***Kesämasut 2009 VOL.2***

BB. 59cm oli pitkä. Se ei varsinaisesti sanonut että pitää antaa vaan totesi että ilmeisesti tarvitsee sen kun on näin hyvin kasvanut. Olen siis itse tullut siihen tulokseen kun neiti n. 4 viikkoa vanha kun tuntui että oli tissillä aivan koko ajan.
 
Onko muillakin samanlaista:

Meidän typy ei malttaisi millään nukkua päivisin..Sitten kun pitää sylissä niin siihen kyllä nukahtaa mutta kun laskee sängylle niin heti silmät aukeaa ja ei ole unesta tietoakaan..!

Masuha & Piskuinen 8vk :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja tinni:
meillä varmaan syötäisiin 2 kertaa jos antaisin :eek: eli olen tarjonnut kahdelta konsytan herätessä pelkästään vettä ja tuttia. siitä johtuen varmaan nukkuu vain tunnin lisää... yleensä yö maito 3-4 aikaan ja siitä unta noin klo 7 asti jolloin meillä alkaa eskariin vienti touhut.

tuntuu vain toi konstan vuorokausi annos määrä niin suurelta jos antaisi kaksi kertaa yössä. sanokaa mulle että on vain väliaikaista... eli aamulla kuitenkin syö vasta 9 aikaan.... pitäisköhän kokeilla vaan antaa tuolle maitoo yöllä kahdesti jos herää... jos siis syö2kertaa yössä maitoo menee päivässä 1400ml eli hurjasti. ilta maitoon oon lisännyt nyt pikkuhiljaa maissi velliä a eilenkin ssyötiin puolet ja puolet... katotaan vaikuttaako ollenkaan tuohon yö nälkään.

tinni ja konsta
Aika hurjat määrät on kyllä :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja maare2:
BB. 59cm oli pitkä. Se ei varsinaisesti sanonut että pitää antaa vaan totesi että ilmeisesti tarvitsee sen kun on näin hyvin kasvanut. Olen siis itse tullut siihen tulokseen kun neiti n. 4 viikkoa vanha kun tuntui että oli tissillä aivan koko ajan.
Juu ja ittehän sä tiedät koska on hyvä antaa lisämaitoa =)
Mä olisin itse nyt niin valmis lopettamaan imetyksen,mutten henno kun toi Vanessa on niin kova tissin perään,no täällä asutaankin sitten tissi suussa koko ajan :kieh: :saint:
 
1. Mitenkä se vauvan päänahka pitikään putsata, kun jos se alko silleen vähän hilseilee, ei suoranaisesti hilsettä ole, mut silleen et nahka irtoo siitä uuden nahkan päältä. Ku ei muista esikoisen ajoilta... :ashamed:

2. Miten kauan katsoisit/seuraisit tämmöstä tilannetta?: Menkat alkanu viime viikon ke, nyt siis 9. vuotopäivä. Laitoin vuodon alettua normaalisti ehkäsyrenkaan, kun sitä oli tarkoitus kokeilla ehkäsynä. Rengas aiheutti inhottavan kivun, ja ajattelin, et rengas ei sovi mulle, kun vuotokin jatkuu, ja otin renkaan eilen pois. Kivut meni sen siliän tien, mutta vuoto jatkuu... :headwall: Miten pitkään seuraisit, ennen kun yhteys lääkäriin?

MN:llä ei taas saa vastauksia... :ashamed:
 
BB Tosiaan kun tyttö meilläkin asui tuohon aikaan tissillä ja silti oli tyytymätön raukka eli nälkäinen koko ajan. Kokeilin lisämaitoa ja heti alkoi olla pidempiä aikoja tyytyväinen. Meillä siis annetaan joskous enemmän ja joskus vähemmän lisämaitoa riippuen maidonnoususta ym.

Mulla tullut myös ekat menkat viime kuussa tai ainakin luulen niin... Nyt pikkuista vuotoa ollut tänään. Me päätimme kullan kanssa että annamme kakkosen tulla jos on tullakseen. Onko muuten miten totta että imetyksen eikana ei muka voisi tulla raskaaksi? olen kuullut siitä ristiriitaisia mielipiteitä?
 
Eiks siihen tarvii imettää lapsentahtisesti ja säännöllisesti, ja täysimetys? Ja sekään ei siis takaa sitä, etteikö vois raskautua... Mä en ole guru näissä asioissa, mut muistelen lukeneeni näin jostain... :whistle:
 
Mä en luottaisi ikinä ehkäisyssä pelkkään imetyksen voimaan,jos ei todellakaan halua lisää lapsia :D

Mites te muut,onko teillä jo lapsiluku täynnä? Jos ei niin millois meinasitte alkaa lykkiä seuraavaa alulle :xmas:
Tällä hetkellä ja tässä elämän tilanteessa mun lapsiluku on totaalisesti tässä :heart:
Eihän sitä ikinä tiedä jos iltatähden tekisi,mutta nyt kun järjen ääneä kuuntelee,niin nämä kaksi on jo kasvanut suht "inhimilliseen" ikään ja taas pitäisi aloittaa alusta,enkä mä taida enää sitten jaksaa tätä tissishowta :D
 
Niin ja mä olin huolestunut että Vanessa ei saa tarpeeksi maitoa,mutta tossa meidän omalla digivaalla käydessämme katsoin et sille olis tullut vajaassa viikossa ainaskin 200g :eek: =) Ja vaippa kastuu säännöllisesti.
Kun sillä ei mene korviketta välillä paljoakaan,tosin sitten se on tissillä ihan koko ajan,huh..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Bitch:
Mä en luottaisi ikinä ehkäisyssä pelkkään imetyksen voimaan,jos ei todellakaan halua lisää lapsia :D

Mites te muut,onko teillä jo lapsiluku täynnä? Jos ei niin millois meinasitte alkaa lykkiä seuraavaa alulle :xmas:
Tällä hetkellä ja tässä elämän tilanteessa mun lapsiluku on totaalisesti tässä :heart:
Eihän sitä ikinä tiedä jos iltatähden tekisi,mutta nyt kun järjen ääneä kuuntelee,niin nämä kaksi on jo kasvanut suht "inhimilliseen" ikään ja taas pitäisi aloittaa alusta,enkä mä taida enää sitten jaksaa tätä tissishowta :D
Meillä ois suunnitelmissa antaa kakkoselle luvan tulla sit ku on tullakseen. Mulla ei tosin oo menkatkaan vielä alkaneet, mitä ihmettelenkin kun en täysimettänyt kuin 2 vk ja sen jälkeen pumppaamiskerrat harvenivat huomattavasti imetysrytmiin verrattuna.. ja nythän en ole enää edes pumppaillut omaa maitoa varmaan 2-3 viikkoon.

Nukkuuko teidän kaikkien vauvat tosiaan tyyliin 7-8h yhtä jaksoisia yöunia? :O Meillä on se 5-5,5h yleisin pitkän unen pätkä, sitä pidempää ei oo ollu varmaan kertaakaan.

Alkuperäinen kirjoittaja Pirtsi80:

Mites sulla kun lopetit imetyksen,niin itkikö vauva tissin perään?
Mä en senkään takia henno vielä lopettaa imetystä kun tissi on maailman tärkein asia Vanessalle :snotty: Jos vaan mun pää kestää enää, välillä tuntuu ettei kestä
 
Enpä huomannut, et Ella ois mun tissin perään itkenyt. Ehkä johtuu siitä, että sai jo sairaalassa ollessa säännöllisesti pullosta maitoa ja samahan jatkui kotonakin kun oma maito ei yksinkertaisesti riittänyt kokonaan. Ella oli vain tyytyväinen kunhan sai maitoa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
1. Mitenkä se vauvan päänahka pitikään putsata, kun jos se alko silleen vähän hilseilee, ei suoranaisesti hilsettä ole, mut silleen et nahka irtoo siitä uuden nahkan päältä. Ku ei muista esikoisen ajoilta... :ashamed:

2. Miten kauan katsoisit/seuraisit tämmöstä tilannetta?: Menkat alkanu viime viikon ke, nyt siis 9. vuotopäivä. Laitoin vuodon alettua normaalisti ehkäsyrenkaan, kun sitä oli tarkoitus kokeilla ehkäsynä. Rengas aiheutti inhottavan kivun, ja ajattelin, et rengas ei sovi mulle, kun vuotokin jatkuu, ja otin renkaan eilen pois. Kivut meni sen siliän tien, mutta vuoto jatkuu... :headwall: Miten pitkään seuraisit, ennen kun yhteys lääkäriin?

MN:llä ei taas saa vastauksia... :ashamed:

:attn:

BB, ei Venla itkeny mun perään tissittelyn loppumisen jälkeen. Se varmaan huokasi helpotuksesta mielewsssään, et älysihän se äiti jo lopettaa sen tissin tyrkyttämisen :xmas: Raukka kun huusi pää punasena jo sen nähdessään.
Pirtsi, kyllä Venla nukkuu joka yö ainakin sen 7h pätkän putkeen :whistle: Joskus pidemmästikin, kuten viime yönä: nukahti 21 aikaan, ja heräsi 05.30 syömään...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Pirtsi, kyllä Venla nukkuu joka yö ainakin sen 7h pätkän putkeen :whistle: Joskus pidemmästikin, kuten viime yönä: nukahti 21 aikaan, ja heräsi 05.30 syömään...
Vähänks mun täytyy myöntää olevani kade sulle ja muille, joiden vauvat nukkuu jo noin pitkiä pätkiä.. Meillä taidetaan jopa mennä takapakkia tuon nukkumisen suhteen; viime yönäkin nukahti klo 23, heräs 2.30 syömään ja sit taas 4.30 ja sen jälkeen onkin ollut sellaista "on-off-nukkumista" :headwall: Edellinen yö oli hyvin samankaltainen, tosin aamuyöllä nukkui hiukan pidemmän pätkän.. Tiedän kyllä, että Ellakin on vielä pieni, 2 kk ikäinen tänään, mut tämä takapakin ottaminen nukkumisissa tympii kyllä suuresti!

Jospa lopettaisin tältä erää tämän valittamisen ja alkaisin syöttää neitiä..

Pirtsi ja Ella, tänään tasan 2kk
 
:hug: Saat sinä valittaa!! Täällähän sitä toinen toista tukien ollaan!! Mut jos sua ollenkaan lohduttaa, niin Venla tulee jo kohta 3kk. Ja lapsethan on erilaisia... Meillä taas päivät menee miten sattuu, eikä rytmistä tietoakaan.
 
Tinni me käytiin neuvolassa juuri tuon korvikkeen hurjan määrän takia (1200-1500/vrk) ja saatiin ohje aloitella maissivellit iltaan, kun herra tuppasi syömään 300-500 milliä aina ennen nukkumaanmenoa :eek: lähinnä olin huolissani vatsalaukun julmetusta venymisestä.... Eilen illalla meni ensimmäinen desi velliä eikä onneksi aiheuttanut mitään ongelmia, iltasyöntimääräkin jäi alle 400:n millin maito ja velli yhteensä.

Pirtsi meillä on nukuttu synnäriltä asti yöt "läpeensä" eli 6 tuntia veti jo vastasyntyneenä ja hyvin samanlaisena on tahti jatkunut, nykyään 21-22 nukkumaan ja vaihtelevasti 4-6 herää ensimmäisen kerran. Menkoista ei ole tietoakaan vaikka en ole imettänyt enää neljään viikkoon. Ei sillä ei ole kyllä ikävä niitä :LOL: eikä mulla ole koskaan ollutkaan säännöllisiä kuukautisia, parhaillaan puolen vuoden kierto sillä tämä raskautuminen oli suoranainen ihme.

Masuha ei suostu meilläkään poitsu nukkumaan päivällä kuin vartin pätkissä ja nekin sylissä. Sänkyyn kun laittaa niin huhuilee saman tien ja jos huhuiluun ei vastata niin alkaa huuto.

ja eikun menoksi, alkaa jannu taas hermostua
 
Meil pisin yöunipätkä on max 4 tuntia.... Pidempiä unia siis odotellaan. Mutta yleensä pkm kyllä nukahtaa sit heti syötön jälkeen, mikä onkin hyvä.

Täällä syöpötellään korviketta sekä rintaa, mutta tuntuu yhä, että pullo on pienelle mieluisampi kuin tissi, mikä harmittaa. Silti ön yritän kovasti tissiä tytön suuhun laittaa. Must tuntuu, et pkm syö vähempi kuin teidän pienet. Eli jos pelkkää pulloo antaa, niin määrä on 70-130ml/kerta, mutta keskikäyrällä mennään.

Nyt lähetään taas reissuun, kaverin landelle ratsastamaan, saunomaan ja grillaamaan, jee!

Kivaa viikonloppuu kaikille!
peppi + pkm (tasan 7 vko)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Kleopatra84:
Muuttuuko tuo rytmi vielä kun oon lukenu että joillakin heräilee vanhempana useita kertoja yössä..? Kuuluuko johonkin ikävaiheeseen levottomuus ja yöheräily? Vissii hampaiden tuloon?
:heart: suloinen Sara-neiti :heart:

meillä ei esikoisella muuttunu muuta kun sit, kun se oppi seisoo tukea vasten, sit se seiso yökaudet sängyssä. se liike meni siis myös uniin, mut aina esikko nukku muuten hyvin.

ihana tämä yhden käden kirjoitustyyli, kun venla on sylissä... :heart:
:LOL: Sitä siis odotellessa..
Niin meillä mennee mun laskujen mukaan 1000-1200ml päivässä korviketta..

Tissin perään ei huuellut ku alunperinkin "tykkäs" enempi juoda pumpattua maitoa pullosta ku ote irtoili nännistä ja maito suihkusi niin että kakoi.. :D

Mahavaivat tuntuis olevan historiaa sillä omneo, cuplaton yhdistelmällä =) Millonkahan uskaltais kokeilla "tavan" korviketta? Kannattaakohan pysyä tässä sitten kiinteiden aloitukseen asti ainakin?

Tuntuu et osittain mahavaivat helpottunu siks ku vauva liikkuu enempi nii ilma kiertää paremmin, oiskohan noin?!

Meilä illalla syö noin 20 aikaan 140ml ja 21 aikaan vielä 80ml ja sitte yöunille ja herää siinä 5 aikaan ja juo 160ml.. Eli "tankkaa" ennen nukkumaan menoa..

Asiansa neiti oppinu ilmaisemaan maiskuttamisella :D seuraavana kuuluu ölähdys jos ei tajuta maiskutusta ja sitten viimesenä kitinää ja itkua.. Vähän vaikee tietää mitä Sara haluaa ku joka asiaa pyytää maiskutuksella :LOL:

Niin se mallasuute on meillä jokapäiväisessä käytössä, vatsa toimii kerran päivässä, paljon tulee kerrallaan, mutta ikävä kyllä vihreetä liisteriä..

19. päivä ois lääkärineuvola ja 2kk neuvola on syyskuussa, viikon myöhässä..

Menkat alko ku synnytyksestä 6 viikkoa ja kesti 6vrk.. Ehkäisyn otan lääkärineuvolassa, todennäköisesti pillerit.. Jos nyt sattuu tärppäämään nii sitten tärppää :LOL:

kleo ja Sara 7 viikkoa ja 1 päivä eli noin 1,5kk ?!? :LOL:
 
Ollaan just tulossa 2 kk neuvolasta vaikkei tytsy vielä ihan kahta kuukautta olekaan. Ja ne mitat on 6180 g ja 59 cm :eek: Tämä tyttö on ihan eri kaliiberia kuin esikoinen joka on koko ikänsä ollut siro. Ja pelkällä rintamaidolla mennään edelleen, toivottavasti puolen vuoden ikään.

Minkä kokoisia teidän vauvat on ollut 2 kk iässä?

Cailin ja vauva joka saa huomenna nimen =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja masuha1:
Onko muillakin samanlaista:

Meidän typy ei malttaisi millään nukkua päivisin..Sitten kun pitää sylissä niin siihen kyllä nukahtaa mutta kun laskee sängylle niin heti silmät aukeaa ja ei ole unesta tietoakaan..!

Masuha & Piskuinen 8vk :heart:

:wave: meillä on välillä! Ja sit on päiviä kun jätkä vaan nukkuu ja nukkuu ja nukkuu. Tai ainakin musta tuntuu siltä. Yöt meillä menee yhdellä herätyksellä pääasiassa, nukahtaa siinä 20-21 maissa ja sit syö 3-4- maissa ja heräillään 7-8 kieppeissä. Ihan sopiva rytmi äitillekin :)

Meillä oli maantaina 2kk neuvola (ikää sillon 7vko ja 3pv), mitat oli 5770g ja 57,8 cm, pipo tais olla 39,8 cm. Muutenkin oli kaikki ok, niin äitillä ku pojallakin. Mulla oli siinä samalla jälkitarkastus. Jätkä piti vaan kauhean konsertin neuvolassa, oli ajat TUNNIN!!! myöhässä...siinä meni ne päiväunet ja syömiset. Kertaalleen kävin syöttämässä mut ei siitä nyt kovin ollu apua enää loppuajasta odotellessa. Ja lääkäri (se sama, jonka jo parjasin odotuspuolella talvella) kehtas kysyä, et mikä sitä huudattaa, minä en saa katsottua nyt näitä silmiä ollenkaan. Oli kyl tosi nopee toimitus, oltiin vartissa pois.

Meidän lapsiluku ei toivottavasti ole tässä...mitään ehkäisyä en neuvolasta ottanu, katsellaan ja kuulostellaan. Imetyshän on tunnetusti tosi tehokas ehkäisykeino :LOL:

Aloiteltiin devitolit uudelleen, ei ainakaan vielä oo aiheuttanu mitään väänteitä. Toivottavasti ei tuliskaan.

Viikonloppuna olis tiedossa mökkeilyä, ihan vaan päiväseltään huomenna tai sunnuntaina. Mukavaa keliä on ainakin luvannu. Ja sit pitäs maanantaille leipasta jotain, olis ukon synttärit.

viikonloppuja!

-Himpsu ja Justus 8vkoa tänään :heart:
 
Meillä Ella syö kans melkolailla pienempiä määriä kuin monien muiden vauvat elikkä meillä neiti syö sellaiset 60-140ml kerralla eli vaihteluväli on suuri, yleisimmin syö sellaista 100-120ml ja syö n. 7 kertaa vuorokaudessa.. tuleekos siitä sitten n. 700-800 ml kokonaismääräksi/vrk. Neuvolan käyrillä oli kuitenkin hiukan keskikäyrien yläpuolella, joten sen suhteen kaikki ok. Varmaan noista hiukan pienemmistä ruokamääristä just johtuukin se, että meillä ne yöt ovat rikkonaisempia kuin teillä monella muulla. Jos neiti syö liikaa niin sit puklua riittää :(

Kleopatra tais kysellä siitä milloin vois kokeilla "tavallista" korviketta. Meillä on nyt ollut jo vajaan viikon kokeilu, jossa sekoitamme n. suhteella 1/3-½ sekaan "tavallista" Nan-jauhekorviketta eli esim. 90 ml vettä laitamme 2 mitallista H.A:ta ja 1 mitallinen sitä tavallista. Mitään masuoireita meidän likalle ei oo tullut ja välillä on tosiaan annettu ihan 50/50 suhteellakin.. Ajateltiin ettei enää ostettais H.A Nannia ollenkaan vaan siirrytään hiljalleen tavallisen korvikkeen käyttöön - ja onhan se puolet halvempaakin :) Kakan värissä tämä kokeilu on muuten näkynyt siten, että se H.A Nanin "aiheuttama" myrkynvihreä kakka on nyt saanut keltaisen väristä sekaan, mitä ei siis aiemmin ollut :) Me kans alunperin ajalteltiin käyttää tuota H.A Nania kiinteiden aloitukseen saakka, mut ajateltiin kuitenkin kokeilla tuota tavallista ihan sen takia, kun ne mahavaivat katosivat täälläkin.. ei me sentään niitä takas haluta, ei sen puoleen :D

Osaako kukaan sanoa mitään siihen, että mahtaako olla eroa sillä antaako Nan:ia vauvalle ns. valmiista korvikkeesta vaiko jauheesta tehdystä? Lähinnä siis toki vauvan kannalta. Hintaerohan noissa on ilmeisesti aika selkeä jauheesta tehdyn eduksi..
 
meillä on ollut pitkään jo ihan mukava yörytmi; 21-22 nukahtaa omaan sänkyynsä, 04.00 syö vähän ja jatkaa samantien unia sinne 7-8 asti. itse on saanut nukuttua myös ihan kivasti. päivisin ei mitään varsinaista rytmiä ole, kun neiti ei nuku pitkiä unia muutakuin vaunuissa tai autossa :) syliin myös nukahtaa mutta heti herää jos siirtää pois. joskus nukahtaa sitteriin. nyt oon parina päivänä tehnyt niin että ollaan molemmat meidän sängyllä ja siinä sitten nukkuu, kun tuntee että oon vieressä. kuten nytkin ollaan :)

mekin olemme ajatelleet että antaa sen pikku-kakkosen tulla jos on tullakseen. ekat menkat oli tuossa heinäkuun lopussa ja täysimetyksellä mennään. toisaalta ku haluaisin imettää ainakin sinne puol vuotiaaks jos maitoo riittää, mut sit se ei varmaankaan onnistuis jos raskautuis uudelleen... mut eihän se niin äkkiä edes välttämättä tärppäis. ens viikolla on jälkitarkastus ja mitään ehkäisyä ei kyllä aiota nyt ottaa.

kysymys; mä ajattelin tiltata ristiäisiin kahviservetit nimellä ja pienellä kuvalla ja siihen tulis myös päivämäärä, niin laittaisitteko syntymäpvm:n vai kastepvm:n?? mulla on kauhee ongelma :)

sunshine ja typy 8 vkoa ja 1 pv
 
2kk neuvolatakana....neiti oli 5580gr ja 58cm.annoin laittaa sen oneuma...mikä lie rokotteen,vaik olin eka vastaan,mut se terkka kertoi kaiken ni seljeesti ni lupasin sit...ja mä vollotin kun neitiä pistettiin,en ollut karaistunut yhtään esikoisen ajoilta...

lisää lapsiasaa meille tulla,mut vasta2v päästä,kiitos kahden sektion....

haipakka viikonloppu eessä...huomenna lapsella urh.kilpailut,illalla kyläjuhlat...sunnuntaina sepon kastajaiset ja meijän häät:/ ma alottaa lapsi ekaluokan ja ens viikonloppuna 2synttärit meillä...(tytön kamut la ja su suku)...pitäs huomenna tehä 3voileipäkakkua jossain välissä...meilläkään kun ei neiti nuku kuin 10-15min uneja...yöt menee mahtavasti,nukahtaa klo 22,syö klo 04-06 välillä kerran ja sit nukkuu aamuun...

nyt pizzalle...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cailin:
Ollaan just tulossa 2 kk neuvolasta vaikkei tytsy vielä ihan kahta kuukautta olekaan. Ja ne mitat on 6180 g ja 59 cm :eek: Tämä tyttö on ihan eri kaliiberia kuin esikoinen joka on koko ikänsä ollut siro. Ja pelkällä rintamaidolla mennään edelleen, toivottavasti puolen vuoden ikään.

Minkä kokoisia teidän vauvat on ollut 2 kk iässä?

Cailin ja vauva joka saa huomenna nimen =)
Vanessa oli 2kk neuvolassa 4,5kg ja 55,5cm,toki V syntyessään ei ollut mikään suuren suuri ja alussa kun paino ei meinannut pelkällä imettämisellä nousta :snotty:
 
Yhteistyössä