H
"Hämmentynyt"
Vieras
Kun mä en yksinkertaisesti käsitä.
Meillä oli flirttiä, alkuun kevyempää mutta lopulta miehen aloitteesta yhä voimakkaampaa. Hän hakeutui seuraani, teki tikusta asiaa päästäkseen juttelemaan kanssani, etsi aina minun katseeni kun oltiin samassa huoneessa, hymyili joka ikisen kerran kun katsoi muhun. Heitteli pieniä kauniita sanoja, kehui minua, sanoi miten mukavaa on olla kanssani, vihjasi että olemme täysin samalla aaltopituudella, niin samalla että mä pystyn lukemaan hänen ajatuksensakin. Perjantaina hän rohkaistui jo niin, että välittämättä muista, hän jäi seuraani, hymyili, katsoi silmiin, huomioi. Muut eivät voineet olla näkemättä sitä sähköä, joka välillämme oli. Ja se sähkö ei ollut pelkkää seksuaalista, vaan ihan oikeasti ihastumista, aitoa tunnetta, kiinnostusta, välittämistä.
Tai niin luulin. Seuraavana maanantaina mies ei enää katsonut muhun, olin hänelle kuin ilmaa. Täysin näkymätön. Lähinnä musta tuntui siltä, että mies vältteli mua. Viimeisen kerran kun hänet näin, sain yhden nopean katseen ja hymyn, en mitään muuta. Mutta mikään ei silti ollut enää kuten aiemmin. Enkä mä ymmärrä mitä ihmettä tapahtui.
En voi uskoa että hän ois pelimies, päinvastoin. Se mies on kunnollisuuden ja rehellisyyden perikuva. Ujohko, rauhallinen, tavallinen. Mä en pysty mitenkään keksimään syitä tälle äkilliselle suunnanmuutokselle. Olen miettinyt sitäkin, olenko sittenkin vain kuvitellut välillemme kaiken, mutta ei, se ei voi olla mahdollista. Kukaan ei vain yksinkertaisesti käyttäydy toista kohtaan kuten hän käyttäytyi minua kohtaan, jollei ole mitään tunteita.
Vai käyttäytyykö?
Joudun tapaamaan hänet huomenna, yli viikon tauon jälkeen. En tiedä miten suhtaudun, miten selviän. Hän sai minut lopulta ihastumaan itseensä, ja nyt olen nuollut haavojani parin viikon ajan.
Meillä oli flirttiä, alkuun kevyempää mutta lopulta miehen aloitteesta yhä voimakkaampaa. Hän hakeutui seuraani, teki tikusta asiaa päästäkseen juttelemaan kanssani, etsi aina minun katseeni kun oltiin samassa huoneessa, hymyili joka ikisen kerran kun katsoi muhun. Heitteli pieniä kauniita sanoja, kehui minua, sanoi miten mukavaa on olla kanssani, vihjasi että olemme täysin samalla aaltopituudella, niin samalla että mä pystyn lukemaan hänen ajatuksensakin. Perjantaina hän rohkaistui jo niin, että välittämättä muista, hän jäi seuraani, hymyili, katsoi silmiin, huomioi. Muut eivät voineet olla näkemättä sitä sähköä, joka välillämme oli. Ja se sähkö ei ollut pelkkää seksuaalista, vaan ihan oikeasti ihastumista, aitoa tunnetta, kiinnostusta, välittämistä.
Tai niin luulin. Seuraavana maanantaina mies ei enää katsonut muhun, olin hänelle kuin ilmaa. Täysin näkymätön. Lähinnä musta tuntui siltä, että mies vältteli mua. Viimeisen kerran kun hänet näin, sain yhden nopean katseen ja hymyn, en mitään muuta. Mutta mikään ei silti ollut enää kuten aiemmin. Enkä mä ymmärrä mitä ihmettä tapahtui.
En voi uskoa että hän ois pelimies, päinvastoin. Se mies on kunnollisuuden ja rehellisyyden perikuva. Ujohko, rauhallinen, tavallinen. Mä en pysty mitenkään keksimään syitä tälle äkilliselle suunnanmuutokselle. Olen miettinyt sitäkin, olenko sittenkin vain kuvitellut välillemme kaiken, mutta ei, se ei voi olla mahdollista. Kukaan ei vain yksinkertaisesti käyttäydy toista kohtaan kuten hän käyttäytyi minua kohtaan, jollei ole mitään tunteita.
Vai käyttäytyykö?
Joudun tapaamaan hänet huomenna, yli viikon tauon jälkeen. En tiedä miten suhtaudun, miten selviän. Hän sai minut lopulta ihastumaan itseensä, ja nyt olen nuollut haavojani parin viikon ajan.