Kesäkuun 2007 lapsettomuushoitojen hedelmät

Tänne kaikki Kesäkuun 2007 lapsettomuushoitojen plussaajat vauvapinoon! :wave:

Kopioin tähän lasketut ajat, ja muokataan sitä mukaan kun mammat "poksahtavat"


LASKETUT AJAT :

15.2.08
roosa70, 36v, kaksoset, 2 poikaa (UÄ )

17.2.08
nupsu, 32v, ensimmäinen
poika, 19.1.2008 rv 35+6

19.2.08
posteljooni Petshkin, 35v, ensimmäinen

20.2.08
miina34, 34v, ensimmäinen
Kitty, 32v, ensimmäinen, poika (UÄ )
Huolestunut Haalistunut, 27, ensimmäinen

23.2.08
kuu-ukko, 31v, kolmas, tyttö (veikkaus)
yksi pieni syntyi enkelinä rv 38
Viipukka, 36v, toinen, tyttö (UÄ )

1.3.08
Hormonihirviö, 32v, ensimmäinen, tyttö (?)

2.3.08
mai68, 39v, ensimmäinen, poika (UÄ )

4.3.08
Ranja, 26v, toinen, sukupuoli pysyy yllätyksenä

5.3.08
Lampukka, 29v, toinen, poika (UÄ )
Jiksu, 32v, ensimmäinen, tyttö (?), 1. IVF tuoresiirto, ei pakkaseen mitään

13.3.08
Amodini, 31v, ensimmäinen, tyttö (?)

14.3.08
Nampula, 28v, ensimmäinen, sukupuoli pysyy yllätyksenä

2.4.08
Dooris-71, 35v, ensimmäinen

 

Nupsu, yritin laskeskella vauvan syntymäpäivää, toivottavasti meni kohdilleen! Muutetaan jos meni väärin.

Ja sitten vain synnytyskertomusta odottelemaan :saint:

 

Kiitos Lampukka, syntymäpäivä meni oikein, samoin raskausviikot. Laitan synnytyskertomuksen vielä tuohon ja sitten jäänkin odottelemaan teitä muita tänne puolelle...

Tässä tarinamme pähkinänkuoressa:
Perjantaiaamuna klo 10 herätessäni huomasin, että vettähän housuihin oli tullut. Laitoin siteitä, ja kun ne kastuivat toistamiseen, sanoin miehelleni /oli onneksi vapaapäivä/ että tästäkö se sitten alkaa... Jännitti tosi paljon!

Soitin synnärille ohjeita, sillä edellisellä viikolla tutustumiskäynnillä oli sanottu, että vedenmenosta laitetaan nykyään vielä kotia odottamaan. Kehottivat kuitenkin tulemaan, kun viikkoja ei vielä ollut riittämiin. Niinpä sitä sitten otettiin sisään ja osastolle. Antibioottitippa laitettiin, koska vedenmeno oli sen verran runsas, että infektioriski oli olemassa. Olin juuri edellisenä päivänä käynyt normaalissa neuvolalääkärissä, ja siellä oli todettu, että paikat olivat pehmenneet, yhdelle sormelle auki ja vauvan pää painaa todella alas. Ei siinä silti ollut puhetta synnyttämisestä... No, kun pääsin osastolle sisään, lähetin miehen kotiin, sillä ennuste oli, että synnytys käynnistyy itsestään 1-2 vrk:n sisällä. Ajattelin, että sunnuntaina sitten...

Eikös mitä, supistukset alkoi samana yönä puoliltaöin. Piti vielä kysyä hoitajilta, että onko nämä menkkakivut niinku niitä supistuksia. Kysyivät, että tuntuuko selässä. Eivät tuntuneet, niin antoivat parasetamolia ja rentouttavaa lääkettä /unilääkettä/. Sanoivat, että menee tod.näk. ohi. Ehkä siinä vähän aikaa horrostinkin, mutta sitten oli pakko lähteä jalkeille, kun makuuasento ei supistusten aikaan houkuttanut. Supistuksia tuli ehkä 10-15 minuutin välein, ja olivat edelleen sellaisia menkka/mahakipujen oloisia. Lopulta yököt sitten ottivat vauvan sydänääni- ja supistuskäyrät, ja katsoivat kohdunsuun tilanteen klo 01:30 -02:00 paikkeilla. Useampi kätilö siinä yritti sitten tutkia, kuinka paljon paikat on auki, mutta kun lapsen pää painoi jo niin paljon, niin en kyllä saanut mitään lukemaan heiltä. Lähettivät kuiten vaatteiden vaihtoon ja synnytyssaliin.

02:30 synnytyssalissa otti vastaan vanhempi kätilö, joka totesi, että synnytys on jo niin pitkällä, ettei epiduraalia ehditä laittamaan. Tarjosi kuiten ilokaasua. En ilmeisesti tajunnut oikeaa tekniikkaa, sillä mitään apua ilokaasusta ei ollut. Kokeilin pariin supistukseen, mutta heitin sitten pois. Mies ei kuitenkaan jaksanut ilmeisesti katsella kiemurteluani /itse en tajunnut siinä tilassa mitään pyytää/ että vaati jotain. No, anestesialääkäri saatiin lopulta laittamaan spinaalia. Kätilökin vaihtui nuorempaan. Spinaali helpottikin tilannetta, ja torkuin varmaan tunnin verran. Supistukset näkyivät /kuulemma/ käyrällä, mutta eivät tuntuneet. Minä vain horrostin siinä vaiheessa.

Vähän ennen kuutta kätilö sanoi, että paikat olisi nyt auki, että eikun ponnistamaan kun siltä tuntuu. Mitään pakonomaista tarvetta ponnistaa en tuntenut, mutta supistuaallot alkoivat tuntua jo pikkuhiljaa spinaalin läpi. Kätilö oli aivan upea, hän näki heti minusta, milloin alkoi supistamaan, ja kehotti ponnistamaan. Yhden supistuksen aikana ehti ponnistamaan pari-kolme kertaa. Kuuntelin pelkästään kätilöä ja tein työtä käskettyä. Ponnistusvaihe meni 13 minuutissa!

Eli lauantaiaamuna 19.1. klo 6.13 syntyi poikamme. Eikä missään vaiheessa tuntunut liian pahalta. Mutta kätilön mahtava asiantuntemus, opastus ja kannustus ja miehen tuki hartioista/selästä siivitti noin upeaan suoritukseen. Vauva parkaisi ja nostettiin rinnalle. Saliin oli kutsuttu ponnistusvaiheessa lastenlääkäri, koska viikkoja oli liian vähän takana. Lastenlääkäri tutki vauvan eri huoneessa, ja vielä ennen teho-osastolle lähtöä vauva kävi äidin luona.

Heti ponnistusvaiheen jälkeen kätilö paineli mahaa, ja jälkeisetkin tulivat täydellisinä 12 minuutin kuluessa. Mielenkiintoista oli, että istukka oli kaksiosainen: kätilö kysyi, oliko odotuksen aikana ollut veristä vuotoa /oli kahden eka kuukauden aikana/ ja epäili, että kyseessä on saattanut olla aihio identtiselle kaksoselle. Minullehan siirrettiin vain yksi alkio. Kaikkiaan synnytys oli nopea: avautumisvaihe oli 4:30 h, ponnistuvaihe 0:13 h ja jälkeiset 0:12 h.

Ennenaikaisuudesta johtuen kaikki vauvan keuhkoista ei lapsivesi pusertunut täysin ulos synnytyksessä, ja keuhkot eivät vielä täysin toimi. Tämä näkyy veren matalana happipitoisuutena. Nyt poikamme on ollut 7 vrk teho-osastolla, jossa hänelle laitettiin alkuksi happea ylipainenasaaliputkella ja nyt on ollut 4 vrk kevyemmillä viiksillä, jossa hapetettu ilma tulee vain ilmavirtauksella. Välillä on pärjätty ilman lisähappeakin pieniä aikoja! Lisäksi pullosta ja rinnasta syöntiä on harjoiteltu myös tuo 4 vrk. Lisäksi vauvalla on ollut keskosille tyypilliseen tapaan keltaisuutta, ja valohoitoa on annettu jo kolmeen kertaan. "Keskosemme" on huoneen suurin vauva, painoa syntymähetkellä oli jo huimat 2,9 kg, joten paino ei ole onneksi ongelma. Pituuttakin oli jo kertynyt 50 cm, joten pitkä ja hoikka on poika. Mikähän jätti siitä olisi tullut, jos olisi vielä neljä viikkoa ollut masussa!

Oma maidonnousu on ollut melkoisen hidasta johtuen varmaankin juuri tuosta, että vauva on eri paikassa, eikä sitä voi normaalista hoivata. Mutta otin lainaan sairaalasta sähköpumpun, ja lypsäilen kotona. Mutta sairaalassa sitten tulee oltua paljon, onneksi asumme viiden minuutin ajomatkan päässä.

Tähän ennenaikaisuuteen ei osannut varautua, ja on melko rassaavaa, kun vauva on kaapissa, letkuissa ja johdoissa. Hoivaaminen on hankalaa, ja itse säpsähtelen kaikkia hälytyslaitteita, jotka soivat tiuhatiheään. Olen myös ihmetellyt, ettei "äitiosastolla" puhuttu mitään keinoista, millä selviytyä, kun vauva jää sairaalaa, ja itse lähtee kotiin. Mitään opastusta ei annettu vauvanhoitoon, ja lypsämiset ja muut sai itse ottaa selville. Osasto oli sellainen, jossa on pääsääntöisesti odottavia äitejä, ja sellaisia synnyttäneitä, joilla on vauva lastenosastolla. Eli jälkiviisaana sen ohjeen voisi sanoa, että älkää jääkö odottamaan apua, vaan vaatikaa sitä!!! Mulla synnytyssairaalana oli OYS.

Nupsu ja poika, 7 vrk

 

No niin, jokohan olisi aikaa kirjoitella jotakin siitä synnytyksestä, onhan siitä kohta 4 viikkoa.

Elikäs mulla alkoi synnytys lapsivesien menolla, tosin ei kaikki kerralla. Soitin sairaalaan ja käskivät tulemaan, kun kerroin taustaani.
No sitä lähdettiin sitten puolen yön jälkeen sairaalaan. Siellä vauvan sydänkäyrät ensiksi ja sitten päivystävä lääkäri ultrasi, kaikki oli vauvalla hyvin.
Sitten piti odotella aamua, sillä yöllä ei tehdä kuin kiireelliset leikkaukset. Mullahan oli sovittu sektio loppuviikkoon. Odoteltiin ja odoteltiin, mutta supparit voimistuivat sen verran koviksi, että kätilö soitti lääkärin paikalle ja sitten lähdettiinkin aamuyöllä leikkaussaliin. Spinaalipuudutus epäonnistui, joten pienokaisemme tuli maailmaan äidin ollessa untenmailla.
Herättyäni hoitajat tulivat kertomaan, että poika oli syntynyt. Ilonkyyneleet siinä alkoivat valua poskiltani, sillä nyytti oli saatu onnellisesti maailmaan.
Siitä se vauvan hoito sitten alkoi, ensin osastolla ja sitten kotona.
Leikkauksesta toivuin todella nopeasti ja melko kivuttomasti, paitsi pari kolme päivää oli hiukan kipeitä.

 

Laitanpa nyt omaa synnytyskertomustani:

14. 2. 2008 Ystävänpäivä

Me mentiin leikkauspäivän aamuna tosi varhain sairaalalle. Nousimme jo aamuneljältä, kun tuota ajomatkaa on reippaasti.
Kyllä jännitti tosi kovasti.

Sairaalalla meidät otettiin heti synnyttäneiden osastolle sisään ja minulle näytettiin minun oma vuodepaikkani kahden hengen huoneesta.
Ensimmäisenä oli paperisota vastassa, kaiken maailman lippuset ja lappuset piti täytellä ja täydentää.
Karvat ajeltiin bikinirajasta (nyt sänki pistelee).
Lisäksi laitettiin kanyyli.

Vaikka olimme niinkin ajoissa siellä sairaalalla (7:00), jouduimme odottelemaan huoneessani melko tarkalleen puoleen päivään saakka. Ne tunnit olivat maailman pisimmät.
Ravasin jatkuvasti vessassa pissalla, jännitti niin kovasti.
Lopulta pyysin tipan, koska alkoi sen verran heikottaa syömättömyys, olinhan syönyt edellisen kerran iltakahdeksalta, vaikka sen jälkeenkin olisi saanut vielä syödä kevyesti.

Sitten puolen päivän aikaan minut tultiin hakemaan sinne leikkaussaliin. Sinne mentiin vauhdilla ja minut käskettiin suoraan sinne leikkauspöydälle. Siinä selitettiin mitä minulle tehtäisiin ja kysyttiin henkilötunnus (ettei vain väärä mamma joudu leikatuksi).
Käteen laitettiin sellainen tippalaite, missä oli useammalle letkulle tilaa.
Käsivarteen asennettiin myös verenpainemittari, joka puristi niin lujaa, että mustelmaviiruja oli vielä monta päivää leikkauksen jälkeenkin näkyvillä. Se verenpaineen mittaus sattui eniten koko toimenpiteessä.

Selkääni laitettiin se spinaalipuudutus, sen laitto tuntui oudolta, kun ihan kantapäässä saakka tuntui sellainen tuikkaisu. Ei se varsinaisesti kipeää tehnyt.
Sitten alkoikin välittömästi alakroppa puutua. Puudutus nousi hiljakseen kohti palleaa ja hengitykseni vaikeutui. Sain lisähappea naamarista ja silti tuntui, että tukehdun.
Leikkauksen aikana verenpaineet heitteli niin, että sain useaan otteeseen adrenaliinia suoneen.
Mies oli koko ajan vierelläni.
En huomannut mitään, kun vatsa revittiin auki. Sitten kun Vaavia alettiin ottamaan ulos, joutui yksi kätilöistä pukkaamaan mahastani etupuolelta, eli tuli sinne pääpäätyyn. Vaavi oli tosi tiukassa ja minä heiluin ihan hervottomasti siinä pöydällä, kun moni ihminen tuuppi ja nyki minua eri puolilta.
Sitten joku hihkaisi, että nyt se tuli. Taas tuntui ikuisuudelta ne sekunnit, jolloin Vaavi oli ihan hiljaa. Minä rukoilin mielessäni, ITKE, ITKE, PARKAISE. Sitten kuului ihan hirveän iso rääkäisy, kun Vaavi viimein sai henkeä.
Aloin itsekin itkeä siinä vaiheessa.
Vaavi tuotiin näytille ja minä heti tietenkin kyselin 'onko se tyttö, onko se tyttö?'
Mieheni sai katsoa sinne haaraväliin ja totesi, että 'tyttö se on!'
Sitten minua alettiin ommella ja veriä ja lapsivesiä imettiin. Siitä imemisestä lähti tosi ällöttävä ääni. :x
Verta lähti yhteensä arviolta noin 1,2 litraa ja osa oli ihan kainaloissa asti.
Mieheni pääsi tässä vaiheessa seuraamaan Vaavin putsaamista ja pukemista.
Ei mennyt kauaakaan, kun koko homma oli valmis.
Vähän reilu 30 min. koko leikkaustoimitukseen loppujen lopuksi meni.

Minut vietiin heräämöön, jossa ylpeä isä jo Vaavin kanssa odotti minua. Oltiin heräämössä jonkin aikaa ja siinä kokeiltiin ensimmäistä imetystä. Kätilö puristi iljettävän lujaa nännistä, jotta ekat maitotipat saatiin ulos.
Kun jalkani alkoivat vähän toimia, minut kärrättiin takaisin osastolle.
Outona pidin sitä, että jokainen sairaalahenkilökunnasta onnitteli Vaavista tosi vuolaasti.

Osastoaika oli aika raskasta minulle. Onneksi huonetoveriksi sattui kiva äiti, jonka kanssa pystyi juttelemaan.
Se sairaalassaoloaika oli melkein pelkkää itkua. Itketti ihan kaikki asiat, olivat sitten mukavia tai ei niin mukavia.
Yhtenä yönä heräsin katsomaan vauvaa ja aloin parkua sitäkin, kuinka kiitollinen olenkaan tuosta pikku tuhisijasta.

Kotiin sairaalasta lähdettiin neljäntenä päivänä.

Totean vaan, että sektio ei ole mitenkään luonnollinen synnytystapa, toivottavasti en joudu sektioon JOS vielä joskus saamme lapsen!!!!!
Vointini on tosi hyvä, suorastaan aivan mahtava tällä hetkellä, mutta kun vielä on pitkä taival että saan palata normaaliin elämään, kun noita vatsalihaksia ei saa rasittaa.

Pitkä taival on tähän kuljettu ja nyt se on totta. Meillä on VAUVA!!! Uusi pieni ihminen.
:heart: :heart: :heart: :heart:

Haalistunut ja Vaavi

 

No niin, nyt synnytyskertomusta...

18.3 heräsin klo 0.45 ekaan kipeään supistukseen. Siinä sitten aikana ihmettelin moista, mutta lisää ei kuulunut, joten painuin takaisin peiton alle. Kunnes klo 1.45 heräsin jälleen supistukseen. Siinä sitten päätin mennä telkkaria katselemaan hetkeksi ja seurailemaan tilannetta. Supistuksia tuli jo siinä vaiheessa 5-6 minuutin välein. Mutta niistä selvisin vain hieman puhisemalla. Eivät vielä tehneet kipeää. Pelkäsin kokoajan niiden loppuvan, joten katselin rauhassa elokuvaa. Miehen herätyskello soitti sitten 4.45, jolloin supistuksissa oli jo hieman voimaa. Siinä sitten sanoin miehelle että mennään nyt ainaski sitten käymään synnärillä, mutta ei kiirettä... Mies keitteli kahvia ja söi aamupalaa rauhassa, kunnes alkoi katselemaan minua kun aina supistusten aikaan kontin lattialla tms. Klo 6 oltiinkin sitten vastaanotossa ja tutkimuksissa selvisi, että paikat auki 3cm. Peräruiskeen saatuani kävin suihkussa, asuin siellä varmaan puoli tuntia, helpotti niin kovin. 7.30 alkoi kivut olemaan jo niin kovat, että halusin siirtyä saliin jotta saisin kipulääkettä. Salissa meitä oli vastassa 2 kätilöä, toinen "opiskelija" joka oli kotimaassaan tehnyt 16 vuotta kätilön hommia, sekä vanhempi kätilö. Siinä vaiheessa olin 4 cm auki ja kivut aikamoiset. Tarjosivat heti epiduraalia, johon suostuin oitis. Sitä odotellessa otin sitten ilokaasua, joka olikin pelastus. Lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot ja laittoivat siinä samassa kohdunkaulan puudutteen, mutta siitä ei sitten ollut apua. Samantien sitten tulikin toinen lääkäri epiduraalin laittamaan ja se helpotti nopeasti. Siinä sitten torkuin, kunnes epiduraalin vaikutus alkoi hävitä. Siinä vaiheessa kätilöt halusivat jälleen kurkata tilanteen... Paikat auki jo lähes 9 cm!! Joten epiduraalia ei voitu enää lisätä. Vessassa yritin käydä, mutta vauva painoi jo niin paljon, että kätilöt päätyivät katetroimaan. Siinä sitten alkoikin kivut olemaan jo aika kovat, sillä mitään kipulääkettä ei enää ollut pelissä mukana. Ilokaasun voimalla sitten painettiin. Kätilöt tekivät hieman myyräntyötä ja siirsivät "lippaa", joka ainoastaan oli enää vauvan pään edessä. Pikkuhiljaa sitten sain alkaa ponnistamaan, ensin ihan rauhassa ja sitten kunnolla. Ponnistuvaihe tuntui sitten tuskaisan pitkältä! Ilokaasunkin kätilöt veivät pois, sillä tukeuduin siihen liikaan. Siinä sitä sitten kiljuessa ja karjuessa sain kokoajan vauvaa lähemmäs ulostuloa, mutta rankkaahan se oli. Tuntui että voimat loppuu ja mitään ei enää jaksa. Kätilö käski minun vihata häntä, mutta vastasin hymyillen etten voi häntä vihata, hän on auttamassa. Siinä kohtaa kätilö nauroi, että harva tässä kohtaa hymyilee... Kun olin jo pitkään töitä tehnyt ja huutanut ja kiljunut, kätilöt päättivät leikata vauvalle hieman tilaa. Itse en siitä mitään tuntenut ja kyllä siitä varmasti apua oli. Ponnitusvaiheen loppupuolella kätilöt huomasivat lapsiveden olevan vihreää ja pyysivät lisäapua paikalle. Kaiken hurjan työn jälkeen, vauva syntyi klo 13.39. . Itse siinä kohtaa kiljuin miksi se ei itke, mutta siinä vaiheessa kätilöt imivät lapsivesiä pois vauavn suusta, joten sain vastaukseksi ettei se voi kun he eivät anna sen itkeä. Kunnes sitten kuului ihana parahdus. :heart:

Mieheni kävi leikkaamassa napanuoran ja siinä kohtaa kätilöt halusivat viedä vauvan punnitukseen, niin iso se oli. Painoa pikkuisella oli 4630g, joten ei tosiaan mikään pieni prinsessa.

Sitten siinä vielä kätilö minua kursi kasaan, vauvan ollessa minulla sylissä.

Kaikesta kivusta ja tuskasta huolimatta, koko homma meni hienosti. Siitä suuri kiitos kuuluu mahtaville kätilöille!! :flower: Ilman heitä en olisi hommasta selvinnyt, sekä tietysti miehen tuki oli korvaamaton.

Nampula

 

jospa sitä minäkin hiippailisin pikkuhiljaa tänne puolelle
välillä tuntuu niin uskomattomalta ja äärettömän onnelliselta kirjoitella JO täällä vauvapuolella kun vasta vuosi sitten ei edes odotuspalstaa uskaltanut avata, ja ainoa oljenkorsi oli lapsettomuuspuolen keskustelut.....

Nampula: oli kyllä niin rankan kuuloinen homma sulla tuo synnytys että ihan hirvitti.Täytyy kyllä jälleen kerran ihmetellä miten olet suoriutunut nuin ison prinsessan pykäämään maailmaan, ja kaikki meni kuitenkin hienosti! :heart:

Meillä on nyt jo suoranainen ihme tapahtunut........poika nukkuu KOKO YÖN heräämättä !! 3 yötä jo peräkkäin nukkunut 7 h putkeen (kl 22.00-06.00) sitten syödään ja nukutaan lisää kl 09 saakka! Uskomatonta, minä olin varautunut jo 2 vuoden rumbaan että meillä ei öitä nukuta, mitä olin kavereilta ja tutuilta ''kauhutarinoita'' kuullut. On tuo poitsu vaan niin suloinen ja äärettömän kiltti tapaus. Vieläpä vieraskoreakin :kieh: Äitini on nyt ollut täällä reilun viikon, ja ihmettelee kun ei itke ollenkaan, mitä nyt hieman nälkää kitisee, ja jonkun verran väsymystä ja tutin tippumista kun yrittää saada unenpäästä kiinni. On vielä oikea hymypoika.Kujertelee ja hymyilee kovasti jos hänen kanssa jaksaa seurustella :heart: =)

Perjantaina sitten mennään piikille Kolmoisrokote, sekä rotavirus rokote. Jee me saadaan tuo rotavirus rokote vielä ilmaiseksi kun miehen sairasvakuutus sen meille korvaa kokonaan!
Painoa pojalla oli viikko sitten oman vauva vaakani mukaan 4900 g ja pituutta noin 60 senttiä, jos nyt sain kunnolla mittanauhalla mitattua. Kasvua on siis tapahtunut melkoisesti, syntymämitat oli 3300 ja 5

 

hups, viesti lähti vähän ennenaikojaan, eli syntymä pituus oli 51 cm. Olisi kiva kuulla minkä kokoisia teidän muiden vauvelit ovat nyt ja millä viikolla. Poika täyttää ylihuomenna jo 2kk! hertsileijaa!

Prohviilissa uusi kuva hymypojasta =) Mukavasti ovat posket pyöristyneet ja on jo niin ison oloinen, kun vastahan tuo oli vastasyntynyt pikkunen.....

 

Hei! Kitty, ihanalta kuulostaa teidän arki. Mahtavaa, että poika on saanut noin hyvät unenlahjat.
Meillä ollaan onnellisia kun saadaan nukkua 3,5 tuntia yhtäsoittoa. Pojilla on joskus eri aikaan nälkä joten välillä unet on tosi rikkonaisia ja alan tosiaan olemaan aika loppu!
Kirjoitin synnytyspuolelle eilen kun oli taas jokin alavireinen fiilis. Olen ihan hermona tuon toisen pojan terveydestä.
Olen vasta nyt ymmärtänyt miten huonosti koko synnytys oikeastaan meni ja miten vaarassa nuorempi poika oli. Sektio olisi mielestäni pitänyt tehdä, eikä pitkittää synnytystä ja päästää poikaa kärsimään hapenpuutteesta. Ponnistusvaihe oli liian pitkä. Tuo napaph arvo oli todella huono ja nyt senkin vasta jotenkin ymmärrän. Onneksi aika lastenklinikalle on tulossa. Silti on mennyt kyky nauttia tästä vauvaajasta kun mietin kokoajan vain onko toinen pojista terve vai ei.
No, jos jotain aivovaurion tyyppistä on ehtinyt syntymään on vain elettävä sen kanssa. Rakastan lastani tai lapsiani varmasti yhtä paljon oli mitä hyvänsä.

Uusi viikko taas ja synnytyksestä tulee tänään kuluneeksi seitsämän viikkoa.
Meillä myös pojat hymyilee, jokeltelee ja seurustelee kovasti.
On tämä rakkaus näitä pieniä poikia kohtaan niin ihmeellistä. Tunnen sen sydämmessäni joka päivä kun katselen heitä.

Mukavaa maanantaita kaikille mameille ja vauvoille!

roosa

 

Olipas outoa siirtyä tälle puolelle eipä ois vuosi sitten uskonut että vauva juttuja täällä kirjoittelen.
Ompas hyvä juttu että vauvan saa laittaa alulle jo 3kk kuluttua, eivät varmaan vaan suostu vielä alkioita siirtämään mutta luomuna ei tarvi pelätä tulevansa raskaaksi.... on muuten alkanut nuo petihommat taas kiinnostaa.... unissakin tekee mieli.......

Galluppiin vastaus Meillä tyttö oli 4 viikon iässä 4100g ja 54,7cm.

Siis oikeastikko sais vauvaa nukuttaa niin pitkästi kun se ite haluaa???? Meillä varmaan vetelis jo 5-6 tuntia, viime yönä annoin nukkua melkein 5 tuntia ja herättää piti. Nälkänen oli mutta ei huutanut yhtään. Eipä tuo mutenkaan huuda koskaan yöllä, onneksi!!!

Mulla oli tuo sektio haava kipeä n. 2 viikkoa ja aristava sen jälkeen n. 2 viikkoa. Nyt ei ole tietoakaan kivuista ja haava oli kuitenkin 20cm pitkä. Hyvin olen parantunut.

Nyt lähden appiukon tukan leikkuuseen ristiäisiä varten, ei passaa kuvissa olla suku kovin rampallaan

Oottako jo ristiäspukua miettineet? Mää oon ite tehny hienon puvun joskun 15 vuotta sitten, kauheita nuo kaupan räpellykset ja kalliitakin siihen nähden kuinka yksinkertaisia ovat. Anoppi teki sitten mekon loppu juhlan ajaksi, hieno valkoinen sekin

ROOSA kuinka pitkä sun ponnistus vaihe olikaan? Mulla aktiivista 1 tunti 20 minsaa ja lopulta olin 2 tunnin kuluttua sektiossa ponnistus vaiheen alkusta. Happiarvot alkoi meilläkin huonota aina ponnistaeessa.

Hormonihirviö ja sissi-sipuli 5 ja puoli viikkoa

 

On se tosiaan hassua nyt oikeasti kirjoittaa tälle puolelle! Eilen tuon kertomuksen kun kirjoitin, niin tuntui että vaan poikkesin tälle puolen. Nyt sitten hyppäsin kunnolla sisään. :wave:

Ensiksi kysyn teiltä kaikilta, että mihin aikaan teidän pikkuiset menevät yö unille? Meillä kun neiti alkaa vasta nukkumaan kunnolla tuossa 23-24 aikaan. Eilen illalla luulin jo 22 aikaan saavani sänkyyn, mutta heräili sitten ja aloitti parin tunnin huuto konsertin. Syytä en tiedä, välillä tuntui että nälkäänsä huutaa ja annoinkin pulloa ja rintaa vuorotellen. Neiti veti kumpaakin hulluna muutaman imun ja taas hurjistui entisestään. Väsymyskin varmasti painoi, joten sekin osa syynä. Meillä yöunet ovat aikalailla tasan 3 h kerrallaan. Mutta sitten onneksi nukkuminen jatkuu lähes samantien.

Meidän neiti on aikasmoinen pakkaus, todella hätäinen kaveri ja alkaa helposti kiljumaan jos asiat ei niin kuin hän haluaa. Äitiinsä tullut... Välillä miettinyt, että onko jokin vialla, mutta sitten taas eilen illallakin oli hereillä ollessaan erittäin hyvän tuulinen ja nyt jopa hymyili pari kertaa. Meillä keskiviikkona neuvola ja sitten saa taas kuulla painon kehityksen. Se kun oikeasti jännittää. Vaikkakin neiti syökin vähän aikaa, on kuitenkin sitten päivisin tyytyväinen, eikä nälkäänsä itke. Joten ehkä sitten saapi tarpeeksi.

Ristiäispuvusta... Meillä pukuna meidän perheen vanha puku, jossa on meidät kaikki sisaruksen kastettu, sekä sitten siskoni lapset. Tuolla se jo kaapissa odottaa käyttöä ja sitten siihen kirjaillaan neidin nimi, meidän muiden nimien jatkoksi.

Roosalle kovasti voimia poikien kanssa ja toivottavasti huolesi on aiheeton. Vaikka kuten sanoit, varmasti rakkaus poikia kohtaan on suurta kaikesta huolimatta. :hug:

Kittyn profiilin kuva on aivan ihana, suloinen pieni poika teillä! :heart:

Mä otan osaa sitten paino galluppiin keskiviikkona, kun ollaan neuvolassa käyty. Viime viikollahan kun ikää oli 2 vkoa, niin paino oli 4670g.

Nyt meillä neitin onkin ulkona vetänyt kunnon unet, kohta taitaa sitten olla jo nälkä. Joten mukavaa päivää kaikille!

Nampula & neiti

 

Roosa : iso :hug: sinulle. synnytyksesi on ollut kyllä äärimmäisen rankka ja dramaattinen.Toivon sydämeni pohjasta että saatte lastenklinikalta vastauksia, ja nuorimmainen poika on kaikesta huolimatta täysin terve eikä perheesi tarvitse enää kantaa jatkuvaa huolta eläen epätietoisuudessa. On varmasti hirveä huoli ja ahdistus oman lapsen terveydestä. Voimia koko perheelle!

Ihana kuulla teidän muiden ristiäisvalmisteluista. Meillä vasta ristiäiset on edessä syyskuussa, täkäläisen tavan mukaan. Ihana traditio teillä Nampula tuo kastemekko. Voi kumpa minullakin olisi tollainen suvussa kulkenut oikea aarre!

meitin hymypoika päätti sitten pistää viimeyön vielä paremmaksi, ja nukkui peräti kl 22.30-07.00.

HH: en minä ole poikaa herätellyt koskaan syömään, sillä on niin vahva tahto muutenkin että jos nälkä suinkin yllättää, masun täytettä täytyy saada sillä sekunnilla tai muuten huuto on valtava! Vielä viikko sitten söi päivällä 3-4h välein ja yöllä kl 22-06 välillä vain kerran. Olen huomannut nyt että illalla tankkaa hieman useammin ruokaa, annan myös korviketta ja nukkuu nyt yöt läpeensä. Meillä on ollut oikeastaan aivan alusta asti iltarutiinit niin että kylpy kl 21-21.30 välillä, sen jälkeen syödään ja seurustellaan ja nukkumaan on mennyt aika nätisti ja jämptilleen kl 22 jälkeen. Joskus kyllä tuo tuttirumba kitinöineen saattaa kestää reilun puolituntisen, mutta sitten nukahtaa ihan itsekseen omaan petiin. En olla poikaa jouduttu hyssyttelemään, ainoastaan tuttia pistämään suuhun vähän väliä kun ähistessä sylkäisee tutin veks, ja sitten kuitenkin kinuaa sitä takaisin!

Kävin juuri suomen mummun saattamassa takaisin lentokentälle.Kyyneleet oli pinnassa sekä mammalla ja mummulla kun piti taas hyvästellä, ja seuraavan kerran nähdään vasta kesäloma reissullamme Suomessa, kun poika on jo puoli vuotias :'(

Nyt menen tuonne poitsun viereen tuhinaa kuuntelemaan, ja yritän saada unenpäästä kiinni :heart:

Kitty

 

Hei kaikki,

tänne vihdoin löysin ja uskalsin siis minäkin.

Mietin tuossa että pitäisikö kirjoittaa synnytyskertomus niiltä osin kuin se meni jokseenkin normaalisti. Ehkä kirjoitan sen joskus... imukuppiinhan se päättyi yli vuorokauden käynnistelyn ja tunnin ponnistamisen jälkeen. Ei jäänyt mikään kovin hyvä mieli siitä(kään), olin sänkyyn sidottuna koko ajan ja oli aika avuton olo.

Onko teillä muilla sellaista "ongelmaa", ettette juuri muista synnytystä? Mä muistan ponnistusvaiheen suht hyvin mutta en sitä edeltänyttä päivää juuri ollenkaan. En tiedä johtuuko se siitä isosta leikkauksesta vai mistä että mun muisti on niin hutera. Mies sanoi että ei siinä juuri ole mitään mukavaa muistelemista, olin ollut tosi kipeä ja olin menettänyt uskoni siihen että lapsi syntyy koskaan kun kohdunkaula ei meinannut avautua kolmesta sentistä mihinkään. Olin jopa ehdottanu pois lähtemistä...

Oikeastaan selkein muistikuva mulla on siitä että miehen kädet oli mun hiuksissa ja se tuntui hyvältä. Kun olin puolikuolleena ja lääketokkurassa teho-osastolla tunsin kädet vieläkin hiuksissani. Se oli erikoista mutta jotenkin tosi lohdullista.

Mä mietin yhä päivittäin synnytystä ja etenkin sitä miten kaikki meni niin pieleen... siitä on jo kolme viikkoa, kauankohan mä mietin sitä? Toisaalta olisi kai outoa jos ei asia pyörisi mielessä kun se oli niin täpärä tilanne. Mutta kauanko mä sitä mietin... olen jopa alkanut ajatella että olen epäonnistunut, kun ensin en saanut lasta alulle ilman hoitoja ja sitten en meinannut selvitä synnytyksestä hengissä. Tiedän että ajatukseni ovat absurdeja mutta en vain voi niille mitään.

No mutta iloisempiin asioihin. Tytön kanssa oltiin eilen neuvolassa, pituutta on 55 senttiä ja painoa 4170, viikkoja siis reilu kolme. Tyttö voi ja kasvaa hyvin ja toissayönä nukkui kuusi tuntia putkeen, ah, kun oli ihanaa.

HH: Mä en ymmärrä miksi teillä neuvotaan herättämään lapsi kesken unien syömään. Kyllähän se herää kun sen on nälkä!? Ymmärtäisin neuvon jos lapsi olisi pienipainoinen tai ennenaikainen tai olisi jotakin muuta häikkää mutta eihän teillä ole?

Nyt imuroimaan kun tyttö vielä nukkuu, tulee kaksi kaveria kylään iltapäivällä ja meillä villakoirat juoksee...

Jiksu ja Karamelli

 

Moron! :wave:

Eilen sitten meillä alkoi huutokonsertti jo 16 aikoihin. Neiti söi hieman ja alkoi sitten kesken kaiken huutamaan suoraa huutoa. Nälkäiseltä vaikutti, mutta ei kuitenkaan halunnut syödä enää. Tunnin verran huudettuaan rauhoittui. Kunnes taas 18 maissa huuto alkoi uudelleen. Oltiin miehen kanssa ihan varmoja että on massu vaivoja, tarjosin rintaa, söi pienen hetken ja alkoi huutamaan. Tässä kohtaa sitten aloin pohtimaan, mistä johtuu. Päätin tarjota pulloa. Hirveällä tohinalla ja raivolla neiti alkoi imemään, imi niin kovasti että välillä hermostui jo siihen. Hetken raivottuaan pullolle ja samalla imettyään sitä rauhoittui ja alkoi imemään rauhallisemmin. Tämän jälkeen rauhoittui ihan heti ja kaikki oli taas hyvin. Siinä sitten itse aloin koittamaan rintojani, niin kovin tuntuivat tyhjiltä. Voisiko sitten kyse olla siitä, että minulla ei enää iltaisin maito riitä ja pienelle tulee nälkä ja raivoaa sitä ja sitten kun yrittää imeä rintaa, niin ei saa mitään ja hermot palaa. Tunnetusti kun neiti on kovin hätäinen ja kiivas luonteeltaan. Annoin sitten illalla vielä seuraavan syötön pullosta, kunnes neiti tyytyväisenä meni yö unille. Yöllä söi ensin rinnasta ja lisäksi hieman pullosta.
Toisen syötön yöllä sitten meni vain rinnasta samoin nyt päivällä.

Olipas pitkä tarina, mutta siis tämmöinen huolen aihe täällä. Tuntuu hassulta, kun oma maito ei iltaan asti riitä. Huomenna neuvola, joten juttelen siellä asiasta sitten.

Meillä on nyt neiti alkanut hymyilemään oikein kunnolla välillä. Ihana katsella aurinkoista nassua ja ilmettä. :heart:

Jiksu, varmasti tuo sinun rankka synnytys reissusi vaikuttaa kovasti ajatuksiisi. Mutta eihän vika kuitenkaan ole sinussa, onneksi kaikki loppu viimeksi sitten meni kuitenkin "hyvin" ja saat nauttia elämästä perheesi kanssa. Koska tilanne oli niin täpärä, niin on toisaalta ihan hyvä että käyt asioita mielessäsi läpi. Mutta kannattaa varmasti myös puhua niistä muille. Se varmasti auttaa sinua selviämään tilanteesta yli, vaikkakin aina tulet asian muistamaan. :hug:

Tänään tuli postissa tytölle kirje Taysista, hieman hyppäsi sydän kurkkuun kun avasin kirjettä. Jännästi sitä kuitenkin vielä jännittää tyttöä koskevaa postia, sen lastenosasto reissun takia. Mutta onneksi siellä olikin vain se kirje, jossa kerrotaan mitä sairaalassa tehty ja tutkittu jne. Vieläkin sitä vaan tuntuu kurjalta, kun ajattelee sitä tilannetta missä olimme. Vaikkei mitään hätää ollutkaan, mutta se että neiti oli eri paikassa kuin minä, tuntui todella kurjalta. Tietysti se tunnelma jo siellä osastolla teki oman juttunsa asiaan, kun ympärillä piipittivät muiden lasten monitorit ja systeemit. Mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tämmöistä täällä tällä kertaa, vesisateen keskellä.

Nampula & neiti 3 vkoa

 

Jiksu : mun mielestä nuo sun kuvaamat ajatukset eivät ole ollenkaan absurdeja! Päinvastoin!
Onhan se ihan selvää että noin järisyttävä ja pelottava kokemus jättää jälkensä, ja asiaa ei saa mielestään. Kyse oli sentään elämästä ja kuolemasta! Uskon että nyt kun kaikesta kokemastasi on jonkin aikaa, kärsit ns.jälkishokista ja tarvitset aikaa asioiden puimiseen.
Onko sitten olemassa ns. ''normaalia aikarajaa'' jolloin asioiden yli pääsee.Mielestäni sellainen ei ole määriteltävissä.Mehän olemme kaikki niin erilaisia. Herkemmät ihmiset tarvitsevat enemmän aikaa, kun taas toiset pääsevät rankkojenkin asioiden yli nopeammin. Esimerkkinä vaikka avioero, läheisen ihmisen kuolema, vakava sairaus tms jotka heilauttavat elämän peruspilareita päälaelleen. Nämä mielensyöverit ovat senverran eriskummallisia juttuja etten ollenkaan ihmettele että sinua ahdistaa ja tunnet olevasi epäonnistunut. Usko pois, syy ei todellakaan ole sinun ja tarvitset nyt kaikista eniten aikaa...ilman aikarajoituksia!

Asiaa hieman sivuuttaen, itse olen joutunut monta vuotta sitten erään suurkaupungin kadulla, veitsellä uhkailevan taskuvarkaan/ryöstäjän uhriksi. Järkytys oli niin suuri, että kelasin asiaa varmaan lähemmäs 2 vuotta. Mielessä pyöri vaan että mitä jos tyyppi olisi puukottanut, mitä jos olisin vaikka kuollut ja mitä jos jos jos. Olin hysteerinen, itkuinen ja säikky. Näin painajaisia pitkään, ja vieläkin välillä hätkähdän esimerkiksi metrossa jos joku vahingossa kiskaisee laukkua, sydän meinaa silloin tulla kurkusta ylös. En tiedä pääsenkö asian yli täysin koskaan. Joten Jiksu, PÄIVÄ KERRALLAAN! nauti nyt siitä kaikesta hyvästä joka sinulla on, oma ihana lapsi ! Anna ajan parantaa haavat ja puhu asiasta niin paljon kuin voit.

Nampula : olisikohan teidän neidillä menossa nyt tiheän imun kausi ? Mietin sitäkin kun neitihän oli jo syntyessään niin isokokoinen että tarvitsee enemmän ruokaa, ja on mahdollista että todellakin tarvitsee lisämaitoa pitämään nälkää. Oletko kokeillut pumpata maitoa ( 15min kerrallaan), se on hyvä keino nähdä paljonko maitoa tulee. Mullakaan ei oma maito riitä.3 viikkoisesta asti olen antanut korviketta. Olen yrittänyt imettää joka syöttökerralla, juoda/syödä riittävästi, pumpata ja hieroa rintoja mutta maitoa ei vaan tule tarpeeksi. Onneksi sentään jotain vielä tulee, ainakin poika saa lutkuttaa ajan kuluksi

 

Hei,

tyttö ähisee kehdossa, joten tulen vain pikaisesti kiittämään kaikkia lohdullisista sanoista ja tuesta. :hug:

Jiksu

 

No niin, nyt on neuvolassa käyty. Hyvillä mielin takaisin. Painoa neidillä nyt 4810g, pituutta 56,5 cm (sama kuin viime viikolla). Eli kaikesta huolimatta paino nousee hyvin. Neiti hymyili jälleen neuvolan tädille ja oli muutenkin hyvän tuulinen.

Juteltiin tuosta ilta syömisestä ja saan ihan hyvillä mielen antaa pullosta. Kun kuitenkin päivisin ja öisin tyttö syö rinnasta. Koitan juoda paljon ja syödä hyvin ja monipuolisesti, mutta ei sekään tunnu auttavan. Vauva on kuitenkin niin iso, ettei ole mitenkään ihme ettei oma maito sitten ihan riitä neidille. Nyt pitää vaan sitten vielä hankkia reiättömiä pullotutteja, koska noista tavallisista saa liian vauhdilla ruuan ja sitten huutaa sitä ja vetää ilmaan sisäänsä samalla paljon. Eli siis tehdään itse sitten pieni reikä vaan tuttiin, jolloin joutuu hieman imemään ja tekemään hommia.

Illat tosiaan meillä mielenkiintoisia, kun kikkaillaan pullon ja rinnan kanssa. Siskoni kertoi juuri että heillä oli nuoremmalla lapsella aivan samaa, joten siis kuuluu luonteeseen.

Kitty, kuulostaa hurjalta tuo että olet joutunut kokemaan tuollaisen ryöstön. Varmasti sitäkin kelaa paljon ja uskon että tuollaisen jälkeen sitä vielä vuosia hätkähtelee monia asioita. Huh huijaa, kuulostaa kamalalta!

Nyt tuolla taustalla kähistään siihen malliin, että alkaa neiti heräilemään. :wave:

Nampula & "Hulirumpsis" 3 vkoa

 

Ihanaa, olin koko päivän ihmisten ilmoilla kaupungilla kahden ystävän ja poikien kanssa
Nyt tuntuu, että alan tottumaan jo liikkeelle lähtöön rattaiden kanssa.
Ostin viime viikolla Carenan matkarattaat kaksosille ja on tosi hyvät. Liikkuu ketterästi ja saan ne autoon yksin. Briot mitkä ostimme syksyllä on isot ja raskaat. En saanut niitä kasaan enkä jaksanut nostaa autoon.

Jisku Olet tosiaan kokenut paljon asioita jotka ovat mullistaneet elämäsi. Oletko saanut sairaalasta apua tai ovatko tarjoutuneet käymään synnytystä kanssasi läpi.
Itselläni on myös paljon avoimia kysymyksiä synnytyksestä ja minulle ei kukaan tarjonnut apua tai mahdollisuutta keskusteluun.
Voimia kuitenkin todella paljon. Ymmärrän sinua täysin ja ajatuksesi on täysin normaaleja :hug: :hug:


Amodini Jokos teillä on meno rauhoittunut ja pikkuisen massu parempi?
Meillä alkaa mennä senkin puolesta jo paremmin. Levottomampi pojista on nukkunut jo yli kuuden tunnin unia öisin. Eli lohduttavaa varmasti kuulla, että kova huutaja voi yht äkkiä rauhoittua!!
Meillä on muuten vyöhyketerapia perjantaina. Mielenkiinnolla odotan.

Voimia kaikille arjen keskellä :hug:

ROOSA JA POJAT

 

Heipsan taas!
Pitää kai kokeilla tota yön yli nukuttamista kun se kerran on sallittua, joka yö tosiaan saa tytön herättää syömään kun nukkuu niin sikeästi.
Jiksu mulla pyörii myös synnytys joka päivä mielessä, mulla jäi sellanen tunne että en osannut tehdä niinku käskettiin kun se kätilö mua piiskasi :ashamed: vaikka ei se vauva liikkunut yhtään vaikka imukupillakin vedettiin. Vika ei siis ollut minussa vaikka siltä tuntuu sen terroristi kätilön sanojen takia. Loppuvaiheet synnytyksestä jäi multa johonkin pimentoon.... olin niin väsynyt ja kipeä etten jaksanut muuta kun odottaa supistuksen läpi ja taas uinua hetken. kaikenkaikkiaan kamala kokemus!
Nukkumaan mennään 21-22 välillä, hyvä rytmi ja toimii joka ilta.
Meillä alkaa tytön kylvetys =)
Nampula kokeile ainun tuttipullon tutteja siis niitä ruskeita, niistä tulee hitaammin kun valkoisista silikonisista.

Hormonihirviö ja sissi-sipuli huomena 6 viikkoa

 

Roosa: Jep, synnytystä ja koko show´ta käytiin läpi jo sairaalassa kätilön ja lääkärien kanssa. Eilen kävin sairaalassa puhumassa asiasta psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Se helpotti, kun sai puhua sellaisen ihmisen kanssa jolla oli kaikki tiedot tapahtuneesta ja joka oli tavannut mut jo sairaala-aikana. Jatkan siellä käymistä niin kauan että tuntuu ettei asia enää vaivaa... tai ainakin niin kauan että selviän sen kanssa.

HH: Kuulostaa tutulta tuo sinun synnytyskokemuksesi, sillä erotuksella että mulla oli kiva kätilö. Se imukupin laitto ei muuten ollut mikään mieltäylentävä kokemus... tosin meillä siitä oli apua ja tyttö syntyi yhdellä ponnistuksella kun kuppi oli käytössä. Pahkakin on jo melkein kadonnut pienestä päästä.

Mäkin annan joka päivä korviketta lisäruoaksi, etenkin iltaisin tyttö tankkaa niin ettei rinta riitä. Kumma juttu että siitäkin on välillä huono omatunto, että kun ei oma maito riitä. Mistähän pirusta tämä jatkuva itsensä syyllistäminen kumpuaa? Tärkeintähän on se että lapsi saa ruokaa, kasvaa ja on tyytyväinen!

Pitäisi ryhtyä ajattelemaan ja suunnittelemaan ristiäisiä. Onko teillä ollut jo vai koska tulossa? Paljonko väkeä on tulossa ja missä pidätte tilaisuuden?

Aha, tyttö huutelee, pitää mennä!

Jiksu

 

Hei kaikille!

Olipa tosi outoa siirtyä tälle puolelle. Enpä olisi tosiaankaan uskonut itseni vielä täällä joskus kirjoittelemassa. Ihanaa että me kaikki olemme päässeet tänne ihanien pikku naperoiden äiteinä kirjoitteleen.

Meillä oli eilen lääkärineuvola, kaikki oli niinkuin pitääkin. Pojalla painon nousu menee yläkäyrillä =) nyt painoa on 5280g ja pituutta 56cm.

Meidän poitsulla on alkanut oleen päivittäin "tissi vihaa" eli tissillä tapellaan,äristään ja rähistään naama punasena. Se joko saa sillä hetkellä liian vähän tai liian paljon maitoa tai röyhtäys on tulollaan ja se vaivaa. Välillä on sitten luovutettava ja annettava sille pullosta vastiketta niin se rauhottuu ja saa hyvin syötyä.
Päivisin se on vaikea saada nukkumaan...ja nukkumaan ei pääse ennenkuin on uni-itkut itketty. Se kun ei millään näköjään malttais käydä nukkumaan. Sitten siinä joutuu kokeilemaan kaikki mahdolliset paikat missä hän sinä päivänä suostuu nukkumaan. Häkkisänkyyn sitä ei saa enää nukutettua muuta kuin öisin. Välillä nukutaan vaunuissa sisällä tai meidän sängyssä. Täällä kertaa hänelle kelpasi sohva jos vetelee nyt sikeitä tyytyväisenä.

Yöunille meillä käydään tuossa 22-23 aikoihin. Sitten siinä heräillään tasaiseen tahtiin 2 1/2-3 tunnin välein tankkaamaan.
Pävisin on 11/2 tunnin hereillä olo jaksoja. Silloin syödään ja seurustellaan. On niin ihanaa ja sydän meinaa pakahtua rakkaudesta kun näkee ja kuulee kun poika naureskelee kun sille juttelee,se nauraa jopa ääneen jo ja pientä jokeltelua on ollut havaittavissa muutaman päivän verran. Useimmiten vaan vielä käy niin että ääni ei joka kerta ole juttu tuokiossa mukana =)

Tässäpä tätä oli vaan omaa napaa tällä kertaa...

Mai + poju 6vk+4pv

 

Heippa taas!

Hyvä Jiksu, että pääset sairaalaan puhumaan asiasta sellaisen ihmisen kanssa, joka tietää tilanteesi. Siitä varmasti on suuri apu, kun saa jutella sellainen ihmisen kanssa. :hug:

Kiva kuulla Main kuulumisia! Kuulostaa niin lohduttavalta, että muillakin tuota tissille raivoamista. Tuntuu niin kurjalta tosiaan välillä itsekin, kun toinen vaan raivoaa tissille minkä kerkiää. Meillä neiti ei tosin päivisin raivoa, vaan se ajoittuu aina ilta aikaan. Kävin eilen ostamassa uusia pulloja, kun todettiin että noista Ainun pulloista neiti saa liian nopeesti. Ostin yhden koliikki pullon, ettei vetäisi ilmaa niin kovin ja yhden tuollaisen josta pystyn itse säätelemään virtausnopeutta. Eilen pullolle kyllä raivottiin hulluna, mutta sitten kun rauhoittui juomaan niin maito meni rauhallisesti ja tasaiseen tahtiin. Tosin hetken päästä raivottiin taas ja uusi satsi maitoa pulloon. Meillä neiti myös ilmeisesti iltaisin tankkaa kunnolla ja siksi sitten, vaikka määrät tuntuvat todella paljolta. Mutta ehkä se tästä pikku hiljaa.

Jiksu kyseli ristiäisistä. Meillä jo kuviot selvillä, neiti kastetaan äitienpäivänä. Pappia sain hieman metsästää, jotta sain sellaisen kun halusimme. Mutta nyt kaikki vaikuttaa hyvältä, joten nyt vaan pikku hiljaa sitten muuten tilaisuutta suunnittelemaan. Pukuhan meillä tosiaan on, äitini juuri otti sen pestäväksi jotta saa sitten meidän neiti sotkea sen.

Mutta tällä erää ei kummempia, mukavaa viikonloppua kaikille!

Nampula & neiti

 

keväisen kaunista lauantaita!

Eilen oli 2kk lääkärikäynti ja rokotus. Pojan mitat 60cm ja 5150 g, eli pituus menee yläkäyrillä ja paino keskivaiheilla. Pieneksi rupeaa käymään suurin osa vaatteista, en millään haluaisi luopua monesta ihanasta ''vaavinutusta'' mutta armottomasti poika on niistä kasvanut ulos. No laitetaan pikkuruiset 54-56cm vaatteet säilöön, joita voi sitten myöhemmin ihailla ellei toista koskaan tule :'(

Rotavirus rokote ''nautittiin'' suun kautta oiken mielellään, pojalla oli kauhea nälkä ja hamusi vaan tissiä koko toimituksen ajan, kunnes tuikattiin piikki reiteen josta seurasi kamala huutokohtaus ja raivarit. Mies ei pystynyt katsomaan toisen ''kärsimystä'' vierestä ollenkaan.
Kaikki oli oikein kunnossa, mutta lääkärin mukaan kallon luut ovat jo melkein liittyneet yhteen, hieman etuajassa, vain pieni reikä enää jäljellä. Ei pitäisi olla mitään huolestumisen aihetta, mutta tilannetta katsotaan tarkemmin joka käynnillä. Kyllähän tuommoinen aina saa äidin huolestumaan, vaikka lekuri kovasti rauhoitteli että aihetta huoleen ei ole tällähetkellä. :/
Toistaiseksi rokotteista ei tullut mitään sivuoireita, ehkä oli hieman levottomampi illalla ja viihtyi sylissä yllättävän pitkään.

Mulla on sellanen olo että menkat varmaan alkaa kohta, just joo |O eikös niiden pitäsi pysyä pois niin kauan kuin imettää, ainakin 6kk. Mahaa on juilinut kummasti viimeiset pari päivää. Ei kyllä yhtään tätiä täällä vielä kaivata :kieh:

Nyt pitäis mennä,toinen koneellinen pyykkiä jo pyörimässä, ja kauhea kasa silitettävää odottaa sängyn päällä. Onneksi poitsu jatkaa vielä uniaan :heart:

Kitty+hymypoika 2kk 4pv

 

Heipsan!
Meilläkin mies hoitaa vauvaa ja antaa ehkä hetken kauemmin huutaa kun minä antaisin mutta tosiaan siivoaa ihan kiitettävästi.
Meillä ristiäiset ens lauantaina =) voi kun on kiva alkaa kutsua oikealla nimellä. tähän saakka ollut siis sissi-sipuli ja varmaan on lempinimenä jatkossakin. Vain kummit ja lähi suku tulee paikalle ja ne pidetään mun vanhemmilla kun siellä on isot tilat ja paljon pöytiä että päästään kaikki ruokailemaan samaan aikaan.
Sattui tänään hassu juttu vauva alkoi kakata miehen sylissä ja arvatkaa sieltä tuli melkein 4 päivän kakat ja läpihän ne tuli tytön vaatteista ja ukon vaatteet siis kostui myös. Surkealla äänellä sanoi että tuletko ottamaan tytön kun omatkin vaatteet sotkeutui. Hitto mua nauratti vaan eipä naurattanut kun tyttö tässä yks aamu pissas mun päälle kun oli olalla alasti ja oltiin menossa aamu pesulle.....
Roosa milloin menet poikaa näyttämään lääkärille?

Hormonihirviö ja sissi-sipuli

 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :wave:

Meillä neiti ainakin nyt vielä hetken nukkuu ulkona, joten koitan saada kirjotettua hieman taas.

Meillä ollaan nyt kahtena iltana menty nukkumaan jo viim. 22.30! Jee! Päätin että nyt aletaan menemään aiemmin nukkumaan, kun perjantai-iltana (yönä) neiti päätti simahtaa vasta 00.30. Nyt sitten otettiin uusi systeemi käyttöön. Mikä tosin johti siihen että nyt neiti nukkuu vieressä... Meillä kun tytöllä tapa, että ennen oikeita yöunia, otti puolen tunnin tirsat ja sitten valvoi ainakin tunnin sen jälkeen. Nyt sitten päätin, että kun nukahtaa tirsoille, mennään sänkyyn ja sitten kun heräilee, niin tuttia suuhun vaan. Se kun vaan on tuolla sellainen tapa, ei herää nälkäänsä tms. Nyt mennyt 2 iltaa ihan kivasti, mutta harjoitellaan siis vielä.

Meillä mies on toisinaan sitkeämpi vauvan hyssyttelijä kuin minä. Tosin meillä nyt sitten huudon aiheuttaja ollut lähinnä tuo nälkä ja kun pullo homma saatiin luistamaan, niin ei onneksi kauheasti kiljuta. (koputan puuta...) Mutta kyllä sen huomaa, että miehen pinna ei niin kauaa kestä hyssytellä tms, kuin minun. Lykkää sitten vaan minulle vauvan, kun ei enää jaksa. Kai se sitten juontaa jostain "äidin vaistosta?".

Kittyn tavoin, laitoin äsken pieniä vaatteita pois. Meillä ei noita 56cm vaatteita paljoa ollutkaan, joku paita niistä vielä menee. Mutta pääosin 62cm vaatteet meillä käytössä. Hurjastihan noissa kyllä vaihteluita, kun osa kovin isoja vielä ja osa just sopivia.

Miten usein teillä muuten vauvat kakkaa? Meillä neiti nyt alkanut kakkaamaan kerran päivässä. Niin ja kun sen kerran kakkaa, niin sitä sitten tulee ja PALJON! Meillä menee siis lähes päivittäin vaatekerta pesuun kakan takia. Kuten HH kertoi heillä käyneen. Meillä myös tuo pissaaminen vaipan vaihdon yhteydessä on aika tavallista. Neuvolassakin sitä tuli harrastettua... (Taitaa tulla äitiinsä, joka kerran neuvolassa käydessään pudotti pissanäytteen wc:n lattialle... :headwall: ).

Tuli muuten huomattua "kantapään" kautta tuo juomisen tärkeys. Olin lauantaina "unohtanut" juoda reilusti. Yöllä sitten huomasin, ettei neiti saa tarpeeksi maitoa ja huusi taas pulloa. Sama meno jatkui vielä aamulla, olin ihan tyhjä! Kunnes sitten iltapäivää kohti homma parani, kun olin yöllä jo tajunnut juoda ja paljon. Joten kyllä se vaan on kovin tärkeää. En taida enää kovin helpolla unohtaa sitä, kun näin tuli opittua.

Mutta tämmöisiä kuulumisia tänään!

Nampula & Hulirumpsis