan pikkuiselle... :heart:
Täällä olis kuulumisia... Eli neuvolalääkäri oli tuossa keskiviikkona ja niin siinä sitten kävi, että joudun tuohon sokerirasituskokeeseen... Taas oli tullut 3 viikon aikana + 3kg! Eli samoilla luvuilla taas menen painon suhteen kuin esikoisestakin... Herkkuja kun en voi vastustaa. :LOL: Muuten kaikki oli ok. Pissa puhdas, verenpaine 75/120, Ja pikkuisen sydän jumpsutti taas tasaiseen tahtiinsa... =) Aikamoista myllerrystä pitää tuolla mahassa aina iltaisin... =)
Väsymys ja univaje vaivannut jonkun aikaa. |O Toivotaan, että siihen tulee korjaus jossain vaiheessa ja sais kunnolla levätä...
Riikkuli 25+6
 
Ihana oli lukea tätä pinoa, kuinka kaikilla on mennyt niin hyvin aikaisemmista kokemuksista huolimatta. Antaa toivoa itsellekin.

Eli mulla oli keskenmeno nyt kesäkuun lopussa. Viikkoja oli ultran mukaan kasassa 7+3, vaikka luulin että oltais menty viikolla 8+5. Olin tiennyt raskaudesta melkein puolitoista kuukautta. Kaikeksi onneksi raskaus päättyi spontaanisti eikä tarvittu lääkkeitä eikä kaavintoja. Vuotoakin kesti vain noin 5 päivää. Uudelleen raskauduin yhtien menkkojen jälkeen.

Nyt sitten odotellaan toukokuussa syntyväksi uutta tuhisiaa. Viikkoja on nyt kasassa 4+4. Odotan kovasti että tulisi selkeämpiä raskausoireita. Nyt on mahan nippailua, lievää kuvotusta välillä ja lämmöt ovat korkealla. flunssainen olo muutenkin.

Keskenmenneessä raskaudessa ei ollut kovia oireita kuten ensimmäisestä, josta syntyikin terve tyttö. Nyt vähän pelkäänkin, että oliko se oireettomuus ennakko keskenmenolle ja jos ei taaskaan tule oireita paljon, tarkoittaako se että tämäkin menee kesken. Onko kenelläkään kokemusta tästä? Tiedän kyllä että esim. äitilläni on 3 lapsesta oireet heitellyt laidasta laitaan ja siitä oireettomastakin syntyi terve lapsi. Mutta sitten se joka ultrasi jo kuolleen sikiön, sanoi, että varmaan arvasit kun ei ollut oireita. :/ Mut eikö se oireettomuus enemmänkin ennustaisi kohdun ulkopuolista tai tuulimunaa eikä sellaista joka tn jonkun rakennehäiriön vuoksi on lopettanut elämän. Vai miksi tämmöisestä tulisi niitä oireita vähemmän? Kertokaa viisaammat!

Tällaisia mietteitä. Vaikka tuosta kirjoituksesta saa kuvan että olen ihan epätoivoinen, en sitä ole. En anna itselleni siihen mahdollisuutta, haluan joka tapauksessa nauttia tästä raskaudesta mahassa olevan alkion ja itseni vuoksi.

Mutta kirjoitelkaa kuulumisianne! Olisi kiva lukea miten teillä menee.

t.Beccy 4+4
 

Yhteistyössä