**Kesäkuun kullanmurut 2014** Joulukuussa

Lyde, ainakin Gavisconia saa käyttää raskauden aikana närästykseen. Sitä on tarjolla tablettina (menee suussa vaahdoksi, joka ainakin mulla aiheutti oksennusrefleksin) ja nesteenä. Mulla edellisessä raskaudessa närästi alussa tosi pahasti ja silloin Gaviscon auttoi hieman, Renniellä heitin vesilintua samantien. Ainakaan meidän apteekissa ei ollut muita vaihtoehtoja tarjolla.

Mulla on myös näitä uniongelmia, odottelen koska loppuu. Neuvolan mukaan kuuluu alkuraskauteen, joten kai tää 17+5 on vielä alkua :) Mä nukahdan kyllä hyvin ja aikaisin, mutta herään sitten aamuyöstä kukkumaan. Tai nyt on helpottanut ja herään vasta klo 5 aikoihin, pahimmillaan olin viikon ajan hereillä joka ikinen yö viimestään kolmelta. Nyt tähän on jo tottunut, mutta kyllä otti alussa päähän! Ja naurattaa, että jos satun nukkumaan vaikka kerran kahdessa viikossa 6.30 asti, olen ihan innoissani että nukuinpas pitkään :) Neuvolan mukaan johtuu jostain hormoneista ja menee ajan myötä ohi. Sitä odotellessa...

Tänne ei mitään muuta uutta. Sokereita mittailen, on taas ruokavaliohoitoinen rd. Taisi olla muitakin sokerirasituksessa jo narahtaneita? Hyvin on pysynyt aisoissa eikä oikein tartte edes katsoa mitä suuhun laittaa, ts voin syödä hedelmiä ja iso pasta-annoskaan ei näyttänyt tekevän pahaa, tietty makea on jäänyt pois melkein kokonaan. Ja kyllä mä niiden ohjeiden mukaan siis syön aika pitkälti, eli ei täällä vedellä pelkkää pastaa kaksi kertaa päivässä... Mun pitää vaan muistaa välipalat, niin arvot pysyy hyvinä. Ja ruisleipää kuluu taas paljon, onneksi tykkään siitä. Esikoisesta kävin laitoksella diabeteskätilön kanssa juttelemassa ja se oli kyllä hyvä käynti. Jos olisin mennyt neuvolan ohjeilla, olisin ollut aika pihalla siitä mitä oikeasti voin syödä ja mitä en ja olisin jättänyt nuo mulle tärkeät välipalat pois, koska silloisen neuvolan terkkarin mukaan niitä ei olisi saanut syödä. Kokenut ammattilainen osasi kertoa, että jokaisella on ihan oma taudinkuva ja ihan oma ruokavalio. Toinen voi syödä riisiä vaikka millä mitalla ja toisella nousee sokeri jo pelkästä ajatuksesta jne.

Mutta tällasta täällä tänään. Jospas sitä metsästäisi huomiseksi jonkun hyvän marjakuoharin!

Isonalle ja Pikkunalle 17+5
 
Hei vaan hei!

Isonallen marjakuohariin viitaten maistoin syksyllä holitonta Lehti-kuoharia, maistuu mukavasti mustaherukalta.

Olo on vaihteleva. Muistelin edellisessä raskaudessa pahanolon loppuvan 14. viikolla, mutta ei ainakaan vielä ole tällä kertaa ohi. Etoo, välillä tekee mieli syödä ja sitten ei kuitenkaan pysty. Hampaiden peseminen saa vatsan kääntymään ympäri ja viimeisin havainto on omenan sopimattomuus. Jestas, miten huono olo yhdestä omenasta voi tulla!

Minkä verran muut jaksavat jumppailla/käydä salilla/lenkkeillä? Itse yritän päästä taas 2-3 krt/viikko rytmiin kiinni salilla treenaamisen kanssa, jos vain tämä etova olo alkaisi helpottamaan. Sivukylillä asuessa ei tuo ulkoilu viikolla oikein houkuttele pimeässä ja liukkaassa kelissä.

Hoh, taidanpa jatkaa omena-ellotuksen kärsimistä.

Annales, 14+3
 
Heippa!

Aamu aloitettu neuvolalla. <3-äänet jumpsuttivat suloisesti ja pikkuinen oli liiketuulella. Hemppa 125, joten väsymyksen aiheuttaa kai sitten jokin ihan muu, neukkatäti veikkasi tätä raskautta... ;)

Minun toive sukupuolesta on se tylsä "kunpa saataisiin terve vauva". Edelliset lapset on kaikki samaa sukupuolta, mutta ehkä juuri siksi se sama tuntuisi hienolta, sellainen jatkumo. Ja eri sukupuoli taas erikoiselta. Eli minulle asia on aivan yhdentekevä, haluan juuri tämän piiperöisen masuni sisältä =)

Minullakin yhä vähän huono olo jos syömisvälit venyvät. Liikunta maistuisi, mutta aika on kortilla. Kotijumppaa koitan tehdä aina kun mahdollista ja kävelen paljon lenkkejä, kaapissa makaava Elixian sali-/jumppakortti kk-maksuineen ottaa välillä kupoliin. Onneksi loppuu kuukauden päästä.

Maha on mielestäni jo aika kunnioitettavan kokoinen ja nämä rinnat (olivat alkuun kokoa a, nyt c-kupin liivit jäävät pieniksi...). Mutta olenhan pieni ja hoikka, niin tottahan se maha näkyy. Liikettä/kutittelua tuntuu päivittäin.

Niin ja rakenneultra on 6.2., näillä näkymin Jorvissa, jos remppa siellä vaan valmistuu ajoissa.

LL, rv 14+5
 
Uniongelmia mulla on ollut ihan alusta lähtien. Vaikeuksia nukahtaa ja lopulta kun saa unta niin täytyy herätä vessaan ja sitten ei taas saakaan unta. Superinhottavaa yhdistettynä 12 tunnin työvuoroihin, kun sitten päivällä se uni maistuisi.

Mä en ole koskaan ollut liikunnallinen, mutta nyt olen yrittänyt liikkua päivittäin. Ihan kävelyä vaan, sillä mulla ei polvi anna periksi mitään riehakkaampaa ja olkapääkin on melkein valmista leikkauskamaa. Kävellessä vaan noi nivuset ärtyy niin pahasti etten liitoskivuilta pysty sitten muuta tekemään kun makaamaan yhdessä asennossa parin tunnin ajan että helpottaa. Sitten kävellään hassusti vielä toiset pari tuntia. Joka päivä sama juttu, aina kun pääsee kävelemään. Tosin, mulla on näitä liitoskipuja ollut jo kuukausia ja pahenee vain.

Selkäkin on alkanut oireilemaan tästä istumisesta ja meinasinkin hakea sairaslomaa jos jatkuu tällaisena. Mä en voi vaihdella työskentelyasentoa, eikä tän tuolin kanssa tehdä paljoa säätöjä. Kyllä mä jo odotan kesäkuun loppua, että on muksu ulkona niin saa oman kehonsa takaisin.

Sukupuolella ei tosiaan ole väliä, mutta mies on edelleen sitä mieltä että tulokas on poika ja lapsi toivoo kovasti pikkuveljeä. Mehän ei tosiaan haluta tietää sukupuolta etukäteen, että jännitys säilyy sitten ihan loppuun asti. :D

Eilen pääsin kotiin vasta myöhään ja sängyssä lepäillessä nautin suklaakohvehdeista. Siinä sitten otettuani karpalosuklaan, alkoi kauhea potkiminen ja melskaus. Kättä kun piti vatsalla niin heilui oikein. Miehenkin sain paikalle tuntemaan napakat iskut. Miten sitä voikin olla niin paljon voimaa n. 20 cm pitkällä ja 200 g painavalla ihmisenalulla?

Mulla taitaa olla ensimmäisten joukossa rakenneultra, 15.1, eli ei enää kauaa. Yritän olla murehtimatta kaikkea mikä saattaisi olla pielessä ja sen sijaan pyrin olemaan innoissani että ultra tulossa.

Mukavaa vuoden vaihdetta kesäkuisille odottajille!

Lettu ja Kornelius 17+5
 
Heippa täältäkin!

Vielä olisi viikko lomaa jäljellä, sitten on paluu arkeen ja ajattelin heti mennä esimiehelle kertomaan raskaudesta. Tulen kuitenkin tarvitsemaan lomapäivän (tai palkattoman) sille päivälle, kun ajellaan Hyksiin ja se voi olla hyvinkin pian.

Liikunnasta - itse koitan kävelyllä käydä säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta alavatsa kipuilee todella herkästi. Ei kovin hyvin mene sen osalta siis.

Vaunuista - meillä on esikoisesta Gesslein futuret ja Gesslein Swift rattaat. Molempiin saa adaptereilla Maxi cosin kaukalon kiinni, joten näillä mennään.

Sukupuolesta - Esikoisemme on poika, toisemme oli poika. Itse olen miehelle ilmoittanut, että niin monta tulee, että saamme myös tytön ;) Vaikka ei siis pojissa ole mitään vikaa, itsellä vain ei ole yhtään siskoa, veljiä vain, joten jollakin tapaa haluan myös sen tytön taloon. Olo on kuitenkin jokseenkin ristiriitainen, sillä tiedän mieheni haluavan poikaa - ja kun edellinen poika ei päässyt luoksemme, niin pelkään hänen reaktiotaan, jos tämä onkin tyttö.. Ymmärsiköhän kukaan? :D Olemme tästä keskustelleet ja hän on kyllä vakuuttanut, että tyttö olisi yhtä lailla rakas.

Väsymys on valtava, olen nyt omatoimisesti aloittanut rautakuurin ja tuntuu auttavan. Närästys on myös nyt tullut, viimeksi pärjäsin renniellä, joten enköhän nytkin. Öisin heräilen monta kertaa, ravaan vessassa tai sitten muuten vain herään. Ja voi apua niitä unia! Viime yönä koin elämäni kamalimmat häät ja toisina öinä tapahtuu mitä kummallisempia seikkailuja :D
Ruoka maistuu ihan hyvin, vaikkakin annoskoot ovat selvästi pienempiä kuin ennen. Siitä syystä varmastikin on painoni pudonnut 2kg raskauden aikana. Ihan hyvä, koska on varaa jonkin verran pudotakin. Joten ei huolta siitä :) Eiköhän sitä kuitenkin tule vielä lisääkin.

Tige, 14+2
 
Heipähei,

Täällä masu kasvaa, johtuu joko joulusta ja vapaista tai sitten nyt se kasvu vain on alkanut. Sellaisia kohunkasvukipuja ja liitoskipujuilimisia jo tuntuu kyllä.

Liikkeitä en ole vielä tuntenut, paitsi unissani. Eilen aamulla nimittäin heräsin siihen, että tunsin hipaisupotkusarjan, siis sellaisia pienenpieniä potkuja, mutta kun ei enää ole eilen tai tänään tuntunut, niin ehkä ne oli vain unta.

Eilen päätin, että liikkuminen on taas aloitettava. Ensin esti joulu- ja työkiireet ja sitten tuo jatkuva vesisade. Nyt päätin, että menen kävelylle vaikka sataisi pieniä ukkoja. Mites Annales se kuntosalihomma onnistuu raskaana? Onko jotain liikkeitä mitä ei saa tehdä? Täällä nimittäin olisi ohjattua kuntosaleilua ryhmässä, mutta olen epäillyt aloittaa, kun en haluaisi vielä "jäädä kiinni" tästä raskaudesta, eli en oikein haluaisi jättää mitään liikkeitä tekemättä.

Mulla on tyttötoive, mutta veikkaan vahvasti poikaa. Ultrakin antoi vähän viitteitä pojasta. Toisaalta hyvin samanlaiset fiiliset kuin LuckyLucialla, eli olen tottunut olemaan poikien äiti, joten se olisi tuttua ja turvallista, eli molempi parempi ja tosiaan pääasia, että on terve.

Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!

AnnaOnni 14+2
 
AnnaOnni: Mä teen vielä kaikkea, paitsi jalkaprässiä. Sitäkin voisi tehdä vielä, mutta salilla, jolla käyn, prässi on sellainen punttikorstojen vehje, johon epäilen jääväni jumiin, joten en ole sitä tehnyt. Sen sijaan kyykkyjä käsipainojen kanssa tulee tehtyä. Joskus saleilla on jalkaprässejä, joissa liike tapahtuu vaakasuoraan. Sellaisella tein jalkaprässiä edellisessä raskaudessa vielä mahan alkaessa näkymään kunnolla. Jalat pidin toki kunnolla leveällä ja painot maltillisina. Se kait se tärkein asia koko punttailussa on, ettei liikaa ala painoja laittamaan ja muistaa kuunnella omaa oloa.

Vatsalihasliikkeiden osalta tuntuu olevan kaksi koulukuntaa, toiset suosittelee tekemään, toiset ei. Minä teen taas niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Alaselkää ja yleensäkin selkää kannattaa tehdä monipuolisesti. Ja hei, laita googleen "Parsakaaliprinsessa", pääset Kaisa Jaakkolan blogisivulle, jossa hän kuvaa omaa treeniään vielä viimeisilläänkin raskaana.
 
  • Tykkää
Reactions: AnnaOnni
Riiviöiden äippä, olen todella pahoillani! Kovasti voimia! :hug:

Täällä on joulut vietetty ja nyt odotellaan uutta vuotta. Miehelle kokosin joululahjaksi sen isyyspakkauksen ja se oli kyllä menestys. Keräsin siihen vaikka mitä ja tilailin netistä kaikkea, hintaakin pakkaukselle taisi tulla noin 150 euroa... Ups :p Parit kotibileet olisi tiedossa huomiseksi ja varmaan sitten kaupungille katsomaan ilotulituksia. Lupasin olla kuskina, niin mies voi muutaman kaljan juoda. Lomaa ollaan vietetty ja vielä olisi viikko jäljellä. Unirytmit ovat ihan sekaisin, mennään noin 1:n aikaan yöllä nukkumaan ja herätään siinä 10-11 aikoihin :) Unettomuudesta ei täällä ole toistaiseksi mitään tietoa. Olen kyllä aina ollut hyvä nukkumaan. Mutta saas nähdä kuinka hankalaa on sitten viikon päästä yrittää kääntää unirytmiä töihin sopivaksi, eli n. klo 6 herätys ja nukkumaan 22-23 aikoihin. Mutta nautitaan nyt vielä tämä viikko :)

Täällä oli keskustelua neuvola- ja lääkärikäynneistä. Minulla on takana 3 ultraa: vu, neuvolalääkärin ultra sekä nt. HUS:n alueella ollaan ja meillä tähän raskauden seurantaan kuuluu yhteensä 3 neuvolalääkärikäyntiä, joissa ultrataan ja katsotaan alapään tilanne muutenkin, sen lisäksi nt ja ru, sekä perus neuvolakäynnit. Nyt tammikuun lopussa tulee 3. neuvolakäynti. Näissä on ilmeisesti paikkakuntakohtaisia eroja. Minulla on käytössä se kotidoppleri ja se on kyllä rauhoittanut tämän panikoitsijan hermoja kiitettävästi. Kuuntelen noin joka toinen päivä sydänääniä ja joka kerta olen ne saanut kuulumaan. Nyt äänet kuuluvat jo paljon ylempää, mitä alussa.

Liikkeistä, muutaman kerran olen noin viimeisen viikon aikana tuntenut semmoista kutitusta, joka tulee mahan sisäpuolelta, joten veikkaan, että ne ovat niitä hentoisia liikkeitä. Kunnon potkuja odotellessa :) Dopplerilla kuunnellessa on nyt joka kerta kuulunut semmoisia ääniä, että vauva varmasti potkottaa sitä anturia oikein kunnolla. Mutta itse en niitä kyllä vielä tunne.

Maha on kasvanut ja näyttää minusta jo ihan vauvamahalta. Normaalilla löysemmällä neuleella ei pysty vatsaa enää peittelemään, vaan sieltä alta se pullistelee.

Olen kyllä päässyt niin helpolla tämän raskauden kanssa, että oikein ihmettelen, voiko näin helpolla päästä. Alavatsaa välillä vihloo kummallisesti, olen tulkinnut nämä kohdun kasvukivuiksi. Muutaman kerran on huimannut oikein kunnolla, kun nousen äkkiä ylös seisomaan, meinaa siis pyörryttää. Mistä mahtaa johtua? Verenpaine ei ole liian alhainen, pyörii siinä 121-140/78-90, eli mieluumminkin liian korkea. Hemoglobiini oli 122, eli ei senkään kai pitäisi olla liian matala. Liikkumaan olen pystynyt vielä tosi hyvin, toissapäivänä käytiin miehen kanssa reippaalla 1,5 tunnin kävelylenkillä, eikä tuntunut missään. Tosin ylämäissä hengästyttää paljon helpommin. Salillakin olen pystynyt käymään ja tekemään ihan kunnon painoilla käsi- ja jalkaliikkeitä. Vatsalihasliikkeitä en ole tehnyt, kun jostain luin, että niitä ei saisi tehdä, paitsi lankkua.

Rakenneultra on 17.1. Jännittää! Meinaatteko kysyä sukupuolta? Me meinataan, jos vaan näkyy. Poika-tyttötoiveista, ei väliä, kunhan terve lapsi tulisi. Tämä kun on meidän ensimmäinen.

Huomenna poksuu muutkin kuin raketit ;)

Karoliina & Kepa 17+6
 
Sukupuolesta kahden pojan jälkeen kyllä sitä vähän (salaakin) toivoi että olis saanu kokea sen tytön kasvatuksen ja ne prinsessajutut mut olen toki todella onnellinen kolmannesta pojasta :heart: Ja ennen kaikkea että kaikki olisi lapsella hyvin!

Lyde no just bugia mä täällä oon katsellut sitä uusinta Buffalo -mallia mustana tai petroolin värisenä. Saa nyt nähdä tilaanko ne Hollannista sit keväämmällä. Oliks muuten sun ystävällä jokin tietty syy vaihtaa? Vikoja lähinnä etsin :D

S 17+4
 
Saisko vielä liittyä mukaan? :) 6 lapsi tulollaan ja la 30.6.
Raskasudiabetes ollut kolme kertaa, mutta nyt en jäänyt kiinni ainakaan vielä ekassa rasituksessa. Ajattelin kuitenkin vähän ruokavalio noudattaa. Seuraava rasitus sitten 24 viikolla.
 
Niin Karoliina81 paukkuu huomenna muutkin kun raketit :p Mulla myös toi doppleri ja kyllä se mieltä rauhoittaa kummasti :) välil saa etsiä hetken et löytyy äänet mutta kyllä ne sieltä sitten löytyy taas :) Meilläkin on tuo rakenneultra 15.1 ja meinaa tässä vaiheessa ruveta hieman jännittämään. Minä haluaisin tietää kumpi siellä on mutta mies ei :D mutta eiköhän hänkin helly vielä :D
Nukkumisesta, minä ainakin saanut ihan hyvin unta. Aamut kyllä menee aina aika pitkäksi kun ei ole pakko nousta ajoissa. Viime yönä kyllä tuntui että vaan pyörin ku illalla rupesi ahdistamaan vähän kaikki.. mutta tänään onneksi mieli rauhoittunut. Äitini juuri sanoi että turha niitä asioita nyt stressata :)

suza86 ja pikkupulla 17+6 :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Karoliina81
Sockervadd: Nämä ovat ystävälläni jo toiset vaunut yhdelle lapselle. Kolmannet jotka hän haluaa on kolmipyöräiset. Käsittääkseni hänellä kyse vaihtelunhalusta, uutuuden viehätyksestä ja siitä, että kolmipyöräiset ehkä toimivammat lapsen ja kahden koiran kanssa hölkillä. Enpä ole häneltä kuullut kuin kehuja näistä bugeista. Käyttökokemuksia voin jakaa vasta kesällä ;)

Meillä on salaista tyttötoivetta kahdesta syystä, poika meiltä jo löytyy ja ainoastaan tytölle ollaan keksitty nimi joka miellyttää molempia. Jos poika päättää tulla, niin joutuu painamaan mietintämyssyn niiiin syvälle!
 
  • Tykkää
Reactions: Sockervadd
Mä oon ainakin ollut tyytyväinen Bugaboon vaunuihin :) Kasaaminen/kuljettaminen on vähän erilaista kuin muissa vaunuissa, koska noissa irrotetaan aina se vaunu/ratas-osa erikseen, mutta ei se ole sinänsä haitannut (ihan niin pieneen tilaan ei tietty mene kasattuna). Meillä on lisäks Emmaljungat, joita on käytetty pääasiassa talvella ja kun esikoinen oli talvivauva, niin ulos nukutettiin niissä ja pehmeässä kantokassissa.

Täällä kärsitty taas jo 3 päivää migreenistä :/ Toivottavasti alkaa vähitellen helpottaa raskauden edetessä. Esikoisen odotusaikana jäi nimittäin kokonaan migreenit pois.

Eltsu 13+5
 
Hei! Uni maistuu, kun saisi vaan nukkua. Missä vaiheessa ootte jäämässä äitiyslomalle? Oon ite miettiny jäisinkö varhennetulle koska töissä on jo nyt tosi raskasta, ja maha vaan kasvaa koko ajan. Töissä vihloo ja repii ihan kunnolla ja kotona supistelee välillä :/
 
Eilen lääkärineuvola käytynä ja ihanaa oli kuulla taas sydänääniä. Pikkuisia potkuja ja siipien kutitusta tuntunut viikon päivät ja niitä ihana iltaisin odotelle :) Masu kasvaa ja kaikki käy todellisemmaksi. Ihanaa!
Me ei aiota hirveesti ostella vauvalle uutta. Itse, kun nautin kierrätyksestä ja inhoan kulutusjuhlaa. Vainut saadaan veljen perheeltä, vanhat emmaljungat, mutta siistit sellaiset. Samoin sänky tulee sieltä. Ensimmäiset pikkuvaatteet on jo tuotu taloon ja nuita pussukoita saapuu vielä monta ennen kesää :) Kirppareitakin kierrellään! Ja kolmen lapsen äitinä tiedän, ettei pikkuinen oikeasti hirmusti mitään tarvi...hyvin vähälläkin pärjää. Toki tiettyjä asioita on uutena ostettava..pullot, rintapumppu jne on sellasia mitä en kierrätettynä ostaisi.
Äippälomasta...itse en varhennettua ottaisi vaan, jos olo käy tukalaksi sitten haen saikkua. Itselläkin raskas työpaikka, joten loppuun asti on varmaan turha haaveilla työnteosta.
Toivotaan kaikille meille ihanaa tulevaa vuotta ja paljon rakkautta ja tarrasukkia jokaiseen perheeseen!
 
No niin. Kaikki mukavasti tässä osoitteessa.

Nellineiti75, olen paljolti samaa mieltä sinun kanssasi. Lapsia kun on jo useampia, niin todellakin tiedän että vauva on tyytyväinen kun saa maitoa, lämpöä, hoivaa ja unta. Niillä pärjätään hienosti.

Minä olen ajatellut ainakin ostaa pienelle uutena kunnon vaunut (kokemusta löytyy yhdistelmien osalta Emmaljungista, Teutonioista ja Brioista, suosituksia otetaan vastaan...) ja turvakaukalon. Otan varmaan äitiyspakkauksenkin, vähän meinasin ensin kyllä kurkkia että minkälaista sisältöä sieltä on tulevalle vuodelle tulossa. Uudet pakkauksethan tulevat jakoon nyt kevättalvella ja paketin sisältö julkistetaan siinä samalla. Vaatetta sitten ostelen vauvalle tarpeen mukaan.

Tarvikkeita myös, meillähän ei ole koskaan pulloja, pumppuja tai tutteja tarvittu, niin niistä en tässä vaiheessa tiedä. Liinavaatetta on vauvalle jonkin verran säästössä, luulisi niillä pärjäävän. Kaiken kaikkiaan luulen, että kovin kummoisia lisähankintoja ei tarvita. Ruoka ja vaatetus on kuitenkin se peruspilari vauvan elämässä. Ja ne vaunut, joiden laatuun kannattaa kyllä satsata. Ainakin jos vähänkään kävelee tai muuten reissaa ilman autoa.

Itselläkin kutittelua ja liikehdintää tuntuu koko ajan. Ei epäilystäkään. Nautin joka tuntemuksesta. Ei siis tarvita eikä tarvittu doppleria :)

Ja tuosta saikusta. Näin ajattelen itsekin, että jos en oikeasti jaksa olla töissä toukokuun 20. päivään asti, mikä hyvinkin on mahdollista, niin sitten jään aikaisemmin töistä pois. Saikkua kyllä saa, jos sitä oikeasti tarvitsee.

Töissä olen ja pian taidan lähteä kotiin päin. Viimeistään puoli neljältä. Liukuva työaika on aika kiva juttu, etenkin näin erikoispäivinä.

Oikein mukavaa vuoden vaihdetta!

LL, rv 14+6
 
Vuoden viimeistä viedään. Tämä onkin ollut aika täysi vuosi ja taitaapa ensivuodestakin tulla melkoisen ohjelmarikas. Ainakin remontti jatkuu talon yläkerran tekemisellä asuttavaksi ennen juhannusta. Rautakaupassa onkin jo tullut käytyä muutaman kuukauden tauon jälkeen tilailemassa tavaraa ja ostamassa maalia.

Eilen oli jäätävän järkyttävä huono olo ja illalla päänsärky paukahti vielä lisäksi. Tänään sitten taas ei mitään vaivaa (vielä). Kerran olen joutunut turvautumaan buranaa tukevampaan lääkkeeseen migreenin kanssa ja kauhulla odotan sitä aikaa, kun pitäisi oikeasti panadolilla pärjätä. Edellisessä raskaudessa löysin itseni eräänä aamuna terveyskeskuksen ensiavusta kipupiikkiä saamasta. Migreeni oli siinä vaiheessa kestänyt useamman päivän ja yön. Usein sanotaan, että migreeni helpottaa raskausaikana, mutta sitten on se pieni vähemmistö, jolla se pahenee ja minä kuulun siihen ryhmään.

Tavaroista, kahden lapsen jäljiltä on jo vaikka ja mitä entuudestaan, joten isoja hankintoja ei tarvitse tehdä. Ehkä vaatteiden värikoodia muuttaa, jos tytöt saavat pikkuveljen. Kummasti vaan ovat tuota punaista/vaaleanpunaista nuo vaatteet, joita tytöt ovat saaneet. Trikooliina ja parit kestovaipat pitäisi jossain vaiheessa kotiuttaa lainasta, mutta eipä noilla vielä ole kiire. Oma vaatetus sen sijaan alkaa kohta aiheuttamaan hankintoja. Olen muutamia odotukseen sekä imetykseen sopivia mekkoja alkanut himoitsemaan ja taidan kohta pari klikkausta tehdä. Lähimpien kaupunkien valikoima ei kuitenkaan suuren suuri ole ja ainakin yhdet juhlatkin ovat tiedossa kevättalvella eikä siinä vaiheessa maha enää piilossa pysy.

~Annales
 
Täällä jälleen uusi mamma rohkenee liittyä mukaan, sivusta olen seuraillut jo pidemmän aikaa. :) Esikoista odotellaan, takana 1 keskenmeno elokuussa -13. Kuvotus ja väsymys jokapäiväisiä seuralaisia, jospa pian helpottaisi. Massukin alkaa näyttämään jo vauvamasulta. : ) Liikkeistä en tiedä, luulen tunteneeni jo jotain hyvin hyvin pientä liikehdintää, mutta onko sitten ilmakuplia vai vauveli, en tiedä. ;) Muutaman pienen hankinnan olen jo tehnyt, käytetyt vaunut ja kaukalokin ovat tiedossa. Malttamattomana odotan uuden äitiyspakkauksen julkistamista, onko sisältö millainen.

-Nelina ja pieni 15+5

Nelina/1.lapsi/27/la 27.6
 

Yhteistyössä