Onnea kaikille vauvautuneille :heart: :flower: ja tsemppiä vielä nyyttejään odottaville :hug:
Täytyy kyllä sanoa, että päivät on olleet aikamoista hulinaa, lukemassa ehtii käydä, mutta kirjailu on vähän liian vaativaa.
Kiitos Mairalle päivityksistä on melkoinen urakka!
Ajattelinpa rustailla minäkin synnytyskokemuksen, täällä kun on niitä toivottu.
Elikkäs, me pohdittiin torstai-iltana, että lähteekö mies reissuun vai ei. Tehtiin yhteinen päätös, että lähtee, pääseehän sieltä sitten nopeasti (5h) takaisin. Esikoisen synnytys kesti n. vuorokauden.
Illalla oli alkanut sopivasti supistella, en edes tajunnut että on niitä, ennen kuin siskon kanssa juttelin. Oli sellaista lievää menkkajomottelua. Yöllä niitä tuli jo 10 min välein ja sitten alko tiputella hieman verta, mistä säikähdin, en ole kuullut että kellään kaverilla näin olisi synnytys alkanut. Äitipolille soitin viiden aikaan aamulla ja totesivat, että on varmaan paikat alkaneet avautua. Sanoi, että neuvolassa voi käydä tarkistamassa tilanteen tai tulla sinne.
Pähkäilin vielä aamusta tilannetta, sitten supparit alkoivat hieman koventua ja päätin pyytää äitini vahtimaan esikoista, miehelle soitin, että lähden käymään äitipolilla ja sitten soitan tilanteen, että pitääkö lähteä tulemaan kotiin. Polilla sanoivat, että olen 2 cm auki ja toissynnyttäjällä ei voi arvioida kestoa miten etenee. Miehelle soitin kuitenkin, että lähtee tulemaan. Oma kätilöni sanoi, että käy kävelemässä ja tässä jossain lähellä syömässä, mutta toinen kokeneempi kätilö oli sitä mieltä, että voi mennä kotiinkin. No, puoli matkassa kotia alkoi sitten semmoinen polttelu, että kotona tuli vain piipahdettua ja heti takaisin polille. Olin jo 5 cm auki ja pää tuntui alhaalla, siinä vaiheessa tajusin, että mies ei ehdi kyllä mukaan.
Saliin vaan heti ja eikun tippaa yrittämään, ei sitten saatu kuin 8 yrittämällä vaikka anestesialääkärit olivat lopulta paikalla. Minä olen todella piikkikammoinen ja yritin silmät kiinni olla ja tuntu vain kun veri valuu lattialle yöökk.. no juu, ei sitten jostain syystä saatu edes epiduraalia laitettua vaikka sitäkin yritettiin monesti. Aloin olla jo aika epätoivoinen kun ei ollut mitään kivunlievitystä ja ilokaasua en halunnut ottaa. Lopulta sain kohdunkaulanpuudutteen ja puoliksi pudendaalin, mutta eipä auttanut kun heti laiton jälkeen alkoi ponnistuttamaan ja siitä 4 min niin poika oli pihalla. En revennyt eikä tarvinnut leikata, aika suuri ihme, esikoisesta leikattiin ja silti repesin. Kurkku tuli tosi kipeäksi, meinaan huusin niin että raikui. Tuollainen melkein luomusynnytys ei ollut ajatuksena.
Hyviä puolia oli, kun ei ollut mitään lääkitystä kroppa toimi niin kuin pitää, esikoisesta ei esim. tullut ponnistustunnetta ollenkaan. Nyt toimi omat supistukset ja ponnistukset loistavasti loppuun saakka. Miehelle oli kova paikka kun soitin, ettei kiirettä vauva on tässä rinnalla ja täydet 10 pistettä sai. Tuore isi sai sitten tulla suoraan kahville =)
Poitsu oli ekan yön viekussa ja sitten sokerit alkoi heittelemään ja oli kolme päivää sokeritipassa. Oikein pirteä ja jämäkkä poitsu on, aika paljon eroa esikoiseen, joka syntyi kuukauden etukäteen. Esikoinen on ollut mustasukkainen, joka oli odotettavissakin, vauva-arki sujuu kivasti, kun mies on vielä isyyslomalla.. saa nähdä sitten kun lähtee töihin.
Tuli tässä sitten helpon synnytyksen ja siitä toipumisen vastapainoksi ikävä takaiskukin. Eilen todettiin toisessa pohkeessa syvä laskimotukos. En edes tiennyt että on aika suuri riski synnytyksen jälkeen saada se. Nyt on sitten myös joutunut piikittämään itseään, minkä luulin olevan ylitsepääsemätöntä. Onneksi ei imettämiseen vaikuta tuo lääkitys. On kuitenkin ollut kurja olo tuon takia, mutta ehkä se siitä.
Voi että kun tuli romaani..
Unna ja Nuuk
Me saatetaan muuten Meriheponen olla yhtä aikaa vielä hakees näitä pikkuisia, ei mitään tiedä...