Kesäkuun kastehelmet 2012

Täällä synnyttäneet saa halutessaan kierukan ilmaiseksi. Itse en kuitenkaan mitään ehkäisyä ole harkinnut, seuraava saa sitten tulla jos ja kun tulee.

Nyt oon alkanut herättämään poikaa aikasemmin, vielä ei ainakaan ole vaikuttanut nukkumaanmenoaikaan. Rintaraivareita on ollut vähemmän onneksi. Ne meillä ei kuitenkaan johdu liikasyöttämisestä, olen ollut aika tarkkana etten tarjoa rintaa jos poika ei ole nälkäinen, tai otan heti pois jos huomaan, ettei enää kelpaa. Aikasemmin mulla oli kyllä ehkä vähän ongelmia ton kanssa kun olin tottunut siihen että poika syö koko ajan, mutta nyt olen tajunnut että se syö nopeammin ja tehokkaammin kun alussa (vaikka nytkin syö usein). Täällä ne raivarit tulee jos poika on väsynyt mutta nälkäinen, ei jotenkin pysty rauhoittumaan rinnalle. Tuntuu, että poika voi hetkessä mennä pirteästä ihan yliväsyneeksi, ei näytä mitään väsymyksen merkkejä ennen sitä niin on vaikea arvailla koska on väsynyt... Joskus ilta taas voi mennä ihan hyvin, kerran nukahti jo kahdeksan maissa ja nukkui aamuun asti (heräsi pari kertaa syömään), mutta toi tapahtui siis vain kerran. ;) 22-10 olisi ihaanteellinen rytmi, en oo itsekään mikään aamuvirkku. :D

Ensimmäiset kunnon naurut tuli muuten eilen (ennen nauranut vain unissaan). Oli ihanan kuuloista. Nyt poika on 3 kk, ja huomenna on neuvola.
 
Mua tympii. Mulla on niin tylsää kotona. Mieskin on ollut työttömänä toukokuusta asti. Mä en keksi vauvan kanssa mitään tekemistä täällä kotona ja tyttökin vaikuttaa tyytymättömältä : /
Meillä ois kyllä lähistöllä nuorisotalolla vauva-avoin maanantaisin,mutta se on just meidän päiväuni aikaan,eikä nyt sen takia viittis rytmiä alkaa muuttamaan.
Kavereita ei ole juurikaan,oikeastaan ei oo kamalasti ollu koskaan,eli ei paljon seuraakaan ole. Yksi kaveri sai 1,5kk mun jälkeen vauvan mutta hänen kanssa tuli välirikko tms. jo odotusaikana :( Työkaverit on vaan työkavereita eli ei osata puhua muusta kuin töistä jos ollaan töiden ulkopuolella joskus nähty. Luonnollisesti nyt kun en töissä ole, ei ole siitäkään paljon aihetta puhua.
Tympii niin sikana. Vauva on kyllä niin ihana eikä hänen hoitaminen tympäise tms. vaan tämä kotona norkoilu. Meillä kun on niin pieni asuntokin,kaksio, niin ollaan koko ajan miehenkin kanssa samoissa neliöissä eikä ns. omaa rauhaa ole kenelläkään.
Yritän käydä tytön kanssa päivittäin vaunuilemassa mutta nämä samat maisematkin alkaa nyppiä. Vain mun tai miehen porukoilla käydään kyläilemässä ja alkaa jo vanhuksetkin ottaa kaaliin :headwall:
Kuitenkaan ei malta/osaa lähteä minnekään ilman vauvaa vaikka oma aika ja rauha ois sekin ihan tervetullutta. Tuttipullokaa ei uponnu ainakaan toissapvänä kun pumppailin hieman pingotusta pois ja tarjosin sit myöhemmin tytölle eli eipä taida päästäkään minnekään..
Ja kun tyttö tosiaan sektiolla syntyi,hieman mietityttää sekin että uskaltaako tässä alkaa urheilla jopa niin että johonkin zumbaan,body pumpiin tms. rupeis,että kestääkö paikat vielä..Mutten viittis mitään 100e maksella jostain liittymisestä jos ei tulekaan käytyä/paikat ei kestä..Voi räkä. ja kun vielä syksykin tulee,ällöttää sekin.
Mitä vois tehdä? Neuvoja? Ideoita? Apuja? Ketään Kuopiosta :)?


Sorry valivali..:ashamed:



Tipetsu
 
Viimeksi muokattu:
Sinne vaan Tipetsu vauvaryhmään vaikka pieni nukkuu. Ei se haitta vauvat elää omaa rytmiä - äläkä kekski mitään tekostitä. Mukaan vaan, ei kotoa kukaan hae. Katoppa onko Kuopiossa joku seura/naisvoimistelijat ym. Jossa järjestettäisi vauvajumppa. Meillä tunnilla jumpataan ja lorutellaan/tanssitaan vauvan kanssa. Jos täytyy imettää/pulottaa niin tauko siks aikaa ja vauvan hoitoa väliin. Entä neuvolan vauvaryhmät? Eikö semmosia ole? Kansalaisopisto? Perhekerhot? Asun vielä pikkusella paikkakunnalla ja meillä kyllä ryhmiä olisi vaikka muille jakaa eikä kaikkiin edes viitti mennä. Se, että niihin löytää on haasteellista..

Täällä siis 3kk neuvola 7,8kg ja 64,9cm. Rokotukset otti hienosti, pienet itkut jotka laantuu värikkäiden julisteiden tutkailulla. Iltapäivän/illan nukkunut, syönyt ja istunut vahvaan sylissä. Kova itkun sekainen valitus tullut kun vaippaakin vaihdettu ja laantunut heti syliin. Panadolia annoin varuiksi jos reidet aristaa. Kauniisti laitto silmät kiinni kun sänkyyn vein. iho alkanut kuivumaan kai täytyy öljytä kun ei sitä o tullu tehtyä..
 
Viimeksi muokattu:
Mulla tipetsu vähän sama tilanne, vasta vuoden asunu pikku paikkakunnalla eikä kavereita. Täällä vauvakahvilassa kävin kerran, aattelin mennä väkisinkin uudestaan että johonki tulee mentyä. Miettii miten pitkään on vielä kotona tai ainakin mä suunnittelin olevani niin voi pää hajota jos ei keksi mitään. Onneksi nyt olen ihan hurahtanut hääsuunnitteluun. Tsemppiä sulle :) Kokeile vaikka ystäväpalstan kautta löytää uusia kavereita.

Eipä täällä velli tainnut auttaa ainakaan vielä, huonounisuus jatkuu, vaikka velli maistuukin. Taitaa olla jo tapa se heräily.
 
Tipetsu täällä kohtalotoveri. Muuten samaa, tosin mies on nyt töissä. Kaikki kaverit jäi etelä-suomeen, no on täällä pari, mut aina eri aikataulut jne.. Ja olisit nyt sanonu et olisit ollu Joensuussa etkä kuopiossa..

Eilen illalla ihan mahdottomat kilarit ja huus liki 2h, mikään ei kelvannu. Viimein sitte simahti syliin. Ja ylläri taas kun sain lenkkeilyn alotettua niin täällähän sataa kaatamalla! Taidan silti lähtä, eihän siinä kastu kun ite kun toinen vaunuissa kuivassa, mutta ei taas haluu olla sisällä koko päivää!
 
Tipetsu: sinuna ehkä kuitenkin muuttaisin vauvan rytmiä, että pääsisit sinne vauva-avoimeen! Tai sitten etsikää jokin muu äiti+vauva-harrastus, kuten muutkin ovat ehdottaneet. Vauvamuskari, vauvauinti, vauvajumppa, vauvatanssi, perhekerho (kaupungin tai seuriksen)? Jos on yksinäinen olo, mikä saattaa hyvinkin esikoisvauvan aikaan iskeä, kannattaa lähteä pois neljän seinän sisältä! Mikäli ahdistava ja alakuloinen olo jatkuu pitempään, on vaarana synnytyksen jälkeinen masennus :( Äidin hyvinvointi on myös vauvan hyvinvointia, joten pitäkää huolta itsestänne!

Meillä on nyt kaksi päivää päiväunet taas onnistuneet, ihanaa. Kesken unien itkemään heräily on poissa. Kuitenkin kakat ovat edelleen ihan löysiä ja niitä tulee usein :( Mekin alettiin jokin aika sitten "kotikestoilut" eli kotona pidän kestoja päivisin. Kakka imeytyy täysin niihin kestovaippoihinkin, tosi hankalaa.

Pian taas hakemaan esikoista eskarista. Näin nämä päivät menevät, nopeasti! Tyttökin täyttää ensi viikolla jo 4kk.
 
Tipetsu
Täällä vähän samanlaista. 1kk sitten muutettiin taas uudelle paikkakunnalle ja täällä ei ketään ystäviä ole.. Välillä tuntu että jumahdan vaan kotiin. Oon pyrkinyt käymään kerran viikossa edes Tampereella että pääse kotoa pois. Huomenna alkaa ilmoittautuminen vauvauintiin ja toivon niin kovasti että sinne mahdumme. Ajatus uikkareiden pukemisesta ahdistaa mutta ihan sama... :D

Täällä ongelmana yöt. Julius nukkuu todella huonosti päiväunia ja yöunille meno venyy AINA klo 24. Nyt kuukauden on syönyt antibioottia jonka oon antanut klo 19 joka ilta (farmaseutti sanoi että antaa iltaisin!?) . Kuukauden siis meidän ongelmana on ollut öiset ähistelyt ja sähiseminen. Välillä tuntuu että koko pinnasänky heiluu kun poika ähistää, potkii ja heiluttelee käsiään. ja mää ravaan tunnin välein katsomassa onko poika herännyt ja plaaaa... Alan oleen todella väsynyt kun tunnin välein herää :( kapalointia oon nyt kahtena yönä kokeillut ja se hieman auttanut. Mutta e ymmärrä mistä tämä johtuu... Jotenkin syytän kaikesta antibioottia sillä ennen sitä Julius nukkui kun unelma!

Väsymyksen kruunaa kaiken lisäksi se että iltaisin Julius ei suostu syömään tissiä muutenkun niin että mää KÄVELEN JA KANNAN poikaa samalla. Eli illat mennyt niin hurjiksi että kävelen, kannan ja syötän poikaa 21-24 jonka jälkeen kun vihdoin pääsen nukkumaan aivan rikkipoikki väsyneenä heräilen tunnin välein!! ARGH

Muuten poika on aivan itse täydellisyys! <3
 
Hemutus, täälläkin ollut samaa menoa iltaisin, ja sitä on monesti kestänyt klo 21-02. Edelleenkin poika menee yleensä nukkumaan vasta klo 02, mutta onneksi rintaraivarit ovat nyt vähentyneet ja imettäminen istuaaltaan onnistuu eikä tarvitse kävellä ympäri asuntoa. Ne raivarit oli yhdessä vaiheessa aivan KAUHEITA. Mies sai välillä viedä pojan ulos vaunuilemaan vaikka keskellä yötä kun muuten huusi vaan..

Jos teillä on mahdollisesti antibiootit syynä huonoihin öihin, niin kysy ihmeessä neuvolassa/lääkäriltä voisiko niitä antaa aamulla illan sijaan. Maitohappobakteeritkin voi auttaa, mutta ehkä annattekin niitä jo.

Toivottavasti teillä helpottaa ne yöt pian!
 
Hemutus, nopeesti tulee mieleen mahakivut antibiootista ja kun syö tissiä yhdistyy vauvan ajatuksissa kipu rinnan syöntiin. Kannattaisi ihmeessä vaihtaa lääke aamuun. Sen kyllä uskaltaa tehdä ilman kenenkään lupaa. Samoin suosittelen maitohappoja syöttämään jollet jo syötä. Ite olen ollut tommonen seuraaja kun poika ähistellyt, vei aikansa ennenkuin opin antaa olla ja menin vasta kun tuli eka parkaisu. Korvatulpilla opettelin nukkumaan, kun hätää toisella ei ole jos ähistää eikä se haittaa vaikka olisi hereillä. Saanko udella, että miksi syötte antibioottia ja noin pitkään?

Poika vielä eilisen oli kipeä rokotteista lämpöä 37.5-38.3 välillä.yön ähisteli jätti pieruja, mut nukku kyllä parikolme tuntia putkeen. Tänä aamuna ollu oma itsensä ja potkutellu menemään eikä lämpöä ole ollut. Mä oon lääkinny kyllä ihan reilusti vaikka noilla lämmöillä moni jättäis antamatta.

Täällä ei viel käännytä kuin vahingossa, ei edes yritä kääntää itseään. Enemmän kiinnostaa treenata lantion nostoa ja polvien vetämistä lantion alle. Lelujen suuhunvieminen on kanssa alkanu ja niihin tartutaan ahnaasti.
 
Hemutus täällä syödään kanssa antibioottia estolääkityksenä, kun meidän poika sairasti virtsatulehduksen tossa n. kk sitten. Meillä kanssa lääke annetaan ohjeen mukaan iltaisin, en tiedä miksi, mutta yöt ovat kanssa juurikin tuollaista kuin kuvailet. Poika tuhisee ja ähisee, syö nyrkkejään, tuhtaa, eikä mikään tunnu auttavan, sitten olen vain tarjonnut rintaa, kun siihen parhaiten rauhoittuu ja nukkuu taas hetken rauhassa, eli n. 1,5h-2h välein heräilee, tosi raskasta. Rela-tippoja annan kanssa ja koitan tänään antaa kyllä lääkkeen jo alkuillasta! Onneksi tuo kuuri loppuu pian! Ensiksi en tajunnut, että vois olla tosta antibiootista, koska ei päivällä muuten tunnu häiritsevän ja päikkärit nukkuu ihan hyvin, luulin lähinnä, että tuo tuhtaaminen viittaisi siihen, että poika on koko ajan nälkäinen ja että maito ei pidä vatsaa enää täynnä, kun kerran yösyötöt lisääntyneet, mutta nyt olen ajatellut myös tuota lääkettä ja lukemasi jälkeen vielä enemmän, kun kerran teillä samaa.

3kk neuvola mitat 7,5kg ja pituus 62cm. Rokotusta ei saanut tuon antibiootin vuoksi, joten saadaan se tossa parin viikon päästä.

Poika on muuten ihana ja suht helppo, hymyilee vaan :heart: Päiväunille kun mennään vaunuilemaan, niin vaunujen pitäisi heti olla liikkeessä, niin kauan kitistään, ennen kuin pääsen tuonne soralle käppäilemään, kun esikoinen nukahti aina kun vaunuihin vain laski, onneksi ei tämänkään kanssa tarvi koko ajan kävellä, vaan nukkuu kyllä paikallaankin olevissa vaunuissa, kunhan on vain nukahtanut ensin.
Meillä mennään edelleen siellä 22 aikaan yöunille ja heräillään vielä monta kertaa yössä, ehkä syynä antibiootti tai sitten poika on vain koko ajan nälkäinen, en tiedä. Poika viedään omaan sänkyynsä ja sinne nukahtaa itekseen, ainakin tähän mennessä nukahtanut :D Tuttia välillä voi joutua käydä laittamassa. Aamulla hereillään 7-8 aikaan ja ulos mennään 10 aikaan nukkumaan ja nukutaan n. 3h, iltapäivällä sitten vielä toiset parin tunnin päikkärit. Muuten ollaan leikkimatolla ja isosiskon touhut kiinnostavat kauheasti ja niitä seuraillaan äidin sylistä :)
Imetys on sujunut vielä hyvin ja pulloa saa, jos itse olen jossain omilla menoilla, muuten täysin rintamaidolla. Rintakumia joudun vieläkin käyttämään, ei huoli muuten rintaa, vaikka välillä ottaisin sen pois kesken imetyksen..noh, ei voi mitään, toiset ei tunnu sitä ymmärtävän, vaan ihmettelevät miksi käytän sitä. Outoa, ihan sama minusta, kunhan poika syö, koska esikoisen kanssa imetys ei sujunut lainkaan näin hyvin. Olenkin miettinyt voiko olla tuosta kumistakin kiinni, koska on niin matalat rinnanpäät, jos ei saanut niistä kunnon otetta ja sen takia raivosi rinnalla! :)
Kyljelleen täällä käännytään ja kovasti yrittää siitä vatsalleen, niin kova pykerrys, että kai sieltä pian kiepsahdetaan :D

En jaksanut kaikkia juttuja lukea ja pikaisesti kerkesin nyt jotain itsestänikin ilmoittaa, joten vähän omanapaista nyt! Jakselkaa mammat ja menkää ihmeessä kerhoihin ja vauvajumppiin, koska tiedän että kotona olo voi olla raskasta ja seinät kaatuu päälle! Meillä, luojan kiitos, asuu esikoisen perhepäivähoitaja seuraavassa korttelissa, joten me käppäillään aina aamuisin sinne leikkimään, niin saa esikoinen leikkiä vanhojen kamujen kanssa, kun kotiin jäi mun kanssa äitiysloman ajaksi.

jkoo + poika 3kk + 1vko
 
Viimeksi muokattu:
tipetsu ja kaikki muutkin kenen pikkusille ei pullo kelpaa kokeilkaa juottaa mukista :) tietty aluks ei maha täyty mutta pikkuhiljaa määrää lisätessä voi ainakin kovimman nälän saada pois :). mä annoin rintamaidon rippeet mitkä sain vielä pumpattua mukista ja nyt ihan korvikettakin ainaki mun poika tykkää hörpytellä niin.

täällä korvessa ei ole mitään kerhoja eikä mitään tekemistä kanssa lapsille! lähin on niin kaukan että menis monta tuntia matkoihinkin jo ettei viitti istuttaa lapsia autossa niin kauan. vielä onneksi vanhemmat siskot viihtyy keskenään leikkien ja äiti saa tai joutuu viihdyttämään pikkupoitsua :)

huisp&poitsu 3kk 3pv
 
Muistanko Hemutus oikein että muutit Hämeenlinnaan? onko siellä vauvakahviloita ym?
Jos kaveria kaipaat, niin mä asun Hämppälinnan lähellä :)

Mä nukun jo kolmatta yötä hirveen huonosti, yliväsymys iskenyt eikä saa enää nukahdettua, viime yönäkin valvoin kahteen ja sitten poju jo heräsikin syömään :(
Tuumin jos yrittäs valvottaa poikaa illalla kun yleensä nukkuu puoli kaheksaan tai kaheksaankin jos unta sitten riittäisi paremmin. Välillä myös kun vie sänkyyn alkaa potkiskelemaan ja hymyilemään ihan "virkeänä".
 
3 kk iässä voi olla myös tiheänimun kausi, meillä poika heräsi siinä just ennen 3 kk ikää ehkä vähän alle viikon ajan tosi monta kertaa yössä syömään. Sen jälkeen huomasin kuinka rinnat olivat yhtäkkiä taas täydempiä ja maitoa tuli liikaakin... Nyt on taas alkanut nukkumaan 7-8 tuntia putkeen, ihanaa.

Mun poika oli 3 kk neuvolassa 64,5 cm ja 6520 g, eli huomattavasti kevyempi kuin monien vauvat täällä, mutta hyvin kasvaa ja pyöreät on posket. :)
 
maidah täällä kanssa oli pari viikkoa sitten hiukan tiheempää ruokailua ja nyt taas tuntuu iltasin viihtyvän enemmän rinnalla. Mua ei ainakaan haitta yhtään joku tuttava jo ehti kauhistua ettei lapsi saa ruokaa tarpeeksi ja täytyy antaa vahvempaa. En kyllä ajatellu toimia näin.

Miniukkeli kääntyy kanssa kyljelleen täällä, mutta toinen käsi jää pahasti alle eikä saa siis maha-asentoa täydelliseksi. Tässä aamun karjunut itselleen kun ei onnistu :) jotenkin eilen illalla havaitsi tämän liikkumisen vaikutuksen kun lelun jätin niin, että oli pakko vääntäytyä kyljelleen
 
Sandrastiina Ei minuakaan enää haittaa jos joku sanoo että vauvalle pitäisi alkaa antaa korviketta/vellejä/kiinteitä "lisäksi". Korviketta tai vellejä en ajatellut antaa ollenkaan, kiinteitä sitten 6 kk paikkeilla, jos kaikki menee hyvin. :) Sitä korviketta on mulle kyllä tuputtanut anoppi jo synnäriltä tullessa, silloin otti päähän ja kun muutenkin oli alussa vähän epävarmempi imettäjä. Onneksi oma äiti on imettänyt kaikkia lapsiaan, niin häneltä olen saanut tukea. Mies on kans ymmärtänyt imetyksen hyödyt, ja hän on saanut toimia tulkkina mun ja anopin välillä (meillä ei ole yhteistä kieltä) ja selittää että kyllä mun rintamaito riittää. On saanut sanoa saman asian aika monta kertaa jo...

Täälläkin jumpataan kovasti, kyljelle käännytään vähän, mutta mahallaan jumppaa enemmän. Haluaisi jo liikkeelle, mutta turhautuu sitten kun ei pääse minnekkään. :D Leluja on alkanut ottaa kiinni, ja minuakin nipistelee. Joskus syödessään nipistelee ja raapii mun rintaa samalla niin että siihen jää sellaset pienet, punaiset jäljet. xD
 
Oiskohan meilläkin joku syöntikausi kun viime yön heräsi tunnin tai kahden välein, tosin ei ole kyllä tavallista enempää syönyt. Alkaa ite vaan olla ihan naatti.

Sain just manduca kantorepun, poika vaan ei suostu yhtään siinä olemaan eikä meinaa mahtuakaan hyvin vaikka eikö sen pitäs käydä 20kg saakka. Sitä ei ilmeisesti voi kantaa naama eteenpäin, kokemuksia?
 
Argh... Meillä on meno vähän muuttunut sitten viime kirjoittelun. Mä en tiedä mikä tota pirpanaa on ruvennu vaivaamaan, huoh. Nykyään heräillään noin kahden tunnin välein yöllä ja päivällä nukutaan kerran tai kaksi 20-30min. Päivät on aikalailla sitten sellaista kiukuttelua ja rutinaa. Syöminen on huonompaa kun ennen, marja/hedelmäsoseet maistuu, mutta muu ei oikein sitten maistukkaan. Ennen meni ihan hyvin kyllä bataatti ja perunakin.
Kaikki on alkanut löytää tien pojan suuhun mm. lelut, pehmolelut, puklurätit, hihat ja varsinkin nyrkki. Kuolaa valuu ihan rinnuksille asti, kuolalappuja ollaan alettu nyt käyttää ettei yhtenään tarvisi bodya vaihtaa.

Meillä ei myöskään edelleenkään nousta käsien varaan masulla ollessa, poika alkaa kiukutella lähes heti kun masulleen joutuu.

mitäs muuta....Mico on muuten alkanut kutista ja kikatus on huippu suloista!
 
Maidah mäkin olen hieman kiinnittänyt huomiota suuriin vauvojen kokoeroihin. Meidän poika oli 3kk neuvolassa tosiaan 58,7cm ja 5890g eli aika pikkanen, mutta kasvaa ihan hyvin ja normaalisti ja on mun mielestä jo niin iso poika:)

Meillä kans ollu varmaan jotain tiheämpää imun kautta kun tossa viikon verran heräili kans tiuhempaan yöllä. Nyt viimeyönä heräs vaan normaalin kaks kertaa. Tosiaan nukkumaan täällä mennään 20-21 välillä ja herää ekan kerran 2-3 aikoihin ja sit 5-6 välissä. Yleensä olis valmis heräämään jo 7 aikoohin, mutta äiti ei jaksa nousta silloin vielä joten otan aamulla viereen tissille, jossa on pari tuntia ihan tyytyväinen.

Meillä poika on löytänyt oman äänensä ja on nykyää tosi kova huuteleemaan, on jopa ruvennut ihan selkeästi komentamaan;) ja on se vaan ihanaa kun toinen ihan tosissaan selittää pitkiäkin aikoja jotain juttuja olis vaan kiva tietää mitä toisella on asiaa. Pojalla on myös hauska "kurkku ärrä" äänne jota en ole koskaan kellään toisella vauvalla kuullut. Vitsailtiin pojan isän kanssa että pitäisikö pojalle ruveta ranskaa opettamaan:)

Ja tänään tosiaan pyörähti pari kertaa selältään mahalleen ja oli niin tyytyväinen, kun on tossa muutaman päivän oikein raivostunut kun kierähtäminen ei ole itsenäisesti onnistunut. Ja muutenkin pojalla on jo ison miehen elkeet kun tykkää nykyään vaan sylissä istuskella ja seisoskella. Liian äkkiä vauva tuntuu kasvavan, kun ei itse meinaa perässä pysyä.

Ja ensi viikolla me alotetaan vauvatanssi, kun löysin tällaisen ryhmän MLL:n järjestämänä, et teille muillekin vinkiksi et kyselkää omilta paikallisjärjestöiltä onko heillä vastaavaa, kun on todella edullista 10 kertaa vaan 35€ (ja jäseniltä vielä edullisempi). Kun mulle ei ainakaan tullu mieleen et kyseinen järjestö voisi tällaisia edes järjestää.
 
Hormonikierukka (Mirena) maksoi meidän apteekissa eilen 165,86 € sitä kun joku kyseli.

Manducan käyttöön löytyy netistä videoita mutta kyllä siihen isompikin taapero mahtuu joten löysäämään vaan niitä olkahihnoja ja mulla on ainakin vielä se edessä oleva vetoketju auki niin tulee lisämittaa ja niskatukea vauvalle. Meillä manduca edelleen korvaamaton, eilenillalla taisi pojalla olla vatsakipeä ja huusi vain eikä rauhoittunut rinnalle niin laitoin pojan reppuun ja talsin pariminuuttia asuntoa ympäri niin siihen nukahti ja herättyä olikin jo hyvä olla.

Täysimetyksellä mennään täälläkin ja kiinteät suunnitelmissa ottaa kuvioihin siellä 6kk tienoilla. Mitoista ei tietoa koska 3kk neuvola peruuntui ja on vasta ensi viikolla mutta ihan superpitkä tuo jo on.

Vatsallaan poika on kannatellut päätään jo pitkään: kuukauden ikäisestä lähtien on kellahtanut usein vatsalta takaisin selälleen kun nostaa päänsä niin korkealle että painovoima vie voiton =). Pari viikkoa sitten pääsi ekan kerran ympäri selältä vatsalleen ja tekee sitä ehkä kerran päivässä eli ei mitenkään sujuvaa vielä vaan kovan työn takana. Poika viihtyy todella hyvin lattialla (sitteriä meillä ei vielä olekaan) joten siinä on hyvä jumppailla ja on ollut syntymästä lähtien jäntevä joten pahoin pelkään että tämäkin lähtee kävelemään siinä 9kk iässä kuten esikoinenkin kun kääntymisenkin aloitti näin varhain. (keskimmäinen oppi kävelemään ilman tukea 1v 5kk iässä ja elämä oli kyllä paaaaljon helpompaa hänen kanssaan)

Ja kyllä niitä kavereita viimeistään sitten taaperon kanssa alkaa ilmaantumaan, mä oikein mietin mun juttuseuraa päivisin niin kyllä se on nää lähialueen mammat (ja mummot :D). Leikkipuistossa ja kerhossa olen niihin tutustunut. Vauvan kanssa ehkä luentevinta olisi mennä johonkin MLL:n kahvilaan tms, hiekkalaatikon reunalla saattaisi saada pitkiä katseita jos vauva nukkuu rattaissa =).
 
Tipetsu, mä oon Kuopiosta :wave: Tiedän tunteen esikoisen ajalta, kun alkaa seinät kaatua päälle ja päivät junnaa samaa rataa. Nyt toisen lapsen kanssa on aika lailla erilaista, kun käydään puistossa ja avoimessa päiväkodissa, ja onhan siitä 4-vuotiaasta jo ihan seuraakin ja luetaan, askarrellaan ym. myös kotona. Suosittelen menemään vaan sinne vauva-avoimeen, varmaan siellä muidenkin vauvat nukkuu! Vanhempiahan varten se on. Ja mun kaveri oli käynyt MLL:n perhekahvilassa keskustassa, oli tykännyt kovasti. Ja sit kantsii katsoa Reippaan voimistelijoiden jumppatarjonta, se maksaa 85 €/lukuvuosi. Jos samat vaunuilumaisemat tökkii, niin bussillahan pääsee vaunujen kanssa ilmaiseksi, lähde vaikka retkelle Saaristokaupunkiin ruskaa katselemaan, tai Ikeaan lihapullille :p Saattaa tuntua hölmöltä, mutta varmasti vaihtelu virkistää =)

Meillä on kans pää alkanut pysyä ylhäällä masulla ollessa.

Yöt nukutaan edelleen täällä erinomaisesti. Pari yötä oli tuossa välissä että tyttö heräsi aamuviideltä syömään, mutta muuten nukkuu heräämättä sen 10 tuntia. Oon kyllä ihmeissäni ja kiitollinen tästä rytmistä.

teris, mä ainakin käytän vielä Manducassa sitä infant insertiä, jotta vauvan jalat saa levitettyä symmetrisesti. Muuten meinaa mennä jalat "aitajuoksija-asentoon". Ei se manduca missään nimessä pieni voi olla, vaan kokeile löysyttää remmejä ja saada lapsen peppu ihan sinne pohjalle asti (jos et käytä sitä inserttiä). Ja selkäpaneelin vetskari auki, jotta tukee päätä. Mulla reppu istuu tällä hetkellä parhaiten, kun laittaa olkaimet selän takaa ristiin.

Maikki + pikku-H 3 kk 3 vkoa
 
Antibioottia Julius syö sillä 6viikkosena sairasti pyelonefriitin eli munuaisaltaan tulehduksen... Samoilla hoitokaavoilla siis Jkoo mennää!

Jkoo onko teillä jatkosuunnitelmassa syödä estolääkettä jatkotutkimuksiin asti? Meillä menee siis estolääkkeenä Trimopan-antibiootti ja meillä on munuaisten varjoainekuvaus 17.10 johon asti ainakin Ab jatkuu.. Näin tulee tasan 2kk Ab:n syömistä :(

Maidah/Sandrastiina
Meillä käytössä ollut Rela-tipat. Ja tosiaan olen tuon antibiootin antanut aina klo 19 mutta nyt oon joka päivä sitä aikastanut tunnilla niin että tänään annoin kolmelta. Yöt ollut kyllä selvästi rauhallisempia! ...oon myös laittanut pojan kapaloon että johtuuko sitten antibiootin aikaistamisesta vai kapalosta mutta yhdessä ainakin toimivat :)

Niin ja tervetuloa uusille äideille :)

Kyyneleen taisin tirauttaa kun huomasin että täällä 2+ on jo uusi ryhmä kesäkuun 2013 nuppusille. Oikein mahan pohjasta otti kun tajusin kuinka aika on mennyt. Ensi viikolla tullee vuosi siitä Kun siihen asti maailman onnellisin päivä tapahtui; raskaustesti oli positiivinen. Tässä sitä ollaan vuoden jälkeen ja se kastehelmeni2012 tuhisee vieressä pinnasängyssä. Niinhän sitä sanotaan että lapsista sen huomaa kun aika kuluu ja nyt sen voin jo allekirjoittaa ;)

Kaksi iltaa on nyt sujunut niin että Julius on syönyt tissiä kun mää ISTUN !! Woop woop :D ja olen saanut hänet nukkumaan hieman aikaisemmin. Olen kyllä yrittänyt tehdä meille jonkinlaista päivärytmiä mm. lähtemällä kaksi kertaa päivässä vaunulenkille :)

Musta tuntuu tämän illan ja viime yön perusteella että voisi olla havaittavissa tiheän imun aikaa.. Olen niin onnellinen että tänään söi koko päivän pelkkää tissiä sillä olen kuukauden verran joutunut antamaan rintaraivareiden vuoksi noin 150ml nannia/vrk lisäksi. Kyllä se yritteliäisyys tässä meidän casessä vaan tuottaa tulosta ja tissi taas maistuu niin pahalta se näytti tuossa kk sitten..!

En löydä nyt tekstistä kuka puhui rintakumeista! Mää oon kanssa käyttänyt ajoittain täysin niitä ja mun mielestä sillä ei oo mitään väliä imeekö nänniä vai onko siinä välissä joku muovi. Pääasia on että saa mun maitoa! Ihmiset jaksaa nähdä vaivaa niin mitättömistä asioista! Murr ja tsemppiä sinne ;)

Keskiviikkona on 3kk neuvola ja odotan innolla että saan tietää pojan strategiset mitat... Rokotuksia en odota niinkään mutta mulla on tossa panadol suppoja ja mixtuuraa niin ajattelin ennen neuvolaan lähtöä yhden Supon laittaa, eipä siitä haittaakaan ole :)

Teris
Missä päin sää asut? :)

Harmittaa niin että niin moni tänne tosi vakituisesti raskausaikana kirjoittanut on jäänyt pois/sivuun :( tää oli niin terapiaa mulle raskausaikana, varsinkin kun oli ne piinaavat yli viikot ja itse vain paisui ja aika ei vaan kulunut ;) ...

Nyt nukkumaan! Puss!

Hemutus ja Julius viikkoa vajaa 3kk
 
Viimeksi muokattu:
Hemutus Meillä menee estolääkkeenä Kefexin antibiootti. Tänään menemme munuaisten ultraukseen ja huomenna saamme siitä tuloksen, jos siinä on jotain, niin meilläkin on kuukauden päästä edessä varjoainekuvaus, mutta jos ei, niin saamme kai lopettaa tuon estolääkityksen. Meillä oli virtsassa e-kolibakteeri ja toinen munuainen oli silloin myös hieman turvonnut, turvotuksen ajateltiin olevan vain tulehduksen syytä, mutta tänään se sitten ultrataan uudelleen. Poika on nyt sitten 4 viikkoa syönyt tätä kuuria. Oliko teilläkin Juliuksella sitten virtsatulehdus? En ole paljoa täällä kerinnyt lukea, joten olen voinut jäädä jostain paitsi...:ashamed:
Niin ja minä puhuin myös niistä rintakumeista, kun meillä ainakin ihan vallan käytössä ja luulen, että on yksi syy imetyksen onnistumiseen, koska rinnanpäät niin matalat. Esikoisen kanssahan imetys oli aika taistelua ja rintakumia en käyttänyt, en silloin tajunnut. Nyt kun poika saa kunnon otteen heti rinnasta, niin ei ole ollut mitään ongelmia, vaikka pulloakin on välillä saanut, jos en ole ollut kotona.
 
Viimeksi muokattu:
Hemutus Mä oon kans käyttäny rintakumia aluks ja ilman sitä ei olis imetys onnistunu ollenkaa! Eli, kiitos rintakumeille.. Ehkä n. 1½kk ikäsenä aloin koittaa ilman ja sillon V sai jo otteen nännistä, vaikka matalat onki.. Eli, jos vaan jaksaa nii voi koittaa ilmanki nyt ku vauvalla on enemmän voimaa. :) Toki, rintakumilla loppuun asti vaa..ei sen väliä ku vaan jollai onnistuu! =)
Mä kävin ihan samoja tunteita just läpi..siis ku hoksas kuinka aika on kulunu ja, että kohta on vuosi siitä ku testiin piirty kaks viivaa! :heart:

Päivärytmistä ..voi ei, tuntuu aiva pahalta ku luen teidän juttuja.. : / Meillä on oikee luxus vauva. Poitsu nukahtaa 21.30-22 ja nukkuu siitä yhtäjaksosesti 7-9 aamulla, on hereillä n.2h ja menee unille jotka on n.2-3h, taas hereillä 2h ja sitte n.2h unet.. Illalla on enemmän hereillä ja ottaa sellaset 30min pikaunet, että jaksaa tankata yötä varte. Eli meillä on tasanen rytmi päiväs ja näin on menty jo kuukausi, yöt on nukkunu 1½kk.

Mökkiintymisestä
Rohkeesti vaa vauvan kans erilaisiin ryhmiin Ja ei Todellakaan haittaa vaikka vauva nukkuu.. Meillä perhekerhos on aina rivi vaunuja ikkunan alla ku pienet on päikkäreillä. :) Mukaan vaa ettei mökkiinny, ja niinku joku tos jo kirjotteli, että vaarana on raskauden jälkeinen masennus. Olkaa kriittisiä ja seurakkaa omaa jaksamista, jos alkaa seinät kaatuun päälle eikä itte keksi ratkasua nii puhukaa neuvolas.. Ennen ku tilanne pahenee! :hug: Kun äiti voi hyvin, Koko perhe voi hyvin! :heart:
 
Mahtavaa hemutus! Ei sitä muista mikä kenenki pientä on vaivannu vaikka ootki tosta täällä kertonu nyt kun sen luin.. Rintakumi on varmasti ok jos äiti sen kanssa jaksaa pelata. Tuskin vauvaa haittaa :D

Olen samoilla hantimilla muista mammoista jotka kirjotteli raskausaikana. Oon usein miettiny mitä mahtaa kuulua. Kai facebook on imaissu äidit sisäänsä :( mä en vaan liioiks halua paljastaa naamaani, mut toiset tykkää..

Toi Madden vauvatanssi kuulostaa kivalta!!!!

Olin kantoliina koulutuksessa jossa kouluttaja kerto ettei oma vauva tykänny liinailla sisällä ennenkuin yli 4kk. Ulkona viihty missä tahansa välineessä. Mulla ei o manducaa, mutta poika viihtyny ulkona kans paremmin liinassa ja nyt rengasliinan kyydissä on mielellää ja sekin mieltymys alko viime viikolla ja kotona sisällä. Toki kannattaa tarkistaa säädöt manducasta, mutta syy voi olla myös ihan joku muu.

Kipeenä poika nukku tosi hyvin, nyt pari päivää ei oo nukkunu 20min kauempaa. Aamulla annoin tankata taas molemmat rinnat ja nyt on nukkunu jo 1,5h...
 

Yhteistyössä