Kesäkuun kullanmurut 2015 **Huhtikuu**

Kyllä täälläkin ollaan valvottu viikolla ihan tarpeeksi. Viime yö oli vihdoin kokonainen, ilman herätyksiä. Minä vaan herään johonkin rapsahdukseen ja sitten en saa enää unta. Pissahätä ei ole koskaan herätyksen syynä.

Nyt kun monilla lonkat poksuu ja paikat löystyy jo monen kuukauden ajalta. Niin mites äkkiä ne kiristyy takaisin? Onko ne heti synnytyksen jälkeen maratoonikunnossa, vai miten?:D Täällä on vain nukkuessa lonkissa särkyä, varmaan senkin takia, kun kyljellään joutuu nukkumaan.

Minä sitten tilasin uuden keittiön ja jottei jännitys lopu, se tulee 2vk ennen laskettua aikaa:LOL: hulluna ensikertalaisena vaan ajatelin, ettei tule tekemisen puute pitkällä lomalla ennen synnytystä...

Niin, ja jos joku teistä haluaa luopua äp:n kestovaipoista, niin olen halukas niitä vastaanottamaan. Postit yms. maksan tietenkin.

Ruu ja Massa 33+0
 
Viimeksi muokattu:
"*Pihla*"
Lauwra, kiitos. Joskus on hyvä kuulla ulkopuolisen näkemys, koska itse ei aina ymmärrä omaa alitajuntaansa :D mutta luulen, että olet oikeassa. Olen melko avoimin mielin, mutta ehkä se sektio kuitenkin on enemmän se, mitä mietin. Nyt kun ihan oikeasti alan ajattelemaan, niin kyllähän mä miehellekin puhun siihen tyyliin, että sektiosta varaudun toipumaan nostelurajoituksineen. Ja tosiaan keskiviikkona mulla se synnytystapa-arvio on :) aion kyllä mennä sinne ihan avoimin mielin ja toivon saavani hyvän lääkärin :) eikö sullakin ollut ensi viikolla?

Syli84, pyh ja pah sanon minä! :D kun itselläkin melkein tekee pahaa se rutina yöllä kylkeä kääntäessä, niin ei sillä voi mitään hyviä vaikutuksia olla :D mulla tämä on paljon pahempana nyt kuin ensimmäisessä raskaudessa oli. Liitoskivut alkoi myöhemmin, mutta ne alkoikin sitten heti kerralla tosi pahoina ja koko ajan pahenee. Ekassa raskaudessa liitoskivut tuli pikkuhiljaa ja paheni loppua kohden. Mutta ihan näin pahoina ei olleet.

Ruu79, vaikka ne lonkat olisikin maraton kunnossa, niin muu kroppa ei ole :D keskivartalo on voimattomampi ja mä olen muutenkin varmasti aivan rapakunnossa, kun tästä liikkeelle pääsen. Kyllä mulla viimeksi kipuili lantion luut vielä jonkun viikon sektion jälkeen, mutta se kipu ei vaatinut lääkitystä, eikä haitannut normaalia elämää tai valvottanut öisin. Aika nopeasti aloin käymään lenkillä ja onneksi se kuntokin koheni nopeasti :)

Meilläkin on vähän jännitystä, kun miehelle laitettiin töissä joku 2 viikon projekti vapusta eteenpäin. Sen projektin loppuessa viikkoja olisi 39 :D onneksi ollaan sovittu niin, että mun äiti pitää lomaa sen ekan viikon, kun vauva on syntynyt. Äiti saa olla tytön päivähoitaja ja ollaan varauduttu taas siihen, että jos ensimmäinen viikko menee vauvateholla kuten viime kerralla, niin kivempi, että mies jää kotiin vasta, kun vauvakin on kotona :)

Kuusama, mua kiinnostaisi tietää, mitä koiria teillä oikein on? :D mä olen säännöllisesti tekemisissä yhden pienen hevosen kokoisen koiran kanssa ja ei voi kun nostaa hattua, jos teillä on siellä 4 vasikkaa ja vauva tulossa :D

Pihla 35+6 (huomenna poksuu! :D)
 
Pihla, meillä on niinkin pieniä koiria kuin 30-kiloisia. Eli ei mitään oikeasti isoja edes :D Miehen projekti on tuo umpihullu vuodenikäinen saksanseisoja ja mulla on sitten noutajia. Ihan kiva porukka kyllä pyöritettäväks tässä 70 m2 rivarissa ;)
 
"lauwra"
Ruu, esikoista odottaessa me laitettiin kylppäri remonttiin :D Ei toki ihan noin loppumetreillä ja lähdettiin viikoksi etelään kun kylppäriä purettiin :) Taitaa sullakin pesänrakennusvietti mennä vähän pinnasänkyä pidemmälle :D

Pihla, joo tosiaan keskiviikkona mulla on kans. Ja aion vaatia sen lantion kuvauksen ja muutenkin perustelut kaikelle mitä lääkäri sanoo, vaikka olisin samaa mieltä. Kyllä mä jotenkin ajattelen, että kunhan tämä lähtis tulemaan ulos noin kuukauden päästä. Jos saa mennä sen 2 vkoa yli (eli 7 viikon päähän!) niin kyllä mulla pää hajoaa huolesta :(

Mummi jäi lapsenvahdiksi ja nää lähti ostamaan lautoja hiekkalaatikkoa varten! Ihanaa kun saa välillä käydä rauhassa rautakaupassa :D Asioita, joille ei osaa antaa arvoa ennen lapsia....
 
Onpas täällä ollut keskustelua :)
Itse laitoin kyllä ihan näin ensikertalaisenakin muutaman toiveen, mitä haluaisin synnytyksessä MUTTA se ei tarkoita sitä, että oletan kaiken menevän niin että nuo toteutuu, tiedän että siellä voi tapahtua ihan mitä tahansa :) Kysymyshän ei ole siitä että kuvittelisi että kaikki menee jonkun käsikirjoituksen mukaan, saahan sitä kuitenkin toiveita olla jotka toivottavasti toteutuu JOS mahdollista. Ja kun niitä oikeen erikseen kysyttiin niin tottakai mä ainakin sanon, tiedossa kuitenkin se ettei niitä välttämättä pystytä toteuttamaan..
Ruu, multa saat sen kestovaipan, pakkaus on tosin vielä matkalla kun laitoin niin myöhään hakemuksen :)
Omaa napaa; olo on ollut tosi hyvä, kipuja ja kolotuksia tulee lähinnä jos siivoa monta tuntia tms "rankempaa"(paitsi ne kaameat sukkapuikkokivut on päivittäisiä), oon kyllä yllättänyt että tämä raskausaika tähän asti on ollut näinkin helppoa.. Saa nähdä miten loppuaika :D
Nyt taidan lähteä kirpparille :) Hyvää vointia kaikille!
miiula 33+4 (kait.. oon ihan sekaisin näissä)
 
lauwra joo vahingosta viisastuneena nekin on sairaalakassilistassa :D mut se oli yks juttu missä menin just sillä meiningillä etten suunnittele liikaa ja viel uskoin kun sanoivat et osastolta saat kyl sit heti kun pyydät :LOL:

ja anteeks nyt kun mä koitin selittää mitä pohjimmiltani tarkoitan, ihan turhaa jänkkäämistä :) tääl on kyllä niin kiva ilmapiiri ollu että inttämällä turha saada aikaseks väittelyä jotka on ihan turhia näissä elämänasioissa kuitenkin. Mä en vaan osaa koskaan tuoda todellista tarkoitustani julki ellen ole kasvotusten ihmisten kanssa, tää sähköinen viestintä ei oo mun juttu. Mä kuoppaan aiheen siis suosiolla kun kaikki hyvin :D

Kuusama eikun lähinnä ero tuli siitä kun aika moni laittaa toiveita paperille/esitietolomakkeisiin tai tekee synnytyssuunitelmaa tms ja sitten osa on sitä mieltä että se on turhaa ja sitten esim minä koitin selittää että ei niistä toiveista ym tarvii ottaa ressiä mutta määrättyjä juttuja on sit turha kysellä vasta paikanpäällä jos ei ole toivettaan ilmaissut, siksi nitä yleensä esitiedoissakin vähän kysellään ja se kuitenkin on pieni konsti millä voi vaikuttaa omaan oloonsa että jos onkin tooosi herkillä oleva synnyttäjä niin ei oo ihan tuuliajolla olo-fiilis kun se tilanne monesti yllättää kaikin tavoin :) mut en osaa nytkään selittää mitä mä oikeesti tarkotin kun en mitään ärsyttävää ainekan niin oon nyt hiljaa :) kukin siis tavallaan, teki toivelistoja tai ei :)
 
pihla toi lauwra sanokin jo ihan viisaasti ja oon kyl kans linjoilla että jos sektiolle ei estettä ja vähänkän tuntuis paremmalta niin sitä kohti sitten jotta saat turvallisen ja hyvän mielen loppuajaks :)

ja joo arvaa oonko mä nyt miettinyt että mitenköhän menee tää kerta kun toistaseks kipuja ollu ehkä vähemmän? no testaan siis omaa teoriaani ja julkasen sit tuloksia :D

lauwra ja joo onhan se ehkä vähän surkuhupaisaa kun tolleen ihmeaikoihin on hereillä...taas... mut onneks silti unitunteja tuli ihan ok, ollu ihan ihme voimat vievä flunssa mulla, lapsi ei onneks kipiä ja lopulta ukko jäi töistä, ei kyl ois enää jaksanu.. sit toki kun yöllä herää flunssafiiliksiin niin lopulta vauva alkaa semmosen melskaamisen mahassa ettei meinaa sit enää saaha unta. tiedän että tätä aikaa tuun kohta ikävöimään mut nyt alkaa kyl vähän kypsyttää, tunnustan :D
 
Miiula, kiitos, laitan sulle viestiä.

Lauwra, joo, niin taisi vähän lähteä lapasesta. Mieskin jo vähän tuli katuma päälle, mutta nyt viedään loppuun kun ollaan aloitettu. Eikä kesällä, kun vauva on valvottanut molempia.

Kuusama: kannattaako Nuuskuihin vai seisojakerhoon olla yhteydessä, kun tarvitaan hieman nouto-opetus vinkkejä? Meillä tuo vanhempi dreeveri noutaa vedestä, mutta rannalla puree liian kovasti kiinni. Pennulle nyt halutaan opettaa nouto oikea oppisesti. Kantaa nimittäin mielellään, joten aineksia voisi olla. Siipi mulla täällä jo on, mutten ole näyttänyt vielä, ettei tule tehtyä klassisia virheitä.

Lueskelin ensimmäiseltä sivulta tuota listaa ja kauhukseni huomasin, etten ole muistanut koko tuttipullo ja tutti asiaa. Jotenkin kuvittelin, että ne tulevat äitiyspakkauksessa, ja ei niitä siellä ollut:O
Nyt arvon kokemuksen äänet! Minkälaiset pitää hommata? Niitähän on joka lähtöön!

Ruu
 
Viimeksi muokattu:
Heippahei!

Monenlaista on tänne taas ehtinyt tulla, en yhtään enää muista mitä piti kommentoida :D

Kysymyksiä olisi kaksi: mitä te konkarit pakkaatte sairaalakassiin? tästä taisi jo jotain puhetta joskus ollakin, mutta olen kaiken taas unohtanut :D

ja toinen kysymys, että niillä teistä joilla vauva on tuttia alusta asti käyttänyt, niin minkälainen ensitutti teillä oli? nuo "tavalliset" taitavat olla vähän isoja pienen suuhun? :eek:

omaa napaa: täällä on edelleen olo tosi mukava, mitä nyt jalkoja turvottaa ja iltaisin voisi nukkumaan mennä jo 20 aikaan. Me ostettiin poikaystävän kanssa asunto ja on sitä nyt remppailtu viikon verran, yllättävän pitkällä jo ollaan :D laminaatti pitäisi vielä asentaa ja sitten alkaa vielä kylppäriremppa joka kestää arviolta 1,5kk, toivottavasti saadaan valmiiksi ennen kun vauva pullahtaa ulos :D

tsemppiä kaikille kipujen ja muitten jaksamisten kanssa! :hug:

Milsteri 31+4 (mihin tää aika oikein katoaa? :O )
 
Ruu:Kyllä mä lähtisin noutajaopeilla (luontaisen noudon vahvistamisella) liikkeelle, samoilla metodeilla on tuo meidän seisojakin opetettu ja hyvä nouto sillä on =) Seisojapuolella on edelleen käytössä metodina mm. pakkonouto ja muut "kovat konstit". Vaikka toki löytyy muutakin näkemystä.
 
Viimeksi muokattu:
Ruu79 mulla jäi löystyneet lantion kivut ja lonkkahommat kutakuinkin synnytyksestä seuraavina päivinä, sain semmoset endorfiini ym pöllyt että huh ja nam että ehkä ne lievitti burana/ panadol kuurin kera sit tuntemukset pois :D viikon lepäilyn jälkeen aloin enempi kävellä mut ekan hölkän vedin suosiolla vasta n 3 kk jälkeen, lantionpohjaa en jaksanu treenailla alusta asti tarpeeksi niin ei tuntunu hyvältä hölskytykset :D mut tuo on varmaan kans tosi yksilöllistä ja riippuu kaikenmaailman perintötekijöistä ym. Palautumiseen kun antaa aikaa kunnolla ja lähtee pikkuhiljaa enempi liikenteeseen niin voi olla nopeastikin kunnossa :)

Tuttipullot ja tutit niitä on niin moneen lähtöön että suosittelen hommaamaan kumpiakin varuiksi ihan vaan yhdet kahdet jos haluaa niitäkään. Pärjää ilmankin nyt ja jos sairaalassa huomaa jomman kumman tarpeelliseksi niin sieltä saa sit alkuun apuja ja kotijoukot voi sit käydä kaupoilla et nou hätä. Ja jos homma jo nyt niin sit ihan joku perus missä ikäsuositus 0kk - jotain.

Aika moni vaavi ei halua/ tarvii tuttia ja ne sitten jotka sitä tarvii on joskus sit niin ronkeleita sen suhteen että pitää kokeilla muutamakin erilainen. Jotkut sit kelpuuttaa heti ekan. Jos tuttia sit käyttää niin niitä ehtii ostaa lisää paremman mallisia kun näkee minkämallinen lapsi on naamastaan/ suustaan ja minkämallinen istuu parhaiten. Meille sopi aventin tutit, ja kovassa käytössä olivatkin, semmoiset paremmin ilmastoidut mallit joissa taustakappale siis reiällinen ja muotoiltu istu ensikon naamaan parhaiten niin ettei hiostanut tai hangannut liiaksi.

Tuttipullossa sitten sama, tietty ns koliikkituttipullo on monen valinta jotta ylimääräiseltä mahanpuruilta vältyttäis. Mutta tosiaan alkuun ei kannata uhrata säästöjään, tuttiosissa on niin paljon eroja että ronkelimpi vauva saattaa sit lopulta mennä hörppyytyksellä ekat kuukaudet ja pullot pölyttyy. Pari pientä perus muovipulloa perus tuttiosalla tai koliikkitutilla. Jos tietää jo nyt että vauva on täys pulloruokittu kannattaa tietty varata enemmän kuin kaks pulloa mutta nopeesti ne huuhtoo ja kiehauttaa kunnes sit on varma valinnasta ja hamstraa parin päivän pullot kaappiin :) meil sopi avent nois pulloissakin ja onneks täysimetetty esikko kelpuutti pumpatun maidon pullosta heti ensimetreiltä, se vapautti...

Mut tää on taas näitä et kukin tavallaan, joku hommaa valmiiksi jo nyt kaiken ja joku sit vauvan synnyttyä. Mikä itestä tuntuu mukavammalta ja tuo turvallisuuden tunnetta niin silleen sit vaan :)
 
Viimeksi muokattu:
Onpa tosiaan juttua tullut! Mutta mielestäni silti siistiä keskustelua jokaiselta osapuolelta. Jokainen voi ottaa ohjeita korvan taakse ja tehdä sitten ihan miten itse haluaa :) Täällä K-SKSn alueella ainakin kaksi vuotta sitten sai neuvolassa paperilapun mihin sai täyttää toiveta ja kokemuksia jos aikaisempia synnytyksiä oli, siinä myös kyseltiin lääkkeet ja saako lapsen hätäkastaa sekä nimet hätäkastetta varten. täytimme tuon, mutta emme muistaneet sitä antaa :)

En nyt todellakaan muista mitä kaikkea olen miettinyt, että pitäisi kommentoida... mutta jos vaikka tuosta sairaalakassista jotain. Viime kerralla laitoin sinne
* tietysti omat hygieniatarvikkeet
* villasukat (oli marraskuu..)
* imetysliivit (sellaiset tuettomat, pehmeät...)
* omat olovaatteet (en pitänyt kyllä ollenkaan...), näissä myös kotiuduin
* suklaata ja lakritsia
* tripmehuja
* lukemista
* puhelimen laturi
* kuukautissiteitä (isoimpia mitä marketeista löytyy, vaikka sairaalan kamoilla meninkin osastolla oloajan)
* imetyssuojia ja sitä rasvaa

Tuolla itse pärjäsin, mies toi sitten vauvan kotiutumisvaatteet kun päästiin kotiin. Nyt varmasti suhteellisen samalla setillä mennään.

Liikkumisesta, vielä ei vaappumista ole. Liikkeelle lähtö on köpöttelyä mutta ainakin mielestäni liikun ihan samalla tyylillä kuin ennenkin mutta vauhtia on vain huomattavasti vähemmän :)

Omaa napaa.. verenpaineet ovat taas nousussa, pitää maanantaina olla neuvolaan yhteydessä ellei huomenna sitten ole sitä luokkaa että soittelen päivystykseen.. Virtsa onneksi puhdas, mutta nestettä on kertynyt taas vaihteeksi kilon verran parissa päivässä. Näillä lukemilla en suostu enää töihin menemään, eli varmaan sairauslomalle tie vie ensi viikolla. Muuten oma olo on ihan jees. Jotenkin tässä vielä tuntuu, että ihan kuin vauva liikkuisi hieman vähemmän kuin normaalisti, mutta kyllä nytkin tuolla muljahtelua tuntuu että en siitä ole huolissani (tai näin uskottelen itselleni...). Unta voisi saada enemmänkin, tänäänkin heräsin kuudelta kun uni vain loppui mutta en kyllä ollut mitenkään virkeä... Sekin puoltaa itsellä että työt on omalta osalta nyt tehty ja voisin keskittyä vain lepäämään.

Samalla myös hieman paniikkia nostaa se, että mitään ei ole tullut vielä hankittua! Meillä isoin juttu on taaperolle oman sängyn ostaminen ja siten pinniksen vapauttaminen. Hieman vain jännittää se miten nukahtaminen sujuu jatkossa omaan isojen tyttöjen sänkyyn kun sieltä pääsee tarvittaessa pois :) Nyt neiti nukahtaa itsekseen omien unihöpinöiden siivittämänä 15-30minuutissa...mutta aika näyttää. Samoin tutista pitäisi luopua, sen ajattelin tehdä ennen tuota uutta sänkyä. Eli varmaan ensi viikolla tehdään kerrastapoikki ja tutti pois!

Tuteista joku olikin kysellyt, meillä oli alusta asti käytössä ihan nämä Ainun perustutit, 0-6kk mitoituksella. MAMin tutit eivät ole koskaan kelvanneet.. niillä leikittiin mutta esim. nukahtamiseen ne eivät toimineet. Samoin tuttipulloissa Ainun tuttipullot ja tuttiosat ovat toimineet kaikista parhaiten meillä. MAMin pullojakin oli pari, ne oli vielä sellaisia koliikkopulloja eli minkä pitäisi vähentää ilman kertymistä vatsaan. Välillä ne kelpasi ja välillä ei. Meillä siis esikoinen ollut ns. korvikelapsi eli pulloja on käytetty! :) Kaikki vanhat on heitetty toki pois ja nyt ostetaan muutama pullo varuille. Toiveissa on että jos vaikka nyt maitoa riittäisi. Mutta tuohon en luota joten korviketta tulee kaappiin varuille.

Nyt vauvan peiton virkkausta ja iltapalan nauttimista, ja eiköhän tuolta telkkarista jotain aivoja turruttavaa ohjelmaa tule mitä voi samalla seurata :)

Catnip82 + kyytiläinen 32+1
 
"*Pihla*"
Lauwra, toivottavasti saat lantion kuvauksen ilman suurempaa taistelua. Jännä nähdä, ehdotetaanko täällä sellaista ollenkaan, kun mun taustat on tiedossa (synnytyspelko siis). Ei munkaan pää kestäisi, jos tässä pitäisi yli lasketun ajan mennä. Nyt yritän uskotella itselleni, että 3 viikon päästä vauva on turvallisesti maailmassa, mutta mistäpä näitä tietää. Sype-kätilöhän lupaili käynnistystä tai sektiota viikoille 38+, mutta lääkäri sen lopullisen päätöksen kuitenkin tekee.

Syli84, kun saisi sen mielen rauhalliseksi :D osaisi vaan ottaa rennosti nyt ensialkuun sinne synnytystapa-arvioon saakka ja siitä sitten päivän kerrallaan. Kun on hermoilija, niin on hermoilija :D viimeksi se sektiopäätös toi mielenrauhaa, mutta kyllähän sitäkin silti jännitti ja pelkäsi etukäteen. Muistan kyllä sektion jälkeen todenneeni, että voisin synnyttää toisenkin sektiolla, eikä varmasti edes hermostuttaisi niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta tässä sitä ollaan pähkäilemässä :D

Kuusama, mä luulin, että jotain valtavan isoja koiria :D tuo, mistä itse mainitsin, painiikin sitten ihan eri sarjassa melkein 80 kilollaan :D sellainen ja pieni lapsi ei ole kivoin mahdollinen yhdistelmä, kun vaikka koira on kiltti, niin se on niin valtava iso, että pieni lapsi jää helposti jalkoihin.

Me käytiin tänään ostamassa pari tuttia ja tuttipullon tuttia, sekä liivinsuojia. Vaipat, korvikkeet ja siteet jälkivuotoa ajatellen jäi vielä ostamatta. Mies kyllä selviytyy vaipoista ja korvikkeista, jos vauva pääsee yllättämään. Sidekaupoille on lähetettävä äiti :D kyllä me ostettiin ihan tavallisia 0-6kk tutteja. Ei ne nyt niin valtavan isoja lopulta ole, kun meidän superpieni esikoinenkin niiden kanssa aikanaan pärjäsi :)

Sairaalakassiin meinasin pakata ihan vaan hygieniatarvikkeet, kirjan, herkkuja ja kännykän latureineen. Kotiin voin lähteä samoissa vaatteissa, missä sairaalaan menenkin (paitsi tietysti jos lapsivedet menisikin matkalla sairaalaan) ja vauvan kotiutumisvaatteet pakkaan valmiiksi, mutta mies saa tuoda ne sitten, kun päästään kotiin. Edelleen varaudutaan siihen, että vauva joutuu vauvateholle ja on sairaalassa sen viikon verran... Kun niin oli viimeksikin. Myös tytölle meinasin jonkun pienen yllärin laittaa sairaalakassiin, kun tulee meitä katsomaan :) viime kerralla mulla oli mukana hirveästi kaikkea turhaa, mikä vei vaan turhaa tilaa, kun ei tullutkaan käytettyä. Nyt yritän olla järkevämpi ja jättää mm. omat sukat ja olohousut kotiin, kun viimeksikin jäi käyttämättä :D enhän mä sektion jälkeen taipunut omia sukkia pukemaan, kun ovat vähän tiukempia kuin ne sairaalan lörpöt :D osaa mieskin mulle sitten tuoda sellaista, mitä huomaankin tarvitsevani. Meiltä on sairaalaan n. 10 minuutin ajomatka, joten ei ongelmaa senkään puolesta :)

Nyt kaivaudun kirjan kanssa peiton alle. Tälläinen villi lauantai-ilta tiedossa :D
 
Mullakin oli kassi pullollaan turhaa, nyt viisastuneena otan vaan vaihtovaatteet ja kaikkia herkkuja (mitä en varmaan taaskaan kerkeä syömään) xD laturi puhelimella ja rintakumit.

Esikoinen oppi tutulle vasta 3vkon iässä, ihan sellanen perus Ainun tutti oli. Nut isompana ostin MAMin omia, ja nyt oliskin aika heittää ne harakkavauvoille. Tiedä vaan kuinka senkin tekis kun on niin kovin temperamenttinen neitokainen. Isojen tyttöjen sänkykin on hankintalistalla.

Kauhee kun VIELÄKÄÄN en ole saanut aikaiseksi hommattua vauvalle mitään, jos ei ä-pakkausta lasketa. Arki menee niin arjen pyörityksessä, ettei jää muulle aikaa.. Äitiyslomaa odotellessa, enää 14 työpäivää (4:lle viikolle) edessä.

Tänään hain puutarhaan lisää asukkaita, nyt pitäisi vielä päättää niiden paikat ja istuttaa. Viimeiset haravoinnitkin alkaa olla tehty.

Ainiin, nyt on pakko avautua MAHAAN KOSKEMISESTA. Voi jumankauta kun ei mee perille että tää uloke on kiinni mussa, en voi sietää kun sitä heilutetaan taikka taputetaan saatuja kosketaan varoittamatta. En mäkään mee muiden röllykkää heiluttelemaan. Muutenkin on tukala olla kun ipana heittää volttia ja painaa rakkoa. Kiitos, johan helpotti.

Ps. Voikin sais jo uusia pottuja :p~~~
 
Viimeksi muokattu:
..malsa
Sairaalakassista.. viime kerralla mua hävetti oikeen kun oli mukana semmonen matkalaukullinen tavaraa :D Ei se iso laukku ollut, mutta olisi pienemmällä pärjännyt. Tais olla myös joku muovipussi mukana myös, jossa oli muovitettufrotee ja pyyhe, joita pidin autossa peffan alla varmuuden vuoksi kun vesiä lorotteli. Hygieniatarvikkeet tietty ja itselle kotiutumisvaatteina äippäleggarit, toppi ja villatakki. Vauvalle oli mukana kahdet vaatteet, pienet ja isommat kun piti muka niin iso vauva olla.. Noh olipahan ne pienemmätkin aivan liian isot. :) Crocsit ja villasukat mulla oli jalassa kun sairaalaan menin kun ei tullut siinä vaiheessa kauheesti mietittyä mitä jalkaansa laittaa.. Ja olihan ne tossut hyvät siellä sairaalassa ja mahtui jalkaankin kun jalat turpos aivan älyttömästi synnytyksen jälkeen. Suklaata oli eväänä ja miehelle oli tarkoitus eväät ottaa, mutta ne vähän unohtui.

Tuteista.. MAMin 0-2kk ja 0-6kk tutit oli meillä ensin käytössä aluksi ja MAMin tuteilla ollaan tähänkin asti jatkettu. Niissä kun on se hyvä puoli, että ovat "oikein päin" ihan kumminkin päin vaan. Aivan alussahan suositellaan, että vauvalle ei tuttia annettaisi ennenkuin on oppinut oikean imuotteen, koska tutti voi sitä oppimista sitten häiritä.

omaanapaa.. Kipeitä suppareita täällä ollut muutaman päivän.. Mitään kovin kipeitä eivät ole, mutta kipeitä kuitenkin. Muutenkin tuntuu, että maha olisi laskeutunut ja haarukassa tuntuukin vihlontaa ja painetta. Välillä kans muka aivan järjetön pissahätä ja sitten tuleekin se pikkunen lirahdus vaan. Josko se olis vauva nyt lähtenyt laskeutumaa ja kypsyttelis paikkoja. Muutaman viikon toivoisin kuitenkin pojan vielä mahassa pysyvän kun olisi häihin reissaaminen ja ihanat kaksi hotelliyötä edessä näin yhden lapsen kanssa. Kunhan ei alkaisi sitten vieraassa kaupungissa syntyä! :S Olenkin pojalle masuun jutellut, että jos vielä 2-3 viikkoa pysyis masussa. Kerroin kuitenkin myös, että kun kokoa on 3500g verran niin saa syntyä kunhan on hengitykset ja syömiset hallinnassa ja kaikki muutenkin hyvin. Kauheasti ton 3.5kg yli ei tarvis mennä vaikka onkin 3.9-4kg arvioitu.

Että semmosta.. :)

Malsa ja pojuE 34+2
 
Pihla ja Lauwra: Kiitos lohdutuksesta. Tänään on ollut parempi päivä syöntien osalta, eikä nälkä ole ehtinyt yllättää.

Pikaista paranemista Lauwran pienelle. Ikävä, jos teillä nyt taas tutkimus siirtyy. Nyt on mennyt minulta vähän ohi, mitä teidän lapselta nyt kuvauksessa tarkastetaan? Me täällä parhaillaan odotamme, koska tytärtämme hoitava lasten kirurgi ilmoittaa pään magneetin tuloksista ja tuleeko syksyllä leikkaus vai ei. Toivomme kovasti, että ei.

Pihla puhui lonkista ja lantiosta ja niiden vaivoista. Viimeksi äitipolilla juuri mainitsin, että minusta tuntuu, että mulla on lantio irti, siis sellainen tunne mulla on. Kylkeä kääntäessä puolisokin kuulee lantiosta lähtevät äänet, jos valveilla on. Mulla on myös kovalla istuminen hankalaa. Jonnekin pepun ja reisiluun välimaastoon alkaa kolottaa niin paljon, että pitkään ei voi yhtäjaksoisesti kovalla istua.

Tuteista joku, olikohan Ruu, kyseli. Itse olen näiden kolmen nuorimman kohdalla vältellyt niitä luonnonkumisia tutteja ihan allergisoitumisen pelossa, joskin en tiedä allergisoiko ne loppu pelissä. Luulen joskus lukeneeni asiasta jostain, jossa olisi vihjattu tuosta mahdollisesta allergiariskistä luonnonkumille.

Liivinsuojista: Itse käytän mieluiten kestoliivinsuojia, mutta satunnaisesti myös kertakäyttöisiä. Miellyttävinpiä ovat olleet Lansinoh-merkkiset. Niitä ei tarvitse niin tiheästi joka välissä olla vaihtamassa, sillä ne käyttäytyy ihan eri tavalla kuin kaikki kokeilemani kilpailevat merkit. Lisäksi noissa kilpailevissa merkeissä on lähes kaikissa eräs ikävä puoli, jota en voi sietää. NIIDEN REUNAT NIPISTELEE RINTOJEN IHOA todella häiritsevästi! Äitiyspakkauksessa taisi nytkin olla kestoliivinsuojia ainakin yksi pari. Niitä tilasin itselleni reilusti edellistä lasta imettäessä. Vinkkinä kaikille, jotka aikovat niitä kokeilla, voisin sanoa, että eka pesu kannattaa tehdä siinä pesuohjeen suurimmassa sallitussa lämpötilassa, silloin imevät maitoakin paremmin, kuin jos pesee alhaisemmassa lämmössä. Imukyky paranee myös sitä mukaa, kuinka monta kertaa suojat on pesussa käynyt, alussa huonommin, muutaman pesun jälkeen paremmin.

Synnytystoiveista: Näin sektioäitinä en oikein osaa toiveita liiemmin esittää, mutta sen verran kommentoin asiaa, että sattui silmääni tuossa yksi päivä 14 vuotta vanha toivelistani synnytystä ajatellen. Kovin oli lyhyt, ja silloin varmasti oli todella tärkeä saada toive kakaistua ulos suusta. Nyt nuo pari pientä toivetta lähinnä tuntuu ihan naurettavilta. Toivokaa te muut viisaammin!!! En edes kehtaa tänne laittaa, mitä olin toivonut.:whistle::LOL:

Nyt nostan pyrstöni tältä kovalta:kieh: pirtinpenkiltä ja toivotan kaikille kauniita unia:wave:!

Kultatiuku ja pikku pupunen rv34+5

Ps. Terkkari sai aikaistettua tiistaille seuraavan sairaalakontrollin. Pissassa oli edelleen perjantaina ketoaineita, mutta nyt vähemmän kuin maanantaina.
 
Täällä valvotaan taas.

Muistin tuossa ketjua kahlatessa nuo keskustelut käyntimaksuista.
Itsekään en olisi tiennyt, mutta kaveri kertoi, että kontrollikäyntien matkakorvaukset pystyy hakemaan kelalta. Samoin synnytyksestä ja saattajan ajoista.
Näin käsitin, että nt ja rakenne ultrasta niitä ei voi hakea.
Minä naputtelin kaikki kerralla menemään, aika mukava summa noista kertyi;)

Ruu
 
"lauwra"
Kultatiuku, tytöllä olisi kontrolli magneettikuvaus tiedossa. Syksyllä aloitettiin kokeellinen lääkitys kasvojen kasvaimiin ja nyt tuolla tarkastetaan onko edistystä tapahtunut. Silmämääräisesti on tapahtunut, mutta on sitten taas vertailukuva :) Maaliskuussa meidän piti jo käydä, mutta tuolloinkin jouduttiin aika perumaan tytön flunssan takia.

TUTTIPULLOISTA annan täydet pisteet Mamin koliikkipulloille. Pullojen kasaaminen vaatii vähän huolellisuutta, mutta mikrossa streriloiminen on kätevää!

Nyt olen saanut nukuttua vähän paremmin, mutta kurkkukipu herättää aamuyöstä. Onneksi on sadepäivä, niin tuo mieskään ei koko päivää ole pihahommissa vaan on apuna sairaan lapsen ja mun kanssa :)
 
Onpas taas ollut puhetta.

Synnytystoiveista, itse en muuta toivo kuin mahdollisimman pimeää/hämärää huonetta sekä mahdollisuutta ammeeseen. Kahdessa edellisessä synnytyksessä on amme ollut poissuljettu vaihtoehto kalvojen puhkeamisen takia. Epiduraali on myös toiveissa, mutta Petidiniä en halua. Ekassa synnytyksessä otin sitäkin, ja se voi olla yksi syy, miksi synnytys epäonnistui (vauva niin pilvessä siitä lääkkeestä eikä minulla noussut maito ollenkaan).

Itsellä toiveena (vaatimuksena) on myös nopea kotiutuminen. En halua jäädä sairaalaan hetkeksikään ylimääräistä. Jos itse olen kotikuntoinen, mutta vauva ei, en silti aio jäädä sairaalaan.

Itsellä on huonoja kokemuksia sairaalassaolosta esikoisen kanssa. Se lienee syynä siihen, etten jää sinne, ellei ole oikeasti pakko. Samaten neuvolasta on huonoja kokemuksia, joten en käy neuvolassa (paitsi pakolliset käynnit). Edellisen kerran olin helmikuussa kela-käynnilla. Seuraava on lääkärintarkastus toukokuun alussa.

Tutit ja tuttipullot, ehdottomasti kannattaa ostaa etukäteen yksi molempia. Samaten pari purkkia korviketta. Tai näin itse koen, kun olen joutunut esikoisen kanssa suoraan sairaalasta lähtemään kauppaan, kun maitoa ei tullut ja lapsi huusi kuin syötävä.

Oma vointi on edelleen kehno. Nukun vähän paremmin, kun kävin tyynyostoksilla. Vatsalle on oma tyyny ja selkätyyny pitää asennon hyvänä.

2,5 viikkoa sitten todettu alhainen hemoglobiini 90 ei ole noussut YHTÄÄN ahkerasta raudansyömisestä huolimatta, joten lääkäri laittoi lähetteen eteenpäin.

Samaten kieleen ilmestyi pari viikkoa sitten jotain näppyjä (turvonneita kielen nystyröitä). Siihen liittyy oireena myös kipeä kieli ja uutena oireena kurkkukipu, jonka vuoksi hakeuduin taas lääkäriin. Nieluviljely otettiin varmuudeksi, mutta lääkäri veikkasi (kuten minäkin) suun hiivatulehdusta, johon sain reseptilääkkeen. Pläääh!

Verenpaineet sentään on hyvät, vaikka olo on kamala ja turvotus hirveä.

Just tällä hetkellä on vielä aivan ihana nokkosihottuma päällä ympäri kehoa, kun en ole muistanut ottaa allergialäkettä :p

Lapsi liikkuu täälläkin vähemmän, mutta loppuraskaudesta on normaalia, että liikkeet vähenee, kun lapsella on vähemmän tilaa liikkua.



Valkoinen 33+5
 
"lauwra"
Valkoinen, ihan mielenkiinnosta kysyn, että montako pakollista käyntiä neuvolassa on? Ilmeisesti ne on siis edellytyksiä äitiysavustuksille. Ja meinaatko vauvan kanssa käydä lastenneuvolassa?

Hauska yhteensattuma, että olen tänään oikeastaan rekisteröinyt ensimmäisiä supistuksia ja aloin aamusta juomaan sitä vadelmalehtiteetä :D Ihan sattumaa varmasti, mutta ajattelin sitä teetä lipittää sen 2-3 kuppia päivässä.

lauwra & poika 35+2
 
Heippa taas!

Kuulkaahan kun tuli mieleen tällainen aihe: ristiäiset/nimiäiset ja kaikki niihin liittyvä :D

Meillä tulossa siis nimiäiset, ja nyt mietinkin, että jos täällä joku on lapselleen nimiäiset järjestänyt/nimiäisissä ollut niin Mitä lapsella oli päällä? Kastemekko on mun mielestä aina ollut jotenkin rujon näköinen kun se lapsi "hukkuu" siihen ja muutenkin tuntuisi mun mielestä hassulta vauva kastemekkoon pukea kun ei kerran kasteta.

toinen kysymys on, että oletteko antaneet/onko tapana että vanhemmat antaa omalle lapselleen ristiäis/nimiäislahjan? jos olette niin mitä olette antaneet? :)

Niin ja kolmas vielä, onko kukaan ollut nimiäisissä joissa olis ollut joku "seremonia" jossa lapsen nimi paljastetaan ja jos kyllä niin millainen se oli?

Milsteri jolle iski yhtäkkiä nimiäis-vimma :D
 
"lauwra"
Milsteri, meillä tyttöä juhlittiin kun hän pääsi kotiin 3kk iässä :) Etunimi oli kaikilla jo tiedossa, mutta koko nimi paljastui kakun muodossa. Mummot, vaarit ja meidän sisarusten perheet oli läsnä, eli tosi pienellä porukalla mentiin. Tytölle ostettiin nätti mekko ja pojalle hankitaan jotkut siistit vaatteet. Ei mitään liian juhlavaa oli meille sopivaa :)
 
"*Pihla*"
Kultatiuku, ottiko äitipoli mitään kantaa noihin lantiokipuihin? Mulla tosiaan keskiviikkona tulossa äitipolin aika ja aion kyllä itsekin ottaa nuo kivut puheeksi.

Mahan koskettelua mun ei onneksi ole tarvinnut sietää :D toki mies ja tyttö sitä välillä kokeilee, eikä se haittaa. Mutta en tykkää, että muut tulee koskemaan. Edellisessä raskaudessa anoppi tuli oikein kunnolla tunnustelemaan (ihan lääkärityyliin paineli), vaikka tasan tiesi, etten tykkää (mehän ei edes tulla oikein toimeen). Muut paikallaolijat oli kuulemma pidättäneet hengitystä odottaen, milloin nyrkki heilahtaa :D ja ihan varmasti olisin anopille ärähtänytkin, jos ei olisi onnistunut yllättämään niin täydellisesti. Mun maha on mun maha, myös silloin, kun olen raskaana. Sitä ei tarvi kenenkään tulla sorkkimaan ilman lupaa.

Sairaalassaolosta, mähän viimeksi lähdin kotiin, vaikka vauva vielä jäi sairaalaan. Kolmen vuorokauden erolla kotiuduttiin. Aion myös tällä kertaa lähteä kotiin heti, kun se on mahdollista. Olen ihan täysin varautunut siihen, että kotiudun ennen vauvaa, vaikka toki toivon, että samaan aikaan päästäisiin. Varmasti ikävöin tyttöä niin kovasti, että haluan kotiin heti, kun saan siihen luvan :D (vaikka tuo käykin ihan hirveillä kierroksilla, kun pitäisi käydä nukkumaan..) myös tyttö osaa ikävöidä äitiä ihan eritavalla kuin vastasyntynyt.

Hemoglobiini muakin kiinnostaisi. Viimeksi tosiaan oli sen 107. Nyt olen ottanut nestemäistä rautaa joka aamu tyhjään mahaan ja säännöllisen epäsäännöllisesti myös obsidania yöllä herätessäni. Nestemäisen raudan ja obsidanin erona on ainakin se, että maha ei toimi niin sutjakkaasti tuon nestemäisen kanssa kun obsidanin :D joten olen vähän toiveikas, että hemoglobiini lähtisi nousuun. Ummetusta ei onneksi kuitenkaan ole tullut, enemmänkin vatsantoiminta on nyt normaalimpaa kuin obsidanin kanssa. Seuraava neuvola mulla on vasta 1,5 viikon päästä.


Täällä vauva liikkuu edelleen ihan kivasti :) terävimmät potkut on loppuneet ja enemmän tuntuu muljahduksia, puskemista ja sellaista jännää ylhäältä alas liikettä :D olen olettanut, että kädellä tai jalalla jotenkin "pyyhkii" ylhäältä alaspäin. Hassun tuntuista. Välillä puskee jalka tai peppu niin, että mahanahka venyy ja paukkuu. Aamupäivät on nykyisin hiljaisempia, mutta onneksi silloinkin liikettä tuntuu. Iltapäivästä selvästi virkistyy ja liikehdintää tuntuukin ihan iltaan saakka :) liikelaskentaa en ole vielä kertaakaan tehnyt ja toivon, etten siihen joudukkaan. Silloin olen jo huolissani, jos niin käy.

Raskausarviltakin olen vielä (toistaiseksi) välttynyt :D

Nyt täytyy alkaa rauhoittaa tuota päiväunet väliin jättänyttä, superkovilla kierroksilla pyörivää taaperoa, kun ei näytä itsekseen rauhoittuvan nukkumaan.

Pihla poksuu 36+0 :)
 
Meille on varmaankin (jos jaksetaan :D ) tulossa yhdistetyt nimiäiset ja "häät" (jotka ei todellakaan ole mitkään perinteiset häät). Itse kutsumme juhlia nimellä "kesäjuhlat". Lähinnä on ajatuksena saada perheet koolle juhlistamaan vauvaa ja avioitumista. Virallinen puolihan me hoidetaan jo ennen vauvan syntymää, joten mitään oikeita häitä ei aleta järjestämään.

Vauvan etunimi otetaan käyttöön heti syntymästä, tai oikeastaan me käytetään sitä miehen kanssa kahdestaan jo nyt :D Toisten nimien suhteen ei olla vielä tehty linjauksia. Kastemekkoja ei meillä nähdä, kun ei kastetakaan. Joku siisti asu vauvalle päälle, ei kai sitä kummempia tarvita =)

Loppuun pieni hehkutus, vauva taisi pyörähtää parempaan asentoon! =)

Kuusama ja Vauva-T rv 32+2
 
  • Tykkää
Reactions: Valkoinen
Meillekin tulee nimiäiset. Mitään jäykistelyä ei haluta, varmaan "seremoniaksi" riittää pieni tarina vauvan nimestä ja mahdollisesti kummitodistusten lukeminen ääneen. Ei ole vielä päätetty, pyydetäänkö vauvalle siviilikummit/haltijakummit/miksi uskonnottomien kummeja nyt sanotaankaan. Tarkoitus on lähinnä kerätä tärkeät ihmiset yhteen ja viettää kiva päivä.

Tajusin, että oikeastaan mietin tulevan suhteen kaikkea muuta paitsi synnytystä. Viimeisiä raskausviikkoja kyllä mietin, samoin synnytyksen jälkeistä aikaa, kuten nyt esim. näitä nimiäisiä ja imetystä ja vauvan kanssa matkustamista. Olen yleensä enemmänkin liian analyyttinen ja pohdin asiat välillä etukäteen puhki, joten sinänsä ihmeellistä, että niin isoa asiaa kuin synnytystä en ole kovin paljon ajatellut. Noh, ehtiihän tässä vielä. Lähinnä varmaan haluan tuntea oloni synnytyksessä turvalliseksi. Koitan ajatella, että oma kroppa ja kätilöt tietävät, mikä on missäkin tilanteessa parhaaksi. Toiveet ovat enemmänkin suuntaviivoja, ja tilanteen mukaan sitten mennään.

Voisiko muuten vaikka toukokuun pinon alkuun laittaa sairaalakassin sisältöehdotuksen samaan tapaan kuin nyt on pinon alussa vauvantarvikelista? :) Helpottaisi ensikertalaista, jos asiat olisi koottu heti etusivulle listaksi.

On kyllä ollut harvinaisen väsynyt ja ankeafiiliksinen viikonloppu. Tuntuu, että mikään määrä unta ei taas riitä, jatkuvasti etoo, ja kroppa vastustaa kaikkea. Josko tää taas tästä. Vauva onneksi liikkuu ahkerasti, ja sen mylläys aina piristää. Tuntuu pyörivän vielä ympäriinsä, ja hikka sen kun lisääntyy entisestään. :D

Tähkä 32+0
 

Yhteistyössä