Keskenmenon jälkeen kuumeilevat 2021

Pakko purkaa vähän.

Arvasin, ettei tuo tämänpäiväinen varhaisultra minua täysin rentouttaisi, mutta ei siitä nyt oikein ollut mitään apua.

Ultrassa löytyi alkio ja syke. Koko vastasi 6+1, mihin lääkäri oli tyytyväinen (oma laskuni oli 6+4), mutta kun onnistuneissa raskauksissa meidän alkiot/sikiöt on aina olleet laskuja suurempia. Niin johan minä tuota murehdin.

Eniten huolettaa kuitenkin hematooma (taas, tällainen isompi oli viimeksikin), joka kuulemma voi kasvaessaan vielä irrottaa koko kyytiläisen.

Nyt kuulemma pitäisi alkaa tuhruvuoto, mikä olisi hyvä, ettei tuo verimöykky laajene, muttei saisi paljoa vuotaa, kun sekin on huono. Ja taas voi vaan odottaa ja toivoa.
Voi miten kurja tilanne! Nyt ei osaa kuin lähettää paljon tsemppiä ja pitää täälläkin sormet ristissä, että kaikki menee hyvin ❤
Pääsetkö seurantakäynnille?
 
Minäkin liityn tänne. Tammikuun alussa oli meillä ensimmäinen raskaus ja samalla ensimmäinen keskenmeno tosi aikaisilla viikoilla, eli ei kai sitä varsinaisesti edes keskenmenoksi kutsuta ainakaan lääketieteellisesti. Tyhjentyi varmasti varhaisen ajankohdan myötä hyvin itsestään - joskin melkoisen kivuliaasti - ja testi näytti negaa jo pari päivää sen jälkeen.

Nyt jännäilläänkin jo sit uudestaan. Mulla aika epäsäännöllinen kierto, mutta todennäköisesti bongasin ovulaation vajaa kolme viikkoa sitten, eli kolmisen viikkoa keskeytymisen jälkeen. Kuukautisia ei ole kuulunut, lämmöt olleet jo pari viikkoa tosi korkealla, rinnat tasaisen arat ja nyt viime päivinä on sykkeet nousseet erityisesti nukkuessa normaalia korkeammalle. Vessassa saa ravata, iltaisin palelee ja turvottaa ja on vähän sellainen pöllähtäneen väsynyt fiilis koko ajan. Välillä hengästyttää ja hikoiluttaa yhtäkkiä tosi paljon. Alamahaa nippailee ja kramppailee lievästi vähän satunnaisesti.

En oo halunnu testata vielä, kun en oikeastaan haluakaan tietää kovin aikaisin, ettei turhaan tule sit pettymystä, jos tulisikin taas tosi varhainen keskenmeno. Ja voihan nämä olla ihan kuukautiskiertoonkin liittyviä oireita vaan. Eli elelen sen mukaan, ruoan jne. osalta, että saatan olla raskaana ja mihin jaksaminen riittää, mutta muutoin vielä odotellaan. Ehkä loppuviikosta voisi jo testailla tai alkuviikosta viimeistään.
 
Viimeksi muokattu:

Tsemppiä kovasti ja pidän täällä sormia ristissä, että oireet kertoisi alkavasta raskaudesta.

En tiedä milloin lääketieteellisesti lasketaan raskaus keskenmenneeksi, mutta sen tiedän että hirvittävän paljon tunteita tulee ja asioita sitä ehtii miettimään jo ekana päivänä tai vaikka viikossa. Että kyllä se kirpaisee vaikka olisi ihan alussa mennytkin kesken.

Toivon kovasti, että seuraavan saat syliin asti.
 
  • Rakkaus
Reactions: mamarski

Kiitos <3

Ja näinhän se on. Sitä tosiaan ehtii aika lyhyessä ajassa jo tosi paljon miettimään ja käymään asioita läpi. Olin jo ennen edellistä plussatestiä aika varma siitä, että plussa tulee, joten se toki vielä pidensi aikaa. Ja sit kuitenkin samaan aikaan tuntuu, että ei koko juttua ehtinyt oikein edes tajuta ennen kuin se oli sit jo ohi.

Mutta toivotaan, että nyt tulossa olisi hyviä uutisia ja kaikki menisin hyvin.
 
Kiitos kovasti tsempeistä!

Kyllä se vaan kummasti auttaa että on joku kanava, jossa purkaa näitä juttuja ❤❤

@Keksi82, olen yrittänyt ymmärtää hematoomien sielunelämää, mutta näyttää ettei tiedekään tunne syitä, miksi niitä tulee. Hoitoja ei ole, paitsi liikkumisen, seisomisen ja seksin välttely, jotka nekään eivät ole saaneet tukea tutkimuksista. Kaikki keinot käytössä kuitenkin.

Lääkäri oli sitä mieltä, ettei seurantaa tarvittaisi (vähän tyyliin, kun se ei kuitenkaan ole hoidettavissa). Ajattelin kuitenkin mennä viikon päästä taas katsomaan tilanteen, koska nuo luget pitävät vuodon pois, niin ei huvita vasta NT:ssä huomata lopputulosta. Käyn yksityisellä, niin aikataulu ja seurannan määrä on lähinnä omasta kukkarosta kiinni. Neuvolaankin olin yhteydessä vasta tänään, ja varmaan haluan varmistaa ennen eka käyntiä, että sinne on järkeä mennä.
 
@mamarski kyllä tuo kovasti alkuraskaudelta kuulostaa 😍

Minulla myös sykkeet nousseet raskauksissa. Lämmöt seilaa, mutta epäilen että se on osin älylaitteen algoritmin yritys löytää "nollataso" kun se ei ymmärrä raskautta. Toivotaan tietty, että siihen ne yhtäläisyydet minun raskauksiini loppuu. :) Todennäköisempää kuitenkin, että kaikki menee toisella kertaa hyvin.

Tulehan vahvistamaan, kun olet uskaltautunut testin tekoon.
 
  • Tykkää
Reactions: mamarski
Minulla on ollut nyt tässä muutaman viikon ainaka aina silloin tällöin hailuran ruskeaa tuhrua, lähinnä pyyhkiessä.

Nyt on kaksi päivää ollut vähemmän pahoinvointia, tekisi mieli sännätä ultraan, mutta kun lupasin miehelle ettei käydä varhaisultrassa, vaan säästetään ja käydn siellä bakteeriviljelyissä 😐 se maksaa jonkun 300 vähintään. Ja hänestä tuo v. Ultra on turhaa rahantuhluuta kun rv10 noin alkaa kuulla jo doplerilla jos siellä elämää on.

Olen tässä miettinyt jos käyn salaa ultrassa koska epäilyttää onko mahassa edes eloa
 
@mamarski kyllä tuo kovasti alkuraskaudelta kuulostaa

Minulla myös sykkeet nousseet raskauksissa. Lämmöt seilaa, mutta epäilen että se on osin älylaitteen algoritmin yritys löytää "nollataso" kun se ei ymmärrä raskautta. Toivotaan tietty, että siihen ne yhtäläisyydet minun raskauksiini loppuu. Todennäköisempää kuitenkin, että kaikki menee toisella kertaa hyvin.

Tulehan vahvistamaan, kun olet uskaltautunut testin tekoon.
Tein nyt sitten tänään aamulla testin, kun olin aiemmin sitä tälle päivälle miettinyt nyt jo peruuntuneen viikonloppumenon takia. Ja kyllähän sieltä vahva plussa clearbluen testiin pamahti, eli ihan en ollut kaikkea kuvitellut.

Jännittää kyllä melkoisesti, eikä ihan osaa iloita heti. Mutta rauhallisempaa fiilistä tuo kyllä se, että viiva on noin tumma - kesken menneessä se ei oikein lähtenyt vahvistumaan kunnolla, mikä tietysti selvästi enteili jo itsessään päättymistä. Että ei kai se auta kuin nyt suhtautua tähän niin, että todennäköisyydet on suuremmat sille, että kaikki menee hyvin.
 
Ultrassa nähty tyyppi ja syke 🥰
Kasvua tullut juuri se tasan 2vkoa mitä ultrien välillä on, eli oikein mallikkaasti menee nyt. Se skeptinen puoli minusta haluaisi lisätä tuohon perään ”vielä”. Mallikkaasti menee nyt vielä.

Nyt kalenterin mukaan 10+0 ja tyypin koon mukaan 9+4.

NT-ultraan 2viikkoa 😊
 
  • Rakkaus
Reactions: mamarski
Hienoa @iitu85, kuulostaa oikein hyvältä! 😊

@mamarski, kyllä sillä viivan hyvällä vahvistumisella jokin merkitys on. Ja jos nopea vahvistuminen johtuu "vain" siitä, että kiinnittyminen on ollut varhain, niin varhainen kiinnittyminenkin ennustaa toisaalta hyvää. Tsemppiä! ❤

On. Edelleen arvon maksaisinko vielä toisesta varhaisultrasta. Olo on vähän rauhallisempi, koska rinta-arkuus ja tämä jatkuva ellotus, joka vaivaa koko ajan pystyasennossa, kielivät siitä, että jotain siellä vielä olisi. Olisi kuitenkin kiva saada samanlainen vahvistus kuin iitulla, että kasvua tapahtuu asiaankuuluvasti. Ja tietty, ettei hematooma ole laajentunut. Mitään tuhruja ei ole näkynyt. 🤷‍♀️
 
Mä täällä painin sen kanssa että eka lääkäri sanoi että annetaan kohdulle aikaa toipua ja voidaan hoitaa jos ei toivu. Tämä toinen sanoi että vain aika voi parantaa, mitään muuta ei voi tehdä. Limakalvosta siis kyse, ei kasva normaaliin tapaan kierrossa vaan jää ohueksi.

Lääkärien mukaan tää on tavallista, mutta kauhean vähän siitä löytyy mitään tietoa. Ehkä asiaa ei paljoa ole tutkittu vaan aina vain odoteltu km jälkeen. Silti tuntuu ristiriitaiselta, monihan väittää että kohtu on vastaanottavaisempi keskenmenon jälkeen ja vaikuttaa siltä että usea tulee raskaaksi pian uudelleen.

Mistään en kai saa enempää asiasta tietoa kuin odottamalla että kmstä tulee 6kk ja pääsee lääkärille....
 
Ehkä varaisin aikaa / soittaisin yksityiselle lapsettomuuspolille? Maksaahan se joo. Dextra/felicitas lääkärillä käydessä tuntuu, että he ihan todella henkilökohtaisesti haluavat että tulet raskaaksi ja saat vauvan syliin.
 
  • Rakkaus
Reactions: Mimerkki
Hienoa @iitu85, kuulostaa oikein hyvältä!

@mamarski, kyllä sillä viivan hyvällä vahvistumisella jokin merkitys on. Ja jos nopea vahvistuminen johtuu "vain" siitä, että kiinnittyminen on ollut varhain, niin varhainen kiinnittyminenkin ennustaa toisaalta hyvää. Tsemppiä!

On. Edelleen arvon maksaisinko vielä toisesta varhaisultrasta. Olo on vähän rauhallisempi, koska rinta-arkuus ja tämä jatkuva ellotus, joka vaivaa koko ajan pystyasennossa, kielivät siitä, että jotain siellä vielä olisi. Olisi kuitenkin kiva saada samanlainen vahvistus kuin iitulla, että kasvua tapahtuu asiaankuuluvasti. Ja tietty, ettei hematooma ole laajentunut. Mitään tuhruja ei ole näkynyt.
Ymmärrän oikein hyvin että sun tekis mieli ultraan. Mä olen niin paniikissa tämmöisistä aina ja sun tilassa olisin varmaan jo varannut ajan lääkärille 🙈

Mä onneksi pääsin seurantaan, vaikka sitten nt-ultran ja rakenneultran väliin ei extroja kuulemma tule. Onneksi silloin pitäisi kuulua jo sydänäänet, ni aion rampata neuvolantädin luona ahkerasti. Hän sanoi heti mun plussan jälkeen, että hän on mielellään ultraa/kuunnellaan sykkeet aina kun mua huolettaa 😊 Se ultra tosiaan oli vaan aataminaikainen, mutta kai sillä sit +14 viikoilla jo edes sykkeen näkee 🙈
 
Omanapaa..
Rv 8+0 ja edellisiltana alkoi menkkatuntemukset ja kirkas verinen vuoto, joka kyllä sitten loppui ja muuttui ruskeaksi tuhruksi.
Marraskuun km rv 10, oli ihan selvä juttu, mutta mikä nyt? 🤦 Odotella vaan, että menee kesken tai joskus selviää keskeytynyt km tai jotain muuta. Hiivatti että on vaikeeta.. 🥺
 
Ehkä varaisin aikaa / soittaisin yksityiselle lapsettomuuspolille? Maksaahan se joo. Dextra/felicitas lääkärillä käydessä tuntuu, että he ihan todella henkilökohtaisesti haluavat että tulet raskaaksi ja saat vauvan syliin.
Huhtikuussa käyn samalla yksityisellä gynellä jolla kävin ekaksi, joka sanoi että voidaan hoitaa. Se on täällä myös julkisella joten toivon että saan sitten lähetteen julkiselle puolelle hänelle jatkoon jos on tarvis. Täytyy sitten harkita myös yksityinen jos ei asia ala etenemään.
 
Omanapaa..
Rv 8+0 ja edellisiltana alkoi menkkatuntemukset ja kirkas verinen vuoto, joka kyllä sitten loppui ja muuttui ruskeaksi tuhruksi.
Marraskuun km rv 10, oli ihan selvä juttu, mutta mikä nyt? 🤦 Odotella vaan, että menee kesken tai joskus selviää keskeytynyt km tai jotain muuta. Hiivatti että on vaikeeta.. 🥺
Mulla vastaavanlaisessa tilanteessa olikin ollut kaksoset joista toinen tuli rytinällä ulos ja toinen jaksoi loppuun asti ongelmitta. Vuotoa oli vain sen hetken.
 
Mulla vastaavanlaisessa tilanteessa olikin ollut kaksoset joista toinen tuli rytinällä ulos ja toinen jaksoi loppuun asti ongelmitta. Vuotoa oli vain sen hetken.
Omanapaa..
Rv 8+0 ja edellisiltana alkoi menkkatuntemukset ja kirkas verinen vuoto, joka kyllä sitten loppui ja muuttui ruskeaksi tuhruksi.
Marraskuun km rv 10, oli ihan selvä juttu, mutta mikä nyt? Odotella vaan, että menee kesken tai joskus selviää keskeytynyt km tai jotain muuta. Hiivatti että on vaikeeta..
Mulla sama juttu silloin kun tytärtä odotin.
 
Mä täällä painin sen kanssa että eka lääkäri sanoi että annetaan kohdulle aikaa toipua ja voidaan hoitaa jos ei toivu. Tämä toinen sanoi että vain aika voi parantaa, mitään muuta ei voi tehdä. Limakalvosta siis kyse, ei kasva normaaliin tapaan kierrossa vaan jää ohueksi.

Lääkärien mukaan tää on tavallista, mutta kauhean vähän siitä löytyy mitään tietoa. Ehkä asiaa ei paljoa ole tutkittu vaan aina vain odoteltu km jälkeen. Silti tuntuu ristiriitaiselta, monihan väittää että kohtu on vastaanottavaisempi keskenmenon jälkeen ja vaikuttaa siltä että usea tulee raskaaksi pian uudelleen.

Mistään en kai saa enempää asiasta tietoa kuin odottamalla että kmstä tulee 6kk ja pääsee lääkärille....
Todella kurja tilanne. Onneksi olet löytänyt gynen, jolla ei ole hanskat tiskissä. Luulisi, että limakalvon paksuuntumiseen voi hormonaalisilla tuilla vaikuttaa.
 
Ymmärrän oikein hyvin että sun tekis mieli ultraan. Mä olen niin paniikissa tämmöisistä aina ja sun tilassa olisin varmaan jo varannut ajan lääkärille

Mä onneksi pääsin seurantaan, vaikka sitten nt-ultran ja rakenneultran väliin ei extroja kuulemma tule. Onneksi silloin pitäisi kuulua jo sydänäänet, ni aion rampata neuvolantädin luona ahkerasti. Hän sanoi heti mun plussan jälkeen, että hän on mielellään ultraa/kuunnellaan sykkeet aina kun mua huolettaa Se ultra tosiaan oli vaan aataminaikainen, mutta kai sillä sit +14 viikoilla jo edes sykkeen näkee
Varmasti 14+ viikoilla jo pärjää neuvolan ultralla, kun kohtu ei enää piilottele lonkkaluiden sisällä.

Jatkan arpomista, kun pähkäilen vielä kahden lääkärinkin välillä. Jälkimmäinen oli vähän kalliimpi ja hänellä olen asioinut vain kerran. Eka taas tuntee tapaukseni paremmin, mutta on antanut huonoja uutisia monesti. Niin taikausko iskee 🙈😅 Neuvolan ultraa minullekin on luvattu, mutta mitähän siinä näkyy viikolla 9.
 
Omanapaa..
Rv 8+0 ja edellisiltana alkoi menkkatuntemukset ja kirkas verinen vuoto, joka kyllä sitten loppui ja muuttui ruskeaksi tuhruksi.
Marraskuun km rv 10, oli ihan selvä juttu, mutta mikä nyt? Odotella vaan, että menee kesken tai joskus selviää keskeytynyt km tai jotain muuta. Hiivatti että on vaikeeta..
Mulla sama juttu silloin kun tytärtä odotin.
Minulla tuli ekassa raskaudessa myös pitkään ja sitkeästi tuhrua ja sitten jossain rv7+ yhtenä päivänä kirjasta verta solkenaan. Syy ei selvinnyt koskaan ja terve lapsi saatiin. Siihen ei liittynyt varsinaisia supistelukipuja, mutta kaikenlainen ponnistelu (kuten seisominen ja kävely) tuntuivat kohdussa ikävinä.

Kirkas vuoto ja tuhru eivät vielä itsessään kerro mistään lopullisesta. Toivoa on!
 
@mamarski, kyllä sillä viivan hyvällä vahvistumisella jokin merkitys on. Ja jos nopea vahvistuminen johtuu "vain" siitä, että kiinnittyminen on ollut varhain, niin varhainen kiinnittyminenkin ennustaa toisaalta hyvää. Tsemppiä!

On. Edelleen arvon maksaisinko vielä toisesta varhaisultrasta. Olo on vähän rauhallisempi, koska rinta-arkuus ja tämä jatkuva ellotus, joka vaivaa koko ajan pystyasennossa, kielivät siitä, että jotain siellä vielä olisi. Olisi kuitenkin kiva saada samanlainen vahvistus kuin iitulla, että kasvua tapahtuu asiaankuuluvasti. Ja tietty, ettei hematooma ole laajentunut. Mitään tuhruja ei ole näkynyt.
Joo näin mäkin uskon. Digitesti näytti seuraavana päivänä 3+ viikkoa, eli ainakin hormonitasot pitäis kyllä olla nousussa. Ja kun kerta testejä nyt on kaappiin hankittuna, niin tein yhden RFSU:n vielä tänään ihan vaan mielenrauhan vuoksi ja kyllä siinäkin oli reilusti kontrolliviivaa tummempi viiva. Että ihan hyvä mieli niiden osalta nyt ollut.

Mutta huh, on tämä kuumottavaa. On kyllä ihan rauhallinen ja hyvä fiilis, mutta kyllähän sitä silti tulee aika paljon pohdittua, että onko tuolla mitä ja jatkuuko kaikki hyvin. Mulla on ollut aika tasaiset oireet, niissä ei kovin kummoista muutosta oikein mihinkään suuntaan. Rintojen yleisaristus muuttui tosin nyt enemmän nännien kivuksi. Ainakin kuvittelen myös nännipihojen laajentuneen.

Me mennään jo nyt viikon päästä varhaisultraan. Vähän mietityttää, että onko se liian aikaisin, silloin pitäisi olla 7. viikko aluillaan, jos arviot pitää paikkansa, mutta kun ei oikein tiedä ajankohdista ja toisaalta kauheasti mietityttää, että mikä on tilanne, niin...
 
vierailija
Varmasti 14+ viikoilla jo pärjää neuvolan ultralla, kun kohtu ei enää piilottele lonkkaluiden sisällä.

Jatkan arpomista, kun pähkäilen vielä kahden lääkärinkin välillä. Jälkimmäinen oli vähän kalliimpi ja hänellä olen asioinut vain kerran. Eka taas tuntee tapaukseni paremmin, mutta on antanut huonoja uutisia monesti. Niin taikausko iskee Neuvolan ultraa minullekin on luvattu, mutta mitähän siinä näkyy viikolla 9.
Minulle tehtiin varhaisultra nimenomaan neuvolassa rv 6+ ja siinä näkyi syke. En tiedä oliko laite sitten miten aataminaikuinen vai ei. :)
 
vierailija
Minulla on ollut nyt tässä muutaman viikon ainaka aina silloin tällöin hailuran ruskeaa tuhrua, lähinnä pyyhkiessä.

Nyt on kaksi päivää ollut vähemmän pahoinvointia, tekisi mieli sännätä ultraan, mutta kun lupasin miehelle ettei käydä varhaisultrassa, vaan säästetään ja käydn siellä bakteeriviljelyissä se maksaa jonkun 300 vähintään. Ja hänestä tuo v. Ultra on turhaa rahantuhluuta kun rv10 noin alkaa kuulla jo doplerilla jos siellä elämää on.

Olen tässä miettinyt jos käyn salaa ultrassa koska epäilyttää onko mahassa edes eloa
Hei, kerrotko noista bakteeriviljelyistä tarkemmin? Minulla oli usein yritysaikana bakteerivaginoosi, oireet ainakin täsmäsivät. Nyt rv 20+ on ollut epämääräisiä kipuoireita esim. virtsaamisen jälkeen, ei kuitenkaan ollut vti:tä. Murehdin, voisiko emättimen alueen tulehdus oireilla vastaavasti. Vuotokin haiskahtaa mielestäni välillä...
 
Kannattaa kokeilla alapään hyvinvointiin/tasapainoon suunniteltuja maitohappobakteerija! Sain neuvolasta tällainen vinkin, kun aina välillä ollut samoja oireita. Olen nyt käyttänyt lacto lady (on muitakin) mhbakteereja (suun kautta) ja ei ole nyt oireita ollut 😮
Sain km marraskuussa ja silloin oli oireita, joihin lääkäri ei ottanut kantaa (yhteydestä olen kuitenkin lukenut), niin siksikin halusin testata näitä, ettei toista km ainakaan tästä syystä tulisi.
 
vierailija
Kannattaa kokeilla alapään hyvinvointiin/tasapainoon suunniteltuja maitohappobakteerija! Sain neuvolasta tällainen vinkin, kun aina välillä ollut samoja oireita. Olen nyt käyttänyt lacto lady (on muitakin) mhbakteereja (suun kautta) ja ei ole nyt oireita ollut
Sain km marraskuussa ja silloin oli oireita, joihin lääkäri ei ottanut kantaa (yhteydestä olen kuitenkin lukenut), niin siksikin halusin testata näitä, ettei toista km ainakaan tästä syystä tulisi.
Hei, onpa kiva kuulla että maitohappobakteereista on ollut apua! Yritysaikana itseasiassa söinkin yhden paketillisen emättimen hyvinvointiin tarkoitettuja maitohappobakteereita, ja nytkin se on ollut mielessä mutta jotenkin vain jöönyt. Mars apteekkiin siis heti huomenna. Tuntuu, että on miljoonaa uhkaa joihin ei voi mitenkään vaikuttaa, niin mielellään eliminoisi niitä joihin edes jotenkin pystyy itse vaikuttamaan...
 
  • Tykkää
Reactions: Mimmimami

Yhteistyössä