Kiitos onnitteluista. Vielä on hieman ristiriitaiset tunteet, kun vaavi on edelleen teholla. Eikä oikein vielä osaa iloita pienokaisesta.
Tässä tarinamme pähkinänkuoressa:
Perjantaiaamuna klo 10 herätessäni huomasin, että vettähän housuihin oli tullut. Laitoin siteitä, ja kun ne kastuivat toistamiseen, sanoin miehelleni /oli onneksi vapaapäivä/ että tästäkö se sitten alkaa... Jännitti tosi paljon!
Soitin synnärille ohjeita, sillä edellisellä viikolla tutustumiskäynnillä oli sanottu, että vedenmenosta laitetaan nykyään vielä kotia odottamaan. Kehottivat kuitenkin tulemaan, kun viikkoja ei vielä ollut riittämiin. Niinpä sitä sitten otettiin sisään ja osastolle. Antibioottitippa laitettiin, koska vedenmeno oli sen verran runsas, että infektioriski oli olemassa. Olin juuri edellisenä päivänä käynyt normaalissa neuvolalääkärissä, ja siellä oli todettu, että paikat olivat pehmenneet, yhdelle sormelle auki ja vauvan pää painaa todella alas. Ei siinä silti ollut puhetta synnyttämisestä... No, kun pääsin osastolle sisään, lähetin miehen kotiin, sillä ennuste oli, että synnytys käynnistyy itsestään 1-2 vrk:n sisällä. Ajattelin, että sunnuntaina sitten...
Eikös mitä, supistukset alkoi samana yönä puoliltaöin. Piti vielä kysyä hoitajilta, että onko nämä menkkakivut niinku niitä supistuksia. Kysyivät, että tuntuuko selässä. Eivät tuntuneet, niin antoivat parasetamolia ja rentouttavaa lääkettä /unilääkettä/. Sanoivat, että menee tod.näk. ohi. Ehkä siinä vähän aikaa horrostinkin, mutta sitten oli pakko lähteä jalkeille, kun makuuasento ei supistusten aikaan houkuttanut. Supistuksia tuli ehkä 10-15 minuutin välein, ja olivat edelleen sellaisia menkka/mahakipujen oloisia. Lopulta yököt sitten ottivat vauvan sydänääni- ja supistuskäyrät, ja katsoivat kohdunsuun tilanteen klo 01:30 -02:00 paikkeilla. Useampi kätilö siinä yritti sitten tutkia, kuinka paljon paikat on auki, mutta kun lapsen pää painoi jo niin paljon, niin en kyllä saanut mitään lukemaan heiltä. Lähettivät kuiten vaatteiden vaihtoon ja synnytyssaliin.
02:30 synnytyssalissa otti vastaan vanhempi kätilö, joka totesi, että synnytys on jo niin pitkällä, ettei epiduraalia ehditä laittamaan. Tarjosi kuiten ilokaasua. En ilmeisesti tajunnut oikeaa tekniikkaa, sillä mitään apua ilokaasusta ei ollut. Kokeilin pariin supistukseen, mutta heitin sitten pois. Mies ei kuitenkaan jaksanut ilmeisesti katsella kiemurteluani /itse en tajunnut siinä tilassa mitään pyytää/ että vaati jotain. No, anestesialääkäri saatiin lopulta laittamaan spinaalia. Kätilökin vaihtui nuorempaan. Spinaali helpottikin tilannetta, ja torkuin varmaan tunnin verran. Supistukset näkyivät /kuulemma/ käyrällä, mutta eivät tuntuneet. Minä vain horrostin siinä vaiheessa.
Vähän ennen kuutta kätilö sanoi, että paikat olisi nyt auki, että eikun ponnistamaan kun siltä tuntuu. Mitään pakonomaista tarvetta ponnistaa en tuntenut, mutta supistuaallot alkoivat tuntua jo pikkuhiljaa spinaalin läpi. Kätilö oli aivan upea, hän näki heti minusta, milloin alkoi supistamaan, ja kehotti ponnistamaan. Yhden supistuksen aikana ehti ponnistamaan pari-kolme kertaa. Kuuntelin pelkästään kätilöä ja tein työtä käskettyä. Ponnistusvaihe meni 13 minuutissa!
Eli lauantaiaamuna 19.1. klo 6.13 syntyi poikamme. Eikä missään vaiheessa tuntunut liian pahalta. Mutta kätilön mahtava asiantuntemus, opastus ja kannustus ja miehen tuki hartioista/selästä siivitti noin upeaan suoritukseen. Vauva parkaisi ja nostettiin rinnalle. Saliin oli kutsuttu ponnistusvaiheessa lastenlääkäri, koska viikkoja oli liian vähän takana. Lastenlääkäri tutki vauvan eri huoneessa, ja vielä ennen teho-osastolle lähtöä vauva kävi äidin luona.
Heti ponnistusvaiheen jälkeen kätilö paineli mahaa, ja jälkeisetkin tulivat täydellisinä 12 minuutin kuluessa. Mielenkiintoista oli, että istukka oli kaksiosainen: kätilö kysyi, oliko odotuksen aikana ollut veristä vuotoa /oli kahden eka kuukauden aikana/ ja epäili, että kyseessä on saattanut olla aihio identtiselle kaksoselle. Minullehan siirrettiin vain yksi alkio. Kaikkiaan synnytys oli nopea: avautumisvaihe oli 4:30 h, ponnistuvaihe 0:13 h ja jälkeiset 0:12 h.
Ennenaikaisuudesta johtuen kaikki lapsivesi ei pusertunut ulos synnytyksessä, ja keuhkot eivät vielä täysin toimi. Tämä näkyy veren matalana happipitoisuutena. Nyt poikamme on ollut 7 vrk teho-osastolla, jossa hänelle laitettiin alkuksi happea ylipainenasaaliputkella ja nyt on ollut 4 vrk kevyemmillä viiksillä, jossa hapetettu ilma tulee vain ilmavirtauksella. Välillä on pärjätty ilman lisähappeakin pieniä aikoja! Lisäksi pullosta ja rinnasta syöntiä on harjoiteltu myös tuo 4 vrk. Lisäksi vauvalla on ollut keskosille tyypilliseen tapaan keltaisuutta, ja valohoitoa on annettu jo kolmeen kertaan. "Keskosemme" on huoneen suurin vauva, painoa syntymähetkellä oli jo huimat 2,9 kg, joten paino ei ole onneksi ongelma. Pituuttakin oli jo kertynyt 50 cm, joten pitkä ja hoikka on poika. Mikähän jätti siitä olisi tullut, jos olisi vielä neljä viikkoa ollut masussa!
Oma maidonnousu on ollut melkoisen hidasta johtuen varmaankin juuri tuosta, että vauva on eri paikassa, eikä sitä voi normaalista hoivata. Mutta otin lainaan sairaalasta sähköpumpun, ja lypsäilen kotona. Mutta sairaalassa sitten tulee oltua paljon, onneksi asumme viiden minuutin ajomatkan päässä.
Tähän ennenaikaisuuteen ei osannut varautua, ja on melko rassaavaa, kun vauva on kaapissa, letkuissa ja johdoissa. Hoivaaminen on hankalaa, ja itse säpsähtelen kaikkia hälytyslaitteita, jotka soivat tiuhatiheään. Olen myös ihmetellyt, ettei "äitiosastolla" puhuttu mitään keinoista, millä selviytyä, kun vauva jää sairaalaa, ja itse lähtee kotiin. Mitään opastusta ei annettu vauvanhoitoon, ja lypsämiset ja muut sai itse ottaa selville. Osasto oli sellainen, jossa on pääsääntöisesti odottavia äitejä, ja sellaisia synnyttäneitä, joilla on vauva lastenosastolla. Eli sen ohjeen voisi sanoa, että älkää jääkö odottamaan apua, vaan vaatikaa sitä!!! Mulla synnytyssairaalana oli OYS.
Nupsu ja poika, 7 vrk