Ihan ilmottelen et mut saa siirtää toistaseks taustalle vauvakuumeilijoista. Kävin miehen kanssa pitkän keskustelun siitä et tehdäänkö vauva vai ei ja sanoin lopulta et en halua vielä.
Keksnemenon jälkeen tuntui pahalta kun meidän ennalta-arvaamaton yllätysvauva menehtyikin ja tuntui että uusi raskaus olisi ainoa parantava vaihtoehto. Mutta nyt kun siitä on jo yli 2kk ja joka päivä väjintään kerran on joku tilanne että ajattelen et onneksi en ole raskaana tai taoivon et toivottavasti en raskautuisi nopeesti niin en usko et on vielä meidän vauvan aika. Toissa yönäkin kun likka herätteli meitä niin aattelin vaan et jos en saa nukkua niin tulee ruumiita (juu ei taida olla enää meikän homma toi yövalvominen) ja on ihanaa istua ulkona auringossa kun lapset on puistossa ja hengähtää hetken ihan rauhassa.
Veljen tyttökin on meillä paljon kyläillyt ja ne on juurikin niitä kertoja kun olen onnellinen ettei mulle tule vauvaa kun niiden likka vierastaa ja kiehnää sylissä ja kitisee ja mä vaan istun onnellisena ettei se ole mun lapseni ja kiehnää mun sylissä.
Ja kun oltiin Englannissa sanoin parhaalle ystävällenikin ääneen et mieti nyt miten hirveetä jos olisin raskaana et olis ollut hiukna tylsän puoleinen reissu. Ja välillä kun tuntuu et kaipaan jotain muutosta elämään niin olen tullut siihen tulokseen et se on opiskelu mun kohdalla eikä vauva.
Pääasia on nyt et toi mies lupasi et jos vauvakuume nostaa päänsä niin sit se vauva tehdään mut en halua tehdä sitä vaan sen vuoksi et tutut olettaa et vauva tehdään kun tuli kerran keskenmenokin. Muistan muutenkin sen ensijärkytyksen kun tajusin olevani raskaana vaikka lopulta ajatus vauvasta olikin mieluisa.
Anteeksi että vuodatin tän tänne kun tiedän et täällä on teitä joilla on ollut paljon epäonnea ja toivon niin paljon että juuri te saisitte mun puolesta sen pysyvän plussan!!
Ja viimeisenä tulee vielä ajatus tästä et mies on menossa opiskelemaan ja joutuu asumaan opiskelupaikan asuntolassa. Ensin ajattelin et olisi ihanaa kun äitiysloma osuisi just siihen kun esikko menee kouluun mut faktat esiin: joutuisin vauvan kanssa viemään tytön aina eskariin vaikka poitsu kouluun ite pääsiskin. Mulla olis iso talo ja kaksi koiraa kolmen lapsen lisäksi arkisin huollettavana. Mä tiedän et pystysin siihen mut mun hermot ei pystyis. Ja miestä en velvota olemaan menemättä kouluun mun vauvakuumeen vuoksi. Eli sitten asia on eri kun miehen parin vuoden koulu on käyty ja molemmat lapset on koulussa!
Kaikkea hyvää siis teille ja paljon plussapuhureita. Palailen sit jos kuume alkaa oikeasti niin polttamaan etten enää voi pysyä poissa
