Moi kaikille! Olette ihailtavasti kirjoitelleet tänne, täytyy oikein ajan kanssa lueskella teidän tarinat.
Tänään aamulla oli se kauan odotettu ultra - mutta sinne meno oli tarina sinänsä...
Mä sain viime torstaina ihan järkyttävän flunssan. Torstaina nousi korkea kuume ja tuli kamala kurkkukipu, joka piti valveilla pari yötä. Kävin lauantaina lääkärissä kuulemassa sairastavani kurkunpään tulehdusta ja sain sairaslomaa ja käskun välttää puhumista huomiseen asti. Eskari-ikäinen esikoisemme oli viime viikolla pari päivää kuumeessa, joten luulin saaneeni tämän häneltä.
Vielä eilen oli kuumetta ihan kunnolla, vaikka olen käytännössä maannut neljä päivää putkeen. Viime yönä esikoinen tuli meidän väliin nukkumaan, laittoi pikku kätensä kurkulleni (!) ja klo 5 tänä aamuna mä heräsin siihen, että se pieni käsi siinä mun kurkulla oli tulikuuma. Kohta muksu heräsi yskimään ja ääni oli ihan samallalailla painuksissa kuin mulla on ollut monta päivää, pojalla kuumetta 40 ja rapiat. Eli mikä lapsella viime viikolla olikaan, mä en saanut sitä häneltä, vaan toisinpäin.
Poitsu heräsi klo 5 eikä häntä saatu enää nukkumaan. Oli pakko ottaa mukaan ultraan, sillä mä olin niin heikkona vielä etten uskaltanut lähteä itse ajamaan sairaalaan eikä lasta voinut viedä päiväkotiin. Ressukka oli ihan itkuinen lähtiessä ja nukahti matkalla sairaalaan.
Kun sairaalaan päästiin, mun aikani oli kateissa...mutta löytyi sitten jostain kaivamalla. Mulle on aika usein käynyt Jorvissa niin, että kun menen sovittuna aikana paikalle, aletaan kysellä että ootko sä varma että se aika oli tänään ja onko sulla jotain ajanvarauskorttia mukana (usein ei ole, sillä nykyään ajat annetaan puhelimitse...). Aina nousee kylmä hiki pintaan että tulinko mä nyt turhaan - ja tänä aamuna se odottaminen siinä luukulla tuntui erityisen pitkältä.
Jotain positiivistakin sentään: vauvalla kaikki ok, kasvaa ja komistuu ja lopuksi jopa tuleva isoveikkakin sai tulla kurkkaamaan ultran kuvaa. Ressukka oli vain niin nääntynyt, että alkoi jännittää sitä ultrahuonetta ja suostui kurkkimaan kuvaa vain sieltä verhon takaa pikkuisen.
Yksi juttu jäi mietityttämään, mutta olin liian tokkurassa että olisin tarpeeksi kysellyt asiasta kätilöltä: istukan paikka. Mulla se on ihan edessä ja alhaalla, lähellä kohdunsuuta. Sitä käänneltiin ja väänneltiin ja lopulta kätilö sai lukeman, että siinä on 7mm rakoa kohdunsuuhun. Musta se kuulostaa tosi pieneltä. Kuulemma se saisi olla 2mm kohdunsuun päällä, joten ehkä pitää olla onnellinen, meillähän on 9mm pelivaraa? Se tuntuu aika pieneltä. Se meinasi ensin että viikolla 30 olisi ultrattu uudelleen ja tarkistettu tilanne, mutta tulikin siihen tulokseen, että ei tarvitsekaan. Nyt mua huolettaa... olisko pitänyt vaatia se yksi ultra vielä? Olin oikeasti niin tokkurassa kuumeen ja aikaisen heräämisen vuoksi, etten vaan jaksanut alkaa kinata, kyllähän ne tietää mitä ne tekee.
No, tällä viikolla vielä neuvola, pääsen sinne sitten tenttaamaan...