Mulla sama ongelma tosiaan kuin
HH:lla. Kuvaa en saa enää laitetuksi. Poistin myös itse ensin vanhan alta, nyt luulen että ongelma on sitten siinä. Grrrrr!! :kieh: Joten HH, et sää hulluksi ole tulossa. Tai sitten samaa liikkeellä täällä!!
Meillä oli taas viime yö todella rattoisa!! Netta heräili tunnin-kahden välein. Söi välillä hieman vaan, kunnes uni taas vei voiton. Kerran sitten nappasin neidin kainaloon kun menin maitoa lämmittämään ja sillä kertaa sitten söi enempi, kun oli hereillä. Mutta muutoin sain pomppia tuttia laittamassa jne. Jo nukkumaan meno oli aikamoista pyörimistä. Neiti kyllä nukahti nopeasti, mutta pyöri ja hyöri unissaan sängyssä. Tai missä puoli unessa sitten olikin. Nyt on taas siis pari yötä mennyt levottomasti.
Meillä Netta syö käsiään ja kuolaa hulluna Kittyn pojan lailla. Kitinäkin on taas hieman lisääntynyt, mutta varsinaista itkuisuutta ei ole ilmassa.
Nupsu kyseli koirista... Meillä menee koirien kanssa vallan mainiosti. Kolmehan noita kotosalla on ja eipä meilläkään tyttö reagoi niiden ääniin. Ei edes herää vaikka haukkuisivat kaikki kerrallaan, jos esim. mies tulee kotiin. Juhannuksena oli 5 koiraa saman katon alla. Eikä mitään ongelmia. Pikku koira kiinnosti Nettaa kovasti ja katse seurasi sen menoa. Meillä kun itsellä vain näitä isoja tapauksia. Meilläkään koirat eivät reagoi neidin hyörimiseen ja pyörimiseen. Netta saattaa välillä jäädä jotain koirista katsomaan ja seuraamaan menoa, mutta harvoin kyllä. Noi kun ovat niin arki päivää, ettei neitiä paljoa hetkauta.
Nupsu taitaa tosissaan paljon touhuta koirien kanssa? Me olemme molemmat miehen kanssa aikanaa touhuttu ja paljonkin, mutta nyt täytyy tunnustaa että muutama vuosi on mennyt "laiskotellessa" sen suhteen. Olemme aikanaan tutustuneet koulutus kentällä ja siitä homma lähtenyt. Meillä siis 2 koirista on minun ja tuo uros miehen. Vaikkakin yhteisiä nuo kuitenkin ovat, mutta emme olleet vielä yhdessä kun miehelle tuo oma hauva tuli.
Amodini kyseli kääntymisestä. Meillä Netta kääntyi ekaksi selältä masulleen. Nyt menee jo molempiin suuntiin, mutta takaisin selälleen on huomattavasti vaikeampi. Sitä ei tee kuin muutaman kerran päivässä. Joten kääntämässä saa olla kokoajan.
Eikös se ollut Siiri, joka meni ensin masulta selälleen? Tai niinhän
HH, juuri tuossa kirjoittikin.
Meillä mies heräsi taas 4 aikaan neidin kitinään, mun ollessa jo maitoa laittamassa. Siitä sitten alkoi pyöriminen. Mutta sanoin kyllä jo aamulla, että minä olen heräillyt koko yön, joten luulenpa ettei asiasta sen enempää mainitse. No, onneksi miehellä alkaa nyt kohta loma, niin ei haittaa vaikka heräilisikin neidin käninään öisin. Lisäksi saa kyllä aamuisin ottaa tyttöä kanssaan aamuhommiin, jotta minäkin saan nukuttua.
Mutta sitä oma aloitteisuutta ei aina todellakaan varsinkaan lapsen hoidossa löydy. Kaiken saa kyllä valmiiksi laittaa ja sanoa, jos haluaa että jotain tapahtuu.
Mutta nyt taitaa olla aika vihdoin pukea itselleni päivä vaatteet...
Nampula