Terve kaikille!
Minustakaan ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan, mutta lukenut olen viestejä säännöllisesti. Jotenkin ollut voimat poissa ja kiireisten työpäivien ja talon rakennuttamissuunnitelmien lisäksi ei ole paljon jaksanut enää koneella kirjoitella.
Mutta haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette täällä kirjoitelleet, koska niiden lukeminen on oikeasti auttanut ja paljon! Oon saanut viesteistäsi kunnon vertaistukea!
Nytkin mulla ollut samoja tuntemuksia kuin osalla täällä eli menkkamaista jomotusta ja supisteluja. Ns teidän esimerkin kannustuksella menin käymään perjantaina äitiyspolilla. Ihanaa että suhtautuivat vakavasti ja tutkivat kaiken, vaikka mitään huolestuttavaa ei löytynytkään. Todennäköisesti johtui liiasta kiireestä ja stressistä joiten takia yöunetkin ovat jääneet vähäiseksi. Nyt koitan todenteolla rauhoittaa. Onneksi siis kohtu oli vielä kokonaan kiinni, mutta varmasti hyvä nyt ottaa rauhallisesti.
Sannille kovasti nyt kärsivällisyyttä ottaa rauhallisesti! Tai ainakin itselläni se vika että kun tuntemuksia on niin osaa levätä mutta kun menee paremmin niin unohtaa ja menee taas liikaa.
Mutta otetaan nyt kaikki rauhalliseesti täällä viimeiset n. 10 viikkoa -eikös joo

!?! itsellä siis nyt viikko 31 menossa.
Ja Sanni: kyllä varmasti loppu menee hyvin tai ainakin useammalla kaverilla on pysynyt sitten sisällä täysille viikoille asti, vaikka onkin kohdunsuu pehmennyt ja lyhentynyt jo paljon aikaisemmin -lepo on auttanut.
Jollain taisi olla täällä kanssa kovia selkäkipuja. Itselläni alkoi ne kanssa tällä viikolla. Taisin koputtaa puuta kun reilu viikko sitten hehkutin että ei mitään selkäkipuja. Nyt ei pysty istumaan pitkää aikaa ja aamulla herätessä jomottaa. Pitää kokeilla olisko vieraspatja parempi.
Sekä selän tilanteesta että noista kivuista johtuen olin pe sairaslomalla. Lääkäri olisi kirjoittanut reilustikin sairaslomaa, mutta sanoin että lepään viikonlopun ja jos ei maanantaina tilanne parane niin soitan sitä neuvolasta lisää.
Mutta siis tosi ihanaa että suhtaudutaan noin. Itselläni aina ollut kamalat oman tunnon tuskat jos olen sairalomalla (liian tunnollinen) ja nyt tosi hyvä että sanotaan että kuuluu laittaa nyt asiat tärkeysjärjestykseen. Onneksi sanoi samaa pomonikin. Ajattelin kuitenkin jos huomenna menis töihin kun sijaisen perehdytys vielä pahasti kesken, mutta yrittäisin ottaa rauhallisesti ja tehdä vain sen mitä ns pakko enkä taas koittaisi ahnehtia liikaa.
Onko kaikilla muilla jo kaikki valmistelut vauvan tuloa varten valmiina? Itse taidan kuulua niihin joille tulee loppupaniikki... asutaan ekat puoli vuotta kaksioissa (ennenkuin avaimet käteen talo valmistuu) ja täytyy järjestellä aika lailla että kaikki mahtuu. Juuri koottiin siskolta saamani lasten sängyn ja kyllä sen jotenkin tonne makkariin sai mahtuun mutta ei ollenkaan sinne minne olis halunnut -liian iso malli. Vaunutkin vielä hankkimatta mutta tiedetään mitkä halutaan. Kalliithan ne on, mutta ajateltiin panostaa eli emmaljungan duo edget. Ne city cross rattaat on meille liian pienen oloiset (ollaan aika pitkiä molemmat). Ja sitten tuntuu että monta muuta pientä juttua hankkimatta, mutta kaippa niitä voi hankkia sitten pikkuisenkin kanssa
Onko muilla muuten mielialat miten heilahdelleet? musta on tullut ihan hirveän herkkä. Itken melkein kaikista tv-ohjelmista ja urheilua seuratessani. Pari viikkoa sitten kun oltiin hesassa viikonloppu ja käytiin leffassa. Se oli aika tunteellinen tai kuin kertoi kovia koneneesta jolle syntyi lapsikin (oman isän siittämä) ja sitten sen oma äiti meinas tappaa sen lapsen jne..

itkin aivan kunnolla. Oli naama ihan punainen ja silmät turvonneet päästä, kun leffa loppu ja ehkä tuolla/siellä hesassa on enemmän laittautumismeininki ja tuntui että kaikki tuijotti kun tulin leffasta ja koitin mennä vessaan siistiytyyn. Olin niin herkässä tilassa että itkin vaikka kuinka kauan leffan jälkeekin. Mietittiin jo mennäänkö syömään mutta totesin että näytän miltä näytän ja tuijottakoon muut jos tuijottaa

Mutta tosiaan aika herkillä mennään...
Mutta siis kiitos vielä teille kaikille aktiivikirjoittajille antamastanne vertaistuesta

!