*KESÄKUUN KULLANKERÄT* Elokuussa

Meillä on tuo unirytmi muuttunut alun 6-8h unista niin, että n. klo 23 nukahtaa. Herää klo 3-4 aikaan syömään, ja klo 6-7 aikaan uudelleen. Jatkaa suoraan unia, kun on saanut pullon imaistua, eli on valveilla n. 15 min/syöttö. Klo 10 aikaan herää aamupesulle ja päivävaatteiden vaihtoon Hetken jaksaa olla pystyssä, ja nukahtaa sitten taas. Nyt on siis unilla taas. Neiti nukkuu sitten oikeastaan koko päivän n. 1-2h torkuilla läpi. Ei kovin montaa tuntia ole hereillä päivästä. Koska nukahtaa samantien yöllä uudestaan, ei syötöt mua kovasti rasita. Olishan se toki hienoa, kun alkais nukkua jonkun syötön ohi. No, ainakin varmaan sitten kun kaivetaan kiinteät sapuskat esiin parin kuukauden päästä. :whistle:

Nyt on vihdoin jälkitarkastusaikakin varattu ensi viikolle. Saas nähdä tuleeko "kitinää" lääkäriltä, kun ei meinata mitään ehkäisyä ottaa käyttöön. :/

Sammas ei vaan ota talttuakseen. Laitoin tänään teelusikallisen mehua suuhun suoraan lusikasta. Josko leviäisi koko suuhun paremmin kuin vanupuikolla levitettäessä. Toivotaan, että lähtisi pois, kun nyt tuntuu ilmaa olevan kovasti vatsassa. Luin, että tuo sammas aiheuttaa ilmavaivoja. Onneksi vatsa ei kuitenkaan ole kipeä, vaan neiti päästelee surutta ilmat pihalle. Meillä jokelteluäänet keskittyykin toistaiseksi suun sijasta takapuoleen :LOL:

Tiivari ja Tyyppi 6+3
 
Terppa kaikille :wave:

Ristiäise oli ja nimi sen verran harvinainen että laitan vain toisen nimen Yulia
Yhteensä justiina sai 3nimeä
Bailut oli kotona ja pappikin sai kahvia juodakseen :D
Kynttilä oli turkoosi.

Itkua tuskin kuuluu, silloin jos on väsynyt tai nälkäinen.
Helppo ja rauhallinen tapaus :heart:

Äitsykällä meinas tulla itku kun pappi kastoi :ashamed: oliko kukaan muu niin tunteikkaalla päällä? :xmas:

Vielä olisi -13kg tehtävänä :snotty: Sauvat vaan heiluu tuolla lenkkimaastossa ja koirakin nauttii kun mennään eikä meinata :D

Rinnat lopetin (vielä tihkuu) ja nyt on todella tyytyväinen lapsi/mammakin :)

Millään en kerkiä niin rustaamaan kuin te muut kerkiätte :ashamed:
Lukemassa kerkiän silloin tällöin käydä mutta muuten pitää kiirustakin kiireempää |O

Voikaa hyvin ja "nähdään" taas :wave:

Mamitzu ja Yulia (toinen nimi) :heart:
 
Hei vaan taas kaikille ja onnea nimen saaneille!

Meidän rintamalla ei hirveemmin ole mitään uutta kerrottavaa. Poika nukkuu, syö ja kakkaa. Välillä valvoo pidempiä pätkiä ja tykkää kovasti leikkimatollaan olla. Jonkun verran on alkanut ääntelemään, mutta ei se varsinaisesti vielä jokeltele. Joku tuolla aikaisemmin kirjoitteli sammaksesta, sitä meillä vielä jonkun verran on. Oon tuttia kastellu puolukkamehuun, jotta saatais se kaikki pois.

Itse kävin tänään jälkitarkastuksessa ja kaikki ok. Nyt on tavallaan tää raskaus ja synnytys suoritettu loppuun, ennen sitten seuraavaa...No, otin pillerit, että ei ainakaan vuoteen suunnitteilla ole. Menkat on varmaan mulla alkamassa, koska on pari päivää jo alaselkää jomottanut ja mahaa vääntelee.Esikosta alkoi menkat 6 viikon päästä synnytyksestä ja nyt on 5 viikkoo kulunu,että eiköhän ne sieltä ole tulossa.

Turvakaukalossa meidän poika viihtyy ihan hyvin. Samoin sitterissä. Kummassakaan ei mitään ongelmaa.

Huiskahäntä: Liityn kyllä mukaan laihdutuskampanjaan. Raskaus toi 20kg, joista 10kg lähtenyt ja vielä 10kg siis lähtöpainoon. Ja vielä siitäkin pitäis päästä alaspäin...mut jos edes sinne missä oltiin viime syksynä. Tuntuu vaan,että paino on nyt jymähtänyt, vaikka teen mitä niin ei mee alaspäin. No, oon aina ollu liian fanaattinen vaa´an vahtija, pitäis heittää koko vaaka roskiin niin ei tulis punnittua itseään kovin usein.

Päivän jatkoja!

Maamuska & pikku-ukko 5vko+1pvä

 
Heipä hei piiitkästä aikaan! Oon ollu muuton vuoks täysin netti pimennossa niin ikävä kyllä en oo voinu kuulumisia täällä vaihdella.. Ehkäpä vielä ehdin.. ?

Tyttö tulee siis ylihuomenna 7 viikon ikään. Tällä vko:lla vaavi on keksinyt tuon itkemisen jalon taidon, tähän asti ollu niiiin hiljainen.. Paitsi että on persoonaltaan kaikki-mulle-heti-nyt-tapaus.. ? Ja nukkua ei malttais lainkaan, ihan hirmuna tappelee aina unta vastaan.. :/

Selvittelen tämän oman napani tästä ensin.. ;)
Eli rintareppu on meillä suuressa suosiossa, samoin kuin kaukalo. Rintarepun haitta puolina se, että mun tissit on ihn läjässä kun sillä kannan, eikä tunnu järin kivalle. :/
Raskauskilot jäivät jo laitokselle, muuta muistoa raskaudesta ei omassa kehossa ole, kuin että masu nahka vielä hieman hassun näköinen..
Jonku verran tyär ruukaa porista, vähän jo jokeltelua muistuttaa ääntely ?
Ja ristiäiset ovat 16.8. ERITTÄIN pienimuotoiset. En jaksanut alkaa ressata suurten juhlien kanssa, vain vauvan isovanhemmat, tätit, sedät ja enot, heidän joukosta löytyy myös kummit.
Niin ja täysimetyksellä sinnitellään, mutta ei varmaan kovin kauan koska vauva niin hirmu nälkäinen tapaus ettei mun maidot kauaa vauvan masussa lämmitä.. :/
Sänkyhommista sen verran, että hiljasta on, jälki vuoto kun loppu, niin ei menny ku viikko niin alko menkat! Olin pikkuisen huuli pyöreänä, miten voi olla tosi!?!

Kiva että joillakin vaavit jo posottelee pitkiä unia! :heart: Täällä pisin unijakso ollut noin 5 tuntia, ihan kivasti sekin kyllä.
Ja sulosia nimiä pikkukaverit kuulostaa saaneen!

Onko olemassa joku ihme temppu millä vauvan sain kakkaamaan? tämä kun pihistelee tavaraansa sen viikon, niin kyllähän se alkaa vääntelemään jossakin vaiheessa..
Ja mitä siellä jälkitarkastuksessa oikein tehään..?

Toukkala & Toukka 6 vkoa & 5 pvää
 
Jälkitarkastuksessa multa terkka otti verenpaineen ja painon, sen jälkeen menin lääkärille, joka teki sisätutkimuksen ja kyseli vointia, minkä ehkäisyn haluan ym. Lisäksi multa otettiin vielä papa-koe, koska kuulun johonkin joukkotarkastusryhmään ja olis se pitäny ottaa jo muutenkin ku on jo kulunu muutama vuosi siitä, ku se on otettu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maleha:
Joko teidän vauvoille on muokkaantunut jonkinlainen tai selkeä rytmi??
Meillä ei päivällä ole minkaanlaista rytmiä. Syödään ja nukutaan miten sattuu. Ei kai vielä pitäisi ollakkaan???
Ei meillä ainakaan mitään selkeää rytmiä ole. Syö ja nukkuu pääasiassa. Väliin mahtuu sitten vaipanvaihtoa ja seurustelua lyhyitä aikoja. Välillä sitä toivoo, että olisi enemmän hereillä. Mutta annan lapsen nukkua, niin jaksaa kehittyä. :heart:
 
täällä meidän tyttö nukkuu todella hyvin yöt, kahdella syötöllä. Ja mä jaksan hyvin kun rakas mieheni hoitaa syötöt joka toinen yö, ja on menny hyvin :D
Eli saan joka toinen yö nukkua täydet unet.
Tytöllä ei vie ole oikein kunnon aikataulua päivällä, nukkuu partsilla aikalailla 2-3 päikkärit ottaa kunnes siinä klo16-20 välillä menee jo yöunille omaan sänkyyn
Ja tyttö nukahtaa hyvin itse omaan sänkyyn, ja hän nukkuu jo omassa huoneessa, siirrettiin tytön sänky pois makkarista kun mieheni meni takas töihin. Tyttö viihtyy siel tosi hyvin. Meillä on kiltti tyttö=)

Tyttö viihtyy hyvin turvakaukalossa ja tykkää automatkoista, ei turhaan valittele.
Sitterissä hän viihtyy vain 10-15min, tytön lempi paikka on sohvalla, siinä hän viihtyy hyvin yksin, hän näkee ulos ikkunasta ja tykkää turkoosista tyynystä...on jopa nukahtanu sohvalle kerran..

en muuten ole kertaakaan tarvinnu kissaverkkoa pinniksen päälle, kissat ei halua olla vauvan kanss samas huonees..ja tytön huoneen ovi aina kiinni, niinku makkarin ovikin.

Enään kaks viikkoa treeni/uinti kieltoa, sitten alkaakin ns dietti, tai niinku mä sanon: uudet ruokailu tottumukset...niitä onki ikävä..

Hyvä kevyt ruokaresepti netti sivu(ruotsinkielinen) on www.lattlagat.se
siel on kaikki reseptit vain 599kcal...ja tosi helppo tehdä...käykää katsomas..
 
Tiivari, juu eilenki tyttö nukahti klo17.30, heräs vasta yöllä klo01.45 syömään...
Niin ja aamulla herää siinä klo6.00-7.30 välillä...vkloppuna tavataan ottaa meidän väliin aamulla, ja tyttö nukahtaa siihen tunniks... :heart:
 
Päivä rytmistä ollut puhetta..
Täällä ei ole päivisin Aslakilla mitään rytmiä. Nukutaan, syödään, katsellaan muiden touhuja ja välillä viihdytään vain sylissä(kuten juuri nyt). Välillä menee päiviä ettei nuku kuin 15 min pisimmillään, sitten joku päivä ottaa 4 tunnin unet. Mutta öisin nukutaan, enkä minä muuta häneltä vaadikaan.

Tähän mennessä en ole uskaltanut viedä häntä ylös nukkumaan, kun pelkään, etten kuule hänen itkua, enkä jaksa joka välissä olla virittämässä itkuhälytintä, kun sitä tarvitaan välillä 2 vuotiaan päiväuniin ulkona. Jos tietäs että nukkuu pitemmästi kuin 15 vois sen eteen tehdä töitäkin, mutta. Tänään vien hänet eka kerran päiväunille yläkertaan, toiveissa että nukkus pitempään, mutta eipä tepsinyt. Nyt nukahti tähän syliin, joten taida kiivetä yläkertaan. Jos minä aloittaisin tuon laihdutuksen juoksemalla noita rappuja vauva sylissä...

Reropera
 
toukkala juu, kyllä mä illalla osaan nauttia ajasta jolloin vauva nukkuu, mut yleensä meen jo itse klo21-22 välillä nukkumaan...Ja täällä ollaan noista sänkypuuhista puhuttu, meillä sitä harrastetaan vasta jälkitarkastuksen jälkeen ku saan mini-pillerit, me ei tykätä kortsuista...Jälkivuoto loppui kaksi viikoa sitten, ja haluja kyllä on, mutta tosiaan ne halut menee kun kortsut ei innosta..
 
Laihdutuksesta jos siis muitakin kiinnostuneita on, niin voisin aloittaa oman ketjun meille tonne laihdutus osioon, jollain nimellä. Nimiehdotuksia meidän pienentymis ketjulle?

Meillä on rytmi sellainen, että vauva syö 2-3 tunnin välein, ja nukkuu muuten pääosin repussa/liinassa. Vaunuissa nukkuu max. tunnin, senkin jos koko ajan kärrätään. Aamulla vauva on seurustelu päällä, samoin illemmalla on juttutuokio. Yöunille mennään 22 aikaan, ja öisin syödään kerran-pari, en ole ihan varma, sen verran unenpöpperössä olen itsekin.

menkat ei oo vielä alkanut, tosin eilen ja tänään on ollut sellainen olo, että perä alkaa vuotaa ihan justiinsa -mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiivari:
Alkuperäinen kirjoittaja Huiskahäntä:
Laihdutuksesta jos siis muitakin kiinnostuneita on, niin voisin aloittaa oman ketjun meille tonne laihdutus osioon, jollain nimellä. Nimiehdotuksia meidän pienentymis ketjulle?
No, Kesäkuun keventyjät :D
Loistava nimiehdotus, kannatan.

Rytmistä ei meidän pojallakaan vielä ole tietoa, paitsi että sen verran että yöt nukutaan kiltisti ja yöunille käydään suht samaan aikaan joka ilta.

Peittojen heiluttelua ei muuten täälläkään ole vielä harrastettu. Halusin odottaa jälkitarkastukseen ja että saan pillerit, kun meilläkään ei hirveesti noita kumi-ukkoja faniteta. Haluja kylläkin olis jo ollu, pitkästä aikaa =) . Nyt on pillerit saatu ja menkatkin todennäköisesti alkamassa eli eiköhän ne kohta rupee taas heilumaan...vihdoinkin.
 
Minä en tiedä, en halua kauheesti kiloja pois, mutta maha pitäs saada kiinteäksi. Niin miten se on sitten tuo laihdutus täysimetyksessä. Olen luullut että ruualla ei kauheesti saa lahdutella imettäjä, kun niitä kuonia menee vauvan ruokaankin sitten. Tää ei ole tietoa vaan luuloa.. Mutta mielellään haluaisin mahan pois. Jos kiloja lähtee kauheesti niin se näkyy poskissa lommolla ja sitä en halua... Mulla siis pitäs käyttääkin mittarina mittanauhaa eikä puntaria.. :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja reropera:
Minä en tiedä, en halua kauheesti kiloja pois, mutta maha pitäs saada kiinteäksi. Niin miten se on sitten tuo laihdutus täysimetyksessä. Olen luullut että ruualla ei kauheesti saa lahdutella imettäjä, kun niitä kuonia menee vauvan ruokaankin sitten. Tää ei ole tietoa vaan luuloa.. Mutta mielellään haluaisin mahan pois. Jos kiloja lähtee kauheesti niin se näkyy poskissa lommolla ja sitä en halua... Mulla siis pitäs käyttääkin mittarina mittanauhaa eikä puntaria.. :kieh:
Mun käsitys on myös, että imetyksen aikana ei saa laihduttaa, ainakaan siis vähentämällä ravinnosta. Muistaakseni olen jostain myös asiasta lukenutkin. Tietysti ruokavaliosta voi jättää ne herkut pois, mutta muutenhan tohon kiinteytymiseen auttaa liikunta. Vaikka totuushan taitaa olla että toi maha seuraa tossa mukana loppuelämän :'( , toivottavasti edes vähän pienenis...
 
Rytmistä Meillä ei oikein mitään selkeetä rytmiä ole tullut, alussa tosin ekat 3 vko oli :D (yöt 22-04, 05-08, torkut 9.30-11, unet 13-17, torkut 18-19), nyt on taas niitä päiviä kun poika syö, nukahtaa, seurustelee max 45min, sit syö, nukahtaa n. tunniksi kerrallaan.. Toisinaan tuntuu ettei yli 30min unia ota kertaakaan päivässä. Yöt tosin menee vieläkin 21-03/04 ja 05-08, pienillä heitoilla.

Mä en niin tota kelloa kattele muutakuin "koskas se mies tulee kotiin..?" - ajatuksella.

Poju osaa tosin ajoittaa nukkumisensa niin, että on monta päivää nukkunut parin tunnin unia maksimissaan, mutta jos vieraita on tulossa nimenomaan poikaa katsomaan, niin varmasti vetää 3-4h sikeitä ettei vahingossakaan ole hereillä.

Nytkin soi radio rock suht. lujalla, jätkä vetelee sikeitä tossa pahviseinän toisella puolella. Mitä enemmän hälinää, sitä paremmin nukkuu :LOL: Saakohan jostain niitä Linnanmäki- ääniä (torvia, kiljuntaa, pilipalimusiikkia) CD:lle? :D

Mulla olis toi jälkitarkastus (7vk kohdalla) torstaina, samoin pojalla lääkäri. Pitäis tässä jo päättää ehkäisyn muodosta.. olen todella huono ottamaan mitään pillereitä tiettyinä aikoina saatikka päivinä, joten minipillereitä en edes uskalla ajatella. Kaveri vinkkasi että laittaisin kännykkään muistutuksen: unohtaisin laittaa senkin :D
 
rytmistä niin siis täällä nukutaan noin puolestayöstä puoleen päivään syötöllä tai ilman. Päivisin tyttö saattaa nukkuu yhteensä ehkä puolitoista tuntia, torkahtaa siis jotain 4 kertaa varmaanki päivässä. Niin että kai tässä sitten jokin rytmi on :eek:
 
niin ja tääl sama juttu noitten pillereitten kans ku elpalla, miuta myös epäilyttää kovasti kaikki hormonaaliset ehkäisyt, eli kaiketi jatketaan niinkuin aina ennenkin, eli kondomeilla, ellei lääkäri sitten keksi jotain muuta :p
 
Elppa Mullakin on täällä mietinnässä pikkukakkonen jo nyt. Meillä tuo ukko-kulta haluaisi toisen heti perään. Ois sitten tosiaankin seuraa toisistaan ja hän ajattelee myös sitä, että menee sit kaks pikkuvauva-arkea samalla kertaa. Itse olen vielä mietintämyssy päässä asian suhteen.
Onko kellään kokemusta: voiko imettäessä kuinka helposti tulla raskaaksi??
Meillä kun mennään täysimetyksellä.

Ja toinen juttu, kuinka paljon teidän miehet auttaa teitä vauvan kanssa?
Meillä mies kyllä seurustelee vauvan kanssa iltaisin, mutta silti tuntuu että minähän sen kanssa aina olen. Ok, myönnetään ettei hän oikeen voisi paljoa enempää ollakaan, kun vauva syö niin usein ja päivät hän on töissä, joten ilta jää vaan seurusteluaikaa.

Heh, mulla on vielä kolmaskin juttu johon toivon kommentteja..
Eli kuinka moni lähtee jo nyt syksyllä muskariin, perhekerhoon tai muuhun harrastukseen? Me ollaan menossa muskariin, avoinna vielä mihin muskariin. Eli onko kellään kokemusta esim. seurakunnan, työväenopiston ja mll:n muskarin väliltä?

Japoni ja tyttö tasan 6 vko
 
Alkuperäinen kirjoittaja Menhit:
rytmistä niin siis täällä nukutaan noin puolestayöstä puoleen päivään syötöllä tai ilman. Päivisin tyttö saattaa nukkuu yhteensä ehkä puolitoista tuntia, torkahtaa siis jotain 4 kertaa varmaanki päivässä. Niin että kai tässä sitten jokin rytmi on :eek:
Teidän tyttö on ihan selvästi muusikko :p
 

Yhteistyössä