Heippa kaikille!
Minäkin palailen taas tänne, viimeksi muutamia kuukausia sitten kirjoittelin oksentelun ja tiputuksen kourissa... nyt napostelen Zofran pahoinvointilääkettä, olen vähentänyt puoleen tablettiin päivässä ja toivottavasti pian yhteen neljäsosaan ja jospa jossakin vaiheessa uskaltaisi jättää kokonaan pois. Nyt on paino (ja elämä!) tullut taas takaisin, enkä tunne pahaa omaatuntoa lääkkeiden syömisestä, koska en usko, että jatkuva tiputuksessa olokaan (+ stressi ja laihtuminen) olisi ollut mitenkään hyvä vauvan kannalta. Varsinkin kun sairaalassa laittoivat tiputukseen vasta sitten, kun kehossa oli ketoaineita eli myrkkyä... Nyt pystyn taas käymään töissä ja nauttimaan raskaudesta.
Olen taustaillut siis täällä hetken aikaa, hauska oli lukea, kun ihan samanlaisia juttuja tuli esiin, mitä itsekin koen. Muistan kuinka joku päivitteli, että vatsa näyttää yhtäkkiä pienentyneen. Oma vatsani kasvoi aika vauhdilla muutamia viikkoja, mutta nyt se on näyttänyt jo pitkän aikaa samalta ja jopa välillä pienemmältä
. Ehkä siihen on vain tottunut? Itse rasvailen sitä aina silloin tällöin ihan vaan pelkällä oliiviöljyllä, kun olen laiska ostelemaan mitään erikoistuotteita. Luulin jo, että pääsen retostelemaan sillä, ettei ole tullut raskausarpia, mutta eipä ole monella muullakaan.
Luulin, että näillä viikoilla jo olisi tuomio selvä, mutta ilmeisesti niitä tulee siis yleensäkin vasta myöhemmillä viikoilla.
Pikku hiljaa alan miettimään yhä enenevässä määrin synnytystä. Pelkään kamalasti, että kohdalle sattuu joku ikävämpi kätilö, joka ei ollenkaan kuuntele synnyttäjän toiveita. Tiputuksessa ollessa tuli vastaan muutama (yleensä vanhempi) kätilö, jotka ei kyllä yhtään ymmärtäneet tai välittäneet mun toiveista, vaan heillä oli selvä käsitys siitä, mitä mun pitäis tuntea ja kuinka nopeasti parantua. Sitten, kun kätilö taas vaihtui niin vaihtui hoitomenetelmäkin... Kovasti toivoisin mahdollisimman lääkkeetöntä synnytystä ja turhien toimenpiteiden välttämistä, siis jos vaan vauvan tila antaa siihen myötä. Pelottaa, että ne heti siellä antaa epiduraalia ja oksitosiinia ja mitälie ja laittaa sängylle makaamaan. Mulla on tosin aika matala kipukynnys, että voihan olla, että siinä tilanteessa kaikki käy.
Pelko ei taida olla niin voimakas, että pääsisin minnekään pelkopolille siitä juttelemaan, mutta ajattelin ainakin neuvolassa mainita. Olen myös lainannut pari äitiysjoogakirjaa/dvd-tä kirjastosta, jospa niiden avulla saan stressin hallintaan ja oppisin vähän rentoutumaan.
Vielä liikkeistä sen verran, että olen jo kuukauden ajan tuntenut ja tietty nyt voimistuneet kunnon potkuiksi. En kyllä aina tajua, että mitä siellä oikein tapahtuu! Tänäänkin on potkuja tuntunut lähinnä tuolla "selän puolella", mikä tuntuu todella oudolta. Ultrassahan vauva oli aika paikoillaan, pää niin syvällä lantiossa, ettei ultraamisesta meinannut tulla mitään ja pitikin tehdä se kaksi kertaa (ja lopulta alakautta, jotta pää saatiin kuvattua, kun toisella kerralla oli ottanut saman asennon). Kauheasti se ultraaja vaan hötkytti mun vatsaa, luulen, että vauva oikeestaan sen takia oli aika paikoillaan ja mytyssä, eihän tollanen nyt kivaa oo kun painellaan.
Ja sen jälkeen tietty illalla kauhee rumba, kun jo luulin että ehkä siellä ollaan jo asetuttu pää alaspäin "oikeaan asentoon".
Mamira ja pikku hötkyli 23+4