Kesäkuiset 2022

Hei, liittyisin mukaan kesäkuisiin! 2. lapsi kyseessä (aikaisempi lapsi -18 syntynyt poika) ja laskettu aika tälle uudelle perheenjäsenelle on 14.6.22. Erittäin suurella todennäköisyydellä lapsi syntyy kyllä toukokuun puolella, mutta la niin selkeästi kesäkuisissa, että täällä ollaan

kirjoittelen pääasiassa täällä ja tuolla 2022 odottajien ryhmässä, faceryhmät ei ole mun juttu.

Oireina tähän mennessä: vähän kutinaa nänneissä, enemmän valkkaria, paineen tunne alavatsalla, hienoinen närästys ja tulisen ruoan himo, sekä muutama iso hormonifinni naamassa. Kauhulla odotan pahoinvointeja, koska oma työ lähes mahdotonta tehdä huonovointisena ja joutuu jo nyt miettiä, että mitä uskaltaa sopia tuleville viikoille. Joudun/pääsen myös äitipolille, että toivottavasti siellä ultrataan ainakin useammin

Joka tapauksessa tämä on minun viimeinen raskaus ja olen tosi iloinen asiasta, yritän nauttia kaikesta ja olla miettimättä liikaa, mikä kaikki voi mennä pieleen.
Mä voisin kans ilmoittautua tänne.

Tämä Bluebellen viesti olis voinut olla mun kirjoittama viesti. Meillä on myös -18 syntynyt poika, toista odotetaan ja myös viimeinen raskaus. La vähän heittää, mulla taitaa olla 12.6. Mä oon myös polin asiakkaaksi menossa, lääkityksestä johtuen.

Ja mä mielellään myös kirjoittelen täällä siihen asti, kunnes tiedän, onko tuolla kohdussa elämää. Sitten joku pieni FB-ryhmä vois kiinnostaa.

Stressailin tuolla odottajien ryhmässä jo siitä, kun viivat ei ollut kolmena perättäisenä aamuna vielä tummuneet. Nyt päätin, et testaan vasta huomenna ja illalla. Muistelisin, et esikoisesta sain vahvemmat viivat illalla. Ja v-loppuna teen digin.

Jos jollain on tallessa testikuvia tummumisesta niin mielelläni täällä tarkastelen 😍
 
Jos jollain on tallessa testikuvia tummumisesta niin mielelläni täällä tarkastelen
Mulla oli alkuun myös vahvemmat viivat iltaisin. Eka tein haalea positiivisen illalla ja aamulla tulikin nega. Sitten taas illa kaksi positiivista, mitkä oli selvästi edellisestä päivästä tummentunut. Siitä sitten pikkuhiljaa tummeni ja imestyi myös aamulla tikkuun :giggle:
 
  • Tykkää
Reactions: SannuB ja KirJoh89
  • Tykkää
Reactions: SannuB
Mä voisin kans ilmoittautua tänne.

Tämä Bluebellen viesti olis voinut olla mun kirjoittama viesti. Meillä on myös -18 syntynyt poika, toista odotetaan ja myös viimeinen raskaus. La vähän heittää, mulla taitaa olla 12.6. Mä oon myös polin asiakkaaksi menossa, lääkityksestä johtuen.

Ja mä mielellään myös kirjoittelen täällä siihen asti, kunnes tiedän, onko tuolla kohdussa elämää. Sitten joku pieni FB-ryhmä vois kiinnostaa.

Stressailin tuolla odottajien ryhmässä jo siitä, kun viivat ei ollut kolmena perättäisenä aamuna vielä tummuneet. Nyt päätin, et testaan vasta huomenna ja illalla. Muistelisin, et esikoisesta sain vahvemmat viivat illalla. Ja v-loppuna teen digin.

Jos jollain on tallessa testikuvia tummumisesta niin mielelläni täällä tarkastelen 😍

@SannuB
Laitan liitteeksi koosteen mun testeistä. Ajattelin jatkaa kunnes on tasavahvat tuplat nähtävissä. Kun esim. Katsoo 3 pv takaisia viivoja, niin tänään on tuplasti vahvemmat ne viivat. Tänään siis rv 4+0.

Täälä tänään plussattu kunnon leffaviivat 1h pidätyksellä.
Laskettua aikaa en tiedä, vahva epäilys on 5.6.22
Raskaus tuli täytenä yllätyksenä. Tein ensimmäistä kertaa ikinä ovulaatiotestin kp 15 joka oli heti räikeä plussa, jatkoin testailua mielenkiinnosta koska viiva haalistuu. Eilen kp 21 ovistesti oli yhä räikeää plussaa, tänään sitten vaihdoin testin raskaustestiin.
Todennäköisesti oon raskautunut edellisessä kierossa vaikka menkat tulikin normaalisti.
27.10 on neuvolan kautta ultra. En tiedä maltanko odottaa niin kauan..
 
Oliko sulla mikä kp menossa? Voihan se nousta vaan hitaasti. Ei heitetä vielä kirvestä kaivoon
Nyt olis niinku kp30, mutta mulla on vähän hakusessa kierron pituus, koska koronarokotteet. 🤔

Normikierto mulle on vuosikaudet ollut ~27päivää, luteaali 13 päivää. Tässä kierrossa sain ekan ovisplussan kp12 aamulla, sit illalla oli haalea. Kp13 aamuna tuli uusi ovisplussa, sitten kp14 haalea. Sit loppui tikut. Kp15 oon merkannut muniskipua, et olisko irtoamisesta se. Sit kp24 tuli veristä vuotoa, jonka epäilin olevan kiinnittymisestä (dpo9-10?).

Eli, jos mun kierto olisikin palannut vanhaan, ja kp13 tullut ovisplussa olisi ns.oikea, jolloin ovis olis ollut kp14-15 akselilla. Tällöin tänään oliskin vasta 30/27. 😳

Kolme viimeisintä lyhyempää kiertoa rokotteiden takia on olleet 23, 25 ja 25. Tai sit vaan vanhuus iskee ja vaihdevuodet lähenee. 😂

Tältä ne testit näyttää:

Tehty kp:t 27, 28, 29 ja 30.

Ke iltapäivä tehty siis todella lyhyellä (alle 2h) pidätyksellä ja ei olis pitänyt, koska tuli vaan saatanallinen stressi. Kiitos, että saan purkaa sen tänne❤
 
Mä loin nyt faceen salaisen piilotetun ryhmän meille joka olisi siis tarkoitus pitää pienenä ja intiiminä vertaistukiryhmänä. Sitä ei haulla löydä. Jotta pääsee liittymään niin laita mulle yksityisviestinä oma Facebook-nimesi ja joku kuvaus esim profiilikuvasta. Pyydän kaveriksi jotta saan liitettyä ryhmään ja poistan kavereista sitten liittämisen jälkeen.
Laitoin sulle viestiä :)
 
  • Tykkää
Reactions: kiramiu
Mä loin nyt faceen salaisen piilotetun ryhmän meille joka olisi siis tarkoitus pitää pienenä ja intiiminä vertaistukiryhmänä. Sitä ei haulla löydä. Jotta pääsee liittymään niin laita mulle yksityisviestinä oma Facebook-nimesi ja joku kuvaus esim profiilikuvasta. Pyydän kaveriksi jotta saan liitettyä ryhmään ja poistan kavereista sitten liittämisen jälkeen.
Laitoin viestiä 🙂
 
Varovasti tänne nyt laitan viestiä , tänään sain digiin raskaana 2-3 ( sunnuntaina sain vielä digiin 1-2)
la. Olis laskurin mukaan 16.6 , esikoinen haaveissa
Hirvee pelko kyllä että raskaus olis kemiallinen ( epäsäännöllisestä kierrosta johtuen ) entiedä kauan siinä menee et sen voi uskoa todeks ☺
@Riinis_ mehä mennää samoissa päivissä digitestien kanssa, testasin myös sunnuntaina digillä 1-2 ja tänään 2-3. Mulla laskettu aika 15.6 eli peräkkäisinä päivinä. Aika sattuma ❤

Tässä mun testisuora kokonaisuudessaan. Ens viikon jälkeen toivottavasti saan vielä kirjoittaa tekstin raskaana 3+. Liuskoilla ei enää tarkoitus nyt testailla.
 
@Riinis_ mehä mennää samoissa päivissä digitestien kanssa, testasin myös sunnuntaina digillä 1-2 ja tänään 2-3. Mulla laskettu aika 15.6 eli peräkkäisinä päivinä. Aika sattuma

Tässä mun testisuora kokonaisuudessaan. Ens viikon jälkeen toivottavasti saan vielä kirjoittaa tekstin raskaana 3+. Liuskoilla ei enää tarkoitus nyt testailla.
Oi 🥰 aika sattumaa joo ja kun peräkkäisinä päivinä laskettu aikakin
Itselläkin sama ajatus että ens viikolla tulis digiin se raskaana 3+
toivon vaan et aika menis nyt nopeesti että pääsis sitten pian sinne varhaisultraankinn..
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Mulla oli tänään se deittausultra mutta eipä siitä tullut hullua hurskaammaksi, viikot 5+ jotain, just niinkuin arvelinkin. Ultrassa näkyi siis vasta ruskuaispussi. Seuraava ultra vasta sitten viikolla 12+. Mua olis niin haluttanut tietää tarkat viikot, mut näillä mennään.

Pahoinvointi vähän hiiviskelee jo, mutta syöminen näyttää vielä tässä vaiheessa auttavan. Mut sit mulla on ihan t a j u t o n väsymys, meen nukkumaan ihan viimeistään kymmeneltä ja saan maata sängyssä 7.30 asti, mutta silti koko päivän ihan veto poissa. Viime yönä mentiin ysiltä nukkuu ja heräsin viiden jälkeen, mutta lepäilin sit kuitenkin pitkään. Silti ihan silmät ristissä ja nyt meinaan nukahtaa pystyyn...
 
Täällä laskureiden mukaan 6+1. Eilen iski niin kauhea epävarmuus ja pelko kkm, että aikaistin TAAS varhaisultraa. Menen ensi viikolla, kun mittarissa olisi 6+6. Oireita on tosi vähän ja vaikka kuinka koittaa olla zen, niin heinäkuun kkm kummittelee mielessä. Silloin tosin oireita oli paljon ja kävi kuitenkin huonosti. Inhottavaa tämä alkuraskaus :poop::ROFLMAO:
 
Tosiaan kiitos kaikille onnitteluista! :) ja onnea kaikille plussanneille ♡
Ja toivottavasti plussa aalto jatkuu!

Joo tänään oli ultra! Rv 6+5 ja hyvä syke näkyi ♡ Oli siis viikon isompi kun olin olettanut!
Multa löytyi myös hematooma joka lisää keskenmenon riskiä, mut määrättiin nostokieltoon ja kaikki fyysinen on kielletty esim. Imurointi. Gyne ei voinut poissulkea mahdollisuutta etteikö hematooma olisi keskenmennyt raskaus. Eli mulla saattoi olla kaksosraskaus josta toinen meni kesken.
Tässä on vielä sulateltavaa ja yritän muistaa olevani raskaana, ostin itselleni muunmuassa lakuja eilen :D muistin kahden lakun jälkeen et hemmetti oon raskaana enkä sais syödä lakuja!
 
Tosiaan kiitos kaikille onnitteluista! ja onnea kaikille plussanneille ♡
Ja toivottavasti plussa aalto jatkuu!

Joo tänään oli ultra! Rv 6+5 ja hyvä syke näkyi ♡ Oli siis viikon isompi kun olin olettanut!
Multa löytyi myös hematooma joka lisää keskenmenon riskiä, mut määrättiin nostokieltoon ja kaikki fyysinen on kielletty esim. Imurointi. Gyne ei voinut poissulkea mahdollisuutta etteikö hematooma olisi keskenmennyt raskaus. Eli mulla saattoi olla kaksosraskaus josta toinen meni kesken.
Tässä on vielä sulateltavaa ja yritän muistaa olevani raskaana, ostin itselleni muunmuassa lakuja eilen muistin kahden lakun jälkeen et hemmetti oon raskaana enkä sais syödä lakuja!
Ihana kuulla! Onneksi olkoon ja nyt vaan rennosti ja lakupussit kaupan hyllylle :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Hulda91
Tosiaan kiitos kaikille onnitteluista! :) ja onnea kaikille plussanneille ♡
Ja toivottavasti plussa aalto jatkuu!

Joo tänään oli ultra! Rv 6+5 ja hyvä syke näkyi ♡ Oli siis viikon isompi kun olin olettanut!
Multa löytyi myös hematooma joka lisää keskenmenon riskiä, mut määrättiin nostokieltoon ja kaikki fyysinen on kielletty esim. Imurointi. Gyne ei voinut poissulkea mahdollisuutta etteikö hematooma olisi keskenmennyt raskaus. Eli mulla saattoi olla kaksosraskaus josta toinen meni kesken.
Tässä on vielä sulateltavaa ja yritän muistaa olevani raskaana, ostin itselleni muunmuassa lakuja eilen :D muistin kahden lakun jälkeen et hemmetti oon raskaana enkä sais syödä lakuja!
@Hulda91 ihana kuulla, että siellä kaikki hyvin. Onnea odotukseen, ja toivottavasti se hematooma ei sieltä oireilis. 🥰
 
  • Tykkää
Reactions: Hulda91
vierailija
Laskurin mukaan La 8.6., viikkoja 5+4. Itselläni ollut pitkä kierto (n. 34pv), varasin varhaisultran reilu viikon päähän. Jännittää niin paljon! Plussasin selkeästi, jonka jälkeen tein Clear Bluen testin joka näyttää viikot, tuli 3+. Oireet vaihdelleet kovasti esim. rintojen kohdalla. Välillä rinnat todella arat, välillä taas tuntuu melkein tyhjiltä eikä arista yhtään... Onkohan normaalia, onko muilla ollut tällaista? Tein eilen vielä mielenrauhan vuoksi testin, selkeä plussa tuli siihenkin. Mulla takana yksi keskenmeno muutama vuosi sitten ja nyt tuntuu ettei tästä alusta pysty nauttimaan yhtään kun kokoajan pelko takaraivossa. Tarkkailen itseäni ja oireitani varmaan liiankin herkästi. 😥 Viimeksi keskenmeno alkoi kuuksutismaisilla koivuilla alaselässä ja alavatsassa. Nyt ollut vain pientä tunnetta vatsassa välillä mutta ei mitään tuon tapaista.
Tsemppiä kaikille raskauteen. ❣
 
vierailija
Laskurin mukaan La 8.6., viikkoja 5+4. Itselläni ollut pitkä kierto (n. 34pv), varasin varhaisultran reilu viikon päähän. Jännittää niin paljon! Plussasin selkeästi, jonka jälkeen tein Clear Bluen testin joka näyttää viikot, tuli 3+. Oireet vaihdelleet kovasti esim. rintojen kohdalla. Välillä rinnat todella arat, välillä taas tuntuu melkein tyhjiltä eikä arista yhtään... Onkohan normaalia, onko muilla ollut tällaista? Tein eilen vielä mielenrauhan vuoksi testin, selkeä plussa tuli siihenkin. Mulla takana yksi keskenmeno muutama vuosi sitten ja nyt tuntuu ettei tästä alusta pysty nauttimaan yhtään kun kokoajan pelko takaraivossa. Tarkkailen itseäni ja oireitani varmaan liiankin herkästi. Viimeksi keskenmeno alkoi kuuksutismaisilla koivuilla alaselässä ja alavatsassa. Nyt ollut vain pientä tunnetta vatsassa välillä mutta ei mitään tuon tapaista.
Tsemppiä kaikille raskauteen.
Kuukautismaisilla kivuilla*
 
Mulla vaihtelee myös oireet paljon ja olen oireettomampi, mitä kesäkuun raskaudessa, mikä päätyi kkm 6+3 heinäkuussa. Rinnat on eilisestä asti tuntunut siltä, kuin olisi tulehtunut. Ennen eilistä oli vain pieniä tuntemuksia, jos niitäkään. Ymmärrän myös hyvin tuon, ettei pysty peloiltaan nauttimaan olosta. Itsellä ensi viikon to ultra, jolloin laskureiden mukaan 6+6. Pakko päästä näkemään kasvaako siellä nyt joku vai ei 🧐
 
Mulla ollu nyt eilisestä alkaen lähes kokoajan rinnat jotenkin arat, hieman särkyäkin. En tosin mitään lääkettä ole siihen tarvinnut. Ajatellut, että ehkä nää on niitä raskauden oireita.
Sukuun syntyi tänään yksi vauva ja toinekin syntyy viikon sisällä (la mennyt jo viikon yli). Nii pääsee näkemään pienokaisia ja harjoittelemaan vauvan hoitamista.
 
Yhteistyössä