Kesäkuun Kastehelmet 2012 ** MARRASKUUSSA **

Voi vi**u saa*ana että voikin ärsyttää!!!
Ollaan tosiaan haettu esikoiselle tarhapaikkaa tammikuulta ja tänään soitettiin ettei sielä ole tilaa ja tarjottiin toista paikkaa hevonvi*usta jota emme halunneet ottaa. No sitten se tätsy sanoi että jos kieltäydytään tosta paikasta niin meille tulee 4kk karenssi eli saadaan hakea uudestaan paikkaa vasta 1.5.2012!!!!!!!!!!!!
Sanoin hänelle että ymmärtääkö hän etten halua että meidän poika on tarhapäivinä 9½h tarhassa ja aina viimesenä haettavana kun tarha menee kiinni klo17 ja minä olisin hakemassa klo 17.30?!
Pahoitteli vain ja sanoi että toivotaan että silloin toukokuussa mahtuu, viimeistään elokuussa sitten.
Ei paljoa lohduta että viimeistään elokuussa kun nyt on marraskuu!!

Tekis mieli vaan itkeä ja raivota, vi*uttaa niin suunnattomasti!!

anteeksi tämä raivoaminen, pakko päästä purkautumaan jonnekkin ni en ehkä seuraaville asiakkaille räjähdä jotka kohta tulevat..

perseeseenammuttukarhu + pompula 11+6
 
Tuntuu, että tosi monet ovat nyt kirjoitelleet oireiden häviämisestä. Kai se on aika normaalia jo näillä viikoilla ja ehkä toivottuakin. Toivotaan, että kaikilla on kaikki kuitenkin hyvin.

Käytiin tänään neuvolassa kuuntelemassa, että kuuluuko sydänäänet. Ihan paniikissa menin sinne ja melko kauan kesti, mutta siellä pikkuisemme sydän hakkasi kovaa vauhtia! Ihanaa! Meinasi tippa tulla jo nyt linssiin, entäs sitten kun pääsen joskus ultraan asti. Mieskin vaikutti olevan innoissaan, tuli ehkä todellisemmaksi, että kyllä se pieni siellä on kasvamassa.

Tyttö-/ Poikaolosta: itsellä on jo alusta asti ollut sellainen tunne, että tyttö olisi tulossa ja tarpeeksi kun olen siitä puhunut, niin mieskin uskoo jo näin. No joka tapauksessa kumpi tahansa käy. Pääasia, että kaikki menisi hyvin loppuun asti. Np-ultraan vielä 3 viikkoa. Hoah.

PikkuistaOdottava 10+1
 
Ihan pikaseen tulin kyselemään,että ei ketään kiinnostais laittaa pystyyn facebook-ryhmää? Meillä lokakuisten kesken sellainen on ja tuntuu jotenkin tosi vaikealta kirjoittaa näinkin anonyymisti,olis paljon kivempi tutustua paremmin kun tässä kuitenkin aika pitkä yhteinen taival on edessä :)

Vai onko tässä vaiheessa vielä ihan vieras ajatus??

KULTASIIPILLE kiitos ja kerrothan sit mitä polilla sanottiin!peukut on pystyssä ja toivotaan että koko kysta olis kuihtunut itestään!!
 
Nt-ultra takana ja molemmilla pikkuisilla vaikutti kaikki olevan hyvin! <3 mullakin olo on ehkä jo hitusen alkanut paranemaan, ehkä :)
Mut pitää kyllä olla koko ajan jotain palasteltavaa mukana! Itse olen joutunut olemaan sairaslomalla etovan ja heikon olon vuoksi. Mutta mielellään niistä "kärsii" kunhan vaan vauvoilla on kaikki kunnossa! <3

Stiinuliini + pallerot 12+0 POKS! <3
 
  • Tykkää
Reactions: pillipöllö
Jaa onko meillä facebookki ryhmäkin :D enpäs tiennytkään

Tervetuloa uusille!

Täällä on myös yks pahan tuulinen akka! Jaksan kitistä kaikesta mahdollisesta, muuta en sitten jaksakaan tehdä :p

Ketäs täällä oli menossa synnyttämään KSKS?! Siellähän on kesällä synnäri suljettuna remontin takia ja korvaavia tiloja etsitään...
Jännää missähän sitä synnytetään?! Jossakin parakissa jossa 10cm vettä lattialla ei muuta ku saappaat jalkaan ja ponnistamaaan :D
En tosiaan kyllä oo seurannu koko juttua kai niillä on jo asiat kunnossa...

Pitkästä aikaa poika nukkui koko yön ei tarvii mennä päiväunille jei!


Jane ja vaavi 10+3
 
Onnea Stiinuliini ultrakuulumisista! :heart:

Täällä on kanssa yksi kiukkupussi! Pinna on kireellä ja tunteet pinnassa. On miehellä kestämistä, toivottavasti menee ohi pian. Mutta kiva kuulla, et muilla samaa onglemaa :ashamed:

Tosiaan tuo kun alkaa monella jo oireet loppumaan, niin taitaa olla kyse siitä kun alkaa pian tuo alkuraskaus olemaan ohitse ja niiden oireiden kai pitäsikin näillä viikoilla alkaa helpottamaan. Musta olin juuri lukevinani joltain raskausviikoista kertovasta jutusta, että näillä viikoilla alkaa ainakin pahoinvointi helppaamaan. Itse oksennan vielä välillä iltaisin, mutta muuten oireet tuntuvat vähäisiltä ja kun ei vatsassa tunnu vielä liikkeitä näin alussa, eikä se oikein ole kasvanutkaan, vähän pömpöttää, niin on vaikea kuvitella olevansa raskaana. Sitten kun on jotain konkreettisempaa, kuin iso vatsa ja liikkeet, niin sitten se tuntuukin todellisemmalta. Itsellä ultra parin viikon päästä ja kovin silti kaikki jännittää, mutta tätä tämä alku on :D

Jkoo + Pikkuinen 9+5 (huh, tuntuu jo isoilta viikotkin) :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Stiinuliini
Pinklady: mä olin 1,5vkoa saikulla väsymyksen ja pahan olon vuoksi. Mulla oli siis äärimmäisen kamala olo, mutta en oksentanut. Lähinnä ongelma töissä oli pyörrytys ja pahan olon tärinä ja se, että liikkeellä olo pahensi pahaa oloa ja huimausta entisestään. Seisominen alkoi pyörryttää ihan, ja oli tosi vaikea keskittyä opettamaan yhtään mitään. Sitten palasin töihin, kun aamulla tuntui, että jalat sentään kantavat. Oli kyllä hyvä ratkaisu levätä. Kotonakaan en ees saikulla saanut mitään tehtyä, makasin lähinnä sohvalla ja luin kirjaa tms. Olo oli kuin vatsataudissa influenssan jälkeen... tajuttoman heikko olo. Onneks tuo pahin on jo takana, nyt paha olo on lähinnä kuvotusta. Väsymys mua vaivaa edelleen kyllä, eilen nukahdin taas klo 21 sohvalle.
Nyt jatkamaan töitä!
 
ninanina: Eikös tuo ole ihan normaali käytäntö, ettei paikkaa voi itse valita vaan se myönnetään jostain missä on tilaa? Toivoa voi toki, mutta ei se sitä paikkaa aina takaa. Kunnalla on velvollisuus tarjota jotain paikkaa, mutta jos te ette ota sitä vastaan, niin kunta on tehnyt tehtävänsä. Mitä aiemmin hakee, sitä todennäköisimmin saa toivomansa paikan. Noutaakin pitää päiväkodin aukiolo aikana eli ennen klo 17. Sieltä lähtee henkilökunta silloin kotiin eikä lasta voi yksin jättää puoleksi tunniksi pihalle. Sehän on heitteillejättö. Miksei miehesi voi hakea sieltä päiväkodista mistä teille myönnettiin paikka? Ymmärsin, että mies olisi hakenut sieltä toivomastanne paikasta. Onko teidän kunnassa vuorohoitopaikkaa? Niistä voi hakea myöhemminkin, jos ei ehdi ennen viittä. Jossain yksityisessäkin päiväkodissa saattavat joustaa. Kunnallisissa taitaa olla useimmiten tuo klo 17 sulkuaika eikä niistä jousteta. Toivottavasti saatte asian järjestymään jollain tapaa =)

Mullakin on vointi jo huomattavasti parempi. En ole nukkunut edes päiväunia enää ja huono olo tulee oikeastaan vain iltaisin ja sekin lievempänä. En ole ollut yhdessäkään raskaudessa sairaslomalla pahoinvoinnin takia. Onneksi olen selvinnyt sen kanssa melko vähällä. Salmiakki on edelleen apuna :LOL:

Hiukan kävi mielessä, että mitä jos jokin on pielessä, mutta toisaalta tämä kuuluu ihan asiaan näillä viikoilla. Ultraan enää 2 viikkoa - jee ja paniikki! Sekavat fiilikset siitä. Pelkään hirveästi, että saamme taas huonoja uutisia. Toisaalta koitan ajatella positiivisesti, ettei niin huono tuuri voi taas käydä.
 
Rintintin
Stiinuliinille paljon onnea hyvistä ultra-kuulumisista!

tirlittan87 taisit mainita päänsäryistä...? Mullakin ollut aina sillöin tällöin ja miettinyt jo että soitanko neuvolaan että onko tämä ihan normaalia... Kertaakaan en ole kuitenkaan särkylääkettä joutunut ottamaan vaan sinnitellyt vaan ja mennyt nukkumaan jotta helpottaa. :) Useimmiten tämä siis tapahtuu iltaisin. :)

Äitiyspakkauksen aion ottaa, esikoinen kun kyseessä (jos sinne saakka päästään). Pessimisti ei pety, niinhän sitä sanotaan... Väsymys ja pahantuulisuus (onneksi mies on melkoisen kärsivällinen :) ) oikeastaan ainoat koko ajan läsnä olevat oireet, pahoinvointi vähentynyt ja lieventynyt huomattavasti. Vaikka parhaani mukaan yritän uskoa että kaikki on hyvin, ei se pelko-peikkonen jätä rauhaan. Tätä se kaiketi sitten vaan on. Yrittäkäämme jaksaa! :)

Rintintin 11+1
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: Stiinuliini
barbamama35 Me ollaan laitettu hakemus jo maaliskuussa 2011 eli hirveesti aiemmin en tiedä olisiko ollut mitään hyötyä.
He sanoivat että normaalisti ovat auki klo 17, mutta tarvittaessa myöhempään eli heille olisi tuo 17.30 käynyt, mutta minulle ei (sillä toi 9½h on ihan liian pitkä tarhapäivä!)
Mies ei voisi hakea tuolta mistä tarjottiin kun on sen verran kauempana että autolla pitäisi mennä ja meillä on vain yksi auto joka on minulla kun olen toisella paikkakunnalla töissä.
Se tarha mihin haimme niin on meidän taloa vastapäätä joten sieltä voisi mies hakea kävelle pojan..

No oon tänään hirveesti näitä asioita netistä kolunnut ja tullut jo siihen loppu tulokseen että poika ei mene sitten toukokuussakaan tarhaan.
Luin että vaikka olisi vain 2pv/vk muutama tunti kerralla niin se vaikuttaa meidän Vantaalisään (joka on kuitenkin yli 200e) eli emme saisi sitä.
Googlasin kaikkea ja Vantaan Kaupungilta löytyy kerho toimintaa missä voi olla jo 2,5v -> ja se järjestetään 2pv/vk 3h/pv eikä siellä käynti vaikuta tukiin mitenkään niin sieltä meinasin esikoiselle hakea paikkaa.

Tulipas taas paljon tekstiä mikä ei edes tänne sivulle varmaan kuulu.. :ashamed:

ninanina + pompula 11+6 :heart:
 
Niin ja nyt ihan toisiin asioihin mitkä ei varmaan ole vielä monenkaan mielessä paljoa käynyt eli isyysloma ja isäkuukausi

Tänään tuli sitten selvitettyä noikin asiat kun mietin tota kerhopaikan hakua, että milloin sitä hakisi ja kauan mies voisi olla meidän kanssa kotona.
Eli me aiomme pitää tälläkertaa isäkuukauden.
Vauvan syntymän jälkeen mies on kotona täydet 3vk ja sitten vanhempainrahakauden vikat 12pv pitää mies, mutta onneksi niitäkin voi vielä siirtää 6kk :) Eli toi kausi päättyy meillä 9.3.2012, mutta voimme pitää miehen isäkuukauden vaikka vasta kesällä ja se voi olla 13-36arkipäivää (ma-la) :)
 
DingeLiDong koita jaksaa! Varmasti raskasta ja miettii aina sitä pahinta vaihtoehtoa! :hug:

Hei itsekin haluisin liittyy facebook-ryhmään mut en tosiaankaan muista miten siihen pääs liittymään... :(

Päänsärky on muutes aivan järkyttävä, johtuukohan siitä että jännitys helpotti edes hetkeks ultran myötä..:/

La 3.6.
 
Hei kaikki!

Vieläkö mukaan mahtuisi jonkin aikaa taustalla teidän tekstejä seuraillut kesäkuun 2012 odottaja? :). Täältä Keski-Pohjanmaan suunnilta kirjoittelee 26-vuotias, 3-vuotiaan pojan äiti ja pikkukakkosen laskettuaika alkuraskauden ultran mukaan olisi 28.6.2012 :). Synnytyssairaalana toimii Keski-Pohjanmaan keskussairaala

Tämä raskaus on ollut kaikintavoin erilainen mitä esikoisesta. Pahoinvointia on pahimpina päivinä ympäri vuorokauden, väsymys on kamalaa ja päätä särkee. Esikoisesta olin sen sijaan todella kipeä ensimmäiset 10 viikkoa. Nyt olen onneksi kovilta kivuilta säästynyt..ainakin toistaiseksi. Esikoinen syntyi hätäsektiolla, joten tätä alkuraskautta on hieman varjostanut pelko siitä että mitä jos käy samallalailla. Olenkin jo nyt miettinyt että yritänkö ollenkaan synnyttää alakautta vai vaadinko suunniteltua sektiota. Onneksi tässä on vielä aikaa :)

Sanotaanpa vielä että vahvasti on poikaolo! :D

Triinu ja "Simo" 8+6
 
Voi Dingelidong, toivottavasti todellakin ois väärä hälyytys!! Pidän peukkuja. Kerro tietoja sitten meillekin, mitä kuuluu.
Ninanina: onko teidän lapsi nyt sitten menossa lainkaan hoitoon? Miten päivähoito järjestyy, jos teillä tarvetta on? Itsekin hain esikoiselle aikoinaan paikkaa hyvissä hyvissä ajoin tyyliin puoli vuotta etukäteen, kun suositus täällä oli silloin 4kk, ja EI saatu paikkaa. Ollenkaan! Tai ainakin vielä 2 viikkoa ennen mun töihinpaluuta oli pikkuiselle paikka "ei oo"!! Mähän ratkaisin asian niin, että saatiin lapsi tutun tutulle yksityiselle perhepäivähoitajalle. Se oli meidän pelastus ja lisäksi ihana hoitaja. Esikoinen ehti vähän edes harjoitellakin ennen varsinaista hoitoa. Kaupungilla harjoittelu ois ilmeisesti jäänyt kokonaan pois ja paikkakin ehkä jostain 10km päästä :( Totesin tuolloin, että päivähoidon aloittaminen ei kannata muulloin kuin elokuussa tai ehkä just just tammikuussa... meillä olisi ollut tarve aloittaa "kesken kautta". Kuopus meni sitten hoitoon elokuussa. Nyt kolmas pitäisi sen mukaan saada hoitoon joko elokuussa 1v2kk tai elokuussa 2v2kk... ;) En uskalla haaveilla, että olisin kolme vuotta kotona. Kaksikin kuulostaa jo paljolta näillä lainoilla :( Me ei saada mitään kaupunki-lisiä, joiden tiedän jossakin olevan puolet kuukausituloista. Miten teidän kaupungeissa on? Täällä vain aivan vähävaraisimmat saavat tuota lisää. Sinänsä hyvä, että edes he.
 

Yhteistyössä