Keskenmenon jälkeen kuumeilevat ***Keväällä***

Neiti on siinä ihan selkee haamu :)

aniit mulle tyhjennys tehty osastolla ja Cytoteccejä laitettiin ensin parin tunnin välein alakautta, suun kautta yhden kerran. Jolloin alkoi tunnissa ihan hirveet synnytys-supistukset (kesto 1min, väli 45sek), Panacod ei helpottanut kipuja ollenkaan. Sain sitten kipulääkettä suoraan lihakseen. Klo 16 alkoi kovat kiput (sitä ennen pientä menkkakaista jomotusta vain) ja klo 18 oli tyhjentynyt kohtu kokonaan. Klo 21 kotiuduin eikä kipuja ollut ollenkaan enää.

Ei tuosta tainnut olla hyötyä ;) Mulla noita Cyteteccejä kun annettiin iso satsi, viikkojakin oli 13, joten tyhjennyksessä plumpsahti pieni vauvanenkin ulos :|
Soittele polille jos yhtään epäilyttää noi kivut. Voisin kuitenkin kuvitella et noin pienillä lääkeannoksilla kivu vois alkaa tosiaan parin päivän päästä ja vuotokin voi olla tosi niukkaa, sen verran vähän viikkoja kuitenkin. Tsemppiä.

Kokkelille pahoittelut ja halit :hug: Kovasti voimia myös huomiseen tyhjennykseen. Itselle oli helpotus olla osastolla, vaikka myös ensin ajattelin että olisin mielummin kotona. Osastolla on kuitenkin ne asiantuntiat vieressä jos jotain kysyttävää tulee. Ja ne varmistavat että kaikki raskausmateriaali on varmasti tullut ulos ennen kuin kotiuttavat. Saat myös hyvät kipulääkkeet, jos sattuu tulemaan esim. samanlaisia supistuksia kuin mulla, niin niihin ei auta kotilääkkeet.

).( Kävin tänään Hcg:n määrityksessä labrassa. Huomenna kuulee tulokset. KKM tyhjennyksestä nyt kuukaus.
 
Onnea plussanneille ja pahoittelut huonoja uutisia saaneille.

Onpas tänne tullut tekstiä.
Kiitos Minalo kun jatkat päivittämistä. Minulle voisi päivittää kp 11/25.

ON: Täällä oli aamulla puolituntia todella mahtavat ovis kivut. En pystynyt muuta tekemään kuin olemaan kippurassa. Oli pakko ottaa burana. Meinasin jo lähteä lääkäriin kun en pystynyt istumaan ollenkaan. Onneksi meni ohi. Luultavasti yli suuri munasolu irtosi/puhkesi (tämä todettiin viime vkolla avalla).
Nyt tosin tulee vähän verta, mutta se on taatusti tosta ylisuuresta munasolusta.. Edelleen jatkuu oviksen metsästys. Huomenna pitäisi olla ovis jos kaikki olisi kunnossa. Luulen kuitenkin että ovis on vasta kp15 eli luteaalivaihe jää liian lyhyeksi, taas kerran. Noh onneksi seuraavaan kiertoon saan sitten luget auttamaan tota luteaalivaihetta.
 
neiti81: ihan selkeä haamu :)

Mulla cytoteceistä ei ole tullut mitään kipuja, yksi supistus jonka jälkeen vuoto aina reipastunut. Eka kerralla tuli alkion palasia ulos vaikkei edes vuotoa ja toka kerralla alkio tuli siististi pussissaan ulos, jonka jälkeen vuotokin alkoi. Silti jäi kuitenkin istukkaa, mut siis kipuja ei ole tullut.
 
Aijaa.com - 10020764
Aijaa.com - 10020765
Aijaa.com - 10020766
Tässä nämä aamupissan testit,omaan silmään luonnossa punertaa mutta eipä noista erota mitään.
No pissa oli kyllä laimeen näköstä johtunee yön juomabuumista kun ei uni tullu nii meni paljon nestettä.Mutta nyt jään odotteleen loppuviikkoon uutta testiä jos ei vuoto ala,oireet onneks vähän lohduttaa ja tän aamun ihana uutinen :) millon teillä siis on alkanut seuraavat kuukautiset Kohdunulkoisen/kaavinnan jälkeen? jos näitten dpoitten mukaan menen mitä oletan niin nyt kai dpo 12 ja eikös ne menkat ala yleensä dpo12-16.
 
Tiistaina 17.4.2012

HAAVEISSA ESIKOINEN

Sussu -72__39v_KM 3/12__________________________KP 8/24-27
heidukka__26v__KM 3/12__________________________KP 10/28
Sachie__20v___KKM 3/12__________________________KP 23/32
miuku9__21v___TM 2/12__________________________KP 30/26-28
kodehu__28v___KM 4/11, 8/11_____________________KP 33/30-32
Scarleth__35v__KM 1/12_________________________KP 4/28-32
duello__28v___enkelivauva 2/09, KM 12/11__________KP 42/28-30
Hannahi1______KM 12/11_________________________KP 49/28-30
tuuliannaliina__38v__KKM 4/10, 2/12________________KP 2/28
Starhope______KKM 3/12_________________________KP

HAAVEISSA TOINEN

cannes__34v___KKM 11/09, KKM 1/12______________KP 6/28-33
Aniit__________TM 4/11_________________________KP 6/?
Pink89________KM 1/12_________________________KP 8/24-27
Sanniz__34v____KU 3/11, KKM 1/12_______________KP 11/28-30
MiNalo__27v___KKM 6/11, KKM 3/12______________KP 2/32
meadow_______KM 10/11_______________________KP 17/28-30
Quu__35v_____KM 10/10,12/10,3/11,8/11,3/12________KP 17/28-32
Toivotonko_____KKM 11/11, KM 1/12_________________KP 28/27
Salasei________KM 09/09________________________KP 59/30
pupu75__36v____KM 1/12________________________KP ?

HAAVEISSA KOLMAS

Zoobles_____TM 1/12_________________________KP 7/27-30
Suerte__34v____KKM 3/12_____________________KP 13/29
Sirel________KM 3/12__________________________KP 16/?
Whisky Peat___KM 07/11_______________________KP 25/30-35
adora______KM 12/11, 3/12_____________________KP 34/30-33
Missa-76____KM 04/11, TM 3/12__________________KP

HAAVEISSA NELJÄS

Neiti81_30v_gen.kesk.12/08,KM 6/09,6/10,10/10,11/10,TM 3/12__KP 33/24-27
M1n1__33v_enkelivauva 12/10, KM 09/11_____________KP 11/25
Mamiksi monelle__37v_KKM 10/11___________________KP 43/34
dyddö_29v_KM 5/05,9/06,1/07,11/09,enkelityttö 1/11,1/12___KP 63/30-33
kokkeli

HAAVEISSA VIIDES

Lynette__25v____KM 3/12________________________KP 18/?
puskajussi__40v__KKM 12/11_____________________KP 24/30
piuu___30v____KU 3/12_________________________KP 30/28
miss bamse____KM 11/10________________________KP 41/28

PLUSSANNEET :heart: :heart: :heart:

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Carolina30+, Neiti -81, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, kultakimpale2, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, P12, tiiru, iitu85, vaavimasu

TAUSTALLA:

mammuzki, DingeLiDong, Filuuri, miinu92, maikkuliini, *kenguru*, beebe010, taraolivia, Suerte, Lilleri82, diiselikissa, cannes, miinä, fossiili

Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2106856-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-kevat-2012-a/
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Pink89
Moiks kaikille!
Olipa pakko tulla onnittelemaan ihanista plussista! :flower: se kyllä auttaa itseänikin uskomaan että mä vielä plussaan joskus.

Piuu en valitettavasti näe mitään noissa :| minkälaisia oireita sulla on?

Omia kuulumisia sen verran, tm oli siis 11/11 luonnollisesti tuli ulos kaikki raskausmateriaalit. Vuotoahan kesti muistaakseni viis kuus viikkoa ja tammikuussa tuli ekat menkat. Ja sen jälkeen tullut vielä kahdet epäsäännöllisen säännöllisesti. Keskimääräinen kierron pituus laskureiden mukaan ois ollut noin 28pvää.
Ja siis laskureiden mukaan mun kuukautiset ois pitänyyt alkaa 6.-8.4. Mutta ei näy eikä kuuluu. Sillon kun ois pitänyt alkaa oli hieman menkkakipuja ja huonoa oloa mut ei... Testejä oon tehnyt viime viikollakin kolme, kaks digiä ja yhden tavallisen ja kaikki negoja...
Tosin viime viikon tiistaina huomasin että oisko tullut ovislimaa, ihan kirkasta ja kananmunan valkuaisen näkönen "klimppi". En jaksanu dippailla enää kun ei ollut tikkuja ja oon päättänyt unohtaa noi ovistestaukset kun ressaan niitä niin hirveesti.
Käytettiin mahd. ovis kyllä hyväksi illalla sitten ;)
Oireita osaan kyllä kehitellä kovasti, millon on alavatsa kipee ym... Pää on kyllä useasti kipee nykyään ja valkkarii tulee kovasti, normaalisti hyvin vähän. Tänään olin vessassa käydessäni havaitsevani punertavaa valkkaarii. Nännit aristaa, mut vain vähän ja maitoa tuli pari tippaa ihan puristelematta tässä yks päivä...Ärsyyntynyt olen koko ajan, kaikki ärsyttää! Eli menkat sieltä tulee varmasti. Eli kp39/27-29 nyt. On varmasti vaan kroppa vieläki sekasin. Meen kyllä ens viikolla gynelle ja katsotaan mitä se sanoo ja jos vaikka ne clomit ja terot sieltä sais sit alottaa ja sais alkaa taas yrittään.
Ilmottelen sitten jos tuun takasi tänne kuumeilemaan =)
terv. Lilleri
 
Neiti-81 Selkee plussahaamu! :)

ON: Täällä vaan jännäily jatkuu, en ole uskaltanut testailla. Nyt siis kp 28/27 eikä ainakaan vielä tätiä kuulu. Tisseissä omituisia tuntemuksia välillä, mutta tänään ei taas oikein mitään...pelottaa, että hiipuuko oireet ja samalla mahdollinen raskauskin? Ajattelin perjantaina testailla, jos ei sitä ennen ala, silloin on jo 31/27 että jos jotain on niin kunnon plussa pitäis näkyä. PELOTTAA! Kokoajan pelko että vuoto alkaa, yritän olla ajattelematta koko asiaa. Aivan erilainen fiilis kuin viimeksi keskenmenneestä: olen pirteä, mutta tisseissä samanlaisia tuntemuksia kuin silloin imetysaikana kun ne täyttyi maidosta...mutta silti tissit edelleen ihan normaaalit, ei paisumista. Ja pientä juilintaa munasarjoissa...ei muuta! OUTOA. :confused:
 
Lista päivitetty! :) lisäsin siihen vähän väriä ja muita muutoksia niin pahoittelen jos jonkun tiedot meni vinksalleen..ilmoitelkaahan jos näin on! Ja kaikki uudet myös, kertokaapa tietonne jos/kun haluatte listalle mukaan! :)

piuu en halua missään nimessä masentaa sinua, mutta negoilta nuo testit näyttää. :hug: mutta tietysti toivon ettei sinulla menkat alkaiskaan vaan viiva vahvenisi! Tsemppiä!

).( kertokaapa tekin vielä mielipiteenne, että alkoikos mulla nyt sitten kierto alusta taasen? Eilen siis tehty kevyt kaavinta ja raskauden jäänne poistettu kohdusta. Vuotoa ei juurikaan tule, mutta olettaisin että kierto alkoi alusta, koska ohjeessa jonka sain sanotaan että seuraavat kuukautiset tulevat 4-6 viikon päästä toimenpiteestä. Minulle kun ei ole ikinä tehty kaavintaa....

neiti-81lle onnittelut selvästä haamusta! Peukut pystyyn, että pikkainen siellä olisi ja tarraa lujasti lujasti kiinni! :)
 
Neiti-81 Varovaiset onnittelut haamuloisesta! Paljon vahvistumista värille!!

MiNalo Mulle tehtiin myös kaavinta kun kaikki ei tullut itsestään ulos ja kuukautiset alkoivat muistaakseni 5 viikon päästä toimenpiteestä. Oviksenkin bongasin siinä välissä mutta ilmeisesti munasolu ei kuitenkaan silloin vielä irronnut kun se näkyi vielä selvästi jälkitarkastus ultrassa.

Muoks.
Ensimmäiset ja toiset menkat olivat erittäin kivuliaat ja tooodella runsaat. Rättiä sai olla vaihtamassa tunnin välein. Joitain riekaleita tuli vielä ekojen menkkojen mukana, anteeksi kuvaus. Tosin kun mulla on suurin mahdollinen annostus foolihappoa niin nekin lisäävät vuodon määrää...
 
Viimeksi muokattu:
En minä masennu teijän kommenteista :) vahvistuu tai ei,uuteen kiertoon sitten vaan jos.. mutta oireita samoja kuin joka raskauden alussa, rintojen arkuus vaan lisääntyy,joka ei mulla kuulu esim menkka oireeksi tai muuta,aamulla tosi etova olo ja törinä,huippausta jopa makuulla,nälkä koko ajan ja kahvi etoo,ja verisuonet näkyy taas selvästi ja rumasti :p nyt viime päivinä ollut kovaa tuikkimista ja pistelyä ym fiiliksiä vasemmalla puolen. mutta en oleta olevani raskaana ennenkuin näen selkeän vahvan plussan.Ja tosta tähystysleikkauksesta ja kaavinnasta sen verran että lääkäri sanoi että kuukautiset tulee normi kierron mukaan ja nyt kp 30/28,että jospa myöhäinen ovulaatio viivyttää kun se hcg:kin on tarkistettu viikko sitten olevan alle 2. Mutta odotellaan nyt uutta kiertoa tai vahvaa viivaa ennenku "iloitsen". kaikille plussanneille onnea ja huonoja uutisia kuulleille iso haliruts!!
 
Täällähän oli taasen paljon plussauutisia ja Neiti-81:llä lupaava haamu, onnittelut!!!

Harmittavan monta uutta haaveilijaa on myös ilmoittautunut, pahoittelut ja tervetulotoivotukset, toivottavasti tulette tänne vain kääntymään :)

piuu mulla on ollut ku, mikä vuosi reilusti kohtuun ja vatsalaukkuun ja hätäleikkauksessa (tähystys) poistettiin vuotanut veri ja toinen munatorvi. En tiedä oliko syy tapauksen rankkuudessa vai missä, mutta mulle kirurgi sanoi, että saattaa mennä useampi kuukausi, että kroppa ja hormonitoiminta "boottaa" itsensä. Tästä johtuen kierto voi olla tovin sekaisin ja ovis saattaa jäädä väliin. Varoitteli myös, että hormonitoiminnan normalisoituminen saattaa aiheuttaa myös fyysisiä oireita kuten väsymystä, pahoinvointia ja yleistä vetämättömyyttä. Mulle myös sanottiin, että ensimmäinen kierto on käytettävä ehkäisyä, koska kohtu ja limakalvot ovat kokeneet kovia ja niiden pitää parantua ennen uutta yritystä. Mä olin kyllä niin kipeä leikkauksen jälkeen ja vuodin muistaakseni kolmisen viikkoa, että ei tarvinnut edes ehkäisyä siinä kohtaa miettiä :) Suosittelen sinua soittelemaan vaikka leikanneelle kirurgille tilanteestasi. Voimia!!

(.) mulle jäi menkoista rinnat aroiksi ja turvonneiksi, samoin iho kukkii ja hiukset rasvoittuu päivässä. Jos en paremmin tietäisi niin uskoisin olevani raskaana :) En tiedä mikä nyt mättää hormonitoiminnassa.. Eilen alkoi menkkamaiset juilinnat ja ihme repäisykivut aivastaessa. Olisiko ovis tulossa nyt hieman etuajassa, tänään aloitin tikutuksen ja puhdas nega tuli, ei edes haamun häivää.
 
Sanniz Mulla poistettiin siis kans toinen munatorvi ja vatsaontelosta,olikohan n.1dl verta.Ja kaavinta varalta.Mulla siellä ei näkynyt enää mitään merkkejä alkiosta vaan olettivat että on hajonnut ennen vuotoa jo ja oli hyytymien seassa.Uudelleen raskautumiseen ja sen yrittämiseen lääkäri totesi että saa yrittää heti kun siltä itsestä tuntuu ja kk odotettavissa normaalisti vuodon alkamis päivästä laskien,hyvin vähän vaikuttaa vasemman munatorvenpoisto kuulemma. Ja johtusko kaavinnasta vai mistä mutta en vuotanut toimenpiteen jälkeen lainkaan ja kaikki raskausoireet hävisi jo ennen leikkausta. Mutta täällä ministi toivoen että viiva vahvistuisi ja silti valmistautunut kierron pitkittymiseen/vuodon alkamiseen normisti eli noin max 5 pvän sisään :)
*mur-mur* kyllä minä sitä punaista jaksan oottaa,tulee kun itse pikkuinen "jaksaa" on tässä päivisin tekemistä vielä nuorimman 1,8v kanssa + muut 4lapsosta :heart: oottamiseen tottuu kun jo 4kk ootellu itse isoa ODOTUKSEN iloa =) mutta *mur-mur* sun viesteistä,muittenkin tietenki,saa sitä intoa ja voimaa odottaa :heart:
Te uskallatte sanoa suoraan ettei näy toista viivaa kun taas mies (ainakin tuntuu) ei henno sanoa vaan näkee mun kans niitä olemattomiakin viivoja etten pettyisi,aika monesti joutunu itkupotkuraivarit ja surun näkemään niin ymmärrettäköön :)
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi tyhmyyteni, mut tänään en kykene muuhun kun omaan napaan.
Tänään käytiin siellä alkuraskaudenultarassa ja aika sanattomaks vetäs.

:heart: + :heart:Siellä pompotteli. Lääkärin laskujen mukaan nyt ois menossa 7+3 (minun mielestä edelleen se 7+2 :)) ), pikkuset vastas viikkoja 7+0 ollen 9mm molemmat. Tässä kohtaa lääkäri vaan totes että tämä on niitä mittausteknillisiä juttuja. Jäi siis hyvä mieli kun lääkärikään ei sen enempää kokoa ressannu. Samaten kyseli onko vuotoja ollu, no juu tuhnuttanu ja tuhnuttaa, mutta eipä tuo siihenkään mitään snaonu, joten kai siis normaalia.

Mutta siis, määäää en tiieedä, tää asia ei oikein vielä oo mulla iskeny luihin ja ytimiin, on tämä jotain niin uskomaton ettei tiä itkiskö vai nauraisko:D :'( vai mitäkö tekis.

Kahden viikon päästä uusinta ultra ja ollaan taas viisaampi jatketaanko kahdella :xmas: :xmas:
 
Suuret Onnittelut Jenksulalle!:heart::heart:


piuu - mutta onhan se totinen tosi, että siellä kotosalla livenä, ne viivaset näkyykin paremmin.:)
..ja siullahan on huono kamerakin, eiköstä vain?..miekään en saanut kunnon kuvasia omista haamuistani - kamerassa tai sen käyttäjässä vikaa.:whistle:
..ja kyllä mie niitä otinhin urakalla, useita k y m m e n i ä otoksia!:D
 
Ihania uutisia Jenksula kaksinkertaiset onnittelut!
Pahoittelut ryhmään joutuneille uusille, mutta täällä on hyvä tsemppihenki, tervetuloa silti!!

Minulla pisti silmään tuo M1N1n kommentti, että foolihappo lisää kkvuodon määrää? Ok, no sehän selittäis nää mun järkkyvuodot. Kun itsekin joudun tuota foolihappoa vähän enempi nappailemaan.
Tosin uskoisin varastojen olevan täynnä, koska oon viime kesästä (sillon vitosen yritys alkoi) sitä syönyt ja siksi otankin 1mg joka toinen päivä, loppukierrosta päivittäin. Jos raskaus alkais, niin sitten siirryn heti siihen 4mg/pvä, mikä on lääkärin määräämä annos.


Niin, täällä menossa 3/23-30 Vuodon yllärialkaminen oli toisaalta helpottavaa, ei ainakaan tullut sitä pitkää tiputtelujaksoo.
Voi kun tää tästä normalisoituis:|

Alotin myös greippikuurin. Yksi verigreippi päivässä, niin eiköhän siitä kunnon limat irtoa..

Plussatuulosia ja viivojen vahvistumisia!!

Puskis :wave:
 
Jenksulalle Tuplaonnittelut ja paljon vauvaliimaa mukaan!! :heart::heart:

puskajussi Mähän syön tuota foolihappoa sen 4mg/pvä. Lääkäri sanoi että mun tulvat johtuu siitä. Tosin aikaisemmin söin myös greipin päivässä ja silloinhan vasta sitä tulikin... :LOL:

ON: Odotan vielä verikokeen tuloksia. En tiedä hyödynnetääkö tätä kiertoa laisinkaan kun kierto ei kuitenkaan itsestään pitene. Saan seuraavaan kiertoon sitten jo apuja.

Plussatuulia kaikille!!
 
Hei, saisinko liittyä teidän joukoon takaisin.. eilen kävin ultrassa ja viikkoja piti olla rv9+2 ja pieni vastas rv9+4 mutta sydän ei sykkinyt.. Elämä tuntuu todella epäreilulta.. meni lähes 1½v että edes raskauduin ja nyt taas meenetys.. :/ Kaavinta on ens viikon alussa.

Kultakimpale2 toisesta haaveillaan.. km10/08, kkm3/09,km 12/10 ja kkm 4/12
 
kultakimpale2 :'( :hug:

Jenksula onneax2! :)

ON: soittelin gynen polille ja sanoivat että jos oon vielä tänä iltana kipee niin huomenna sitten järjestävät mulle sinne ajan tarkistukseen. Ja kyllähän mun maha jo aika kipee onkin. Niin tylsää, olis tässä tilanteessa jo muutenkin kestettävää.
 

Yhteistyössä