Kesäkuun kullanmurut 2015 **Helmikuu**

"Catnip82"
Miisa-80, meillä siis ensi alkuun oli tällainen http://www.babystyle.fi/index.php/turvatuotteet/clippasafe-kissaverkko-sankyyn.html mutta tuo siis viritetään tuohon sängyn päälle ja kiristetään nauhoilla tuonne alas, niin ei toimi käytännössä. Kuvittele kun lapsi alkaa itkemään ja sitten pitäisi saada pienokainen syliin niin ei toimi :) Samoin jos siihen kissa hyppää niin painuuhan se alas. Meille tosiaan sitten tehtiin kanaverkosta ja rimoista sellainen taso, minkä voi laskea pinniksen päälle. (Tuollaisia myydään ihan valmiinakin, googleen hakusanaksi esim. kissaverkko tai kissakatos pinnasänky). Tukeva ja kissa voi sen päälle hyvin hypätä halutessaan. Tällä hetkellä tuo on asetettu pinniksen eteen, koska kissallamme on hirveä hinku tunkea tassuaan niiden pinnojen välistä... tai teki tätä kun pinnis oli vielä meidän makkarissa. Eli se oli herran keino saada meidät hereille ja hänet huomioimaan. Nyt kun lapsi nukkuu omassa huoneessa, ei sitä ovea ole kertaakaan tarvinnut sulkea kissan jäljiltä, kissa ei siis sinne mene :) Suosittelen, että kasaa sängyn ajoissa ja siten kissa saa rauhassa tottua siihen. ja saatte rauhassa opettaa, että ei ole hänen paikkansa. Me myös teimme niin, että kun olin sairaalassa niin yhtä harsoa pidimme yhden päivän lapsen ympärillä ja mies vei sitten tuon harson kotiin kissan nuuskittavaksi. En tiedä oliko siitä mitään apua mutta itselle tuli parempi mieli :)

Kissaherrahan sai sätkyn kun tultiin vauvan kanssa kotiin, ei vauvasta, mutta minusta! Hormonit jylläsi ja 6 sairaalassa vietetyn päivän jälkeen purskahdin kunnon itkuun kun ovesta astuin sisään. Nappasin kissan syliin rutistettavaksi ja nyyhkin sen turkkiin kuinka "mammalla oli ikävä" :) Ja kyllähän minulla oli kattia jo ikävä ollut, vaikka se on riiviö toisinaan ja pompottaa minua mennen tullen, niin se on niin rakas!

Vierailuista, meillä miehen vanhemmat tulivat heti katsomaan kun kotiuduttiin mutta vain oven raosta. Eivät asu samalla paikkakunnalla ja sattumalta olivat miehen mummolassa olleet ja ajoittivat sitten kotimatkansa niin että pysähtyivät meidän oven suussa käymään. Sitten oltiinkin pari päivää ihan kolmistaan, jos ei neuvolatädin kotikäyntiä lasketa mukaan. Meillä kun suuri osa läheisimmistä ystävistä ja perheemme asuvat toisilla paikkakunnilla niin ei tarvinnut pelätä ryntäystä. Nyt varmasti sairaalaankaan ei muita tule kuin mies ja tytär katsomaan. Ellei sitten vanhempani tule tyttöä hoitamaan ja sitten mies saisi olla päivät meidän kanssa sairaalassa. Mutta toivon, että edellisen kaltaista 6 päivän osasto-oleilua ei nyt olisi edessä. Olin käynnistyksessä kolme päivää ja synnytyksen jälkeen kolmantena päivänä päästiin pois.

Pendolino keikuttaa tällä hetkellä mukavasti, kyytiläinen antaa helliä potkuja ja nukuttaa aivan vietävästi! Pitäisi kuitenkin hieman töitä tehdä ennen määränpäätä Tamperetta ja palaverien täyteistä päivää. Onneksi tuli tällainen päivä niin ei ehdi huomista rakenneultraa niin paljon jännittää :)

Catnip82 + kyytiläinen 20+4
 
Kiitos uudesta ketjusta!
Onnea ultrakuulumisia saaneille :)
Meillä ois tänään se ihan virallinen rakenneultra, tähän mennessähän oon käyny varmaan lähemmäs 10 ultrassa koska täällä ultrataan miltei joka kerta kun jotain lääkärissä käy.. Miks en jotenki osaa edes kauheasti jännittää tuota rakenneultraa, en oo kyllä sitä kauheesti uskaltanut edes ajatella.. Suomessahan mulle tehtiin jo semmonen pienimuotoinen rakenneultra mut silloin oli vielä viikkoja liian vähän, että kaiken ois nähny! Mulla on ollu verenpaine tosi korkeella ja muita oireita eli lievää raskausmyrkytystä epäiltiin, onneks ei sit kuitenkaan ollu, olokin on parempi jo :)

Liikuntaa eli lähinnä kävelylenkkejä oon pystynyt tehdä ihan entiseen malliin, toki nyt vauhti hitaampi ja jalat meinaa vähän olla turvoksissa lopuksi mut kuitenkin :D Ei oo ollu kummempia kipuja, paitsi tosi väsyneet jalat aina illalla lenkin päätteeksi!
Mä oon ostanu jo jonkin verran vaatteita, kirpparilta kyllä lähes kaikki ja sit omilta siskoiltani saanut myös paljon, muuta en oo sit oikeen hankkinutkaan, vaunut ajattelin tilata sitten kun oon Suomessa takaisin :)

Nyt pitänee alkaa vähän laittamaan itseä ihmisen näköiseksi ennen sitä ultraa, kivaa tiistaita kaikille!
 
Vihdoin pääsi koneelle, kun kännykällä en tykkää kirjotella. Kiitos Kuusama uudesta pinosta.

Tervetuloa mukaan Milsteri.

Ihmisten kommentteja on kyllä saanu kuulla aikaisemmin, mutta nyt kun on sekä poikia, että tyttö niin ehkä kommentteja on vähemmän. AnnaS. oot saanu aikas rankkaa kommenttia! Noi kannattaa antaa mennä toisesta korvasta ulos saman tien.

Vierailuista, meillä kun kaks lapsista on syntynyt ulkomailla, niin sillon ei tarvinnu miettiä, että tuleeko vierailijaryntäys. Nyt vähän hirvittää, kun miehen sukua asuu samassa kaupungissa... Se hyvä tietty on, että noille jo olemassa oleville lapsille löytyy vahtijoita, sitten ku ite on synnyttämässä, mutta rynnivät varmasti joukolla myös vauvaa kattomaan.

Tänään on tuntunu alavatsassa epämukavaa nipistelyä tai vähän oikeestaan ku kirvelyä. Toivottavasti ei oo pissatulehdus tulossa. Ei kyllä kirvele mitenkään erityisesti pissatessa vaan muulloin.

Huomennahan taitaa monella olla ultra... toivottavasti saadaan kaikille hyviä uutisia. Tsemppiä kaikille.

Sulo-Sylvia ja sipsukka 20+5
 
"lauwra"
AnnaS, tuli niin tämä mieleen tosta sun kirjoituksesta, ja siis ihan hyvällä :D
Feissarimokat – Tulevan äidin tuskat

Mun täytyy joku päivä laittaa mahakuva tähän ketjuun... Huomaa miten erilaisia ollaan kun jollain ei vielä näy raskaus ollenkaan tai sitten on pieni vauvamaha. Mulla tää pötsi vaikeuttaa jo kynsien leikkausta ja alapään karvojen ajelu on mennyt sokkona jo useamman viikon :D

Mua nauratti, kun mun mies sanoi tossa viime viikolla kauppakeskuksessa mulle että "ei toi sun vauhti oo vielä hiljentyny yhtään" :D Olen siis tuhottoman nopea kävelijä ja aina ihmiset saa juosta mun kanssa. Raskausaikana vauhti hidastui sen verran, ettei miehenkään tarvinut juosta vierellä :D

Kukas se meinas lomalle lähteä? Mä olin esikoisesta rv30 Teneriffalla ja yllättävän hyvin se lentomatka meni :) tukisukat vaan aamulla heti jalkaan ennen kuin heräät ja kannattaa maksaa se muutama kymppi extraa jos saa päättää istumapaikan koneessa eli menee hätäuloskäynnin eteen, niin ettei edessä ole penkkejä vaan reilusti jalkatilaa :) ja hyvä matkavakuutus tottakai!

taas flunssainen lauwra 23+5
 
Lauwra, miten pitkä lento Teneriffalle oli? Ja miten myöhäisillä raskausviikoilla olette ylipäätään olleet mannertenvälisillä lennoilla? Mulle olisi ehkä tulossa työmatka muutaman viikon päästä, mutta suorakin lento kestäisi n. 9 tuntia, ja vaihdon kanssa tulisi vielä pidempi istuminen. Toisaalta todella haluaisin mennä, toisaalta mietityttää, onko siinä vaiheessa mitään järkeä lähteä rahjustamaan toiselle puolelle maailmaa. Muuten mua ei pidemmätkään lennot haittaa, mutta mahan kanssa epäilyttää.

Tähkä81 20+2
 
"lauwra"
Tähkä, 6 tuntia sinne lensi. Kannattaa myös tarkastaa lentoyhtiökohtaiset suositukset raskausviikkojen suhteen. Thomas Cook Airlinesilla rv-raja oli 36 (eli aika myöhäinen), mutta matkavakuutus ei korvannut enää 28 viikon jälkeisiä sairaskuluja ulkomailla, joten otin Pohjolasta sille viikolle oman vakuutuksen. Eihän se lomailu ja istuminen enää rv30+ ole enää ihan kauhean leppoisaa, mutta kyllä 20+ viikoilla lähtisin vielä ilolla matkaan :)
 
Me tultiin juuri reissusta. Lennot oli 3,5 tuntia + 12 tuntia eli yhdellä vaihdolla meni. En kyllä paljoa pidemmällä raskautta olisi mitenkään jaksanut noin pitkää matkaa. Nytkin selkä hieman vihoitteli pitkästä istumisesta ja jalat aavistuksen turposi tukisukista huolimatta. Tuo pidempi pätkä oli yölento molempiin suuntiin, niin ei mitenkään jaksanut jatkuvasti kävellä koneen käytävälläkään. Mutta kokonaisuudessaan oli kyllä ehdottomasti sen arvoista käydä lämmittelemässä ja aurinkoa katsomassa :)

Hep 21+1
 
Mun reissu on Tallinnaan huhtikuussa, viikko taitaa olla 29+ silloin. Jännittävää, en ole koskaaan ollut ulkomailla ellei parin tunnin Ruotsissa shoppailua lasketa. :LOL: Viikonlopuksi rentoutumaan ilman perheitä ;) Saa nähdä miten bussissa ja laivassa oleilu sujuu.. Mutta reissuun olen kyllä silti lähdössä! Pitäisi vaan passi hakea mahd. pian :)

BeiBei & Ipana 19+5
 
Meillä alkoi myös herkkulakko, ei tosin kovin vahvasti vielä kun ensin on lupa syödä kaapeista vanhat jämä-herkut pois(ei paljoa kyllä enää ole), mutta uutta ei nyt vähään aikaan ostella!

Eilinen 10 tunnin luennoilla istuminen ja siihen päälle kevennetty pumppi otti kyllä sen verran voimille, että illalla vihloi alavatsaa aika kovasti(ilmeisimmin liitoskipuja), onneksi meni nopeesti ohi ja pikkutyyppi potkiskeli ihan normaaliin tapaan.

Miten on muilla potkut tuntuneet, joko? Meille odotetaan tosiaan ekaa lasta ja LA 23.6. ja jo 21.1. tunsin ite ekan potkun jonka tunnisti potkuksi ja nyt sunnuntaina tunsi mieskin mahanpäältä potkun :eek: ollaan ihan ihmeissään täällä kun ei kai ne nyt vielä "kuuluisi" tuntua, varsinkin kun eka lapsi tulossa eli ei aikaisempaa kokemustakaan ole :D

Rakenneultraa kovasti odotellaan että päästään pikkunen taas näkemään, maanantaina vihdoin!


Minut saa kanssa lisäillä listalle, elikkäs:
Milsteri / 22v. / 1.lapsi / TYKS

Milsteri ja 20+0 Voimapapu
 
Hmm, kiitos lentokommenteista, varsinkin Hep87. Veikkaan, että olisi suunnilleen noihin samoihin tuntimääriin menevät vaihtolennot. Ja kyseessä tosiaan olisi työmatka, eli tiukalla aikataululla vedettäisiin 4-5 päivää perillä, ja sitten taas pitkät lennot takaisin. Melko raskas rykäisy siis. Olisi vaan todella kiinnostava matka työn kannalta, ja olen asunut vähän aikaa kyseisessä maassa, joten ties vaikka ehtisin nopsaan nähdä siellä asuvia kavereitakin. Syksyllä vauva lensi salamatkustajana yhden 13h + 2,5h setin, mutta se oli niin eri asia, kun en edes vielä tiennyt olevani raskaana ja mietin vain, että onpa kone ilmastoitu tavallistakin kovemmin, kun palelsi niin tolkuttomasti. :D

Tähkä
 
Milsteri, mä tunsin ekassa raskaudessa liikkeitä jo rv 15+ ja 17+ tuntui mahan päältäkin :) tässä toisessa joutui sitten odottelemaan vähän pidempään ja kieltämättä ehti jo huolestuttaakin, kun joka paikassa puhutaan, että toisella kierroksella liikkeet tuntuisi aikaisemmin. Ja tässä raskaudessa liikkeet oli vähän kadoksissakin joskus 16-19 viikoilla. Nyt tuntuu ja näkyy, kun pikkutyyppi jumppailee :)

Mulla ihan sama kuin Lauwrallakin. Maha on jo tiellä, kun yrittää sheivata sääriä ym. Myös säärten rasvaaminen suihkun jälkeen alkaa olla haastavaa... Ja säärikarvat saakin rehottaa :D käy sattumaan alavatsaan ja nivusiin, kun sheivailee, joten sheivaan vain neuvolalääkäriä ja äippäpolin lääkäriä varten, kun en kehtaa karvaisilla säärillä mennä :D Niinkuin ne niitä sääriä katsoisi... Onneksi eletään talviaikaa, joten kukaan ei mun sheivaamattomia sääriä näe. Edellisessä raskaudessa pyysin miestä sheivaamaan mun sääret, kun en itse taipunut, mutta eipä tuo suostunut. Kestäköön siis karvasääret tälläkin kertaa :)

Mä olen myöskin vähentänyt herkkujen syömistä aika radikaalisti sitten joulukuun. Tänään on jostain syystä ollut jotenkin pahamieli, niin pyysinpä sitten miestäkin tuomaan kaupasta suklaata piristykseksi. Tyttö nukkui viime yön toooosi huonosti ja mä en saanut varmaan yhtäkään kokonaista tuntia unta, joten sekin varmasti vaikuttaa tähän mielialaan. Sitten ihanan keväisen näköinen sää, mutta kivuilta ei voi ajatellakaan lähtevänsä ulos. No, huomenna uusi päivä ja toivottavasti parempi mieli :) ainakin pääsen äitipolille juttelemaan mun peloista, joten jospa siitä tulisi hyvä mieli. Tyttökin uhmaa, minkä kerkeää. Se on kuin mikäkin teini välillä, kun jotain pyytää. "Ei pysty" ja "ei jaska" on aika vakio vastauksia nykyään... Välillä siitä on isokin apu, kun voin pyytää nostamaan milloin mitäkin, kun itsestä kumartuminen tuntuu pahalta :) sitten on tuo toinen puoli, joka kiukkuaa ja uhmaa :D kuulunee ikään.

Tänään on ollut taas vihlomista nivusissa ja lonkissa ja tuo vanha sektioarpi aristaa, jos housut pääsee yhtään hankaamaan. Pitäisi ottaa peili ja katsoa, miltä se näyttää, kun ei muuten näe :D siis että onko ärtynyt housujen hankauksesta. Ainakaan mies ei ole mitään sanonut, vaikka joka ilta näkee, kun tulen suihkusta ja rasvailen. Tai sitten se ei edes huomaisi, kun sitä tuntuu niiiiiin kovasti kiehtovan tuo mun kasvanut rintavarustus... Huoh.

Jospa sitä sitten hetkeksi kirjan kanssa peiton alle ja sitten nukkumaan. Toivottavasti on parempi yö edessä kuin viime yö. Huomenna pitäisi sen äitipolikäynnin lisäksi jaksaa nähdä siskoa ja serkkua, joten toivoa sopii, että meillä nukutaan ensi yönä.

Pihla 24+2
 
Piti ihan tarkistaa nuo ensimmäiset liikkeet. Meillä siis odotetaan myös esikoista, ja mä tunsin ekat liikkeet jouluaattona, eli silloin oli 14+5. Ilmeisesti aika aikaisin. Siitä ne on sitten voimistuneet =)

Mä kävin äsken hiihtämässä, jes! :D Yllättävän helpolla tuo perinteinen taipui vielä, vapaata tyyliä en harkinnutkaan. Tänään on muuten ollut mahdoton väsypäivä, piti töiden jälkeen ihan päikkäritkin nukkua. Tuntui että työpäivästä ei meinannut tulla loppua. Vielä pitäis jaksaa pakata vaunut varastoon ja mennä sitten suihkun kautta nukkumaan.

Kuusama ja vauva-T 20+4
 
Tänään oli neuvolalääkäri ja olikin paljon valittamista siellä, kun oli niin kurja olo. Eilen äityi alaselkäsärky pahaks, nukuin tosi huonosti ja päätä alkoi särkeä. Pelkäsin, että tulee samanlainen oksentelumigreeni, kun on ollu 4 kertaa nyt raskauden aikana.

Lääkäri oli ihan mukava ja tutki ja sanoi vaan, että kaikki pitäis olla ihan hyvin, pisti varmuuden vuoksi lähetteen pissalabraan supistelujen takia, kun paikallaan ollessakin saattaa supistella aika paljon, kuten tänä aamuna. Melkein aloin jo kellottamaan niitä. Niin kuulema joskus joku hiiva tai tulehdus voi oireilla vaan supistelemalla. Mutta lääkäri oli kyllä sitä mieltä, ettei siellä mitään ole, lähinnä mun oman mielenrauhan takia.

Ultrattu ei, sydänäänet kuunneltiin kyllä ja tyyppi oli aika liikkuvaisella tuulella. Mulla siis eka raskaus ja oon nyt reilun viikon verran tuntenu liikkeitä. En tiedä, ei kai ne jaloilla potkut vielä tunnu, luulen, että pökkii päällä tai pyllyllä sillon kun tuntuu ulospäinkin.
Niin ja lääkäri kehotti siis syömään vaikka buranaa, jos meinaa paha hedari iskee. Voi kuulemma syödä vielä tässä vaiheessa. Viimesellä kolmanneksella ei sitten enää. En varmaan uskalla buranaa kyllä ruveta mättämään. Uskaltauduin ottamaan 1 mg panadolia nyt iltapäivällä ja nukuin 2 h päikkärit ja olo on kyllä parempi. Olisin saanu sairaslomaa päänsäryn takia, mutta kun olen yrittäjä, niin ei se nyt oikein auta tässä tilanteessa. Onneks on mahdollisuus olla sitten vaan vähän kotona lepäämässä. Hommathan ei vaan sitten etene, mutta eipä voi mitään.

Oon ollut muutaman päivän yksin kotona, kun mies on vanhemmillaan meidän koiran kanssa. Olin eilen niin rikki, että vollotin täällä silmät päästäni, kun mies lähetteli jotain sulosia koiravideoita sieltä. Tuli niin ikävä. Onneks ne tulee huomenna kotiin.
Tasan viikkon rakenneultraan. Sen jälkeen saa mullakin kirppariostokset vauvalle lähtee lapasesta. Ihan jotain pientä vaan oon nyt hankkinu. :)


Illa Tuu 19 + 0
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei
Täälläkin käyty ultrassa. Saatiin sekä hyviä että huonoja uutisia. Rakenteet oli suurimmilta osin normaalit ja vauva kasvanut viikkojen mukaisesti. Siellä se potki ja heilui ja sai kehuja aktiivisuudestaan. Hematooma oli edelleen todella iso. Myös pari merkkiä löytyi, jotka voivat viitata downin syndroomaan, mutta toisaalta voivat myös johtua hematoomasta.. Viime yö tuli kyllä aikalailla valvoessa ja sulatellessa näitä uutisia. Lääkäri puhui myös ennenaikaisuuden mahdollisuudesta,kun tuo veri ei ole kovin hyvä juttu kohdussa. Nyt siis pitäisi edelleen jatkaa lepäilyn merkeissä ja ottaa todella rauhallisesti.

Hankintoja ei ole uskallettu tehdä vielä, enkä usko, että uskalletaan vielä pitkään aikaan tehdäkään.. Kamalasti ei tarvi ostella, kun pinnasänky ym. on säästetty aikaisemmilta lapsilta, mutta uudet vaunut olis ostoslistalla ja jotain tyttömäistä vaatetta, kun kahden pojan jälkeen on lupailtu tyttöä. Kai se on uskottava, että tyttö on todella tulossa, kun lääkäri on näin todennut kahdessa eri ultrassa. Asia varmistuu parin viikon päästä verikokeesta, joka otettiin kromosomiepäilyjen vuoksi.

Toukkamasu ja vauva 20+4
 
Kiitos kokemuksista Pihla ja Kuusama!

tosi jännää, että kaikissa "virallisemmissa" julkaisuissa puhutaan vaan siitä, että 10 viimeisen viikon aikana tuntuu ulospäinkin :O vaikka toki siihen vaikuttaa istukan sijainti ja vaikka mikä. Ehkä se on laitettu sillä tavalla siksi, että rauhoitellaan niitä kenellä vaikka on istukka edessä ja on huolissaan jos ei tunnu vielä viikon 20. jälkeenkään edes itselle. Hassua vaan, että aina puhutaan siitä, että ekan lapsen liikkeet huomaisi myöhemmin kuin seuraavien :D

Milsteri ja 20+1
 
Rakenneultra käyty aamulla, ja tyttöolo piti paikkansa. :) Kaikki oli oikein hyvin, siellä se veti kuperkeikkaa ja hapuili sormea suuhunsa. Vähän vaikea nyt keskittyä mihinkään, kun on niin onnellinen olo. :)

Tähkä 20+3
 
moikka! :) Täällä ollaan taustailtu jo jonkin aikaan, ja jos nyt itse uskaltaisin mukaan.
Jensspa/24v/2.lapsi/TAYS/LA 11.6
Eilen tunsin ensimmäistä kertaa todella alhaalla mahassa tärinää:confused: .Kesti noin tunnin ja välillä oli alle minuutin taukoja, kun alkoi uudestaan. Illalla tuli uudelleen tärinä, joka kesti vain pari minuuttia ja sen jälkeen ei mitään.Onko kellään ollut samanlaista tai onko tietoa mistä voisi olla kyse?

jensspa
 
Toukkamasu, tsemppiä ja tyyneyttä tilanteeseen! Toivottavasti saat rauhoitettua olosi ja mielesi ja kaikki menee hyvin loppuun asti.

Jensspa, tervetuloa mukaan porukkaan!

Onnea myös Tähkälle tyttölupauksesta ja kaikille muillekin hyvistä ultra kuulumisista!

Omaa napaa: rakenneultrassa käyty ja kaikki oli hyvin! Sukupuoli jäi mysteeriksi kuten halusimmekin :) Hyvin vilkas tapaus, hankaloitti kätilön työtä kun ei mittoja meinannut saada otettua, liikkui niin vilkkaasti. Istukan paikka selvisi myös nyt, takaseinämässä kohdun pohjalla (?), kuulema hyvä paikka. Nytkin kyytiläinen oli selkäranka minun mahaani päin eli ei ihme, että liikkeet tuntuu vaimeina ja välillä ei juuri lainkaan jos hän tykkää potkia minun selkääni päin :) Eilen taas oli hyvin selkeät liikkeet eli silloin varmaan teki potkunyrkkeilyharjoituksiaan toiseen suuntaan. Mittojen mukaan kasvaa hyvin tasaisesti, nyt siis viikkoja 20+5 ja mittojen mukaan olisi 20+6. Eli mennään juuri siellä missä pitääkin.

Hyvillä mielin nyt eteenpäin ja kohti kesäkuuta! Miehen kanssa juteltiin ja hieman "kauhisteltiin" tilannetta, että 4kk ja meillä voi jo olla kaksi suukoteltavaa ihanuutta. :)

Catnip82 + kyytiläinen 20+5
 
Jensspa, tervetuloa mukaan. Noista tärinöistä en osaa varmaksi sanoa, mutta mieleen tuli, että voisko se olla vauvan hikka. Se tuntuu vähän semmoselta elohiirimäiseltä värähtelyltä. Mulla on etenkin yhdessä raskaudessa ollu vauvalla tosi paljon hikkaa ja mitä isommaksi vauva masussa kasvaa sen selvemmin hikka tuntuu.

Toukkamasu, voimia! Toivottavasti saatte jatkossa vain paranevia uutisia.

Herkuista, mun ei aikasemmin tullu kauheesti syötyä karkkia tai muuta hyvää, mutta kun täällä oli puhe kaikenlaisista ihanista kirpeistä karkeista ym. niin kummasti piti saada karkkia itellekin. :) Nyt on taistelu, ettei jää herkuttelu päälle. Painoa ei onneks kauheesti oo vielä tullut, noin 3 kg.

Milsteri, noi liikkeiden tuntemiset on tosiaan hyvin yksilöllisiä. Mulla neljäs raskaus ja tunsin liikkeet vasta viikolla 19.

Voimia kaikille särkyihin ja kolotuksiin. Niistä saadaan nauttia/kärsiä todennäköisesti koko loppuraskaus.. ainakin mulla on lääkärit yleensä varotellu, että liitoskivut ym. pahenee usein loppua kohti. Mutta onhan meitä täällä kanssa kärsijöitä ja sit saadaan ihana palkinto vaivan lopuksi. :)

Lumista viikon jatkoa,
Sulo-Sylvia ja sipsukka 20+5
 
Rakenneultrasta kotiuduttu ja vauvalla kaikki hyvin.

KYS:ssä kun kävi, niin huomasi jälleen kyllä olevansa opetussairaalassa. Tupa oli niin täynnä porukkaa, että ei meinannut sekaan mahtua. Oli kaks kandia, yks kätilöopiskelija, yks ultrausta opetteva ja sitten se ultrauksen jo osaava + minä ja mies. Siinä sitten kaikki vuorollaan ja vähän sikin sokin ultrasivat ja päivittelivät vuoronperään kun on niin hankala näkyvyys kun on niin paljon rasvapeitteitä ja etuseinässä oleva istukka ja lapsikin vielä kummallisessa asennossa.

Mitat vastasivat laskettua aikaa. Missään elimissä tai raajoissa ei ollut mitään poikkeavaa.

AnnaS. 21+2
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei
Esikoisella oli ihan järrrrkyttäviä hikkakohtauksia kohdussa, siis päivittäin saattoi olla toistakin kymmentä. Siinä sitten yrität olla, kun toinen hytkyy vatsassa. Hikkasi kyllä ensimmäisen pari kuukautta synnytyksen jälkeenkin paljon, enää ei ole ollut juurikaan hikkoja. *kopkopkop*

Eilen venäytin selän töissä, idiootti nosti alahyllyltä tomaattipakkia. Niin, ei tässä enää nostella mitään painavaa. Mutta kun oli kiire, kukaan ei kerennyt auttaa niin päätin että otan itse. VIRHE. Nyt jo vähän parempi, välillä joutuu tekemään hitaampaa liikettä, mutta pärjään :) Jos oikein pahaksi äityy niin saikulle vaan, surutta.. Pakkohan sitä on pärjätä koko kevät vielä töissä.

Esikoisella alkaa olla joku uhma (??) jo nyt (ikää 1v4kk) ja voi ristus että tavarat lentelee kun tulee hepuli. Tänään teki isin kanssa lumitöitä, tyttö tahtoi kiikkaan ja kun ei palveltu tarpeeksi nopeaa, niin hermot meni ja kiikka ei enää kelvannutkaan. Siinä sitten yrität riisua sisälle tuotua, rimpuilevaa ja pää punasena huutavaa lasta joka yrittää konttia karkuun. Monella eri tavalla sai yrittää harhauttaa muuhun tekemiseen, ennenkuin onnistui. Ihanaa, kun näitä on kohta kaksi ;) Onneksi nuo hermohepulit on olleet toistaiseksi harvoin.. Tänään oli hoidossa yrittänyt kiivetä liukumäkeen->liukastui ja hampaat alahuulesta läpi. :stick: Onneksi ei sentään paikattavaksi tarvinnut lähteä.

Vauhtia siis piisaa taas, ja koko viikonloppu pitäisi olla tytön kanssa kahdestaan kun mies lähtee humputtelemaan keskisuomeen. Onneksi on buukattu jo monenmoista hommaa viikonlopulle, niin on kummallekkin äksöniä :)

Beibei & Ipana 19+6 eli Huomenna puoliväli!!
 
"lauwra"
Onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille! Taitaa vielä muutamalta olla kuulumiset päivittämättä :)

Me vietettiin tänään miehen kanssa 3-vuotis hääpäivää :heart: tyttö oli koko päivän hoidossa ja mies otti töistä vapaata. Piti tehdä kaikkea erikoista, mutta pitäydyttiin aikalailla arjen juoksevissa asioissa :D Käytiin me ulkona syömässä kuitenkin :)

Samalla kun juostiin kaupoilla, niin käytiin katsomassa lastentarvikeliikkeessä Klippanin Dinofix kaukaloa. Aloin vakavissani harkita Britaxin kaukaloa lähinnä Britaxin hienojen sisarusrattaiden (b-dual) takia. Mä olin ihan vakuuttunut, että me ei uusia rattaita tarvita, mutta vitsi ne oli kätevät! Uudet matkarattaat kyllä tarvittaisiin ja nää ajaisi saman asian. Kuulemma vaan Britax ja Brio on yhdistyneet ja kyseistä mallia (Britax b-dual) ei enää jatkossa tule myyntiin. Eli ne täytyy joko ostaa nyt tai sitten hankkia käytettynä.

lauwra & aamuisin minut hereille potkiva poika 23+5
 
Onnittelut hyviä ultrakuulumisia saaneille :)

Toukkamasulle :hug: Kyllä ne ajatukset selkiintyy ja toivottavasti jatkossa tulee parempia uutisia :) millaisilla fiiliksillä nyt olet?

Meidän tuplat tuli tänään. Tykkäsin :) tyttökin jo koeistui ja näytti vaununkoppaa, että "veli tänne, ei ole veli täällä". Liekö luuli, että vauva tulee mukana :D vaunut jäi vielä mun vanhempien luokse säilöön, kun ei tänne meille mahdu. Toukokuussa vaihdetaan sitten tuplat kotiin ja yksösrattaat porukoille.

Mä kävin tänään siellä äitipolilla juttelemassa. Käyntejä tulee vielä lisää ja sain vähän mielenrauhaakin :) seuraava aika on 4 viikon päästä, se on ultra-aika, siitä parin viikon päähän tulee taas keskusteluaika ja siitä muutaman viikon päähän taas ultra. Käyntejä tulee siis ihan mukavasti, kun tuohon päälle neuvolakäynnit :D ja äitipoliajoille pitäisi saada tytölle hoitaja.

Nyt tuli ajatuskatko :D

Pihla 24+3
 
Ultrassa kaikki hyvin, vauveli oli 5päivää isompi :) mut ei siirrelty laskettua aikaa mihinkään. Sukupuoli ei ihan täysin varmasti näkyny mut kyl se täti vähän arvauksia heitteli ;) halutaan pitää se salassa ja tiiän et ainaki yks sukulainen kyttäilee mitä kirjottelen tänne ni en kyllä kerro!!;) mut pääasia et pienellä kaikki hyvin! Omanapakirjotua tuli kun näin puhelimella pikaisesti..
 
Toukkamasulle :hug: Jaksamista tuloksien odotukseen!

BeiBei, kokeile soittaa tytölle Robinia ;) Meillä 1v3kk tytölle uppoaa ja rauhoittuu heti. Meillä kans jotain ihme uhmaa ilmassa. :eek: päiväunista ei tuu mitään ja omatahto on niin kova, että on tämä mamma aika kovilla päivät ton vauhtihirmun kanssa.

Meillä kävi tänään kylässä kaverini ja hänen 3kk vauva. Kun meidän tyttö näki pienen niin osoitti ja sanoi "vauva!". Juttua ei meidän tytöltä juuri vielä tule, mutta välillä yllättää noilla väläytyksillään. :)

Jännittää ensi viikon neuvola kun mitataan sf-mittaa ensimmäistä kertaa. Tuntuu nimittäin, että poika potkii ihan tosi ylös jo! Mikähän jätti täältä on tulossa.. Näin joskus unta että syntyi 72cm pitkänä ja painoi 7.9kg.. :D
Toisaalta tytöstäkin neuvolatäti sanoi vauvan olevan iso, yli 4kg luultavasti. Ennenkuin syntymän jälkeen mitattiin ja katsoin vauvaa niin mietin, että no ei ole kyllä kovin iso nelikiloinen ole.. Olipahan sitten 3140g, että ei ne kauhean tarkkoja käsikopeloarviot ole. :)

Malsa ja pojuE 22+6 oliskohan..
 

Yhteistyössä