Kesäkuun kastehelmet 2012

Rokotuksesta: meidänkin tyttö huusi rokotteita tosi paljon, ja tosiaan sai kuumetta illalla niistä.

Kehityksestä: eipä täälläkään nousta kyynärnojaan, ikää kuitenkin jo 3,5kk. Ääneen nauramistakin odottellaan vielä! Esikoisen muistan kannatelleen itseään huomattavasti paremmin tässä iässä, nauru tuli vasta 4kk täytyttyä. Esineitä tyttö vähän hapuilee jo ja satunnaisesti tarttuu niihin, tosin vielä vähän vahingossakin, mutta kuitenkin.

Esikoisella alkava flunssa. Nyt pelkään, tarttuuko vauvaan :( Yksi lievä nuha kerkisi jo ollakin, sekin väsytti meidän sydäntyttöä paljon. Mutta turha kai etukäteen hirveästi huolestua.
 
Meillä on kyynärpäiden varassa oleminen kehittynyt ihan parissa päivässä huimasti! Myös kyljelleen on pari kertaa kellahtanut selältään. Meilläkään ei vielä naureta ääneen, mutta sellaista kuikerrusta on tullut monta viikkoa.
 
Poju nauroi eilen kunnolla ekan kerran, kyllä oli hauskan kuulosta oikein hekotti ilmeisesti koiralle :) Unet on taas ollu vähissä, mulla kauhee flunssa ja ilmeisesti vaavi on herännyt niistelyyni aina yöllä. Rokotukset tulossa maanantaina, ilmeisesti kannattaa lämmön nousuun varautua.
Joku oli alotellut jo velliä muistaakseni, maissillako ja korvikkeen sekaan?
 
Meillä poika on jo muutamia viikkoja jaksanut kannatella päätään mahallaan. Ei vaan ihan hirveän kauaa viihdy mahallaan, kun tuskastuu siihen ettei pääse liikkeelle. Nyt kääntyi ekan kerran tasan kolme kuisena mahaltaan selälleen. Selältä kyljelleen on osannut kääntyä jo jonkin aikaa ja pyöriä myös vastapäivään akselinsa ympäri. Näitä kaikkia "temppuja" jaksaa ja haluaa tehdä parhaiten, kun saa olla leikkimatolla ilman housuja :) Kovasti kanssa tykkää höpötellä ja naureskella.

Rokotuksista tuli valtava huuto, mutta rauhottui kun sai tissin suuhun :) illalla oli kovin väsynyt ja seuraavana päivänä oli hieman lämpöä ja nukkui paljon. Mutta aika vähällä mielestäni päästiin.

Mun piti jotain muutakin tänne sepustaa, mut nyt ei kyllä muista ;)
 
Meillä alotettii velli jo melkee kuukaus sitte ja porkkana-perunaa korvikkeen sekaan, nyt saa illall ihan pelkkää velliä, soseita(peruna-porkkanaa ja peruna-kukkakaalii) syöty 3viikkoo ja ruokahalu on ihan valtava! Mahaan ei oo käynny millään tapaa ja neiti huomattavasti tyytyväisempi :)

Ei käänny vielä mahaltaan selälle vaan itku tulee kun ei pääse liikkeelle, eilen tosin kohotti itsensä kyynärpäiden varaan ja ympärää pyörii selällään ollessa. Esineisiin tartutaan ja vähän jo heilutellaankin. Ja juttua riittää..

Ja meiltä lähti hiukset! Siis ei takaraivosta vaan ihan päälaelta. Katselin aiempia kuvia ja totesin että lähtivät sairaalassa ollessa ja vähän sen jälkeen. Karstaa ei ole paljoa ollut, siis ihan muutama pieni kohta.. Olisiko voinut osittain syypää olla virus.. En tiedä mutta nyt ollaa kaljuja kunnes kasvaa takasin, tai osa kaljuja koska takaraivo on ihan tuuhean tukan peitossa..
 
hei,saanko tulla tähän mukaan? oon tuolta heinäkuisista,mutkun synnytinkin jo kesäkuussa,niin tuolla mennään eri tahdissa,kun toisilla pienempiä.
ja siellä muuteskin hiljasempaa.

Itse synnytin siis 19.6,vaikka la oli 12.7,lapsivedet lähti tulemaan,ja siitä sit 3pv päästä poju maailmassa, 3,335kg,ja 50cm

Täällä viihdytään paljon sitterissä,lattialla selällään,vielä ei muuta liikkumista kuin potkiminen jaloilla ja käsillä nyrkkeilyä.
mahalta selälleen on kiepsahtanut muutaman kerran.
Käytiin kans 3kk neuvolassa sai rotan ja kax muuta rokotetta.
Ja oli tosi kärttyinen illalla.
Pituutta oli 61,1cm,ja painoa 6,5kg,paino meni plus2 käyrällä,mut pituuteen nähden sopusoinnussa.
Päätä pitäisi jumpata jotta alkaisi enemmän kannatteleen,eli lisää mahalla olemista.
Ja meillä kuolataan jo aika paljon,eikait hampaita JO tulossa?
 
Meillä neuvolantäti sanoi että kuolaaminen liittyy ikään ja siihen kun syö paljon käsiään, ei vielä hampaiden tuloon. Täälläkin tosiaan kuolaa tulee paljon.
Eilen oli mahavaivainen illalla pitkästä aikaa, toivottavasti oli vaan poikkeus, kauheat iltahuudot piti.
 
Nyt reilu viikon ajan meidän tytölle on alkanut kehittymään hieman säännöllisempää päivärytmiä. Aamuisin herätään 7.30-8. Ensimmäisille päiväunille nukahtaa 9-10 ja nukkuu noin 2,5h-3,5h. Toisille päiväunille nukahtaa 13-14 aikaan ja nukkuu 1,5-2,5h. Joissain vaiheessa illalla nukkuu vielä lyhyet unet 30min. Yöunille mennään 21-22. Ollaan miehen kanssa nyt alettu tekemään niin että 20.30 tytölle puetaan pyjamat ja vaihdetaan vaippa. Sitten syötän. Riippuen siitä kuinka virkku tyttö on niin saatetaan vielä hetken aikaa laulella ja jutella ennen kuin pistän tytön sänkyyn. Omaan sänkyyn nukahtaminen vaihelee kovasti, toisinaan nukahtaa heti ja toisinaan voi mennä melkein tunti ennen kuin tyttö saa unesta kiinni. Useasti saadaan käydä laittamassa tuttia suuhun. Yöllä herätään vähintään kaksi kertaa syömään. Nyt muutamana viime yönä tyttö herännyt melkein kahden tunnin välein. Vielä en haluaisi aloittaa kiinteitä, joten otimme eilen kokeeksi sen että tyttö saa korviketta ennen nukkumaan menoa. Jos tämä ei auta, niin sitten aloitetaan kiinteät.

Nyt oon huomannut että meidän tytölle sopii päivärytmi, on paljon tyytyväisempi. Ja minä nautin tosi paljon kun on paljon helpompi suunnitella mitä päivän aikana tekee kun suunnilleen tietää miten tytön päivä menee.

Meilläkkin tyttö kuolaa tosi paljon. Kaikki vaatteet ovat heti etupuolelta ihan kuolassa. Kävin nyt ostamassa kaulalle laitettavia kuolalappuja. Ei ole kiva kun toisella on koko ajan vaatteet märkänä kuolassa ja ei oikein jaksaisi koko ajan olla vaihtamassa kuivaa bodya päälle. Nyt tyttö on alkanut lutkuttamaan jännästi kielellä ikeniä ja jos sylissä ollessa nappasee minun sormen suuhun niin järsii sitä oikein kunnolla. Hampaita ei kyllä ole vielä näkynyt, jää nähtäväksi onko hampaita tekemässä vai onko kyseessä joitain muuta.

Pientä flunssaakkin ollaan ehditty potea. Onneksi tytön nenä ei kertakaan ollut ihan tukossa, vaan ennemminkin hieman nuhainen ollut. Niistää on saanut muutaman kerran päivässä. Reilu viikon oli ihan kunnossa ja viime yönä huomasin että alkoi taas olemaan hieman nuhainen. Saa nähdä iskeekö tauti nyt kunnolla päälle.

Ensi viikolla tyttö sitten täyttääkin jo 4kk! :O Mihin tämä aika on mennyt?? Tuntuu toisinaan siltä että en ole ehtinyt huomata että kesä oli ja meni. Tulee varmaan toosi pitkä syksy ja talvi.

Ensi viikolla on sitten tytön 4kk neuvola, joten saa nähdä paljonkon tyttö on kasvanut. Tällä hetkellä on 62 vaatteet menossa. Oon hieman alkanu jännittään että meneekö tuo äitiyspakkauksen talvihaalari koko talven päälle vai pitääkö lopputalvesta ostaa uusi..

Muumimamma_ ja tyttö (neljää päivää vajaa 4kk)
 
Heipat!

Saanko mäkin liittyä teihin? Tuolla heinäkuisissa mäkin ollu mutta siellä tosiaan hiljasta ja meillä neiti syntyi 14.6. LA oli sekin 30.6.,tosin menkkojen mukaan oli ensi 6.7. ja siksipä sitten ehdin lyöttäytyä heinäkuisiin,ennenkuin np-ultrassa LA aikaistui..

Meillä siis typykkä syntyi suunnitellulla sektiolla 14.6. rv 37+5. Istukka peitti täysin kohdunsuun :( Mitat tytöllä oli 2630g ja 47cm,pieni oli mutta niin olin mäkin syntyessäni..;) Ei tarvittu mitään valoja tms. sairaalassa ja kaikki meni oikein hienosti siellä muutenkin. Mitänyt imuote ei meinannut onnistua,mutta maito nousi mulla ja sitä sit pullosta tytölle syötin ekan viikon kotona. Sit oppi imemään kunnolla ja siitä lähtien tissi maistunu. Nyt kun 3kk neuvola takana, oli viikko sitten,niin mitat oli 5560g ja 57,5cm :) Paino meni plus10 käyrällä pituuteen nähden :)

Kovasti nyrkkiä täällä luputellaan ja kuola valuu. Mahallaan lattialla ei viihdy kuin hetken,mutta esim. sängyllä paremmin. Päätä kannattelee jo hienosti muttei mitää kyynärnojia näy. Ääneen nauruakin odotellaan. Eilen tyttö tuntui vierastavan..? Oltiin vanhempieni luona ja ukkinsa sylissä tyttö alkoi huutaa. Käydään siellä kyllä 2krt/vkossa eli ei siitä pitäs johtua,että harvoi näkee.. Miehen kaveri pistäytyi aamulla ja hällekin alkoi huutaa.. Kaippa se on normaalia jos jo nyt alkaa vierastamaan? Jostain luin,ettei ole mitenkään epätavallista.


Nyt tyttö jo kutsuukin.



Tipetsu ja Elle
 
Viimeksi muokattu:
Hei, minäkin haluaisin liittyä mukaan, jos sopii. :) Olisin halunnut liittyä jo raskauden aikana, mutta en koskaan saanut aikaiseksi rekisteröityä tänne.
Anyway, sain esikoispoikani 26.6, paino oli 3940 g, pituus 52 cm ja päänympärys 36 cm, raskausviikkoja mulla oli 41+2.
Synnytys oli helppo ja suhteellisen nopea (3 h 40 min).

Alkuaikoina kaikki oli muutenkin helppoa, poika nukkui todella hyvin ja muuten oli rinnalla lähes koko ajan. Oli rauhallinen, eikä itkenyt juuri yhtään. Kyllä kaikki menee vieläkin hyvin, mutta nukkuu lyhempiä pätkiä (ei enää kahdeksan tuntia putkeen kuten ennen...), raivoaa rinnalla varsinkin iltaisin ja nukahtaa joskus todella myöhään. Päivärytmi on vieläkin hakusessa, ja yöllä nukahtaa joskus vasta klo 2 (se on jo hyvä, jos nukahtaa klo 00). Hyviä hetkiä on kuitenkin paljon, ja pojan kehittymistä on ihana seurata. Nyt viihtyy sylin lisäksi myös lattialla vähän pitempiäkin hetkiä.

Poika syö hyvin ja usein, en ikinä ole kellosta seurannut kauanko ruokailujen välillä menee, mutta mitään useamman tunnin ruokailuvälejä ei ole (paitsi silloin, kun nukkuu). Täysimetyksellä mennään, ja niin mennään luultavasti sinne kuuden kuukauden ikään asti jos ei mitään odottamatonta tapahdu.

Ensi viikolla on neuvola, kiva tietää sitten paljonko on kasvanut. Kaksikuisena oli 62 cm ja 5880 g.

- Maidah ja pikku-Z :)
 
Oletteko käynyt jo kavereiden kanssa rilluttelemassa baarissa? Kuinkas alkoholin laita? Kuinka toimitte imetyksen kanssa,koska imetitte ensimmäisen kerran kun baarista tulitte? Pumppasitteko rinnat ns. tyhjiksi kotiuduttuanne? Saiko vauva isin kanssa pullosta korviketta vai omaa maitoasi?
Kuten tekstistä voi päätellä,olisi ajatuksena lähteä tyttöjen kanssa vähän baanalle lähiaikoina..Nimittäin irtiotto baarin hytkeessä kuullostas ainakin nyt hyvältä..:ashamed:
En ole mikään koskaan ollut mikään loppasuu eli kun olen ottanut,on kotona tullut juotua n. 3 pikkutölkkiä ja baarissa max. 3 lisää ja kun nyt ei ole tullut tietenkään otettua yhtikäs mitään vuoteen,niin varmaan 2 pohjia ja 1 baarissa riittää...;)



Tipetsu
 
Saako kysyä Roki82 oliko vauvasi 3kk vai mitä kun vellin alotit?
Mä olen saunoessa ottanut yleensä yhden sidukan ja ollut sitten imettämättä muutaman tunnin tai yöllähän poika herääkin vasta syömään. kun osaimetyksellä on niin korviketta saa pullosta. Jos enemmän ottaisin varmaan olisin vuorokauden imettämättä, en tiedä pakkautuuko sitten, varmaan matkalla tulee ajankohtaiseksi. Baareissa ei tule paljon käytyä, kun ei ole seuraa :(
teris ja poju 3kk
 
Tervetuloa tipetsu ja maidah!

Muumimamma, teillä tuntuu olevan hyvä päivärytmi =) Pitäis meilläkin tähdätä tuohon. Meillä nukutaan päiväunet miten sattuu, mutta yleensä päivän aikana vain yhdet kunnon päiksyt joko aamupäivällä klo 9-12 välillä tai sit iltapäivällä 13-16 välillä. Muut ajat viuhtoo valveilla. Öisin rytmi on tasainen, laitan nukkumaan klo 22 maissa ja tyttö nukkuu 9-10 tuntia heräämättä.

Baarissa ei oo tullut kavereiden kanssa käytyä, harvemmin nykyään muutenkaan tulee lähdettyä ilman mitään erityistä juhlan aihetta... Vanhuus ei tule yksin... Mutta häissä oltiin miehen kanssa ja siellä join useamman annoksen, sillä välin tyttö sai pullollisen pumpattua maitoa + lisäksi korviketta. Imetin yöllä häistä tultua, ajattelin että parempi ylläpitää normaalia imetysrytmiä. Rinnat oli illan aikana pakkautuneet ja olis ollut jotenkin outoa pumpata maitoja pois ja antaa samalla vauvalle korviketta. Oon myös muutaman kerran kotona juonut siiderin tai saunaoluen illalla ja sen jälkeen imettänyt.

Tipetsu, kantsii juhlimisen kanssa tehdä ihan niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos itseäsi epäilyttää imettää baarireissun jälkeen, niin sit mieluummin antaisin pullosta kuin potisin huonoa omaatuntoa, ettei mee sit ilta sen takia pilalle. Mutta jos minä olisin sinun tilanteessasi, niin kai imettäisin ihan hyvillä mielin yöllä kotiin tultuani.

Meillä kans tyttö syö koko ajan nyrkkejä ja kuolaa. Esikoiselle tuli tässä iässä (3,5 kk) ekat hampaat, mutta toistaiseksi tytöllä ei oo mitään näkyvissä. Muutaman kerran on kyllä ikenillä purrut nänniä.

Maikki ja pikku-H 3,5 kk
 
Niih.. Eihän se alkoholi nyt tietenkään ole se syy lähteä baanalle,vaan tuulettuminen ja tyttöjen kanssa hengailu, mutta tietystikin tulee muutama juotua jos baariin menee. Hankala ajatella miten toimia imetyksen kanssa. Tietysti haluan imettää,välttäen kuitenkin aiheuttamasta vauvalle mitään "oireita"..Jostain luin että maidossa alkoholipitoisuus on korkeimmillaan 30-60min. jälkeen juomisesta..mutta kuitenkin määrä ois vähäinen. Hieman kyllä jännittäs se että miten rupeis tupakkia tekee mieli baari-reissulla. Olen siis polttanut aika reilusti ennen raskautta ja toisinaa tekis mieli,vaikka haju kuvottaakin.
En mäkään ole baarissa koskaan viihtyny kun oikeesti uutena vuotena ja juhannuksen,jos näin karrikoidusti sanoo eli tosiaan tyyliin 1krt/3kk.. Ja mitenköhän sitä sit malttaa olla poissa vauvan luota vaikka isin kanssa oiskin..? En oo käyny missään muualla ilman vauvaa kun apteekissa pikapikaa ja jälkitarkastuksessa. Ja kun tissi suussa tyttö vain nukahtaa.
Miehen kanssa meinataan lähtee stand-up komiikka-iltamaan ensi kuussa,ellei tyttö edelleen sitten vierasta ukkia ja mummia : / Se nimittäin oikeesti vierastaa.
 
Kiitos maikki79. :)

Päivärytmistä... Onko kenelläkään hyviä vinkkejä miten saada järkevämpi päivärytmi pojalle, ja miten helpottaa nukkumaan menemistä? Poika on nyt muutaman päivän vaille kolme kuukautta, ja kolmekuisena sitä rytmiä saa kuulemma alkaa lempeästi muuttamaan.
Poika menee useimmiten nukkumaan todella myöhään (esim. tänään n. puoli 2), ja ennen nukahtamista käydään kunnon "taistelut". Ei siis todellakaan ole niin, että hänet voisi vain laittaa nukkumaan...
Olen kyllä yrittänyt vaihtaa hänelle yöpuvun suunnilleen samaan aikaan joka ilta, sammuttellut valoja ja hiljentänyt/sammuttanut tv:n... Sitten alkaa imetysrumba. Eli poika saa aikamoiset rintaraivarit, ja hänet on vaikea saada rauhoittumaan rinnalle. Taputan pyllylle, hytkytän, keinutan ja imetän kävellen. Välillä pidän vain sylissä ja sitten imetän taas. Tätä voi kestää tunteja. Lopulta hän sitten rauhoittuu ja nukahtaa.
Enää ei ole vatsavaivoja, jotka vaivaisivat ja valvoittaisivat.
Joskus ollaan aamulla herätty aikaisemmin, muttei sekään ole aikaistanut nukkumaan menemistä. Pitäisikö vaikka viikon yrittää herätellä aamuisin?
Nykyinen meno väsyttää hieman... Olisi kiva, jos saisi omaa aikaa illalla ja voisi itsekin mennä nukkumaan joskus hyvään aikaan.

Täällä keskustellaan baareista ja vauvan jättämisestä hoitoon... Itse olen sellainen, etten varmaan piiiiiitkään aikaan voisi vauvaa hoitoon jättää. Ehkä sitten, kun syö kunnolla kiinteitä eikä tarvitse imettää yhtä usein kuin nyt (en nyt voisikaan mennä minnekkään kun lyhyeksi aikaa, kun ei ole pulloja käytössä enkä ole aikonut hankkia jos ei tule todellista tarvetta).
Pari kertaa olen käynyt nopeasti kaupassa ilman vauvaa, ja on kyllä niin "alaston" olo, siis sellainen olo että jotain puuttuu. Kai mä vain olen niin kiintynyt siihen, eikä mulla ole mitään sellaista tunnetta että pitäisi päästä yksin jonnekkin. Ystäviä näen ja ulkona käyn, eli ei ole sellaista fiilistä että olisin jotenkin kotiin kahlittu. Ehkä mä olen niin tottunut omasta lapsuudenkodistani siihen, että vauvat ja lapset kulkee aina äidin mukana... Ja sitten mulla ei ennen vauvaakaan ole ollut mitään elintärkeitä harrastuksia, ja baareissa en käy. Kiva on kuitenkin tietää, että niitä hoitajia on mistä valita sitten kun vauva tulee siihen ikään että hoitoon voin jättää. :)

Jospa tästä menisi nyt nukkumaan... Pikkunen herää varmaan kohta kun sillä on ilmeisesti joku tiheänimun kausi meneillään (muutaman yön ajan on heräillyt tunnin-parin-kolmen välein).
 
Rytmistä Meillä tyttö käy nukkumaan yleensä 22-23,tissitellään ja tissitellään ja tissille nukahtaa. Tyttö nukahtaa meidän sänkyyn,josta siirrän omaan sänkyynsä kun itse painun pehkuihin. Havahtuu sitten n. 4-5 maissa syömään ja taas n. 7-8 maissa. Sit me vielä nukutaan kun tyttö ei herää tissille,hamuaa vaan ja jatkaa unia syödessään. Sitten herätään n. 10 maissa ja ekat n. 30min. unet 11-11:30,pidemmät n. 2h unet sitten 13-15 välillä. Sitten unta taas 16-17 ja 19-20. Tämä tahti on aika hyvin pysynyt n. pari viikkoa nyt ja sopii sekä meille,että tytölle. Tosin aiemmin sais kyllä illalla nukahtaa ja toki aamustakin pois tunti.


Tuosta baareilusta.. En koe sitä vääräksi jos haluan hieman irtautua arjesta. Ja kun vauva isilleen jää,eikä mummolaan tms. Tuntuu jotenkin että mielipiteet ihmisillä on sitä luokkaa,että kun tulet äidiksi,olet äiti eikä paluuta entiseen ole..En tarkoita tätä palstaa vaan yleensä. Mun mielestä pitää pystyä äitinäkin tekemään niitäkin asioita joita ennen raskautta teki,mutta toki pienemmässä mittakaavassa. Mähän en ole baarikäärpänen tai bilehile koskaan ollut,mutta ulkona käynti tyttöjen kanssa on tervetullut vaihtelu vauva-arkeen. Isikin käy kavereidensa synttäreitä juhlimassa ,polttareissaa ja joukkueen saunailloissa, joten miksei äitikin voisi? Katkeroituu nopeasti ja kun mullakaan ei mitään harrastusta ole tai kavereita muutenkaan joilla muksuja,niin päivät menee perheen parissa ja yhdessä puuhastellaan. Ja omaa aikaa suositeltiin neuvolassakin ottamaan.
Mutta saapa nyt nähdä miten tässä osaa/raaskii/viittii toimia ;)


Tipetsu
 
Meillekin on vähän alkanut tulla rytmiä, tosin ehkä puolipakolla, koska esikoisen eskariajat määräävät vähän unien tahtia. Heräillään 7:30-8:30, aamupäivällä n. puolen tunnin unet, joskus tunninkin. Iltapäivällä tunnin, puolentoista unet. Loppuiltapäivälä taas puolen tunnin nokoset, jolloin vielä neljännetkin unet tai jos vauva nukkuu loppuiltapäivällä pitempään, ei iltaunia enää. Yöunille n. 20:30-21:30.

Eli meillä kahden tunnin unet ovat harvinaisuus, ehkä kerran viikossa on ollut niin pitkät unet :)

Nyt sitten kysymys teille. Itkevätkö teidän vauvat unissaan? Meillä kaikilla kolmella on tätä itkuisuutta, niin en kyllä tiedä, mikä on oikeastaan normaalia. Keskimmäisellä etenkin oli sitten allergioita. Tähän asti on selvitty unissaan itkemisestä ok, silä unet ovat jatkuneet, mutta nyt vauva on alkanut herätä, mahdollisesti siis vatsavaivoihin. Samaan aikaan kakkaustahti on muuttunut: ennen vauva kakkasi noin joka neljäs päivä, nyt kakkaa n. neljästi päivässä!! Kuitenkaan pylly ei punoita, minkä osaisin tulkita allergian merkiksi. Ruokavaliossakaan ei ole muita muutoksia kuin että olen alkanut taas juoda kahvia (n.2 kupillista/ 1mukillinen päivässä) ja sen seassa raakaa maitoa, jota en normaalisti käytä.

Mutta tosiaan pelkään tätä "kehitystä". Esikoinen ei aikanaan nukkunut kuin 30-40min MAX kerrallaan, paitsi liikkuvissa vaunuissa. Keskimmäisessäkin oli vähän samaa vikaa... Nyt meillä on aivan samanlaista ollut pari päivää, vauva nukkuu vain reilun puolen tunnin pätkiä ja alkaa sitten huutaa, vaikka selvästi onkin väsynyt vielä. Vaunujen heijaus auttaa hetkeksi, tänään sitten kokeeksi kävelin n.10min, minkä ajan vauva nukkui, mutta "heräsi" (=alkoi huutaa silmät kiinni) heti, kun vaunut pysähtyivät. Ja nukahtaminenkin on samalla vaikeutunut, mutta se voi olla ikäänkin kuuluva asia, kun tarkkaavaisuus on edelleen lisääntynyt ja vauva yliväsyy helpommin.

Olisin niin toivonut, että tämä lapsi olisi saanut rauhallisia, hyviä unia nukuttua... mutta totuus on, että meidän vaavi lisäsi yhden yösyömisenkin pysyvästi aikatauluunsa ja lisäksi saattaa nyt muutenkin herätä yöllä, mitä ei aikaisemmin tapahtunut.

Baareissa käymisestä: olen kuullut, että moni pumppaa mahdollisesti alkoholipitoista maitoa pois, jos on jotain juonut. Ja jos imettää, tuskin kannattaa juoda paljon. Itse olen pari kertaa ollut juhlissa ja kerran jopa baarissa edellisten lasten imetyksen aikana, ja kerran taisin juoda puoli lasia kuoharia. Meillä kun vauvat eivät ole pullosta suostuneet syömään, niin ei paljon ollut vaihtoehtoja. Kerran kävin pikkujouluista välillä kotona imettämässä ja lähdin vielä takaisin :) Oli helppoa, kun ei juonut, niin pääsi itse ajamaan autolla.
 
Karmeaa miten aika pujahtaa ohi. Lukemassa käyn päivittäin tekstejä, mutta ei tahdo aika piisata vastailuun.

baareilu olin eka kerran yö pois kotoa ja itseasiassa koko edellisen päivän myös. Eli poika oli hoidossa mummolassa ja isä hoiti illan/yön ja puolipäivää. Täysimetän ja tuttipulolla poju oli tämän puoltoista vrk. Hyvin oli mennyt kaikki. Ainut joka kärsi oli mun rintani. En heru pumpulle todellakaan 120-150ml jonka poika söi kerrallaan joten tissitelyä on ollu hiukan enemmän, että saa taas rinnat kuosiin.. Itse pärjäsin kanssa hyvin, ainoastaan jälleennäkeminen sai kyyneleet silmiin..

alkoholia olen juonut lasin ja pari eli lähinnä kaljaa tai siideriä, en ole pumpannu mitään pois. Maidossa on sama määrä alkoholia kuin äidin veressä ja pullollisesta aikuiselle ei vielä ole kovin suurta iloa joten ei ole vauvalle haitaksi kyllä. Toki jokainen pumpaa tai on syöttämätt x määrän tunteja jos niin kokee..

rytmi on edelleen sama kuin viimeisen kuukauden ollut.. Ollaan oikeestaan kirjoteltu päiväkirjaa huvin ja urheilun vuoksi kiva huomata lapsen kehitystä siinä samalla. 45-1h päikkäreitä ottaa 4x päivässä.

iltatisseily jollain oli pitkään yöhön tämä menossa? Meillä poika kyllä huutaa ja venkoo jos syötän liikaa. Eli täällä on rinta ja puolet ehkä toisesta heti perään jonka jälkeen menee leikiksi tai vinkumiseksi. Harvoin nukahtaa iltaisin siis rinnalle jos sitä yritän esiintyy varmasti tota Maidahin kertomaa toimintaa (toi vaihe oli 5vko iässä kunnes tajusin sen olevan väsymysitkua). Laitan siis tutin, pidetään hetki ehkä sylissä jos ei ole kovin väsynyt (useimmiten on) ja viedään sitten omaan sänkyyn. Nyt viimiset 4 yötä jäänyt sinne suoraan. Toisinaan käydään laittamassa tuttia, ottamassa syliin/röyhtäyttämässä ym kääntämässä kylkeä jonka jälkeen sitten sammuu. Yöpuku/iltavaippa vaihdetaan aina ennen tissittelyä. Nukkumaan käy 21-21.30 / herää 9-10 (alkanut syömään 4-5 aikaan yöllä)

Kaikki itkut ei siis aina ole tissin halua ainakaan meillä, eikä tutin kova lutkutus tarkoita aina nälkää vaan myös unen tarvetta..

unensekainen itku oon kuullu paljon tästä puhetta. Se mistä johtuu on jääny mysteeriksi. Miten hoitaa on vielä suurempi mysteeri.. Mut eikö se oo ihan yleistä, että vauvojen kasvaesa unenlaatu voi heiketä kun aivotoiminta vilkastuu jolloin rauhoittuminen on haastellista.. Tiedä liittyykö se tohon itkuun millään tavalla. Täällä ei oo kyllä itkua kuulunu lähinnä jotain pelonsekaista yninää kerran kaks

vatsan toiminta/pissapojalla kakkaa tulee iltaisin 2-3 vaipallista, nyt ollu ummessa tiistaista lähtien. Ei kyllä ole vaikuttanut mielialaan, pierut on kamalan hajusia.. Annoin eilen ja tänään jo levolacia kun en kestä jos ei ala aukeemaan. massu on kylä pehmeä ja myötävää ettei mitän tukoksia kyllä vielä ole... ja pissa on alkanu haisemaan aikuisten pissalta. Kestovaippoja ei vittii päivää kauemmin pitää likaisena siis.

3kk neuvola ens viikolla ja rokotuksia odotellessa. Jänsätää myös onko painoa jo 8kg :D oma vaaka väitti 7,7kg viimeviikolla. 68cm vaatteita käytetty 2kk iästä ja toivottavasti näissä hetki pysyttäisi...
 
Meillä tyttö on kakannut 3-4 päivän välein, mutta ihan tyytyväiseltä toistaiseksi vaikuttaa. Eiks täysimetetyllä tuo vielä oo ihan normaalin rajoissa? Meillä hajosi perjantaina pesukone :headwall:, joten kestovaippojen kannalta ei ookaan vielä kiire seuraavalla kakalla :whistle: Ihan vain nukkasihti hajosi (oli imaissut sinne kestoliivinsuojan...), joten huomenissa toivottavasti saadaan varaosa ja pyykit taas pyörimään.

Meillä on 68 cm vaatteet pääosin nyt käytössä, tosin osassa hihat on vielä pitkät, mutta kestovaippojen kanssa 62 cm bodyissa loppuu pituus.

Maidah, pohdit päivärytmiä. Meillä esikoisella oli kans rytmi vähän myöhäisenpuoleinen (nukahti puolenyön jälkeen ja heräiltiin aina joskus 10 maissa) ja silloin neuvolassa kehotettiin 3 kk kohdalla alkaa herättää aiemmin ja pitämään aamupäivästä vauvalle aktiivisesti seuraa. Nyt tämän toisen kanssa pitääkin herätä viimeistään kasilta, jotta ehtii viedä esikoisen kerhoon. Tyttö jatkaa sit usein unia vaunuissa, vai onko ne nyt sitten jo aamupäiväpäikkärit...

Nyt pitää mennä nukkumaan, oon parina iltana/yönä roikkunut koneella ihan liian myöhään ja aamulla oon ollut ihan älyttömän väsynyt. Ei siis näköjään auta, että vauva nukkuu heräämättä yöt läpi, kun itse ei saa itseään petiin ajoissa :stick:

Maikki ja pikku-H 3,5 kk
 
Kyllä oli aika huudot rokotuksesta, nyt nukkuu väsymystään pois. Painoa ei kauheesti ollu tullukaan 6700kg ja pituus 63,6. Täytyy varmaan ootella tuleeko rotarokotteesta masuvaivaa ennen kun velliä miettii. Neuvolan täti sano että voi ainakin kokeilla auttaako unimäärään lisäävästi. Vireyttä kehuttiin, on kuulemma varmasti aikasin liikkeelle lähtemässä :)
 
Eilen sitten meidän neiti kakkasi viidesti ja tänäänkin tullut jo kahdet kakat. Omituista tosiaan, kun tahti voi yhtäkkiä muuttua näin totaalisesti? Ja samalla tosiaan unetkin ovat mennyttä. Yö meni nyt paremmin, mutta aamu-unet kestivät parikytä minuuttia, ei auttanut kuin nukuttaa uudelleen vähän ajan kuluttua, liikkuviin vaunuihin nukahti mutta epäilen, että max puolisen tuntia siis nukkuu.

Osa heräilystä ja nukahtamisen vaikeudesta varmaankin liittyy siihen, että vauva on isompi ja tarkkaavaisempi eikä niin malttaisi nukkua. Mutta miksi pitää silmät kiinni huutaa ja huutaa, ei siis halua herätä mutta ei pysty jostain syystä nukkumaankaan. HUOKAUS. Eilen sitten kävin kaatosateessa lenkillä nukuttamassa lisää, kun pisimmät päikkärit olisivat taas jääneet 40min mittaisiksi muuten. Parempi antaa ensin vähän nukkua ja sitten vasta lähteä lenkille, niin ei tuntitolkulla tarvitse kävellä :)

Tällä viikolla tais olla neuvolakin taas, pitää aika tarkistaa. Meidän tyttö ei vielä naura ääneen, se olisi ihana taito :) Monella taitaa olla tämä taito jo opittu? Meidän esikoinenkin ehti täyttää 4kk ennen kuin ääneenkikatus alkoi.
 

Yhteistyössä