**Kesäkuun mammat 2014** Syys-lokakuussa

Tervetuloa Naive!

Kuinka ihmiset on harjoittanut seksuaalista elämäänsä? Kun mä en tiedä, uskaltaako esimerkiksi antaa orgasmin tulla, jotenkin pelottaa, että se tekee pienelle jotain. Vaikka ei kaiken järjen mukaan tee?
 
jonnamo, meillä on ainakin uskaltauduttu ihan normaaliin seksin harrastamiseen orgasmeineen. Kyllähän se aluks vähän jännitti, mutta ajattelin maalaisjärjellä, että jos minä nautin, ei siitä voi olla haittaa pikkuisellekaan. Neuvolantäti myös sanoi tänään, että normaali seksin harrastaminen ei missään nimessä vahingoita, sillähän se koko tyyppi on saatu aikaankin :) rajut sm-leikit kuulemma kannattaa pistää tauolle, jos niihin sattuis olemaan mieltynyt :D
 
FLV soitiskohan samaan numeroon kun oli just linjat varattuna kun samoihin aikoihin soittelin oman neuvola-ajan :D Parin viikon päähän meni joten ei enää pitkää odotusta. Tosi kiva täti vastasi, mutta itseä alkoi kyllä alkaa ahdistaa. Olisi ihanaa jos osaisin ottaa tämän vain ilolla vastaan. Hallinnantunteen menetys on tällaiselle aina itse pärjänneelle vaikeaa. Lisäksi olen miettinyt että 6 kk jälkeen haluaisin jo palata töihin ja vuorotella kotona miehen kanssa. Tulee itselle jo lähtökohtaisesti "huono äiti" -olo kun joten oletuksena on että kunnon äiti haluaisi olla kotona vähintään sen kolme vuotta. Ja olettejana on tietyst vain minä, mutta jotenkin tuntuu että näissä lapsiasioissa muilla on enemmän lupaa kommentoida. Outoa sillä normaalisti teen asiat niin kuin itselle sopii. Lapsen hyvinvointi vain menee kaiken edelle.. Jotain hyvää tänne vakavien pohdintojen sekaan. Olo kuuden ruokailun jälkeen parempi joten pahin paha olo taitaa ainakin tällä hetkellä taittua täälläkin välipaloin. Ai niin testaamisista oli puhetta niin minulle riitti yksi cb. Olo oli niin selvästi erilainen, että tiesin jotain olevan menossa ilman testiäkin.

NancyC 6+1
Neuvolan mukaan 6+6 mutta en kyllä suostu vielä toukokuussa synnyttämään. Oma synttäri nyt niin lähellä ovulaatiosta laskettua d-daytä, joten samaan tähtään :)
 
Tervetuloa täältäkin kaikille uusille! :)

*jonnamo, Kyllä täällä ollaan uskallettu harrastaa seksiä ihan normaalisti, sekä orgasminkin ns. uskaltaa päästää tulemaan. Esikoisen aikana me oltiin seksittä sinne ekaan ultraan asti, koska allekirjoittanut oli pirun varovainen kaikessa.

Eka neuvola siintää edessä marraskuussa 4. Päivä. Jolloin on viikot 8+0, jos oon oikein nyt katellu. Voi olla, että oon katellu väärin nimittäin raskauden ihana väsymys on hyökänny tänne.

Ja sen myötä onkin pakko lähteä hyökkäämään sänkyyn nukkumaan. Muuten mä sammahdan tähän koneen ääreen. :D

Susanna#1 & Pikku Pupunen 4+1<3
 
Onnea kaikille uusille plussanneille! :)

Täällä olo on edelleen kamalan turvonnut, olo on ku plussapallolla :D
Tissit kipeytyy, etovaa oloa välillä ja tietty mahan juilintaa.
Aika vähällä oon vissiin selvinny tähän asti.

Ai niin, seksiä ei vois vähempää tehdä mieli.. Ajatuskin puistattaa tällä hetkellä, toivottavasti menee ohi, ihan miehenkin kannalta :D

Neuvolaan soittelin maanantaina ja ekan ultran sain jo 16.10.13, ihan vaan noiden kohdunulkoisten takia. Siellä ei siis varmaan kovin kummosia näy vielä sillon?
Siitä en oo varma että onko mulla sitten neuvola samalla..


Muumin & Mytty 5+5 (5+0)
 
Hirmuisesti on tullut uutta porukkaa!! Aamu alkaa mukavasti kun saa lueskella ilouutisia roppakaupalla :) ONNEA SIIS KAIKILLE!

Meilä koettiin eilen pieniä kauhunhetkiä kun alkoi taas yhtäkkiä varoittamatta vessareissulla vuotamaan. Panikoin hetken ja vakuuttelin itselleni että kuuluu tähän kiinnittymisvaiheeseen että tulee ties minkälaista eriettä, mutta silti edellinen keskenmeno kummitteli niin vahvasti taustalla ettei tsemppauksesta meinannut tulla mitään! Noin neljän aikoihin oli todella haaleaa vuotoa ja myöhemmin tuli mukana jotain "kalvon" tapaista, joten paniikki iski vielä pahemmin. Siinä meni sitten työilta hieman sekavasti kun mietti koko aika että uskaltaako tehdä tuota, nostaa tätä tai juosta tuonne? Illalla kotiin päästyäni vuotoa ei enään ole ollut eikä toivottavasti enään tulekkaan!! :) Turhaa panikointia siis ja eikös tuo nyt ole melko yleistä että pientä vuotoa on? :)

Menkkakipumaiset juilimiset on nyt jatkunut sunnuntaista saakka ja toivottavasti alkaa kohta helpottamaan :) Lisäksi väsymys on aivan kamalaa ja yöpahoinvointi on alkanut jatkumaan jo aamuun, joten kohta tämä kai on ihan täysipäiväistä :D
Jogurttia on tullut hamstrattua jääkaappiin koska perinteinen lämpimä kaurapuuro ei ihan heti ensimmäisenä ole haluttujen listalla kun herää!

Vkonloppuna pitäisi mennä katselemaan miehen kotikonnuille peräti kahden uuden perheen pienokaisia :) tiedossa on miehille varpajaisia ja naisille viinejä ja juustoja, joten vinkkejä otetaan vastaan miten selviän illasta joissa mahdolisesti voin syödä vain paria juustoa enkä juoda viiniä :D onko ne alkoholittomat viinit niin kamalia?? Itse olen mieltynyt Beck'sin alkoholittomaan olueeseen, ei huomaa mitään eroa!!

Jeniita 4+3
 
Varhaisultra varattu, aika 17.10, jolloin viikkoja kasassa 7+1 (tai 7+4). Jospa tuohon saisi varmuuden sitten. NP-ultra-aika tulee menemään todella tiukalle mun Jenkkilän reissun kanssa, joten hyvä tietää nyt jos jotain vialla. Toki mitä tahansa voi tapahtua milloin vain, mutta kyllä mä haluan vähän mielenrauhaa.

Ihan kuten aiemmin arvelinkin, eilen neuvolassa täti oli sitä mieltä että mun tulee käydä parissakin sokerirasituksessa, ensimmäinen jo viikolla 11 ja toinen sitten myöhemmin. Sinänsä hassua - en varsinaisesti muista että mulle olis raskausdiabetesdiagnoosia tehty, mutta synnärin papereissa lukee että vauva ollut seurannassa gestatiodiabeteksen takia, joten onhan se mulla täytynyt sitten olla. Nyt siis olen kovassa syynissä tuon takia.

Noita juotavia jogurtteja suosin. Eilen illalla kävin ostamassa kassillisen jogurttia, niin juotavaa kuin perinteistä ja kauraleseita niiden kanssa. Maito piti vain mennä ostamaan, mutta sitten alkoi tehdä mieli jogurttia. :ashamed:

Lettu ja Kornelius 6+0 (tai 6+3)
 
hirveä hiiva! Koko alapää on tyyliin tulessa! Klinikalle soitin ja ohjeistivat että iltapäivällä voin ottaa lääkkeen, uh, miten kestän siihen asti!

En tiedä röyhähtikö eilisestä karkkipussin tuhoamisesta...täytynee vältellä sokeria josko se auttaisi.

Muutoin rauhaisaa oloa, 4+5, ei onneksi vuotoa näkynyt ainakaan toistaiseksi.
 
Oireet alkavat täällä ilmaantua samanlaisena kuin viime kerrallakin... järkyttävä väsymys eli nukun sohvalla jo kympin uutisten aikaan, vaikka normaalisti valvon sinne puoleen yöhön. Aamuisin sitten alan heräilemään kuuden aikaan ensimmäisiä kertoja... Etenkin nälkäisenä karmea yökötys ja hyvinkin ärsyyntynyt mieliala 24h. Työkaveri sanoi että viime raskauden aikana olin aivan kamala :D Saas nähdä milloin alkavat töissä epäilemään....
 
Yks kesäkuun mamma ilmoittautuisi mukaan. Plussailin jo tuossa vähän aikaa sitten, mutta jotenkin pelotti tälle puolelle siirtyminen. Vuotoja ja epäuskoa oli ilmassa, vaan nyt lääkärikäynnin jälkeen uskallan jo varovasti odotuspuolen ovea raottaa :)

Viikoista ei tietoa epäsäännöllisen kierron takia, mutta pakko oli nyt päästä tänne :)
Laittakaa vaikka alustava La 8.6.
 
Ihanaa kun meitä on jo näin monta! Tervetuloa uusille!:flower:

lettuperkeleellä on kyllä käyny ihan uskomattomasti. Vaikee käsittää miten enää nykyään voi käydä noin! Toivottavasti pääset pian uusiin tutkimuksiin ja selviää ettet oo enää kantaja!

Mäkään en tosiaan oo facebookissa niin tosi kiva jos juttelua myös täällä:)

NancyC ennen lasta halusin olla kotona kolme vuotta, mutta pian lapsen syntymän jälkeen olisin tahtonut töihin:) Nyt oon edelleen "pakosta" kotona, kun en raaski laittaa lasta hoitoon ja mun palkka ei riitä koko perheen elämiseen.

Sain vihdoinkin neuvolan varattua ja sain sen onneksi tytön neukun kanssa samaan. Ultraa en oo vielä varannu mut saa nähdä kuinka käy. Olo on täällä melkein normaali, väsyttää ja palelee ja mahasta repäsee aina välillä. Ihan samaa kaavaa menee kun esikon raskaudessa, joten oiskohan toinen tyttö tulossa:)
 
Mä ite ajattelin olla lapsen/lasten kanssa mahdollisimman pitkälle kotona. Saas nähdä jaksaako :D

Meillä mies oli aivan ihana kun kävin neuvolas, se nappas kaikki lehtiset ja vihkoset ja sen DVD:n käteen ja katto kaikki läpi :) :heart: Nyt sekin varmaan alkaa ymmärtämään, että meille tulee toivottavasti vauva :) Ultrasta se kyllä järkyttyi, kun eka on 31.10 ja se tehdään alakautta. Mietti jo, että pystyykö tuleen ultraan. Raukka on niin herkkä kaikelle tommoselle :/ Mut sanoin sille, että saa luvan tulla kattomaan aikaansaannostaan :D

Mitenkä täällä suhtaudutaan rokotteisiin raskauden aikana? Kun meijän äite käski välttää rokotteita kun on vissiin kaikennäköstä aiheuttannut. Ja nyt meillä sitten vissiin on kohta työpaikan puolesta influenssarokotusten laitto -.-

jonnamo & masu 5+0 (tai 5+4)
 
Minäkin voisin liittyä mukaan :) Tein tosiaan plussatestin maanantaina. Tänään esikoisen neuvolan yhteydessä varasin itselleni ensimmäisen neuvolan, joka on 28.10. Vielä ei ole suurempia raskausoireita ilmennyt, mutta viikkojakin minulla on vasta 4+1. Emme ole miehen kanssa kertoneet raskaudesta kuin parille ystävälle, haluamme tällä kertaa pitää asian salassa mahdollisimman pitkään. :)

17.6 / marilou / 25 / 2. lapsi / MKS
 
Mitenkä täällä suhtaudutaan rokotteisiin raskauden aikana? Kun meijän äite käski välttää rokotteita kun on vissiin kaikennäköstä aiheuttannut. Ja nyt meillä sitten vissiin on kohta työpaikan puolesta influenssarokotusten laitto -.-
Multa neuvolan täti tätä jo kysyikin eilen. Itse olen sitä mieltä että en ota. Viime raskauden aikana huomattiin että multa oli jäykkäkouristusrokote mennyt vanhaksi ja sen sain sitten synnytyksen jälkeen. Influenssa-A:n sairastin toissavuoden tammikuussa, samalla kun lapsi sen sai ja joutui teholle - nykyään lapsi kuuluu riskiryhmään ja saa rokotteen, joten koen sen olevan tarpeeksi iso suoja meidän perheelle. Tosin, saattaa olla että muutan mieleni, koska täti sanoi että mut voisi rokottaa samalla kun lapsikin saa.

Aika henkilökohtaisia päätöksiä ovat, mutta mä en koe että influenssarokotteesta kauheasti haittaa olisi sikiön kehitykselle tms. Jokainen toki tyylillään.

mippis: Joo, lääkäri soittaa ensi viikolla ja ilmeisimmin tulee isommat tutkimukset sitten eteen. Käsittämätöntä.
 
Viimeksi muokattu:
Heips,
Täällä yksi uusi odottelija,jos tätä uskaltaa nyt jo tiedotella täällä:D Hirveä paniikki kyllä kun esikoinen olisi tulossa :S
LA ois suurin piirtein varmaan siin 24v./2.6/1.lapsi/PHKS

Pelottaa kun mulla ei oikeen väsymyksen,rintojen arastelun lisäks oo mitään...Välil kyl juili menkkamaisesti ja ajattelinki et tässäks tää nyt on mutta mitään vuotoja ei ainakaan oo näkynyt,toivottavasti ei näykkään...Oon kyllä tehnyt niin monta testiä että :D
 
Viimeksi muokattu:
Jeniita kyselit noista alkoholittomista viineistä. Mä oon suuri viinien ystävä (en tietty raskausaikana :)) ja kanssa oon miettinyt ihan samaa, että onko noista alkoholittomista viineistä mihinkään. Mä maistoin sellaista Torres Natureo Free -viiniä Alkon tädin suosituksesta. On kuulemma paras markkinoilla oleva alkoholiton valkoviini ja sopii raskaana oleville. Mä pidin kyllä sen mausta. Ei sitä nyt huviksen viittisi juoda, mutta kyllä siinä oli sellainen viinimäinen maku.. vähän mehuinen myös. Mutta ihan sellaista oli, että alas meni ja pystyi juomaan. Vikan lasin heitin tosin vessassa lavuaarista ala, kun alkoi tökkiä. Alkossa sanottiin, että pääsääntöisesti ne on aika mehumaisia ja pahanmakuisia. Mä ostin tota pienen pullon seuraavana päivänä kun olin plussannut. Olin menossa yksiin illanistujaisiin, jossa juotiin viiniä. En tietty halunnut kärähtää juomattomuudesta, joten join tuota. Tossa on hyvä pullo sillai, että se ei huuda, että "Alcohol Free Wine", kuten jotkut pullot huutaa. Kokeilepa tuota, jos haluat naamioitua vielä viininjuojaksi.

Täällä ei ole kummempia oireita. Turvonnut olo jatkuu. Väsyttää myös kauheasti. Äskenkin nukuin töiden jälkeen päikkärit ja illalla oon mennyt ajoissa nukkumaan.

Tuntuuko teidän muiden mahat turvonneilta? Mulla erityisesti iltaa kohti mahassa on pyöreyttä, jota ei pysty vetämään sisään. Tai sitten kuvittelen vaan.

Onko teillä muilla paljon huolia liittyen tähän raskauteen? Mulla jotenkin huolet on kiteytyneet noihin syömisrajoitteisiin. Mua jotenkin ahistaa toi THL:n lista siitä kaikesta mitä ei saa syödä. Pelkään koko ajan, että syön jotain väärää vahingossa tai niin, että ei voi kieltäytyä. Aloin lauantaina itkeä, kun tein majoneesia ite ja tajusin jossain vaiheessa, että eihän sitä voi syödä raskaana ollessaan, kun siinä on raakaa kananmunaa. Eilen olin lounaalla Thairavintolassa ja mietin onko vauvalla nyt joku aivovaurio, kun niissä ruuissa on inkivääriä varmaankin..

Kaikki ahistus ruokiin liittyen lähti liikkeelle siitä, että söin viikko hedelmöittymisestä oikeen kunnon ranskalaisia homejuustoja. Pelottaa että niistä on tullut jotain vauvalle! En siis tiennyt olevani raskaana enkä olis aavistanut ollenkaan tai uskonut raskauden mahdollisuuteen silloin. Harmittaa, että pitikin syödä.

Tiiän itekin, että on hyvin pieni todennäköisyys, että mitään olis tullut, mutta ehkä tää on mulla se asia, johon sitä orastavaa äitiyden huoltani puran..
 
Meillä alkaakin olla aika porukka kasassa ja vielä mahtuu hyvin kesäkuulle.

Mippis mielenmuutoksia on varmasti luvassa :) onhan tässä vielä vajaa 8 kk aikaa muuttaa mieltä useampaan otteeseen..

Alan muuten hiljalleen ymmärtämään miksi jo alkuraskauden aikana voi alkaa turpoamaan. Mun on minittäin pakko syödä jatkuvasti ja mielellään ihan kunnon annoksia tai tulee huono olo. Ennen kun normia oli kahdesta kolmeen ateriaa päivässä, niin tänäänkin tulee 6-7 ateriaa ihan pakosta.

NancyC 6+2
 
Vatsan turvotus on melkoista, mieskin jo naureskeli että kaikki arvaa jo kohta, kun maha pömpöttää siihen malliin. Kohtelias mies siis minulla :LOL:

Minua huolestuttaa lähinnä se, että onko vatsassa oikeasti kasvamassa joku. En jaksa suhtautua noihin ruokarajoitteisiin mitenkään hysteerisesti. Suomessa on niin epätodennäköistä kuitenkin saada mitään pöpöjä ruoista.

Pitäis varmaan jo nyt ottaa raskaus puheeksi äitini kanssa, kun meillä on yhteiset työkuviot niin tämä tulee nyt vaikuttamaan niihin tietysti. Saattaa tulla vähän yllätyksenä, että olenkin jo nyt raskaana, mutta onhan tässä aikaa järjestää kaikki :)
 
Täällä yksi ilmoittautuu hyyyyvin varovaisin mielin mukaan! :)

17.6 / bumbis / 25v / 2.lapsi / KHKS

Haamuplussia saanut jo muutamia kertoja, ja tänään digitestiin tulos Raskaana 2-3. Ennestään meillä on 1v poika, joten ikäeroa tulisi pikkusille vajaa 2 vuotta. :) Raskaus on toivottu ja ensimmäisestä yrityksestä tärppäsikin. Kesäkuussa koettu keskeytynyt keskenmeno rv 8, joten nyt mennään pienin hiljaisin askelin ja toivotaan että pieni pysyy kyydissä :heart:
 
Munkin puolesta tervetuloa uusille,ihanaa kun joka päivä tulee monta uutta mukaan,Onnea plussista:heart:

Ihanaa lukea teidän ensimmäistä odottavien fiiliksiä,vaikka musta kyllä tuntuu että on sitä itekki ihan yhtä pihalla näiden oireiden ja niiden puuttumisien keskellä vaikka on jo neljäs tulos. Aina se on yhtä uutta ja ihanaa:heart:

Mulla ei myöskää oo juilimista kummempia oireita ilmaantunu.no juu,tuota valkovuotoa joka säikyttää joka kerta on myös mulla..tiedän niiin tunteen _miikku_Mutta kattoin noita mun merkintöjä edellisistä raskauksista,että vasta vkolla 6-7 on tullu pahoinvoinnin ym mukavuudet:whistle:
Meillä on täälä ultrattu jo ekassa neuvolassa,ja sitten on saanu aina jos on ollu jotenki epävarma olo nii käydä kurkkaamas mitä masuun kuuluu.Toki se ultra laite on vuodelta kaks,mutta kyllä siitä sydämen sykkeen näki ja sai kuvan mukaan.Näin siis n. kolme vuotta sitte,toivotaan että käytäntö on pysyny samana!!

Keskiviikon jatkoja!!

miinu 4+2
 
Ehdinpäs minäkin vähän kirjoittelemaan:) täällä on koko päivä menty pikku neidin perässä joka harjoittelee kävelemään. Onneksi ei ainakaan vielä ole pahoinvointi alkanut, viime raskaudessa sitä kestikin puoleen väliin saakka. Väsymystä kyllä riittää, ihanaa olisi kun pääsis päikkäreille pikku neidin kanssa, meillä vaan ajoittuu vanhemman tytön haku aina päikkäri aikaan niin ei nukkumaan itse pääse.

Mä ajattelin mammaloman jälkeen jatkaa hoitovapaata mahd. pitkään, voipi olla että ihan sinne 3v. saakka. Keikkatöitä teen varmaan silloinkin niin kuin nytkin kun hoitovapaalla olen. Riippuen siis siitä tuleeko ne hoitovapaan uudistukset million ja miten voimaan, meillä kun ei miehen ole mahdollista kotiin jäädä. Vähän jänskättää miten töissä suhtaudutaan kun ilmoitan että en olekkaan sitten vielä ensi vuonna tulossa takaisin vaan jäänkin kotiin vähän pidemmäksi aikaa:)

Oireista, mulla on kokoajan kauhea jano, vettä menee ihan hirveesti, en muista että tämmöstä olis aiemmissa raskauksissa ollut. Vatsaa nippailee aina välillä, ja repäisykipuja tulee jos vaikka nousee nopeasti ylös. Lämpöily jatkuu, varsinkin iltaisin.

Onko muilla joilla tulee lapsille pieni ikäero niin millaiset fiilikset asiasta? Mulla jotenki vähän surkee fiilis siitä että kun mun pienen täytyykin sitten yhtäkkia olla paljon isompi ja pakostikkin huomio jää paljon vähemmälle. Meillä on nyt tytöillä 5v. ikäeroa joka on mun mielestä ollut tosi hyvä, mutta onhan kaikessa aina puolensa, varmasti tulee paljon enemmän leikkimään keskenään kun ikäero on pienempi:)
 

Yhteistyössä