Hurjasti onnea kaikille synnyttäneille! :heart: Niin niitä pieniä alkaa maailmaan jo tulemaan.
Oon ollu harvinaisen laiska tänne kirjoittamisen suhteen. Yleensä höpötän näissä minkä kerkiän, mutta nyt ei oo vaan jaksanu. Monta kertaa on pitäny tulla kirjottamaan, mutta ei sit oo jaksanu kirjautua sisään.
Mutta lukemassa oon toki käynyt.
Me pidetään
ristiäiset, kuulutaan kirkkoon, esikoinen on kastettu ja kesällä on avioliiton siunaaminen kirkossa, joten ehdottomasti ristiäiset. Ja se on sellanen ns. perinne, vaikka yks lapsi vasta onkin kastettu.
Mä oon vähän näin etuajassa myös katellu, että ketä kutsutaan ja tällä hetkellä näyttäis siltä, että suurinpiirtein 20-30, riippuen toki siitä, että miten moni pääsee tulemaan, ois tulossa. Ei kutsuta mitään kaukaisempia kavereita, vain isovanhemmat, isoisovanhemmat, tädit, setä, eno, lähimmät ystävät ja toki kummit (tosin voi olla, että kummit kuuluu jo muihin kategorioihin).
Nimittäin meillä ei oo vielä kummeja päätetty, ne on ollu kyllä sieltä tammikuusta lähtien aina välillä mietinnässä, mutta kohta pitäs jo alkaa päättämään. Tai no sinänsä asialla ei kiire ole, koska ristiäiset menee luultavasti sinne elokuuhun. Mutta haluan olla ajoissa tälläisten asioiden kanssa.
Nimihän meillä on ollu jo valmiina sieltä rakenneultrasta asti. Joten siitä ei oo ongelmaa enää, esikoisesta kun yks nimi vaihdettiin vielä siinä 2 viikkoa ennen ristiäisiä.
Sairaalakassin pakkasin, tai ainakin osan tavaroista. En vielä ajatellut laittaa kameraa tai muuta tollasta vielä sinne.
Painoa on nyt tullut 5,5kg. Ja siis on nyt tässä reilun kolmen viikon aikana pudonnut vähän. Putosi 2kg, eli 6kg sinne 4kg, mutta nyt on onneks taas noussut.
Ei vaan tullut hirveesti syötyä, kun oli vähän muuta ajateltavaa.
Mun isä kuoli tossa reilu kolme viikkoa sitten, ens viikolla tulee kuukausi kun isä kuoli ja tässä on nyt yritetty jatkaa elämää ja onhan tässä sitä nyt jatkettu. Ja jopa uskallettu nauraa. Isä ei ois halunnu, että me lopetetaan eläminen ja nauraminen, päinvastoin.
Joka päivä on toki ikävä isää, mutta isä säilyy meidän sydämissä ja muistoissa.
Ja jollei tossa ois jo tarpeeksi, niin kaaduinpa rappusissa. En onneksi suoraan masulle, mutta näytille mentiin kylläkin ja vauhdilla. Mutta kaikeksi onneksi flikka voi hyvin. Pyörii nytkin minkä ehtii, jonka takia tää äiti ei saa unta.
Ja toinen syy on se, että mun lempi nukkuma-asento on mahalleen ja nyt se ei onnistu. Kovasti odotan sitä aikaa, että saa taas vapaasti mahallaan nukkua.
Mutta siltikin täytyy päivitella sitä, miten nopeasti tää aika on mennyt. Just vasta oli lokakuu ja testiin se plussa ilmestyi ja kohta tuo pieni tuhisija tuhisee sängyssään.
Mutta on se kiva saada vauva maailmaan ja ehkä oma kroppakin aikanaan kuntoon.
Ja tänään se sitten koittaa, mammaloma. En oo enää sairauslomalainen vaan mammalomalainen. Ajattelin kyllä mennä ens viikolla käymään töissä, moikkaamassa porukkaa siellä, jos olo vain sallii.
Vauvaa varten kaikki alkaa olemaan kondiksessa, enää puuttuu se tuhisija pinnasängystä. Mutta kasvakoot nyt vielä jonkun aikaa yksiössään.
Neuvolakin oli tällä viikolla, ja flikka kasvaa aikalailla keskikäyrien mukaan.
Selvästi rt:ssä ja kuulemma aika alhaalla. Saas nyt nähdä, milloin vauva päättää sitte maailmaan tulla.
Tästä nyt varmaan unohtuu jotain, mutta eiköhän tässä oo riittävästi.
Täytyy varmaan mennä yrittämään, jos sais sen unen jostain kiinni.
Susanna#1 & Flikka 35+4
