Neliapilalle onnittelut! :flower:
Paljon on tekstiä taas tänne ilmestynyt. Taas yksi huonosti nukuttu yö takana, mutta onneks jokainen yö on lähempänä h-hetkee. Olen tässä naureskellut noille viidakkokeskusteluille ja oma viidakkonikin tuli huollettua taas, vaikka säännöllisesti sen olen tehnyt vaikka näkyvyys hieman heikko onkin.
Esimaidosta sen verran, että mulle myös on sanottu, ettei sen nousu takaa vielä sitä, että maitoa tulee synnytyksen jälkeenkin ja itselläni ja parilla kaverillani on omakohtaista kokemusta tästä. Esimaitoa noussu suht hyvin raskausaikana, mutta maidon tulo hiipunu ku seinään lapsen synnyttyä.
Isyyslomasta...Meillä isäntä pitää sitten joskus, kun on töiltä hyvä sauma,varmaankin syksyllä. Silloin, kun esikoinen syntyi, isäntä oli isyyslomalla vauvan ollessa n.2-3kk. Ensin ajattelin kauhulla, että miten mä pärjään sen nyytin kanssa kahdestaan, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, oli ihan hyvä ettei isäntä pyöriny jaloissa. Sain rauhassa tutustua uuteen perheen jäseneemme ja opetella vaipan vaihtoo jne...eikä meillä isäntä kokenut jääneensä mistään paitsi. Ja kyllä meillä on aina ollut aikaa toisillemmekin, oli lomaa tai ei.
Lemmikeistä vielä...Meiltä löytyy itsepäinen corgi-herra, joka on paimentanut mua jo jonkun aikaa. On vaistonnut jo aikaa päivää sitten, että vauva tulossa taas tähän taloon - samoin oli kuin esikoista odotin. Vessaankaan ei meinaa yksin päästä, jos vahtivietti päälle pamahtaa. En usko, että tuo on moksiskaan uudesta tulokkaasta. Se vaan on kovaa aikaa, kun oon sairaalassa. Viimeksi oli niin onnellinen mun kotiinpaluusta, ettei vauvaa huomannut ennenkuin se alkoi itkemään ja oli aika hölmistyneenä ja nolona sen jälkeen. Corgin lisäksi meiltä löytyy kaksi tyttökissaa, jotka kovasti haluaisivat vaunuihin mennä nukkumaan, mutta aina tulee lähtö. Täytyy varmaan kasata vauvan sänky vähän aikaisemmin kuin mitä ajattelin, että saa ronteille opetettua ettei sinne ole mitään asiaa. Kun ovat aika uppiniskaisia molemmat leidit ja ovat saaneet meidän makkarissa vapaasti nukkua.
Maamuska, 36+4 muistaakseni