Kesästä 07 yrittäneet

Kaa
Heips ketjulaisille!

Olen käynyt välillä vakoilemassa tätäkin ketjua, juuri tuon vertaistuen vuoksi. Eli aloitus on täälläkin alkanut 08/07 (lasketaanhan elokuu kesäksi :LOL: ), mutta vielä ei olla päästy sinne raskaana olevien, saatikka synnyttäneiden joukkoon. Tai niin, raskaana kyllä on oltu, mutta huonoin seurauksin. Mutta asiaan: mukava lueskella samassa tilanteessa (ajallisesti) olevien kanssa, jotenkin saa tsemppiä täältä. En ole ainut asiaa pohtiva toiveilija. Listalle minua ei tarvitse laittaa, ajattelin vain ilmoitella vakoilustani.

Lämpöistä kesää kaikille suuria toiveita toivoville!
 
Kaa
Ja sitten heti täältä taustalta; tuo vuoto voi hyvinkin olla lääkärintutkimuksesta. Sen vuoksihan siellä niitä siteitä on, lääkärin vastaantoton pukukopissa. =) Etenkin, jos on papa otettu.
 
Ei mitään uutta. Ei edes sellanen olo että menkat alkais vaikka tänään ne pitäis viimeistään alkaa pisimmän mahdollisen kierron mukaan. En vaan uskalla testata ennen ku menkat on myöhässä (oon yöt ja aamut töissä vielä jonku aikaa ni ei edes pysty).
 
arabel, toivotaan parasta!! Tuu heti kertoon ku ratkee suuntaan tai toiseen!

Nanniina, ihanaa kun luot meille toivoa että tällasenki ajan jälkeen vo9)i viellä onnistua! :)

Mulla olis odotettu tädin laskeutumisaika ens perjantaina. Täti ja Ilosaarirockin telttamajoitus ja bajamajat on tooooosi hyvä yhdistelmä mut sillä mennään :) Odottelen varmaan että täti tulee kylään ennen kun ensimmäisen sidun sihautan. Olis aika hullua jos nyt yhtäkkiä oliski raskaana ja huomais sen jossain festareilla!

Ihania kesäpäiviä kaikille!
 
Voi Arabel :hug: Mä olin jo ihan varma kun sulla nuo on aina niin säännölliset! On se mystistä.. miksi meitä näin piinataan ?!

Täällä tosiaan juuri palattu mökiltä ja siksi tuli oltua nettipimennossa muutama päivä. Ovista en ole bongannut (outoa), mutta simppoja on varuiksi pistetty asialla vähintään jtp.

Kaa: Tottakai saa vaklata ja taustailla! Joa haluat listalle niin infoile!
 
tiger75
Kesäinen moi!

Tulin kurkkaamaan mitä teille kuuluu&kertomaan kuulumisia kuten sovittiin. Onnea Nanniinalle, tsemppiä kaikille muille :heart:
Huomenna matkalla ekaan neuvolaan, tällä viikolla käytiin varhaisultrassa ja pikkuinen "katkarapu" siellä näkyi & vahva sydämen syke...

rentoa otetta kaikille toiveilijoille, meilläkin se taisi tärpätä, kun sain ajatukset muualle

t. tiger rv 7+4 :heart:
 
Ettehän suutu ku kerron et eilen illalla sain Aconin kasettitestiin II ja nyt aamuyöllä Apteekin omaan kans II. Näköjään pitkänki yrityksen/tjottailun jälkeen on mahdollista plussata. Nyt vaan mielessä pyörii niin monenlaisia ajatuksia et entä jos kaikki ei mee hyvin tai jos lapsi ei oo terve jne. Km ja tm pelko on kova,kuhan pääsis käymään ultrassa ja näkis et kaikki on hyvin ni se helpottais paljon. En vaan tiedä Helsingin/Espoon ultrakäytäntöjä ja miten sit neuvolat sun muut ku just rv7-8 paikkeilla on muutto Espoosta Helsinkiin.
 
Hanlai onneksi olkoon !!! :hug: miksis iitä suuttumaan tarvis ruveta... onhan se mukavaa että täällä alkaa väki raskautumaan niin eiköhän täältä aleta sitten jokainen siirtyä, pikkuhiljaa... :LOL:

arabel :hug: Mäkin olin jo varma että sulla plussa olisi.... :ashamed:

Tänne ei oikein mitää uutta. mie soli viikonlopun kotona ja ens viikonloppuna lupas myös tulla... vielä täytyis 3 vk jaksaa olla viikot eri paikoissa. Töitä tuli vk:n lopun aikana tehtyä niin että vieläkin soi päässä.
Niin juu, pesin kaikki matotkin !!!! :D

Kamlasti houkuttaa pitää paussi tämän raskaus asian kanssa, mutta mitenkä se voi onnistua kun tietämättäänkin ajattelee koko ajan asiaa ja miettii missä ovis ja missä vaiheessa kiertoa mennään.... ja onko uusia tuntemuskia ja mikäköhän se vihlasu oli ja ... ei tämäkään kovin hauskaa ole... :/
 
Onnea HenLai ihan tosi tosi paljon! :heart: Ihanaa, että plussasit juuri 13. kerralla (vaikka tietty en kenellekään toivo noin pitkää odottelua). Mulla on nimittäin ihan sama yrityskierto menossa, ja tuo sun plussa kyllä antaa toivoa, että itsekin voisi vielä tässä vaiheessa raskaaksi tulla.
 
Paaaaaaljon onnea Henlai :flower: :flower: :flower:

Antaa uskoa että perässä tullaan :)

).( Meikäläiseltä on ovis kateissa :eek: Omituista, eipä ole ennen näin käynyt. Ainoa selitys minkä keksin on että se oli jo silloin kp8 paikkeilla. No onneksi silloin on laitettu simot asialle :D
 
Haikaraa pyydystämässä:

Kiharapää..............kp 30/32-52.................yk10.........1.toiveissa
Gilmore..................kp 29/31-35.................yk 9..........1.toiveissa
Rosetta.................kp 27/38-46..................yk 10........1.toiveissa
Mulmul...................kp 26/27-30.................yk 11.........1.toiveissa
Siskonen................kp 25/28......................yk 11.........1.toiveissa
Piglet.....................kp 25/27......................yk 8...........1.toiveissa
Merlin731...............kp 23/26-34................08/07.......2. toiveissa
Andala...................kp 21/31-41.................yk13.........1.toiveissa
Linneja..................kp 21/34-54.................yk 11........1.toiveissa
Töpökkä................kp 16/??.......................yk13.........6.toiveissa
Pantalaimon..........kp16/41.......................yk 9..........1.toiveissa
Veena...................kp 13/24-28.................yk 14........1.toiveissa
Joppu....................kp 13/29-33.................yk13.........1.toiveissa
Arabel...................kp 3/25-28...................yk 15........1.toiveissa
Jouskari-82...........kp -/- ..........................yk 10.........1.toiveissa
Tikka81................kp -/-............................yk 11........1.toiveissa


Plussanneet:

Juli05....................yk 9
Toiveilija82...........yk 9
Tiinahuu...............yk 8
Tiger75................yk 11
Nanniina..............yk 9
HenLai.................yk 13
 
HenLai: Mahtavaa! Onnea! :heart: Ei me mitään suututa, ihanaa ja tuot toivoa meille muillekkin.. =)

Joo, mä olin itsekkin ihan varma että napsahti mulle plussa, mutta eipä napsahtanutkaan. Elämä on. Mutta ihan hyvällä mielellä olen kuitenkin.. :) Tilasin ovistestejä, ihan sen takia et kiinnostaa vähän et venyykö (taas?) ovis vai miten. Uutta putkeen vaan..

Kiitos kaikille myötäelämisestä! :heart:

Veena: mä hihittelin täällä sille "itämaiselle ja pitkäpinnaiselle" :D Kävin esikkopinossa lukemassa.. Oot ihana! :heart:
 
Hei! :wave:

Jospa vihdoin uskaltaisin tehdä aloitteen ja arasti kysellä, saisiko pinoonne liittyä, vaikkei ihan viime kesänä olekaan aloitettu yritystä? :ashamed: Viime syyskuussa siis virallisesti yritys aloitettu, mutta täällä näyttää olevan aika paljon tuttuja, niin ajattelin, että olisi kiva liittyä joukkoon. :)

Tällä hetkellä tilanne siis se, että yk 9 menossa ja kp 16/41?. PCO-diagnoosin sain helmikuussa ja kaksi kiertoa söin clomeja + teroja. Kesäksi mies lähti pääkaupunkiin töihin ja olemme TJOTtailleet pari kuukautta. Taitaa kuitenkin tässä kierrossa käydä niin, että yritämme täsmäiskuilla, vaikka se voikin etäisyydestä johtuen olla vähän hankalaa. En ole ainakaan vielä kuullut, että kukaan olisi sikinnyt Skypen välityksellä. ;) :whistle: :LOL:

Mies on oikeastaan tällä hetkellä se innokkaampi osapuoli, enkä kyllä valita. :D Viikonloppunakin se moneen kertaan vannotti, että muistanhan tänään varmasti varata ajan simppanäytteeseen elokuulle. No, en kyllä muistanut... :ashamed: Ehtiihän sen toki vielä huomennakin. Syksyllä tosiaan sitten aloitetaan taas clomit, kun mieskin on tutkittu.
 
Onnea kovasti HenLai :flower: :heart: Ihanaa kun tämä pino raskautuu pikkuhiljaa :saint: Tai ei edes niin pikkuhiljaa, aika nopeaahan noita plussia on alkanut ropisemaan :D
Pantsu tervetuloa tännekin ;) Mukavaa kun liityit joukkoon B)

tiger onnea odotukseen ja toivottavasti ultarssa oli kaikki mallikkaasti :heart:

arabel sinulla on ihailtava asenne! :whistle:

Mitäs se Veena on oikein höpissyt itämäisista pitkäpinnaisista? :p :D

Täällä on aika rento olo, jos se tätskä sieltä taas loppuviikosta tulee, niin sitten tulee, ei voi mitn... Mennään kuitenkin taas mökille, niin siellä unohtuu tädit jos mitkä B)
 
Pantalaimon tervetuloa! :wave: Päivitin sut pinoon :) Skypen kautta raskatuminen kuulostaa tosiaan aika extreme touhulta :eek: :D

Arabel: Juuh olen oikea visionääri :D No ok, myönnetään että ei kannata selvännäkijäksi alkaa :LOL:

Jouskari: Tuolla esikkopinossa oli tänään galluppia siitä millaisia mielikuvia on niceistä, ja mun visiot taisi olla vähän kaukaa haettuja :D http://kaksplus.fi/keskustelu/t1074780,1675
 
Jee menkat alkoi!! Ajatelkaa jo näin aikaisin.. Kun odotin niitä ensi viikonloppuna.. Nyt olen toisaalta tyytyväinen..kun menkat alkaa tulemaan koko ajan niinkuin normaalimmassa rytmissä.. olenkohan lopettanut menkkojen odottamisen kunnolla..

Eli huomenna kp 1/30-35 yk 10

KP
 

Yhteistyössä