Kesäkuun kullanmurut 2015 **Tammikuu**

Pihla, meillä tuo ukko ei tunnu huomaavan mun tissejä ollenkaan! Itse olen myös pienirintainen ja olen ihan tykännyt tästä rintojen kasvusta, vaikka ei niillä oikein leikkimään pääse kun niin aristaa. Olen kuitenkin monta kertaa sanonut, että ompas nää isot ja mies on vain että "ai on". Tekis mieli huutaa että "eikö sun näppituntuma jo kerro sitä?!" Esikoisen maidonnoususta se kyllä huomasi kun tissit olit kivikovat silarin näköset pallot :D Meni vähän tiehyet tukkoon...

aida, mulla on tuolloin neuvola :) eli jotain täälläkin :D tsemppiä jos jännittää!

ja Pihla kyseli vielä, että onko tyttö- vai poikaolo... Mullakin on oireet ollut hyvin erilaisia kun tyttöä odottaessa ja harrastettiin seksiä aika nappiinsa ovulaation aikaan, että kyllä mullakin poikaoloon kääntyy fiilis :) Saapa nähdä!
 
Täällä taas pitkästä aikaa!
Mulla maha kasvanut yhtäkkiä ihan mielettömästi, ei kyllä voi olla enää näkemättä jos yhtään tiukempi paita on päällä.. Paino oli kylläkin vaan laskenut, parempi niin koska mulla tuota ylipainoa on jonkun verran.
Ultra ois 12 päivä, toivottavasti näkyis jo kumpaa tässä odotellaan, haluaisin ostella jo vaatteita ihan kunnolla :D
Laskettu aikakin vaihtui, tosin oottelen nyt tuota ultraa mitä siellä sitten sanotaan, ulkomailla mulla ois viikkoja enemmän ku täällä Suomessa.. En oikeen tiiä minkä mukaan tässä menis :/
Tyttö- ja poikaoloista, mulla ihan poikaolo, taitaa johtua siitä että kumpikin poikaa toivottais, oon hämmästynyt jos tyttö tulee :D Todellisuudessa ei mitään merkitystä sukupuolella, tyttö on aivan yhtä tervetullut:)

Nyt tuli kyllä pyörittyä täysin oman navan ympärillä, mut kiva lukea aina mitä muille kuuluu!
 
Lauwra, ei mullakaan normaalisti rintavarustusta hirveästi ole. Siksi kai tuo mies nyt onkin iskenyt silmänsä mun tisseihin :D mullakin aikoinaan kun maito nousi ja talvitakki olisi vihdoin mennyt mahan kohdalta kiinni, niin otti sitten tisseistä vastaan :D se oli muutama päivä sektion jälkeen ja just sellaiset kivikovat, pinkeät ja KIPEÄT pallot.

Vaunuista, meillä on vaunukopalliset yhdistelmät. On oltu tyytyväisiä. Nyt vaan huomattiin, ettei noihin saa sitä sisaristuinta, niin täytyy alkaa katselemaan tuplia. Käytettynä näytti olevan melko edullisiakin. Rajoittaa vaan kovasti, kun meidän ovesta ei varmasti mahdu sellaiset, missä istuinosat on vierekkäin. Täytyykin vähän mittailla, niin sillä se selviää :)

Ai että mä olin eilen illalla pyhää raivoa täynnä, kun heräsin siihen, kun mies kävi tupakalla! Se ei ollut vielä tullut nukkumaan, eikä sillä yleensä ole tapana käydä tupakalla enää kun me on tytön kanssa nukkumassa. Kun ei noista ovista niin hiljaa pääse kulkemaan ja mä olen herkkäuninen. Kyllä taas tuntui elämää suuremmalta asialta :D pyysinkin aamulla, että jatkossa sauhuttaa sähkötupakkaa, kun sellaisenkin omistaa, ettei tarvi koko kämppää herättää.

Sukupuolen suhteen mulla ei ollut mitään toiveita. Mulle kumpi tahansa olisi ollut ihan yhtä iloinen yllätys :) mies taisi salaa sitä poikaa toivoakin, kun toivoi viimeksikin ja silloin tuli tyttö. Vaikka kyllä tuokin vakuutti, ettei sillä sukupuolella ole väliä, kunhan olisi terve :) kyllä mä kuitenkin vähän pelkään, että mies tulee kohtelemaan poikaa eritavalla kuin tyttöä. Mutta sen näyttää vain aika ja jos niin käy, niin sitten on juttutuokion paikka. Turha kai tälläisiä on etukäteen miettiä :) nuo vaan on vähän tuollaista "pojat on poikia, niiden ei tarvi tehdä kotitöitä ja niiden kuuluukin tehdä pahojaan" -sukua. Mä taas ajattelen, että pojat osallistuu kotitöihin siinä, missä tytötkin, eikä pojalta sulateta sen enempää huonoa käytöstä kuin tytöltäkään. Miehen mummohan mulle kerran sanoikin, että naisen rooli on tehdä ruokaa, siivota ja pestä pyykit. Arvatkaa vaan, olinko samaa mieltä :D

Nyt mä poksun: 20+0 PUOLIVÄLI!!!! :D paistaiskos lettuja sen kunniaksi illemmalla :D
 
Viimeksi muokattu:
Täältä voisi myös yksi odottaja liittyä seuraan, Beibei / 25 / 2.lapsi / VKS ja 25.6

Monesti selaillut tätä ketjua jo, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa kun isäntä on rassaamassa rautaa ja esikoinen on jo yöunilla.

Meille tulee ikäeroksi n. 1v9kk, riippuen koska tämä riiviö päättää syntyä, toivottavasti ei ainakaan juhannuksena, sillä silloin en ole synnyttämään lähdössä vaan vedän grillistä ruokaa sisuksiini minkä kerkeän :LOL: Esikoinen meni viikolle 42+0, kuten olin osannut odottaakkin (itsekkin synnyin samoin viikoin). Tosin odotin kokoajan poikaa ja pienen prinsessan sain. Tästä vauvasta ei ole oloa vielä tullut, luultavasti kyllä tyttö. Tai saa nähdä, en sano sittenkään mitään. Tulee kumpi tulee, niin odotettu on!

Meillä raskaudesta tietää vasta isovanhemmat ja luultavasti nyt tietää jo vähän laajempikin suku, kun eilen juhlittiin isännän syntymäpäiviä ja sieltähän se sana lähtee leviämään.. Ikävää sinänsä, koska tälläiset uutiset haluaisi kertoa itse.

Masua jo on vähän, sen verran että kaikki kiristää. Uusia työhousuja olen kuumeisesti etsinyt joka paikasta, mutta ei tuppaa löytyä kuin nettikaupoista kamalalla hinnalla. Eli jos joku on nähnyt suoria mustia pöksyjä jossain, niin vinkatkaa :D Edellisestä raskaudesta toki jäi vaatteita, mut eipä ne tähän vartaloon enää mene, sillä painoa olen kerännyt tarpeeksi tässä vuoden aikana, hups. (kaikki läks mitä tuli, ja sit ne tuli takas)

Jos sitä tästä pikkuhiljaa menisi peiton alle lämmittelemään :)

Beibei & vaavi 15+3
 
BeiBei, tervetuloa :) tosiaan vähän kurjaa, kun ihmiset juoruilee. Anoppi kuuli uutisen eilen ja tähän päivään mennessä oli ehtinyt kertoa jo sekä siskolleen, että miehen veljelle. Ei tullut mieleen, että ehkä oltaisiin itse haluttu kertoa. Edellisestä raskaudesta juorusi myös samantien, vaikka oltiin painotettu, ettei saa kertoa, kun halutaan kertoa itse. Sen takia olikin nyt pimennossa tähän puoliväliin saakka :D

Äitiysvaatteita mä katselin tänään henkkamaukalta. Tilasin yhdet mustat trikoohousut. Etsiskelin siis ihan kotihousuja, kun en enää mahdu omiin collareihini, enkä koko aikaa halua käyttää (äitiys)farkkuja tai sitten sellaisia pyjamahousuja. En enää mihinkään muihin housuihin mahdu. Elloksella on nyt hyvät alet, mutta äitiysvaateosasto oli aika suppea. Mies taitaa vähän paheksua mun shoppailua, mutta onhan senkin ymmärrettävä, että nyt on vasta puoliväli ja jos nyt jo mun kaikki vaatteet tuntuu ahtailta, niin muutamien viikkojen päästä en saa itseäni sullottua niihin enää ollenkaan. Enkä ole mitään kallista ostanut. Ei tässä viitsi alastikaan alkaa kulkea :D

Mä kerroin raskaudesta tänään yhdelle ystävälle. Oli kovasti ilahtunut ja kysyi, että onko vielä salaisuus ja haluanko itse kertoa yhdelle yhteiselle ystävälle, että osaa tarvittaessa olla hiljaa :) totesin kyllä, että senkus kertoo jos tahtoo, ei mua haittaa. Eikä haittaakaan :) tykkään, että kysytään lupa, ennenkuin juoruillaan. Kyse on kuitenkin tosi isosta ja henkilökohtaisesta asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa mukaan Beibei!

Soitin Terveystalolle ja sain soittajan kätilölle ultrasta keskiviikolle. Saa nyt nähdä ehtiikö sitä enää muuttaa.

Mun on pakko nyt sanoa muutama sana _sukupuolen toivomisesta_. Ensinnäkin, sehän on ihan normaalia. Itse esikoista odottaessa toivoin poikaa ja sainkin sairaan tytön, mutta koskaan en ole onnellisempi ollut. Ei se oikeastaan ollut pettymys, mutta piti asiaa käsitellä. Neuvolaterkkani sanoi, että hän on aina halunnut tietää sukupuolen, jotta ei reagoisi tyhmästi synnärillä, hänellä on siis kolme poikaa. Sen sijaan tämä kulunut fraasi "kunhan on terve" mua vähän ärsyttää. Äitini sanoo nykyään että "kunhan on hoidettavissa" ja sekin mua ärsyttää. On monia sairauksia, jotka on elinikäisiä, mutta ihminen pystyy elämään onnellisen ja kokemuksiltaan rikkaan elämän. Muuta en lapselleni toivo. Ja terveenä syntynyt lapsi ei takaa sitä, etteikö joskus tulisi vakava sairaus, vaikka syöpä. Osaan arvostaa terveyttä nykyään enemmän, mutta se ei ole enää tärkeintä. Paljon pystytään synnynnäisistä rakennemuutoksista nykylääketieteellä korjaamaan. Meille mieheni kanssa ultrat on sitä varten, että saamme mahdollisimman paljon tietoa, jotta voimme valmistautua tulevaan. Ja vaikka mun ajattelutapani on ehkä aika karu, niin esimerkiksi neuvolassa sydänäänten kuuntelu merkitsee mulle vain sen, että sikiön sydän lyö. Se ei kerro vauvan sairauksista, kärsiikö se hapenpuutteesta tai napanuoran huonosta virtauksesta. Jos sykkeessä on vikaa, niin ongelma on jo melko pitkällä.

Toivottavasti kukaan ei tästä nyt pahastunut ja en tarkoittanut etteikö joku saisi ajatella päinvastaisisti. Minua ajatuksia vaan elämä on hieman rajummin ravistellut.

Meille tulee tänään lastenhoitaja koko illaksi, mennään ukon kanssa ravintolaan ja leffaan :) jee.

lauwra 19+2
(tajusin, että lasken rv:t ultran mukaan, joka on päivän vähemmän kuin la:n mukaan, mutta väliäkös tuolla:))
 
Mä ajattelen asian nykyään niin että pääasia että lapsi syntyy elävänä. Minullahan on siis taustalla 5.5 vuoden lapsettomuus, sinä aikana sai aika paljon perspektiiviä tähän elämään.. En sinänsä odota tyttöä tai poikaa, en edes tervettä lasta. Kaikki mitä saadaan elävän lapsen lisäksi on plussaa, siis lähinnä terveys. Mutta jotenkin alitajuisesti luulen että meille tulee poika.

Mä olen seilannut pari päivää vähän synkissä vesissä. En jaksa enää tällä historialla uskoa että just meille voisi käydä niin hyvin että kaikki menisi hyvin loppuun asti ja saisimme elävän lapsen. Miksi just meille kävisi hyvin kun tähänkin asti on mennyt pieleen (pitkä lapsettomuus, sitten kohdunulkoinen). Liikkeitä on tuntunut selvästi vähemmän (johtuuko se nyt sit siitä kohdun kasvamisesta näillä viikoilla?), menkkajomotusta tuntuu ja mä tietysti olen maalannut kaikki mahdolliset kauheudet seinille. Huhhuh, rankkaa tämä elämä.

Kuusama ja vauva-T 16+3
 
Selitetäänpäs sitten, mitä mä tarkoitan sanalla "terve" :D mulle terve on lapsi, jolla ei ole normaalia elämää estävää vammaa tai sairautta. Pikkuvikoja, joiden kanssa voi elää normaalia elämää, en laske varsinaisesti sairaudeksi. Terve on siis mulle sellainen, jonka voi odottaa syntyvän elävänä, jota ei tarvi välittömästi kiikuttaa tuntien korjausleikkaukseen, josta ei edes välttämättä selviä hengissä ja joka kykenee elämään sitä normaalia elämää :) varmasti jokainen sitä tervettä lasta toivoo, vaikka sairaus tai vamma ei siitä lapsesta yhtään vähemmän rakasta ja arvokasta tee.

Suurempia huolenaiheita mulle on se, että tämä nyt pysyisi tuolla mahassa niin pitkään, että voi selvitä hengissä ulkopuolellakin. Ja toki nämä kaikki kauhutarinat istukan irtoamisista ja kohtukuolemista. Tärkeintä on, että kaikki sujuu hyvin ja saadaan vauva elävänä ja elinkelpoisena ulos :)

Kuusama, mulla on vähän samanlaiset fiilikset kuin sulla. Vaikka taustalla ei lapsettomuutta olekkaan (tyttö sai alkunsa 8kk pillereiden lopetuksen jälkeen tjottailemalla ja tämä kolmannesta yrityskierrosta). Kuitenkin se keskenmeno jätti jälkensä ja saa pelkäämään, mikä kaikki voi mennä pieleen ja ajattelemaan, että varmasti kaikki meneekin pieleen. Täytyy vaan toivoa ja rukoilla parasta :)

Pihla 20+1
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei
Kyllä minäkin odotan niitä viikkoja, jolloin vauvalla on mahdollisuudet selvitä. Tarkkaan en nyt muista, mikä se raja on, että ollaan "varmuudella" turvassa, mutta muistaakseni rv22 jäljeen lapsen henki pyritään pelastamaan vaikka se syntyisikin (eli siinä kai on jo keskosen teoreettinen mahdollisuus selvitä).

Ja niin kuin sanoin, nämä sairaus asiat me ajatellaa erilailla. Vaikea on sanoa kumpi on pahempi; syntymän jälkeinen sydänleikkaus vai epilepsia, joka kestää ainiaan. Me lähdettiin toisen lapsen yrittämiseen tietoisina kromosomiriskeistä, joiden mukaan pienellä todennäköisyydellä voitaisiin saada vaikeasti vammainen lapsi. Tuolloin päätettiin, että jos lapsi saisi "tuomion", että kuolee joko kohdussa tai pian syntymän jälkeen, niin oltaisiin sikiö abortoitu. Esikoisen aikaan ajattelin jopa, etten jaksaisi down-lasta. Voi kuinka olinkaan nuori...

Minulle normaali alatiesynnytys, lapsi rinnalle, imettäminen ja kotiutuminen parin päivän kuluttua olisi unelmaa. Lapsen itkun ja naurun kuuleminen suurta onnea (esikoinen siis trakeostomian vuoksi oli mykkä lähes 1,5v mutta nykyään kuullaan pieniä kiljahduksia :)). Ja tottakai toivon tätä ja lapsen terveyttä, mutta se ei ole pääasia, niinkuin tämä klisee sanoo :) Mä joskus vastailen ihmisille, jotka mulle tän kliseen sanoo, että "ihan sama vaikka olisi vammainen, kunhan on poika!". Silloin ihmiset havahtuu omiin sanomisiinsa, vaikka onhan tuo melko ilkeästi sanottu.

Kuusama, mä toivon sydämestäni kaikkea hyvää sinulle! Kyllä vuosien lapsettomuus on kivinen tie vanhemmuuteen.

Vaihdettaisiinko kevyempään aiheeseen? :) vaikka itsepä tämän aloitin... Mua ärsyttää miten seksi on alkanut tuntua epämukavalta jo nyt! Asennot, joista ennen nautti on lähinnä epämukavia ja tämä kasvava maha ei kyllä millään lisää mun seksuaalista innostusta. Ei kyllä raaskisi miestä puutteessakaan pitää.. Nyt täytyy löytää jotain piristettä.
 
Lauwra, aamen! :D

Eipä meilläkään seksiä harrastella :D minuun sattuu milloin minnekin, mies ei yhtään varo tuota mahaa, joka puolestaan ei halua olla puristuksissa. Ja sitten on niitä supistuksiakin. Kivuttomia ne edelleen on, mutta aion kieltäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä ainakin neuvolalääkärin yli, kun eihän sitä koskaan tiedä. Joillain nuo kivuttomatkin aiheuttaa paikkojen kypsymistä. Terkka oli sitä mieltä, että harmittomia ovat, mutta odotan sitä lääkärin mielipidettä asiaan. Neuvolalääkäri on 14. päivä. Ja mun mielestä pitkissä parisuhteissa "kuivakausi" ei ole katastrofi :) meillä tulee yhteiseloa täyteen ihan kohta 8 vuotta. Kunhan asioista puhutaan, niin kaikki on hyvin :) kyllä meillä jutellaan tästä seksittömyydestä ja mies tuntuu ymmärtävän ihan hyvin. Välillä heitetään hurjaa huumoriakin aiheesta :D

Mutta nyt hellan ääreen, että on nälkäiselle lapselle ruokaa, kunhan heräilee päikkäreiltä :)
 
Palaan vielä edelliseen aiheeseen (ANTEEKSI!) mutta mulla otti korviin tuossa joulun aikana kun toinen anoppi (kyllä, niitä on kaksi kun miehen vanhemmat eronneet..) sanoi, että "Tehkää nyt sitten poika seuraavaksi!" Ai että mitä?! Saako sitä sukupuolenki päättää nykyään etukäteen, kappaskummaa. Vedin kyllä hienoiset hemapat nenääni ja olin hyvän tovin hiljaa laskemassa sataan, mieskin huomasi naamastani että en vissiin tykännyt.
En tiedä olenko tullut herkkänahkaisemmaksi, mutta en siedä yhtään sitä, että arvostellaan äitinä. Lauantaina kyläillessään ollessaan rupesivat "vaatimaan" että meidän tyttö pitää opettaa NYT SAMANTIEN potalle, koska heidänkin tytär oppi potalle jo 9kk ikäisenä. Minähän ei puhunut mitään, hääräsin vain omiani ja yritin pitää mieleni. Minä pidän lapseni vaipoissa vaikka viisvuotiaaksi jos niin tahdon, ei kannata yllyttää. Kovasti provosoidun välillä tälläisistä, tosin taitaa olla hormoonit jotka vaikuttaa :LOL: Mutta joskus kannattaisi miettiä, mitä toisille puhuu. Ovathan he mukavia ihmisiä, ja aina valmiita hoitamaan lapsenlasta, mutta en minäkää mene neuvomaan heitä. ROARRR. :mad:

Mutta joo, ajoittain tulee seksiä oikein mieli ja himo, mutta sitten kun pääsee asiaan niin valahtaakin rutikuivaksi ja rupeaa oksettamaan ja into katoaa sinne jonnekkin syvälle. Tosin toivotaan että se sieltä tulee pian takaisin, sillä esikoisen aikana seksiä olisi voinut harrastaa vaikka viis kertaa päivässä loppuraskaudesta, hehe.

Huomenna ollaan menossa hyvän ystäväni Baby showereihin, tosin alkanut tuntua siltä että minut ja kaverini on kutsuttu vain koska "piti" saada osallistujia paikalle. Emme tunne näitä muita ystäviä juurikaan kuin nimeltä ja kuvalta facessa. Mitään ei kuulemma tartte tehdä, mikään apu ei kelpaa, mitään ei kuulemma tarvi. Aha, pitäkää tunkkinne. Kysyin myös emännältä, että sopiiko ottaa meidän tytär mukaan jos mies ei voikkaan hoitaa, sivuutti kysymyksen taidokkaasti, mikä siis taisi tarkoittaa ettei kehtaa sanoa ei, mutta siltikään ei tarvitse tuoda. Menen silti paikalle, kyllähän tämä meidän yhteinen ystävämme on minullekkin tärkeä :heart: Ja kakkukaffit kelpaa aina, vaikken kahvia juokkaan :LOL:

Tulipas avauduttua, teki hyvää..
 
  • Tykkää
Reactions: Valkoinen
Tuo elävän lapsen synnyttäminen on täälläkin tavoitteena. Eräänä päivänä piti käydä päivystyksessä valtavan verenvuodon takia. Tuntien epätoivon jälkeen ultrassa näkyvä sykkivä sydän oli kyllä maailman ihanin näky. Pienokainen ojenteli komeasti jäseniään. Vuoto säikäytti kamalasti, mutta toistaiseksi siis raskaus jatkuu. Luotto onnelliseen loppuun on kyllä häilynyt. Olen huomannut, että mun on vaikea kiintyä tähän vauvaan, koska koko ajan pelkään keskenmenoa. Toivon, että pääsisin sairaslomalta mahdollisimman nopeasti töihin, koska kotona ehtii ajatella liikaa asioita. Seuraava ultra meillä onkin loppuviikosta ja rakenneultra helmikuun alussa. Toisaalta on mukava, että pientä näkee taas ultrassa, mutta mielummin valitsisin tavallisen raskauden ja vain normaalit ultrat.

Jotain mukavaakin sanottavaa minulla on tästä raskaudesta. Olen nimittäin alkanut tuntea liikkeitä. Liikkeitä tuntuu vielä tosi harvakseltaan, mutta muutamana viime päivänä kuitenkin päivittäin :) Ehkä liikkeiden voimistumisen myötä raskaus ja onnellinen loppu alkavat tuntua todellisemmilta.

Tänne on tullut useampiakin uusia viime aikoina. Tervetuloa minunkin puolesta :) Itse jaksan tänne kirjoitella harvakseltaan, kun konetta en jaksa useinkaan avata ja kännykällä on niin vaikea kirjoittaa.

Raskausviikot voisi päivittää tuonne listaan. Meillä laskettu aika siis 20.6 eikä 28.6.
 
Lista päivitetty, tarkistakaahan vielä kuitenkin omat tietonne, oon vähän väsynyt ja jouduin muokkaamaan virheitäni pois pariin kertaan sieltä :D

Toukkamasu, runsas verenvuoto varmasti säikytti kunnolla, huh! Onneksi kuitenkin kaikki on hyvin vauvalla. Löytyikö vuodolle mitään syytä, hematoomaa tms? Päivä kerrallaan vaan eteenpäin ja yritä olla ajattelematta pahinta, viikko viikolta lähestytään sitä hetkeä, kun vauvalla on jo konkreettiset mahdollisuudet selvitä :)

lauwra Toi sun pahoinvointi kuulostaa tosi kamalalta, mä en tiedä mitä tekisin, jos jatkuvasti laatta lentäis. Tsemppiä, toivottavasti helpottaa pian!

Rattaista ja tuplarattaista: Mä olen pitkällisen pohdinnan jälkeen päätynyt kuitenkin tupliin. Junnu tulee olemaan vasta reilu 2v kesällä ja aikamoisen vilkas ja jääräpäinen tapaus nyt jo, eli lenkkeily koirien kanssa tai ostoksilla käynti kävellen junnu seisomalaudalla tai kävelemässä (eli juoksentelemassa päättömänä pitkin poikin) ei todellakaan houkuttele! :D Tällä hetkellä pyörittelen päässäni Bumbleriderin indie twinejä, Easywalkerin duoja tai (jos vaikka lottovoiton sais...) Emmaljungan Viking doubleja (nämä olis niiiiin ihanat, mutta mistäs revit kotihoidontuesta ja lapsilisistä 1000e uusiin rattaisiin? :D). Sitten, jos tulokas osoittautuu hyväksi ulkona nukkujaksi, niin hommaan jotkut vaunut parveke-/terassiunille. Autossa on jo BabyJoggerin City Minit matkiksina, niissä menee selkänoja ihan vaakatasoon eli pehmeällä kantokopalla saa vauvan alkuun sinne, tai sitten hommaan niihin kaukaloon sopivat adapterit, niin voi kaukalossa kuljettaa ekat kuukaudet. Kaukaloakin pitäs alkaa katselemaan jossain vaiheessa, haluan sellasen, jossa on Isofix- telakka. Noilla ekoilla oli Gracon kaukalo, joka oli kyllä hyvä, kun oli niin tilava, mahtui hyvin vauva toppakuteissakin pitkään, mutta kun siihen ei saa Isofix- telakkaa ja mä en jotenkin saanu sitä turvavyöllä tiukasti kiinni takapenkkiin, vaan se aina jotenkin löystyi käytössä ja tuntui siksi turvattomalta.

(.) Väsyttää, väsyttää niin järkyttävästi! Johtunee ehkä varmaan siitä, että en oo saanu mentyä nukkumaan useimpina iltoina kuin vasta joskus puolenyön jälkeen, junnu heräilee vieläkin sen 2-3kertaa yössä ja täällä kotona tekemistä riittää eli touhuan kaiket päivät kuin pieni pyörremyrsky niinkuin ukko mua nimittää :D Ukon kanssa ollaan vähän päästy parempaan yhteisymmärrykseen asioista, tein selväksi, että muutto on (ainakin siis mulla ja lapsilla) edessä tässä keväällä, tähän taloon on mahdotonta enää näillä asumisjärjestelyillä ja -olosuhteilla jäädä. Muutenkin ollaan oltu vähän rennommin toistemme seurassa eikä olla riidelty :) Mun isällä on ollu tapana sanoa, että "asioilla on tapana järjestyä" ja mä oon todennut sen todella olevan niin. Ei kannata etukäteen hulluna stressata asioista, kyllä ne sitten järjestyy aikanaan ja vähemmälläkin hössöttämisellä :)

Nyt junnu heräs megapitkiltä päikkäreiltä (nautin tästä harvinaisesta 1,5tunnista melkein hiljaisuutta keskellä päivää :D), joten välipalaa ja kauppaan, kun ovat huomenna kiinni.

Nanski + masussa monotteleva ja huomenna 19+0 poksuva toukkanen
 
edelleen taustailija
Heip vaan,

Mä täällä edelleen taustailen. Luen joka päivä ja oon hengessä mukana, mutta listalle en viitsi edes ilmottautua kun edellisessäkin raskaudessa se jotenkin ahdisti mua. Tiedä sitten miksi..? :S

Mulla raskaudessa kans tämmöinen ei mitään ihmeellistä vaihe. Liikkeitä tuntunut muutaman kerran ihan selkeästi ja niitä pienempiä sitten vähän väliä. Lääkäri kertoi istukan olevan edessä ja takana, tiedä sitten mitä se nyt oikein tarkoittaa ei oikein avautunut :D
Huh on tässä muussa elämässä ollut kans yhtä sun toista. Esikoinen sai allergisen reaktion kananmunasta, jota sitten sairaalapäivystyksessä seurailtiin. Onneksi päästiin iho-oireilla. Koiraa myös päivystyksessä käytetty keskellä yötä ja edessä lähes 1000e leikkaus. Noh.. onneksi rahaa se vain on vaikka sille muutakin käyttöä löytyisi.

Rakenneultra meillä on jo 19+4 eli ensi viikon maanantaina. Toivottavasti kaikki on hyvin ja mielelläni kyllä sukupuolenkin tahtoisin tietää. Jotenkin tuntuu, että tyttö olisi taas tulossa, mutta tiedä sitten. :)

Uusi auto oli nyt pakko hommata, että mahtuu sitten tuplat kyytiin. Edelleen olen miettinyt baby joggerin city selectejä sillä niissä niin paljon muuntomahdollisuuksia. Vierekkäin istuttavat ei oikein onnistu koska meidän eteinen on niin mahdottoman ahdas niin ei varmaan pääsis sitten kulkemaankaan enkä vaunuja halua ulko varastossa säilyttää. Pitänee miettiä sitten lähempänä.

LAuwra, saanko teidän esikoisesta kysyä? Mikä tytöllä on?

Räpä 18+4 kai
 
Täällähän on käyty mielenkiintoista keskustelua. Siihen on minunkin otettava osaa (vaikka yrititte jo keskustelun lopettaa). Jättäkää seuraava kappale lukematta, jos aihe ahdistaa...

Minulla itselläni on harvinainen synnynnäinen kehityshäiriö-oireyhtymä, jonka vuoksi minua on leikattu kymmeniä kertoja lapsena ja olin nuoruusikään saakka erikoissairaanhoidon seurannassa. Ulkoapäin mitään ei huomaa ja normaalia elämää elän (pieniä poikkeuksia lukuunottamatta). Pikkusiskoni on kuollut muutaman vrk ikäisenä kehityshäiriöön. Taustalla meillä lapsettomuus sekä -hoidot, joskin tämä raskaus on luonnollinen. Lisäksi ensimmäinen raskaus oli aikaisin alkaneiden supistelujen vuoksi hankala ja todennäköisesti tämä raskaus ei sen suhteen tule olemaan yhtään helpompi ja nyt jo ollut vuoto-ongelmia. Esikoinen otti lasten tehon kautta vauhtia elämän alkuun, mikä oli kyllä raskasta (vaikka tiedän omakohtaisesti että paljon huonomminkin asiat olisivat voineet olla, ei se mitätöi tai edes vähennä äidin huolta ja tuskaa). Täysin hyvällä omalla tunnolla toivon ensisijaisesti tervettä lasta. Toivon että lapseni voisi elää helpomman elämän omaani verrattuna. En epäile lainkaan ettenkö lastani rakastaisi tai etteikö selvittäisi, vaikka hänellä olisi jonkin sairaus, mutta silti toivon terveyttä eikä sukupuolella ole oikeasti väliä. Mikäli meillä rakenneultrassa jotain erityistä todettaisiin, päätös raskauden jatkosta tehtäisiin tapauskohtaisesti. Toivon todella ettei tuollaisia päätöksiä tarvitse tehdä. Paljon kokeneena olen ehkä oppinut suvaitsevaiseks: en millään tavalla katso vinoon, toivoo itse kukakin tulevasta lapsestaan mitä haluaa. Jos toive on ensisijaisesti poika tai terve tai ruskeasilmäinen, ok. Turha lähteä ketään syyllistämään toiveista.

Sitten muuta: nla käytynä eikä mitään uutta. Vuotoja ei joulun jälkeen ole ollut ja maanantaina töihin! Jee! Jospa nyt ainakin vähän aikaa saisi töissä käydä ennen supistelujen alkua :) Joulun aikaan olen sairastanut kunnon flunssan, mikä huipentui silmä- ja poskiontelon tulehdukseen. Niitä olen nyt tässä lomallani parannellut ja lepäillyt. Sain muuten vihdoin ajan rakenneultraankin 19.1. Äitipkl lähetteessä oli jotain hämminkiä, mutta nyt onneksi aika on annettu.

Meillä menee hassusti tämä raskaudesta kertominen kun mun kaikki työkaverit tietää (vaikea pitää salassa kun työhön kuuluu paljon sellaista mitä ei raskaana voi tehdä) sekä mun vanhemmat, mitta esim. appivanhemmille kerrotaan vasta jos rakenneultra ok. Jos jotain hämminkiä tulisi, en appivanhemmille haluaisi asiasta avautua millään tavalla (ei olla todellakaan läheisiä ja heillä ei myöskään mitään käsitystä mun taustoista).

Mukavaa alkanutta viikkoa,
Vihervaara 18+3
 
Mä luulen, että me kaikki koetaan nämä asiat kuitenkin niin eritavalla, että tunteet kuumenee helposti. Ja jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa ja toiveisiinsa :) mulla ei tosiaankaan ollut mitään toivetta sukupuolen suhteen, toivoin pelkästään, että rakenneultrassa kaikki on muuten hyvin. Jos joku muu toivoo sydämestään tyttöä tai poikaa, eikä huolehdi mistään muusta, niin ei se multa ole pois :D jokainen kokee asiat omalla tavallaan.

Mulle tuli tänään ultrakutsu. Nopeaa toimintaa kyllä! Perjantaina keskusteltiin siitä lähetteen laittamisesta ja nyt maanantaina kutsu oli postilaatikossa. Aika on vasta maaliskuun alussa n. 8 viikon päästä. Näytti olevan jopa lääkärille se aika. On siis painokontrolli tuon tyttösen matalan syntymäpainon takia.

Vihervaara, mekin oltiin sovittu, että salataan kaikilta, joilta pystytään sinne rakenneultraan saakka. Mun vanhemmat ja siskot on tienneet viikkoja. Ne tietää myös siitä viime kevään keskenmenosta, josta esimerkiksi appivanhemmat ei tiedä. Ja koska mekään ei olla (etenkään anopin kanssa!) mitenkään läheisissä väleissä appivanhempien kanssa, niin ei tosiaan oltaisi heille haluttu kertoa, jos rakenneultrassa olisi paljastunut jotain suurta vikaa. Nyt on sitten alettu jo ihan kertomaankin, vaikka eihän ikinä voi tietää, mitä tapahtuu. Nyt kuitenkin yritetään luottaa siihen, että tämä vauva me saadaan :)
 
Räpä, tytöllä on harvinainen synnynnäinen imusuoniston epämuodostuma, joka on pääasiassa kasvoilla ja kaulassa. Kasvaimet ovat tukkineet hengitystiet viikon iässä ja hänellä on ollut siitä asti trakeostomiakanyyli eli putki henkitorvessa, jota täytyy hoitaa ympäri vuorokauden. Päivisin minä hoidan tyttöä ja öisin meidän kotiin tulee sairaanhoitajat. Putki henkitorvessa on kovin pieni ja menee helposti tukkoon, jolloin lapsi tukehtuu. Käytännössä trakari on se, joka meidän perheeseen vaikuttaa; ei voida matkustaa, olla ulkona pakkasella, käydä kerhoissa infektioriskin takia ja lisäksi trakeostomian vuoksi tyttö on lähes mykkä eikä osaa kasvainten takia syödä kuin soseita. Mutta lääkäreiden mukaan kanyylista päästään kyllä eroon, toivottavasti jo ensi kesänä :)

Vihervaara, meillä olisi ultra sitten samana päivänä tällä tietoo jos ei omaani aikaisteta :)

Saako teiltä, joilla on huonot välit appivanhempiin, udella että miksi näin on? Omani ovat tosi mukavat ja tuntuisi todella vaikealta jos heidän kanssaan asiat ei sujuisi.
 
Ihmettelen samaa asiaa kuin lauwra, että niin monella on huonot välit appivanhempiin.. :( Ite olen niin läheisissä väleissä omiin appivanhempiini.

Noista sukupuoli oloista. Mulla on ollut kokoajan poikaolo. Ja ehkä pieni toivekin siinä mielessä, kun mun puolella sukua ei oo yhtään poikaa mun oman isän jälkeen. Mutta tyttö on kyllä ihan yhtä tervetullut. :)
 
Täällä kans hiljaiseloa vietelty. Liikkeet tuntuu hyvin selällä maatessa, vähän heikommin muissa asennoissa. Muuten olo mitä parhain. Syksyn selkäongelmien (vanha välilevyn pullistuma reistaili) jälkeen aloitin taas joogan mikä pitänyt selkäkivut täysin loitolla ja tehnyt muutenkin tosi hyvää :)

Mulla tulevan matkan takia rakenneultra vasta 3.2. Pitkä lentomatka hieman pelottaa, mutta lämpö ja aurinko kyllä houkuttaa niin paljon, että kaitpa sen kestää. Vähän viime tipassa herättiin ajatukseen, että nyt taytyy häämatkalle lähteä jos vielä haluaa kahdestaan mennä :D Joku jossain aiemmin myös lentämistä mietti. Neuvolasta sanottiin mulle, ettei lentämistä suositella enää 26 vko jälkeen. Mulla matkan aikaan viikkoja 20-21.

Neuvolasta mulla hieman erilaiset kokemukset kuin sondella. Mulla on työ josta olisi saanut jäädä erityisäitiysvapaalle heti raskauden alusta alkaen. Olen kuitenkin kollegojen kanssa saanut hommat jaettua niin, että mun on ollut turvallista olla töissä ja olen ollut todella tyytyväinen. Tykkään työstäni todella paljon ja viihdyn töissä hyvin. En ole koskaan ollut mikään koti-ihminen, joten en voisi kuvitellakaan jääväni pois töistä ellei ole aivan pakko. Itse asiassa jo vauvankin kanssa kotiin jääminen vähän jännittää, että miten ihmeessä viihdyn. No, mutta kuitenkin minua taas on neuvolasta ja jopa tuttavapiiristäkin vähän painostettu jäämään pois töistä, mikä ärsyttää suunnattomasti :kieh: Uskon kuitenkin itse tietäväni parhaiten mitä voin ja mitä en voi tehdä ja millä aikataululla. Tilanne toki olisi toinen jos olisi jotain vaivoja/kipuja, mutta kun olo on todella hyvä ja raskaus muistuttaa itsestään vain hieman pömpöttävänä mahana.

Vielä sukupuolioloista: mulla on alusta asti ollut vahva poikaolo, hieman kuitenkin tyttöä toivoisin. Mies taas toivoo poikaa. Minun mielestä on ihan luonnollista, että on toiveita enemmän jompaan kumpaan. Uskon kuitenkin, että kun lapsi syntyy ja sen rinnalle saa, niin sukupuolella ei varmasti enää ole mitään väliä kummallekaan vanhemmista.

Mukavaa loppiaista kaikille :)

Hep 17+1
 
Tervetuloa uusille! Kiva kun saadaan porukkaa lisää vielä tässäkin vaiheessa.

Aamulla tunsin ensimmäiset potkut. Köllöttelin sängyllä kyljellään ja mietin, että milloinkohan ne alkavat tuntua. Samalla tunsin jonkun muljahduksen mahassa. Käännyin selälleen ja laitoin käden alavatsalle. Muutaman kerran potkaisi niin, että ihan sormissa tuntui.
Sitten se tulikin se järkytys ja paniikki! Jotenkin asia vaan todentui päässä. Tässä sitä ollaan ja pakotietä ei enää ole. Jaksanko minä, jaksetaanko me? Meneekö kaikki hyvin? Entäs jos en saakaan onnellista perhettä, vaan kaikki onkin ihan kamalaa?
No nyt parin tunnin jälkeen tunteet ovat jo asettuneet ja olen jo iloinen potkuista ja odottelen uusia. Edellisen kerran tämä tapahtui positiivisen testin tehdessäni. Jännä ettei ultran ja sydän äänien jälkeen ole tullut tuota olotilaa. Ne tuntuivat ehkä jotenkin epätodellisilta?

Vaunuista, minä olen päätynyt Emmaljungan Duo Edgeen. Torista olen seurannut käytettyjen hintoja. Seuraavaksi perehdyn kaukaloihin ja niiden ominaisuuksiin. Varmaan kätevä on juuri sellainen, jonka saa sitten pikkurattaisiin kiinni kaupunki ja loma liikkumista varten. Pinnis on varmaan sellainen, josta saa laidan pois ja omaan sänkyyn kiinni.

Appivanhemmista. Edellinen anoppi oli kyllä tapaus, jonka kanssa olin tekemisissä vain sen verran kuin oli pakko. Hänellä oli vahvat mielipiteet ja haukkui paljon ihmisiä. Silloisen mieheni exätkin haukkui minulle. Mitäköhän minusta silloin haukkui muille?
Nykyiset ovat todella ihania, mutta siinä rajalla ovatko jopa liian tuttavallisia. Minusta pitävät kovasti, olen kuulemma taivaan lahja heidän pojalleen:) Raja menee kuitenkin siinä, että oli anoppi kuinka ihana tahansa. Niin synnytykseen hän ei edelleenkään pääse, vaikka kuinka haluaisikin:D Jouluna kun kerrottiin vauvasta, kielsin ehdottomasti
hössöttämästä. Siitä ovat pitäneet kiinni ja ollaan säästytty minun kiehahtamiselta.

Nyt on viimeiset omat housut menossa ja nekin tosi kireät vyötärölta. Pakko on mammapöksyjä ruveta hankkimaan. Vähänkäytetty.fi on ollut hyvä sivusto, siellä on äitiysvaatteita jo jonkun verran ja kirpparihinnoin. Yhdet housut menivät sivusuun, kun en heti niitä ostanut. H&m:lle pitää mennä katselemaan, kunhan kaupunkiin selviydyn seuraavan kerran.

Meille tulee uusi perheenjäsen helmikuun lopussa. Pitkään ollaan koiranpentua etsitty sopivasta yhdistelmästä ja nyt se syntyi. Juuri ehdin opettamaan sille hihnassa käyttäytymisen. On sitten helppo mennä vaunuilla 3 koiran kanssa.

Olipas pitkä sepustus. Hyvää loppiaista kaikille =)

Ruu ja nappula 17+3
 
Sonde, ei kai se nyt ihan noinkaan ole, että ultraaja kertoo sukupuolen, jos näkee, vaikka et olisi sanonut että haluat tietää. Ei kai ne voi vaan olettaa, että kaikki haluaa tietää. Mä kyllä sanoin, että jos kaikki muuten on hyvin ja jos näkyy, niin sukupuolen saa kertoa. Ja ihan alkuvaiheessa sen totesin :D ei kätilö katsonut ollenkaan pahalla :)

Appivanhemmista... Appiukkoon mulla on melko neutraalit välit. Tullaan toimeen ihan hyvin, mutta nähdään harvoin. Ihan sen takia jo, kun mieskään ei isäänsä näe kuin muutaman kerran vuodessa. Anoppi taas.... Se on tuollainen kuin Ruu79:n ex-anoppi :D se ei ole koskaan hyväksynyt mua, eikä ikinä ole edes halunnut tutustua minuun. Kyllä se meillä silloin tällöin käy, mutta ikinä se ei halua mun kanssa jutella. Se ei myöskään kunnioita muiden yksityisyyttä, eikä siihen voi luottaa. Se on isoissa asioissa pettänyt meidänkin luottamuksen useamman kerran. Anteeksi ei pyytänyt ikinä. Se jyrää muut omalla tahdollaan ja mielipiteillään. Kritisoi aina. Meidän kotona löytyy aina jotain huomautettavaa. En vaan koskaan ole tuntenut olevani haluttu miniä. Se ei katsonut edes silmiin onnitellessaan, kun mentiin naimisiin. Tytön syntymän jälkeen teki hyvin selväksi, että tuli meille vain ja ainoastaan vauvaa katsomaan. Mä olin synnyttänyt sektiolla ja saanut ensimmäisen lapseni, mutta mun vointi ei koskaan kiinnostanut. En osaa mitenkään tyrkyttää seuraani, jos huomaan, että toinen ei sitä kaipaa.

Miehen täti puolestaan viestittelee mulle aina välillä :D se on ihan kivaa ja mua ihan harmittaa, että se on miehen täti, eikä sen äiti.

Miehellä puolestaan on tosi hyvät välit mun vanhempiin :) kun ollaan tavattu melkein 8 vuotta sitten, mies ei ollut isänsä kanssa väleissä oikeastaan ollenkaan. Mun isästä taisi tulla sille vähän sellainen isän korvike. Ne istuu iltaa yhdessä ja tekee remppaa yhdessä. Mun vanhemmat on alusta asti hyväksyneet miehen ja tehneet sille myös sellaisen olon, että se hyväksytään. Siis sehän käy mun vanhemmilla välillä ilman minua :D ja kyllä minusta on tosi harmi, ettei mun välit anoppiin ole yhtä lämpimät kuin miehen välit mun vanhempiin.

Avautuminen, kun kerran kysyitte :D

Vauvalla oli tänään kovat aamujumpat :) ehkäpä nämä liikkeet tästä lisääntyy ja vahvistuu vauvan kasvaessa. Välillä se selvästi potkii tuonne alas, mikä tuntuu vähän häijyltä... Mutta ihanaa vaan, kun liikkuu :)

Jotain piti vielä kommentoida, mutta jäi nyt tuon appivanhempien kommentoimisen takia unholaan. Jospa sitten seuraavalla kerralla :) nyt menen leviämään sohvalle, kun tyttö nukkuu. Ansaittu lepotauko :)

Pihla 20+2
 
Appivanhemmat. Mun appivanhemmat on elämäntavaltaan erilaisia, mies päättää ja emäntä vikisee perässä. Anopin esikoispojankin "varastin". En ole koskaan vastaavaa ymmärtänyt ja me ollaan miehen kanssa parisuhteessa tasavertaisia. Miehen vanhemmille tämä on kauhistus, kun minulla on mielipiteitä. Lisäksi olen korkeammin koulutettu, työtä teen paljon ja siitä maksetaan hyvä palkka. Näin ollen mies jäi hoitovapaalle, mikä oli appivanhemmille kova paikka ja minä luonnollisesti huono äiti. Kertaalleen otettiin yhteen (ennen esikoista) ja tuolloin appiukko totesi että hänen kattonsa alla tulee toimia tietyllä tavalla. Olin sitten vuoden käymättä heillä. Nyt välit siis varovaisen kohteliaat, viileät. Pyritään puolin ja toisin tulemaan toimeen. Mulla raskausaika ja tunteiden voimistuminen pahentaa tätä kuviota, mutta onneksi olen pystynyt hyvin välttelemään ja pakolliset vierailut menty kestohymyllä. Jos saisin päättää, voisin elää ilman appivanhempia, mutta lasten takia pitää jonkunlaiset välit pitää. En myöskään lapsen kuullen appivanhempia moiti, lähinnä muutamalle ystävälle oon avautunu. Eivätpä he mun elämään juurikaan vaikuta. Sen sijaan miehen isovanhemmat sekä isän sisarukset on miellyttävää porukkaa, heidän kanssaan tulen hyvin toimeen.

Neuvola: Meille on sattunut ihana terkkari (sama ollut esikoisen raskausaikana sekä lastenneuvolassa ja nyt taas raskausaikana). Aluksi oli jännitystä puolin ja toisin, mutta nyt kun on jo pari vuotta tehty yhteistyötä asiat sujuu ja pystyn avautumaan itsekin. Oon ollu nyt lähes koko joulukuun pois töistä ja nyt terkkari oli huolissaan miltä töihin paluu tuntuu. Mielellänihän sinne olen menossa! Sitten teroitti että herkästi olla yhteydessä jos yhtään tuntuu ettei töissä pärjää, niin katsotaan sairasloma-asiat kuntoon. Tokikin jo tuntee ja tietää että ennemmin olen töissä liian pitkään ("kyllä mä pärjään") kuin turhalla saikulla.

Ihanaa kun on vapaapäivä. Huomenna tosin alkaa tytöllä päiväkoti. Hirveä surku viedä lapsi hoitoon. Toivottavasti pystyn itkemään vasta autossa. Tämä raskaus ja tunteiden voimistuminen ei yhtään auta tätä asiaa :) Yleensä en ole itkuherkkä, mutta nyt raskauden aikana olen pillahtanut itkuun milloin mistäkin: jo wc paperin loppuminen voi aukaista hanat, sitten itken ja nauran yhtä aikaa :)

Vihervaara 18+4
 
"catnip82"
Vihervaara, täällä kanssa huomenna hoidon aloitus tytöllä. Ja toivon tosiaan itselle reipasta mieltä, koska tänäänkin on aiheen takia tullut parit itkut itkettyä :) itsestä on kyllä kiva palata töihin!

Appivanhempiin on hyvät välit, mies soittelee äitinsä kanssa viikoittain ja mielellään siellä käydään. Meillä vain on välimatkaa kumpienkin vanhempien luo 250-300 km joten usein ei nähdä.

Viikon päästä olisi seuraava neuvola ja olen kyllä tyytyväinen ollut. Toki, vasta yksi käynti kerta takana, mutta mukavalta vaikutti.

Liikkeistä: vaikka aikaisemmin sanoin, että olisin tuntenut, niin enpä usko näin tapahtuneen. Eipä tässä flunssassa ole jaksanut kyllä kuulostellakaan. Tytön flunssa tarttui minuun, yllätys...pää aivan tukossa!

Catnip82 + kyytiläinen 16+4
 
Pohdiskelen tässä uintiharratuksen aloittamista. Uiko teistä joku? Olisi hyvää raskausajan liikuntaa. Katselin äitiysuimapukuja, onko kellään kokemusta? Etelän matkallekin se olisi hyvä, mutta mietin onko turha ostos?

Muutenkin mietin äitiysvaatteita, mitkä on oikeesti tarpeellisia hankkia. Farkkuja mulla jo on, mutta onko oikeesti syytä hankkia äitiysalusvaatteita, sukkahousuja tai paitoja vai oletteko pärjänneet ilmankin?
 

Yhteistyössä