Moikka kaikille! :wave:
Oon seuraillut teidän kuulumisia jo pitkään, mutta vasta nyt uskaltaudun esittäytyä. Tänään käytiin vihdoin ja viimein NP-ultrassa, jossa kaikki näytti vallan mainiolta, pikkutyyppi vilkutteli ja pomppi siellä kovaa vauhtia.
Eli olen 24 v, Helsingistä, esikoista odotellaan, laskettu aika on ja ilmeisesti pysyy 5.6.2010 ja synnyttämään olisi tarkoitus lähteä Kätilöopistolle. Saas nähdä ehdinkö täyttämään 25 ennen vauvan syntymää, ihan samoille päiville näyttää menevän!
Meillä asiasta tietää koko miehen suku ja kaveripiiri, omille vanhemmille en ole vielä kertonut, koska ei olla nähty kuukauteen (asuvat kaukana). Viikon päästä olisi tarkoitus käydä visiitille, ja vähän jännittää, miten siellä reagoidaan. Miehen suku on ollut hirmu innoissaan, mutta tiedän kyllä meidän porukoiden toivoneen, että olisin malttanut vielä hetken - mulla on opiskelut vielä kesken ja vaikka yks tutkinto onkin jo takana, niin tahkottavaa ois jäljellä useampi vuosi.
Mun kaveripiirissä ei ole kovinkaan montaa, jolla lapsia on tai olis edes haaveissa, joten oon vähän kauhuissani siitä, miten asiaan reagoidaan. Muutamalle kaverille tulee kyllä varmasti kerrottua pian, mutta muutaman kohdalla pelkään, että meidän ystävyys voi joutua vähän koetukselle (eivät ole todellakaan lapsirakkaita eivätkä tällaisessa elämäntilanteessa). Tyhmää tietysti murehtia tällaisia, ehkä ihan hyväkin jos oikeat kaverit vaikka tämän myötä erottuu tuosta porukasta edukseen
. Mutta en siis ole uskaltanut vielä oikeastaan kellekään tästä iloita.
Raskausoireita on ollut vaikka muille jakaa (laatta lentänyt lähes päivittäin, jatkuva väsymys, kaikki ruoka etoo tai sitten siihen on hirveä olo, oon muuttunut entistä hajamielisemmäksi jne
) , mutta vasta nyt uskallan oikeasti alkaa iloita raskaudesta.
Tuntuu epätodelliselta, että meillä tärppäsi heti ekalla yrityskerralla, olin jotenkin valmistautunut kavereiden puheiden perusteella odottamaan pitkään raskaaksi tuloa. Vaikka tämä siis suunniteltu ja erittäin toivottu raskaus onkin, tuntuu, että se lähti jotenkin liian helposti alulle
Onneksi pikkutyypin heiluttelu ultrakuvassa toi kuitenkin sen hymyn huulille - eipähän ole ainakaan turhaa voitu pahoin!
Ehkä sitä uskaltaisi nyt vähäsen äitiysvaateostoksillekin..
Jaksamista ja voimia kaikille, jotka niitä tarvitsevat!
Salma ja pikkutyyppi 11+4
(ja sori kun runoilin heti alkuun näin paljon, koitan vähän hillitä taas tätä kirjoitusvimmaa
)