* Kesäkuun kullannuput joulukuussa *

Joo-o. Tärkeintähän noissa suosituksissa on tietää, miksi ne on kielletty. Suurimmassa osassa on kyseessä se, ettei pienet määrät harvakseltaan aiheuta riskiä. Listeriariski on asia erikseen. Alkoholinahitpista sikiölle ja rintaruokinnassa olevalle lapselle mulla on työni puolesta niin paljon tietoa, että uskallan hyvällä omallatunnolla julkisestikin juoda lasin pohjallisen viiniä juhlaruuan kera.

Mä olen ilmeisesti täysin selkärangaton yksilö, koska mun kohdalla iso riski on liikkumattomuus ja sokerin syönti. No, pahoinvoinnin vuoksi en ole liikkunut kahteen kuukauteen paitsi työmatkat. Musta ei vain ole epämukavuusalueelle, vaikka vauva todella toivottu ja rakastettu on. Suklaatakin söin tänään liikaa suosituksiin nähden.
Voitte tehdä lastensuojeluilmoituksen jo etukäteen.

Ruokarajoitusten suhteen varmasti jokainen tekee niin, että pystyy itsensä kanssa elämään.

Sitten muihin kevyempiin aiheisiin. Me ei olla kerrottu raskaudesta vielä kenelläkään. Jouluna sitten yllätetään kaikki. (Mä näytän siltä, että olen vain lihonut.) Perjantaina olin äitini ja lasten kanssa kauppakeskuksessa ja esikoinen alkoi silittelemään mun mahaa ja sanoi, että äidillä on iso maha. Aistiikohan lapsi tuon raskauden?

Nyt pitäisi vielä koota lasten askartelemat joulukortit. Taitaa olla pitkä iltarupeama tiedossa. Innostuin jo askartelusta, mutta mies veti herneen nenään ihanasta joka puolelle leviävästä kimalteesta. Meillä on vähän erilaiset siisteyskriteerit...

Energistä keskiraskautta odottaen elselli 13+0
 
Tuo pipari ja glögiheitto oli vaan tosiaan heitto, inkivääriähän molemmissa on mutta ei varmana niin paljon että pitäisi asiaa noteerata :)

Mä oon ruoan suhteen muutenkin kujalla nyt. Ei "toisesta päästä" ole taas tullut mitään yli viiten päivään. Pari päivää olen levolaccia juopotellut kahdesti päivässä mutta eiii niin ei. Että tekeekö mieli syödä yhtään mitään juu ei tee. Ihan totaalinen muumimamma fiilis, kuvottava läski olo vaikkei tässä ole tosiaan ole tullut syötyä. Hyvä homma jos tämä ei tästä yhtään helpota.

Mutta energiaa riittää kaikkeen ja enempäänkin joten eiköhän se toinenkin saa ravintonsa.

Naene
 
Naene kokeileppa oikeasti syödä vähintään yksi appelsiini päivässä, lisäksi klementiinejä tai mandariineja. Minulla on auttanut, vaikka haju onkin sen mukainen. Suoli toimii ja poikaystävä kiittää :D Neuvolassa täti sanoi että leivän päälle margariiniä ja salaatin kanssa aina kastiketta voi myös auttaa ummetukseen.

Noista ruokasuosituksista olen itse sitä mieltä että monet niistä ovat varmasti liioteltuja, mutta osan jätän kuitenkin syömättä. Erityisesti vakuumipakatut kalat kierrän kaukaa koska niissä tiedän oikeasti vaaran olevan. Nykyään listeria tartunnat ovat lisääntyneet varmasti jo senkin myötä että vakuumipakatut kalat ovat tänä päivänä suosittuja. Äitinikin sanoi että eihän noita ennen vanhaan ollut olemassakaan vaan kaikki tehtiin itse. Pitkään säilyvissä tuotteissa on aina vaara että siellä paketissa joku pöpö ehtii lisääntyä vaaralliseksi määräksi. Toiset suositukset taas kuten mausteet ovat sellaisia että niitä pitäisi kilottain syödä. Ja tosiaan jos tuore raakakala tai jotkin mausteet olisi vaarallisia ei esim. intiassa eikä japanissa olisi lapsia ollenkaan. Eikä tuollaisia suosituksia ole edes joskus ollut ja terveitä lapsia kuitenkin syntynyt. Ja erilaiset äidit jakso jossa perhe söi luonnonmukaisesti pisti miettimään lisää suositusten turhuutta, siinä äiti sanoi syövänsä raakamaidosta lähtien kaikkea. Jokainen tekee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu :)
 
Mulle ei kyllä jeesaa klementiinit tai appelsiinit yhtään tähän vaivaan... Niitä menee tuollainen säkillinen meinaa jo päivässä muutenkin :LOL: Ainoo mikä on ennen auttanut on linssiruoka! Mutta nyt on jämähtänyt kyllä niin seis ettei tosikaan. Pähkinätkään ei auta eikä mikään määrä vihanneksia. Tykkään tosi paljon salaateista mutta meidän jääkaappi haisee niin pahalta mielestäni etten viitsi sinne salaatteja ostaa pilaantumaan (on siinäkin syy...). Mutta kai sitä salaatti säilyy huoneenlämmössäkin! Läträän öljyillä niin että soi ja testaan tämän öljyteorian. 8)

Se viime viikon erilaiset äidit-jakso jäi multa muuten katsomatta, tai katsoin siihen asti kun kertoivat etteivät aio rokottaa lastaan JA etteivät aio leikata napanuoraa!! Meinasivat että napanuora ja istukka sitten kiikkuu kiinni siinä vauvassa kunnes se irtoaa itsestään. Anteeksi nyt, jos täällä on jonkinlaisia luonnonlapsia, mutta: hyi ******** raakamaito taisi olla pienin heidän ongelmistaan. :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: *Elba*
Tarkoitinkin vaan tuota mitä hän söi, munkin mielestä menee aika sairaaksi tehdä istukasta kapseleita lääkkeeksi...syöhän se kyllä niitäkin ja mahdollisesti myös vauva :x
Siis mitä!! Onneksi en katsonut loppuun, mä ajattelin että Tom Cruise osaa sekoilla mutta että sitten suomalainen hippipariskunta... no justiinsa! Kapseleita lääkkeeksi istukasta joka roikkuu ensin vauvassa pari viikkoa kiinni. Oikein hyvä.
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi ja *Elba*
täällä myös entinen anorektikko..sairastin monia vuosia anoreksiaa ja painoin n.37 kiloa..pelkkää luuta ja nahkaa..paranin jossain vaiheessa mutta sitten sairastuin uudestaan..ja tämän takia tais mennä 7 vuotta siihen että saatiin ensimmäinen muksu alulle..(lihotin n.10 kiloa,niin tärppäs)..ja tuosta lähtien olenkin ollut aina normimitoissa..mutta en tuu koskaa uskomaan että musta tulis esim ylipainoinen..kyllä koitan pitää normipainossa koko ajan...
 
Kiinnostavaa keskustelua ruoista. Mulla oikeastaan vain merilevän syömättömyys - makit on namia - aiheuttaa ahdistusta. Salmiakkia söin jo esikkoa odottaessa kohtuudella, samoin nyt, kuten muutenkin lisäaineita ja sokeria tirisevää karkkia, ja huomaankin olevani aika suurpiirteinen syömisessäni. Missä ei kyllä olekaan sitten mitään järkeä, koska olen aika ahdistunut siitä, että nyt 16. viikolle tultaessa olen saanut painoa lisää jo pari kiloa. Eli pitäisi olla paljon tarkempi siitä mitä suuhunsa pistää, mutta jotenkin sitä vaan ottaa sen vaalean leipäpalan, vaikka pitäisi ottaa tumma jne. Kun raskaaksi tullessa olin valmiiksi 2 kiloa painavampi kuin edellisen raskauden alussa, tavoite on ehdottomasti ollut kerryttää vähemmän painoa tässä raskaudessa. Ekassa tuli 13 kiloa. Miten sitä ottaisi itseään niskasta kiinni!? Mitä konsteja teillä on? Yksi motivaattori olisi myös neuvolan pissatikkujen pitäminen puhtaina, jottei lähetettä sokerirasitukseen napsahtaisi.

Tällasta täällä :)

Muuten vointi erinomainen, ellei väsymystä lasketa. Närästystä myös ilmaantunut. Joka ilta odottelen sängyssä rauhoittuneena, jospa ne vauvan liikkeet jo tuntuisivat. Viimeksi tunsin vasta vkolla 20. Ehkä tänään..

TT 14+6
 
Kiitos mammat!
Täällä vietetään rv 13+ ja olo on ollut vähän kaikenlainen. Masentunut ja iloton olen ollut viime aikoina, mutta Te- leidit, saitte mut oikeesti nauramaan. Oli niin hassuja kommentteja, että alkoi vaan naurattaa. Palaan asiaan myöhemmin, mutta nyt käyn nukkumaan positiivisella mielellä! Kiitos. Ihanaa olla keskuudessanne uutena käyttäjänä. Hyvää yötä.
 
Huomenta.. Positiivista juttua on nyt jotenkin vaikea mun löytää, koska olen aivan kauhusta kankeana kun ajattelen huomista ultraa. Ajattelin jo, että jos ei vain mentäis tai ainakaan siihen seerumiseulaan, mutta mies haluaa ehdottomasti tietää ja tehdä päätöksiä sen perusteella. Mitään syytähän mulla ei oo pelätä, että jotain olis vialla, mutta netistä lukemani perusteella aika moni tuonkaltainen huono uutinen tulee ultrassa yllätyksenä monelle.

Olen ollut niin peloissani tän koko raskauden ajan, et tää pelko nyt ei tullut yllätyksenä ollenkaan. Löysin lapsettomien foorumilta keskustelun, missä käytiin just näitä asioita läpi. Että ei osaa heittäytyä siihen raskauteen kun vaan pelkää mitä voi käydä. Eipä ollu ennen mulla näitä ongelmia, ei. :ashamed:
 
Ei kyllä tähän hommaan mitkään hedelmät missään muodossaan auta. Kun on tällainen muumi niin ei sitä muuta oikein tule syötyäkään kun hedelmiä ja päälle litra maitoa. Pakko kokeilla jotain suolihuuhtelua että jotain tapahtuisi, meinaa järkytyin kun tossa yllä joku sanoi saaneensa pari kiloa. Pari kiloa, kyllä nyt on tullut mulla jo niin paljon lisäpainoa etten kehtaa sanoa!! Ja oon kuin kuumailmapallo!
Yön pyörin kivuissani vaan tämän vatsan takia. Nyt tarvitaan järeitä toimia :kieh:

Mutta on täällä kyllä mustakin kiva porukka kasassa, tänne on aina kiva tulla tsekkaamaan viimeisimmät, ei itseäkään potuta enää yhtään niin paljon kun muillakin on yhtä sun toista :-D

Naene 14+6
 
  • Tykkää
Reactions: lindacandy
No heipä hei taas.

Kielletyistä ruoista oli keskustelua. Itse välttelen parhaani mukaan neuvolan listan kiellettyjä ruoka-aineita (siinä listassa ei muuten ole esim. inkiväärirajoitusta joten en ole osannut sitä vältellä :S). Ihan sen takia että _jos_ jotain tapahtuisi, ei ainakaan tarvitsisi miettiä että oliko sillä ja sillä suupalalla merkitystä, koska sitä kuitenkin tekisin vaikkei km olisi todellakaan siitä johtunut. En siis mitään hysteriaa kehitä tästä, en vaan syö esim. tyhjiöpakattuja raakoja kaloja tai homejuustoja raakana tms. Syön salmiakkia jonkun verran, sitähän ei ole kokonaan kielletty, kuten ei myöskään colajuomia tms. Niitä käytän alle sen verran kuin "saa". Mutta ymmärrän myös sen jos joku ei näitä noudata. Ja toivottavasti muutkin ymmärtävät sen miksi jotkut niitä noudattavat. Kukin taaplaa tavallaan. Oli muuten joku Kaksplussan kysymys-vastaus-palsta jossa asiantuntija vastasi että pehmeistä juustoista voi huoletta käyttää suurien meijerien (Valio, Ingman) tuotteita kypsentämättömänäkin.

Koska nt-ultra meni hyvin eikä pitäisi olla huolen häivää, olen kehittänyt itselleni uuden huolenaiheen josta olen kyllä ennenkin kysellyt. Kohtu ei ole vieläkään tullut esille. Mitäköhän keksin sitten kun se pulpahtaakin esiin :)

tuulentyttö Tsemppiä huomiseen ultraan!

Kiertelin Kampissa etsimässä äitiysvaatteita. Totesin että olen ihan liian aikaisin liikenteessä. No, suuremmat liivit löysin mutta esim. äitiyshoushousut olivat vain todella isoille mahoille. Ja muutenkin esim. Vero Modassa oli Mamaliciousin vaatteita ja ne housut olivat kapeita pillifarkkuja. Itse käytän vain bootcut-lahkeisia farkkuja. Täytyy jossain vaiheessa tutustua nettikauppojen valikoimaan. Aion siis pärjätä tämän turvotuksen kanssa belly beltillä ja vähän pidempänkin, siitä tuli nimittäin kahta eri kokoa.

Nyt on muuten kerrottu vanhemmillekin. Äitini meinasi saada sydärin kun on odottanu tätä uutista jo niin kauan :) Oli kyllä hyvä että maltoin odottaa tähän enkä puhelimessa möläyttänyt asiaa.

Peukkuja kaikille missä tilanteessa olettekin!

Ruska ja Sissi 13+4
 
Voi p#&%"!e!!! Sain neuvolasta jonkun naisen kiinni ja hän sanoi että kaikki verikokeet on ok mutta sikiöseulaan tarkoitettua verinäytettä ei jostain syystä ole otettu ollenkaan!!!! Ei ihme etten ole saanut kirjettä kotiin! Voi vittu sanon minä!!! Nyt mun oma neuvolatäti soittaa mulle tänään jossain vaiheessa mutta katselin tosta netistä että verinäyte otetaan viikoilla 9-11(12) olen nyt 13+4 eli liian myöhäistä jo. Voi vitun vittu, niin mun tuuria!!! Lähete siellä kuulemma on muttei ole otettu. Mietin voikohan sitä verinäytettä käyttää mikä on säästetty johonkin arkistoon myöhempää käyttöä varten vai mihin se nyt sitten oli. Vittu että ottaa päähän!! Anteeksi kielenkäyttöni...
 
Elba miten ihmeessä tuollaista voi edes tapahtua??! Että menet labraan mutta jättävät sitten ottamatta näytteen josta on lähete? Mä en käsitä miten ovat osanneet sössiä jotain noin hienosti! Olisi kyllä hyvä jos jostain muusta näytteestä voitaisiin sitten ottaa sikiötestit jos vaan mahdollista. Todella ylimalkaista toimintaa!
 
Voi Elba, mitä palvelua olet saanut. Toivottavasti asia jotenkin hoituu.
Ihmettelinkin, kun multa ultrassa kätilö kysyi, että otettiinkin veriseula myös, kun kävin ta:n labrassa. Mä olin ihan, että häh, koska ilman muuta oletin heidän ottavan kaikki, mistä on lähete laitettu. Kätilön mukaan eivät kuulemma usein ota veriseulaa, koska ensin pitäisi käydä ultrassa varmistamassa viikot. Tämä kätilö onneksi tarkasti asian ultrauksen päätteeksi koneelta.

Hööpi, suklaasta mulla on tiukat suositukset, kuten kaikesta muustakin sokerisesta, kun YRITÄN syödä raskausdiabetes ohjeistuksen mukaisesti. Paskin huonoäitifiilis mulla on siitä, etten ole liikkunut. Liikuntahan on elinehto sille, että pysyy kunnossa ja ehkäisee kaikki raskausajan ongelmat (siis tämä on vain ja ainoastaan mun mielessä näin).

Tuulentytölle voimia jännityksen sietämiseen!

Alaselkäkipuihin mulla auttaa venettely. Lindacandylle tsemppiä saikulle!
Mä voisin hakea saikkua työmotivaation puutteen vuoksi.

Onneksi tänään on illalla kampaaja, niin jotain kivaa sentään tiedossa.

Edelleen pahoinvoiva Elselli 13+1
 
Fatu tervetuloa :)

Täällä tänää fiilis jotta ei huvita eikä kiinnosta mikää. Vois vaa vetää peiton korvien yli ja pysyä siellä...

Ja minäkin sitä mieltä että, jokainen taaplaa tyylillään. Tekee ja syö niinkuin itse parhaaksi näkee.Ja varmasti meistä jokainen rakastaa näitä tulokkaita aivan yhtä paljon, oli sitten yritetty vuosia tai vähemmän :)

Elba aivan uskomatonta toimintaa!!!!!

Mulla parit mammahousut käytös ollu. Sellaset onks ne nyt sit niinku trikoopökät ja sit leggarit. Ja tosiaan ne isommat liivit täytyn ostaa. Masua on, lisää painoa ei vieläkään.

Toissailtan oli hauskaa kun muksut ja isäntä vuorotellen paino päänsä maahan päälle et kuuntelee mitä mahast kuuluu. Lopputulos se, että siellä kuulemma on saippukuplia :) . Nuorimmainen muutenki kovasti juttelee nyt jo vauvoille :)

13+1
 
Elselli Mekin ajateltiin jouluaattona kertoo raskaudesta vanhemmille! :D Saapa nähdä mikä on reaktio, kun ovat tienneet tästä lapsettomuusasiastakin ja kovasti toivoneet meidän puolesta... ;) Ihan kaikilta en tosin ole pystynyt asiaa pimittämään, siskolle oli pakko kertoo! Parille kaverille myös sanonut, jotka tiesivät hoidoista kun uteluja sieltä suunnalta olisi kuitenkin tullut...

Elba Onpa kurja juttu, jos ovat tuolla tavalla menneet sössimään kokeet labrassa! :'( Aika uskomaton juttu kyllä... Itse kävin just tänä aamuna verikokeissa, jossa otettiin nuo sikiöseula tutkimuksen näytteetkin. Toivottavasti nyt sit otettiin... Ainakin monta putkea ottivat!

Mulla oli kans tuossa joku aika sitten ihan hirvee turvotus ja ummetus, oli ihan järkyttävää!!! :kieh: Mutta sitten yhtäkkiä vaan laukes ja nyt on toiminut sitten monta kertaa päivässä... En tiedä mikä sen oikeen teki! :) Mutta muuten on nyt tosi oireeton vaihe menossa, ei siis mitään merkkiä että oli raskaana. Ainoastaan rinnat välillä kipeet ja turvonneet mutta siinäpä se! :confused: Muutenkin olen päässyt yllättävän helpolla, ei ole oikeestaan alussakaan juuri ollut pahoivointia, ainoastaan närästystä... Sekin oli pahimmillaan siinä 7-8 viikolla kun oltiin viikko ulkoimailla reissussa! Siellä oli tosi kiva olla maha turvonneena ja jatkuva närästys päällä... :| Mutta olipa ainakin lämmin, kun mua paleli sillon alussa jatkuvasti! :LOL:

Nyt täällä sitten odotellaan jännityksellä np-ultraa, mitä siellä oikein näkyy... Viikon päästä tiistaina olis, miten jaksan oottaa! :D Siellä sitten varmistuu LA, saapa nähdä meneekö lähemmäs heinäkuuta... ;)

Juliet ja Pirpana 11+6
 
Moi kaikki!

Täällä käy näköjään kuumana keskustelu noista ruoka-suosituksista. Itse olen noudattanut niitä aika hyvin, mutta en silti koe noudattavani niitä mitenkään orjallisesti tai olevani jotenkin hysteerinen.

Syön itse oikeestaan kohtuudella vältettäviä ruoka-aineita, mutta nuo listeria-riskin ruuat olen jättänyt välistä, vaikka tiedän että riski on hyvin pieni. Listerian vaikutukset on vain jääneet kummittelemaan päähän, kun joskus opiskelu-aikoina niihin perehdyttiin ja myös listerian yleistymiseen.

Mutta en minä ainakaan kauhistele, vaikka joku niitä suosituksia ei niin noudattaisi. Enkä usko, että kukaan täälläkään välittäisi vauvastaan yhtään sen vähempää, vaikka söisikin jotain kiellettyä :)

Glögihän ei ole kiellettyä, inkivääriä saa käyttää mausteen muodossa. Glögi onkin maistunut täällä oikein hyvin, nam!!
Ja esim. kaikkia Valion juustoja saa syödä, itse juuston ystävänä nautiskelenkin niitä melkein joka viikonloppu.
Alkoholista sanoinkin jo aiemmin, että sen kanssa mulla on nollatoleranssi, en vaan halua niitä promilleja yhtään vereen.
Tupakkaa en polta ja mieskin lopetti onneksi vuosi sitten.

Liikuntaa olen harrastanut säännöllisesti, kävin jumpassa pari kertaa viikossa, mutta harmikseni se jäi jo joulutauolle. Saa nähdä pystyykö ensi vuonna osallistumaan enää..

Sokeri maistuu täällä ihan liikaa, mutta pyrin pitämään sen kurissa ja syömään vain viikonloppuisin. Ei ihan ole onnistunut... :ashamed:

Tällä hetkellä olen todella kipeänä, hirveä yskä, kurkkukipu ja sen seurauksena ääni kateissa. Olen siis pakosta kotona, koska työskentelen puhelimen ääressä ja sitä ei oikein voi ilman ääntä tehdä!

Elba, aivan käsittämätöntä, että se näyte on jäänyt ottamatta!! Eikö sitä saisi tehtyä niistä muista näytteistä?

Mähän olen täällä "valitellut" kun ei ole mitään oireita, ei pahoinvointia tai mitään. No, lauantaina olin ravintolassa syömässä ystävien kanssa ja kas kummaa, illalla sain sitten halailla pönttöä kun se syömäni hamppari-ateria kävikin ällöttämään sen verran!

Eilen poksui raskausviikot, tänään on rv 12+1.
Keskiviikkona nt-ultra! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Juliet83
Otettiin minultakin 5 vai 6 putkea verta, joista kaksi oli tosi isoja putkia. En tajua miten näin voi käydä! Äitini sanoi että hän aina labran ilmoittautumisessa kysyy mitä näytteitä otetaan ja varmistaa saman vielä näytteen ottajalta, kun joskus jää ottamatta. Minullakin oli joku uusi ihminen kun kävi vielä varmistelemassa joltain toiselta ihmiseltä ja silti kävi näin! Tää on varmaan kosto mulle kun olen lapsesta asti aina puhunut etten vammaista lasta pitäisi : / soittaisi nyt sieltä neuvolasta että saisi jonkun selvyyden tähänkin asiaan...
 

Yhteistyössä