**KESÄKUUN KULLANKERÄT** lokakuussa

Kyllä se vierastamisen ajankohtakin voi näköjään olla yksilöllistä kuten kääntymiset ja muut.. meillä esikko vierasti joskus 2-4kk iässä mutta Nooa vaan jaksaa hymyillä kaikille.

Meillä pojasta kuoriutui yhtä helppo tapaus kuin siskostaan tuossa 2-3 kk iästä.. alkuitkut tosin aiheutti varmasti nälkä, siskonsa sai alusta asti Tuttelia.. :whistle:

Viime yönä herättiin kerran, vanhaan aikaan viideltä eli se on sitten vanha kunnon klo 4 se herätys jatkossa. Toivottavasti.. viikon poika on heräillyt kahden tunnin välein mutta jätettiin toissapäivänä kaikki muut pois paitsi maissi rinnan ja Tuttelin lisäksi ja sepäs tuntui tepsivän.. täytyy kokeilla porkkanaa (jonka epäilen aiheuttaneen heräilyt, esikolle aiheutti vain iho-oireita) joskus vähän ajan päästä. Pojan kakka oli vielä eilen oranssiin vivahtavaa eli loput vissiin poistui elimistöstä parin päivän viiveellä.

Toinen vaihtoehto heräilyille on sitten hampaat.. poika on saanut lähinnä yöksi lääkettä mutta annoimme nyt pari päivää jo ensimmäiseen "hammaskohtaukseen" Panadolia sillä logiikalla jos se päivän kipu tulee yöuniin.. no pari päivää saanut siis Panadolia kaksi kertaa päivässä.

Saatiin järkky löydös Fridalla toissa aamuna.. räkä oli myrkyn vihreää, mutta eilen suht normaalia ja nyt kun taas nukkuin hyvin + ei ole kuumetta/lämpöä, ei varmaan tulehdus.. tulehduslima eikö ole sellaista vihreän keltaista mönjää?
Muistelenko väärin että jollakin olisi myös ollut tällaista?
Voiko olla maidosta.. ?

äää & Nooa kohta 4 kk + 3 vkoa
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitiäitiäiti:
Saatiin järkky löydös Fridalla toissa aamuna.. räkä oli myrkyn vihreää, mutta eilen suht normaalia ja nyt kun taas nukkuin hyvin + ei ole kuumetta/lämpöä, ei varmaan tulehdus.. tulehduslima eikö ole sellaista vihreän keltaista mönjää?
Muistelenko väärin että jollakin olisi myös ollut tällaista?
Voiko olla maidosta.. ?
Meiltä just viime viikolla lääkäri sanoi, että keltainen tai vihertävä lima on merkki bakteeritulehduksesta. Vaalea/kirkas lima on virusperäistä tai allergista. Eli jos on muitakin tulehdusoireita, kävisin kyllä näyttää lääkärille, että sais ajoissa lääkkeet bakteeripöpöön, jos tarttee. Tää oli siis terveyskeskuksen päivystyslääkäri, kun käytiin ton pojan hengityksen kans siellä.

Pikaista paranemista! :flower:
 
Me venytettiin Emman yöunille menoa (joka oli aika itkuista hommaa) ja siitä syystä kai heräsi ihan "oikeaa aikaan" eli kasin maissa. Mut ensimmäiset ja toiset päikkärit nukkui tuntia aikaisemmin. Eli se siitä "venytyksestä!!"

Nukutaanko teillä pitemmät päikkärit iltapäivällä vai heti ensimmäiseksi aamupäivällä? Emma yleensä nukkuu eka lyhyet, sit pitkät ja taas illasta lyhyet. Riippuu tieten miten ollaan menossa. Jos ollaan kotona niin kaava on yleensä aika samllainen.
Vauvan rytmejä moni kirjoitteli jo tänne mut en silloin niin noteerannut niitä.
 
Jotenkin naurattaa kun lukee näitä ihania "yksi herätys yössä" viestejä, ja "meillä nukutaan tällöin ja tällöin" :D Meillä nukutaan kun saadaan Alex nukahtamaan, syödään kun suostuu syömään ja just sen verran kun menee, saatetaan nukkua 10min tai sitten 2,5h (tuttirumballa, tietenkin). Anteeks aiempi katkera sävy, oon vaan ihan poikki!

Panadol ei tunnu paljoa auttavan noihin öihin, päivisin selkeästi rauhallisempi, joskin ruokailu on karmeaa karjuntaa. Syynä varmaankin nuo hampaat.. tai sitten ilma.. tai sitten tai tai tai.. eli ei tietoa. Veikataan hampaita kuitenkin. Ei suostu juomaan lämmitettyä korviketta, kaiken, mikä suuhun menee, pitää olla kylmää, tai tulee selkä kaarella superitku. Äskenkin heräs 30min päikkäreiltään valmiiksi karjuen ja söi 150ml :eek: MAM-pullosta jonka kaivoin esiin, että josko sitä koittais. Eli rauhoittui vain pullolle, mikä on IHAN uusi ilmiö..

Aina kun luulee tietävänsä tavan tehdä asiat oikein ja että poika olis tyytyväinen, menee kaikki häränpyllyä.
 
Maamuska kuulemma heränny "sian laulun aikaan" :LOL:

Pakko kysyä: Miten se sika laulaa?

Meilläpäin sanotaa et "kukon laulun aikaan" tai "tai sian pieremän aikaan."

Hiukan vierestä ja poikittain tää mun juttu mut oli kova halu kommentoida. :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja haikaraemo:
Alkuperäinen kirjoittaja äitiäitiäiti:
Saatiin järkky löydös Fridalla toissa aamuna.. räkä oli myrkyn vihreää, mutta eilen suht normaalia ja nyt kun taas nukkuin hyvin + ei ole kuumetta/lämpöä, ei varmaan tulehdus.. tulehduslima eikö ole sellaista vihreän keltaista mönjää?
Muistelenko väärin että jollakin olisi myös ollut tällaista?
Voiko olla maidosta.. ?
Meiltä just viime viikolla lääkäri sanoi, että keltainen tai vihertävä lima on merkki bakteeritulehduksesta. Vaalea/kirkas lima on virusperäistä tai allergista. Eli jos on muitakin tulehdusoireita, kävisin kyllä näyttää lääkärille, että sais ajoissa lääkkeet bakteeripöpöön, jos tarttee. Tää oli siis terveyskeskuksen päivystyslääkäri, kun käytiin ton pojan hengityksen kans siellä.

Pikaista paranemista! :flower:
Kiitoksia, tosin poika ei oireile muuten kuin tuolla nuhalla, nukkuu nyt siis hyvin ja päivisin on oma hymyilevä, virkeä itsensä. :D
Nyt kun niistettiin, tuli ihan kirkasta limaa.

Toisaalta tuo tumman myrkyn vihreä väri ei taida olla tulehduksen merkki vaan voisiko olla maito jotenkin mennyt nenässä tuon väriseksi kun ei friidailtu pariin päivään.. (mursin sormeni ja olin pari päivää too-si väsy ja univelkainen).. :snotty:
 
Illalla sängyssä väsyneenä maatessa alamaha heilui ja olin varma että nyt siellä on joku.. tosin tuli mieleen vasta tänään päivällä kun taas tuntui riehumista että eihän se vielä voisi potkia eli tulihan ne haamupotkut sieltä.. :whistle: ;)

Ai niin.. rypäleelle piti todeta että onneksi löytyi Toivoa.. (tosin kuulostaa rankalta uhmaiältä.. ;) )

Minulla tuli muuten rypäleestä mieleen Kana (Marianne Alanenko se oikea nimi oli).. =)

Elppa: tuleeko huonosti nukuttua.. ;)
http://www.iltalehti.fi/perhe/200810248283349_pr.shtml
(Mamitzun linkin takaa löydöstä.. :D )

Juu, itse pyysin kipsausreissulla nukahtamislääkkeitä ja mies on nyt hoitanut parina yönä vauvan, itse imettänyt kerran yösssä.. alkoi olla univelkaa ja tuon listan kohdat kaikki ruksittu.. väsyttää nytkin muttei enää niin paljoa että istualteen meinasi nukahtaa.
Eli eka kuuden tunnin putki unta tui sitten vedeltyä varmaan puoleen vuoteen.. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja maleha:
Maamuska kuulemma heränny "sian laulun aikaan" :LOL:

Pakko kysyä: Miten se sika laulaa?

Meilläpäin sanotaa et "kukon laulun aikaan" tai "tai sian pieremän aikaan."

Hiukan vierestä ja poikittain tää mun juttu mut oli kova halu kommentoida. :LOL:
Ei kai se sika oikeesti laula, mutta jos laulais, se kuulostaa siltä v-mäiseltä herätyskellon ääneltä. Joskus vuosia sitten,ku lähdettiin duuniin jo ennen viittä niin fixattiin vanhaa sanontaa duunikaverin kanssa eli kukon laulun aikaan täälläkin sanotaan niin ku oikeesti. Jaaha, pitäisköhän se sinne äänestämään raahautua.
 
äää- lukasin tuon jo muutama päivä sitten :) Syömisestä tai nälästä ei ole kyse, vaan hereille säpsähtämisestä, vaikka uninen on selkeästi eikä ruoka maistu.. Tutin kun saa suuhun niin heti nukahtaa (oli se sitten pullo, tai normitutti). Nytkin meni 15 jälkeen nukkumaan hurjan väsyneenä, takana parit 30min tirsat klo 6 jälkeen herättyään.. (kiukkunen ku ampiainen!!) ja jo 16 mennessä kävin laittamassa tutin.. sen jälkeen olenkin käynyt kolmesti. Äsken vaihdoin asentoa pojalle. Silmät on kiinni, mutta valittaa.. äsken oli vielä tuttikin suussa. Mikä siinä makuullaan voi sattua/tuntua ikävältä, kun ei tunnu nukkuvan?
Hitsit kun tietäis mitä tekee väärin, että poju sais nukuttua yölläkin..
 
Pitääkö teidän vauvat tuollaista "narinaääntä"? Eli pitkää valittavaa narinaa? Se on nyt meillä näköjään uus juttu. En oikein vielä tiedä onko jokin hätänä (väsy) vai testaako vaan uutta äänilajia. :/ Sitä tehdään leikkimatolla ja nukahtaessa.

Elpalle jaksuja ja muillekin väsynelle mammoille :hug: :hug:

Tänään maistettiin jälkkäriksi mun pakkaseen tekemään omenasosetta. Hyvin maistui sekin. Osaatteko sanoa miten kauan säilyy pakkasesta otettu sose? Siis ihan pelkkää omppua sisältää.
 
Voi elämä tää päivä on piiiiitkä |O Tahtoo nukkumaaaaan!
Mä oon ihan ketutuksissa ollu täällä aamusta asti, kun tuntuu etten oo nukkunu taas silmällistäkään viime yönä..
Ja kaiken kruunaa krapulainen äijä joka vetää ensin hirsiä 2.30-13.30 ja menee vielä päiväunille 17.00 ja tossa se sit kuorsaa ilosesti. VOI KIROSANA!

äh, ei mulla muuta :ashamed:
 
MP :hug: :hug: :hug:

Voi h****tin p****leen v***u! Eikö joku saakelin äänestysvirkailijaämmä ottanut taas asiakseen kauhistella miten VALTAVAN suuri Sofia on. |O |O |O Hänen hellantelttunsa kun ei ollut NOIN suuri vielä 8kk iässäkään. Mä en voi kyllä ymmärtää, että toi nyt olis tosiaan NIIIIIIN suuri. Mitathan oli 4kk 1vko iässä 64cm ja 7290g. Oikea JÄTTILÄINEN. Kattokaa nyt sitten, ootteko ikinä nähnyt NÄIN suurta vauvaa, ennen kuin ilmoitan sen sirkukseen. http://www.aijaa.com/v.php?i=2979808.jpg

V***u! Ja sori. Pakko tulla avautumaan, kun mieskin on töissä. ARGH!
 
Voiskohan tuolla olla maitoallergiaa? :eek:
Pidin parin päivän tauon soseista kokonaan kun piti saada nestettä poikaan, eikä tehny itkuille eroa.. Pitäisköhän huomenna ostaa purkki Tutteli Omneo:ta, ja testata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elppa:
Voiskohan tuolla olla maitoallergiaa? :eek:
Pidin parin päivän tauon soseista kokonaan kun piti saada nestettä poikaan, eikä tehny itkuille eroa.. Pitäisköhän huomenna ostaa purkki Tutteli Omneo:ta, ja testata.
Kannattaa kyllä testata. Koskas Alexilla alkoi nuo itkut?
 
Siinä 2,5-3kk iässä.. tossa tein Semperiin vaihdon NAN:stä , helpotti hetkeksi. Sitten vaihdoin Semperistä Tutteliin, ja 2vko kuluttua siitä paheni taas itkut.. Tuttelipohjaisat pepo-velliä on kokoajan syönyt , joten ajattelin Tuttelin olevan ok. Kun tuntuu ettei se noita hampaita itke, ne on vaan ärsyttävät (siis se "kipu"). Noi yöheräilyt on selkeästi jostain muusta johtuvia, kun hampaista.
Huijasin pojua torkuilla.. Otti sellaset 5min torkut tossa 18.30-18.40 välillä, ja sitten kun heräsi taas känisemään, pistin valot päälle ja ylös ja hirmuinen hymyily, kutittelu, päristely ja "voi ihana kun heräsit" jne. ja poju oli yhtä hymyä (oli syönyt viimeks 14-15 välillä..). Yökuteet päälle ja velli+semper (oli vielä kaapissa pari prk)- sekoitus, josta joi 120/200ml, ja perään meni kiltisti vielä pelkkää korviketta 60ml (kun velleille sano stop).

Sitä maitoallergiaa epäilin, kun alkaa jo 40-50ml kohdalla menemään ns. kasaan, eli vetää otsaa kohti polvia, tai päinvastoin, taivuttaa päätä taakse. Hypytys auttaa, näin pystytään jopa jotain juomaankin.. eli pää poispäin meikäläisestä reiden päällä istuen, ja pullo suussa pompitaan..

Soitinpa miehelle, että tules hiljaa kotio. Lähti 13.30 kavereiden kanssa katsomaan 15.30 alkavaa Liverpool-Chelsea- matsia.. Oli niin tuhannen humalassa, joskin tossa 150m päässä jo (olivat aluksi kaupungissa). Muistutin että huomenna on työpäivä, ja toinen sai kakkaslaagin :D Pyysin vielä antamaan kaverille puhelimen, joka kertoi että oli muutenkin saattamassa miestä kotio, ja kyllä, muistuttaa tulemaan hiljaa. Vierassänky on pedattu miehelle toiseen huoneeseen :p Enpä naputa menosta, oli sovittu jo pari viikkoa sitten, ja kiva kun sekin pääsee yksin vähän tuulettumaan, jaksaa sitten paremmin meidän kanssa kotona :)

Nyt on poju sängyssä.. peukut pystyyn parempien yöunien toivossa!! Nostin vielä pään päätä sängystä parilla pokkarilla, jos se auttais.. KAIKKI on tehty.

Kiitos myötätunnosta :flower: Ja anteeksi valitus, tää vaan vie kaikki voimat :ashamed:
 
Hei apua!!!!! Mulla tippuu ripset!!! Ripsiä lähtenyt toiseta silmästä jo jonkin aikaa ja nyt silmässä on jo kaks parin millin pätkää jossa ei ripsiä lainkaan. kamalaa!!!
Meikistä en usko sen johtuvan ku niin harvoin käytän silmissä. Taivuttanut olen melkein joka aamu monen vuoden ajan mut ei koskaan aikaisemmin tälläistä katoa ole ollut. Voiko hormooni toiminta vaikuttaa ripsiin?? Joillakin lähtee hiuksia, jos mulla lähtee ripsiä.... Epätoivoista! Sanokaa et tää on ohi menevää ja saan ripseni vielä takaisin. :'(
 
Alkuperäinen kirjoittaja maleha:
Hei apua!!!!! Mulla tippuu ripset!!! Ripsiä lähtenyt toiseta silmästä jo jonkin aikaa ja nyt silmässä on jo kaks parin millin pätkää jossa ei ripsiä lainkaan. kamalaa!!!
Meikistä en usko sen johtuvan ku niin harvoin käytän silmissä. Taivuttanut olen melkein joka aamu monen vuoden ajan mut ei koskaan aikaisemmin tälläistä katoa ole ollut. Voiko hormooni toiminta vaikuttaa ripsiin?? Joillakin lähtee hiuksia, jos mulla lähtee ripsiä.... Epätoivoista! Sanokaa et tää on ohi menevää ja saan ripseni vielä takaisin. :'(
Moni puhdistusaine on sen verran voimakasta, että aiheuttaa ripsien tippumisen. Eli kasvovedet ym. ;)
 
meillä ainaski toi pepo-velli aiheutti viel joku aika sit yöähinöitä..tai ainaki luulen niin....se peruna ei tälle meijan pojjaalle viel sovi :/ tiedän itekki mitä on heräillä koko yö johki ahinää ja puhuinaan...tuttia...maitoa...taas tuttia ja maitoa...tuttia :headwall: mä en edes muista mitä on nukkua nelä tuntia putkeen...ehkä viel jonain päivänä :whistle: :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elppa:
Sitä maitoallergiaa epäilin, kun alkaa jo 40-50ml kohdalla menemään ns. kasaan, eli vetää otsaa kohti polvia, tai päinvastoin, taivuttaa päätä taakse. Hypytys auttaa, näin pystytään jopa jotain juomaankin.. eli pää poispäin meikäläisestä reiden päällä istuen, ja pullo suussa pompitaan..
Meillä oli esikoisella moista käytöstä ja esikolle ei kelvannut kuin sopivan lämmitetty maito kun taas tämä pikkuveikka juo huoneenlämpöistäkin..
me kans epäiltiin allergiaa kun pulauttelikin kovasti ja kokeiltiin myös Omneoo mutta sitten se vain meni ohi.
Ja joskus tuota käytöstä aiheutti väsy, joskus vahingossa velliosalla annettu korvike.. :ashamed:
Ihan vain tällaisia iisimpiä vaihtoehtoja ajattelin ehdottaa.. =)
Toivottavasti ei ole allergiasta kyse.


 
Iltaa.

Kyllä on juu oikein sirkusainesta tän palstan jokainen vauva, niin "SUURIA" kaikki tuntuu olevan. En edes tiedä kehtaanko meidän Rasmuksen painosta puhuakaan mitään. Rasmusta punnittiin eilen kotivaa'alla tädin kanssa ja tulokseksi saatiin 9kg... :ashamed: Voiko se oikeesti pitää paikkansa?? Mä toivon todellakin, että ei. Tosin painavaltahan tuo poika tuntuu... No eipä kai tuo kotivaaka niin tarkka oo kuin se neuvolan... mut 9kg. Ja 5kk-neuvola meillä on 7.11. Et sitä siis odotellessa! Varmaan pistää th Rasmuksen laihikselle, jos nää punnitukset pitää yhtään kutinsa. :whistle: Eli haistatetaan vaan pitkät kaikille vaalivirkailijoille,jotka kehtaa arvostella lapsien kokoa.

Meillä alkoi päivä tänään ihan vanhan ajan mukaan. Eli 6.30 tätä nykyistä aikaa. Ennen siis on herätty n. 7.30. Ihan virkku se sillon jo oli ja turha yrittääkään laittaa poikaa sillon enää takas nukkuu. Monetko päikkärit teijän vauvat nukkuu? Meillä nukutaan tätä nykyä kolmet. Tässä viimesen parin viikon aikana yhet päikkärit on nyt sit tippunu pois, ja ne on iltapäikyt. Meillä on siis sellainen yliväsyny raivoova pikku herra täällä joka ikinen ilta. Siitä se varmaan sit johtuu (siis niiden päikkyjen puuttumisesta) et Rasmus nukkuu tosi huonosti nykyään yöt. Kitisee vähän väliä (unissaan), välillä kitisee tuttia tai muuten vaan pyörii ja kuulostaa siltä et olis hereillä. Ei se onneks syödä halua,mut hemmetin moinen rumba tuo meijän yö nykyään on.
Niin ja ne meijän pisimmät päikkärit nukutaan yleensä aamupäivällä ja ne on nykyään 1-2 h pituudeltaan. Päivällä/iltapäivällä nukutaan sit yleensä 2x20-30 min. Ja niiltä vikoilta päikkäreiltä heräillään n. 15.30 ja yöunille n.klo 20-20.30 eli se vika valveillaolo pätkä on todellakin aika pitkä ja väkisin nukuttamisesta ei siihen aikaan tuu kerta kaikkiaan mitään. Oon kyl miettiny, et onko sillä merkitystä, et meil isi tulee kotiin joka päivä klo 16-17 aikoihin ja se on aina niin kivaa. Ja poika on muutenkin kuin "hangon keksi" kun isi tulee kotiin, et sitä ei sit niin ku malteta enää nukkua siinä kohti mitään päikkäreitä. En tiedä! :eek:

Oltiin tänään kyläilemässä ja äänestämässäkin käytiin. Minä äänestän aina vihreitä, mies kokoomusta. Miestä kyllä piti melkein houkutella äänestyspaikalle, mut kyllähän tuo velvollisuutensa kansalaisean sai hoidettua. =)

Rebel
 

Yhteistyössä