Kesäkuun Kastehelmet 2012 *varaslähtö LOKAKUULLE*

Paljon haleja mammuzkille!

Onnea uusille plussanneille ja hyviä uutisia kuulleille!

Itselläni on jotenkin pakonomainen tarve lukea koko ajan kaikkea raskauteen liittyvää, selata erilaisia keskusteluja ym. Suurin osa päivästä menee näihin. Oikeasti pitäisi keskittyä opiskeluihin ja töissäkin käyn, mutta onneksi vain 1-2 kertaa viikossa.

Edelleen on huonoa oloa ajoittain ja rinnat tuntuu kipeytyvän joka päivä enemmän. Soitin tänään YTHS:ään, kun mietitytti kesäkuussa PAPAssa todetut "lievät, hyvänlaatuiset" solukuvan muutokset. Suvussa on paljon syöpää, joten vaikka kuinka sanotaan, että paranee usein itsekseen, niin kauhea paniikki silti. Sitten ajattelin, että toivottavasti ei vaikuta mitenkään raskauteen jne. Totesivat siellä vaan, että vasta raskauden jälkeen tutkitaan sitten, että onko muutokset parantuneet ym. AHDISTAVAA! Lisäksi totesivat vaan, että sitten vaan neuvolaan aikaa raskauden tiimoilta. Olisin toivonut, että olisivat voineet jo nyt tutkia, että mistä solumuutokset johtuvat ja onko raskaus edennyt nyt kunnolla (vaikka onkin vasta 4+6).

En millään jaksaisi odottaa sinne ensimmäiseen neuvolaan joka on näemmä vasta viikolla 9-11. Ja ultra sitten 12-13 viikolla eli vasta joulukuussa. Aika tuntuu matelevan, taidan tulla hulluksi ennen tuota joulukuun ultraa. En kuitenkaan haluaisi maksaa varhaisultrasta, kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Myös mies on sitä mieltä, että on vain odotettava. Huomenna soitan neuvolaan aikaa, toivottavasti saan jo 9. viikolle.

Anteeksi kauhea vuodatus! Eipä ole muitakaan kenelle jutella näistä asioista.
 
Aurinkoista maanantaita kaikille,

halauksia ja voimia pettymään joutuneille,

ja tervetuloa uusille!!!

En oo taas viikkoon päässy kirjottelemaan, vaikka lukemassa oon käynytkin.. Sen verran järkyttävä ollut tää olo aina, kun oon meinannu alkaa kertomaan kuulumisia :p

Turvottaa, pierettää, närästää ja röyhtäyttää ihan aamusta asti, iltaa kohti pahentuen. Kerran oon vaan joutunut oksentaa, mut jatkuvasti yökkäilen. Väsymys on ihan kauhea, eikä sitä helpota yhtään se että öisin herään pissahätään ja/tai vatsakipuihin yms yms. Lisäksi mua on alkanut huimaamaan aina välillä, varsinkin töissä (fyysisesti raskasta) ja tänään jouduinkin ekaa kertaa lähtemään pois kesken päivän.

Huomenna onneks neuvola heti aamusta, jospa löytyis vähän helpotusta edes osaan näistä vaivoista! Jännittää ihan kamalasti, mut mies tulee mukaan tälle ekalle käynnille. Tulee sitten myös ultriin ja mahdollisuuksien mukaan osallistuu kaikkeen.

Meillä on mies kanssa päätellyt että koska mun oireet on niin voimakkaita, niin sen on pakko tarkoittaa vähintään kaksosia :LOL: ..saapahan nähdä..

Annuliini84 + pikkuinen rv 7+2

..Niin ja unohtuipa tuosta vielä se, että rinnat on mulla ihan älyttömän kipeät aina nukkumisen jälkeen, muuten vaan vähän aristavat..
 
Viimeksi muokattu:
Ihan pikaiset purkaukset vielä..,
VI**U että voi olla pinna tiukalla!
Meijän töissä on yks "aikuinen nainen" (ikää 45+) ja käyttäytyy ku 15v teini!
IHAN HELVETIN ÄRSYTTÄVÄ!!!
Ollu "kipeenä" ties kuinka kauan, tänään tuli töihin ja sellanen super esitys aina ku kävelee mun ohi.
Meillä työajat siis 9-17, se tuli tänään 12 aikaa ja lähti 15aikaan!!!!!!!
Tekis mieli vaan huutaa ja raivota sille että pysyy poissa mun silmistä jos ei osaa mitään muuta ku saada mun raivon partaalle!!!!!!!!!!!!!!!!! :mad:

Hups, onkohan tässä hormooneilla vaikutusta vai onkohan musta tulossa muuten vaan mielipuoli?? :eek:
 
Pikkuistaodottava, Mä saan kans kuluun kaikki päivät lueskellen raskausjuttuja pitkin nettiä :D Mies jo välillä sanonutkin et voisin enempi viettää hänen kanssaan aikaa kun nyt hänestä välillä tuntuu että vauvapalstat menee meidän yhteisen ajan edelle. Mutta kun eka vauva kyseessä ja kaikki niin kovasti kiinnostaa ja ihmetyttää mua :ashamed:

Mulla oli kans se tilanne kun viime viikolla soittelin terkkariin mun ylimääräsestä vuodosta (päivistä riippuen ruskeaa tai veristä tuhrua), niin sanoivat vaan et oo kotona ja tuu sit käymään lääkärissä jos tulee kipuja tai vuoto muuttuu runsaammaks. Yritin kyllä sanoa et ois kiva päästä ees sen verran tutkimuksiin et sais tietää ettei oo kohdun ulkoinen tai tuulimuna mut mitään aikaa en saanut koska ei oo ollu mitään kovia kipuja.
Tänään soitin neuvolaan ja siä toistettiin ihan samaa, ja ultra luvattiin joulukuulle (laskin kalenterista et aikasintaan vko 13-14). Kyselin mitä eka neuvolakäynti pitää sisällään ja sain vastaukses että jutellaan, katsellaan verenpaine ja hemoglobiini ja otetaan pissanäyte. Ei siis silloinkaan luvassa minkäänlaista tutkimusta tai varmuutta siitä että kaikki olis hyvin ja pieni oikeassa paikassa.
Miehelle puhuin heti plussan jälkeen varhaisultrasta eikä tuo innostunut. Tänään kun kuuli mun neuvolapuhelusta niin oli ite sitä mieltä et me mennään varhaisultraan, jotta näkee että kaikki on hyvin ja pieni oikeassa paikassa. Ja molemmat ollaan ihan sitä mieltä et mielellään maksaa n.90e siitä että tietää että kaikki on kunnossa. Tuo 90e oli siis klinikan arvio kelakorvausten jälkeen. Ja sanoivat että jos tarvetta ilmenee, ottavat tosiaan verikokeet yms. myös eikä niihin tarvitse erikseen varailla aikoja minnekään. Täältä vauvapalstoilta tuon varhaisultran yleensäkin bongasin ja nyt oon jo sitä mieltä et oma olo helpottui jo paljon vaan sillä et sinne sai näin pian ajan.
Mulla myös keväällä näkyi joku pieni solumuutos papassa, johon terkkarigyne totes et puhtaat paperit sait. Aion kyllä ekaan neuvolaan ottaa sen paperin mukaan ihan varmuuden vuoks.
 
ninanina: Täällä kanssa pinnakireellä. eilen ärhentelin miehelle, joka valitti että oon vaan maannu päivän sohvalla. Aamulla vielä olin kuin myrskyn merkki, mutta nyt alkaa tyyntymään. Liekö tää suht rauhallinen työpäivä lepuuttanut hermoja. Mutta joo, kyllä muakin korpeis tollanen käytös.

Ääh, pahoinvointi on viimein rantaunut myös tänne. Jostain yhdestä asti vellonu tasasin väliajoin. Hetkeks menee pois kun syö, mutta se ei auta kuin hetkeksi.
 
Sanmar82 Mulla tää on jo viides raskaus mutta yhtä innoissani olen kun ensimmäisestäkin.
Meillä mies oli esikon aikaan kaikissa neuvoloissa,ultrissa ym mukana toisen aikaan oli myöskin ihan aktiivisesti. sen jälkeen onkin että miten on ehtinyt työkiireiltään.
Nyt toisin aloitti tänä vuonna uuteen ammattiin opiskelun + käy iltasin ja viikonloppusin töissä jonka takia mä varmaan tuun enimmäkseen yksin noissa neuvoloissa ja ultrissa käymään, välistä on kyllä viikkoja että koulu alkaa 14.00 eli pitää toivoo että just sillon olis joku ultra yms mihin pääsisi myös mukaan.(mulla on jo 2 kertaa ollut raskausdiabetes jonka takia olen loppuvaiheessa ravannut ultrassa useasti)

möhköpantti + heta-einari 5+1
 
Mulla on sama kuin pikkuistaodottavalla ja enkelillä. Pakko koko ajan lukea raskaudesta, oireista, keskenmenoista yms. Vitsi kun pystyis unohtamaan tän asian edes hetkeksi. Menis varmaan aikakin nopeammin kun nyt se vaan matelee! Ehkä tää johtuu mullakin siitä kun esikoinen on kyseessä.

Ninanina: hermojen kireys täälläkin tuttua. Räjähdän ihan pikkuasioista! Toisaalta alan myös pillittämään ihan mitättömistä jutuista. Oon ennenkin ollut ailahtelevainen, mut tää raskaus on kyllä tehnyt musta ihan sekopään :D

Mulla olis ihan hirveesti tekemistä: kotitöitä ja opintoja, mut en pysty nyt yhtään keskittymään kun vaan odotan sitä keskiviikon ultraa! Sais luvan menä kaikki hyvin siellä, jotta voisin taas jatkaa normaali arkeani ja edistyä opinnoissa!

Nezzie ja pikkuhöppänä rv 6+5
 
Mun eka viesti oli kadonnu johkain bittiavaruuteen...:D Joten nyt tulee lyhtäsesti sit tänne. Listään voi alustavasti laittaa 5.6 / toinen / OAS tai K-PKS Meillä kohta kaksi-vuotias isoveli odottelee pikkukaveria yhdessä äidin ja isin kanssa. Tänään viikkoka omien laskelmien mukaan 6+6. :)

Täällä tuli tänään eka ällötykset ku en vielä ruokalaan päässy syömään ja menin sitte vilun takia ottaan lämpösen kaakaon ja croisantin (harvoin juon mitään lämmintä saati sitten kaakaotakaan) Ne sitten kitattuani alko tuntuun ett o-ou... meni onneks hetken päästä ohi ku maltto istua paikallaa, mut ei ollu kiva. tuntu niinku siltä ett röyhtäys ois auttanu, mut eipä röyhtyyttäny.
 
Sanmar: meillä mies ehkä tulee mukaan jollekin käynnille, ja ultriin varmaankin. Ekalle käynnille haluaisin ainakin sen mukaan! Esikoista oottaessani se kävi joka ikinen kerta mukana, jos oikein muistan. Toista odottaessa silloin tällöin. Nyt kun on jo kolmas ja homma tuttua, ehkä ekalla kerralla tulee :)

Babuu- : tervetuloa! Mä oon myös huomannut, että paikallaan ollessa paha olo on pienimmillään. Esim autossa hiekkatiellä tuntuu enemmän, tai aamullakin sängyssä o vielä ihan ok mutta heti kun lähtee kävelemään, tuntuu ällölle. Vaikka on tää mun ällötys ja väsymys VIELÄ ainakin ihan ok mittasuhteissa. Siis en oo ollut lähellä oksentaa, pari kertaa yökkäissyt vaan esim. hampaita harjatessa. Syöminen auttaa, vielä ainakin, hetkeksi. Mutta mulla on painoa jo 10kg enemmän kuin edellisissä raskauksissa, joten ei passais mässäilläkään. Mitähän sitä vois 1-2h välein napostaa?? Pullat yms. eivät kyllä onneksi nyt houkutakaan. Lakritsia pystyn vielä syömään. Mun raskauksia on säestänyt makeankammo, ilmeisesti tässäkin on sitä mukana, ainakin jossain määrin.
 
Aika aaltoilevaa tuntuu paha olo olevan, eilen oli ihan järkky olo ja tänään taas parempi. Nyt taas tuntuu tää väsymys entistä suuremmalta. Tietääpähän olevansa raskaana :)

Turvotusta on mulla myös, ja ilman pahempaa turvotustakaan housut kiristää. Taitaa tosiaan toisessa raskaudessa tulla maha aiemmin esiin :O Tosin ompa tuota etureppua tuossa vähän jo ennestään... :ashamed:

Al-ultraan en mene minäkään. Toisaalta olisi kiva, mutta odotellaan nyt siihen np-ultraan. Nyt tosin jo valmiiksi jännään sitä meneekö se sinne 14. viikon loppuun asti, kun niin pitkään en millään jaksaisi odottaa.
 
Ehkäpä minäkin tänne sitten kirjoittelen :D

Rv 6+5 menossa, la 6.6. Esikoinen tulossa, jänskättää hirmuisesti :) toivotaan vaan, että kaikki menee hyvin. Ensimmäinen neuvola-aika on varattu 7.11., saas nähä mitä kaikkea sielläkin tehdään. Kaikki on minulle tosi uutta ja onhan tässä paljon aikaa tutustua kaikkeen.

Naimisiin olen menossa 11.11. ja koko vauva-uutinen tuli yllätyksenä, tosin ihan positiivisena. Ainoita oireita, mitä minulla on ollut, ovat olleet kauheat mahakivut ns. "kuukautiskivut", mutta ne ovat onneksi alkaneet pikkuhiljaa jo hellittää. Myös rinnat ovat olleet tosi arkana, mutta ei juuri sen kummempaa. Vielä. Hehs :'D
En polta enkä juo, ja syön terveellisesti, sekä liikun paljon. Mitään elämäntapamuutoksia ei siis tarvitse mennä tekemään~

Ikää on vielä hetken aikaa 19, kunnes marraskuussa täytän 20, enkä ole enää virallisesti "teini". Ja synnäri tulee olemaan SeKS.
 
enkeli85, onko Tampereen Ava Klinikka? Me käytiin tosiaan siellä ja maksoi 81e, tänään just tuli lasku kotiin. Edullisin mitä löysin Tampereelta. Muissa paikoissa olis jäänyt KELA-korvauksen jälkeen yli 100e.
Sanottiinko kuka teillä ultraa? Meillä ultras se joku Tomas mikä lie. :) Mukava lääkäri :)
 
Sanmar,meillä isä on ainakin tämän ensimmäisen käynnin aikana kotona muiden lasten kanssa,ei haluta heille ihan vielä kertoa ja tuntevat neuvolan kuitenkin.Saattaa tulla myöhemmin mukaan,on kaikista edellisistäkin ollut jollain neuvolakäynnillä ja ultrissa tietenkin.

Paha olo tuppaa olemaan päivällä,kerhoon viennit yms ovat juuri siihen aikaan kun on se pahin olo,onneksi myös tuon meidän elohiiren 1v3kk päiväunet asettuvat siihen kohtaan ainakin toistaiseksi.

Ensi viikolla eka neuvola,taas eri täti,onkin sitten jokaisessa raskaudessa ollut eri voi tehdä vertailevaa tutkimusta. :D
 
Olen 26 vuotias ja ensimmäinen lapsi tuloillaan. Kunhan vaan tajuaisi pysyä matkassa mukana :)
Yritystä takana puoli vuotta ja välissä yksi keskenmeno.
Saakohan tuon pidettyä nyt ajatuksen voimalla kiinni ;)
Synnnytyssairaala jompikumpi helsingissä.
Tsemppiä kaikille kollegoille.
Ja AINIIN, niitä oireita :D
pelottavaa menkkajuiintaa. Lisäski mm "UPM Metsän" mainos irrottaa oikein kunnon itkut.
vaippamainoksista puhumattakaan
 
Huomenta pinoon. Varovaisesti kurkin tälle puolelle, joskos mukaan mahtuisi. :wave:

Plussasin ensin su ja uudelleen tänä aamuna. Eli ihan alussa on odotus, mutta raskaana ollaan niin kauan kuin toisin todistetaan. ;) Meidän ihana esikoinen on nyt 1v 3kk ja juhannuksen tienoilla hänestä tulee sitten isosisko, jos kaikki menee hyvin. LA on vau.fi laskurin mukaan 26.6. ja tuosta tippuu muistaakseni neuvolassa päivä pois, eli oliskohan lopullinen LA sitten 25.6.

Eli mut voisi lisätä listaan seuraavilla tiedoilla:

LA 25.6.,_Lumi_, 30, toinen, JS

Turvotusta on täälläkin ihan käsittämättömät määrät! En ymmärrä, miten onnistun pitämään raskauden salassa töissä jouluun asti, kun vatsa on nyt jo samannäköinen kuin rv 20 eka raskaudessa (ehkä "hieman" liioiteltuna). :D

Muuten oireita on mielestäni todella paljon raskausviikkoihin nähden. Mua on etonut jo päiväkausia, esikoista odottaessa tälläinen olo alkoi vasta rv6-7 maissa. Lisäksi närästää koko ajan, väsyttää, rinnat tuntuu painavilta ja on vähän flunssainen olo. Uskottava kai se on, että kaikki raskaudet on erilaisia ja oireet tulee eri aikoihin.

Meillä mies oli mukana neuvolassa esikoista odottaessa aina kun suinkin pääsi (paitsi kun loppuraskaudessa siellä piti juosta vähintään sen kerran viikossa). Nytkin aikoo ehdottomasti tulla mukaan aina kun mahdollista.

Nyt vaan pidetään sormet ja varpaat ristissä, että kaikki menisi hyvin ja pieni pysyisi mukana loppuun asti.

Mukavaa viikkoa ja hyviä vointeja kesämasuille!

Lumi & Piipero 4+1 (hurjaa!)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Lumi ja ONNEA plussasta! Tulihan sieltä pikkukakkosista tuttuja kesäkuisiin!

Meillä mies ei esikoisesta ollu, ku ultrissa mukana ja oisko la:n lähellä ollu neuvoloissakin, kun mentiin yliaikaiseksi ja mies joululomalla sillon. Ei töitten puolesta päässy muulloin. Ja luultavasti sama homma tällä kertaa, ultriin yrittää päästä, mut neuvolat jää luultavasti yksinään käytäviksi. Ja totta puhuakseni en mä häntä siellä kaipaakaan. Kerron heti kuitenkin puhelimitse kaiken tärkeimmän.
 
Kiitos diiselikissa! Pikkukakkosissa näyttäis olevan plussa-aalto menossa eli eiköhän meitä tipahtele tänne taseiseen tahtiin. :)

Sen verran piti vielä kommentoida, että varhaisultra on varattu 3 viikon päähän. Sitten pitäisi jo näkyä sykekin varmasti. Haluan käydä tsekkaamassa, että pieni on oikeassa paikassa.

Nyt töiden pariin, ettei mene ihan tsättäilyksi. :)
 
:flower: Onnea kaikille uusille plussanneille ja tervetuloa mukaan!

Mitähän munkin piti kirjoittaa... No kun ei tuu mieleen niin kerronpa sitten vaikka omaa napaa...

Täällä turvotus jatkuu ja naureskeltiin aamulla miehen kans kun laitoin suorat housut jalkaa ja neuleen ja näytin ihan kuin viikkoja ois ollu lähes 20 :D Ei muuta ku paita vaihtoon ja joku puolijoukkueteltta (isompi neule) päälle ja töihin :saint:

Ennenkuin tiesin raskaudesta, niin kaveriporukalla varattiin laivareissu ja tarkoitus oli heittää kunnolla koko naisporukka vapaalle... no kuinkas kävikään, edelleen olen lähdössä, eli perjantaina menossa, mutta musta tulikin sitten koko naislauman kuski :D Täytyi kertoa koko revohkalle tästä, mutta lupasivat olla visusti suu supussa kunnes toisin todistetaan että masussa on elämää :heart: Ja olivat iloisia että jaksan/viittin raskaudesta huolimatta tulla kattomaan heidän toilailujaan :D No irtautumista se on mullakin silti arjesta (kun meidän esikoinenkin työllistää tällä hetkellä aika paljon kun poskihampaat paukkuu vuoronperään pintaan ja kiukuttelee omaa tahtoaan) vaikken alkoholia nautikkaan :) Pääsee osteleen esim karkkeja ja nauramaan muiden kustannuksella :popcorn:

PikkuMyy rv 6+3
 
Onnea uusille plussanneille! :heart:

Itse soitin tänään neuvolaan ja sain ajan jo kahden viikon päähän keskiviikolle (2.11). :confused: Onneksi pääsen edes sinne jo näin aikaisin. Mies lupasi tulla mukaan. :heart: Edelleen houkuttaisi varhaisultra, mutta kun ei mitään kummempaa ole miksi sinne pitäisi mennä, niin täytyy vaan koittaa jaksaa odottaa joulukuuta. Onneksi on edes tuo neuvola nyt varattuna, niin on jotain mitä odottaa.=)

PikkuistaOdottava rv 5+0
 
PikkuMyy: Mulle kävi hieman samoin esikoisen kohdalla. Tosin sillon oli vain mun siskon synttärit ja kummastusta herätti se, että tulin autolla. No ei siinä auttanut muu kuin myöntää suuremmalla joukolle ihmisiä, että pieniin päin ollaan. Nyt toistaiseksi pysnyt salassa. Tosin suunnittelin lähteväni laivalle juhlimaan samaisen siskon synttäreitä, mutta jokin takaraivossa ilmoittautumisvaiheessa sanoi, että jätä väliin, voit olla raskaana. =)

Pomolle tuossa hetki sitten kerroin, että täytyy taas huomenna lähteä aiemmin töistä. On siinä mielessä ok pomo kun ei turhia kysele, tosin mainitsin että täyty käyttää poikaa lekurissa. Pieni valkoinen valhe, mutta sallittakoon se vielä tässä tilanteessa. Poitsu tosin pitäis käyttää korvien putkituksen jälkikontrollissa, mutta sen pystyy hoitamaan ilta-aikaan.
 
Varasin eilen neuvolan parin viikon päähän. Mies heti ilmoitti tulevansa mukaan vaikka sanoin ettei ensimmäisellä kerralla tehdä mitään... Silloin neuvolakäynnillä on rv 6+6 ja varhaisultran ajattelin varata yksityisestä samalle viikolle, eli rv 7+. Ensimmäinen kun on kyseessä, niin haluan tietää että kaikki on hyvin enkä odottaa rv 11 ennen kuin saan käydä kunnallisella.

Mukavaa tiistain jatkoa kaikille! Lähden illalla katsomaan kaverin isoa mahaa! Täytyy varoa mitä sanoo ettei vahingossa lipsahda mitään! :p
 
Onnea uusille plussanneille:)
Otan osaa surun kohdanneille.. :(

Itsekin olin ihan varma, että noni, se oli siinä,. Sunnuntaina tuli vähäsen ruskeaa vuotoa, samaten eilen. Ja tuntui ettei ole raskausoireita... :(

Kävin aamusta ultrassa, kaikki oli ok, siellä köllötteli pieni toukka, rv 6+4 ultraajan mukaan, menkkojen jotain ihan muuta.. no, nyt pitäisi soitella äitiysneuvolaan, justhan mä siellä käynnit lopetin, heh:D

Vieläkään ei usko tätä todeksi, mutta katsotaan nyt sinne rv 12 saakka.. sen jälkeen varmaan täytyy alkaa miettimään vähän tulevaisuutta. Onneksi en kaikkea vauvanvaatteita ole kerennyt myymään, tyttö kuiteskin vasta 6kk.. tulevaisuudella tarkoitan, että tytölle pitäisi kohta osaa turvaistuin, täytynee ostaa sellaista mallia, että viereen mahtuu kaukalo.. uudet rattaatkin varmaan täytyy hankkia, sisarus jne jne. mutta mietin noita kun on ns. varmat viikot.. niin monta keskenmenoa olen käynyt läpi :(

Nyt syöttämään tyttöä.
 
pillipöllö, juu Tampereen Ava Klinikalle ollaan ens viikolla menossa. Eilen ku soitin sinne niin aattelin et kunhan vaan pääsis ees jo marraskuun aikana kattoonet kaikki on hyvin, mut sitten kun selitin mun tilanteen (valemenkat, pitkät tuhruttelut) niin se hoitaja antoi ens viikolta heti ekan vapaan ajan et olis mahkut et sykekin näkyis os viikot on oikein. Ja kysy et jaksanko sinne asti ootella, jos oisin sanonu et en, niin ois varmaan antanu ajan jo tälle viikolle :)

Ja nyt siis kun eilen huokaisi helpotuksesta ja varas varuiksi tuon varhaisultran, niin mun tuhruttelu loppu samantien. Aiemmin kun on ollu pari päivää et on hetkeks loppunut, niin viimeistään yöllä on alkanut uudelleen. Nyt ei oo tullu mitään! :D Mahtoko käydä niin kun pahin stressi pienestä helpotti niin heti loppu nuo pelottavat oireet? :)

Selkä on ihan tosi kipee. :( Mulla on ollu selkäkipuja viime talvesta asti kun vaihdoin työpaikkaa ja teen seisomatyötä. Aiemmin vapaapäivinä kipu on kuitenkin helpottanut, nyt ei. Onneks sattuu enempi vaan istuessa, seistä ja maata voi hyvin (=kivuttomasti). Ja toi kipu tuntuu sellaselta lihaskivulta, välillä alaselässä ja välillä lapojen välissä, eli ei ees oo samasta kohtaa kipee koko ajan vaan vaihtelee. Toivottavasti alkais helpottaan, ei haluais jäädä töistä saikullekaan jos oikein pahaks menee. Noh, joka paikassahan sitä hoetaan et selkäkipu kuuluu raskauteen, et tuosta nyt en ainakaan ota mitään ressiä :)

Taas on tullut uutta porukkaa, moikka vaan kaikille! :wave:

Ja paljon paljon tarrasukkia meistä jokaiselle!
 

Yhteistyössä