Kesäkuiset 2022

Mulla kaikki hyvin. Ei kipuja, ei vaivoja. Maha hieman alkanu kasvamaan, edelleenkään ei työkaverit huomaa töissä työvaatteuden alta raskautta. Paino pysyny pidemmän aikaa samassa. Pikku tyyppi kovasti liikuskelee ja potkii. Joka päivä pikkuinen vain valmiimpi syntymään, mitä malttaa sisällä olla. Olo melkein kun ei olis ees raskaana. Välillä ristiselkä vihloo hetkittäin, mutta sekin menee nopeasti ohi. 30.4 jään kesälomalle ja äitiysloma alkaa sit 10.5. Enää 3 vkl töitä ja loput vapaata. (2 vuorotyö ja listassa yleensä 2 vkl/3:sta töitä. Työpäiviä (jolloin konkreettisesti töissä) jäljellä tänään 31 kpl. Vähiin ne käy ennen kun ne loppuu. Tänään laskettuun aikaan jäljellä 94 pv.
 
Oltiin eilen siellä 3D/4D ultrassa ja voi luoja miten suloinen pieni siellä vatsassa asustaa! Poika on alusta asti inhonnut ultrausta, kun taas kerran teki kyllä kaikkensa, että pääsisi piiloon :D kovasti käsillään kosketteli kasvojaan ja imemisrefleksit lähti heti liikkeelle, kun kasvojen eteen tuli esim. Napanuora. Oli myös kasvupyrähdys pysähtynyt ja olikin tällä hetkellä pieni ja siro poika kätilön mukaan. 1,2 kg oli painoarvio, joka hieman keskikäyrää alempana. Pieni huoli ehti tietysti hiipimään, kun alussa kasvoi niin vauhdilla ja huiteli yläkäyrällä, mutta kuulema ihan normaalia, että paino välillä tasaantuu. Toki "mukavampihan" se olisi pienempi vauva synnyttää, kuin reilu 4 kiloista. Mut tässä on aikaa kasvatella vielä 2,5kk vatsaa ja pikkumiestä.

Joku kyseli itkuhälytintä. Meillä on aventin ja vaikuttaa ainakin ihan passelilta vehkeeltä. Tosin miehen poika on paiskinut sityä sen verran, että pikku kosketushäikkä johdossa. :D
 
Kiitos vastauksista kaikille vakuutukseen liittyen. Meillä isommilla oli vakuutukset jo ennen syntymää, mutta nyt kun ovat sen verran isoja ettei moneen vuoteen ole juuri lääkärissä käyty, niin pari vuotta sitten irtisanottiin hoitokuluvakuutukset. Jotkut tapaturmavakuutukset toki edelleen heillä on. Tällä hetkellä ollaan kääntymässä siihen että nyt ei oteta vakuutusta tulevalle pienelle, ollaan myös todettu sama että kunnallisella saa todella hyvää hoitoa ja pienet pääsevät nopeasti hoitoon. Lisäksi täällä pienellä paikkakunnalla yksityiselle ei läheskään aina löydy esim. samalle päivälle aikaa, vaan se on kunnallinen terveydenhuolto joka tapauksessa.

@Pandi en oo pelkopolilla ennen ollut mutta Majakkasairaalan äitipolilla kolme viikkoa sitten kun oli yhden yön niitä kovia supisteluita. Millanen tausta sulla olikaan, sori kun en muista? Mulla tosiaan luki kutsussa lääkärin vastaanotto, en sitten tiedä tutkitaanko samalla vai mitä. Mun pelot liittyy siihen että pelkään mahdollista kohdunrepeämää tai sisäelinten vaurioita, joita tuli viime synnytyksessä, ja sen takia sitten olin silloin sairaalassa hieman pidempään. Toki näiden myötä on myös menettämisen pelkoa. Mulla ollut 2 hätäsektiota ja jälkimmäisessä todettiin kohdun olevan hyvin ohut, siitä tuo pelko kohdunrepeämään. Mutta nyt ois tarkoitus tehdä suunniteltu sektio n. rv 38, saadaan tietää tarkka päivä toukokuun puolessa välissä, jolloin mulla on myös aika äitipolille. Kuitenkin nyt viikkojen edetessä on tullut luottavaisempi mieli kaikinpuolin, mutta mielelläni menen käymään tilannetta läpi kuitenkin pelkopolille.

Kiitos itkuhälytinvinkeistä myös! Mä jään töistä pois huhtikuun lopulla ja sitten viimeistään perehdyn hankintoihin, mitä siinä kohtaa on vielä tekemättä. Vatsa alkaa olla jo tosi iso, mutta olo ihan hyvä tällä hetkellä, parempi kuin esim. koko alkuraskaudessa. Tosin nää olot vähän vaihtelee.

Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin 😊❤
 
Täytyypä itsekin tutustua noihin vakuutuksiin, tosi hyviä pointteja täällä on tullut puolesta ja vastaan!
Osaan samaistua hyvin tuohon kohtukuoleman pelkoon, heti kun pääsee edellisestä pelosta eroon eli keskenmenosta, niin nyt kuulostelen koko ajan, liikkuuhan vauva. Enkä tässä vaiheessa tunne hänen liikkeitään ihan koko ajan, perjantaina siirrytään vihdoin viimeiselle kolmannekselle. Mutta toisaalta olo on kyllä jo helpottunut, että tänne asti on jo päästy ja oon noita hankintoja uskaltanut miettiä ja tehdä enemmän. Ja ihan järjetöntähän tuo pelko on kun kaikki on ollut koko ajan kunnossa.
Nyt oon alkanut tutustua myös synnytyksen kulkuun, en ole sitä erityisemmin pelännyt ja pienetkin pelot hieman lievenee kun tiedän, mitä kaikkea voisi olla luvassa. Kuulostaa kyllä hurjalta nuo sun kokemukset @Pampula3
 
Tänne rantautui korona. Vointi on onneksi hyvä (ainakin vielä) ja oireet melko lieviä mutta saapa nähä paheneeko nyt muutaman päivän aikana. Aika kova luotto on kyllä siihen että 3 rokotusta auttaa pitämään oireet lievinä. Omasta puolesta en ole huolissani ollenkaan, mutta väkisin sitä miettii että tuleekohan vauvalle jotain. Mitä nyt on lueskellu, nii ilmeisesti isommassa riskissä on ne vauvat jotka syntyy kuukauden sisällä äidin sairastetusta koronasta. En tiedä mihin se perustuu. Mut toivotaan että tyyppi pysyy kesäkuulle masussa ja ihan varmaan tulee nyt kuulosteltua liikkeitä vielä tarkemmin. Mulla ei onneksi ole raskauden lisäksi muita tukosriskitekijöitä joten hepariinihoidolta säästyn kunhan en vaan joudu vuodelepoon.

Oliko joku muu porukasta sairastanu raskaana ollessa koronan?

Edit. @Riinis_ on ainakin sairastanu. Olis ihanaa jos kertoilisit vähä omia kokemuksia.😌
 
Viimeksi muokattu:
Tänne rantautui korona. Vointi on onneksi hyvä (ainakin vielä) ja oireet melko lieviä mutta saapa nähä paheneeko nyt muutaman päivän aikana. Aika kova luotto on kyllä siihen että 3 rokotusta auttaa pitämään oireet lievinä. Omasta puolesta en ole huolissani ollenkaan, mutta väkisin sitä miettii että tuleekohan vauvalle jotain. Mitä nyt on lueskellu, nii ilmeisesti isommassa riskissä on ne vauvat jotka syntyy kuukauden sisällä äidin sairastetusta koronasta. En tiedä mihin se perustuu. Mut toivotaan että tyyppi pysyy kesäkuulle masussa ja ihan varmaan tulee nyt kuulosteltua liikkeitä vielä tarkemmin. Mulla ei onneksi ole raskauden lisäksi muita tukosriskitekijöitä joten hepariinihoidolta säästyn kunhan en vaan joudu vuodelepoon.

Oliko joku muu porukasta sairastanu raskaana ollessa koronan?

Edit. @Riinis_ on ainakin sairastanu. Olis ihanaa jos kertoilisit vähä omia kokemuksia.
Joo sairastin Koronan pari viikkoa sitten .. nuhaa oli yskää ja päänsärkyä jotka meni ohi n.5päivässä .. vieläkin ajoittain on ns.kuivaa yskää vaikka pari viikkoa jo koronatartunnasta.. mietin olisiko kuitenkin jotenkin vaikuttanut keuhkoihin vai onko jotenkin väliaikaista
3 rokotusta itekin saanut
Perusterveenä en tarvinnut kans napapiikkiä ja lääkäri onneks sano et lievä Korona ei pitäis vaikuttaa sikiöön mitenkään
 
@Riinis_ kiitos tästä! Tuon toivoin jostain kuulevanikin ettei todennäköisesti vaikuttais lievänä versiona vauvaan. Yritän luottaa siihen kans ja toivoa että tosiaan oireet pysyykin lievinä. Oon kuullu että se semmonen kuiva yskä voikin kestää viikkoja vaikka muutoin paranisi. Ja että pitää tosi varovasti aloittaa liikkuminen rasittamatta liikaa keuhkoja ja sydäntä taudin jälkeen.
 
@hanba lle tsempit koronaan, toivottavasti oireet pysyvät lievinä!
Mä juuri varasin ensi viikolle kolmannen rokotteen, kun todella paljon lähipiirissä nyt koronaa. Sairasloma loppui tänään, mutta kovinkaan suurta luottoa ei ole, että pystyisi töitä jatkamaan kauaan. Kovat liitoskivut ja paineen tunne alhaalla lisääntyneet ja jalat turpoaa pökkelöiksi, jos vähänkin liian pitkään istuu tai seisoo.. Mitään muuta en oikeastaan jää raskaudesta kaipaamaan paitsi pienen liikkeitä ja potkujen tunnetta. Tuntuu, että kaikki oppikirjan raskausoireet iskenyt oksentelua lukuunottamatta. Huhhuh. Pelottaa ihan, että minkälainen olo sitä on loppu keväästä!
Saatiin pienen huone maalattua viikonloppuna ja siinä riittikin urakkaa, mutta oli sen arvoista. Vielä listat ja katkaisijat kun jaksetaan laittaa paikalleen, niin voi alkaa huonetta sisustamaan ja viikailemaan vaatteita omaan lipastoon ❤

Tänään 28+4 ja tasan 200 päivää raskautta takana!
 
Viimeksi muokattu:
@Charrypie - 86 Suosittelen että käyt kokeilemassa äitiysosteopatiaa. Oikeastihan tuollaset kovat kivut ei kuulu raskauteen vaikka ne mielletäänkin usein tavallisiksi raskausvaivoiksi. Oon ite päättäny nyt panostaa tässä raskaudessa omaan kroppaan enempi ja käydä viimeisen kolmanneksen aikana sekä osteopatiassa että myös hieronnassa. Tukivyö sun kannattaa myös hankkia jos ei jo ole. Tsemppiä kovasti, ajatella että enää 80 päivää sinun laskettuun päivään!😍

Vauvan liikkeet todellakin on se asia mitä eniten jää raskaudesta kaipaamaan.❤
 
Täällä kans liitoskipuja, nivusia särkee ja siis alakerta on tosi turvonnut ja siellä paineen tunnetta. Kokemuksia tällaisesta turvotuksesta? Ei ollut tällaista edelllisessä raskaudessa. Välillä tuntuu siltä, että alakerta suunnilleen tippuu irti, kun käy vessassa. Sori tmi.
 
Paljon paranemisia @hanba ❤🙏🏻 Toivon mukaan selviätte lievillä oireilla ja vauvallakin kaikki hyvin.

Mulla on alkanu selkä kipuilla paljon, johtuneeko mahan yhtäkkisestä kasvusta ja siitä, että asento on sitä myötä huonontunu. Meinasin nyt käydä testaamassa jotain äitiysfyssaria tms. jos olisi apuja! Multa löytyy tukivyöt kyllä, mutten kykene pitää mitään, mikä puristaa alavatsaa…

@Pampula3 Kuulostaa hurjalta sun synnytykset ❤ Toivon mukaan saat pelkopolilta kaipaamasi avun! Mulla on kaksi alatiesynnytystä takana. Eka poikkeuksellisen pitkä ja kivulias, pahat repeemät sekä murtunut häntäluu. Kävin sitten kuopusta oottaessa pelkopolilla puhumassa ja toinen synnytys meni paremmin, mutta vauva oli hetken hengenvaarassa loppumetreillä… Tahdon synnyttää alateitse tämänkin ja pelkään tottapuhuen sektiota + muita toimenpiteitä enemmän kuin alateitse synnyttämistä, siksi oon pyytänyt lähinnä keskusteluapua ☺🙏🏻
 
Mulla oli kanssa korona joulukuussa aikaan delta, ilmeisesti toinenkin kun mies oli tuossa koronassa ja mulle tuli samaan aikaan pieni flunssa. En kyllä saanut aikaiseksi sitten edes testata, kun ei osunut työvuorojakaan tuohon joten kotoakaan ei tarvinut lähteä.

Tää unettomuus vaan pahenee, 1-3h/yö. Ma lääkäri. Aivot tuntuu ihan mössöltä ja toki kestopäänsärky + rytmihäiriöitä näillä unilla. Pakko niiden jotain on keksiä helpottaakseen😭

Mutta jos jotain positiivista; sokerirasitus oli ok, vastoin kaikkia odotuksia! Tuntuu helpottavalta, kun ei jaksaisi tähän väsymykseen ja kiputilanteeseen (johon toki itseni ajan treenaamisella + huonolla kehonhuollolla) mitään ylimääräistä.

Taidan lähteä metsästämään tukivyötä... oletteko kokeneet hyödylliseksi? Jos jollakulla siis käytössä😊
 
Mulla oli kanssa korona joulukuussa aikaan delta, ilmeisesti toinenkin kun mies oli tuossa koronassa ja mulle tuli samaan aikaan pieni flunssa. En kyllä saanut aikaiseksi sitten edes testata, kun ei osunut työvuorojakaan tuohon joten kotoakaan ei tarvinut lähteä.

Tää unettomuus vaan pahenee, 1-3h/yö. Ma lääkäri. Aivot tuntuu ihan mössöltä ja toki kestopäänsärky + rytmihäiriöitä näillä unilla. Pakko niiden jotain on keksiä helpottaakseen

Mutta jos jotain positiivista; sokerirasitus oli ok, vastoin kaikkia odotuksia! Tuntuu helpottavalta, kun ei jaksaisi tähän väsymykseen ja kiputilanteeseen (johon toki itseni ajan treenaamisella + huonolla kehonhuollolla) mitään ylimääräistä.

Taidan lähteä metsästämään tukivyötä... oletteko kokeneet hyödylliseksi? Jos jollakulla siis käytössä
Mulla on päivittäisessä käytössä lola lykken tukivyö. Ilman sitä en tulisi toimeen tai tulisin, mutta olis turha haaveilla ulkoilusta tai mistään muusta joka rasittaa kehoa.

Jospa saat apua unettomuuteen! Itse nukun välillä jopa hyvin, mutta välillä huonommin. Täytyy jo asetella tyynyä mahaa tukemaan, että saa hyvän asennon nukkumiseen.

Liitoskipuja on mullakin. Lähinnä pakaran seudulla tällä hetkellä. Selkä on myös alkanut vihoitella. Täytyis muistaa pitää parempaa asentoa.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja Nml1

Toi Lola&Lykke on tuntunut olevan niin kehuttu, että semmosen kävin noukkimassa itsekin. On kyllä napakan oloinen ja säätövaraa. Josko tässä olisi pieni helpotus vaivoihin🥰 vaikka iloinen pitää olla, kuinka helposti periaatteessa mennyt. Mutta kivut on kyllä turhauttavia...
 
Just kävin pienellä kävelyllä ja tuumasin etten nyt noin lyhyelle mitään tukivyötä tarvitse. Virhe, selkään säiteili kipuja ja vasen pakara ihan jumissa. Nyt täytyy kyllä alkaa huoltaa kehoa koska en viitsis köpötellä koko kevättä tällä tavoin.
 
  • Tykkää
Reactions: Nml1
Mitä kuuluu @hanba, menikö koronaoireet ohi? Meille tuli nyt myös korona, minulla ja toisella pojalla ainakin korona, toinen poika ja mies oireettomia vielä mutta tehdään testit vielä tänään. Nyt väsyttää, lievä nuha ja yskä, kurkku kutisee, päänsärky. Pojalla oli lisäksi kunnon kuume 2 päivää ja oksensi, vaikka on 2 rokotetta saanut. Itsellä 3. Mutta jos näillä oireilla menee tauti ohi niin oon tosi tyytyväinen, ei kuitenkaan sen huonompi olo ole kuin flunssassa yleensäkään. Vauvan liikkeitä kuulostelen kans normaalia tarkemmin, varsinkin nyt kun oon loppuviikon luultavasti saikulla niin on aikaa enemmän keskittyä liikkeisiin.

Mitä muille kuuluu?
 
Täällä käyty ekassa kokoultrassa viikoilla 28+1 ja onneksi kaikki pienellä hyvin :) pientä tyttöä edelleen odotellaan ja vauva kasvaa keskikäyrällä. Pääsin vähän kurkkaamaan pienen kasvojakin, mutta valitettavasti hän oli kasvot kohdun seinää vasten, niin kovin hyvää näkymää ei saanut.

Vauva oli ultratessa pää alaspäin. Olo onkin hetkittäin vähän tukala kun pää painaa virtsarakkoa ja peppu palleaa 😅
 
@Pampula3 Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu. Oireet pysyi lievinä (pientä lämpöilyä, yskää, nuhaa, vähän selkä- ja lonkkakipua). On ollu pahempia normiflunssiakin joten vähällä pääsin ja olen kyllä siitä niin kiitollinen. Mies ja esikoinen säästyi myös taudilta tältä erää.👌🏻😊

Maha kasvaa huikeaa vauhtia ja vauvan liikkeet käy aina vaan isommiksi ja voimakkaammiksi. Palavasti oottelen äitiyslomaa, enää rapeat 50 päivää siihen. Äitiyspakkausta odotan myös, tulis nyt jo nii pääsis kartoittamaan kunnolla että mitä vaatteita pitäs vielä kirpparilta metsästää.
 
Täällä porskutellaan rv 29+4! Kohta paukkuu jo kympit. Sairausloma jatkuu ja tuskin enää töihin olen palaamassa ennen äitiyslomaa. Niin kovat liitoskivut, ettei kunnolla pysty kävelemään. Välillä parempia päiviä, mutta tänään esimerkiksi mennyt lähinnä maatessa.

Vauva kasvaa hurjasti ja joka päivä vatsaan ilmestyy uusia viiruja :) liikkeet myös suuria ja välillä tekee pahaa, kun kääntyilee. Huomaa, että tila alkaa loppumaan. Ihana on seurata vatsaa miten kohoaa ja heiluu liikkeiden voimasta. ❤

Paljon olen touhunnut pienen huoneessa. Vielä muutama sisustusjuttu, niin eiköhän ala olemaan valmista :)

Edit: kyllähän täällä siis kympit on jo paukkunut... aivopieru :D
 
Viimeksi muokattu:
Mulla oli tällä viikolla taas kasvukontrolliultra. Sain mukaani nyt sen saman huolen kuin esikoisen raskaudessa. Vauva oli tippunut kasvukäyrillä roimasti ja painoarvio oli todella pieni. Nyt saa sitten stressata seuraavat kolme viikkoa ennen seuraavaa ultraa, jolloin näkee jatkuuko lasku vai onko tämä sitä oman käyrän ja koon hakemista, ja jääkö sitten kasvamaan jonnekkin alemmille käyrille tasaisesti. Pieniä me vanhemmatkin ollaan, että en mitään jättiläistä odotakaan, mutta heti iski huoli, kun esikoisen kohdalla oli kasvun hidastumaa ja lopulta pysähtyminen. Tuli vaan sellainen olo, että ei voi olla totta, taasko. Eikö mulle voida suoda tälläkään kertaa sellaista raskautta joka ei olisi täynnä huolta. Ja tuskastuttaa, kun syytä ei tiedetä. Radihan normaalisti aiheuttaa ennemmin isoja vauvoja kuin pieniä, eikä viimeksi mitään selvää istukkaperäistä syytäkään löytynyt, niin tämä on yhtä epätietoisuutta. Ja mody-diabetesta varten otetun geenitestin tuloksia odotellaan yhä (se voisi selittää sikiön pienikasvuisuutta), ja huonolla tuurilla tulevat vasta synnytyksen jälkeen. 🙁
 
  • Tykkää
  • Rakkaus

Voihan hitsi, että joudutte käymään läpi saman asian. Miten esikoisen kasvu sitten syntymän jälkeen - lähtikö siitä normaalisti vai seurattiinko/tutkittiinko?

Täällä huolettaa tuo vauvan asema - onhan tässä aikaa kääntyä raivotarjontaan vielä (nyt 27+2), mutta hermoilen silti... viihtynyt hivenen poikittain tai jalat alaspäin.
 
Yhteistyössä