Osanottoni ElinaMarialle ja Vivville :hug:.
Kiitokset kaikille tsemppauksesta. Kävin torstaina sydänultrassa ja Pipalla eli B-vauvalla on kaikki OK. Papulta eli A:lta kardiologi löysi 2 mm:n VSD:n eli kammioväliseinäaukon. Hyvät uutiset oli ne, että reiällä ei ole merkitystä vauvan kasvulle raskausaikana tai synnytyksessä. Ja vähän huonommat sitten ne, että aukko sijaitsee aika ylhäällä aortan lähistöllä alueella, jonka aukot ei yleensä itsekseen sulkeudu eli vauvalla saattaa hyvinkin olla jossain vaiheessa edessä sydänleikkaus. Leikkausta ja vauvan vointia aion kuitenkin murehtia vasta synnytyksen jälkeen, jos ja kun ongelmia ilmenee. Kontrollikäynti sydäntutkimusyksikössä on 10 viikon päästä.
Mom81: Jorvissa ollaan tuplaraskaudenseurannassa ja siellä seuranta jatkuukin Papun sydänviasta huolimatta.
Vauvojen sukupuolet oli tarkoitus salata sukulaisilta, mutta eikös miehen lörppä paljastanut ne heti omille vanhemmilleen eli koko suku tietää siltä puolen. Viimeksi kaksosille oli mietitty valmiiksi nimet, jotka oli tarkoitus pitää omana tietona ja ne mies laukoi vanhemmilleen synnäriltä soittaessaan. Toinen nimi vaihtuikin sitten ja tällä kertaa aion miettiä vauvojen nimiä vain omassa päässäni. Mies saa kuulla nimiehdotuksia vasta vauvojen synnyttyä. Pojille vauvojen sukupuolia ei ole ainakaan vielä kerrottu eikä myöskään mun sukulaisille.
En muista olenko tänne kirjoitellut äitiyspäivärahakoukeroistani. Meillähän kuopus täyttää 3 vuotta maaliskuun lopussa ja sain viime viikolla KELA:lta tiedon, että minun täytyy olla kuukausi töissä ennen sairasloman ja äitiysloman alkua, jos haluan äitiyspäivärahan määräytyvän palkan mukaisesti. Muuten tippuisin peruspäivärahalle. Eli kipin kapin ilmoittamaan töihin hoitovapaan keskeyttämisestä. Virkaani ei olekaan sijaistettu vuoden vaihteen jälkeen enää ollenkaan, joten pääsenkin varmaan aloittamaan työt heti halutessani eli koululaisten hiihtoloman jälkeen. Tuo KELA:n kuukauden sääntö on oikeastaan vain hyväksi mun tapauksessa. En olisi varmaan raatsinut laittaa kuopusta hoitoon, jos olisin voinut jäädä sairaslomalle suoraan hoitovapaalta. Nyt kuitenkin on pakko ja kuopus saa jatkaa hoidossa vauvojen syntymiseen asti. Ainoaan päiväkotiin, jossa on tilaa, ei ole kuitenkaan järkeä kulkea julkisilla ja matkaa on varmaan pari kilometriä, joten mies saa pääasiassa hoitaa hoitoonviennit ja -hakemiset.
Rintarepuista ja kantoliinoista: Lueskelin kuopuksen vauva-aikana, että rintareppu on OK silloin, kun vauvan jalat ei vielä aukea sammakkoasentoon eli noin 6 viikon ikään asti. Ergo ja Patapum ei ole rintareppuja vaan kulkevat kantorepun nimellä. Näitä ergonomisia reppuja voi käyttää 3-5 kuukauden iästä eteenpäin, kun vauvan reidet on kasvaneet riittävän pitkiksi siihen, että jalat pääsevät repun ulkopuolelle vapaasti koukkuun. Ergoon on tosin saatavilla pienten vauvojen kantamiseen tarkoitettuja vauvatukia, mutta sellaista en ole koskaan käytännössä nähnyt. Kantoliinalla voi kantaa ihan vastasyntyneestä lähtien, aloittelijoille suositellaan pitkistä liinoista trikooliinoja. Pitkä liina täytyy opetella sitomaan, mutta sillä vauvan paino jakautuu tasaisesti. Rengasliinassa ei ole niin paljon kangasta ja opeteltavaa, mutta siinä lapsen paino tulee kantajan toiselle olkapäälle, joten se ei isommalla lapsella ole kantajalle enää niin ergonominen. Rengasliina kannattaa hankkia avoimilla päillä, jotta sitä voi säätää portaattomasti. Pieni mainos varmaan sallitaan. Liinoja ja tsi-tarpeita voi tilata http://www.lastentarvikeaurinkoinen.com
Viipperältä utelinkin jo, että mistä Leilan tunnet?