***Kesäkuun Vauvat 2008***marras

heipä hei kaikille! :wave:
noh, täällä on ollut melko jännä viikko. tiistaina oli pari tippaa verta pöksyissä, selkä kipeä ja mahakin, ja lisäksi iski hartiapistos. noh, menin sitten päivystykseen, missä ultrattiin ja kaikki oli ok, paitsi..

raskausviikkoja onkin ainakin viikkoa vähemmän kuin pitäisi, lääkäri näki "jotain sykkivää" mutta ei uskaltanut sanoa mitään muuta.
ja tässä kummallinen juttu.
siellä ultrassa oli tämäntapainen näky, paitsi että molemmat pallukat sen mustan sisällä näkyivät paremmin..
http://pregnancy.about.com/cs/ultrasounds/l/bluspic006a.htm

ja lääkärikin puhui jotain kahdesta pallukasta, muttei tarkentanut mitenkään, totesi vaan että ens viikolla nähdään! enkä tietenkään tajunnut mitään sen enempää kysellä.

olen kyllä ennenkin ollut alkuraskauden ultrassa, eikä ikinä siellä mustassa pussissa ole näkynyt kahta möllykkää. noh, ensi tiistaina saadaan varmuus, että monta olisi tulossa. =)

ja onhan se pahoinvointikin sitten alkanut, vihdoinkin. :D tänään yököttänyt koko aamupäivän. noh, siihen vielä kerkeää kyllästymään.

tara, multa kuunneltiin rv8+ viime raskaudessa sydänääniä, muttei kuulunut kuin istukan suhina. mutta monelta muulta on kyllä kuulunut, että kannattaahan sitä pyytää. kunhan vaan muistaa, että vaikka ei kuulu, niin kaikki on tod. näköisesti ihan hyvin. :)
noi sun oireet ainakin on niin "lupaavat". onkos teidän kunnassa np-ultramahdollisuutta?

siitähän voisi vaikka gallupin tehdä.. :D

eli tarjoaako kuntasi mitkä ultrat, ja aiotko käydä kaikissa? sori jos on jo tästä ollut juttua, en tosiaan niin usein täällä kerkeä kirjoitella.. :ashamed: mutta luen kyllä juttujanne! :D

täällä hämeenlinnassa on tarjolla np-ultra, rakenneultra ja synnytystapa-arvioultra.
 
oireettomuudesta mullakaan ei ollut eka raskaudessa mitään oireita, paitsi järjetön väsymys, enkä kyllä osannut ajatellakaan, että meille tulee vauva. -Kyllä se vauva sitten todeksi muuttui, sydänäänien, ultrien ja liikkeiden myötä.

Sykkeestä Mulla ei ole kummastakaan aiemmasta lapsesta kuulunut neuvolassa sykkeet,k kuin vasta 1. ultran jälkeen, eli joskus viikon 15 tienoilla (!) oli tosi hurjaa mennä ultraan, kun ei tiennyt, onko massussa elämää, vaiko ei, kun ei sykkeitä kuulunut.

Kai se on kohdun asento (taaksepäin kallellaan) ja vatsan rasvakerros, mitkä vaikuttavat.

Galluppiin: Täällä on np-ultra, ja siihen yhdistettynä bverestä otettava trisomia-seula. (en varmaan osannut kirjoittaa oikein) sekä rakenne-ultra, raskauden puolivälin tienoilla.

Synnytystapa-arvio ultraa ei erikseen ole, minulla esikoisen perätila huomattiin sattumalta neuvolassa viikolla 36. ja tuon huomion jälkeen sitten oysissa ultrattiin ja tehtiin synnytystapa-arvio ja päädyttiin sektioon.

(.) Sain viimein neuvola-ajan varattua; neuvolaan mennään 5.11... Viikkoja mulla on nyt 9+3 tai jotain sinnepäin, en muista kuukautisten alkamista päivän tarkkuudella :ashamed:

Munkin tiedot vois lisätä listaan Eli 26-vuotias, synnäri OYS ja kolmas lapsi tulossa.
 
Ehtoota kesämahat!

sasasillahan onkin jännät paikat :D Kyllä tuo kuva vähän sellaista alustavaa viitettä antais, että saattais olla tuplapakkaus tulossa. No viikon päästähän se sit selviää... Olis se kyllä melkoinen uutinen jos omalle kohdalle kuvittelis, ihanaa tietysti, mutta kyllä ajattelemisen aihetta antais. Meillä on suvussa äidin puolella kaksosia useita (ja äidin puoleltahan se kaksostaipumus periytyykin), että pientä sukurasitetta on. No, todennäköisempää se kuitenkin on että tuolla sisuksissa köllöttelee vain yksi tulokas =)

Sain eilen varattua ajan yksityiselle varhaisraskauden ultraan, aika olis 13.11. Rv silloin 9, että kyllä ainakin varppina näkyy mitä sieltä löytyy... Tuolla meitin neuvolassahan on kans ultraäänilaite, mutta en usko että rupeavat sillä mun masuun kurkkimaan ihan vain äidin mielenrauhan takia. Lääkärinaika siihen kuitenkin vaadittais enkä usko että moiseen on resursseja. Mutta ens tiistainahan on se eka äitiysneuvola, eihän se mitään ota jos ei annakaan, vaikka kysynkin asiaa :) On se aika tyyristä lystiä kuitenkin tuo yksityiselle meneminen, vaikka oonkin sen hinnan kyllä valmis maksamaan.

Huomenna meille saapuu pieni kissaneiti, kyllä tätä onkin jo odotettu yli 2 kuukautta :D Sellainen norjalaisen metsäkissan pentu on siis tulossa. Esikkokin odottaa jo innolla, on se niin ihana kun tutkii tuota valmiiksi hommattua raapimis- ja kiipeilypuuta ja eritoten sitä "pesää", mikä siinä hökötyksessä on, ja tolkuttaa että "kissa kukkuu tua, miauuuuu" :heart:

Nii ja kalluppiin vastatakseni: Hyvinkään kaupunki tarjoaa np-ultran ja rakenneultran. Synnytystapa-arviossa ei käsittääkseni automaattisesti ultrata, mutta se tehdään jos on syytä olettaa että isokokoinen vauva tulossa (esikon kohdalla näin toimittiin ja olihan se ihan potra tytöksi, 4150g ja 52,5cm).

Nyt Housen pariin!

:wave: Kylkiluu ja Muumi 7+2
 
Heissan! =)
Täällä oireettomuus on vaihtunut lievään etovaan oloon. Koko ajan on sellanen olo, että laatta lentäisi jos menisin halailemaan vessan pönttöä! :x Eli sitä saa mitä tilaa,heh =) Tisut on edelleen kipeenä, päivä päivältä enemmän.
Osaisittekohan te auttaa,tässä mun masu probleemassa. Kun mulla on ihan selkeä pömppö tuossa alavatsassa,ei mene edes sisään vaikka kuinka yrittäisin vetää. Ruokavaliota en ole muuttanut mihinkään ja mä syön todella terveellisesti niinkun aina..en mitään turhia hiilareita,en karkkeja,rasvaa tai muutakaan sellaista. Olen jostain lukenut,että kohdun asento voisi vaikuttaa tms? Ja jos tää on sitä kuuluisaa turvotusta, niin poistuuko toi kumpumasu ennen kun se "oikea" vauvamasu tulee??Kuulostaa hölmöiltä kysymyksiltä, mutta mä olen aivan vihree tuolla arealla.. :ashamed: Mulle on aina kaikki sanonut,että jos mä joskus tuun raskaaksi niin mulla masu tulee todennäköisesti esiin vasta tosi myöhään, kun olen niin pirun pitkä ja hoikka. Ja nyt sitten tämä...pömppis rv 6+1,hoh hoijaa..Mistä se johtuu, olisi kiva tietää, joten auttakee jos vaa tiedätte.. =)
 
Mulla on ainakin turvotusta, enkä meinaa saada vedettyä masua sisään, tosi ei se kauheesti mua ole haitannut =) Monilla mun kavereilla on ollut juuri samanlaista, joten Jade ei syytä huoleen, se on normaalia :D

Oon nähny kamalia unia keskenmenosta pariin kertaan. Sitten herään yöllä kun onkin kauhea vessahätä. Yyh :(
 
Kuinka kovat vatsakivut on vielä normaaleja? Heräsin yöllä siihen, et olin ihan varma, et nyt tulee kuolema. Ei ollu ollenkaan sellasta menkkamaista, vaan "terävämpää" kipua. Sain just ja just kömmittyä keittiöön keittämään vettä, jossa kastelin pyyhelinan ja laitoin sen mahalle. Autto pikku hiljaa, mut kyl oli pelottavaa. Loppuyö meni painajaisia nähdessä... Ei ainakaa vielä o vuotanu mitään, mut oli sen verran hirveetä, et heti tuli keskenmeno mieleen. :(
 
Kaa
Kuopiossa "tarjotaan" ainoastaan yksi ultra, se alkuraskauden ultra. Plus sitten Trisomia-seula verestä halutessaan. Eli rakenneultraan on mentävä yksityiselle. :/

Sain kuin sainkin sumplittua tuon lääkäriajan ja ultran työvuoroihin sopivaksi. Eli ultra on rv 10+6 ja lääkäri sitten seuraavana päivänä rv 11+0. Eli ihan sopivaan aikaan, tuolloin pitäisi jo pystyä siten huokaisemaan, jos sinne asti pääsee. Positiivisella mielellä siis eteenpäin. :heart:
 
Tulin tälle puolelle sua tervehtimään ja onnittelemaan Kaa plussasta vielä :flower:
Ite olen Siiluran kanssa tuolla toukokuisissa odottajissa.
Onko sulla kaikki sujunut hyvin nyt alkuraskauden aikana?!?

Hemuli ja "matonen" 11+0
 
No kun mulla on ihan samanlainen pömppämaha jo nyt! :/ (rv 7+6) mut loogisesti ajateltuna se EI voi olla vauvamaha, eli onko se vaan turvotusta? Hmm. Kamala pömppä näkyy paitojen alta kun mulla on vaan tiukkia paitoja... :) Kai se on vaan annettava näkyä. Ja sit kun joku kysyy asiasta niin myöntää rohkeasti.

Me päätettiin avopuolisoni kanssa kertoa asiasta jo muutamille kavereille, mutta ei huudella ihan kaikille. Eihän sitä voi niinkään edetä että pelkää koko raskauden ajan?! Ajatellaan positiivisesti!

Vielä neljä päivää neuvolaan! Miten mä jaksan odottaa viel 8 kuukautta???? :eek:
 
:flower: onnea syliapinalle, ja muille ultratuille. :heart:

noh, tänään sitten alkoi tiputteluvuoto. :'( eihän sitä paljoa tule, mutta ei ole toiveet korkealla. vaikka sitä kuinka toistaa itselleen, miten normaaleja vuodot on ja varsinkin rusehtava vuoto, niin silti tuntuu ettei tässä hyvin käy.
menkkakipujakin on ollut lähes koko ajan.. eikä kunnon pahoinvointia vieläkään..

ei vaan millään usko että tästä mitään tulee. :( masentava fiilis.

noh, tiistaina ultra, sitten saa varmuuden. eipä ainakaan tipu kovaa ja korkealta, kun ei mitään suuria toivontunteita ole.

pitihän se arvata, ettei mun raskaudet vieläkään onnistu. luulis että yksi keskenmeno ja kolmen vuoden lapsettomuus ja ivf-hoito riittäisi yhdelle pariskunnalle.
ei vaan millään onnistu!!! |O mikä hemmetti mun kohdussa on vikana???

sori purkaus, ottaa vaan päähän ja itkettää...
 
syliapinalle onnea! ja sasasille :hug:

Ollaan yhen mun lapsettomuudesta jo vuosia kärsineen kaverin kanssa mietitty/puhuttu paljon asiasta. Sillä siis vaimolla kuukautiskierto ihan hajalla, mies ite olis lekureiden mukaan valioyksilö. Ollaan puhuttu siitä mitä lapsettomuus tekee mielenterveydelle ja parisuhtelle, mut eniten spekuloitu ilmiötä itessään. Aika raakaan lopputulokseen ollaan tultu; luonnon omaa karsintaa - vaan parhat yksilöt selviytyy. Tää ei siis o piikki kellekkää!

Lapsettomuus kuitenki tuntuu koko ajan yleisyvän ja hoidot samassa suhteessa. Lääketide tekee ihmisroduta heikomman, ku mitä se olis, jos luonto sais tehä tehtävänsä. Lapsettomiks tarkotetut saa lapsia ja huonot geenit periytyy. Meitä on vaan liikaa tällä planeettalla. Niinhän se menee eläinpopulaatioissaki; välil lisääntyy, välil vähenee, pienemällä aikahaarukalla vaan, ku ihmiset. Ruttoko se oli ku meitä viimks tappo?

Aika rankkaa tekstiä, mut luultavasti on kyl jotain perää. HUOM! En tarkota loukata ketään! Yksilötasolla lapsettomuus on tietenki kamalaa, eikä sitä kellekkää toivois. Kaikilla haluavilla pitäis olla oikeus jälkikasvuun ja siks hoitoja onki olemassa.

(.) Kärvistelen yksiskeni täällä tietämättömyyttäni. Mikään muu ku hedelmät ei meinaa maistua, vaik ois miehen superhyvää jauhelihakastiketta jääkaapissa... :/
 
mua hieman raivostuttaa tää käytäntö täällä kuopiossa. täällä pääsee tasan yhteen ultraan; rv10 ja silloin katsotaan että vauva on mahassa ja mitkä viikot. ei siis minkäänlaista rakennetutkimusta yms. veritesti on viikolla 15, joka ei ole yhtään niin tarkka kuin tuo niskapoimuturvotuksen yhteydessä tehty. menee taas pennoset yksityisellä ravaamiseen. kyllä mä haluan tietää jos sairas lapsi on tulossa. haluan muutenkin tietää mitä masuun kuuluu ja miten raskaus edistyy. ei auta ku varata yksityiseltä aika siihen alkuraskauden veriseulaan ja niskapoimututkimukseen sekä rakenneultraan prkl! mä olin jo edelliseltä ihan kypsä näihin käytäntöihin ja mä tyhmänä luulin että on ne saanu parannettua asioita ja pah |O



blogi:
http://hibbula.blogspot.com/
 
Syliapinalle onnea :)

Täällä viikon työt tehty ja viikonloppu vapaa :) pitkästä aikaa saan viettää pe illan ihan itekseen ja sitte huomenna kaverin kanssa kattoon uniklubia :) missään käynykkään aikoihin :) eikä haittaa yhtään vaikka kaikki muut kännäisivät, ei oo oikeen ikinä toi iloliemi mulle maittanu...

oloja ei oo ihmeempiä....paha olo välillä, hedelmiä menee paljon... :)
 
niin rypäle, kun harvoin geeneillä on mitään tekemistä lapsettomuuden kanssa. esim. äidin tupakointi raskauden aikana voi aiheuttaa pojalle huonot siittiöt, mutta jos poika saa lapsen, ja äiti ei tupakoi, lapselle ei periydy mitään tupakkageenejä.

sori nyt, mutta toi geenit on niiiiiin kulunut juttu lapsettomuudessa... kun ei se niihin liity, paitsi harvoihin selittämättömiin, ehkä.
samaa luonnon karsimista on ahdas lantio (nykyään sektio pelastaa).

mutta tottahan se on, vahvat selviää. onneksi nykyään on lapsettomuushoidot ja syöpähoidot ja sektiot ja keskoskaapit, niin ne vähän heikommatkin saavat eväitä elämään

vieläkin tiputtelee, saas nähdä miten käy...
 
Joo, sasasi, oli kyl sekavaa toi mun teksti, mut en tarkottanu et geenit vaikuttaa lapsettomuuteen, mut lapsen saaneelta "lapsettomalta" periytyy hoitojen avulla kaikkee, mitä luonto olis muuten karsinu pois. Taitaa vielä olla yhtä sekavaa? Mut oon siis samaa mieltä, et onneks ne heikkomatki selviää, en mä ihan niin kylmä ihminen ole. Paljon voimia sulle, tuuthan kertomaan miten tilanne kehittyy? :hug:
 
Kaa
Hemuli :wave: Hyvin täällä voidaan! Suht vähillä oireilla mennään ja olo on positiivinen. Parin viikon päästä on sitten se eka ultra, jonka jälkeen on taas viisaampi.

AnnaManna
; et ole ainut! Tässä pitää rueta säästämään, jotta sa maksettua sen ultramaksun sitten yksityiselle. Pah. Mutta otetaan se mikä tarjotaan, ja ollaan siitä iloisia.
 
syliapinalle onnea sykkeen löytymisestä :heart:

sasasille :hug: toivottavasti ei olis mitään vakavampaa ja ultrassa olis kaikki ok.

Iltapahoinvointi on tullu takas. Kait kun alotti työt niin on sen verran väsy. Pikku vauvapömppis on alkanu tulla esiin, ei siis pelkkää turvotusta enää.
Kaveri kerto eilen illalla, et niille on tulos vauva. Oli siinä sanoissa nielemistä, kun ukko ei vielä halua, että kerrotaan kelleen. No parin viikon päästä sitten. Mulla on 13.11 se np-ultra ja jos kaikki on ok, meinaan kertoa kyllä läheisille vaikkei ukko haluiskaan. Onpa kiva nähä kaverin naama, kun kerron, että meillä on la samoissa ajoissa. Niillä on ja touko-kesäkuun vaihteessa.
 
Täällä käyty 1.neuvolassa(rv7 ). Hyvin tuntui jo kohtu kasvaneen ja ensin sanoi ettei vielä kuunnella sydänääniä mutta kuunteli kuitenkin. Ja kuuluihan sieltä pikkuisen sydämmen pompotus! Itku siinä tuli itelle... Totesi ettei hiän ole milloinkaan näin aikaiseen kuullun keneltäkään vielä SÄ... Eli viikot on varmasti jo pidemmällä, jotka todetaan sitten ultrassa rv12. :D

Meillä P-KKS.ssa saa kolme ultra käyntiä poli-maksulla: rv12, rv20 ja rv37. Ja muut tutkimukset päälle, miulle tulee kasvun seurantaa varmasti kun oli viime kerrallakin raskaus diabeteksen takia :ashamed:

(.) öklö olo aaltoilee ja pakolla syön,etenki illalla vasta teke meli kaikkea hyvää...kuten karjalanpiirakkaa :LOL:
:wave:
 
:flower: onnea amati, kyllä se sykkeen kuuleminen on aina yhtä ihanaa. :heart:

pakko vielä palata tuohon lapsettomuusaiheeseen, kun sanottiin että on lisääntynyt.
gynekologien mukaan yksi suurimmista syistä lapsettomuuteen johtuu siitä, että nykyään vielä 35 vuotiaat hakee pillerireseptejä, vaikka sanovat tahtovansa lapsia "sitten kun on aika". ensisynnyttäjien keski-ikä nousee, ja hedelmällisyys taas laskee ikävuosittain. onhan se vähän eri juttu, jos kaksikymppinen lopettaa ehkäisemisen, kun 35 vuotias. kaksikymppisellä on aikaa yli 20vuotta tehdä lapsia.
toinen syy on irtosuhteiden suosio, aina ei käytetä kumia, ja klamydiahan siitä seuraa, ja siitä lapsettomuutta..

ja nämäkään syyt eivät liity mitenkään geeneihin, eikä periydy eteenpäin.

mutta se siitä, en siis sinua rypäle pidä mitenkään "tunteettomana" tai kylmänä, asiaa puhut.
ja on ihan mielenkiintoista näistäkin asioista täällä keskustella. :D
 

Yhteistyössä