kesäkuussa 2010 laskettuaika

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja haicu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Catriina: OYS:sissa on kyllä niin ihana kohtelu aina mitä ite olen siellä käynyt. No kaks kertaa olen siellä käynyt ja edellistä odottaessa olin sielllä vuodelevossa mutta niin ihania hoitajia.


Ensimmäinen: joo siis 30-40% naisista kantaa sitä ja sitä ei hoideta ennen synnytystä pois koska se voi olla 3-4 viikonpäästä uudestaan Noin prosentille vauvoista se tarttuu alatiesynnytyksessä ja noin prosentti saa vakavia oireita. Sillä siittä kyselin kun tuntuu että ainakin meidän sairaalassa ollaan sen kanssa aika tarkkoja.

Huomenna poksuu 30 viikkoo täyteen ja vauvat vielä mahassa onneksi ovat mutta en millään uskonut pääseväni näin pitkälle.
 
Huomenia..

Catriina: niin ajattelinkin että päivystyseen suoraan vaan.. no kyllä tuo vauva on nyt liikkunu, täytyy tutkailla vaan enemmän nyt. Kun jotenkin niin kiirettäkin kokoajan, että varmaan puolet potkuista jää huomaamattakin = /

Mula takana taas aika uneton ja vessa kylläinen yö.. huh, ei meinaa taas aamu alkaa ollenkaan. Tsemppiä kaikille!
 
Selkä sanoi taas että ei asiaa töihin. Tiistai-aamuna olo oli ihan hyvä, aamupalaverissa selässä tuntui vähän epämiellyttävältä ja tuntia myöhemmin kipu oli jo sietämätön. Sain työterveyslääkärin ajan parin tunnin päähän. Kokeilin auttaisiko venyttely ja kipu helpottikin hetkeksi, mutta heti kun istui alas niin särky alkoi uudestaan. Siivosin pöytäni ja vastuutin sen viikon asiakkaani työkavereille.

Ajattelin että lääkäri vilkaisee kerran mahakumpuani ja kysyy paljonko lomaa laitetaan, mutta hän tutkikin refleksejä, taipumista ja venymistä ja totesi vasta sitten, että tuo vatsa sen taitaa aiheuttaa. Oli samaa mieltä neuvolalääkärin kanssa että kyse on todennäköisesti liitoskipujen säteilemisestä selkälihaksiin. Varmisti vielä ettei supistuksia ole ollut ja kirjoitti viikon lomaa sekä kehoitti varaamaan taas ajan akupunktioon (työterveydessä on lääkäri joka osaa antaa sitä). Hoidoksi mahdollisimman paljon liikuntaa = kävelyä ja venyttelyä, kylmävoidetta ja -pakkausta ja jos pahalta tuntuu niin parasetamolia tai jos tosi pahalta niin yksi ibuprofeiini päivässä on ok.

Vielä puolitoista viikkoa sitten sanoin neuvolalääkärille että ei ole ollut turvotusta, mutta nyt sekin on tullut tutuksi. Ennen pääsiäistä vaihdoin töistä lähtiessäni ulkokenkiä jalkaan ja ihmettelin, että miksi ne puristivat niin kovasti. Otin kengän pois ja vedin sukkaa paremmin jalkaan, kun ajattelin sen jääneen kurttuun: ei apua. Otin välipohjalliset pois ja sain vedettyä vetoketjun kiinni.

Ihmettelin eilen miehelle miksi tavarat eivät tunnu pysyvän käsissä. Tänä aamuna tönäisin kaurahiutalepaketin nurin keittiön pöydälle. En ollut ihan parhaassa kuosissa siivoamaan yön viiden vessakäynnin jälkeen (kaksi on ollut tähän asti normaali). Pärräsin oikein urakalla ja istahdin alas ja jotenkin ajattelin, että otan sormukset pois etten naarmuta niitä. Huomasin silloin kuinka syvät painaumat ne olivat jättäneet. Taivuttelin sormiani ja huomasin kuinka nivelien kohdalta kiristää. Eilen alkanut oikean käden rannesärkykin on varmaan samaa perua.

Juon todennäköisesti ihan liian vähän. Yöllä vessassa käydessä täytyy aina juoda, koska suu on niin kuiva. Samaten aamulla kumoan ensimmäisenä pari lasillista vettä. Nyt vapaalla ollessa täytyy ottaa tuo viiden-litran-vesi-kuuri mitä joku täällä kertoi harrastaneensa.

Tänä iltana on ensimmäinen kerta perhevalmennusta: Vauva syntyy - elämä muuttuu? Mieskin lähtee mukaan. Viime vuonna samat koulutukset käynyt ystäväni sanoi niiden käsittelevän maalaisjärjellä tajuttavia asioita. No, ensimmäinen kun on tulossa niin käydään kuuntelemassa. Ensi viikolla on vauvan hoito ja kahden viikon päästä imetys sekä seurakunnan osuus jossa puhutaan ilmeisesti nimen annosta. Parin viikon päästä voi ilmeisesti varata aikaa synnärille tutustumiseen.

Katsotaan mikä noiden anti on. Olen hieman skeptinen saanko sellaista tietoa mitä vailla mielestäni olen. Todennäköisesti keskustelut muiden tuttavapiirin äitien kanssa antavat enemmän. Veljeni vaimo ainakin varoitti siitä imetys-valmennuksesta, että ainakin hänestä siellä hehkutettiin sitä ihan liikaa: pulloruokkiva äiti on ihan yhtä hyvä kuin imettäväkin.
 
Pikinen: Kiitos kun neuvoit myös ottamaan todesta suppailut. Se laittoi vähän miettimään kun joku toinen odottava äiti kommentoi siitä.

Eilen menin töihin ja olo oli aamusta suht hyvä, mutta sitten supistelut taas alkoivat. Ja vatsaa juili ja selkää. Sekä vihloi tuolta kohdunsuulta. Ei kiva olo ollut ja halusi vaan mennä pitkäkseen.
Ja ihan helposti ei sitä yleensä tee..
Et olo rupes olemaan aika kurja ja vähän sitten huolestuinkin. Et jos nämä tekevätkin muutosta kohdunsuulla kun tätä on jatkunut aikaisemminkin, mutta ei näin kurjaa oloa ole tehnyt.
Rohkaisin mieleni ja soitin terkalle ja hän oli heti sitä mieltä että lääkärille ja kirjoitti saikkua tämän viikon. Ja pitää mennä lepäämään. Nyt olen sitten sairaslomalla.
Eilen kun kotia pääsin niin koko illan oli vielä ikävä olo. Jomotti ja vatsa ei rauhoittunut..
PE on eka vapaa akuuttiaika, niin sinne menen. Mutta terkka sanoi että jos olo muuttuu vaan huonommaksi niin pitää sitten aikaisemmin mennä jo äippäpolin kautta.
No yö meni hieman levottomasti. Vessareissua, nälkä sekä edelleen jomotusta sekä vihlontaa. Aamusta nukuin kyllä paremmin jo. Ja nyt tässä aamupalaa syödessä totesin että olo on kyllä parempi ja pitää nyt ottaa tämä päivä hyvin rauhallisesti. Ettei taas masutuntemukset villiinny.

Tarvitsin nähtävästi tuollaisen pidemmän episodin että oikeasti tajuan rauhoittua. Jäärä mikä jäärä, ettei tajua pienemmistä merkeistä levätä.
Nyt sen vihdoin tajuan, ettei voi mennä enää niin kuin ennen raskautta ja en enää rasita itseäni liikaa!

Multahan varmaan katottiin tuo streptokokki myös kun otettiin sisältä käsin hiiva ja bakteeritulehduskokeet.. ja juuri näiden mun suppailujen takia.
Siellähän jotain kasvoi ja käytin tuon antibioottivoiteen siihen. Onneksi se kuuri loppui eilen. Supistelut eivät kyllä ole loppuneet.

Onneksi perjantaina on lääkäri niin pääsen juttelemaan sen kanssa ja tarkastetaan paikat. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Hyviä vointeja kaikille ja ottakaa muutkin vaan rauhallisesti :) Ei rehkitä tytöt! Ja soitelkaa vaan herkästi terkoillenne jos joku askarruttaa.
 
Heippa pitkästä aikaa!

Olen täälä taustalla pyörinyt ja lukenut juttujanne..oma kirjoittelu jäänyt vähälle.
Täällä mennään rv 30+jotaa perjantaina siis rv 31 :)

Viimeviikolla oli lääkärin tarkastus ja veriarvot olivat alhaiset, 102 on itseasiassa ollut jo pidemmän aikaan ja totesi et jos ei arvot lähe nousuun laittaa lähetteen sairaalaan.
Rautatabletteja olen ottanut satunnaisesti kun aiheuttaa pahaa ummetusta :(
Muuten kaikki arvot ovat mallikkaasti normaalit.
Painoa tullut nyt 8kg ja vatsa on jo aika iso.
Töissä olen vielä ollut ja olenkin ollut tosi väsynyt vuorotyön ja pikkulapsen hoitamisen kanssa.
Supisteluja tulee päivittäin..kohdunsuu oli kiinni mutta pehmeä.Lääkäri suositteli sairaslomaa,mutta en vaan kehdannut ottaa...nyt ollu pari pv vapaata ja saanut huilia.
Ensiviikolla katson vointia ja tilaanko ajan lääkärille.


hyviä vointeja masuille!!
Onko täälä pyörinyt listaa vielä kesäkuun lasketuista ajoista? olisi kiva seurata milloin alkaa porukka poksahtelemaan :)
 
sanni80: no hyvä että pääsit saikulle. Joo mäkin oon päivän arponut soitanko tuonne äitipolille mutta sitten ajattelin että huomenna on neuvola ja juttelen switten siellä ja silloin jo alkaa kaikki olemaan yksinkertaisempaakin kun mieheni saapuu huomenna kotia. Mä pelkään että kohdunsuu on auvennut ja joudun sairaalaan.

Helmiisi: mulla on laskettuaika 16.6 mutta viimeksi kun kävin lääkärissä niin sanottiin että jos 33 viikon yli pääsee ei enään jarrutella mutta olisihan se kiva että pääsis tuonne 36 viikkoon. Meillä on aikalailla samat viikot kun mullakin tuli 30 täyteen
 
Täällä olaan levossa loppuaika myös :( Kipeiden supistuksien vuoksi olen ollut ny 4 vk levossa ja kerran käyny kontrollissa äitipolilla sen jälkeen ja tilanne ei ollut onneksi pahentunut ja kipeet supparit loppuneet levon myötä :)Nyt on taas viikon kuluttua ultra ja kontrolli, 2 viikon välein käytävä.Hankala todellakin levätä,kun olo on paljon parempi ollut ja tuntuu,et pystys touhuaan mutta pakko se on vain levätä mulle sanottiin,et jos en kotona lepää,sit tuun sairaalaan lepään...Kaikkeni teen,että tää pikku kaveri pysyisi sisällä loppuun asti,esikoisen kans meni vedet 32 viikon aikana,eli tällä viikolla,jota ny mennään iiik !!! Oottako te facebookissa?Pitäisi kesähelmien oma ryhmä perustaa sinne vink vink ;)
rv nyt 31+4
 
wimpula teeppäs kesähelmille oma ryhmä mä käyn kanssa liittymässä sitten mulla on oma sivusto mutta siellä ei oo pärstä kuvaa vain mahakuvia ja omasta rakkaasta traikistani minkä sain valmiiksi viime keväänä
 
Jos haluaa tehdä tilannekatsausta palstalla olevista ja milloin poksuu :)

Tässä viimeisin lista minkä näin päivitettynä ja siitä on jo jonkin aikaa, että onkohan kaikki edes siinä. Jokainen voi korjailla oman kohdan jos siihen on tarvetta tai lisätä listaan itsensä jos siitä puuttuu.

Maryn ja S.Sopulin LA ajan olin näkevinäni heidän tekteissä, joten lisäsin ne. Onko oikein? Mutta onko vauva esikoinen? ..niin voi niitä lisäillä.

Muutin omani 16.6.2010 kun se oli se tarkempi aika. 13.6 tuli nettilaskurin mukaan.


2.6.2010 Catriina, toinen - esikoinen 12/07
4.6.2010 Nimbu,toinen
4.6.2010 Wimpula, toinen - esikoinen 03/04
5.6.2010 EnnaN
8.6.2010 Ekaakertaako?
10.6.2010 Amelia81, ensimmäinen
10.6.2010 Mary
12.6.2010 Kesävauva, ensimmäinen
12.6.2010 Esikko-81
16.6.2010 Sanni80, Ensimmäinen
17.6.2010 Pinja28, ensimmäinen
17.6.2010 Pikinen, kolmas ja neljäs - lapset 01/01 ja 08/02
18.6.2010 Helmiisi, toinen - esikoinen 07/08
18.6.2010 Yammy mommy, ensimmäinen
20.6 2010 Vintti10 ensimmäinen
23.6.2010 barbalala, toinen - esikoinen 11/08
25.6.2010 Barbara69
27.6.2010 S.Sopuli
KiiraLiina
Kesä10
taskulaatikko
 
Wau onpä meitä paljon korjaan vaan tuon oman lasketun ajan eli 16.6 mutta en usko että pääsen edes toukokuulle asti.

Tänään olis neuvola ja pitäis kysellä tästä hirveestä turvotuksesta ja kutinasta tuntuu että rappaa koko ajan joka paikkaa. Äidin kanssa puhuin tuosta kutinasta ja meinas että voi olla raskausmyrkytyksen oireita se on meiltä kaikilta kolmelta sen sairastanut.

Laskin tuossa tota painoa ja taas sitä on tullut mutta kasvaahan noi vauvatkin jo niin paljon näillä viikoilla.

Hieno aamujumppa menossa maha hytkyy kun kaverit potkii :)

Helmiisi joo tuo hb:n lasku on tuttua täälläkin mutta en ole ikinä päässyt sen kummemmin minnekään lääkäriin käsketty vain rautaa syyä. Yks millä hb nousee on kun vatkaat tuoremehun ja kananmunan sekaisin ja juotsitä yks päivässä riittää mutta se on eri asia kuka sen alas saa oksentamatta. Krautenblusaft on yks mitä kannattaa kokeilla joillakin toimii tai maltofer.
 
Heissan!

EnnaN: tervetuloa turvonneiden joukkoon. Vaivat on mulle niin tuttuja!! Toivottavasti sinulla ei ola nämä uskomattomat yösäryt = (

Mulla ihan älytön väsy päällä. Tuntuu, että en jaksais enää mitään! Ens viikko on vielä pakko jaksaa, kun on palavereita sovittu sinne, muta sitten taidan lyödä hanskat tiskiin = ( Inhottava vaan jättää asiat puolitiehen ja keskeneräisiksi, mutta nyt on pakko ajatella ihan muita juttuja kun työasioita.. Oon vaan niin finaalissa, että aamusin kestää puoltuintia ennen kun saan edes vaatteet päälle, saati sitten meikkiä naamaan ja tukan kuntoon! No onneks ei palavereita ole kovin montaa enää sovittuna, niin ei tarvii enemmin laittautua..

AIka moni täällä taitaa saikulla jo ollakin.. Mulla ei onneksi mitään suurempia kipuiluja ole ollut muuta kun nämä kädet, mutta selkä / vatsa on ollu toistaiseksi ihan kunnossa.. Onneksi, ei nimittäin kuulosta kovin kivalle..

No ei auta.. pakko jatkaahommia ettei mene illalla niin hirveen pitkään..
 
Helmiisi: Tovottavasti et nyt väsytä itseäsi liikaa. Jos tuntuu vähänkin ylivoimaiselta niin ota ihmeessä saikku vastaan. Mä olen tässä ottanut opikseni levon suhteen ja jos terkka tai lääkäri on sitä mieltä että saikkua niin olen nyt ottanut vastaan. Ei ne kuitenkaan ihan turhaan sairaslomalle laita, ajattelevat tietysti äidin ja vauvan parasta. Mulle ainakin sanottiin, ettei noita kivuttomiakaan supisteluja saisi tulla työpäivän aikana paljoa.

Wimpula: Onko sulla tullut muutoksia kohdunsuulle, kun niitä kivuliaita supistuksia on ollut? Pehmentynyt, lyhentynyt tai auennut?! Ja tuliko niitä supistuksia päivässä paljonkin pahimmillaan?
Mullakin nyt eilisen lepäilyn jälkeen olo on ollut ihan hyvä. Niin huomaa että on vaikea osata olla levossa kun olo on taas parempi. Tähän pitää ihan opetella. Ja nyt on kyllä mielessä vielä tuo TI kipeämpi episodi niin se kummittelee tuolla mielessä vielä.
Huomenna pääsenkin lääkäriin ja toivon ettei siellä mitään isompaa vahinkoa ole tullut. Hieman huolestuttaa, mutta nyt kuitenkin levossa ihan hyvä olo, et ei varmasti mitään niin vakavaa.

Ekaakertaako? Koitahan jaksella ja toivottavasti saat ensi viikon jälkeen lepäillä sitten. Yöllä on mullakin särkyjä alkanut olemaan ja mua särkee alavatsan seutua. Liitoskipuja varmaan.. yöt on levottomia ja uni katkeaa helposti. Heräilen useasti pissallekin. Ja jostain syystä on alkanut levottomat jalatkin vaivaamaan ja sekin häiritsee nukahtamista. Itse sitä on aina nukkunut niin hyvin yönsä, että tämä on kummallista. Mutta varmasti ihan normaalia,että alkaa näitä loppuajan raskausvaivoja tulemaan. Ja ei jaksa enää niin hyvin.

Jaksamisia ja hyviä vointeja kaikille! :)
 
voihan neuvolalääkäri....
juuri siis tulin kotiin, ja sain sokerirasituksen tuloksia kuulla... ykkösestäkin ne oli hieman aikanaan koholla, ja niin on taaskin.. Paasto oli 5.6 ja 1h 7,5 ja 2h 7,7. Tuon paaston olis pitäny olla siis alle 5,3 ja jos on yli 5,5, niin ohjaus äitipolille insuliinien arvioon.. Että sinne pitäis sitte huomenna varata aikaa... Kotona mitaten (mulla on jo jostain joulukuulta ollut mittari siis itsellä) niin arvot on kaikki olleet hyviä, mukaanlukien ihan tää kulunut viikkokin. Mut jostain syystä tuol rasituksessa ei sitten ihan putkeen mennyt... Mä olen koittanut rajoittaa syömisiäni, mut eipä oo tarpeeks auttanu... Onkos täällä muuten jollain insuliinit käytössä?

Eipä kummempaa tänne tällä erää.. saikkua ei herunut, vaikka suppareita ollut jo pitkän aikaa (tosin siis niitä kivuttomia) ärsyttää ja kiukuttaa.. mut josko ne sitten äippäpolilta mulle saikkua kirjottelis... vaikka joo, neljä vkoa on lyhyt aika enää...

rv 28+4
 
neuvola kuulumisia äkkiä

HB oli noussut oli nyt 136 tais olla mittari rikki kun noin hyvää arvoa näytti
Pissassa oli proteiinia ja maanataina kontrolli ja turvotusta huomattavasti.
painoa oli tullut nyt 883g/viikko mutta kun kokonais painoa on tullut 7 kg ei oltu huolissaan.
verenpaine oli ok. B vauva köllöttelee edelleen poikittain ainakin sydänäänien löytöpaikan perusteella.
 
Te joilla on alhainen hemoglobiini kokeilkaa tyrnimarjamehua. Maku ei ole mikään mieltäylentävä, karvasta kuin mikä, mutta muistaakseni annoskaan ei ole kuin ruokalusikallinen päivässä.

Tänä aamuna ei lennelleet kaurahiutaleet vaan itse puurolautanen. En oikein tiedä mitä tapahtui, käteni tarttui jotenkin mikron luukkuun kun olin nostamssa valmista annosta sieltä. Lautanen kimmahti seinän kautta lehtikoriin. Puuro vaan valui pitkin tapettia, onneksi vinyylipinta ei moisesta ota nokkiinsa. Kirottu näitä mämmikouria.

Selkä tuntuu aina aamusta ihan hyvältä, mutta heti kun istuin autossa vähän pidemmän pätkän niin muisti taas miksi on sairaslomalla: AU! Sama juttu eilen perhevalmennuksessa, puolitoista tuntia istumista oli vähän liikaa.

Tosiaan "Vauva tulee-elämä muuttuu?"...noh, päällimmäisin mielikuva oli että taisin suorittaa tämän psykologian kurssin jo lukiossa (vetäjänä oli terveyskeskuspsykologi ja painotus sen mukainen). En sano, että se oli huono kokemus, aika itsestään selvää asiaa, mutta hyvähän nekin on kuulla toisen suusta. "Varautukaa ajankäytön radikaaliin muutokseen, vanhemmaksi kasvetaan, sinä riität omana itsenäsi, pidä huolta omasta jaksamisesta." Kuvittelin, että tämä kerta olisi ollut enemmän synnytysvalmennus-tyyppistä asiaa, ehkä siksi, että se on tällä hetkellä akuutein asia joka kiinnostaa ja josta kaipaa tietoa.

Huomenna alkaa viikko 33. Niin muuten korjauksena listaan: laskettu aikani on 4.6. ja odotan esikoistani.
 
Sopuli, mulla oli aika samat arvot sokerirasituksessa, ja sillä sain vain mittarin kotiin. Kai kuntamme on köyhä ja liuskat kalliita, kun ekaks käskettiin parina päivänä viikossa mittailla ja sit ilmoittaa kuis menee. Noh, aamuarvot on ollut 5,0-5,1, kerran 5,4 ja kerran 5,9 ( illalla olin syöny turhuuksia, kävin kävelyllä puol tuntia, ja sit olikin 5,1), ja tunti ruokien jälkeen 4,1-5,2, paitsi kaurapuuron jälkeen 6,2. Mutta ilmoitin että noin menee, ja ohjeistus oli mittailla kerta viikkoon rv 36:lle. Rasitusraja oli 5,3 ja kotiseurantaraja 5,5 noille paastoarvoille. Ja tunnin raja kotimittarille 7,8. Mutta noilla siis vältyin äitipolilta ja insuliineilta ainakin toistaiseksi, mutta diagnoosi siis napsahti... Se vähän harmittaa, mutta onneks noi arvot ja olokin on hyvä. Tosin, välttelen niitä hiilareita..
Miten ne meinaa laittaa sut insuliinille jos kotiseurantaarvot on kuiteski ok? Mut vastasen varalle jos joudun toiste rasitukseen, aattelin aamusella pikalenkillä kävästä niin se laskisi sitä paastoarvoo, muissa kun ei oo ongelmaa.. Vai oisko se itsensä huijaamista..? Mutta liikunnalla noihin sokereihin saa kans helposti muutosta.

Kävin kirjastosta hakeen nipun synnytyskirjallisuutta aika laidasta laitaan, mm. synnytysopin perusteet, joku hapekas raskaus sarjis ja luonnollisen synnytyksen sekä synnytyslaulun opuksia, eli ilmeisesti joku hoitsujen oppikirja ja vastapainoks noita luomutouhuja, saas nähdä mikä niistä kutsuu eniten omakseen ja mikä vaikuttaa totaalihuuhaalta.. Synnärikäynnille pääsis loppukuusta. Huomenna aattelin käväistä Kelassa jättään paperit, niin ei pääse nekään unohtuun. Eiköhän niitäkin oo jo pantattu riittämiin, ja jos tulee 09-loota niin tulkoon sitten..

Mulla on kans kömpelyyttä käpälissä havaittavissa. Tavarat putoilee välillä ja toi vammaräpylä tuntuu lähinnä levyltä, mutta kuulunee asiaan.. Mutta ihmeen hyvin oon jaksanu kyllä töissä.
Niin ja viikkoja ois kait 29+risat. Kiitos Sanni80 kun viittit kasata listan!
 
Huomenta kaikille!

Taas olis yksi neuvolakäynti takana. Kaikki näyttäisi olevan hyvin, vauva kasvaa ja oma vointikin on parempi. Jokin aika sitten liikkuminen ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Kävellessä tuli alavatsalle kova paineen tunne ja lenkit jäivät lähinnä koiran pissareissuiksi. Todennäköisesti vauvan asento vaikutti, koska nyt kun vauva on raivotarjonnassa ollut niin liikkuminenkin tuntuu taas mukavalta.

Närästystä on ollut kovasti, mutta sekin on helpottanut kun olen ruisleivän syömistä vähentänyt.
Unta ei tahdo aamuisin enää kunnolla riittää, kuin 6-7 välille asti. Päivisin ei kuitenkaan erityisemmin väsytä. Oikeastaan vointi on tällä hetkellä ihan hyvä. Ainoastaan painonnoususta on tullut välillä sanomista neuvolassa. Painoa on tullut tähän mennessä tullut jo 12 kg, mikä tuntuu itsestänikin aika paljolta. Kaipa noista kiloista ajan kanssa pääsee eroon..

Itselläni supistuksia ei juurikaan ole tullut, ei edes harjoitussuppareita. Tai sitten en vaan osaa oikein niitä tunnistaa.. mutta kivuliaita eivät ainakaan ole olleet. Parin viikon päästä alkaisi synnytysvalmennus.. alkaa jo hieman jännittää varsinainen h-hetki.

Onko teillä muilla koirat/muut lemmikit reagoineet jotenkin raskauteenne? Itselläni koirasta on tullut hyvin hellyydenkipeä ja se tulee usein aivan kylkeen kiinni ja painaa päänsä vatsalle.. aivan kuin kuulostelisi uuden tulokkaan elämää vatsassa.. =) Jotenkin tuntuu niin hassulta..

Kävin katsomassa facebookin kesävauvaryhmää.. oletteko jo liittyneet siihen? Meinasitteko liittyä?

Onnellista odotusaikaa kaikille! T: Kesävauva 30+6
 
Saadessani omat sokerirasitukseni tulokset, terveydenhoitaja kertoi, että eri kunnilla on ollut erilaisia raja-arvoja, mutta nyt ainakin omalla paikkakunnallani nuodatetaan valtakunnallisen Käypähoito-suosituksen rajoja. Terkka hymähti, että vielä pari vuotta sitten paastoarvoni olisi ollut liian korkea (se oli muistaakseni 0,1 mitä-lie-yksikköä alle suosituksen).
 
Päivitystä: EnnaN ja Pikisen kohtaan..

2.6.2010 Catriina, toinen - esikoinen 12/07
4.6.2010 Nimbu,toinen
4.6.2010 Wimpula, toinen - esikoinen 03/04
4.6.2010 EnnaN, esikoinen
8.6.2010 Ekaakertaako?
10.6.2010 Amelia81, ensimmäinen
10.6.2010 Mary
12.6.2010 Kesävauva, ensimmäinen
12.6.2010 Esikko-81
16.6.2010 Sanni80, Ensimmäinen
16.6.2010 Pikinen, kolmas ja neljäs - lapset 01/01 ja 08/02
17.6.2010 Pinja28, ensimmäinen
18.6.2010 Helmiisi, toinen - esikoinen 07/08
18.6.2010 Yammy mommy, ensimmäinen
20.6 2010 Vintti10 ensimmäinen
23.6.2010 barbalala, toinen - esikoinen 11/08
25.6.2010 Barbara69
27.6.2010 S.Sopuli
KiiraLiina
Kesä10
taskulaatikko

Onkohan tästä porukasta kaikki vielä mukana? Kaikista ei ole pitkään aikaan kuulunut? Kirjoitelkaahan ihmeessä kuulumisia :)
 
Olin eilen ylimääräisessä lääkärinkäynnillä. Kun on ollut ikäviä menkkamaisia jomotuksia ja muutamia kipeitä supistuksia. Lääkäri tutki ja sanoi että kohdunkaula on lyhentynyt 2cm, mutta on kiinni. Viime kerralla se oli 3,5cm lyhentynyt 3cm. Ja kuulemma just just tuntuu nyt se 2cm. 3cm on kuulemma raja ja jos sen alle menee niin pitää käydä äitipolilla. Sain sinne ajan.. Katsovat ultralla sitä kohdunkaulaa.
Lisäksi oli vauva tullut alemmas. Lääkäri sanoi, että vauva on nyt tosi alhaalla jo ja töihin ei ole enää menemistä. Siitä johtuu nuo ikävät vihlaisukivut kun vauva painaa niin alhaalla.
Eli nämä mun supistukset ovat saaneet muutosta aikaan ja nyt pitää sitten seurata tilannetta. Ei tarvitsisi pikkuisen vielä alkaa syntymään. Nyt rv 30+3.

Lääkäri oli kyllä tosi mukava ja sanoikin ettei syytä huoleen. Otat vaan nyt rauhallisesti kotona. Omantunnon mukaan saan liikkua, mutta ei saa antaa supistella. No sittenhän se on minun kohdalla hyvinkin rauhallisesti otettava. Koska supistelee tosi herkästi.

Onneksi rohkaisin mieleni ja soitin terkalle kun oli kipeämpi episodi tuossa. Ja olisin vaan tehnyt vahinkoa lisää, jos olisin vaan töissä jatkanut ja kuitenkin supistellut.
Olen sitten äippäloman alkuun asti sairaslomalla ja en kiellellyt yhtään sairaslomaa, koska lääkäri selitti niin hienosti ja kertoi että tämä on nyt parasta teidän molempien kannalta.
Sellaista tänne, et nyt sitten vaan lepäillään!
Kyllä se tästä! :)
Hauskaa viikonloppua ja mukavaa odotusta!

rv 30+3
 
Hep, katoin tota listaa, ja siellä nimimerkkini oli useampaan otteeseen, mutta oikealta päivältä uupui. eli 13.6 olis täällä aika.

Turvotusta on tullut täälläkin ja yölliset suonenvedot, JOTKA on ihan hirveitä..
Oon kyllä nyt juonu paljon ja yrittäny liikkua, muttei ole vielä nilkat laskeneet.
2 vkoa töitä mutta katotaa ny miten jaksan..

palaan paremmalla ajalla kirjoittaa..

Terkut kaikille :)
 
Terve kaikille!

Minustakaan ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan, mutta lukenut olen viestejä säännöllisesti. Jotenkin ollut voimat poissa ja kiireisten työpäivien ja talon rakennuttamissuunnitelmien lisäksi ei ole paljon jaksanut enää koneella kirjoitella.
Mutta haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette täällä kirjoitelleet, koska niiden lukeminen on oikeasti auttanut ja paljon! Oon saanut viesteistäsi kunnon vertaistukea!

Nytkin mulla ollut samoja tuntemuksia kuin osalla täällä eli menkkamaista jomotusta ja supisteluja. Ns teidän esimerkin kannustuksella menin käymään perjantaina äitiyspolilla. Ihanaa että suhtautuivat vakavasti ja tutkivat kaiken, vaikka mitään huolestuttavaa ei löytynytkään. Todennäköisesti johtui liiasta kiireestä ja stressistä joiten takia yöunetkin ovat jääneet vähäiseksi. Nyt koitan todenteolla rauhoittaa. Onneksi siis kohtu oli vielä kokonaan kiinni, mutta varmasti hyvä nyt ottaa rauhallisesti.
Sannille kovasti nyt kärsivällisyyttä ottaa rauhallisesti! Tai ainakin itselläni se vika että kun tuntemuksia on niin osaa levätä mutta kun menee paremmin niin unohtaa ja menee taas liikaa.
Mutta otetaan nyt kaikki rauhalliseesti täällä viimeiset n. 10 viikkoa -eikös joo :)!?! itsellä siis nyt viikko 31 menossa.
Ja Sanni: kyllä varmasti loppu menee hyvin tai ainakin useammalla kaverilla on pysynyt sitten sisällä täysille viikoille asti, vaikka onkin kohdunsuu pehmennyt ja lyhentynyt jo paljon aikaisemmin -lepo on auttanut.

Jollain taisi olla täällä kanssa kovia selkäkipuja. Itselläni alkoi ne kanssa tällä viikolla. Taisin koputtaa puuta kun reilu viikko sitten hehkutin että ei mitään selkäkipuja. Nyt ei pysty istumaan pitkää aikaa ja aamulla herätessä jomottaa. Pitää kokeilla olisko vieraspatja parempi.

Sekä selän tilanteesta että noista kivuista johtuen olin pe sairaslomalla. Lääkäri olisi kirjoittanut reilustikin sairaslomaa, mutta sanoin että lepään viikonlopun ja jos ei maanantaina tilanne parane niin soitan sitä neuvolasta lisää.
Mutta siis tosi ihanaa että suhtaudutaan noin. Itselläni aina ollut kamalat oman tunnon tuskat jos olen sairalomalla (liian tunnollinen) ja nyt tosi hyvä että sanotaan että kuuluu laittaa nyt asiat tärkeysjärjestykseen. Onneksi sanoi samaa pomonikin. Ajattelin kuitenkin jos huomenna menis töihin kun sijaisen perehdytys vielä pahasti kesken, mutta yrittäisin ottaa rauhallisesti ja tehdä vain sen mitä ns pakko enkä taas koittaisi ahnehtia liikaa.

Onko kaikilla muilla jo kaikki valmistelut vauvan tuloa varten valmiina? Itse taidan kuulua niihin joille tulee loppupaniikki... asutaan ekat puoli vuotta kaksioissa (ennenkuin avaimet käteen talo valmistuu) ja täytyy järjestellä aika lailla että kaikki mahtuu. Juuri koottiin siskolta saamani lasten sängyn ja kyllä sen jotenkin tonne makkariin sai mahtuun mutta ei ollenkaan sinne minne olis halunnut -liian iso malli. Vaunutkin vielä hankkimatta mutta tiedetään mitkä halutaan. Kalliithan ne on, mutta ajateltiin panostaa eli emmaljungan duo edget. Ne city cross rattaat on meille liian pienen oloiset (ollaan aika pitkiä molemmat). Ja sitten tuntuu että monta muuta pientä juttua hankkimatta, mutta kaippa niitä voi hankkia sitten pikkuisenkin kanssa :)

Onko muilla muuten mielialat miten heilahdelleet? musta on tullut ihan hirveän herkkä. Itken melkein kaikista tv-ohjelmista ja urheilua seuratessani. Pari viikkoa sitten kun oltiin hesassa viikonloppu ja käytiin leffassa. Se oli aika tunteellinen tai kuin kertoi kovia koneneesta jolle syntyi lapsikin (oman isän siittämä) ja sitten sen oma äiti meinas tappaa sen lapsen jne.. :( itkin aivan kunnolla. Oli naama ihan punainen ja silmät turvonneet päästä, kun leffa loppu ja ehkä tuolla/siellä hesassa on enemmän laittautumismeininki ja tuntui että kaikki tuijotti kun tulin leffasta ja koitin mennä vessaan siistiytyyn. Olin niin herkässä tilassa että itkin vaikka kuinka kauan leffan jälkeekin. Mietittiin jo mennäänkö syömään mutta totesin että näytän miltä näytän ja tuijottakoon muut jos tuijottaa :) Mutta tosiaan aika herkillä mennään...

Mutta siis kiitos vielä teille kaikille aktiivikirjoittajille antamastanne vertaistuesta :)!
 

Yhteistyössä