**Kesäkuun kullanmurut 2014** Helmikuussa

Onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille <3

Sitten taas omien vaivojen kummastelua, heräsin viime yönä ihan kauheaan tukehtumisen tunteeseen. Pelottavaa...mieskin pelästyi kun hinguin pari minuuttia kun tuntui että en saa ilmaa. Olenkohan saanut uniapnean tai johtuikohan närästyksestä, onneksi en ollut yksin :(. Täytyy maanantaina soittaa neuvolaan, varmaan johonkin lisätutkimuksiin pitäisi mennä.

Odottava73 22+1
 
Ikean pinniksestä että sängystä kokemusta..poitsulla on ollut molemmat Leksvik nimisenä. Pinnis oli sellainen kaunis puinen ja toimiva, laitaa ei tosin saanut alas (ainut miinus) ja sen saa kahteen korkeuteen ja ensisängyksi muuttui laidan poisoton jälkeen - niin ja ilman ohjeita ei niin vaan kasata. Arvata saattaa onko ohjeet hukassa! :/ Tällä hetkellä saman merkin jatkettava sänky käytössä.
 
Isonalle, aika monet sinun ajatuksista on pyörinyt myös minun päässä.
Ahdistaa muakin tää kehon paisuminen ja neuvolassa painon kyttääminen, ja kun tulee syötyä aika huoletta kaikkia herkkuja :(
Ja jotkut asiat saa mut niin ärsyyntymään! Nytkin tekis mieli soittaa anopille ja kiljua sen typeryyttä kun kohtelee meidän lapsia niin ajattelemattomasti ja epäreilusti verrattuna muihin lastenlapsiin. Ja oikeasti jos saisin sanottua asiani niin tää asia lakkais ees vähän vaivaamasta mutta kun en voi soittaa, siitä syttyy vaan kauhea sota. Sanon kyllä kun näemme tai laitan miehen puhumaan niille.
Mutta pointti oli siis se et ärsytyskynnys on kovin matala :(

MMMJ, olen miettinyt teidän tilannetta ja jo kauan on pitänyt jotain kirjoittaa, mut siis tsemppiä kovasti siihen ultraan! Aika paljon teitä on koeteltu.

Romanssi rv22+2
 
Mä olen muuten ihan hyväntuulinen, voin ihan hyvin, tykkään elämästäni ja siedän lasten typeryyksiäkin jopa mutta miehen naama v*tuttaa ja lujaa!!
Vois viedä edes roskapussin joskus mutta ei vahingossakaan ole tippaakaan hyödyksi. Lapset tekee melkolailla enempi kotitöitä jopa vaikka laiskoja ovat hekin.
Tekisi mieli laittaa ilmoitus jonnekin että "vaihdetaan typerä puoliso mihin tahansa hyödylliseen, tai oikeastaan vaikka hyödyttömään".
Käyn töissä, olen raskaana, pakkaan muuttoa varten ja teen koko huushollin kotityöt ja kauppaostokset yksin, pyykkään, teen ruoat, siivoan ja raadan kuin elukka, puhumattakaan että hoidan yksin lapset ja laskut. Ois kiva saada edes jotakin kunnioitusta ja onko joka vknloppu oltava miehen jossakin hengaamassa kavereiden kanssa ja bilettämässä, kysynpä vaan? Ensin lupaa olla kotona vaikkapa klo 20 ja sitten ilmestyykin klo 23 kun ei huvittanut edes ilmoitella missä on. Aaaarghh!!
Toivottavasti kellään muulla ei mene puolison kanssa näin huonosti, masentavaa. Tuli jotenkin ihan puun takaa ja näin ollaan menty jo aika monta kuukautta. Nyt kuulemma saan hoitaa koko muutonkin yksin kun edellisenä iltana on jotkut ryyppäjäiskinkerit. Niin ja kaikki vika on kuulemma minussa tottakai. Tuntuu että ei kiinnosta koko vauva toista pätkääkään :headwall:
 
Puolison vanhemmat ei oo onnitellu meitä vauvasta, koska ne on uskovaisia ja koska me ei olla naimisissa, ne ei ilmeisesti hyväksy, että meille tulee "avioton" lapsi.. Ihan uskomatonta paskaa, mutta minkäs teet. Se surettaa puolisoa tosi paljon ja ollaan asiasta riideltykin, mun tekis mieli puhua kans suu puhtaaksi, mutta enhän minä voi niitä alkaa arvostelemaan. Mua surettaa taas puolison puolesta, varsinkin kun minun vanhemmat on aivan onnessaan tulevasta lapsenlapsesta ja se ero näiden "mummuloiden" välillä on kuin yöllä ja päivällä.

ÄitiKohtaNeljälle: oletkos ottanut siippaa vakavaan puhutteluun? Kuulostaa aika ikävältä ja sinulle rankalta tuo teijän homma, auttasko esim. parisuhdeterapeutti tai edes yhteinen keskusteluaika neuvolan tätille? Monesti kolmannen osapuolen läsnäolo vois auttaa, kun siinä ei tule niin helposti "puhuttua suuta puhtaaksi" ja tilanteesta ei voi paetakaan. Olis pakko nostaa kissa pöydälle.

MMMJ, minä oon aina luullu, että omphaloseelet on Suomessa nykyään niin hyvin todettuja ja kirurgisesti hoidettuja, että mitään vaaraa ei vauvalla ole. Toivotaan, että seuraavassa ultrassa tulisi hyviä uutisia ja saisitte jatkaa loppuodotusta hyvillä mielin!

Odottava73: toivotaan, että kyseessä on vain just joku apnea/närästys ym. Mulla on välillä ollut hankala hengittää selällään jos maha on täynnä, tuntu ettei keuhkot pääse laajenemaan. Olitko selällään nukkumassa kun ahdistus tuli? Mitä jos kyse oli siitä sykkeen alenemisesta, joka johtuu siitä, että kohtu painaa alaonttolaskimoa ja pää ei saa tarpeeksi verta? Oon kuullu, että 16 viikolta lähtien kannattaa välttää selällään makuuta just sen takia, että voi tulla tosi huono olo äidillä, jos pää ei saa verta.
 
Viimeksi muokattu:
Odottava73 mulla tuli kans yhtenä yönä muutama viikko sitten kaksi kertaa peräkkäin tuollainen kuvailemasi tilanne, ja itse yhdistin sen närästykseen. Siitä lähtien olen luovuttanut ihanan, mutta matalan tempurtyynyni miehelleni ja alkanut nukkua kahden paksun tyynyn kanssa. Ihan selvästi vähentänyt närästystä ja sitten tarvittaessa rennietä. Se olo mihin heräsin oli kauhea, juuri että tukehdun. Hetken aikaa meni paniikissa ennenkuin uni saavutti uudestaan :/

Minulle tuli tällä viikolla uusi ihana raskausvaiva, josta en olekaan ikinä ennen kärsinyt. Nimittäin peräpukamat. On harvinaisen epämukava tapaus! Ja tämä tuli aivan yks kaks, vaikka vatsa ei ole ollut kovalla tai mitään.. Onneksi oli jo helpottanut seuraavalle päivälle kun pääsin apteekissa käymään, mutta nyt on salva varmuuden vuoksi ostettu!

Tänään alkaisi viiden päivän työputki, ja jo nyt jännittää miten sen kestän näitten turpoavien jalkojen kera. Auts! Työkengätkään ei mene enää jalkaan, vaan on pitänyt vaihtaa nekin. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! :)

Katann & PAM22+2
 
Kyljelläni taisin olla, kuorsaan kyllä välillä kovasti mutta iltaisin on tuntunut että röyhtäilen kauheasti ja tuntuu että mahanesteet valuu kurkkuun :p. Tunne oli karmaiseva, eilisillaksi koitin kaikki mahdolliset keinot, eli sängynpää koholle, nenähuuhtelua, apteekista nestemäistä gavisconia ja iltaruoka klo 18, puuro maidolla.

Ja onneksi yö meni hyvin <3, ois kauhea ryhtyä pelkäämään nukkumista :)

Odottava73 ja PikkuPoika 22+2
 
Viimeksi muokattu:
ÄitiKohtaNeljälle: todella ikävä tilanne teillä! Kannattaa ottaa asia puheeksi ja kertoa ne asiat johon toivot muutosta! Mä ripustan muuten roskapussin eteisen ulko-oven kahvaan että varmasti päätyy ulos asti ;) Tuo muuttoa edeltävä ryyppyreissu pitäs nyt miehenkin tajuta peruvan!! :/

Redwing Bb: Voi apua! Eivät onnitelleet? Mulla sotii näissä uskonasioissa usein tämä suvaitsemattomuus muiden tekoihin ja päätöksiin vaikka eikö uskonnot peräänkuuluta juurikin tätä! :/ Kurja tilanne, auttaisiko miehen sana vanhempiinsa?
 
Paljon on koeteltu kyllä tämän raskauden kanssa. Mutta jotenkin sitä vaan yrittää pysyä positiivisenä ja ajatella että kyllä me vauvan kans tästä selvitään. Mulla on onneksi maailman ihanin perhe. Minun vanhemmat on vasta vähän päällä 40-vuotiaita ja isovanhemmatkin 60-70 vuotiaita, että tukiverkkoa ei puutu! Minun tilannehan on tosiaan, että yksin ootan pikkuprinsessaa, koska mies jätti minut kun halusin pitää omfaloselee-vauvan... Että tämmöstä tänne! : /

Tuosa huonotuulisuudesta kärsitään myös täällä. Kauheat itkuraivarit saa vedettyä kyllä ihan joka asiasta. Auta armias ku yks aamu paahdoin viimeisen kaapissa olevan paahtoleivän ihan mustaksi, eka itku, sitten raivo ja lopuksi rupeaa omat touhut jo naurattaan :D

Kiitos tsempeistä kaikille ja Redwing blackbird omfaloseelet ovat onneksi hoidettavissa. Vakavampia tapauksia voivat sitten olla ne muut rakennepoikkeavuudet, mitkä rakenneultrassa selviää, jos sellaisia on. Tai sitten ne kromosomipoikkeavuudet, joita tässä tapauksessa ei onneksi löytynyt :)

Tsemppiä kaikille siihen odotusaikaan ja erityiset tsempit niitten miesten kans, niitten naama se aina tuppaa ärsyttään! :LOL:


MMMJ ja kovasti potkutteleva pikkuprinsessa 20+3

EDIT Kysymys vielä loppuun! Onko teistä kukaan ostanut/aikooko ostaa sitä uutta Bebancare-voidetta mitä mainostetaan? Mitä luulette tehoaisko se yhtään raskausarpiin? Jotain öljyä ostin, mutta sen imeytymiseen menee ihan liian kauan, enkä viitti kovin kauaa alastikkaan pyöriä kotona :D
 
Viimeksi muokattu:
MMMJ: minä olen ollut erityislapsen yksinhuoltaja vauva-ajasta asti. Hyvin olen yksin saanut ko. lapsen kasvatettua reippaaksi alakoululaiseksi ilman isänsä minkäänlaista apua. Kyllä sinä pärjäät jos olen minäkin pärjännyt :hug:
Siihen nähden jos nyt lähtee ukkoni lätkimään niin ei paljoa huolestuta jäädä "normaalin" lapsen yksinhuoltajaksi :)
 
Huoh, ultraa odotellessa... Noh, huomenna on sekin edessä, vihdoin ja viimein. Meillä mies on ollut reissussa koko viikonlopun ja yksin olen tuusannut lasten kanssa kotona. Eikä tämä väsymys ainakaan ole pirteänä minua pitänyt. Epäilyttää auttaako rautakuuri yhtään. Eikä auta lakkoileva pyykkikone, jota ei voi käyttää ennen varaosan hankkimista ja paikalleen vaihtamista.

Minäkään en jaksa olla vastailemassa omaa oloani koskeviin kysymyksiin. Vaikka raskaus näkyy ulospäin, ei niin kait se sitä tarkoita, että olen jokaiselle puolitutulle velvollinen olostani kertomaan? Tai kuuntelemaan arvioita mahan muodosta ja lasten määrästä. Ärsyttää jo ajatuskin aiheesta.

Sitten olen vielä onnistunut kehittämään itselleni ahdistuksen edessä olevasta sektiosta. Esikoisen kohdalla päädyttiin synnytyssalista leikkuriin, toisen kohdalla päätöksen teki lääkäri synnytystapa-arviossa ja nythän ei enää muuta vaihtoehtoa ole. Olisihan se ollut kiva kokea alatiesynnytys loppuun asti, vaikka tietysti lapsen ja minun terveys menee synnytystavan edelle kuten kuuluunkin. Ääh. Toivottavasti huomenna ei mitään ihmeellistä ultrassa selviä ja juhannuksen jälkeen toivun sektiosta yhtä nopeasti kuin aiemminkin.

Joku muuten mietti kestovaippoja, meillä on ollut käytössä molemmilla ja edelleen aiotaan jatkaa. Toiveissa on saada kuopus ennen kesää pois vaipoista, jotta ei ole kahta vaipatettavaa yhtäaikaa.

Mietin muuten tässä yhtenä päivänä, että aika on kulunut viime viikkoina hurjaa vauhtia raskauden osalta. Ensin alkuvaiheessa tuntuu, ettei viikot kerry millään ja nyt sitten ne taas juoksevat. Puoliväli on tullut ihan yhtäkkiä. Kohta se on äitiysvapaa edessä. En tosin uskalla ajatella sitä vielä, sillä töissä on hirmuisesti tekemistä ennen kotiin jäämistä.

Annales 20+2 (kai)
 
  • Tykkää
Reactions: lily-rose
MMMJ, kuulostaa kamalalta tuo ratkaisu mihin miehesi on päätynyt. Onneksi sulla on tukiverkko ympärillä.
Minä välillä tosiaan mietin näitä raskauden tuomia ikäviä juttuja kuten edellisessä viestissäni kerroin, mutta täytyy sanoa että kuitenkin rakastan tätä kaikkea ja toisaalta harmittaa kuinka nopeaa aika menee, vaikka odotankin innolla jo töistä pois jäämistä.
 
Tarvikkeista en oikein osaa sanoa, että mitä tarvitaan. Alustavasti olen miettinyt, että joku kantoliina tai -reppu, imetystyyny, sähköinen rintapumppu, sitteri... Mutta ehkä näitä ei kannata hankkia ennen kun vauva on syntynyt ja tiedän, mitä tarvitaan. Mitään tarvikkeita meillä ei siis ole, paitsi amme, joka saatiin siskolta. Ai niin, ja kaverilta sain lainaan turvavyön alentimen, jota olen nyt käyttänyt autossa pari viikkoa. Alakerrassa ajattelin vaihtaa vaipat kylppärissä ihan pesukoneen päällä (semmoinen pehmustettu alusta siis siihen päälle) ja sitten yläkertaan, missä on meidän makuuhuoneet, tulee vauvan huoneeseen hoitopöytä, koska yläkerran kylppärissä ei ole mitään tasoa, missä vaippoja voisi vaihtaa. Me ei taideta ryhtyä tuohon kestovaippahommaan. Mies on sitä vastaan, joten kertisvaipoilla varmaan mennään. Onko kukaan muu muuten harkinnut sen kätkythälyttimen hankkimista? Taidan olla vähän neuroottinen, mutta taidan semmoisen hommata. Vaatteita alkaa olla jo iso ikean kassillinen eri kokoisina. Mieskin osti viikonloppuna vauvalle ihan oma-aloitteisesti pari bodya, pari paitaa ja farkkuhameen. Niin sööttejä kaikki :)

Onko selällään nukkuminen siis kielletty raskausaikana? Minä nimittäin nukun joka yö ainakin osan yöstä selällään. Ei tunnu pahalta eikä epämiellyttävältä. Nukun kyllä myös kyljellään. Neuvolassa ei ole tästä mainittu mitään.

Nuppu, mulla oli virtsatientulehdus heti hedelmöittymisen jälkeen. Sain lääkekuurin ja meni sillä ohi. Todella kivulias, selkää särki ihan kunnolla. Toivottavasti ei tule uudestaan.

Heiduli89, mä sain neuvolasta verenpainemittarin kotiin, jolla seurailen itse arvoja. Mulla on kans sitä jännitystä, kun lääkärissä tai neuvolassa mitataan, niin aina on paljon korkeampi paine. Kotona mittaillessa oon saanut ihan hyviä tuloksia, 123-132/70-80, neuvolassa on kahtena viime kertana ollut n. 140/90.

MMMJ, mä niin toivon, että sulla ja vauvalla menee hyvin loppuun asti. On kyllä inhottava temppu sun mieheltä. Senhän pitäis olla sun tukena! Pidän peukkuja, että rakenneultrasta tulee hyviä uutisia!

ÄKN, voi miten inhottava tilanne siellä. Kyllä minäkin ottaisin miehen puhutteluun tuossa tilanteessa ja kysyisin, mikä hänelle on tärkeintä, kaverit ja ryyppäjäiset vaiko perhe. Paljon jaksamisia sulle!

Tänne ei kummempia, eilen käytiin 1,5 tunnin kävelylenkillä ja meni hyvin, vaikkakin vauhti on selvästi jo hidastunut. Niitä Bumbleride-yhdistelmiä käytiin katsomassa ja niihin varmaan päädytään. Niiden kanssa voi käydä juoksemassa ja ne ovat tosi kevyet (7 kg) ja näppärät.

Karoliina & Kepa 23+5
 
Tuleva mummi on hankkinut meille jo valmiiksi Brion kirsikanvärisen pinnasängyn ja sitterin. :D Taitaa olla enemmän innoissaan kuin itse vielä. :) No onhan tämä pikku tyttönen esimmäinen lapsenlapsi. :) Joo mullekki annettiin neuvolasta mittari mukaan ja tiistaina täytyis soittaa neuvolalääkörille itä lukemia oon saanu. yläpaine hyppii 81-94. :/ Ne voimavara laput saatiin täytettäväksi tällä viikolla ja niitten läpikäyminen neuvolassa olis sitte 4.3. Kaikkee ne haluavatkin tietää. :) Nimiä ollaan nyt viikonloppuna mietitty kamalasti ja saatiin hyvät sointuvat nimet. :D täytyy vaan sitten katsoa sopiiko tyttöselle ne nimet kun hän syntyy. :)
 
Moi kaikille :) Yritin taas kahlata kaikki jutut, kunpa vielä muistaisi ne...

MMMJ: :hug: Paljon voimia sinulle.

Redwing blackbird: No mä lähinnä luin pari blogia ja sen perusteella niihin päädyin. Lisäksi tilasin ne Hollannista, ja postikulut oli huimat 15,00 € :D Pitääpi sitten vaikka kokemuksia sulle kirjoitella, kun vaunut saapuu, jos sitten vielä mietit niitä.

Tosta rasvailusta, en aio ostaa tota mainostettua voidetta, oli aika arvokasta ja apteekin perusvoiteilla ihan mennään. Voihan niitä arpia tulla, vaikka miten rasvailis...

Täälläkin kyllä masu kasvanut hurjaa vauhtia, huomenna sitten neuvolaan... Alaselkä alkaa välillä kenkkuilee, on välillä päiviä ettei ole hyvä seisoa eikä istua..
Närästystä on täälläkin, hirmu tarkkaan saisi katsoa mitä syö, mutta onneksi renniet vielä auttaa...

Jaksuja kaikille tasapuolisesti uuteen viikkoon :)

Amy & masuasukki 22+3
 
Heippa kaikki! Saako liittyä vielä mukaan ? Löysin vasta nyt ryhmänne ja täällähän on tosi vilkasta keskustelua ja ihanan tsemppaavaa porukkaa! Olen tähän asti roikkunut tuolla vauva.fin ryhmässä. Onko näitä keskusteluketjuja siis 2, kun tän lapsen odotus -forumin alta löytyy tuo pikkukakkonen kesäkuussa -ketjukin ? Sori, blondi ei tajuu :D

Tänään viikkoja siis 20+4 ja rakenneultra ylihuomenna! Laskettu aika 26.6. Ikää 24 vuotta ja esikoista odotamme :) Synnytän ulkomailla.

Liikkeitä en vieläkään tunne, mutta kuulemma ihan normaalia ekaa odottavalle?? Istukka ilmeisesti edelleen edessä..

Maha on vielä tosi pieni eikä ulkopuoliset arvaa mitään :) Semmoinen minipömppis.
 
Tervetuloa vain mukaan Malaika_mama =) En ole sen enempää perehtynyt noihin muihin ketjuihin, mutta tuo pikkukakkonen ketju taitaa olla toista lasta odottaville... ?!?!

Joku kyseli selälleen nukkumisesta... "Selinmakuuasennossa vauva ja kohtu saattavat painaa äidin selkärangan päällä olevia verisuonia niin, että äidin verenpaine laskee.." OIkeasti kun rupesi lueskelemaan asiasta, niin neuvot vaihtelee hurjasti. Jotenkin tuntuu, että ihan stressi tulee, jos kaikkea koittaa niin noudattaa, joten ainakin itse kuulostelen mikä tuntuu hyvälle, ja varmaan tosiaan loppuraskaudesta kun masu painaa enempi, niin on tukalaakin nukkua selällään. Mene ja tiedä ;)

Amy & masuasukki 22+3
 
Viimeksi muokattu:
Malaika_mama, tervetuloa joukkoon! Tuo Pikkukakkonen kesällä 2014 tosiaan taitaa olla toista lasta odottaville, eikä siihen ryhmään luoda uutta keskusteluketjua kuukausittain kuten tähän Kesäkuun kullanmurut -ryhmään. Veikkaisinpa että keskustelu on myös vilkkaampaa tässä ryhmässä. Moni toki kirjoittelee kumpaankin.

Selällään nukkumisesta - joitain on ohjeistettu että tulisi välttää viikkojen 16 jälkeen, toisille ei taasen ole edes mainittu asiasta. Itse olen sillä linjalla että teen just niin mikä tuntuu hyvältä. Yleensäkään en pitkiä aikoja nuku selälläni, vaan olen kylkinukkuja. Mä nukun niin huonosti yöni että herään kipuiluun ja ääniin ja milloin mihinkäkin, joten uskon että heräisin myös mahdolliseen jalkojen jomotukseen jos sellainen selällään nukkumisesta aiheutuisi. Vatsa on mulla todella suuri jo, mutta silti vaan makoilen puoliksi vatsallani välillä, ihan vaan koska tuntuu selässä hyvältä saada olla niinkin päin välillä. Viime kerrasta muistan että loppuaikoina vatsallaan makuusta sai vain haaveilla niin nyt yritän vielä ottaa irti kaiken minkä voin.

Ääh, mulla ei oo mitään raportoitavaa. Edelleen vaan himassa ja seinät meinaa kaatua päälle ja kaikki on kenkusti. Braah.

Lettu ja Kornelius 23+5
 
Tervetuloa Malaika_mama! :)

Tänne ei mitään uutta, neuvolassa käyty tänään ja sain raskaustodistuksen töihin vietäväksi. Sokerirasitukseenkin varasin ajan ja se on 4.3. Seuraava neuvolakäynti onkin sitten lääkärille maaliskuussa.

Paino on nyt yhtäkkiä alkanut nousemaan reippaammin ja se vähän ahdistaa :/ Tätyis enemmän kiinnittää huomiota ateriakokoihin ja lisätä ruokavalioon kasviksia ja vihanneksia. Helposti tulee ahdettua itsensä täyteen vaan ruokaa ja jätettyä kasvikset kokonaan pois! Roskaruokia ja muita herkkuja oon pyrkinyt syömään vain kerran viikossa. Joskus tosin vähän lipsahtaa kun tekee mieli jotakin hyvää :whistle:

Sairasloma luultavasti jatkuu supistuksien ja selkäkivun takia, keskiviikkona on taas työterveyslääkärille aika. Ainiin ja sainhan mä neuvolasta lähetteen fysioterapiaan jos siitä jotain apua ois :) Alkaa kyllä tää kotona olo jo tylsistyttämään.. Terveydenhoitaja kuitenkin kehoitti ottamaan rauhassa ja lepäilemään kun niitä supistuksiakin on ollu. Jospa tossa jossain vaiheessa uskaltais taas mennä kokeilemaan työn tekoa.

Mukavaa maanantaita kaikille!

elpukka & papu 22+4
 
Noniin tervehdystä! Etusivun listalle voipi päivitellä sinisellä poika - niin selkeät munaskuukkelit oli hällä ettei toista ;) Kaikki hyvin, jokunen päivä oli kasvussa edellä oletettua muttei lähdetty LA-päivää muutteleen. Epäilee että koska ekan kanssa mentiin kunnialla pari viikkoa yli lasketun niin, niin tekis tämä tulevakin. Kuis monella on mennyt näin?

Ja kaupoilta ei takertunut matkaan mitään! Mä en enää osaa..?!

Niin ja tervetuloa uusille :)

Sabsu/20+2
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: NancyC
Moi! Tervetuloa uusille, inksulainen ja malaika_mam :)
Tämä päivä olis voinu jäädä välistä..poika kuumeessa ja mulla on pissa-ja hiivatulehdus, jee. Peräpukamat senkun kasvaa ja ummetus jotain kamalaa :(
Että tämmöistä tällä kertaa.
AB 21+2
 
Moi! Tervetuloa uusille, inksulainen ja malaika_mam :)
Tämä päivä olis voinu jäädä välistä..poika kuumeessa ja mulla on pissa-ja hiivatulehdus, jee. Peräpukamat senkun kasvaa ja ummetus jotain kamalaa :(
Että tämmöistä tällä kertaa.
AB 21+2
: D Anteeksi vaan mutta mua nauratti kun luin tän viestin! Siis oon toki myötätuntonen ja itseki oottelen, että millon mulle paukahtaa pukamat, kun vatsa ei tunnu vetävän yhtään.. Tässä vaan kiteyty semmonen elämisen kurjuus ja ihanuus! Mun pitää ottaa joka päivä Vi-Sibliniä, muuten mä varmaan halkeaisin. Sen avulla maha toimii hyvin, tosin se on ihan hirveän makuista, ekan kolmen kuukauden aikana en voinu ottaa sitä kun ne tuli ylös samantien. Nytki joudun ajattelemaan jotain aurinkoista kesäpäivää kun nieleskelen niitä purkan makuisia kitalakeen takertuvia hiutaleita.

Tervetuloa uusille!

Elpukka, mulla on kans nyt ollu kuukausi saikkua suppareiden ja etisen istukan vuoksi, onneksi kohdunkaulan kypsyminen loppu ja kaulaa tuli 1,5 cm takasin. Mä niin toivon, että pääsen takas töihin kohta, jos kontrolliin mennessä istukka olis noussut pois kohdunsuulta. On tylsää, ei jaksa tehdä mitään kun en oo uskaltanu ulkoilla, väsyttää koko ajan ja pahoinvointi tullut takasin. Pitää aina syömisen jälkeen mennä makuulle, onneksi se asettuu melko pian.

Tuosta selällään nukkumisesta, mä aina "löydän" itseni yöllä nukkumasta selällään, vaikka oon tukenu itteni tyynyillä kyljelleen. En oo siitä hirveesti stressiä ottanu, varmaan se iso maha sitten loppupuolella automaattisesti estää selällään nukkumisen.

Malaika_mama: Mun kaveri tunsi liikkeet vasta 22 viikolla, vaikka se on tosi hoikka ja sillä oli istukka takaseinässä, se on kai todella yksilöllistä.
 
Heips!

Tervetuloa uusille! :)

Täällä asiat rullaa omaan tahtiinsa, supistelee edelleen, mutta olen päättänyt olla stressaamatta niistä, kuten neuvolassa kehoitettiin. Lääkäineuvola on 25.2, joten maltan sinne asti odotella, siellähän sitten tehdään sisätutkimus. Kaikki muuten hyvin, rautakuuri piti alottaa kun hb 110, mutta söin vaan n.5 tabua ja lopetin kun vatsa meni kovaksi, jos vaikka alkais jokatoinen päivä ottamaan.. Muutenkin väsymys väistymään päin! Jee! :)

Täällä monet jääneet sairaslomalle ja haaveilevat äitiyslomasta, mä taas just haluan töihin! :D valmistuin joulukuussa ja koska olo näinkin mahtava, niin ehottomasti tahtoisin vielä pari kk tehdä töitä, olenkin menossa työhaastatteluun perjantaina, ja vaikka aluksi mietin että sanonko raskaudesta, niin meninhän sen puhelimessa möläyttämään.. Toivottavasti ei vaikuta töiden saantiin.. Nimittäin oli tarkoitus olla töissä tutussa työpaikassa, joka olikin luvannut töitä kevääksi ja nyt kun kuulivat raskaudesta niin eipä ole vuoroja ollut kuin yksi! Aika törkeetä, varsinkin kun vielä opiskeleva ystävä sai sieltä parin viikon pestin, ja mulle kerrotaan ettei mitään pitempää ole, turhauttavaa!

Täällä mieletön pesänrakennus käynnissä, muutto oli vuodenvaihteessa ja tietty nyt sisustan täällä mielipuolisena ja panikoin onko vauvalla varmasti tullessaan kaikki, mikä johtaa hamstraamiseen jo tässä vaiheessa mm. Tänään kävin ostamassa sitterin :D vaunuthan ostin jo viimekuussa, mutsyn 4riderit, ja ovat tosi ihanat :) loppukuun hankintalistalla on uusi ruokapöytä ja hyllyä makkariin, ens kuussa voisikin jo sijoittaa turvakaukaloon, meille tulee maxi-cosin cabriofix, kun käy sitten suoraan rattaisiin(adapterilla) :)

Sitteriksi valitsin tinylove rocker napperin, vaikutti käytännölliseltä, kun saa laidat ylös ja ikäänkuin kehdoksi, lisäksi tärinätoiminto ihan pakollinen, sillä mulla sekä mun äidillä on ollut paha refluksi/vatsanportin löysistymä syntyessä ja kestänyt mm. Mulla 9kk asti, että jos tolla sais itkua sitte ees vähän vähemmäksi niin olisin kiitollinen, mutta eipä maalata piruja seinille, voihan olla että vauva ei tätä "piirrettä" peri :)

Vauva potkii jo hurjasti ja mm. Viimeyönä en saanut potkuilta unta, kun potkii juuri tuonne alavatsaan ja kohdunsuulle ikäväs?i. Silti on ihana kun ei tartte panikoida ja olla dopplerilla jatkuvasti kuuntelemassa sydänääniä :)

tsemppiä kaikille ultraa odottaville! :)

Taniira ja typy 23+3 <3
 
Ja pakko vielä lisätä että minäkin raudan aiheuttaman vatsan kovaksi menon takia koin pukamista johtuvaa verenvuotoa toissapäivänä.. Meinas sydän pysähtyä kun huomasin pöntön olevan veressä.. Onneksi nopean tutkailun jälkeen selvisi ettei tullut emättimestä ja tajusin tilanteen, pahoittelut tarkasta kuvailusta :D

Minä ostin sitä bebantcare voidetta ja käytän n. Kerran päivässä tai harvemmin, haisee kamalalle(vaikka joku täällä aiemmin tuoksua kehui :eek: ), musta haisee ihan kissanomistajana :D mutta siis imeytyy paljon paremmin kuin esim. Öljyt, mulla on myös sitä öö.. Bio-oilia, mutta sitä en ole käyttänyt juurikaan hitaan imeytymisen vuoksi.

Täällä myöskin käytännössä yksin odotellaan, lapsen isä on alusta asti sanonut ettei aio osallistua ja on kyllä sanansa pitänyt(harmikseni), mutta jostain kummasta on sitten entinen/ eli nyt nykyinen ilmestynyt, ja halunnut osallistua tähän, mutta hänkin ulkomailla töissä, ja lomilla n. Kerran kuussa, eli käytännössä siis täällä pääsääntöisesti ihan vaan minä ja vauva, mutta en koe jääväni mistään paitsi, vaikka kyllähän tämä välillä laittaa mietityttämään, mutta elän päivän kerrallaan ja yritän olla stressaamatta. Kesä ja vauva näyttää mihin tämä elämä tästä lähtee kulkeutumaan. Kaikesta huolimatta onnellisempi olen kuin aikoihin <3
 
Hei!

Ja tervetuloa uusille. Tänään on hyvä päivä. Vatsatauti on nyt ohi ja ruoka maistuu taas. Vauveli pikkuisen vilkastunut, mutta potkut varsin satunnaisia ja keveitä vielä. Mies ja varsinkin kuopus haluaisivat jo kovasti tuntea potkuja käteensä, mutta itse alan jo vaipua epätoivoon, että tuleeko ne ikinä niin vahvoiksi. Tuo kuopus tässä vaiheessa mellasti mahassa jo siihen malliin, että liikkeet näkyivät ulospäinkin.

Tori.fistä oon yrittänyt bongailla yhdistelmävaunuja, yhdet jo meni ohi suun. Ensimmäiset kestovaipat tulee ihan näinä päivinä postissa. Hoitonurkkausta olen jo suunnitellut kodinhoitohuoneeseen ja eilen käytiin vanhemman pojan kanssa kaikki säästetyt pienet vauvanvaatteet läpi. Viimeksi kun niitä kävin läpi muistan itkeskelleeni, ettei meille enää vauvaa tule. Silloin mies oli ehdottomasti sitä mieltä ja ehkä itsekin olin sille kannalle silloin kääntymässä. Nyt olen hirveän onnellinen, että tähän vielä päätettiin lähteä.

Närästys on alkanut täällä nostamaan päätään ja samoin tuon vatsataudin päätteeksi, ripuloinnin jälkeen, myös peräpukamat tekevät tuloaan. Mielestäni ne on kaikkein ikävin raskausvaiva.

Synnytyksen kivunlievitystäkin olen jo hiukkasen miettinyt, vaikka tokihan tässä on vielä aikaa sitä pohtia. Nimittäin veikkaan, että yli menee tämäkin. Esikoinen syntyi rv 40+2 ja kuopus 41+5, eli hyvinkin saattaa olla heinäkuu pitkällä kun tätä synnytellään. Esikoisesta sain epiduraalin juuri ennen ponnistusta, siihen asti menin ilokaasulla. Kuopuksesta sain spinaalin hyvissä ajoin, ja oli vaikutus päällä ponnistaessa. Huomattavasti parempi kokemus oli tuo synnytys, jonka pääsin kokemaan periaatteessa ilman puudutusta. Tiesin koko ajan miten ponnistetaan ja mitä pitää tehdä, vaikka olin ekaa kertaa asialla. Kuopusta ponnistettaessa kätilö joutui neuvomaan milloin ja miten ponnistaa, kun olin aivan tunnoton. Molemmista ponnistusaika oli vain 2 min, eli nopeita ja helppoja silti. Nyt ajattelin, että jos vain pystyn ja uskallan, niin olisin täysin ilman puudutusta. Esikoisen epiduraali alkoi vaikuttamaan vasta kun poika oli jo maailmassa, eli periaatteessa olen sen jo kerran tehnyt.

Tällaista vuodatusta tällä kertaa.

AnnaOnni 20+2
 

Yhteistyössä