*KESÄKUUN KULLANKERÄT* heinäkuussa

Ilmoittaudun vihdoinkin mukaan!!

Meidän prinssi syntyi kätilöopistolla 29.6 klo 00.32, paino 3555g ja pituus 52cm. Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan ja synnytyksen kesto oli täsmälleen sama kuin esikollakin, eli 6,5h.

Sairaalassa kaikki meni todella hyvin,vaikka etukäteen stressasinkin tota sairaala hommaa,kun sairaalan vaihto tuli täytenä yllätyksenä (kun se Porvoo on kesäsulun alla). Ei ihan mahdoton ajatus,että jos lisää vielä meille lapsia joskus siunaantuu,että kättärille synnyttämään menisin. Mutta luulen,että siihen muutama vuosi kuitenkin menee. Aika kultaa nuo muistat, vaikka hassua kyllä kuinka vähän sitä siitä synnytyksestä enää muistaa.

Ainoa huoli oli,että pojalla tulehdusarvo maanantaina nousi aika korkealle pitkän lapsivedenmenon vuoksi (tasan 18h) ja oli jo antibioottitiputus uhan alla, mutta onneksi arvo lähti laskuun ja tiistaina päästiin kotiin. Torstaina käytiin vielä Porvoon lapsipolilla kontrollissa ja arvo on laskenut normaalilukemiin.

Poika on syönyt todella hyvin ja olen päässyt kunnolla imettämäänkin ensimmäiset päivät. Nyt olen joutunut antamaan pari päivää lisämaitoa,koska ei ole saanut tarpeeksi maitoa. Pääasia että edes vähän saa rintamaitoa. Esikoistahan en juuri päässyt imettämään,koska maito loppui heti kättelyssä. Vauva pääasiassa nukkuu ja syö.

Esikoisen kanssa vaan arki ei ole lähtenyt rullaamaan yhtä hyvin. Kotiin tultuamme olen saanut kyllä hermoja venyttää. Pari ekaa päivää esikko oli kuin itse pääpiru, ei totellut yhtään mitään ja nyt vieläkin välillä iskee pieni piru kylään. Tuntuu, ettei millään saa sitä kuriin. Mutta kai se tästä, onhan tää uusi tilanne hänellekin. Alkaa vaan olla konstit vähissä,että miten sen kuriin saisi. Meidän esikko kun on savolaistakin kierompi ja eloisampi kuin elohopea ja tuhoisampi kuin ydinpommi, mutta niin herttainen kuin se nukkuu. On se välillä vauvan hoitoonkin halunnut osallistua eli kai se tästä...

Maamuska & prinssi 6 pvää
 
tÄÄLÖÄ KANSSA KUUMUUDESTA IHAN OUTO PÄIVÄ EILEN...Oltiin Hietsulla rannalla kavereita moikkaamassa ja vaavi nukkui pari tuntia vaunuissa.Sitten kukkui tunnin ja kotiin tultuaan nukkui puoli viidesta puoli 12 saakka yhdellä syötöllä...
No yö menikin sitten kukkuessa, täälläkin on tapana sillon tällöin olla aktiivisia 4-6 aikoihin. Kyllä iskää ja äiskää väsytti tänään...

Tsemppiä kaikille on muita lapsia, tuntuu että tämän yhdenkin kanssa on välillä niin hankalaa saati etä niitä olisi :kieh: useampikin....

Tuosta vihreästä kakasta ... meillä on nyt vkon verran ollut vihertävää kakkaa ja mahavaivaa vähän enemmän. Neuvolasta sanotiiin eilen että joillekin tulee ihan äidinmaidosta, itse jo kauhukuvia maalailin kaikenmaailman allergioista...

Oletteko muut törmäneet tähän vihreä kakka asiaan?

nyt päikkäreille kun mies on vaavin kanssa lenkillä :heart: ,
terkun renee ja vaavi 3vkoa +3pvää
 
Heippa pitkästä aikaa taas täältäkin!

Empä ehdi taas kuin muutaman rivin kirjoittaa, kun on vieraita tulossa kolmen aikaan ja pitäisi vielä ehtiä imuroimaan ja siivoamaan isommat sotkut ennen sitä.

Täällä tehtiin viikolla jotakin "hölmöä"... lainasimme appiukon asuntoautoa ja lähdimme lasten kanssa 3 päiväksi sillä retkelle. =) Ekaksi Ähtärin eläintarhaan ja sieltä Yyteriin... Matka meni yllättävän hyvin tuon alle 3 viikkoisen kanssa. :whistle: Mies jo suunnitteli uutta matkaa ensi viikolle, kun on vielä lomalla, mutta saas nähdä sitten...tuo pakkaaminen on minusta niin hurjaa puuhaa ja sitten taas se tavaroiden purkukin. :| Eilen tultiin ja kaikki kassit on vieläkin purkamatta. :ashamed: :whistle:

Täällä poku kasvaa hyvin. Terkkari kävi tiistaina ja pojalla painoa oli nyt 4150 g, kun syntymäpaino oli 4010 g. Nannilla tämä meidänkin poju kasvaa! Teen maidot pääosin jauheesta, kun joku viisas on joskus väittänyt, että siitä tulisi vähemmän masuväänteitä, kun valmiista korvikkeesta...onhan siinä hommaa enämpi, mutta ei mikään ylitsepääsemätön homma. :)

Nyt kyllä aion mennä siivoomaan, jotta täällä mahtuis edes kävelemään, kun vieraat tulee. :whistle: Illalla pitäisi mennä vielä pistäytyyn pojun kanssa yksissä häissä... miehen paras kaveri menee tänään vihille ja mies siellä touhuaa bestmaninä... me ei sitten lasten kanssa jaksettu lähteä... On pojussa kädet vielä niin kiinni, että ei siitä olisi lainkaan nauttinut...käydään vain illalla onnittelemassa, kun kerran ovat tuossa ihan muutaman kilsan päässä.

Nyt heido! :wave:

Rakkis ja Poju (huomenna 3vk)
 
En ole jaksanut vielä täällä vierailla, mutta nyt ilmottelen, että poika syntyi 27.6. Kokoarvioultraan mentiin ja lääkäri päätti sitten heti käynnistää synnytyksen. Kalvot puhkastiin 12.30 ja jäppinen oli maailmassa 18.25. Painoa 4190g ja 52,5cm.
Ilokaasulla ja epiduraalilla selvittiin. Epiduraalin eka yritys tosin epäonnistui ja sain siitä riesaksi mahtavan päänsäryn kahdeksi päiväksi. Olin siis melkein koko 2 päivää sänkypotilaana. Asia korjaantui vasta veripaikan laitolla siihen epäonnistuneeseen kohtaan selkäytimessä. Sitten vauvalla nousi tulehdusarvot ja hän joutui lastenosastolle vuorokaudeksi. Kaikki kuitenkin hyvin. Oltiin laitoksella 6 päivää.
Toisena päivänä synnytyksestä sain vielä kuulla isäni kuolleen, joten meillä on nyt hautajaisjärjestelyt ennen ristiäisiä :'( :'(
Käyn välillä lukemassa teidän juttuja, mun voimavarat on aika lopussa. Päivä kerrallaan.

kukikas, oltiin ilmeisesti laitoksella samaan aikaan. Mut tunnisti nuhjusesta olomuodosta ja siitä kun kuljin pää alaspäin sen päänsäryn takia...
 
Suuret onnittelut uusille vauvan saaneille :flower:

Kissantassu: Lämpimät osanotot isäsi kuoleman johdosta. Elämäsi on varmasti nyt todella rankaa. Kun hormoni tekee muutenkin elämän väsyneeksi ja jos siihen sattuu tuollaisia suuria murheita. Suuresti voimia sinulle ja perheellesi!

Täällä yllättäen eilen illalla kaveriperheemme houkutteli meidät mökille yhdeksi yöksi. No, siitä parin tunnin päästä olimme jo matkassa. Todella virkistävä homma! Mukavia tuollaiset extempore reissut. Tulipa sitten sieltä palattua siivottua koko taloa hetkessä.

Joku kyseli millaisia liinoja omistamme, mulla on hug-a-hug, vai miten se kirjoitetaan. Todella suosittelen, kun se on kapeampi, kun tavalliset trikooliinat - sen ansiosta helpompi sitoa ja ei ole näin kesällä kuuma (varsinkin jos on vaalea) ja se solmu on todella pieni. Sen mukana tulee sellainen sidonta dvd, jossa hyvin opetetaan sidonta-ohjeet.

Vauva nukkunut kokoajan kun tulimme mökiltä, sain sen ansiosta imuroitua ja järjestettyä lelut yms. tavarat. Nyt hän herää.. Joten hyvät lauantai-illat teille kaikille!

Reropera
 
Kissantassulle voimahali :hug: Rankkaan paikkaan osui :/ ja onnea nyytistä :heart:

Täällä on tänään huudettu koko päivä, ilmeisesti vatsa kovalla kun ei ole kakkaa näkynyt koko päivänä vaikka yleensä tulee monen monta kertaa päivässä.
 
Täältä löytyy tuttu porukka.

Meidän neiti syntyi 27.6 12.45 mitoilla 51cm ja 3685g.Oli reilut puol kiloo painavampi ku sisaruksensa.Siltikin synnytys sujui hyvin ja huudon,ilokaasun ja kohdunkaulapuudutteen avulla selvittiin.Tuli mieheenkin kauniita kynnen jälkiä muistoksi :LOL: .Hienosti valehteli supistusten voimetessa niiden jo olevan menossa ohitse.Sunnuntaina päästiin vihdoin kotia.
Neiti syö hyvin ja nauttii sisaruksistaan jos niin voi sanoa.Veljensä äänen kuullessa selkeästi kääntää päätään äänen suuntaan,sulosta.
kissantassu ;Siult on kalvot puhkastu ni mie oon huutanu siin toises huonees ku en saanu viel ponnistaa.Osanotto suruun :hug: .Onnea pojasta :hug: .Päivä kerrallaan eteenpäin. Mie olin se rillipää jolla hiukset sojotti joka suuntaan ja lojuin käytävällä ku oisin halunnu jo perjantaina kotiin.
 
Reropera jos teillä ei vielä ole kuivausrumpua, niin suosittelen hankkimaan semmoisen heti. Pelasti mun elämän. Ei meillä ainakaan mahtunut edes 2 aikuisen ja 2 lapsen pyykit kuivumaan käytännössä mihinkään. aina oli pyykkitelineitä ja puolikuivia pyykkeja ympäriinsä.

kapaloa kokeilin meitin kukkujalle, muttei siitä ollut mitään hyötyä.

Meillä kukuttiin tas viime yö. Vauva heräsi tuossa 1.30 aikaan, hörppi maitoa, ja katseli. Jos nukahtikin, niin heräsi heti, kun tissi irtosi suusta ja alkoi hillitön huitominen. Tutti ei kelvannut, tissi vain.
Ei itkenyt kuitenkaan, roikkui vain tissillä.
Tätä rataa jatkettiin sitten 7.30 asti, välillä torkahdettiin molemmat. Nälkä vauvalla ei varsinaisesti ollut, rinnan kaipuu vain. Lopulta mun oli pakko herättää mies vauvaa hoitamaan, kun vauvalta loppui uni kokonaa, ja alkoi olla paljon asiaa kerrottavana. Mulla taas oli silmät ristissä, enkä jaksanut enää valvoa.

Mies sitten seurusteli aamun vauvan kanssa, että sain nukkua :heart: olivat vähän nania juoneet pullosta, mulla oliki rinnat ihan tyhjän tuntiset, yön imetysmaratonin jäljiltä.

Varpajaisista meillä mies ei ole varpajaisia pitänyt, eikä taida pitääkään. se on tosi huono käymään missään, ja asutaankin niin korvessa, ettei täältä mihinkään pääsekään. Oon kyllä anonut, että kävis kavereineen jossain, mutta eipä se ole edellistenkään lasten varpajaisia viettänyt. -Ja hyvä niin, minäkin olisin vihreä kateudesta, että toisella on omakin elämä... Mulla ei oo :|

kotitöistä Meillä homma toimii normaalisti kutakuinkin niin, että minä hoidan kodin siivouksen, ja pyykit, sekä eläinten hoidon. Mies tekee pihahommia, korjaa koneet, lämmittää saunan, tekee puut sekä huolehtii tiskit.

Tämä näyttääkin muuten kirjoitettuna tosi pahalta, mulla on muka kädet täynnä töitä oikeasti, ja mies enemmänkin makaa sohvalla, mutta näin kirjoitettuna näyttää siltä, etten mä tee mitään :ashamed:

Käytännössä meillä on täysi kaaos koko ajan. Pyykkikone laulaa yötäpäivää, samoin kuivausrumpu, tiskikonekin on paljon äänessä, imurin kanssa on hiljaisempaa...

Päivisin siis pesen pyykit, kerilen enimpiä leluja ym. Miehen tullessa töistä mies jatkaa lasten hoitoa ja mää painun talliin hoitamaan elikot. (onneksi ovat näin kesällä laitumella). Mies laittaa lapset nukkuun, ja mää siivoilen sillä aikaa, kun mies lämmittää saunan. Sittenpä kello onkin jo 23, jos ei enemmänkin ja on nukkumaan meno aika.

kissantassulle osanotot ja haleja täältäkin päin. :hug:
 
Kissantassulle lämmin osanotto :hug: ja onnittelut vauvasta :flower: :heart: Miten se elämä osaakin heitellä laidasta laitaan tuota tunneskaalaa. Koitahan jaksaa!!

Mulla oli eilen ensimmäinen napanuoran venytys, kun olin muutaman tunnin kaverin polttareissa. Ihan hyvin meni. Eipä käyneet paljoa kotiasiat mielessä, kun luotin siihen että iskä hoitaa vaavin siinä missä minäkin. Ja hyvinhän heillä oli mennytkin. :heart: Kotiuduttuani tehtiin vahdin vaihto, ja mies lähti varpajaisiin. Kotiutui sitten kuitenkin jo puolenyön maissa, ja oli kieltämättä kotiutumiskunnossakin :LOL: Onpahan nekin nyt sitten vietetty.

Huiskahäntä mainitsi tuosta kuivausrummusta. Meillä kuivuri kyllä on, mutta en ole uskaltanut vauvanvaatteita sinne heittää kutistumisen pelossa (muuten kyllä kuivatan lähes kaiken sillä ). Ootteko te kuivanneet vauvanvaatteita kuivurissa, ja onko menneet kokoon? Noissa pikkuisissa vaatteissa kun jo sentinkin kutistuminen tekee aika paljon...

Kapalointia me käytettiin jo sairalassakin, ja alkupäivinä kotona. Nyt vauva rauhoituu jo muutekin, eikä käsien heiluminen enää häiritse uneen vaipumista. Mutta mielestäni on kyllä hyvä konsti vauvan rauhoittamiseen tarvittaessa.

Meillä on tytön taipeista iho mennyt rikki. Neuvolassa eivät suositelleet talkkia paakkuuntumisen takia. Ilmakylpyjä vain. Mutta ei tunnu niistä huolimatta paranevan lainkaan. Vinkkejä kaivataan!! :attn:

Ei sitten olla saatu vieläkään aikaiseksi niitä ristiäisiä alkaa järjestää. Huomenna sitten... :LOL:

Mulla on ihan mielettömän kipeät edelleen nuo sormien nivelet, kun niitä taivuttaa. Turvotus on kuitenkin mielestäni jo poissa. Jollain oli samaa vaivaa raskausaikana, nyt en muista kenellä.... :ashamed: Pitää varmaan ottaa puheeksi jälkitarkastuksessa. Onko kohtalotovereita tämän asian suhteen?

Ihanaa sunnuntaita kaikille!! :hug:

Tiivari ja Tyyppi the Maitovampyyri 2vko 2pv :heart:
 
Onnea kaikille vauvan saaneille!
Osanotto Kissantassulle :hug: ja onnea pojasta :heart:

Meillä on aika hyvin noi cuplatonit auttanut vatsavaivoihin,tosin on niitä on edelleen,mutta enää ei huudeta kurkkusuorana joka ilta.Tänään uskaltauduin antamaan taas d-vitamiinia,katsotaan miten käy...
Mulla tulee oikeesta rinnasta huomattavasti enemmän maitoa,kun vasemmasta.Onko muut huomannut tällästa eroa?

Bamse ja tyttö 3vko5pvä
 
Bamse Mä luulin että olen tulossa pöljäksi kun mietin että toinen tissi valskaa enemmän :D

Meillä ei ole niinkään vatsavaivoja mutta nuo kaulaläskit säilöö kamalasti tavaraa :(
Justiinalla on myös hormooninäppyjä mielettömästi ja korvanlehdissä löytyy keltaista "mähmää" joka tulee siihen heti takaisin kun sen pesen :|
Mitä se on?
Jaahas, komppaniassa kaikki heräsi!

Palaan taas :wave:
 
Bamse! Miulta taas tulee vasemmasta rinnasta melkein puolet enemmän maitoa kuin oikeasta :D
Täällä oli tytöllä eilen niin pahasti vatsa jumissa että yöllä päädyttiin antamaan lopulta levolackia hälle ku pakkauksessa luki että voi vauvoillekkin antaa, ja voi sitä paskan määrää sen jälkeen! onneksi ihan pienikin määrä auttoi! oltas varmaan muuten jo jouduttu päivystykseen lähtemää... Enpä anna tänää d vitamiinia, jos se vaikka vaikuttas.
 
Paljon onnea vauvautuneille :flower: :heart:

Suuri osanotto Kissantassulle :hug: rankkaa on varmasti :/

meillä viimeyö meni känistessä ja tississä roikkumisessa :/ Ja tänki päivän on tankannu parin tunnin välein, eikä suostuis rauhottumaan pitkille päikkäreille lainkaan. Koko ajan känisemässä :| Ihanasti on posket pyöristyny neidillä :D Kun vaan noi hormoninäpyt tykkäis lähtä pois. On meinaan aika kukertava näppyinensä =)

Bamse mulla ainakin esikon aikana tuli oikeasta rinnasta enemmän maitoa kun vasemmasta (lypsämällä huomas hyvin ). Nyt en osaa sanoa, vauva on tyytyväinen molemmista rinnoista :D
 
Hei!

Mulla on myös "eriparitissit", maitomääristä en osaa sanoa, mutta oikeasta rinnasta maito tulee paljon helpommin, syötän sen aina ensin, kun vasemmasta rinnasta syöttäessä, maito valuu oikeasta ihan solkenaan. Sama juttu oli edellisissäkin imetyksissä ja mulla olikin sellaset muoviset maidonkerääjät... Pitääköhän nytkin hommata?

Eilen meillä kärsittiin ensimmäiset kunnon vatsanväänteet, ei meinannut uni tulla illalla millään... Vaunuihin lullaamalla viimein nukahti.

Kissantassulle osanotto myös täältä :hug:

Ammu ja Mimuli 5 viikkoa =)
 
Ehtoota kaikille!

Kissantassulle osanotto, ikävä että sattui tähän saumaan. Onnea myös pojasta!

Täällä on ollut levoton iltapäivä, herra A tissitteli monta tuntia. Nyt on nukkunut parit pitemmät pätkät päälle, toivotaan että yö sujuisi edes jotenkuten...

Mulla ja on eripariset tissit, oikeasta tulisi maitoa vaikka kuinka, vasen on nihkeämpi vaikka siitäkin kyllä sitten parin tunnin tauon jälkeen tulee oikein hyvin. Syötän aina huonommasta tissistä ensin, jos se tuntuu tyhjemmältä sillä vaavin imeminen tuntuu tehoavan siihen parhaiten, antaa vähän aikaa imeä ja seuraavalla syöttökerralla siinä on jo paljon enemmän maitoa. Olen tehnyt aamupäivisin niin että pumppaan toista rintaa ja toisesta imetän samaan aikaan ja näin myös maidon tulo ja määrä on helppo huomata, mitä enemmän siitä imettää, sitä enemmän siitä saa myös parin päivän päästä pumpattua. Hassu juttu, mutta esikoisen kohdalla tissit oli toisinpäin eli vasen oli se parempi eikä oikeasta tullut läheskään yhtä hyvin maitoa. Ota näistä ny sit selvää :LOL: ...

Rauhallista yötä ja pitkiä unia kaikille toivottavat

Viipperä ja herra A 3viikkoa 5 päivää
 
Minäkin ilmoittaudun vauvautuneeksi :) . Tyttö syntyi 5.7. klo 6.54, mitat 4485g ja 54cm. Kaikki meni yllättävän hyvin ja nopeasti vauvan suuresta koosta huolimatta. Tänään jo kotiuduimme illalla. Isommat sisarukset ovat kovasti innoissaan vauvasta. Äiti ja isä vielä pyörryksissä synnytyksestä, ja onnen huumassa, vaikea uskoa tapahtunutta todeksi....
Nyt tutustutaan pikkuhiljaa koko perhe vauvaan. Kirjoittelen enemmän kun ehdin =)

väsynyt mutta onnellinen Suvihelmi
 
Suvihelmelle supersuuresti onnea! :) :flower:

Mulla on hassu lapsi. Radio rockia kuuntelin aina aamupäivisin kun tillitin konetta raskaana ollessani.. Nyt ei korporaation poikien äänet käy ollenkaan, musiikkia sen olla pitää. Äskenkin nukahti kesken Disturbedin :LOL: Pelottaa jo valmiiksi että minkälainen gootti tuolta pesiytyy!

Muuten ei oikein mitään uutta kommentoitavaa. Täällä ollaan paljon rennompia kun on totuttu jo ajatukseen että ensin rintamaito sitten korvike, ja pari yötä pelkällä korvikkeellakin menty kun mies on halunnut antaa mulle unta :heart: Mikäs siinä, äijä ainakin nukkuu hirmu hyvin kun on juonut 100ml lämmintä sapuskaa.

Elppa & Antsa 2vk 5pv
 
Onnea Suvihelmelle tyttövauvasta :flower: :heart:

Täällä jatkuu rauhallinen arki. Neiti on kovin tyytyväinen oloonsa. Syö, nukkuu ja seurustelee. Yöt klo 00-06 pääasiassa nukutaan, eli äippäkin on virkeä(hkö ). Mä olin oikeesti raskausaikana varautunut siihen, että vauva itkee koko ajan, ei syö eikä nuku kunnolla. Nyt olenkin ihan hämmentynyt :eek: Eihän tämä nyt tällaista voi olla. Joka päivä ajattelen, että huomenna alkaa vatsavaivat, koliikki tai joku muu... :whistle: Pitäisiköhän vähitellen alkaa ottaa rennosti ja nauttia tästä. :)

Missä vaiheessa olette alkaneet pitää vauvaa lattialla? Tai puuhamatolla? Vielä taitaa olla liian aikaista meillä, vai onko. Tyyppi on siis 2,5 vko. Tyhmiä kyselen varmaan taas, kun ei ole hajuakaan...sori.

Mukavaa alkanutta viikkoa koko porukalle! :wave:

Tiivari ja Tyyppi the Maitovampyyri 2 vko 3 pvä
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elppa:
Äskenkin nukahti kesken Disturbedin :LOL: Pelottaa jo valmiiksi että minkälainen gootti tuolta pesiytyy!
:LOL: :LOL: :LOL:

Alkuperäinen kirjoittaja Elppa:
Täällä ollaan paljon rennompia kun on totuttu jo ajatukseen että ensin rintamaito sitten korvike, ja pari yötä pelkällä korvikkeellakin menty kun mies on halunnut antaa mulle unta
Itsellä kanssa välillä kiusaus jättää yöllä imettämättä, ja antaa pelkkää pulloa. Mutta olikos se niin, että yöllä jotain hormoonia erittyy enemmän, ja se taas kiihdyttää tuota maidontuotantoa. Näin muistan jostain lukeneeni. Ja olen kyllä oppinut melko onnistuneesti nukahtamaan tuon imetyksen aikana. Neiti kun vetää tunnin samasta rinnasta, niin ehtii hyvin katsastamaan unet siinä välissä. :D Tosin päiväsaikaan istualtaan imettäessäni tuo on pieni ongelma, kun nukahdan niin, että pää retkottaa. Niskat siinä saa aika kipeiksi :x
 
Onnea uusille vauvautuneille! :flower:

Täällä ensimmäinen arkiaamu vauvan kans mennyt ihan normaaliin tapaan, siis kuin ennen vauvaa. Mies lähti siis tänään eka päivää töihin vauvan syntymän jälkeen. Oli tässä kotona ruhtinaallisesti 6 viikkoa. Eka isyysloman ja sitte 3 viikkoa kesälomaa. Vielä jäi loppu kesään pariviikkoa, kun esikoinen lähtee eskariin.

Tuosta rumpukuivaimesta. Meiilä on tuossa kodinhoitohuoneessa kellari, jonka edessä talvisin kuivatan pyykit. Siinä ne kuivaa yhdessä yössä. Olen tehnyt siihen sellaisen systeemin kuivatus telineistä, että siihen mahtuu 4-5 koneellista pyykkiä kuivaan. siinä tulee kellarista pikkasen raitista ilmaa ja telineiden yläpuolella on huippuimurin venttiili, johon imee kostean ilman. Todella hyvä paikka kuivattaa talvella. Kesällä se ei toimi yhtä hyvin. Mutta onneksi silloin voi kuivattaa ulkona. Nää on niitä vanhojen talojen etuja.. :kieh: Meillä kotona oli aikanaan kuivausrumpu, ja minä en sitä periaatteesta halua. Olen varmaan liian pihi, käyttämään sitä, kun vaatteet kärsii siitä niin paljon, ettei niitä vois sitte kierrättää nuoremmille lapsille. Kutistuu ja värit haalenee- Enkähalua että nuoremmat lapset kulkee nuhruisissa vaatteissa. Lisäksi vaatteista tulee paljon ruttuisempia. Olen niin laiska silittämään. Silittämiseltä säästyy, kun jaksaa hyvin laittaa kuivamaan.

Tuosta kodinhoidosta. Minä olen arjen saanut pyörimään helpoimmin, kun tekee kaikki samalla rutiinilla, samoihin aikoihin. Lapsillekin se tuo rauhallisuutta, kun he tietävät, että mitä minkin jälkeen tapahtuu. Samat rutiinit rauhottaa niin pienempiä kuin isompiakin lapsia. Ja ruoka puolen minä teen niin että keitän aina ruuan siihen kuin mies tulee töistä, joskus kolmen - puoli neljän aikoihin. Teen ruokaa aina 2 annosta kaikille. Seuraavana aamupäivänä sitten lämmitämme sitä, mies töissä ja minä täällä lapsille. Se rauhoittaa sitä aamupäivää tosi paljon, ja silloin ehtii piemempienkin kanssa ulos. Sitten kun pienemmät ovat päiväunilla on paremmin aikaa tehdä sitä ruokaa. Meillä nukkuvat ainakin niin pitkät päiväunet että siinä silti jää aikaa itsellekin. Varsinkin jos on isommat lapset on keksinyt itselleen hyvät leikit.

Mulla oli jonkun imetyksen aikaan tosi pahasti eripari rinnat, mutta nyt ne on suhkot samallaiset. Silloin se näkyi ihan päällekin päin. Pelkäsin silloin että jääköhän ne niin, mutta siiten kun lopetin imetyksen ne palautu samanlaiseksi. Nyt olen oikein ajatellut että imetän aina vuorotellen. Minähän aina imetän vain yhden rinnan, kun ei vauva jaksa toista syödä, se säästetään seuraavaan kertaan.

Vauveli on ollut nyt kokoajan tässä mun maha ja rinnan päällä, nyt meinaa väsyttää, ja tuoksuu epämukavalle... :( Täytyy mennä ottaan hajut pois..
 
Hei!

Uusille tervetuloa ja onneksi olkoon! :flower:

Oot kyllä Tiivari melko taitava, kun istualtaan imettäessä nukut, vaikka nukunhan se minäkin aina kun katon telkkua istuviltani et onko se nyt sen kummempaa :D Vauvan pitäminen lattialla lienee yksilöllistä niin ku kaikki muukin, mut paremmin varmaan viihtyy siinä vaiheessa, kun alkaa enemmän seurata ympärilleen ja pääsee itse jo vähän liikkeelle (esim. kääntymään selältä vatsalleen), jaksaa kannatella päätään ja näin... Meillä on nuo isommat olleet muistaakseni jonkun 3-4kk kun on pitempiä aikoja lattialla alkaneet viihtyä.

Täällä oli viikonloppuna markkinat. Lapset oli odottaneet niitä viikkotolkulla ja sinne siis suunnattiin, vauva vietti isin kanssa laatuaikaa kotosalla.Löysin paidan, joka on meidän iskälle kun nenä päähän

POHOJALAANEN OLLA-VERBIN TAIVUTUS

yksikön 1. : Moon oikias
yksikön 2. : Soot vääräs
yksikön 3. : Son aivan mettäs

monikon 1. : Moomma oikias
monikon 2. : Tootta vääräs
monikon 3. : Totta yhyren kerran

Ja tää on siis oikeasti vallitseva ajatusmalli täällä päin :D , tämmösen ukon kans oon päättänyt elämäni jakaa, vapaaehtosesti vieläpä... Ja mun lapsista puolet on pohojalaaskeeniä, notta repikää siittä!

Kivaa viikkoa kaikille!

Ammu ja Mimuli =)
 

Yhteistyössä