¤ * ¤ Kesän 2014 plussahaaveilijat ¤ * ¤

Heippa kaikille!

Jos itse taas hiukan aktivoituisi, kun olen vain käynyt nyt lukemassa teidän ihania juttuja, mutta en ole kuitenkaan kirjoitellut! Joku mainitsikin, että ei niin paljon jutun juurta irtoa silloin kun uusi kierto alkaa, no näinhän siinä sitten kävi.. Ja ehkä olin myös vähän alla päin, vaikka olikin aika selvää ettei tärppi käynyt.. Ensi viikon lopulla alkaa kuitenkin loma ja samalla oviksen pitäisi tulla kylään, pakko olla siis hyvä viikonloppu ;)

Mulle sopii hyvin, että merkitään jatkossa vain yrityksen aloitus! Elikkä mulla se olisi sitten 4/2014 kun ensimmäinen luomukierto ja yritys alkoi. Melkein kyllä 05, kun oli aivan loppukuuta, mutta mennään nyt nelosella, kun se on virallinen..

BebeBanbino Mulla oli tuossa hiukan jo pelko, että mahtaako mun mies ahistua, kun olen niin tohkeissani tästä vauvantekopuuhasta, kun menkkojen alettua lähdin hänelle selittämään, että noina päivinä sitten sut kellistän halusit tai et jne ja tuolloin ei vastannut asiaan mitenkään. Nooh, asia jäi vaivaamaan, joten otin nyt viikonloppuna puheeksi. Ei häntä kuulemma ahdista ajatus "kellotetusta" seksistä, mutta ei osaa ihan täysin suhtautua mun "intoon", kun hän on itse niin superrauhallinen, eikä itse osaa oikein stressata mitään.. :) Mutta suosittelen lämpimästi keskustelemaan vielä miehesi kanssa, ainakin itseäni helpotti kovasti viikonlopun keskustelu :heart:

Marita 14 Paljon onnea pluusasta, tarrasukkia! :flower:

Tervetuloa joukkoon uusille! :popcorn:
 
hambam: Mä en silloin jotenkin osannut yhtään etukäteen edes ajatella, että me ollaan erillään odotusaika. Lähinnä siksi että me jotenkin oletettiin että siinä menee kuukausia ennen kuin raskaus on ajankohtainen ja mun duuni oli kuitenkin määräaikainen. Mutta se meni onneksi ihan tosi hyvin. Mä olin kyllä kirjoilla meidän kämpässä samalla paikkakunnalla kuin mies eli käytiin neuvolat ja muut yhdessä ja raskausdiabeteksen takia mä sitten ravasinkin loppuajasta aika paljon kotipaikkakunnalla sairaalassa seurannassa. Mun onni oli, että mä olin tosi hyvävointinen koko raskauden ajan. Jos ois ollut ihan kamalaa oksentamista kaiken aikaa, niin ois ollut ehkä vähän ankeeta olla yksin siellä toisella paikkakunnalla vaikka kimppakämpässä asuinkin. Ja mun oloa siellä toisella paikkakunnalla helpotti sekin, että päivät oli pitkiä ja kiireisiä ja työporukalla vietettiin paljon myös vapaa-ajalla aikaa eli niitä yksinäisiä hetkiä ei ehtinyt kauheasti tulla.

Kaikkein vaikein osuus oli ehdottomasti viimeiset kolme viikkoa kun mä olin ehtinyt jo olla äitiyslomalla kaksi viikkoa ja sitten mies lähti sivarin koulutusjaksolle. Ne oli pitkiä päiviä ja tällä kertaa negatiivisessa mielessä. Mutta siitäkin onneksi selvittiin ja mieskin ehti synnytykseen vaikka sillä vähän kiiru meinas tullakin kun se sieltä koulutuksesta pääsi aika viime tipassa lähtemään :)
 
Viimeksi muokattu:
Hei.

Haluaisin liittyä mukaanne :) Olemme mieheni kanssa uusperhe minulla ikää 31v ja mieheni 34v olemme lypsykarjatilallisia + muita elukoita liuta ja me yritämme saada lapsi nro.7 aluille :D Minulle entisestä liitosta 4 lasta (2002, 2003, 2005, 2008) ja tämän nyk.miehen kanssa tehty 2 lasta (2012 ja 2013). 3km oli tämän vuoden puolella :ashamed:

eli kiertoni HooKoo-82 31v kp8/28 yk5, 7lapsi
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: iloksi
Tänään dpo 10. Ja menkkojen pitäis alkaa huomenna. Oireita edelleen oksettaa, rinnat arat ja tummumeet nännin pihat, kn kova ylhäällä, lämmöt koholla, tekee mieli suklasta, pissattaa useemmin, nälkä koko ajan, valko vuoto lisääbtynyt ja rusehtavaa limaa tuli tänäään vähän ja sit loppu.
 
  • Tykkää
Reactions: iloksi
¤ * ¤ Kesän 2014 vauvahaaveilijat ¤ * ¤



Päivitys 10.6.2014




SalVe....................... 30v... 3. lapsi..Kp 38/28-30........
NeleLiis............................. 2. lapsi.. kp 32/31............ 02/13
BebeBanbino..............29v... 2. lapsi.. kp 30 (18)........yk 1
iloksi.........................31v... 2. lapsi.. kp 27/36-42...... 05/14
miree........................31v... 4. lapsi.. kp 27/............... yk 2
mymosa....................31v... 4. lapsi.. kp 23/27............ yk4/clom yk2
Mussukka_93.............21v... 4. lapsi.. kp 22................. yk1
Eliaza84....................29v... 2. lapsi....kp 18/28...........05/14
Hormonihirviö1 .........19v... 1. lapsi................................
hambam....................27... 1.lapsi...kp ??/??............06/14
{Anskutin}............... 30v.. 2. lapsi..kp 12/27-31..... 05/14
smurffiina84.............. 29v.. 4.lapsi... kp11/34...........05/14
Nutti ........................28v... 1. lapsi...kp 11/28..........04/14
Alppis................................ 2. lapsi .. kp ?? / 28........ 04/14
HooKoo-82............... 31v... 7.lapsi.. kp 9/28 ........... yk5
miup....................... 25v... 1. lapsi.. kp 9/28 ........ yk 3
samour_................30v...... 1. lapsi.. kp 9/28............ 05/14
Pecanpie................. 26v.... 2. lapsi.. kp 8/26 .......... 05/14
Mindeyy.................. 19v.... 2.lapsi..................................
Aipan äippä...............30v.. 2. lapsi.. kp 5/27-29....... 04/14
Aisha4............................... 4. lapsi..kp 4/28-?........ 06/14
KultaSieni..................28v.. 1. lapsi.. kp 4/27......... yk 3




Piinailijat


NeleLiis................. dpo 15
Mussukka_93........ dpo 11
mymosa................ dpo 8
BebeBanbino.......... dpo 4
iloksi..................... dpo 3
hambam................ dpo 3


PLUSSANNEET <3

Kesäkuu
Pecanpie
tibt
Sissinen
Marita 14

Lyhenteiden selitykset:
kp= kiertopäivä
yk= yrityskierto
ya= yritys alkanut KK/VVVV tai KK/VV

Päivitys- ja korjauspyynnöt punaisella :)
 
Viimeksi muokattu:
{Anskutin} :

Kuulostaa mielenkiintoiselta ajalta, mutta onneksi meni hyvin kuitenkin :) Työ kyllä auttaa pitämään mielen virkeänä. Tässä itse kun on nyt lomalla, niin päivät tuntuu matelevan.. Tekis jo mieli töihin takas, että saa ajatuksia muualle :stick:

Mussukka_93: pidän peukut pystyssä =)
 
Voi että, ompa ihana lukea kun samanlaisia ajatuksia, paineita ja odotusta on itselläkin. Menin ehkä viikonloppuna hieman pitkälle kun sain kamalan itkukohtauksen, joka johtui siitä et pelkään etten tule enää raskaaksi. Toista kuukautta yritetään eli voi lisätä et nyt on 17/28 menossa ja yritys 05/14. . Mä oikeasti jännitän sitä että miten meille käy. Halutaan kovasti molemmat lasta ja kaippa ressaan kun edellisestä lapsesta on niin kauan ja paljon on ollut vastoinkäymisiä vuosien saatossa. Nyt on kaikki niin hyvin..ostettiin juuri omakotitalo ja meillä on myös koiranpentu ja ihanat lapset entisistä elämistä. Siksi pelkään että mitä jos ei kaikkea saakkaan! Sit mietin viikonloppuna et olenkohan jo raskaana kun niin paljon vollotin! :LOL: Mutta oikein paljon onnea kaikille plussanneille ja tsemppiä muillekkin yrittäjille!! Jännittävää aikaa! Olin aikoinaan tällä samalla palstalla mut eri nimellä, niin mukava seurata kenen kanssa toivonmukaan siirrytään plussanneiden ryhmään! Kivaa ja seksintäyteistä viikkoa kaikille:LOL:
 
Viimeksi muokattu:
eliaza84: :LOL: Mulla meinaa kans lipsahtaa ylireagoinnin puolelle koko ajan. Yritän kovasti itteeni rauhottaa, vaan kun ei malta olla miettimättä, haaveilematta ja murehtimatta :p

Minkäslainen pentu teillä on siellä? :) Meillä mies haluaisi koiraa kovasti (minäkin kieltämättä), mutta toppuuttelen sen hankkimisessa. Ootellaan ensin, et ois ees yks lapsi ja parempi asunto tai talo :D
 
  • Tykkää
Reactions: eliaza84
Samanlaiset fiilikset täälläkin eliaza84...pelottaa, jos ei toive koskaan toteudukaan! Mies ei ymmärrä tätä stressaamista. Kai sitä itäs yrittää olla ajattelematta. Mut ihan liian vaikeaa, kun yritys tosiaan aloitettu 05/13!!:( Taas alkaa itkettää!

Menkat on normaalikierron mukaan viikon myöhässä ja yhtään mitään ei oo testit näyttäneet, viivan paikkaa lukuunottamatta. Tänään yökkäilyä ja väsyttää normaalia enemmän, välillä kylmä, aivastuttanut jo viikon. Yöllä heräilly vessaan.

Kai sitä täytyy uskaltaa huomenna vielä testata!:) Sit kyl lopeta, jos edelleen nega!
 
Huomenia!

ON: dpo 3 ja ällö olo, oksettaa ja yököttää. Mahaa kipristelee ja väsyttää. En meinannu päästä sängystä ylös ollenkaan. Vois nukkua koko päivän.. Tiiä sitten johtuuko jännityksestä kaikki oireet, yrittääkö niin vainoharhaisesti tulkita omaa kehoaan vai voisko jo jotakin raskausoireita muka olla. Mahaa on kipristelly jo eilen. :headwall: EDIT: näköjään lämmöt ylhäällä myös, 37.1. Hmmmm.. Jännittää kyllä kohta kahta kauheemmin.

Mites muut piinalijat, NeleLiis, Mussukka_93, mymosa, BebeBanbino ja iloksi? :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan kaikille ja lämpimästi tervetuloa kaikille uusille!
Olen koittanut kaikki lisätä listaan ja pitää sen ajantasalla! Laittakaa ihmeessä korjauspyynnöt, jos olen laittanut jotain väärin :)

Olen ollut kipeänä ja kiireinen, enkä juuri ehtinyt kirjoittelemaan tänne mitään. Olen kuitenkin lukenut kaikkien kuulumisia ! Aivan mieletöntä kuinka monta plussaa on jo saatu tähän pinoon tässä ajassa! Ja toivottavasti niitä tulee sitten kokoajan lisää.

Nutti minä taisin sanoa siitä, ettei alkukierrosta paljoa puhuta eikä oikein mikään kiinnosta. Sitä vaan odottaa sitä ovisaikaa sitten, jonka jälkeen tilanne muuttuu radikaalisti :D Yhtäkkiä sitä onkin kiinnostunut kaikista alapääjutusta ja muiden, samassa kohtaa menossa olevien vastaavista hommista :D

BebeBanbino minä oon huomannut, ettei miehet oikein käsitä tätä hommaa. Mut se johtuu tasan vaan siitä, että me ollaan eri planeetoilta. :p Minä lähettelin ovistestikuvia naapurin kanssa, kun satuttiin ovuloimaan yhtaikaa ja niin siinä minun mies ja naapurin mies pyörittelivät tahoillaan silmiään ja ihmettelivät, että pitääkö se olla kertomassa naapurillekin ja kaikenlisäksi lähettämässä kuvia pissatikuista :rolleyes: Me naiset taidetaan vaan olla tälläsiä näissä asioissa. Kun se kello tikittää, niin se tikittää niin, että...

hambam minä tunsin edellisessä raskaudessa kiinnittymisen. Heräsin siihen kipuun yöllä ja muistan ajatelleeni, että jos raskaus alkaa, niin tässä oli kiinnittyminen. Mut se taitaa tapahtua vasta muutaman päivän päästä, jossain dpo 6-7 paikkeilla, muistaakseni. Sen jälkeen pääsee sitten testailemaan raskaustestilläkin! Tsemppiä sinullekin piinailuun! Toivottavasti tämä päättyy hyvin!
- Ja kiitos muuten foolihappomuistutuksesta! Oon unohtanut ihan kaikki vitamiininsyönnit! Täytyy nyt taas jatkaa niiden popsimista :)

- Piti kaivaakin tuolta Piinailijoiden oireet- ketjusta se raskautumiskierron oirelista - Se on TÄSSÄ

Tämän kierron piinailulista löytyy sivulta 41.

eliaza84 meillä on myös koiranpentu, jonka hulluuksissani hankin tuossa kuukausi sitten. Meidän toinen vahemmista koirista päästettiin viimeiselle matkalle ja kaikista suunnitelmista huolimatta pentukuume iski! Se antoi hetken loman vauvakuumeesta, mut täällä sitä taas ollaan :p
Tämä oli kuitenkin hyvä ajankohta ottaa uusi karvainen perheenjäsen, sillä aion olla lapsen kanssa kotona vielä vuoden :) Niin ja tervetuloa mukaan ja tsemppiä! Toivotaan, että pian päästään masun kasvatukseen!

Omasta navasta
Tuolla piinailijoiden ketjussa olenkin kirjoitellut oirelistaa, mut kirjoitan tännekin, että selvää oviksenjälkeistä tomintaa tuntuu tuolla alavatsalla.
On suorastaan hirveää, kuinka suuret toiveet minulla on nyt tähän kiertoon! Oma kroppani on yhtäkkiä alkanutkin toimia - ensimmäistä kertaa lähes 10 vuoteen - ilman, että kaikkea hoidetaan lääkkeillä!
En voi uskoa, että ovuloin ja kierrot pysyvät kohtuullisina!
- Noh, takana on vasta kaksi kierto ja sitten tämä nykyinen, mutta käänne on selvästi tapahtunut parempaan!
Odotin tämän kierron olevan ovuloimaton ja pitkä, mutta yhtäkkiä ovulaatio sitten tuntui tapahtuneen!

Pelottaa kuinka sitä sitten taas pettyy - vaikkakaan samanlaista painetta ei enää ole kuin esikoisen kohdalla.
Esikoisen kohdalla peliin oli laitettu kaikki. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos hoito ei olisi onnistunut. Olin jo luopumassa työstäni, parisuhteestain ja kaikesta, kun olin niin pahasti hukassa sen suhteen mikä minä olen- jos minusta ei koskaan tule äitiä.
Se pelko oli kyllä musertavaa ja se katkeruus ja viha, joka minuun kasvoi sen 6 vuoden aikana oli ihan hirveää.

Noh, mutta - sinne on vielä pitkä matka, että ihan yhtä syvään kuoppaan tippuisin. Olen äärettömän onnellinen esikoisestani <3 Ja jaksan hänestä iloita jokapäivä <3 Sisarus hänelle olisi todella toivottu, mutta tulen olemaan onnellinen myös yhden lapsen äitinä, jos universumi on niin suunnitellut.
Toivon kuitenkin sydämestäni sisarusta silmäterälleni. Ehkä se joskus toteutuu :)


Kaikille kovasti tsemppiä ja plussatuulia ja lempeitä hetkiä puolisoiden kanssa !
 
Hambam ja iloksi..meillä on 10 viikkoinen gorgi pentu :heart: Ihana hauvavauva..Olin 2 vuotta ilman koiraa mutta sitten hellyin mun pojan ja miehen kyselyihin ja olen ihanan pienen pennun mamma :)

Hauskaa kuulla et muillakin menee yli..Mun mies eilen nauroi että muuhiikohan siellä kun olen niin liikuttunu ollu koko ajan :LOL: Voi kun olisin:heart: Tällasta vauvakuumetta en ole kokenut 7-8 vuoteen!! Huih!!
 
  • Tykkää
Reactions: iloksi ja hambam
Testailemaan vaan NeleLiis ja Mussukka!
Voi kun itsekin olisi pitänyt kirjaa siitä mitä oireita oli ennen plussaa! Ainoastaan aivan järkyttävä hajamielisyys ja ummetus (jälkimmäistä jatkuikin sitten 7-8kk...) muistui nyt mieleen. Oiskohan sitä toispuoleista vihlontaa vatsassa yskiessä ja kääntyillessä ollut myös silloin vai jossain toisessa kierrossa? Äh kun ei muista enää.

Sun onkin hyvä vertailla Iloksi omia oireita siihen plussakiertoon. Ikävä kuulla että oot joutunut odottamaan pitkän ja rankan kaavan kautta lapsen saantia. Hyvä muistutus meille, jotka kärvistelee kun ei heti ekoilla kierroilla tärpää ja antaa varmasti toivoa niille, joilla yritystä on pidempään jo takana ja hoidotkin käynnissä.

Pakko tunnustaa, että kävin kurkkimassa helmikuisten pinoa :snotty: vaikka eipä noita mahdollisuuksia taida olla kun ovisliuskat on negaa viivanpaikkahailuraa aina vaan.
 
  • Tykkää
Reactions: iloksi
Alppis kyllä minä tässä itseäni kiitän, kun laitoin silloin noita oireita ylös. Muistan niitä jotenkin, mut helpottaa se hurjasti, kun ne voi lukea ja nähdä jostain. Ja ihana, kun ne voi tänne keskustelupalstalle jättää "muistiin", niin niitä voi tulla lukemaan sitten pitkänkin ajan jälkeen :)
Ja kiitos. Kyllä se oli aikamoinen prässi, jonka läpi sitä joutui kulkemaan, että lopulta pääsi äidiksi - mutta kyllä se kannatti.

Minä katsoin laskurista, että minulla olisi LA 28.2. jos olisin nyt viikonloppuna tullut raskaaksi. Viimeraskaus meni rv 40+6, joten maaliskuinen vauva meille varmaan sitten syntyisi, jos siis nyt tärppi kävisi. Ja kiitos sinun Alppis , taidan minäkin mennä haaveilemaan helmikuisiin liittymisestä.. :whistle: Ei vaan pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa :( Se on niiiiiiiin kurja sitten, kun elättelee toiveita ja tippuu korkealta.
Onhan tämä kornia, että min 6v lapsettomuudesta kärsineenä kuvittelen tulevani raskaaksi ekasta kunnon yrityskierrosta :D
Mut toivosta ei saa koskaan luopua ...

Tsemppiä kaikille !!
 
Olo on taas aika maassa, mut toisaalta myös helpottunut, et pääsee uudelleen yrittää. Nyt on siis kp 1/28-30. Toivottavasti ei tuu enää tollasia pitkiä kiertoja! Ehti jo kuvitella ties mitä kuvotuksia ym. Nyttaidan tilata kasan digiovistestejä, jos jostain sais tilattuu edullisesti.

Tsemppiä kaikille!
 
kp10/28 ja jokapäivä ollaan ny miehen kanssa puuhailtu onpahan valmiina satsi siellä sitte kun h-hetki koittaa :D

mussukka: voihan se olla kiinnittymisvuotoa :)

salve: mä en oikeen tykkää digiovisteista pari tai kolme kiertoo taakse päin se näytti mulle kahta hymynaamaa kierrossa kp5 ja kp17 ja silti en raskautunut siitä :( vaikka helppoa se on ei tartte tiirailla viivoja :)

OMANAPA : Jätän ovistestit muille, en tilaa/ osta yhtään testiä :LOL: tulee vaan pirunmoinen ressi niistä :D ja r-testitki jätän ostamatta, ostaa sitte jos tarvetta on.. ens kuun alussa jollon lähetään reissuun ois testausviikko, että kahtoo jos tarve vaatii teen siellä sitten testin tai vasta kun kotiudutaan :D
 
Testeistä: tilasin satsin ovis- ja raskaustestejä maanantaina. Huomasin, et mun kaapissa muhineet varatestit oli menny vanhaks. En oo ovistestejä ennen kokeillu, tosin ei oo ollu tarvettakaan. Mietin itekin, että rupeenko vaan enemmän stressaaamaan. Noh, samapa tuo on kokeilla kuitenkin. Heittää sitten mäkeen ovistestailut, jos meinaa stressistä pimahtaa :kieh:
 

Yhteistyössä