Gabi77, ihanaa kuulla sinusta!!!! :heart: Aina välillä olen miettinyt mitä sinulle kuuluu, ja hienoa että jaksoit tulla kommentoimaan tänne ketjuun! Kuulostaa siltä että olet saanut elämääsi toivoa, ja onneakin, sitä sinä todella olet ansainnut kaikkien ikävien kokemusten jälkeen! Eikö olekin tosiaan ihmeellistä, meitä on nyt jo monta äitiä tässä ketjussa, ja toivottavasti pian taas lisää! Kaikkea hyvää sinulle, ja tulehan joskus kommentoimaan vielä jos jaksat!
Baby20xx, onnea punktiosta ja siirrosta! Toivottavasti kuume pysyy poissa!
Wilma, joo raskausviikot lasketaan punktiosta = hedelmöityspäivä. Ja hyvä että tuhru loppui!
Wilma ja Marlaa, oletteko muuten menossa alkuraskauden ultraan? Sorry jos mennyt multa ohi!
Oiskohan Sera jo tositoimissa?
No niin, nyt koitan kirjoittaa sitä synnytyskertomusta, anteeksi tuli melkoisen pitkä:
Perjantaina 7.10 (rv 38+2) aamulla klo 7 aikoihin alkoi ensimmäiset supistukset, olin yöllä kärsinyt migreenistä ja aamulla meni vatsa sekaisin ja tajusin että nämä taitaa nyt olla niitä oikeita. Sain kuitenkin hieman nukuttua vessassa ramppaamisen välissä, ja joskus 10 aikoihin aloin kellottamaan supistuksia. Niitä tuli koko päivän 5 - 15 min välein, ja vielä iltapäivällä ajattelin että nämä menee varmaan ohi kun kuitenkin on niin epäsäännöllisiä, ja annoin miehellekin luvan jatkaa työpäivää, vaikka tiedettiin että hänellä menee sitten myöhään. Soitin Saloon synnärillekin ja sanoivat että kannattaa tulla näytille jos kotona ei pysty olemaan, että turhia käyntejä ei ole. =)
Joskus klo 16 - 17 aikaan sitten kuitenkin totesin että parempi ehkä kuitenkin käydä siellä synnärillä, niin näkee että onko mitään tapahtunut. Kun kuitenkin supistukset vaan jatkuivat koko ajan. Sisko lähti sitten minua viemään Saloon, ja siellä oltiin joskus puoli kahdeksan maissa. Olin vain n. sentin auki ja kohdunkaula pehmennyt, mutta sen verran oli synnytys käynnissä kuitenkin että eivät enää yötä vasten lähettäneet kotiin vaan jäin sisään. Mieheni saapui sitten illalla 23 aikoihin, ja sain kipulääkettä ja koitettiin hetki nukkua, mutta ei siitä mitään tullut. Klo 3 yöllä pääsin ammeeseen, se auttoikin hieman ja lilluin siellä ihanan tähtitaivaan (led-valoista =) ) alla 1,5 tuntia, supistuksia tuli edelleen samaan tahtiin mutta jaksoin ne vähän paremmin.
Aamulla olin edelleen vain vajaa 2 cm auki, joten supistukset eivät oikein saaneet mitään aikaan. Pääsin synnytyssaliin hengittelemään ilokaasua, ja mies lähti välillä kotiin nukkumaan, ja odottamaan että soittelen edistymisestä. Sain myös lämpimiä kaurapusseja ja välillä kylmäpusseja selkään ja vatsaan, ja istuin jumppapallon päällä, mutta ne auttoivat vain hetkeksi. Sain sitten ilokaasusta taas uudelleen migreenin, ja olin jo niin väsynyt että iltapäivän kätilö päätti että vaikka olin vain reilut 2 cm auki, alettiin illaksi valmistelemaan epiduraalia ja siihen mukaan hiukan käynnistävää tippaa. Epiduraali auttoi sen verran että sain jopa tunnin nukuttua, ja sen jälkeen eteneminen alkoikin hyvin. Mies tuli taas illalla takaisin sairaalaan, ja nyt mulla alkoikin olla kivut jo melkoiset. Epiduraalia lisättiin kahteen kertaan yön aikana, mutta se ei enää auttanut, olin varmaan siinä vaiheessa jo 5 cm auki. Joten ilokaasun voimalla mentiin loppuun asti. Klo 2 yöllä meni lapsivedet spontaanisti, se olikin jännä tunne! Tuntui että sitä vettä tulee ja tulee, joka supistuksella aina lorahti lisää. Klo 2.55 todettiin että olin 7 cm auki, ja kohdunkaulan reuna? kokonaan hävinnyt takaa, mutta edessä oli vähän vielä, ja kätilö ehdotti että jos menisin hetkeksi istumaan jumppapallon päälle ja saisin vauvan päätä eteenpäin niin se voisi mennä nopeasti. Pääsin vaivoin ylös sängystä ja totesin että en pysty istumaan pallon päälle, mutta voisin käydä vielä pissalla. Vessassa sitten alkoi tuntua ihan järkyttävä paine ja ponnistamisen tarve, ja huusinkin jo sieltä että nyt tämä syntyy tänne.Pääsin takaisin sängylle, ja tunsin todella kovaa tarvetta ponnistaa. Kätilö oli kirjoittamassa raporttia toisessa huoneessa ja kuuli sinne asti kun huusin, ja totesi että nyt on varmaan parempi mennä katsomaan. =) Olin täysin auki ja kätilö antoi luvan ponnistaa. Se ponnistamisen tunne oli kyllä aika järkytys. Ponnistusvaihe kesti 23 minuuttia, ja siinä vaiheessa kun pää oli jo ulkona, kuulin kun kätilö sanoi että odota hetki (tytöllä oli napanuora kaulan ympärillä), huusin vaan että en pysty pidättämään ja ponnistin tytön vauhdilla pöydälle, kätilökin vähän hämmästyneenä otti kopin. =) Onneksi napanuora oli sen verran löysällä että ei haitannut. Sen verran vauhdilla neiti tuli että sain muutaman tikin emättimen pohjalle ja jotain limakalvovaurioita tuli. Mutta kaiken kaikkiaan selvisin itse melko vähällä, josta olen todella kiitollinen! Ja istukkakin tuli suht helposti vajaan 15 min kuluttua muutamalla supistuksella.
Neiti sitten ensi töikseen kakkasi minun mahan päällä, ja sitä oli sitten joka paikassa. =) Mieheni sanoi heti että onpas hän pieni, ja kätilökin totesi että reilusti alle kolmikiloinen. Joten se siitä "isosta sokerivauvasta".. Pääsin suihkuun ja sitten jonkun ajan päästä pääsimme mittailemaan neitiä, ja saatiin täydet 10 pistettäkin! =)
Aamun aikana tytöltä mittailtiin sokereita ja todettiin että olivat liian alhaiset, joten hän joutui lastenosastolle sokeritippaan. Onneksi sen ja imetyksen ja lisämaidon avulla sokerit saatiin pysymään ylhäällä, ja hän pääsi minun kanssa osastolle 2 päivän jälkeen. Osastolla sitten vielä mittailtiin bilirubiiniarvoja kun tuli pientä keltaisuutta, mutta onneksi sekin meni ohi ja pääsimme kuin pääsimmekin sitten torstaina kotiin. =) Ensimmäinen päivä ja yö kotona oli aika hysteeristä kun koira haukkui joka kerta kun tyttö äännähti ja halusi koko ajan tulla nuolemaan / lähelle vauvaa. Koirakin alkoi sitten tottua parin päivän sisällä ja nyt on jo ihan normaalisti vieressä kun vaikka imetän tai kannan tyttöä.
Vauva-arki on lähtenyt jotenkin sujumaan, täytyy myöntää että vieläkin olen aika herkällä ja pelottaa että mitä jos en osaakaan olla äiti, ja jotenkin on niin valtava tunne että on joku joka on täysin sinun rakkaudesta ja huolenpidosta riippuvainen. Sydän pakahtuu rakkaudesta tuota pientä nyyttiä kohtaan, ja toivon sydämestäni että te kaikki vielä saisitte sen kokea!!
Tsemppiä kaikille joko piinailuun tai hoidon odotteluun!!
Susu ja Neiti 3 vkoa