TAAS on viime käynnistä täällä pinossa vierähtänyt tovi ja varsinkin omien kuulumisten kertomisesta on jo pari kuukautta aikaa.
Meille syntyi 6.1.2011 pieni tyttö painoltaan 3500g ja pituudeltaan 49cm. Päivät menevät niin nopeasti ohitse tällä imetys-vaipanvaihto-rauhoittelu-nukutus -kierrolla, ettei ole muka koneelle kerennyt rauhassa istahtamaan.
Onnittelut myös teille kaikille muille vauvan saaneille eli
BM, Vappupommi, Toive, Repa ja SpanishDancer ! :flower: Toivottavasti en unohtanut ketään.
Repalla oli synnytys mennyt sitten todella ripeästi, huhhuh.
Voimia
SD teidän perheelle ja etenkin pikkuiselle, joka on jo joutunut suuria kokemaan. :hug: Toivotaan, ettei lisää komplikaatioita tulisi. Hienoa kuitenkin, että olette päässeet nopeasti normaaliin vauva-arkeen kiinni ja tulevaisuuskin näyttää hyvältä kaikesta huolimatta.
Pinoon oli uusiakin odottajia tullut, ainakin
tömpsis, kitikat3 ja Neiti-81. Onnea plussauksesta kaikille ja paljon tarraliimaa, jotta kaikki menisi hyvin sinne aivan loppuun asti. :flower: Toivottavasti pystytte nauttimaan odotuksesta, vaikka siellä taustalla piilisi pieni epävarmuus. Itse pystyin rentoutumaan vasta joskus rakenneultran jälkeen ja silloinkaan en uskaltanut täysillä luottaa siihen, että vauva selviäisi elävänä tähän maailmaan. Koittakaa te nauttia raskausajasta minua enemmän ja ajatella positiivisemmin.
Synnytyskertomusta ajattelin tähän laittaa, sillä itse ainakin tykkäsin lukea muiden tarinoita.
Eli laskettu aika oli ma 3.1 ja silloin ei vielä mitään merkkejä synnytyksestä ollut näkyvissä. Vauva ei ollut vielä kiinnittynyt eikä mahakaan laskeutunut, joten olin varautunut siihen, että käynnistykseen asti vielä mennään. Seuraavana yönä klo 4-6 jomotti selkää kuten menkkojen aikaan, mutta kipu meni ohitse. Seuraavan päivän, tiistain, neuvolassa kaikki oli ok ja sf-mittakin jatkoi kasvuaan.
Tiistai-iltana tunsin yhdeksän aikaan ensimmäisen kivuliaan supistuksen.
Alussa supistusten väli oli 40 minuuttia. Yöllä supistukset voimistuivat ja väli tiheni parhaimmillaan/pahimmillaan 3 minuuttiin. Minun oli pakko liikkua supistuksen tullessa. En ollut nukkunut koko yönä ja lopulta aamusta torkuin sohvalla supistusten välit, jolloin supistukset taas harvenivat. Supistukset jatkuivat koko keskiviikkopäivän epäsäännöllisinä vaihdellen 3-20 minuutin välillä ja olivat kestoltaan jotain 1-2 minuutin välillä.
Illalla päätin, että käydään hakemassa jotain kipuun synnytysvastaanotosta, jotta saisin edes vähän nukuttua. Viime yöunista kun oli jo 1½ vuorokautta. Fiksuna tyttönä ajattelin että odotellaan kuitenkin uuden vuorokauden puolelle, niin ei tarvitse maksaa sairaalamaksuja muutamasta hassusta tunnista.
Kivut muuttuivat paljon pahemmiksi ja lopulta en enää jaksanut odottaa, vaan halusin lähteä sairaalaan HETI. *muoks* Vatsa ei ollut vieläkään laskeutunut mihinkään vaan keikkui korkealla heti rintojen alapuolella.
Olimme perillä TAYSissa puoli kaksitoista, jossa pääsin käyrille. Ne 20 minuuttia, mitkä piti maata paikallaan, tuntuivat kestävän ikuisuuden. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin 5-6 senttiä auki. Eli ei mitään kipulääkkeitä ja kotiin, vaan suoraan synnytyssaliin. Salissa olin n. klo 00.40 ja 10 min myöhemmin sain jo ilokaasua. 10 minuutin päästä tuli lääkäri paikalle laittamaan kohdunkaulanpuudutetta, jolloin olin 8 senttiä auki. Lääkäri puhkaisi kalvot ja seuraavana olinkin jo 9:ssä cm:ssä. Pian tuli ponnistuksen tarve ja sain aloittaa ponnistamisen. Vähän jälkeen kahden syntyi meidän pieni tyttömme.
Itse synnytys meni todella nopeasti ja "kivuttomasti", mutta avautumisvaihe oli raskas valvomisineen. Kyllä sitä ehti kotona supistustuskissaan toivoa, että josko tämän voisi sittenkin vielä peruuttaa.
Onneksi sentään kerkesin saada tuon yhden puudutteen, vaikka epiduraalia olinkin ajatellut. Pelottaa ajatella, että miten olisin näin ensikertalaisena uskaltanut ponnistaa ilman kipulääkkeitä pelkän ilokaasun voimalla. Sairaalakassin sisältö lehtineen ja eväineen jäi kokonaan hyödyntämättä, kun aika synnytyssalissa jäi niin lyhyeksi.
Aika kotona menee todella nopeasti, kuten
Vappupommi totesit. Päivät sekoittuvat toisiinsa ja menevät ohitse ilman, että on kerennyt mitään tekemään. Ihana tuo jälkijunassa tullut vauvakuume.=)
Kiitos teille kaikille täällä saamastani henkisestä tuesta tänä odotuksen aikana. :heart: Etenkin raskauden alkupuolen se oli todella tärkeää, mutta myös näin loppupuolella, kun synnytyspelot nostivat päätään.
Monella näyttäisi olevan viime hetket käsillä ja ehkäpä joku on jo saanut käärön kotiinkin asti.
Tuittu- ja tyttö 5vk