*** Keskenmenon jälkeen plussanneet heinäkuussa***

Hei ja kiitos kaikille!
Jonkin verran viime yönä nukkuneena jaksan taas siivota. Ilalla nousi kuume, mutta se on jo laskenut. Pakko saada tietyt käytännön asiat pois alta, koska kokemuksesta tiedän, etten ensi viikolla jaksa tehdä mitään. Pyykkikorit on kohta tyhjät, vessat kiiltelee puhtautta ja imurointi olisi vielä edessä. Kauppa on käytävä tyhjentämässä siteistä, koska niitä kuluu kiitettävästi. Jääkaappi on täytettävä helpoilla ruoilla. Näin se kesäloma menee pilalle ja kunnolla... Meillä oli vaikka mitä kivoja suunnitelmia, mutta mutta mutta.
Katkeruus on kamala tunne, koska en yleensä ole katkera vaan yritän olla positiivinen ja realistinen. Voi pas*a, kun vitu**aa.
 
:hug:
kaikilla meillä varmaan nyt kamalan apea mieli, kun mymmyryylläkin oli niin surullisia uutisia :( olen todella pahoillani teidän menetyksen puolesta.

leijonanpennut ovat kai vielä kaikki luolassaan, mutta kyllä he kaikki vielä putkahtavat maailmaan. se varmasti onkin niin, kuten nullpoints kirjoitti, että ketjussa pitemmällä olevat tuovat toivoa ja uskoa aina heille, jotka ovat aikaisemmilla viikoilla. vaikka riskejä on koko matkan ajan, joku aina pääsee maaliin asti ja seuraavalla kerralla ne ovat toivottavasti mymmyryy, viuhtis ja toverit, jotka oomme joutuneet hyvästelemään ketjustamme. mielessämme ootte kyllä kaikki. vaikken henkilökohtaisesti tunne ketään teistä kirjoittelukavereista, jokaisen kohtalo tuntuu tosi läheiseltä, kun löytyy yhteistä kokemuspohjaa.

ae kyllä saattaa olla jo kätilöitä kiusimassa, viime viestistään päätellen. pidämme peukkuja.
raportoin kuitenkin hällekin kysyttäessä, että kiitos, hyvin voin, mut ei mitään synnytystä ennakoivaa liikkeellä, vain väsymystä ja naama on turvonnut aika fantsusti... mutta molemmat on pientä tässä maailmassa ja ei ihmekään tällä helteellä.
mieheni jää kesälomalle koko elokuuksi tänään ja siitä oon tosi iloinen. on ollut pitkä kesä viettää muutaman vuoden hektisen työelämän jälkeen arkipäiviä kahden kissan kanssa, vaikka odotus on mennytkin hyvin, mutta kun naisihminen ehtii käydä päässään läpi vaikka mitä työpäivän aikana... nyt saa vähän vaihtelua päiviin.

voikaahan hyvin, neitokaiset :hug: pitäkää huolta lähimmistänne!

irtis ja 37+2
 
Kiitos kaikille lohdutuksista! Ehkä tämä tästä taas ajan kanssa. Oliko Kärppänä kun kysyi, oireiliko mitenkään...? Ei oireillut, ei ole edellisetkään oireilleet muuta kuin vasta ihan ennen kunnon vuotoa. Eivät ole meinanneet tulla ulos millään. Niin ja tutkimuksissahan me ollaan jo oltu, päästiin sen kolmannen km:n jälkeen. Ei löytynyt mitään syytä, mutta tässä raskaudessa oli apuna minidisperin (ehkäisi mahdollisia tukoksia) ja keltarauhashormoni. Eivätpä auttaneet. Jälkitarkastus meillä on siellä samalla polilla, missä meidät tutkittiin ja ohjeistettiin, katsotaan jos vaikka lääkärillä olisi jotain kikkoja, mitä voisi kokeilla. Sen näkee sitten.

Nyt poistun takavasemmalle, yritän nauttia auringosta. :wave:

Viuhtis
 
Mymmyryy saa vituttaa ja ankarasti. Sulla on siihen täysi oikeus. :( En oikein voi muuta tehdä kuin toivottaa voimia.

Ja Viuhtis, joo olin minä. Voimia teillekin. :(

Mulla itsellä pelottaa hiukan ensi maanantain ultra. Mutta toivotaan, et kaikki on ok... Niiden tuhruttelujen jälkeen ei ole tullut mitään nyt yli viikkoon, mutta. Munkin kroppa on panttaavaa laatua.
 
Viuhtis ja Mymmyryy minäkin olen niin kovin pahoillani puolestanne!!! monta voima
:hug: :hug: molemmille. Sanoja ei löydy... :'(
Olen ollut - taas - laiskanpuoleinen kirjoittelija, eipä mitään uutta täältä rintamalta, ehkä on hyvä niin. Liikkeitä tuntuu päivittäin, nyt uskallan jo niistä nauttia. Pakko tässä on uskoa, että kaiken maailman vastoinkäymisten jälkeen vielä aurinkokin paistaa. Mieliala kyllä heittelee aivan laidasta laitaan, välillä itkeä pillitän - viimeksi eilen, kaikista rakkaimman setterini poismenoa kohta puoli vuotta sitten, toisinaan tulee niin mahdoton ikävä - välillä taas elämä tuntuu mukavalta.

Valssu ja pikkarainen 23+5
 
Perjantaita!
Irtosora oli aivan oikeassa, kyllä on vetänyt mielen apeaksi nuo Mymmyryyn ja Viuhtiksen surulliset uutiset. Mymmyryy oli koko eilisen päivän mielessä ja tänäänkin kun töihin ajelin, oli ajatukset siellä suunnalla
On tuo suunnattoman surullista.


Toiveella oli hyvin uutisia, ihanaa että pienen sydämen jumpsutukset sieltä kuuluivat eikä verta ole tullut enempää. Tuota panikointia ei tosiaan tarvitse hävetä, siihen on näillä kokemuksilla ihan tarpeeksi syytä. Minua mietitytti myös sen tiistain jälkeen oma panikointi ja itkukohtaus siellä sairaalalla, mutta ajattelin sitten että hitot, jos on hätä niin on sitten. Onneksi siellä oli aivan ihana kätilö, joka ihan halasi lähtiessä ja toivotti voimia.

MyAngels, kiitokset sinulle sanoistasi! Mietin itse tuosta rakenneultrasta ihan samoin, pidän sitä kyllä kullan arvoisena. Olisimme menneet yksityiselle, jos kunnan puolesta siihen ei olisi päästy. Nyt ei joudu maksamaan, mutta..
Sinun kokemuksesi oli mielessä, kun mietin tuota tiistaista ultraa. Nyt on oikeastaan pahin olo ohi, kiellän kai koko asian ja elän toivossa ja pistän toiveet siihen puolentoista viikon päästä olevaan ultraan. Jospa vauva on tosiaan vain ollut janoinen. Jos ei, niin sitten alkaa jännääminen ja odottaminen


Eilen käytiin katsomassa koiranpentua ja varmistui että "pieni" karvapallero tulee taloon elokuun puolessa välissä. :heart: Pieni lainausmerkeissä, on berninpaimenkoira, joten ei kauhean pieni edes pienenä. :) Oli mahdottoman suloinen tapaus. Ja kiva, että on muuta ajateltavaa, kun sitä ultran odottelua..

Viuhtikselle ja Mymmyryylle toivottelen edelleen kovasti voimia eteenpäin jaksamiseen.

Ja Kärppikselle tsemppiä ultran odottamiseen. Toivotaan, että kaikki on kuitenkin ookoo.

Luminia tasan 13

 
viuhtikselle ja mymmyryylle ISOT pahoittelut :( voimia kovasti rankkaan jälkipyykkiin!!

mä olen jäänyt palstailusta jokseenkin taka-alalle odottelemaan h-hetkeä... ei oo oikeen ollut mitään uutta itsellä niin olen vaan sitten käynyt lueskelemassa teijän kuulumisia mutten ole saanut mitään kirjoteltua.

täällä vielä jokunen viikko pitäis helteissä jaksella ja sitten sais pikkunen jo luvan alkaa tulemaan jos tahtoo! ei oikeen pysty uskomaan että näin pitkälle on päästy kun olin jo heittänyt viimesen kiven kaivoon ettei meillä edes tätä esikkoa ikinä saada maailmaan... nyt sormet ja varpaat ristissä vielä ootellaan ja kohta toivottavasti päästään viettelemään sitä vauvan tuoksuista arkea :heart: :heart: :heart:

Kovasti vauvaliimaa koko pinon masukeille, paitsi ae:lle ja muille viimesillään oleville joiden vauvauutisia jo kovasti odotellaan!

Tää mamma lähtee massuineen kohti keski-suomea ja mökkisaunaa :heart:


Tini+Pingu-Rinsessa rv 34+2
 
Voi mymmyryy Olen todella pahoillani. Sana eivät riitä kertomaan mitä tunnen ja ajattelen tässä vaiheessa, kaikkien meidän lämpimät ajatukset ja tuki ovat luonanne :hug: Joskus meitä koetellaan oikein isolla kädellä, mutta uskon ja luotan siihen, että vielä jonakin päivänä se suloinen nyytti tuhisee teitinkin sylissänne ja voi sitä ilon päivää silloin :heart: Tukekaa toisianne ja surkaa rauhassa, olette ajatuksessamme :hug:

Tinii: kiva kuulla sinustakin :wave: Toivotaan että Pingu olisi äidille mieliksi ja kohta jo päivän valoon tulisi ;) Lämmintä ja rauhaisaa mökkeilyä!

Luminialle onnittelut tulevasta karvapallerosta :flower: Itse olimme kanssa lomalla katsomassa uutta pentua, mutta emme varmaan vielä pysty ottamaan :'(

mitään muuta en osaa kirjoittaa.. Kun listalta joutuu jonkun surullisen uutisen takia poistamaan, menee mieli aina niiin maahan ja sitä jotenkin tuntuu että nää omat asiat ja vaivat on niin pieniä :(

T. Miikkis ja masukki 29+5
 
heippa

Jospa uskaltautuisin tänne kirjoittamaan..
Täällä näkyykin tuttuja nimiä olevan paljon =)

Ihan ekaksi mymmyryylle ja viuhtikselle hyvin plajon voimia! :hug: niin väärin :'(

eli itse testasin plussa tuossa reilu viikko sitten.. viikkoja ei kaiketi vielä viittä... joten alku metreillä ja pää sekaisin..
ajatukset lentää.. asiat ei jää päähän enkä oikein uskalla ihteni antaa vielä innostua. Mieli jopa hieman apea. (anteekis, ei saisi valittaa :ashamed: )
mut pakko vaan menä päivä kerrallaan eteenpäin ja toivoa että tällä kertaa pikkuinen jaksaisi kasvaa.
varhaisultraan menoa mietin kans jotta näkisi onko siellä eloa..

luultavasti pysyttelen taustalla vielä.. olo on hieman irrallinen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan ;)
mut monella teistä jo tosi hienosti viikkoja kasassa =)
 
Huomenta kaikki =)

Aurinko se tänäänkin meitä ilostuttaa, onpa mukavaa ja vielä vapaapäivänä =) jesh!
Aamukahvi+ tämä palstailu on ehdoton yhdistelmä johon oon jäänyt koukkuun näin viikonloppuaamuisin. Kahvia juon just sen 4,5 dl per päivä mikä on sallitun rajoissa...ja se menee heti aamusta. Siihen on vähän "himo", mutta onneks oon saanu pidettyä itteni aisoissa ja loppupäivästä juon vaan mehua / vettä... sekin on hassua että kahvi äklötti ensimmäiset viikot ja nyt se maistuu ja tee taas äklöttää joka alkuviikoilla maistui. Hormonit kai... outoa ja ihmeellistä. just.

Luin koko sivun ja päällimmäisenä on kyllä viuhtiksen ja mymmyryyn (ja anteeks jos unohdin jonkun muunkin menettäneen! ) vointi.. en osaa kuvitella noita tunteita, vaikka onkin 1km takana, mutta että neljäkin...sitä tuntee avuttomaksi itsensä yrittäessään jotain sanoa, kaikki lohtupuhe ym. tuntuu kuitenkin niin haperolta.. tuskaahan se on ja helvet..ä vaan ei sitä voi mitenkään toisin ilmaista. ja väärin myös. joten ... :headwall: :headwall: :kieh: :kieh: -fiiliksissä teidän kanssanne ystävät!!!

danjuska onneksi olkoon!!!!!!!!! hienoa!!!!!!! :saint: tervetuloa meidän joukkoon vaan heti!! voi että...tiedän että on irrallinen ja apeakin olo..mutta luottoa peliin ystävä!! alustakin saa ja kannattaa nauttia!! kuulut tänne ihan siinä missä muutkin, kerrassaan hieno juttu! onpa kiva kuulla näin ihana positiivinen uutinen. =) jee!!

tinii niinpä..aatella, sulla jo loppupelit käsissä ja miten sitä ajatteli itsekin silloin onnistuuko tää koskaan... sitä tulee tipa linssiin ku ajatteleeki että tää on nyt ihan totta ja teillä kohta oikea vauva!! on se vaan niin upeeta, ei todeks itekään voi vielä uskoa. Naatiskele nyt lämmöstä ( jos se ei oo tukalaa... ) ja oikein mukavaa mökkilomaa teille!!

luminia vau, kunnon kokoinen koira teille tulossa! gratis! :saint: itekin tykkään rodusta, mutta mies vielä harkitsee koko koira-hankintaa... kallistuu enemmän kultaseen noutajaan, no mulle sopii sekin jos vain joku karvatuhero saatas tänne :saint: mietitään nyt sitä oikeeta ajankohtaa... että kandeeko nyt vai vauvan syntymän jälkeen ja sit ehkä vasta ensi kesänä... oon aina ollut koirafani =)

siis tuli pers. alla ootan kans tota viikon päästä olevaa rakenne ultraa.. voi kiesus ku voi jännittää... aikoja sitten ai yhtään jännittänyt mut nyt oon nähny akieken maailman unia ja pelänny jo toista viikkoa sitä, rukoilen niiin että kaikki ois ok, oi että... ei tiedä miten ois kun koko ajan ajatuksissa se...

hei mulla ois yks kyssä :attn: onko muilla välillä menkkamaista jomotusta vieläkin viikoilla 18+... ? mulla nyt viikko´ja 18+5 ja välillä juilii mahaa!! onkohan syytä soittaa johkin vai kuuluuko asiaan?? mitään vuotoa ei oo..

no..nyt taidan siirtyä muihin touhuihin ettei tää surffailu saa koko päiväks otetta, voikaa hyvin ladyt!!

katherine ja kultanen 18+5
 
ihan ensiksi danjuskalle suurensuuret onnittelut ja lämpöiset tervetulotoivotukset :heart: ja kaikki noi sun tunteet on tuttuja tälle porukalle että ihan rauhassa vaan kyl me ymmärretään :D ja täällä voi tosiaan puhua ihan kaikesta mikä mieltä painaa, mutta ihanaa että pääsit tänne

ei oikeen osaa mitään omia valituksia kirjotella kun nyt on niin monelta tullu suru-uutisia, muistuttaa ainakin taas kuinka elämässä ei mitään takeita oo ja täytyy vaan yrittää nauttia kaikista pienistäkin hyvistä hetkistä...

katherine ne voi olla ihan vaan kasvukipuja, toi on just sitä nopeimman kasvun aikaa, mulla ainakin oli just noilla viikoilla kauheet kivut, luulisin olevan vaan niitä mut tarkkaile nyt miltä ne tuntuu kun supistuksethan voi kanssa tuntua menkkakivulta, ota rauhallisesti =)

luminia onnea karvasesta vauvasta :heart: =)

tinistäkin kiva kuulla, hyvä että kaikki on sujunu hyvin =)

ihanasti sanottu se että leijonanpennut on vielä luolissaan :D juu täällä ainakin ja olo jatkuu samanlaisena, nyt vaan Arskalta kun saadaan ilmotus että miten meni siellä synnärillä, jännityksellä taas odotellaan.....

mitenkäs muuten fleur voi, onko tuloksista kuulunu mitään? :hug: toivottavasti kaikki hyvin

nyt imuroimaan ja ulos :wave:

eliisa ja pikkuruinen 38+2
 
Heips!!!
Toivottavasti teillä kaikilla on alkanut kivasti viikonloppu!
Tinii Kiva kuulla muistakin pitemmälle menneistä. Ihanaa kun menee hyvin!
Danjuska Tervetuloa joukkoomme! Mullakin heittelivät tunteet laidasta laitaan alussa. Kurjinta oli se etten halunnut iloita raskaudesta varmuuden vuoksi. Pikku hiljaa on tuo kadonnut, mutta kyllä aina pysäyttää kun huonoja uutisia kuulee. Täytyy vaan yrittää positiivisia ajatuksia yllä pitää. Pienokainen sen ansaitsee.
Toive Onneks tuo olikin väärä hälyytys. Sinä et saa täältä kadota pois, kuten ei kukaan muukaan. Ihan tarpeeksi ollaan kaikki koettu!
Luminia Onneks olkoon toisesta tulevasta perheen lisäyksestä! Itse olen kissanainen, joten kaksi maumau:ta täällä asustaa.
Katherine Ihanasti sulta juttua irtoo! Mulla on kans ollut kipuilua. Heti huomaan et sen jälkeen masu tuntuu isommalta. Nuo tutkimukset (ultrat) ovat kamalan jännittäviä. Kauhusta kankeena minäkin niihin menen... :|
Leijonista Täällä on kans huomenna pippalot. Pikkuneiti täyttää vuosia. Eli leijona hänkin on. Tosi sädehtiväinen on luonteeltaan ja kiltti. Aina on menossa mukana ja juttua riittää. Eli meidän jellona on kiva =) Eli omasta kokemuksesta ei ole paha merkki ollenkaan!
(.) Minä tästä häivyn kans pariks päiväksi. On talon siivousta edessä. Sit pitää mennä ostoksille. Myöhemmin tulee Suomen vieraita salmiakkien ja lakritsoiden kanssa -NAM!. Huomenna on sit ne neidin pippalot eli huominen menee niissä merkeissä...
Nauttikaa auringosta ja ottakaa rauhallisesti! :wave:

NullPoints + Tirri 17+2
 
pikainen huomio toiselta puolelta...

juu, juu en mä täällä sisällä homehdu, kohta ku mies tulee töistä ni lähetään biitsille!! käykää muuten ne, joilla mahollisuus, niin tsiikaamassa vuosaaren biitsi, törkeen upee!!! ja kivoja ruskettuneita miehiäkin.... ;) B)

niin siis huomio, tuolta toisesta pinosta... siis en pahalla sano vaan neutraali fakta : siellä on omanapasta porukkaa kyllä pullollaan, toisten juttuja ei kommentoida juuri mitenkään vaan koko ajan omaa napaa tuutin täydeltä!!! kuka oikeesti pidemmän päälle jaksaa lukea ja kiinnsotua??? vai eikö ne luekaan, kirjottaa vaan omiaan..no, jos tyytyväisiä ni so what.. mutta edes toisten menetyksiä kukaan ei ollut kommentoinut kuin tyyliin " osanottoni kaikille menetyksen kokeneille", siis en tarkotakaan että koko aika pitäs kaikki nikit huomioida ja olla ajan tasalla, kukin tyylillään, mutta ei mitään kellekään ollut kommenttia niinku täällä on aivan ihanasti kommentoitu...
no tämä vain huomioa että mun mielestä meillä aivan loistava ja fiksu porukka täällä!! josta oikeesti saa tukea :saint: :hug:

jep, nyt aurinkoon! B)
 
Mymmyryy: Vastasin sulle eilen. Toivottavasti ehdit lukea ennen tämän päivän koettelemusta...

Halaus Sinulle!



Nullpoints mietti miten vauvan hautajaisista selviää järjissään...
Hyvä kysymys

Mitään niin luonnotonta ei mielestäni ole, kuin vauvan hautajaiset. Siis sillä lailla luonnotonta, ettei ikinä pitäisi kenenkään joutua siihen tilanteeseen että täytyy oma vauvansa laskea hautaan... Niin pieni arkku, täynnä kultaa...

Sen kokeneena tiedän miten riipaisevan tuskallista se on, pitkän pitkän aikaa



Luminia: Voi että, Berninpaimenkoira!

Se on toinen rotu noista isoista koirista joista tykkään tosi paljon, eli siis Kultaisten lisäksi

Olenkin haaveillut että joskus sellaisen ostaisimme. Nyt saa vain hetkeksi nuo 5 poikaa riittää



Tervetuloa Danjuska!!
Ihanaa!!

Onnea hirmuisesti plussasta

Oon sua tänne jo kovasti odottanut!



Katherine: Tää meidän porukka täällä
on todellakin mahtava!!



:MyAngels ja pikkujätti rv 29+1 (ultra 29+3)
 
viuhtis ja mymmyryy :'( Paljon voimia ja jaksamista. :hug:
Mä vähän arvasin että en taaskaan saa kauheesti kirjotusta aikaan, mutta lukemassa käyn kyllä ahkeraan. En tiä mikä siinä on, mutta tuo kirjotuspuoli ei oikein luista. Ja tässä vasta niin alussa mennään, että ei oikeen sillai mitään kummosempaa viel ole. Päivä kerrallaan ja kiitetään jokaisesta uudesta aamusta pikku toukan kanssa. Kauhea väsymys ja kestokrapula koko ajan, pönttöä ei ole vielätarvinnut halailla onneks. Vieläkin mietin sitä varhaisultraa, neuvola on tiistaina et jos sitten sen jälkeen sen tilais...
Danjuskalle onnittelut!!!!! :flower: Aurinkoisia päivä kaikille!! :heart:

Riine & Rokkitoukka 6+4
 
Huomenta sisukkaat naiset ja äidit =)

Olen sitten tän viikonlopun virallinen nettinörtti, kun tännekin ehdin taas ensimmäisenä tänään =)



my angels hassua, miten aina itekin laittaa että "käyn pikaisesti vaan " täällä ja sit tuleekin juttua ja kommenttia pitkä pätkä! :saint: hyvä, että tulee! :saint:

Niin upea aamu taas sarastaa tai onhan se päivä jo noussut ajat sitten, voi kesä tuntua hyvältä. EIlen oltiin biitsillä ja kävin heittää talviturkin, ou jea! Mietin tietty heti sitten että miten tuo kultanen siihen suhtautui kun vesi ei ihan kädenlämpöstä ollut.... :saint: :saint: joo..ylipanic, kenties...???

teenpä omia mieltä askarruttavia kyssäreitä tähän jatkoks, vastailkaa ne ketkä jaksaa, ja kun jaksaa....
eli:

1. Oletko käynyt järvessä uimassa tänä kesänä? ENtä otatko saunassa kovia löylyjä?
2. jos juot kahvia, minkä verran ? ( Vrk)
3. Onko seksiasennoissa tullut muutosta? Mikä asento paras?
4. Onko anoppi ärsyttänyt raskausaikana enemmän/ vähemmän / ei yhtään?
5. MInkä verran liikuntaa harrastat päivässä tai viikossa?
6. Miten paljon pelkäät / pelkäsit rakenneultraa asteikolla 1-10?

Kiitos jos joku johonkin ees vastaa, nää nyt mulla pyörii toisinaan mielessä..voin omat vastaukseni koota seuraavasti:

1. olen kerran, ja otan melko kovia löylyjäkin silloin tällöin.
2. 4,5 dl päivä tai vähemmän..usein kyllä toi määrä!
3. ei oo..samoja vedetään, monia hyviä..
4. saman verran ku aikasemminkin, mutta kiva ihminen hän on pääpiirtein, nyt vaan kirpparilta tekee "Kaikenmaailman" löytöjä...
5. 20 min kävelyä, ja pari kertaa viikossa tunnin puolentoista lenkki. kävellen. vähän lihasharjotuksia kotona useasti viikossa.
6. pelkään enemmän nyt kun se lähenee.. ehkä 7-8 toisinaan.. mies ei paljoa.

joo..no jos mä keksisin jotain aamupalaa itelleni, nautinnollista sunnuntaipäivää kaikille!!

katherine ja kultanen 18+6
 
huomenia =)

vastailen heti katherinen kysymyksiin, muuten kuitenkin unohdan =)

1. en oo käyny uimassa kun lämpöset ilmat alko vasta sit kun oli jo 36 viikkoo täynnä ja sillonhan sitä ei enää suositella, saunonu oon ihan normaalisti kun en kovissa löylyissä muutenkaan viihdy
2. kahvia oon juonu puolestavälistälähtien noin 1-3 kupillista päivässä, yleisemmin kaks, tulisko siitä sit se 4,5 dl
3. seksiasento on se että mä nukun sängyssä ja mies useimmiten sohvalla :LOL: eli siis olis varmaan tullu muutoksia jos sitä harrastettas =)
4. ehkä vähän enemmän on ärsyttäny, en tiä mut ei paljon oon niin tottunu jo siihen millanen se on ja ihan hyvää tarkottava =)
5. liikuntaa harrasti paljonkin sinne 35 viikolle asti, pyöräilyä ja kävelyä, siis ihan hyötyliikuntana ja nyt koirien kanssa joka päivä jonkunmoinen lenkki
6. pelkäsin varmaan 8 verran, hermojaraastavaa oli sen odotus

nullpointsin pikkuneidille synttärionnittelut =)

kyllä tuli taas pyörittyä yöllä kun selkää särki ja supisteli ja oli niin kuuma, mutta kyllä se kai tää päivä tästä taas lähtee käyntiin, pitäis jotain tekemistä keksiä, uimaankaan ei varmaan päästä kun mies satutti jalkansa eilen pelissä eikä pysty käveleen, no huomenna lääkäriin

aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille

eliisa ja pikkuruinen 38+3
 
Aurinkoista sunnuntaita B)

Ekaks noihin kyssäreihin..

1) Olen käynyt uimassa vasta heinäkuun ajan, oikeestaan viimeiset pari viikkoa ollut sillai että pulahdan, joten sitä ei nyt ihan uimiseksi voi sanoa :whistle:
2) En oo koko raskauden aikana juonut kahvia, alkuun tökki ja nyt saan järkky hedareita jos kahvia juon, joten tee linjalla mennään, sellaiset 3 kuppia päivässä
3) Seksiä.. mitä seksiä.. Ollaan taidettu koko raskauden aikana (nyt rv 30) harrastaa 5 kertaa.. :/ Vähän hiljaista ollut kun mies pelkää että pikkumies sisällä potkii häntä kesken kaiken :LOL: Mutta muutoksia sillai tullut että enemmän kyljellään ollaan
4) ei anopissa mitään vikaa oo ollutkaan, mutta hermo menee omaan mutsiin!!! |O Siis voi jessus miten rasittava se osaa välillä olla, tää siis hänen ensimmäinen lapsenlapsi tulossa
5) menee enemmän toi liikunta hyötyliikunan piikkiin, yritän silti joka päivä käydä käpsyttelemässä epämääräisen ajan, mutta nivuskivut ei anna perix :ashamed:
6) varmaan tais toi jännitys ennen rakenneultraa olla aika katossaan, joten sanotaan 9 :x

Nullpointisin tytärtä minäkin onnittelen :flower:

Onnea Danjuska plussasta :flower: On se hienoa miten tuolta km jälkeen kuumeilevista kerta toisen jälkeen nousee porukkaa tänne odotus-puolellekin :D taustaile ihan rauhassa, ja sitten kun sopivalta tuntuu niin kerrohan muutama tieto itsestäsi ( laskettu aikasi, synnäri, keskenmenot ja monesko tulossa) niin lisätään tuonne etusivun listalle. Alku on raastavaa aikaa ja sitä pitää vaan jotenkin yrittää selvitä siitä. Itse muistan kanssa miten alku tuntui matelevan ja joka päivä pelkäsi pahinta. Mutta uskotaan ja luotetaan että tämä pysyy mukana :heart:

katherine: Mä oon tehnyt ihan saman huomion :D Alkuun kirjoittelin kanssa tuolla lokamassuissa mutta kun siitä ei tuu yhtään mitään kun kaikki on just sellaista minä, minä minä juttua. Johtuukohan meidän nöyrempi käytös siitä että kaikilla meillä on takana surullinen menneisyys ja siksi osataan nauttia erilailla tästä raskaudesta ja myös huomioida toisiamme? ;) Mutta se tässä alkaa itseäni jo harmittaa että kun sitten tämä pikkumies syntyy niin en enää odota enkä siis enää aktiivisesti voi täällä pyöriä :D
Noista menkkakivuista niin mulla on niitä aika-ajoin edelleen.. Meidän neukkatäti sanoi että ne ovat aina merkki keskenmenosta, mutta edelleen meidän mies on sinnikkäästi mukana, vaikka aina noita tylppiä menkkajomotuksia ollutkin.

Mymmyryyllä oli eilen raskas päivä :'( Lähetän hänen perheelleen valtavasti voimia :hug:

Eliisa HUI HUI, teillähän sit oikeesti kohta aletaan tekemään lähtöä, ihanaa :heart: Otahan kuitenkin rauhallisesti, vaikka vaavi voiskin varmaan jo syntyä ;)

( . ) Eilen oltiin rantsussa ja arvatkaa kuka paloi |O |O |O Rasvaa laitoin ja osaksi varjossa olin, mutta on tää iho jotenkin NIIIIIN muuttunut raskauden myötä että paloi, saakeli kun kuumottaa ja jomottaa selkää :/ Ennen ei ois ollut mitään hätää vaikka ilman rasvaa ois ollut koko ajan :LOL:
Huomenna tulee täyteen tasan 30+0, pitäisköhän sitä juhlia jotenkin :D
Pikkumiehellä on pari kertaa päivässä hikka, ollaankin naurettu että mikähän pikku siemailija sieltä oikein tuleekaan :LOL:

Eipä tässä muuta, Aloe veran kimppuun pitää mennä..

T. Miikkis ja masukki 29+6
 
heippa

ai vähänkö hajamielisyyttä ilmassa :LOL: piti eilen tänne kirkoitella mut kirjotinkin maalismassuihin.. ja okei, saattaa siellä vierailu päättyä lyhyeen kun nyt jo rähinä päällä..

kiitos kaikille tervetulo toivotuksista =)

Mymmyryy ollut kovasti mielessä :hug: voimia

NullPoints
Juu itsellä just tuota että en anna itseni iloita vielä, vaan yritän elää jalat maassa.. jopa ehkä hiukan kaivettuna jalkoja sinne maahan :/ ;)
mies enemmän kai innoissaan. kyselee että tuntuuko kaikki siltä kun pitäs jne :LOL: :D :heart:

MyAngels:
Ois teidän koira vauvathan on jo isoja :D oliko niin että teillä oli noutajia ja sitten myös pinsereitä?? vai muistanko väärin tuolta toisen puolen ajoilta..
meille saapui myös uusi perheenjäsen vappuna.. sekarotuinen vili koira.. ikä nyt alkaa olla 5kk.

Miikkis:
Jep minä ilmoittelen tietoja varmaan ekan neuvolan jälkeen. mut senverran että toinen tulossa, km oli elokuussa -07.. synnärin lyhennettä en kyllä muista.. :ashamed:

Ja sitten yksi asia mitä ihmettelen kovasti... kun tuntuu että minä en pelkää itse keskenmenoa.. siis että alkasin vuotaa jne.. vaan pelkään että pikkuinen ei kasva ja se seviää vasta ultrassa niin kuin viimeksi. viikkoja piti olla 12 niin pikkuinen oli pari viikkoa pienempi. mullahan sitten käynnistettiin ja olin päivän osastolla.


ja lopuksi vielä kyssäriin:

1. Kerran järvessä ja kerran meressä..
saunassa oatn toisinaan kunnon löylyt mutta välistä tuntuu että tekee nykyään tosi huonoa.
2. joitakin kuppeja päivässä.
3. ei ole tullut ainakaan vielä mitn muutoksia
4. tällä saralla kaikki ok
5. no töissä tulee hyötyliikuntaa, päivittäin koirien kanssa lenkillä.
6. en oikeastaan kovinkaan paljon asteikolla ehkä 6

mut siinäpä tällä erää.. poika kiukkus ja toin nukkumaan mutta nyt tuli tuohon että saanko herätä kun ei nukuta.. niin lähdetään välipalalle ja kalajoen särkille sitten leikkimään iltapäivästä
=)
 
Olen kyllä käynyt lukemassa teidän juttuja, mutta en ole kirjoittanut, kun ei ole mitään kerrottavaa, toistaiseksi. Ensin : olen tosi pahoillani Viuhtis ja Mymmyryy. Kaikki täällä on jollain tasolla joutuneet kokemaan menetyksiä ja olette varmaan kaikkien mielessä, jos se yhtäään lohduttaa surussa.

Eliisa, kiitos kysymästä, mutta odottelen vieläkin niitä istukkanäytteen tuloksia. Toivoin saavani ne pikemmin, mutta soitin perjantaina labraan ja sanoivat, että solut kasvavat hitaasti, joten saan tulokset varmaankin tiistaina tai alkuviikosta. Tunteet menee laidasta laitaan, välillä jaksan uskoa, että kaikki on hyvin, välillä toisin päin. En oikein uskalla ajatella koko raskautta tai vauvaa, siksikin olen ollut hiljaa taustalla. Tulen kyllä kertomaan, mitä kuuluu, kunhan saan itse tietää.
 
Nopia heip :wave:

Danjuskalle lämpimästi tervetuloa :) Ja onnea plussasta! :flower:

Tulin vain ilmoittamaan, että lähden tästä mökkeilemään pariksi päivää, joten jos musta ei kuulu mitään vähään aikaan, se ei ole merkki alkaneesta synnytyksestä ;) Pittää päästä kuumuutta pakoon järven rannalle, oon ihan tööt koko ajan.

Voikaa hyvin!

irtis ja kantapäitään kyljen läpi esittelevä ponteva 37+4
 
Iltapäivää naiset! Vastaankin heti katherinen kysymyksiin =)

1. Oletko käynyt järvessä uimassa tänä kesänä? ENtä otatko saunassa kovia löylyjä?
Taitaa pysyä meikäläisen talviturkki tiukast päällä,sen verran vilukissa olen. Saunassa
jaksan ottaa yhdet tujummat löylyt.

2. jos juot kahvia, minkä verran ? ( Vrk)
Aamulla on ehdottomasti saatava yksi kuppi kaffeeta. Iltapäivällä yleensä juon vielä
yhden.

3. Onko seksiasennoissa tullut muutosta? Mikä asento paras?
Muutos on se ettei seksiä ole yhdynnän muodossa mun järjettömän verenvuoto pelon
takia... Onneksi on muut keinot pitää mies tyytyväisenä :)

4. Onko anoppi ärsyttänyt raskausaikana enemmän/ vähemmän / ei yhtään?
Ihme kyllä anoppi ei vielä ole alkanut nyppiä...eiköhän tässä ehdi :D

5. MInkä verran liikuntaa harrastat päivässä tai viikossa?
Olen aivan lohduttoman laiska sohvaperuna! Noudatan vieläkin lääkärin kielto itsensä
rasittamisesta :/ No, koiran kanssa tulee käytyä lenkillä päivittäin :)

6. Miten paljon pelkäät / pelkäsit rakenneultraa asteikolla 1-10?
Pelkään reilusti enempi kuin 10!!!!!!!!!

Danjuska TERVETULOA! :flower:

Oma napsukka: olen itkenyt jo monet itkut tänään... mun rakas lähtee tänään reilu tunnin päästä ulkomaille ja nähdään ties milloin...On nyt pakkaamassa ja pian riennän nyhväämään viereen :'( Ikävä on jo suunnaton!!! Tulen viikon aikana kommentoimaan paremmin teitä muita kunhan saan koottua itseni...Miniä vielä kuunneltiin aamulla yhdessä ja parkuhan siinäkin pääsi molemmilta :(

-suruisa toive81 ja rakastakin rakkaampi mini 17+0 :heart:
 
Sunnntaita arvon naiset!
Piti tulla tänne koneelle vaihteeksi kun koko päivän olen ollut menossa. Pyykkivuori on päässyt yllättäen kasvamaan ja tänään onkin saanut kone jyllätä oikein kunnolla
Onneksi on niin mainio ilma että pyykit saa kuivattua ulkona. Jos vielä kohta iltalenkin viitsisi heittää.

Danjuskalle tervetulotoivotukset ja oikein suuret onnittelut!


Katherinen kysymyksiin sitten:
1. Järveen en ole uskaltautunut, vilukissa kun olen. Taitaa jäädä tältä kesältä.. Saunassa olen aina viihtynyt semmoisissa leppoisissa löylyissä ja minut saa äkkiä pois lauteilta lisää löylyä heittämällä.
2. Kahvi alkoi etomaan heti alussa eikä enää maistu niin kuin ennen. Töissä juon sen verran, etten vielä paljastu.. :D Ennen meni n.4 kuppia päivässä, nykyään maksimissaan se yksi.
3. ei muutoksia
4. eikä tässäkään
5. yritän lenkkeillä mahdollisimman monena iltana (n.tunnin kerrallaan). Tuo koirakin kun on jo niin vanha, ettei ole pakko lenkittää (ei jaksa kun pienen matkan) joten saa kiskoa itsensä liikkeelle. Keväällä liikunta väheni minulla radikaalisti, olin käynyt jumpassa ja salilla ja juossut tosi ahkeraan, mutta keskenmenon jälkeen tuli totaalinen tauko, ei huvittanut mikään. Ja se näkyy kyllä vyötäröllä..
Talvisaikaan olen kyllä innokas uimari, joten kunhan vain hallit taas aukenevat niin sitten. Ja jumppaan aion taas mennä..

No tulihan taas stooria..

Toiveelle lohtuhalitus ikävän keskelle! :hug:

Fleurille voimia odotteluun. On ihan varmasti tosi raskasta odotella, mitä tuleman pitää. Toivotaan, että hyviä uutisia vielä kuuluu ja pääset nauttimaan raskaudesta.

Hyvä Irtosora että ilmoittelit menostasi, varmasti veikkailut olisivat alkaneet muutaman päivän sisään.. :)

Mitenkähän AE jakselee? Jännityksellä odotellaan..

Meillä tosiaan koirakuume nousee.. Otettiinkin kavereiden kultainen noutaja hoitoon muutamaksi päiväksi =) Se on kyllä yhtä vanha kuin tuo meidän karvakorva, joten esim. lenkkiseuraa siitä ei saa. Mutta onpahan rapsuteltavana.

Kerrottiin muuten vauvauutiset tiistaina tuleville isosiskoille. Olivat ihan ihmeissään, eivätkä meinanneet aluksi uskoa todeksi. Nyt sitten esittävät jatkuvasti aika kiperiä kysymyksiä lasten alkuun laittamisesta ja kuinka kaikki tapahtuukaan (kaikki pitää tietää pienempiä yksityiskohtia myöten, joten yritäpä siinä sitten olla nokkela..)!!
Ovat nyt kyllä ihan innoissaan vauvasta ja puhuvat siitä kaiken aikaa. Ihana juttu. Paitsi tulihan sieltä jo kerran huonona hetkenä, että äiti ei sitten rakasta sitä vauvaa vaan pelkästään meitä.. Hyvä juttu että sanovat ääneen niin pääsee siitäkin sitten juttelemaan.

Jep, nyt sinne lenkille kun vielä aurinko paistaa.

Illan jatkoja toivottelee
Luminia 13+2
 

Yhteistyössä