**Kesäkuun kullanmurut 2014** Joulukuussa

Moi! Ensinnäkin isot pahoittelut sunflowerille! En kyllä olis sulle tätä toivonut, kuten en siis kenellekään muulle, mut jotenkin vain toivoin parasta :( jaksamista jatkoon!

Omat terveiset! Np-ultra oli jo 5.12 ja siellä pikku nappula voi hyvin! Kovin oli liikkuvainen kaveri ja oonkin nyt parina iltana tuntenut mylvintää masussa kun istun kippurassa. Hirvittää jo valmiiksi että Mitenkäs vilkas kaveri tulee olemaan sit kohdun ulkopuolella kun on jo 2elohopeaa menossa mukana ennestään :D no se on sit kesän murhe. Onneksi silloin pystyy ulkoilla niin paljon kun vain jaksaa/kerkee.

Tänään laittelin verhoja ikkunaan niin enköhän onnistunu kaatumaan tuolilta. Suoraan lonkan päälle lattialle. Onni onnettomuudessa ettei osunu takkaan pää.Sekin kun oli ihan selän takana.. no mut nyt tarkkailen omaa oloa kun jonkun verran on sit kuitenkin supistellut.

Taiska ja nyyttilyytikäinen 12+6
 
  • Tykkää
Reactions: sunflower86
Onko moni teistä tuntenut vielä vauvan olemassaoloa, muutoin kuin raskausoireina?

Minusta on tuntunut, että voisiko tuo pieni hipsuttelu, jota nyt on kolmena päivänä tuntunut muutaman kerran päivässä, olla vauvan aikaansaamaa? Vähän kuin kutinaa, mutta tuolla sisäpuolella :)

Odottava73 ja PikkuTyyppi, 14+3
 
Huomenta, viikonloppu meni synttäreiden merkeissä kun esikko täytti 6v. ja oli kaveri ja sukulais synttärit. Nyt voi taas keskittyä jouluun, kun on noi juhlat alta pois. :)

Paha olo ei ole ollut viikkoon ja toivon ettei enää tulekkaan takaisin. Muuten olo hyvä, rinnat arat ja maha turpoaa.. Olen itsekkin välillä huomannut sellaisia pieniä kuplia mahassa ja yrittänyt kuulostella tulisiko niitä lisää, mutta sitten niitä tulee kun touhua jotain. Olen miettinyt että se voi hyvinkin olla vauva joka siellä pulputtelee :)

Sanna-M ja Papu rv 13+4
 
  • Tykkää
Reactions: NancyC
Moikka.

Minä olen tuntenut muutaman kerran muksahtelua. Eilen yhden kovemmankin. Olen aivan varma että se on vauva, vaikka aiemmista en näin aikaisin olekaan mitään tuntenut. Tosin edellisessä raskaudessa istukka oli edessä. Uskallan siis arvailla että istukka on nyt takana tai ei ainakaan edessä.

Maha kasvaa. Töissä ei vieläkään kukaan tiedä, eikä kukaan missään muuallakaan. Kohta on varmaan pakko avata suu

LL, rv 12+5
 
Sunflower86: Olen niin pahoillani teidän puolesta :'( Joku muukin täällä ehdotti, että ehkä joskus kun jaksat ja mahdollisesti seuraavan kerran raskaudut, niin noita keskenmenoja tutkittaisiin ja saisit mahdollisesti jotkut lääkkeet, jotka estäisivät keskenmenon. Paljon voimia tulevaan!

Aamulla kävin toisessa neuvolassa. Eipä siellä mitään kovin kummoista ollut. Meidän piti miehen kanssa täyttää kotona tuommoinen kortti, jossa kysyttiin kummankin ruoka- ja liikuntatottumuksia ja niitä käytiin tänään läpi. Painonmuutos / viikko +436 ja on kuulemma hyvä, kun pysyy siellä max. 500 g viikko. Sydänääniä myös kuunneltiin ja pikkuinen oli niin vilkkaalla päällä, ettei meinannut pysyä lainkaan paikoillaan. Aina kun saatiin syke kuulumaan, niin kohta taas lähti pois anturin alta. Mutta sykkeet olivat n. 153-159. Onko kenelläkään tietoa niistä ns. poika- ja tyttösykkeistä? Jostain olen lukenut, että tytöillä olisi korkeammat sykkeet kun pojilla. Ovatkohan kuinka luotettavia ja mitkä ne rajat mahtavat olla...?

Liikkeitä en tietääkseni ole tuntenut ja np-ultrassa sanottiin, että mulla on istukka edessä ja liikkeitä saattaa tuntua vasta puolenvälin paikkeilla, että en vielä odota niitä tuntevani. Mutta niitä odotellessa :)

Perhevalmennukseen ilmoittauduttiin ja täällä meillä siihen kuuluu 8 tapaamiskertaa, 5 ennen vauvan syntymää ja 3 syntymän jälkeen. Ensimmäinen tapaaminen on helmikuun alkupuolella. Seuraava etappi on rakenneultra 17.1. ja sen jälkeen 3. neuvola 28.1. Oletteko miettineet 4D-ultraa? Minua vähän kiinnostaisi, mutta katsotaan nyt, miten hyvin rakenneultrassa menee ja saadaanko tietää vauvan sukupuoli.

Jouluostoksilla käytiin viikonloppuna ja suurin osa lahjoista on nyt hankittu. 3-4 lahjaa on vielä ostamatta, mutta onhan tässä vielä viikko aikaa :) Ostin myös ensimmäiset äitiyshousut, ihan kaksin kappalein ja nätin äitiyspaidan, semmoisen vähän juhlavamman, mutta voi sitä ihan töissäkin käyttää. Olen aika kova ostelemaan vaatteita, mutta pitäisi muistaa, että tämä raskaana oleminen ei kuitenkaan kovin kauaa kestä, että jos nyt ei ihan kassikaupalla niitä äitiysvaatteita hankkisi.

Huomenna taas poksutaan :)

Karoliina ja Kepa 15+6
 
Äitiysvaatteista. Itse koitan ja olen ennenkin raskaana ollessani koittanut selvitä mahdollisimman vähillä mammavaatehankinnoilla. Pari BellaBandia olen nyt jo hankkinut ja ne ovat jo jatkuvassa käytössä - ihana tuki ja masu pysyy lämpimänä. Ja ne on niin kivannäköisiäkin, muutamaa muuta tuubia olen joskus testannut eikä mulla toimi ollenkaan kuten nämä BB:t.

Rintaliiviostoksille on kyllä pakko suoriutua ihan lähipäivinä. Kuten jossain välissä totesin, kuppikoon kasvaminen A:sta C:hen aiheuttaa melkoisia ongelmia liivirintamalla :D

4D on harkinnassa, sukupuolen ainakin haluan saada selville. Mutta jos rakenneultra tehdään kattavasti ja saan siitä kaipaamani informaation (ja mielenrauhan :saint:), voi olla että jätän 4D:n väliin. Toki miehelläkin voi olla tähän jotakin mielipidettä... =)

LL
 
Onko teillä edelleen alavatsakipuja? Itsellä oli tänä aamuna aika voimakkaitakin kun poljin pyörällä niin tuitui että välillä ei pysty polkemaan. Jonkinlaista paineen tunnetta myös tuolla kohdulla. Öisin saattaa kylkeä kääntäessä olla edelleen noita repäisykipuja. Luin jostain että nekin jäisi pois tuon alkuraskauden jälkeen.. minkäslaisia nuo liitoskivut sitten on? Pahoinvointia taas jostain syystä ollut pari päivää.. huoh..
terv. Jepu ja toukka 12+5
 
Nt-ultra takana :) turvotusta oli 1,3mm ja riskisuhde 1:36 000. Kirppu pötkötteli aluksi joten piti vähän herätellä sitä. Saatiin hyvä sivuprofiili jossa näkyi nenä ja leuka selvästi. Kovasti potki ja nyrkkeili käsillään :D laskettu aika on 22.6 ja tänään viikkoja 13+2. Ensi kerralla saisi selville sukupuolen, toisaalta haluaisin saada sen selville ja sitten taas en..
 
Viimeksi muokattu:
Laitanpas minäkin pitkästä aikaa kuulumisia, vaikka tuntuu ettei oikein mitään kuulu.

Liikkeistä, musta tuntui pari viikkoa sitten, että olisin tuntenut pieniä liikkeitä,mutta sitten ne katosi, joten oli varmaan jotain ihan muuta. Nyt jo innolla odottelen, että koska alkaisi jotain tuntua. Esikoisesta tunsin jo näillä viikoilla, mutta nyt kakkosesta ei vielä (kai) mitään. Tosin tuntuu, että oon niin yskäinen, että ei tältä yskimiseltä mitään kevyitä hipaisuja tuntisikaan :)

Paino ahdistaa. Olen oikeasti koittanut syödä terveellisesti ja olen jättänyt herkut aika minimiin, mutta paino vaan nousee. Nyt tullut jo 6kg siitä mitä olin ennen raskautta. Ahdistaa! Kyllä mä siis painon nousemisen suvaitsen, esikoisesta tuli 17kg, mutta ne kilot voisi tulla vasta vähän myöhemmin. Saa nähdä, mitä neuvolassa sanovat. Toivottavasti ei mitään... Onko muita, kellä vaaka näyttää jo nyt useita ekstrakiloja? Voiko tää olla vielä turvotusta vai syönkö mä oikeasti jotain täydellisen väärin? Kun samalla tavalla söin ennen raskautta ja paino pysyi hyvin kurissa.

Isonalle ja Pikkunalle 15+5
 
Nyt on listaa taas päivitetty. Toivottavasti kaikki mitä pyydettiin lisättiin ja vielä oikein.

Ihanaa kuulla että ultrissa tullut hyviä uutisia odottajille, ja Sockervaddille erityisesti onnea että kaikki on niin hyvin kuin voi olla!

Liikkeistä: Mä otan joka ilta lepohetken ennen unta ja makaan selälläni, jalat koukussa ja pidän kättä alavatsalla - painaen välillä kovempaakin - ja siellä Kornelius hyörii ja pyörii. En tiedä potkiiko, tuskin, sillä tuntuu enemmän kuperkeikoilta tms. Muutenkin pitkin päivää tuntuu paineen tunnetta aaltoilevasti kun toinen tekee joulusiivousta tai muuten vain rettelöi. Tänään sokerirasituksen aikaan sai oikein kunnon tarmonpuuskan ja riehui oikein todenteolla.

Jepu85: liitoskivut on k-a-m-a-l-i-a. Mulla tuntuu siltä kun joku jurnuttaisi häpyluuta keskeltä poikki tylsällä sahalla. Jos olen esim. kyljelläni pidempään kuin 15 minuuttia, alkaa haarat jomottamaan ja kipu ei välttämättä edes helpota vaikka vaihtaa asentoja. Vihlontaa, jomotusta, pistävää kipua lonkissa, nivusissa. Liikunta ei kyllä kipuihin auta, päinvastoin. Viime raskaudessa mulla oli loppuvaiheessa lantio tosi löysä ja alaselän niveletkin poksahteli ja rusahteli ihan jo kylkeä kääntäessä sängyssä niin että kauhistutti. Toki nämäkin kivut jokainen tuntee tavallaan, ja jotkut eivät ollenkaan.

Vihdoin ensimmäinen sokerirasitus takana ja bakteerinäyte otettu. Seuraavaksi on sitten rakenneultra 15.1 ja neuvola 31.1, samalla myös esikon 6-vuotisneuvola. Toinen sokerirasitus sitten kahdeksan viikon kuluttua.

Lettu ja Kornelius 15+4
 
  • Tykkää
Reactions: Sockervadd
Heipä hei!

Minä uskaltaudun kirjoittamaan tänne ensimmäistä kertaa ikinä! Sopiiko joukkoon vielä yksi? :)
Odotan neljättä lastani, "iltatähteä". Saadaankin iltatähtösen kanssa olla ensi talvena keskenämme päivät kun isommat lapset on koulussa. Ikää minulla on 28v.
Kiva kun tänne osa jaksaa kirjoitella, itse en ole facebookissa eikä oikein kiinnostaisi liittyäkään.

Laskettu aika oli ultran mukaan 1.7. mutta alusta asti olen lukenut tämän porukan juttuja. Kaksi edellistä lasta syntyi pariakin viikkoa ennen la:ta joten oletan viettäväni juhannukseni sairaalassa!
Tällä viikolla on niskaturvotus-ultra vai mikälie, jestas että jännittää! Yksi ainoa neuvola oli rv 8 muistaakseni ja seuraavasta ei mitään tietoa. Vauvanvaatteita olen kyllä jo ostellut ja yritän pidättäytyä tekemästä isompia hankintoja. Nimiäkin on jo pohdittu kovasti ja saatu rajattua pariin loistavaan vaihtoehtoon. En siis ole taikauskoinen. Nyt osaa nauttia joka hetkestä täysillä kun on kasvattanut useamman vauvan, tietää miten nopeaan aika menee ja itseään on turha kiusata turhan takia pidättelemällä omaa höperöyttään ja kun on näin oksettavan onnellinen elämästään niin minkäs teet :)

En olisi halunnut kertoa kellekään mitään vielä ennen joulua mutta mahani päätti toisin; rv 10 se pullotti jo niin valtavana että kaikki läheiset arvasi. Lapset odottaa vauvaa innoissaan samoin kuin minä ja mies, muillahan ei mitään väliä olekaan :)

Ps. Lisäänpä vielä että en ole lihonut ihme kyllä grammaakaan, olen yrittänyt lenkkeillä paljon, uida kerran viikossa ja syödä terveellisesti, jopa juoda maitoa hyi!!!! Jouluna tulee kuitenkin kilo tai pari ja loppuraskaudessa sitä lihoo ja turpoo kuin sikapossu teki mitä hyvänsä niin yritän välttyä turhilta läskiröllyköiltä. Vaikka kyllähän ne imettäessä ja vaunulenkeillä äkkiä sulaisikin. Laihuus ei kiinnosta mutta himoliikkuja myönnän olevani, nyt on kyllä surukseni salillakäynti jäänyt vähemmälle.
 
Viimeksi muokattu:
Taniira mä oon kuullu että maksalaatikkoa sais huoletta syödä n. 400 g kuukaudessa. Toki tostakin on eri suosituksia. Mun kaveri kysyi tosta viime raskaudessaan lääkäriltä ja lääkäri anto sille luvan syödä maksalaatikkoa silloin tällöin.. Että en usko että tosta reilu puolesta rasiasta mitään haittaa oli :)

Piti kysyä vielä että onko täällä ketään kellä ei oo maha vielä kasvanu? Mulla kyllä on turvotusta mutta ei toi vielä miltään raskausmahalta näytä, ennemminkin että oisin vaan lihonnu :D

elpukka & papu 14+4
 
Viimeksi muokattu:
sunflower pahoittelut minunkin puolesta. Kohtalolla on joskus julmaa huumorintajua.

Ääh oonko mä viimeinen jolla ei tunnu mitään aavistuksia liikkeistä? On tietysti odotettavaa kun eka tulossa ja istukka tiellä, ehkä sitten joulun jälkeen kun on aikaa paremmin kuulostella.

Onkos muita salilla kävijöitä? Mistä liikkeistä olette joutunut luopumaan? Olen vihdoin kuukausien tauon jälkeen päässyt liikkeelle ja huomaan kyllä uudet rajoitukset. Suoria vatsiksia ei halua käyttää, joten laitteisiin olen joutunut palaamaan, kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja enää muutama vapain painoin tehtävä liike jälkellä. Keväällä on ehdoton tavoite päästä taas uimaan, mutta onneksi vain muutaman rakennuksilla vietetyn vuoden jälkeen.

NancyC + alien bebe 16+0
 
Olen päättänyt olla miettimättä maksalaatikkoasiaa sen koommin, kuitenkaan en kännejä vetänyt ja tupakankin lopetin raskauden alussa(olen polttanut sen jälkeen muutaman(3-4) kavereiden seurassa, soimatkoon ken tahtoo), että kaipa yksi maksalaatikkohairahdus sallitaan :)

Sitä piti kirjoittaa, että kyllä mulla vatsa on pääosin turvotusta, siis näkyy ja hienosti, mutta ei se vielä vauvaa ole. Uskon että kohtu kasvanut jo sen verran, että sisukset siellä muokkaantuneet uusiksi, ja siksi turvotus näkyy selvemmin, mutta kyllä sitä "oikeaa" vauvamahaa saa vielä tovin odotella :)

Mulla muutto vuoden vaihteessa ja eka neuvola siellä jo heti 3.1, tuolloin tasan 18+0, siellä sitten ilmeisesti yritetään saada rakenneultra aikaa varattua mahdollisimman pian, jotenkin ihanaa että siellä se saattaa aikaistua, kun täällä se olisi ollut vasta tammikuun lopussa, ja nyt saattaa olla paljon aiemminkin, en malttaisi odottaa! :)

Taniira ja pikkuinen 15+3 <3
 
Viimeksi muokattu:
Paljonpaljon voimia ja jaksamisia sunflowerille!:heart:

Mä en yhtään muista milloin viimeks oon tänne kirjoittanut, oonkohan ollenkaan tähän joulukuuhun kirjoittanut.
Mutta tosiaan joulukuun alussa oli nt-ultra ja siellä kaikki hyvin tai siis masussa kaikki hyvin.
Sydänäänet kuului ja oon nyt siitä asti tolla meijän dopplerilla joka ilta kuunnellut.

Raskausmasu näkyy kyllä hieman jo. Ei se nyt mitenkään hirveän kokoinen ole, mutta pieni sellainen.
Väsymystä ei oo vieläkään näkynyt ja pystyisin ihan helposti valvomaan, vaikka kolmeen asti mutta onneks se uni tulee ennen sitä kumminkin.
Pahoinvointia ei oo ollu enää aikoihin.
Mutta mieliteot on kyllä päällä koko ajan! Suolapähkinät (Niitä ei oo kyllä onneks tullu kauheesti syötyä), ranskalaiset pastellit, ranskalaiset, ruisleipä jaja.
Sekä itkuherkkyys on kyllä huipussaan, mutta se nyt johtuu aina-niin-ihanista hormoneista. :D

Itkuherkkyydestä kertoo se, että mun kone hajos tossa viikonloppuna (tai lähinnä se jumittaa ja ei aukea) ja mä sitte meinasin sen heittää seinään (no, sit se ois ainaki ollu rikki:D) ja itkin sit oikeen urakalla. :D
Onneks kaikki esikoisen kuvat ja muut tärkeet kuvat on tallessa.
Mut sit ku rupesin käyttää tätä miehen konetta, niin eiköhän sit taas tullu kunnon itku, kun tässä on toi Windows 8 (?) jota en osannu sit ollenkaan käyttää.. Tää on ihan mahdotonta oikeesti...
No onneks nyt osaa jotenkuten käyttää tätä.

Mitäköhän muuta vielä.

Pientä hipsutusta tuntuu kyllä välillä ja maatessa (selällään) ihan pienenpientä liikettä, mutta ei niitä nyt ihan kunnon liikkeiks voi vielä laskea.

Me ollaan välillä miehen kanssa käyty samaan aikaan salilla. Mies tekee tosin eri juttuja kuin mä. Mä lähinnä poljen, juoksen ja sit oon siinä mikälie stepperillä (en muista laitteen nimeä, ja toikin on väärin, mutta en jaksa kyllä nyt ajatella mikä sen laitteen nimi on..) Ja sit käydään pelaamassa sulkkista myös.
Muuten vielä lenkkeilen.

Pitäs synnytyksen jälkeen päästä aika pian entisiin mittoihin. Ei sillä muuten kiirettä ois mutta heinäkuussa ois meijän avioliiton siunaaminen ja ois ihan kiva, että tuo jo valmiiksi ostettu mekko menis päälle. :D

Täällä ei vielä oo onneks 2kg enempää paino noussut. Esikoisesta se oli tähän mennessä noussut jo muistaakseni 5kg.
Esikoista odottaessa mulla tuli 11kg alku-ja keskiraskaudessa. Loppuraskaudessa tuli 4kg. Mitä vähän kyllä ihmettelen. Mutta hyvä se kai noinkin on. :D

Meillä on jo sekä tytölle, että pojalle nimi(nimet) valmiina. Enkä mä oo malttanu olla ostamatta tulokkaalle paria vaatetta.

Miten aika on menny näin nopeesti. Juur vast se plussa tuli siihe testihi ja ny jo ollaan näil viikoil.

Jouluun on viikko ja jouluihmisenä oon erittäin innoissani kyllä. Lahjat on jo suurinpiirtein ostettu ja melkein paketoitukin. Asunnossa jouluvalot ollu jo kuukauden ja viikonloppuna hankitaan kuusi sisälle sekä koristellaan. Torttuja leivottu, piparit leivottu, kinkku ostettu (mä en itse sitä syö, mutta mies syö) ja vaikka me ei täällä kotona jouluaattoa vietetäkään, niin silti hankitaan kaikki mahdolliset. Laatikot hankitaan loppuviikosta. Jaja..

Ja jos sitä ennen lopettelis, ennen ku tästä tulee kilometrien pituinen. + Pitääpi mennä vessaan. :D

Susanna#1 & Pupunen 14+1<3
 
Vihdoinkin oli mun vuoro nt-ultraan :) sitä niin kovasti olen odotellut! Masussa kaikki hyvin...pikkunen oli liikekannalla ja kaikki mitä pitikin ultrassa nähdä näkyi ja oli mallillaan. Turvotusta oli 1,1mm ja riskiluvuksi 1:12000 eli melko olematon, kun ikääkin jo on niin et nostaa tuota riskiä reippaasti. Koko vastasi viikkoja ja laskettu aika pysyi samana Koetti kahtella jo sukupuoltakin ja tytöksi nyt päädyttiin, kun ei mitään näkynyt. Näillä viikoilla se vaan on vielä hyvin hatara arvaus :) Tyttö olo itelläkin, mutta kahtellaan mitä seuraava ultra sanoo :)
Nyt hyvillä mielin odottelemaan Joulua! Paketointia tiedossa ja joulutunnelmaa etsimään!
Nellineiti ja pikkuinen 12+5
 
Oon niin kade kun teillä on jo melkein kaikilla hyvä olo! :D Täällä jatkuu yökötys, mutta ei se haittaa, vaan se, että pää särkee aivan järkyttävästi lähes koko ajan. Viime viikolla meni migreeniksi ja päädyin lopulta 3 vrk kitumisen jälkeen päivystykseen tiputukseen. Kaikki mahdollinen on kokeiltu; hieronnat, akupunktio ja kaikki mahdolliset lääkkeet mitä vaan voi syödä. Pelottaa vähän pienen puolesta kun mamma vetelee nappia naamaan oikein urakalla. :ashamed: Töistä olen ollut kaksi viikkoa pois. Mut ei kai tää voi ikuisuutta kestää.

Mitään elämää ei tässä sairastamisen ohessa oikein ole. Olen nukkunut tosi paljon ja illat leikkinyt esikoisen kanssa niin paljon kuin olen pystynyt. Kaverit on välillä käyneet katsomassa. Ois niin kiva kun pääsis edes vähän lenkkeileen! Oon lihonut varmasti jonkin verran / kaikki lihakset muuttuneet löllöksi, kun en ole moneen kuukauteen tehnyt mitään. Toivotaan, että pian alkaa auvoinen keskiraskaus ja pääsee taas viettämään normaalia elämää ja nauttimaan kasvavasta masusta!

Liikkeitä en ole vielä tuntenut. Mulla kohtu voimakkaasti taakse kallistunut ja istukka edessä, joten ei ehkä vielä hetkeen tunnukaan.

Maha on huomattavasti isompi kuin esikon odotuksessa. Mulla vaan ei tule sellainen nätti pyöreä maha, vaan enemmän sellainen laatikkomalli.. Että näyttää varmaan monen silmään siltä, että olen muuten vaan laajentunut, enkä raskaana. :)

Aela, 14+5.
 
Aela, mä olen kyllä kohtalotoveri, en tosiaankaan voi hyvin, vaikka tämän on väitetty menevän ohitse jo muutama viikko sitten...viimeksi sunnuntaina oksenisin n. 10 kertaa ja kärsin migreenistä. Sen jälkeen on vaan tasainen pahoinvointi jatkunut :p

Mitään en pysty oikein tekemään, viimeiset viikot menneet lähinnä makuuasennossa. Ja jos jotain teen, olo huononee heti.

Mutta jospa tää tästä, tsemppiä kanssakärsijöille :)!

Odottava73 ja PikkuTyyppi 14+4
 
Huihai ja heippa pitkästä aikaa!
Mä olen tuolla face-ryhmässä vaan roikkunut enkä tänne kirjoitellut mitään! Liittykää hei sinne, musta ainaki helppoa kun tulee tutuksi ja ryhmä on salainen eli muut ei löydä ja saa rauhassa keskustella :)

Päivityksiä meilläkin. oltiin ultrassa ja siellä kaikki enemmän kuin hyvin LA NYT 18.6 eikä enää 24.6.
Joulu on ensi viikolla, valmisteltavana olisi vaikka mitä vielä. PItäkää peukkuja että energiat jostain löytyy :D
 
Moikka.

Liikkeitä olen tuntenut viikon aikana jo useamman ja nyt sitten äsken töissä istuessani paikallani, tunsin aivan selviä muksahduksia ja muljahduksia. Niitä tuntuu nytkin. Siis 100 prosentin varmuudella vauvan aikaansaamaa. Mieletöntä! Edellisessä odotuksessahan tunsin liikkeet vasta aika myöhään tosiaan sen etisen istukan takia, joten nämä tuntemukset näin aikaisin tulivat isona yllätyksenä minulle.

Olo täynnä onnea :heart:

LL, rv 12+6
 
Onko muita, kellä vaaka näyttää jo nyt useita ekstrakiloja? Voiko tää olla vielä turvotusta vai syönkö mä oikeasti jotain täydellisen väärin? Kun samalla tavalla söin ennen raskautta ja paino pysyi hyvin kurissa.
Mulla on menossa vasta 12. viikko ja kiloja on tullut nyt varmaan se kymmenen lisää ... Neuvolassa sanoi että ei pitäisi tässä vaiheessa olla tullut niin paljoa lisäkiloja, ja hoitaja epäilikin että jos olisi kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta verikokeissa kaikki oli kuitenkin normaalisti. En myöskään syö mitään roskaruokia ja herkkuja kauheasti... Mutta neuvolassa sanottiin sekin että voi olla ihan normaalia että alkuun turpoaa paljonkin ja jossain kohtaa voi laihtuakkin taas rajusti ilman että on syytä huoleen.

Itselläni voi kyllä vaikuttaa sekin että ennen raskautta elin monta vuotta "opiskelija dietillä" eli söin niukasti ja yksipuolisesti, ja raskaaksi tullessani aloin sitten syömään terveellisemmin ja monipuolisemmin. No toivottavasti tää painonnousu nyt rauhottuu, enää ei ainakaan ole ollut kokoajan niin turvonnut olo kuin pari viikkoa sitten. Ahdistaa kyllä se ettei mihinkään vaatteisiin enää mahdu ja näytän silta kuin olisin jo pidemmälläkin raskaana...

Ja tosiaan tänään soitin neuvolasta veri- ja virtsakokeiden tulokset ja kaikki oli paremmin kuin hyvin :)
 

Yhteistyössä