Kesäkuun kullanmurut 2015 **Helmikuu**

Rakenneultrassa käyty, kaikki hyvin ja painoarvioksi 350g.. Vastasi kivasti viikkojaan :) Oli hurjan sulonen, hikka tietenkin vaivasi eikä meinannut pysyä paikallaan sitten ei niin millään. Sukupuolta ei kysytty, eli saadaan jännittää syntymään saakka :) Jotenkin alkaa vahvistua tyttö-olo, mutta saa nähdä!

nyt saan siis omien sääntöjeni mukaan alkaa tehdä hankintoja, mistähän alottaisin :popcorn:


Beibei & Ipana 21+1
 
Huh, tänään on ollut vähän parempi päivä, onneksi. Eilen tulikin sitten itkettyä ihan urakalla ja saatiin puhuttua miehen kanssa. Onpa kyllä ollut päänuppi koetuksella, ei ole oikein minun tyylistäni. Hormonit varmaan tässäkin takana :/ Nyt on onneksi viikonloppu edessä, jospa saataisiin miehen kanssa vähän enemmän yhteistä aikaa. Ja viikon päästä alkaa talviloma, jee!

Vauva on ollut pari päivää aika paljon hiljaisempi, ei ole liikkeitä tuntunut samaan malliin. Minä tietysti olen syyttänyt itseäni että olen jotenkin aiheuttanut tämän synkistelylläni.. :ashamed:

Eilen laitoin herkkulakon tauolle ja vedin herkkuja ihan "luvan kanssa". Kieltämättä paransi mielialaa aika paljonkin. Huoh. Ja sitten maanantaina neuvolaan puntarille :headwall:

Päivitin taas listaa, edelleen muistutan että päivityspyynnöt punaisella tai

ISOILLA KIRJAIMILLA OMALLE RIVILLEEN!

Aika paljon inhmillisempää poimia tietoja ylös kun ne on selkeästi merkattu. Jatkossa en huomioi muuten kuin "oikein" merkatut päivitettävät asiat :kieh:

Kuusama ja vauva-T 22+0 *poks*
 
Kiitos vakuutus vastauksista!

Musta tuntuu, että mun maha olis pienentynyt?! On jotenkin hoikempi olo ja ihan oikeasti se näyttää pienemmältä. Vainoharhaisuutta taas :) Ehkä tähän mahaan vaan tottuu, tai turvotus on vähentynyt tai jotain. Onko muilla vastaavaa tai ollut aiemmissa raskauksissa? Olen syönyt ihan normaalisti ettei sen puolesta pitäisi laihtumista tapahtua.

Staffy 24+4
 
Kuusama, täälläkin ollut liikkeiden suhteen hiljaisempaa useampi päivä. Sunnuntaina oli oikein kunnon melskaus päivä, joten oletan pikkutyypin kääntyneen sellaiseen asentoon, että liikkeet tuntuu huonommin. Joka päivä niitä kuitenkin tuntuu ja äsken pienen herkuttelen jälkeen oli taas melkoiset jumpat :) mutta potkut on olleet nyt hukassa monta päivää, lähinnä muljahtelua tuntunut. Joten varmaankin potkii nyt mun selkään päin. Toisinaan virtsarakossa tuntuu selvä potku :D

Kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille onnittelut! :)

Me hihiteltiin äsken tytön kanssa pieruille. Tai oikeastaan ihan kunnolla räkätettiin. Tyttö vähän pommitteli... On ihmisellä huvit, kun 2 vuotiaan kanssa nauraa räkättää pieruille melkein vedet silmissä :D huh. No juu, ehkä olisi aika käydä nukkumaan. Ensin pitäisi saada tuo tenava unille. Viikonlopulle on ihan hirveästi ohjelmaa. En edes muista milloin viimeksi on ollut näin täyteen buukattu viikonloppu.


Staffylle vielä, mahan kokoon voi vaikuttaa sekin, missä asennossa vauva on. Joten tuskinpa sun tarvii asiaa sen kummemmin miettiä :)

Kivaa viikonloppua kaikille! :)

Pihla 25+5
 
"lauwra"
Staffy, kyllä mäkin sanoisin, että turvotuksen vähentymisestä johtuu jos maha pienenee :) Mulla on vatsa muuttanut muotoaan: alkutaskaudesta vatsa pyöristyi jo rintojen alta, mutta nyt pömpöttää vain alavatsalta.

lauwra tuli poksuttelee 25+0 :heart:
 
Raudasta, eilen oli neuvola ja terkka totes, että nyt pitäs sit alkaa syömään rautaa. Hemppaa ei otettu, toteamus perustui siihen, että näillä viikoilla kuulemma kaikkien pitäs alkaa syömään rautaa. Onko muille sanottu samoin? Mulla on hb mitattu viimeks rv 12 ja sillon oli yli 140. Vähän ihmetyttää. Mun muistin mukaan oon syöny vain yhdessä raskaudessa jonkun aikaa rautaa... no muut raskaudet onkin ollu ulkomailla, että ehkä siellä oli eri "säännöt".

Terkka oli oikein tyytyväinen, koska painoa ei ollu tullu kauheesti, vajaa 3kg yhteensä. Jos ei mitään hirveää repsahdusta tule, niin taidan selvitä ilman älytöntä määrää raskauskiloja. Aikasemmissa raskauksissa painoa on tullu aika maltillisesti myös, muistaakseni 10-12kg.

Olipa hyvä, että noista vakuutuksista tuli puhe. Meillä on muut lapset vakuutettu If:issä ja sieltä varmaan pitäs ottaa tälle tulevallekin. Ei oo kyllä käsitystä onko se hyvä vai huono tai kallis tai mitä... mies on vaan ottanu kaikki vakuutukset samasta.

Hyvää Ystäväpäivää kaikille!
Sulo-Sylvia ja sipsukka 22+1
 
sulo-Sylvia, minulla ei niin kauheasti ole näistä kokemusta, mutta oudolta tuntuu että lisärautaa määrätään jos ei hb mitata. Se kun on vielä niin pieni mittauskin. Mulla oli ekassa neuvolassa hb136, seuraavassa ei mitattu ja kolmannessa oli 106 jolloin tietty määrättiin rautaa. Sanoi terkka, että yleensä se romahtaa puolen välin jälkeen.
 
"lauwra"
Sulo-Sylvia, mun mielestä aika erikoista määrätä rautaa ilman, että hb on laskenu. Multa on mitattu arvo kaksi kertaa (molemmat yli 136) ja terkka sanoi, että verimäärä ei enää paljon lisäänny, joten arvokaan ei välttämättä laske eikä sitä siksi mitata seuraavan kerran kuin vasta rv28 neuvolassa.

Vakuutuksista sanon vielä, että jos lapselle tulee jossain vaiheessa jokin enemmän sairaanhoitoa vaativa juttu, niin siinä kohtaa kyllä unohtaa maksaako sitä vakuutusta nyt 100e enemmän. Meillä tuo kalliskin vakuutus on maksanut itsensä takaisin joka vuosi.

Jahas, se olisi messupäivä (rakennus- ja sisustusmessut)! Taapero mummolaan ja me mennään miehen kanssa rauhassa kiertää osastot. Huomenna sitten siivous ja leipomisurakka kun juhlitaan pientä 2-vuotiasta :heart: Ensi viikko on miehellä talviloma ja lähdetään mun äidin luo viikoksi ja siellä sitten 2v synttäribileet vol 2.
 
"BeiBei"
Vakuutuksesta, meillä on esikoinen Pohjolan lapsivakuutuksessa, ei ole omavastuuta ja saadaan käyttää kaikkia yksityisiä ja kunnallisia palveluita. Onhan Se kallis Joo, mutta jos jotain sattuu niin on ainakin joku joka auttaa. Vakuutus on muistaakseni 300€ paremmalla(kamalammalla) puolella.. Tähän mennessä ollaan käytetty kerran, korvasivat jopa lääkkeet!
 
Mä kävin tänään shoppailemassa ja sain kauheat kiksit kun löysin Mamalicious-äitiysvaatteita törkeän hyvästä alesta. Farkut, kaksi imetyspaitaa ja kiva juhlapaita yhteensä 25e. Ovh olisi ollut yht. 120e. Pienestä sitä voikin tulla hyvälle mielelle =)
 
..malsa
Vitsi eilen repäsin ja tilasin uudet vaunut!

Löysin yhestä nettikaupasta niin hyvällä tarjouksella, että oli pakko ostaa kun melkeen samalla hinnalla lähti kun mitä käytetyistä pyydetään torissa.
Taas sama homma noiden vaunujen kanssa kuin esikoisen aikaan.. Kauhee pähkäily, että onko nää nyt hyvät ja mitä jos en sitten tykkääkkään ja mitäjos mitäjos. Niin se vaan arvon naiset on, että täydellisiä vaunuja on todella vaikea löytää ja tuskin semmoisia edes onkaan! Ensimmäisiä vaunujaan ostaville vaan tsemppiä ja jäitä hattuun. Kyllä sieltä sopivat löytyy ja aivan täydellisiä on todella vaikea löytää. Ja tottakai käytössähän sen sitten oikeasti huomaa mitä ominaisuuksia niissä on hyvä olla ja mitkä on aivan turhia. Itseä vähän harmittaa luopua noista vanhoista, on ollut niin hyvät ja kalliithan ne oli. Halvemmillakin oltaisiin tää aika kärräilty aivan loistavasti. :) Toivottavasti menevät nyt kaupaksi nämä vanhat. Omasta mielestäni lähes uudenveroiset niin haluaisin niistä hyvän hinnan myös saada.


Vakuutuksista.. Meillä on esikoiselle tapiolasta kun siellä kaikki muutkin. Otettiin siis syntymän jälkeen ja kauan jouduttiin päätöstä odottamaan kun tytöllä oli lonkkaluksaatio epäily ja tarkasti tutkivat sairaalanpaperit vakuutusyhtiössä. Tälle pojalle tuskin edes saataisiin nyt ennen syntymää kun on ollut noita ultralöydöksiä. Syntymän jälkeen sitten hänellekin vakuutus. Vakuutukset on kyllä mahtava juttu, vaikka ei tytön kanssa olla sitä kertaakaan tarvittu. Koiran kanssa sitten on tultu käytettyä useampaankin kertaan vaikka ei mikään kovasti sairastava olekkaan vaan ehkä vähän liian pienistäkin asioista olen lääkäriin kiikuttanut.

Hyvää illan jatkoa !

Malsa ja pojuE 24+2
 
Kiva kuulla noista vakuutuksista, itselle ei ollut tullut ees mieleen että sen voi tosiaan ennen syntymää ja hankkia, täytyykin ruveta tutkimaan asiaa tarkemmmin!

Olisikos teillä antaa ekakertalaiselle neuvoja/kokemuksia vaunujen suhteen? etenkin kiinnostaa jos jollain on tullut joku hyvä tai huono ominaisuus eteen mitä ei osannut edes ajatella ennen vaunujen ostoa.

Me on ajateltu ostaa käytettynä, kun ei rahatilanne oikein edes 400€ vaunuja salli :/ mutta paljon on kyllä käytettynäkin kivoja myynnissä!

Ominaisuuden mihin nyt olen kiinnittänyt huomiota on tavarakorin koko(sais olla mahdollisimman iso) ja se miten sinne saa tavaraa laitettua kun lapsi on kyydissä, työntöaisan säädettävyys(mies tosi pitkä, itse olen keskimittainen), renkaat(sais olla isot, että pääsee hyvin lumessakin) ja tietty ulkonäkö :) niin ja että menis melko pieneen tilaan! tuleeko jollekin mieleen muuta tärkeetä? :)

Milsteri 21+5(?)
 
Vaunuja hankkiessa kannattaa vähän miettiä, missä niillä kulkee :) Esim. me asumme maalla jossa tiet on välillä niin kuravelliä ettei kääntyvillä etupyörillä olisi tehnyt mitään. Olen kyllä ollut tyytyväinen esikoiselle ostettuihin Firkonin vaunuihin. Kohtuullisen tilavat, hyvät ja kevyet työntää, säädettävä ja heitettävä aisa. Tavarakori on omaankäyttöön ihan tilava ja maavaraakin kiitettävästi. Ja ihan kevyetkin mielestäni nostaa autoon ja pois. Menee helposti kasaan. Noihin ei saa kiinni turvaistuinta, mutta ei meitä haitannut.
Lähes samanmoiset on kuin tuossa linkissä, (värikin sama, ilman kuviota ;D )

Firkon-merkkiset vaunut, Ratta...

Ja kopasta istuimeen vaihtokin oli loppupeleissä kätevä, vaikka yksin pähkäillessä meinasi palaa pinna useampaan otteeseen! :D

Ostimme nuo meidän vaunut käytettynä (muutaman vuoden vanhat mutta vain reilu 1v käytetty silloin) 80e. Eipä ne uutenakaan päätä huimaa (n. 300e).

Jos vaan mahdollista, niin käy koeajamassa, sillähän se selviää, pitääkö niistä vai ei. Mutta jos ne huojuu kovasti (käytetyt), niin suosittelen jättämään väliin. Ehkä se oma arvio on paras, vaikka myyjä sanoisi mitä..
 
  • Tykkää
Reactions: Milsteri
..malsa
Vaunuista.. Ykkösenä kyllä toi joo, että missä niitä käyttää. Isoilla pyörillä pääsee vaikka minkälaisessa maastossa ja kyllä niillä kaupoissakin hyvin kulkee. :)
Mies tossa sanoi, että kannattaa sekin miettiä jo valmiiksi, että jos on suunitelmissa tehdä toinen lapsi pienellä ikäerolla niin kannattaa sekin ottaa huomioon. Jos sitten pian tarvitseekin sitten sisarusrattaat. :)
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei
"lauwra"
Milsteri, meillä oli (ja on edelleen) esikoisella Emmaljungan Edge Duo Combit vaunut sport rungolla (isot pyörät) ja olen ollut äärettömän tyytyväinen. Iso tavaratila, hyvät isot renkaat joilla pääsee helpolla lumessa/soralla, heittoaisa... Meillä oli vielä adapteri, jolla sai Britaxin kaukalon kiinni runkoon kauppareissuilla ja tuli käytettyä. Tilaahan ne vie autossa, varsinkin vaunukopan kanssa, mutta meidän Vectrassa on niin jumalattoman tilava takaloosteri, että sinne meni rattaat pitkittäin ja vielä koirakin :)

Huh! 2v bileet ohi. Tyttö vähän kiukutteli kahvipöydässä ja mittasin kuumeen; 39.4 astetta! Panadolilla laski, mutta vähän varuillaan täällä ollaan, että tuleeko sairaalareissu... Infektioherkän kanssa nää aina pelottaa, varsinkin noinkin korkea kuume. Katsotaan miten yö menee. Meidänhän piti lähteä reissuun huomenna kun miehellä on talviloma, mutta nyt mennään päivä kerrallaan.

Vauva on ollut tasaisen aktiivinen :) Kovasti riehui synttärikakun jälkeen :)

lauwra & pikkuveikka 25+2
 
Kiitos vinkeistä! Tosiaan isot renkaat haussa juurikin siksi että pääsee vähän missä vaan menemään :) Ja koppaa ei meillä oikein ole tarvetta saada vaunuihin kiinni, joten se ei haittaa jos sitä ei suoraan saa. Toista lasta ei varmaan ihan heti hankita, kun ollaan näin nuoriakin, mutta hyvä pointti kyllä!

lauwra toivottavasti tyttö toipuu pian!

Me kierreltiin tänään katsomassa ravintolapäivän kojuja, oli kyllä paljon kaikkea jännää! Suursiivous veikin sitten loput voimat, joten kaipa tästä on nukkumaan mentävä :D Sohvalle kun pötkähdin alkoi heti potkunyrkkeily, on pikkunen tainnut nukkua oikein makeasti kun äiti kokoajan liikkeellä :D

Milsteri 21+5
 
Sulo-Sylvia,ei mulle ole kyllä ikinä määrätty rautaa mittaamatta hemoglobiinia ensin. Aika erikoista. Rautaahan mä kyllä syön, mulla kun tuo hb tuppaa laskemaan liian alas raskauksien aikana. Mutta mulla mitattiin hb ennenkun terkka antoi rautapurkin mukaan.

Vakuutuksista, meillä ei ollut tytön odotusaikana vakuutusta. Olisi kannattanut olla, tuo kun oli vauvateholla 6 vuorokautta ja aikamoinen lasku siitäkin kertyi... Nyt tytöllä on tapaturmavakuutus, muuta ei saatu silloin, kun vakuutuksista kyseltiin. Olikohan syntymän alapainoraja 2,5kg, että sai vakuutuksen jo vauvana. Me oltaisiin saatu tytölle, kun täytti vuoden, mutta ei olla muistettu ottaa. Tuo siis oli sen alle 2,5kg syntyessään. Nyt mä olen vähän puhunut vakuutuksen puolesta jo raskausaikana, mutta mies ei ole sit halunnut ottaa. No, kaipa se sitten mukisematta maksaa omasta pussistaan kaikki kulut. Mulla ei ole varaa maksella vakuutuksia (kiitos tuon superpienen kotihoidontuen), joten en voi ominpäin sellaista hankkiakaan.

Lauwra, toivottavasti tytön kuume on jo laskenut :)

Täällä on viikonlopun riennot takanapäin. Huh! Tosi kiva viikonloppu oli kyllä, näki välillä muitakin ihmisiä kuin miehen ja tytön :D nähtiin tytön kanssa myös mun ystävän kuukauden ikäinen vauva :) tyttö oli kovasti kiinnostunut, mutta ei uskaltanut koskea vauvaan ollenkaan. Muuten tosiaan oli oikein mukava viikonloppu, mutta liikaa ohjelmaa. Lauantaina käytiin kotona nukkumassa päikkärit, muuten oltiin koko päivä menossa. Sunnuntaina oltiin aamupäivä kotona ja iltapäivä ja alkuilta meni taas muualla. Eilen illalla oli tosi tukala olo. Painelin petiin jo ennen kahdeksaa. Eilen oli jo vähän tuntuvampia supistuksiakin. En vielä kipeiksi luokittelisi, mutta sellaisia, että ne tuntui. Onneksi ei tullut mitenkään säännöllisesti ja rauhottui kun menin sänkyyn. Yö meni tosi levottomasti, mutta onneksi en supistuksia juurikaan rekisteröinyt. Tämän päivän aion kuitenkin ottaa niin rauhassa kuin suinkin mahdollista. Vauvakin innostui yöllä jumppailemaan ihan urakalla :)

Eilen jäi poksumattakin, kun olin niin poikki :D tänään siis 26+1!
 
Neuvolassa käyty, kaikki oli ok =) Sain ne Kelan paperitkin mukaani. Nyt vaan pitää odotella uuden pakkauksen julkistusta jotta voi päättää kumman vuosimallin haluan. Olin jo välillä varma että otan tuon -14 mallin, mutta en kai mä mitään menetä jos odotan sen 2015 pakkauksen julkistuksen.

Sf-mitta meni vähän keskikäyrän yläpuolella ollen 20,5. Vauvalla oli taas ultrattaessa täysi vauhti päällä, iski mua nyrkillä mahaan niin että tunsin sen :D

Hemoglobiinin mittausta pyysin, ja yllättäen se oli edelleen tosi hyvä, 139. Painoa oli tullut 350g/viikko, iik! Sokerirasitukseen joudun kuukauden päästä :/ (mikä taas ei johdu painonnoususta)

Parin viikon päästä kontrolliverikokeet niiden veriryhmä- ja vasta-aineasioiden vuoksi. Yritän epätoivoisesti olla stressaamatta sitä vasta-ainejuttua.

Kuusama ja Vauva-T 22+3
 
Miten ne "valitsee" skerirasitukseen joutujat? Meille ei olle ainaakaan mitään siihen viittaavaa puhuttukaan. Joten luulisin, ettei me siihen mennä? Mutta kavereilta kuultuna, ei se ole niin pahaa kuin sanotaan.

Minä en ole tainnut tajutakaan riskiä -veriryhmästä, joka minullakin on. Kyllä sen monisteen luin, mutta jotenkin se tuntui ihan läpihuutojutulta. Ta sitten en sisäistänyt sanomaa kunnolla, kun en sitä jännitä olenkaan.

Meillä mies sairastaa kuumeista vatsaflunssaa... Voi helkutti jos se minuun tarttuu... Torstaina olisi nimittäin etelän lämpöön lähtö. No olen päättänyt, ettei tartu ja reissuun lähden vaikka mikä olisi:)
Nyt jo säätämistä omien ja elukoiden tavaroiden pakkamisen kanssa ja elukoiden hoitoon viennin järjestämisessä ja kaikessa muussa. Niin mitä se on lapsen kanssa? Voi apua:D

Ruu ja nappula 23+2
 
Terkkari sanoi että "yritetään nyt noudattaa noita äitipolin suosituksia", eli ilmeisesti sieltä tulee ohjeistus. En kyllä tiedä mikä tässä nyt siirtää minut riskiryhmään. Bmi on nyt 25, ikää yli 30, ei sukurasitusta. Yleensä riskiryhmään "joutuu" jos bmi on yli tuon 25 ennen raskautta. Virallisissa ohjeissa lukee näin: "Tutkimusta ei tarvita, jos äiti on alle 25-vuotias ensisynnyttäjä ja normaalipainoinen (painoindeksi alle 25) eikä hänen lähisukulaisillaan esiinny tyypin 2 diabetesta."

Ei kai nyt kukaan laske tuota bmi:tä oikeasti raskausajan painosta? Mulla on painoa tullut yhteensä nyt 5 kg.

Lisäänpä vielä että koskaan ei ole virtsassa ollut sokeria. Ja mä stressaan tuota veriryhmäkontrollia siksi kun mulla oli anti-D vasta-aineet plussalla jo siinä ekassa veriryhmämäärityksessä. Se saattaa johtua saamastani anti-D-pistoksesta, mutta varma ei voi olla. Seurauksena voisi sitten olla lapselle paha anemia ja muita ongelmia. Nuo vasta-aineet tarkoittaa siis sitä, että minun elimistö kehittää vasta-ainetta lapsen punasoluja vastaan ja tuhoaa niitä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä