Toggle sidebar

Kermit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Uusi ketju
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Voi hyvä luoja, tähän en ollut varautunut!!

Kävin tänään ultraäänessä tarkistamassa miksi äitiyshormonitasoni yhä kasvaa vaikka vuodan niin paljon verta. Hyvä(?) uutinen oli se, että sikiö on elossa ja raskauspussi on ehjä. Sydänäänetkin näkyivät - pikku sydän tykytti 124 kertaa minuutissa. Huono uutinen oli se, että istukka on irronnut kohdusta ja kiinnittynyt uudelleen kohdunkaulaan - kohdunulkoinen raskaus siis. Minun gynikseni on lomalla, mutta lomasijainen otti minut vastaan välittömästi ja lähetti toiseen ultraan saadakseen toisen lääkärin mielipiteen. Kolmen lääkärin neuvottelun lopputulos: minun täytyy tehdä abortti välittömästi!

Menen huomisaamuna sairaalaan, jossa saan annoksen metotreksaattia (sama lääke kuin kemoterapiassa), jolla lapsi kuolee ja joka vähentää hallitsemattoman verenvuodon (ja kohdunpoiston) riskiä. Viikon kuluttua minut mahdollisesti sitten kaavitaan, jossei se tule ulos sitä ennen tai jos vuodan liikaa verta.

En voi uskoa tätä!!?! Olin aika sinut toisen keskenmenon kanssa, kun se tapahtui niin varhaisessa vaiheessa, mutta en tosiaankaan ole sinut sen kanssa että joudunkin tappamaan elävän sikiön!! Viime kerralla en edes ehtinyt nähdä sikiön sydänääniä, nyt ne olivat selvät. Istukka on niin alhaalla, ettei raskaus missään nimessä voi jatkua, ymmärrän sen kyllä - riskit ovat valtavat. Olo on kuitenkin täysin lohduton ja vain itken hysteerisesti. Kemoterapiakin kuulostaa pelottavalta - eikös se tehdä valtavalla neulalla ja lähteekö minulta sitten hiukset? Tosin se on vain yksi annos. Minusta tuntuu kauhealta ajatus ottaa annos jotain niin vahvaa myrkkyä että se tappaa tulevan vauvan.

Miksi tämä aina menee niin hirveän väärin!!!? Mikä ensi kerralla menee pieleen!? Vai tuleeko edes ensi kertaa jos alan vuotaa liikaa ja minulta joudutaan poistamaan kohtu? Metotreksaattihoidon jälkeen vain 77% potilaista on tullut uudelleen raskaaksi ja minulla tsänssit ovat jo muutenkin alhaalla...

Tämä on kamalaa.
 
Voi että, kyynelsilmin luen Sari viestiäsi. En tiedä millä lohduttaisin sinua. Voin ainoastaan lähettää sinulle roppakaupalla voimia tämän koettelemuksen kestämiseen. Toivon sydämestäni, että kaikki menee hyvin ja uskon että vielä jonain päivänä saat nauttia pysyvästä plussasta. Halauksia!

Johannalle ja Ericalle myös lämpöiset halaukset ja osanotot kokemistanne keskenmenoista.

Hienoa että löysitte tämän keskusteluketjun. Minulle tämä porukka oli todella tärkeä voima ja tuki kun kävin läpi omia keskenmenojani. Ilman tämän ketjun ihania ja empaattisia ihmisiä en olisi varmaan uskaltanut enää yrittää.

Olen ollut elämäni aikana kahdeksan kertaa raskaana ja kaksi ihanaa lapsukaista olen saanut synnyttää tähän maailmaan. Tällä hetkellä keskenmenot ovat haikea muisto vain, aika siis parantaa haavat, mutta rankan tien olen kulkenut päästäkseni tähän pisteeseen. Tosin elämäntarinoitanne lukiessani huomaan että olen oikeastaan päässyt aika vähällä. Kaikki kesken mennet raskaudet päättyivät aivan alkumetreillä ja olivat spontaaneja, eli en ole joutunut käymään läpi mitä rankkoja toimenpiteitä. Siitä huolimatta olivat menetykset hyvin raskaita ja olin henkisesti aivan rikki. Koin olevani epäonnistunut naisena kun kroppani hylki vauvanalkumme ja olin hyvin katkera muiden onnistumisista ja plussista. En voinut katsella raskaana olevia tai vaunuja työnteleviä naisia ahdistumatta ja usein mietin, että jos raskaus olisi mennyt hyvin olisi minulla nyt sen ja sen ikäinen vauva tai olisin niin ja niin pitkällä raskaudessani. Pitkään myös ajattelin että muut tekevät vauvoja ja minä pelkästään keskenmenoja. Mietin myös ettenkö ole tarpeeksi hyvä äidiksi kun minulle ei vauvaa suoda toiveistani huolimatta. Kävin läpi siis kaiken maailman tunteita ja mietteitä.

Kävin juttelemassa psykologin kanssa ja se helpotti jonkin verran. Kerroin myös avoimesti ystävillemme tilanteestamme, mutta heidän oli vaikea tukea minua tässä sillä kukaan heistä ei ole onneksi kokenut keskenmenoa. Suurimman tuen sain täältä saman kokeneilta. Keskenmenoja hoitaneet ammattilaisetkaan eivät osanneet tukea samalla tavalla. Usein menetykset ohitettiin olankohautuksella tai hyvin kylmästi tunteeni mitätöiden, heille se oli pelkkää kliinistä suorittamista ilman tunteita. Kukaan ei ottanut huomioon fyysisen kivun lisäksi niitä suuria henkisä arpia jotka keskenmeno eittämättä jättää.

Neljännen keskenmenon jälkeen ihana esikoistyttäremme sai alkunsa, tosin silloinkin minulla oli raskauden alussa vuotoa ja olin aivan varma ettemme ikinä tulisi onnistumaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Hänen jälkeen toivoimme uutta lasta, mutta vasta kahden keskenmenon jälkeen onnistuimme ja nyt meillä on kohta 3 kuukautinen poika.

Meidät tutkittiin viidennen keskenmenon jälkeen, mutta mitään geneettistä tai muuta syytä keskenmenoille ei löydetty. Minut oli tutkittu pintapuolisesti kolmannen km:n jälkeen yksityisellä, jossa todettiin että keltarauhashormoniarvoni olivat suhteellisen alhaiset. Raskauteni tueksi sain lugesteron-merkkisen lääkityksen. Lääkäreiden mielestä keskenmenot ovat siis olleet pelkkää huonoa tuuria ja that's it.

Haluan lähettää teille kaikille kovasti voimia ja valaa uskoa tulevaan, älkää menettäkö toivoanne! Antakaa itsellenne aikaa toipua menetyksistänne kunnolla ja muistakaa että kaikki tunteet ovat sallittuja. Hakekaa ulkopuolista apua, jos tuntuu ettette jaksa yksin. Rutkasti lämpöisiä halauksia!

Hentulille halaukset menkoista! Tl:lle, Tatille, Anulle ja Tiuhtille vilkutuksia ja halauksia.

T. Jazz ex-kermiteistä
 
Sari.
Olen todella pahoillani siitä mitä joudut käymään läpi.
Tämä palsta on ollut sinulle varmasti hyväksi mutta suosittelen sinulle sellaista kuin "enkelinkosketus", siellä kirjoittelevat ne jotka ovat joutuneet päättämään raskaudenkeskeytyksestä mm. sikiöpoikkeavuuden tms vuoksi. Helposti pääset sinne esim. www.kapy.fi kautta, sieltä www-linkit ja tuo enkelinkosketus niin saat sen etusivun auki, pidemmälle pääset kun painat "join the group" ja esittelet itsesi ja tilanteesi listan ylläpitäjälle. Varmasti samoja kokemuksia löytyy sieltä mitä itse nyt käyt läpi. En hätistä todellakaan sinua täältä pois vaan tarjoan sinulle parasta mahdollista vertaistukea jota voit netistä saada. Nuo sivut ovat suljetut, eli sinne pääsee hakemalla jäsenyyttä. Seuraat vain etusivun ohjeita. Voin neuvoa enemmänkin jos haluat.
Nuo sivut ovat turvalliset koska ovat suljetut, kukaan ulkopuolinen ei pääse niitä lukemaan. Itse olen vastaavassa yhteisössä kohtukuolema puolella.
(Toivon ettet ymmärrä tätä viestiäni väärin...)
Toki voit jatkaa täälläkin mutta tuo toinen olisi varmasti sinua ajatellen kattavampi.
Tuonne käpyyn voit myös soittaa, sen numeron ym saat sen sivuilta.
Toivon sinulle kovasti voimia seuraaviin päiviin...
 
Sarille lähetän suuren suuret pahoitteluni, kylläpä teitä nyt koetellaan isolla kädellä =(
Voimia keskeytykseen ja siitä selviytymiseen. Sanna tuossa edellä mainitsi Enkelin Kosketus -palstan. Se on oikein hyvä palsta, nimenomaan vertaistukensa ansiosta. Se on tarkoitettu ensisijaisesti sikiöpoikkeavuuden takia keskeytyspäätöksen tehneille, mutta kannattaa yrittää liittyä mukaan. Keskeytyksenhän sinäkin joudut tekemään, vaikkakin sikiön väärän sijainnin takia..

Lämmin lohtuhalaus sinulle Sari! Pitäkää miehesi kanssa toisistanne huolta, että pääsette tämän koettelemuksen yli. Voimia, voimia, voimia!

Lähettää Tiuhti
 
Voi että Sari, olen niin pahoillani kaikesta, mitä joudut nyt kokemaan. Kun on pitkään seurannut tämän ketjun tapahtumia, voi sanoa, että elämä on välillä niin käsittämättömän epäreilua - ei voi ymmärtää, miten jotkut joutuvat kohtaamaan surun toisensa jälkeen. Toivon sydämestäni sinulle jaksamista ja että kaikki menee hyvin huomenna.

Ericalle pahoittelut kokemastasi keskenmenosta.

Johanna, tuosta surun kokemisesta ollaan useaan otteeseen puhuttu täällä. Ja välillä on valitettavasti myös joku ulkopuolinen käynyt antamassa "neuvoja", kuinka sureminen pitää lopettaa ja keskenmenosta on päästävä yli. Tottahan tuokin on, mutta minusta ainakin on tärkeää, että jokainen saa surra niin kauan ja sillä tavalla kuin itse haluaa. Me olemme kumminkin kaikki yksilöitä ja kaikilla meillä on oma yrityshistoriamme, elämäntilanteemme ja kokemuksemme keskenmenosta ja sen hoidosta. Keskenmenon jälkeen myös minulle tuli vauvahaaveilusta elämää hallitseva asia. Kun uutta raskautta ei alkanut kuulua, niin sitä vaan vatvoi samoja asioita; miksi minä en tulekaan uudestaan raskaaksi, miksi muut saaat vauvoja niin helposti ilman keskenmenoja ja muita ongelmia, miksi elämä on niin epäreilua jne. Ja taitaa se eräänlainen katkeruus raskaana olevia kohtaan olla aika yleistä siinä vaiheessa.

Kaikille muillekin paljon terveisiä! Toivottavasti saataisiin tänne pian iloisiakin uutisia!

Tuuli ex-kermeistä
 
Ericalle halusin vielä sanoa, että minä pyörittelin päässäni noita täysin samoja ajatuksia reilu vuosi sitten. Minä olin lähes 34 keskenmenon tapahtuessa ja se oli myös minun ensimmäinen raskauteni ja sen jälkeen, kun yritys kesti, niin olin myös hirveän huolissani siitä, että mitä, jos tuo olikin meidän ainut mahdollisuus saada lapsi. Myönnän, että minuakin ahdisti se, kun ei ollut mitään aikaisempaa "todistetta" siitä, että voisimme onnistua. Välillä todellakin teki mieli heittää ovistikut menemään ja jättää tiettyinä päivinä puuhailu. Mutta sekin aiheutti paljon ristiriitaisia tunteita - toisaalta stressi ei varmaan ollut hyväksi, mutta toisaalta sitä ajatteli koko ajan, ettei tässä iässä ole enää aikaa hukattavaksi ja lisäksi minulle tulivat kiusaksi vielä hyvin epäsäännölliset ja pitkät kierrot. Kävinkin sitten asioihin perehtyneellä yksityisellä gynellä tutkimuksissa ja puhumassa tilanteesta. Se, että kaikki näytti tutkimuksissa normaalilta, rauhoitti minua. Lisäksi sovimme gynen kanssa, että jos kiertoni ei tasoittuisi ja plussaa ei olisi tullut tietyn kuukauden loppuun mennessä, alettaisiin harkitsemaan apuja (esim clomit). No niitä ei sitten loppujen lopuksi tarvittu. En tiedä, auttoiko tämä sinua yhtään, mutta tiedäthän nyt ainakin, että täällä on yksi, joka oli aivan vastaavassa tilanteessa kuin sinä nyt. Älä kuitenkaan menetä toivoasi, vaikka välillä turhauttaa rankastikin :)

Tuuli
 
Johanna, Sonia, Jazz, Sanna, Tiuhti ja Tuuli, kiitos teille kaikille kannustuksesta! Jazz, rankkaa ollut sinullakin mutta lohduttavaa kuulla että kaikkien noiden keskenmenojen jälkeen teitä kuitenkin onnisti - ja että uskalsit yrittää. Sanna ja Tiuhti, kiitos vinkistä.

Huolissani eilen etsin lisätietoja tuosta lääkkeestä jota minuun pistetään ja lääkelaitos mainitsee että siitä saattaa olla sivuvaikutuksena hiustenlähdön yms lisäksi mm "äkillinen kuolema". Jessus sentään! Puhuin äsken lääkärin kanssa ja hän ei usko että minulle tulee sivuoireita lainkaan, koska annostus on paljon pienempi kuin syöpäpotilaille. Ja tarkennuksena, toki raskauteni on alusta asti ollut kohdunulkoinen, sen takia olen vuotanut vertakin. Minulle ei missään vaiheessa, ikinä ole tullut mieleenkään että raskaus voisi olla kohdunulkopuolinen. Todennäköisyys kohdunkaularaskaudelle on alle 0.06% raskauksista... Onneksi menin lääkäriin - huh!

 
Voimia Sarille!

Meillä taisi taas mennä raskaus sivu suun. Yöllä tuli verta sen verran, että mistään kiinnittymisvuodosta ei ole kysymys. Vuoto loppui kyllä toistaiseksi, mutta näinhän ne menkat ovat alkaneet enemmän kuin usein.
Mies puhuu jo adoptiosta. Ei missään nimessä mikään poissuljettu vaihtoehto, mutta jotenkin sitä vielä toivoo sitä omaa. Maailma on kuitenkin täynnä lapsia, joita ei biologiset vanhemmat tahdo, kyllä meillä on tilaa yhdelle heistä. Adoptio on kuitenkin pitkä ja raskas prosessi, joten siihen ei voi lähteä ihan tuosta vain. Aion tutkia asiaa, ja ehkä menemme infotilaisuuteen jossain vaiheessa.
Päässä kaikuu Tiina Lymin sanat elokuvassa Onnen Varjot: "muut tekee lapsia, me tehdään enkeleitä..."
 
Pahoittelut Johannalle, Ericalle ja Sarille. Itse kirjoittelin täällä aikaisemmin enemmänkin, mutta nykyään olen vain taustaillut jonkin verran, koska raskaus ei tällä hetkellä ole meille mahdollista, joten olen ottanut etäisyyttä vähän kaikkeen siihen liittyvään...

Sarille vain oli pakko tulla kertomaan, että minunkin kohdunulkopuolinen raskaus hoidettiin metotreksaatilla. Minulla tosin se oli kokonaan kohdunkaulakanavassa eikä sikiö ollut hengissä. Kaavinta ei ollut mahdollista suuren verenvuotoriskin vuoksi, joten hoitivat sitä metotreksaatilla (pistoksena lihakseen). Minun tapauksessani yksi hoitojakso kesti aina 8 päivää (tämä aika piti olla sairaalassa...), metotreksaattia ja antrexia (foolihappoa?) pistettiin kankkuun vuoropäivin. Antrexia annettiin jottei tulisi sivuoireita (suu-, ien- ja nielutulehdus, ripuli, pahoinvointi, ihottuma, yskä, kuume, keuhkomuutokset..), eikä niitä sitten onneksi tullutkaan. Hoidot ovat nyt takanapäin ja kohtuni sain pitää. Toivon, että sinullakin kaikki menee hyvin. Voimia kaiken tämän kestämiseen *lohtuhali*

Minä palailen toivottavasti linjoille loppuvuodesta... Metotreksaatista nimittäin tulee (muistaakseni!?) 3 kuukautta karenssia, ettei missään nimessä saa tulla raskaaksi, mutta meille lääkärit sanoivat että pitää odottaa vuosi ennen kuin saa alkaa taas yrittämään raskautta, koska 1/07 tm:n kaavinnan yhteydessä tekivät reiän minun kohtuun ja sitten kun tuli vielä tämä toinen ihme juttu, niin pitää antaa kohdulle aikaa palautua... Mutta plussatuulia teille muille!!

taustailija-Maresa
 
Maresa: aika karu tarina sinullakin kerrottavana. olen todella pahoillani. kysyisin kuitenkin että miten tuo kaavinnasta tullut reikä tuli ilmi? vai oliko kaavinnan aiheuttama vaurio ilmeinen jo heti?
 
Maresa, kiitos kun vastasit. En tunne ketaan, kenella olisi ollut kohdunulkopuolinen raskaus ja netistakin loytyy tosi vahan mitaan mika liittyy kohdunkaularaskaukseen. Tiedatko mika todennakoisyys on siita selviamiseen yhtena kappaleena? Tuntuu hyvalta kuulla etta sina selvisit siita!

Minullakin sikio on kokonaan kohdunkaulassa. Mina sain vain yhden piikin metotreksaattia ja nelja pilleria hypervahvoja foolihappovitamiineja sivuoireisiin seuraavana paivana. Ne tulivat ihan tarpeeseen, koska herasin seuraavana paivana suu taynna rakkuloita. Sanoivat, etta mahdollisesti hoito joudutaan uusimaan viikon valein, mutta minun ei tarvinnut jaada sairaalaan (mika oli tosi hyva juttu, koska syopaosasto ei ollut mikaan huvipuisto) ja saan muuten elaa ihan normaalisti.

Gynikseni palasi sunnuntaina lomalta ja soitti samantien kysyakseen vointia ja buukatakseen ajan tiistaiksi. Han korosti etta tata ei voi leikata verenvuotoriskin takia, vaikka aluksi toinen laakari arveli etta se voisi olla mahdollista. Tavallaan herasin vasta siita puhelusta - jotenkin kuvittelin etta nyt kun olen kaynyt laakarilla ja olen laakehoidossa niin riski on ohi, mutta sunnuntaina tajusin etta kaikki voi menna hirvittavalla tavalla pieleen viela siihen asti kunnes sikio on turvallisesti ulkona. Vauvan menetys ei juurikaan nyt vaivaa mielta kun on niin kova pelko oman hengen ja kohdun puolesta. Yritan olla ajattelematta pahinta vaihtoehtoa, mutta valilla se hiipii mieleen: mitas jos minulta tosiaan amputoidaan kohtu ensiapuna. Se on niin lopullista ja vaarin.

Ma en oo viela keskustellut laakarin kanssa siita koska saa yrittaa uudelleen, nakojaan laakelaitoksen nettisivun mukaan pitaa odottaa yksi kokonainen kuukautiskierto, mutta laakkeen vahvuuden huomioonottaen se tultuu tosi lyhyelta ajalta. Oman paan kannalta se tuntuu tosi pitkalta ajalta, tiedan jo etukateen. Toisaalta nyt minua pelottaa ihan oikeasti tulla uudelleen raskaaksi koska riski uudelle kohdunulkopuoliselle raskaudelle on 10-15%. Toisaalta, jos saan pitaa kohtuni niin yritan lapsia vaihdevuosiin asti mankumatta, olisin siita niin kiitollinen!

Sari
 
sanni77: Hei sinähän olit saanut plussan! Myöhästyneet onnittelut.. Ja tällä viikollako on varhaisultra?
Ja vastausta kysymykseesi: ilmeisesti epäilivät sitä heti, kun laittoivat näytteen patologille kaavinnan "saalista". Vastauksessa oli että näyte ei ollut raskausmateriaalia, eli olivat tehneet reiän kohtuun ja kaapineet väärästä paikasta tms. Viikon päästä piti mennä uudestaan näytille ja tavaraa oli sisällä vielä vaikka ja kuinka, joten piti tehdä uusi kaavinta. Kaiken huipuksi sekään ei täysin onnistunut ja sain jäädä nauttimaan sairaalan vieraanvaraisuudesta yön yli...

Sari: En tiedä kyllä yhtään mikä on todennäköisyys, että siitä selviää yhtenä kappaleena... Kun kysyin montako tällaista tapausta sairaalassa on hoidettu, vastaus oli että kymmenen vuoden aikana yksi tapaus... (mutta sekin kuulemma päättyi hyvin). Kaverini sanoi tähän että on kiva olla ainutlaatuinen, mutta ei tässä tapauksessa! Onneksi sinä saat kuitenkin olla kotona, ettei tarvitse tosiaan siellä syöpäosastolla kituutella. Toivottavasti metotreksaatti alkaisi vaikuttamaan toivotulla tavalla, eikä sinun tarvitsisi kovin montaa piikkiä käydä ottamassa. Eihän ole ilmestynyt enempää sivuoireita? Olet ajatuksissani ja uskon että sinunkin tapaus päättyy vielä onnellisesti. *voimahali*

Maresa
 
minä tosiaan uuden vuoden aattona plussasin ja nyt kovasti odotellaan varhaisultran aikaa. siirsin sitä viikolla myöhäisemmäksi eli se on vasta ensi viikon torstaina, olikohan se silloin 6+6. ajattelin, että parempi on mennä vähän myöhemmin niin tulosten varmuus on sitten parempi. kauheaa olisi jos kohdussa ei vielä sykettä näkyisikään sen takia että on mennyt liian aikaisin ja joutuisi odottelemaan pari viikkoa ennen uutta ultraa ja miettiä, että onkohan taas käynyt vanhanaikaisesti.
 
Kiitos teille kaikille. On jotenkin lohduttavaa lukea ettei ole ainoa joka näitä ajatuksia käy läpi, mutta samalla sitä ei tietenkään soisi kenellekään tätä.
Kyynelsilmin täällä luen teidän tarinoita. Sari, olen niin kovin pahoillani! Ihan kamalaa, elämä voi olla julmaa! Pidän peukkuja ja varpaita pystyssä sinulle että kaikki menee hyvin!Samaten isot halit Maresalle. Karua toden totta! Olen todella pahoillani! On jo kamlaa että on käynyt läpi niin kamalia asioita mutta yhtä lailla on julmaa kun ei saa yrittää uuttakaan. Voimia lähetän teille!
Tuulille ja Jazzille kiitos kertomuksesta. Kyllä mekin vielä aikamme yritetään, mutta jos ei ala kuulua jonkin ajan kuluttua haluan että asiaa tutkitaan. Ihan vain varmuuden vuoksi ettei mene "turhaa" aikaa hukkaan. Mutta ahdistavaa ja kuluttavaa tämä odotuksen odotus on. Siihen päälle vielä ne pelkotilat jotka jäi päällee km:sta. Jos ja kun raskaudun uudelleen tulen olemaan hysteerinen että kaikki menee hyvin. Suomeks sanottuna, pelottaa hitosti tulla raskaaksi.. Hämärää mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan.
Yritin tässä kuussa olla laskematta päiviä mutta niin sitä alitajunnassa taas oli ns. "kärryillä". Ovis tuli ja meni perjantaina, saas nähdä saatiinko hyödynnettyä se. Yritän olla miettimättä koko asiaa, mutta en voi sille mitään että pää tekee omia juttujaan. Taas on alkanut nämä piina viikot. Tunnustelen joka ikisen nippauksen ja rintojen vihlonnan, vessassa käynnin, haukotuksen jne. Pah, olen niiiiiiiin väsynyt tähän mutta minkäs teet. Ei sitä kai osaa lopettakaan. Onneksi päästään torstaina etelän lämpöön, ehkä siellä osaan paremmin unohtaa tämän ja menkat saavat tulla ajallaan siellä ollessa.
Haleja kaikille!Erica.
 
Hei!
Haluaisin mielelläni liittyä keskusteluun.Olen niin tumpelo näiden koneiden kanssa etten osaa itseäni liittää listaan.Mutta jos joku jaksaa laittaa minut sinne olen kiitollinen.
Eli Katsu 31v. poika 12/05, km 12/07.
 
Anu, 29v.Keski-Suomi, 6v. tyttö. yrit. 05/03, km 01/02 ja 11/05
Betty. 29 v, km 2/06, syksy/06
Hipsu 30v, espoo, poika 04/06, km 03/07
Maresa 27v, Keski-Pohjanmaa, tm 2/07
miima84, 22v poika 05/06,km12/06
neitonen25, km 12/06
Papu 31v, Häme, poika-94, poika-00, tyttö-04, km-09/06
peetu. tyttö -01, poika -02, km 12/06. Riihimäki
sanna m, 33v, tyttö 6/2000 ja poika 7/2003, enkelipoika 36rvkoa 11/2006, km 12/2007 rvkoa 16
Tatti 31v. Pohjanmaa, yritystä -98, km 4/ 03, 6/04, 9/04 ja 5/06
Tiuhti 30v, Turku, km 10/05, Enkelipoika 08/06
Tl, 27v, Pohjanmaa, esikko-02, km 06/05, enkelipoika 05/06, km:t 10/06, 01/07, 05/07 ja 10/07
Sonia, 35v, Pohjois-Pohjanmaa, tyttö 6/1998, km 01/07
palleroinen 27v., km 08/07 (tuulimuna?), km 10/07
Henskuliina 29v., poika 02 /06, km 09/07
Sari 37v, km 08/07, km 01/08
Katsu 31v., poika 12/05, km 12/07


Plussanneet

Tuuli, 35v. LA 11.01.08, esikoinen
Niksu, 28v. LA 03.02.08 toinen, poika 12/05
Safiiri, 35v, LA 22.2.2008, neljäs, lapset -00,-03 ja -05
Antzi, 24v, LA 9.3.2008, toinen (yksi enkelilapsi)
senora, 42v, la 21.4.08 , ensimmäinen
gia 20v, la 6.6.2008, esikoinen
Katzu, 30v, la 13.6.2008, ensimmäinen


Synnyttäneet:
Tuulimamma 36v. tyttö 29.11.06 2870 g, 47 cm LKS (LA 16.12.06)
Mariia 36v. tyttö 1.1.07 4390 g, 53 cm (LA 25.12.06)
Epeli, poika (LA 27.2.07)
kauris 25v. tyttö 11.4.07 4400 g, 54,5 cm (LA 10.4.07 esikoinen)
Maaria 28v. tyttö 21.4.07, 3805 g, 51 cm (LA 23.4.07 esikoinen)
Naks 25 v. poika 1.5.07 3360g 53,5 cm (LA 26.5.07 esikoinen)
sämpy 32v. poika 8.5.07, 3430g, 49.5cm (LA 2.5.07 esikoinen)
Bellamariia 28v, poika 2.8.07, 3600, 50 cm (la 11.8 toka muksu)
Mervi83, poika 17.8.2007, 4235g ja 53cm (LA 4.8.07)
Hoppu , poika 19.9.07 4180g ja 54 cm (LA 15.9.07 esikoinen)
ÄssÄ, tyttö 20.9.07 , 2660g , 48cm (LA 20.9.07 kolmas, tytöt -00, -02 )
Pikku2 29v. , tyttö 30.9.07 2750 g 48 cm toinen, poika 01/03 (LA 25.10.07)
Jazz (vm77 , poika 16.10.07 4210g ja 54 cm toinen, tyttö 8.8.2005 (LA 8.10.07 )
Ninni83 24v.tyttö 18.10.07 2,9 kg ja 48 cm toinen, tyttö 01/04 ( LA 18.10.07 )
Kirppu 31v. poika 20.10.07 4120 g 52,5 cm toinen, tyttö 12/05 (LA 18.10.07 )
Tehotyttö 36v. tyttö 25.10.07 3265g ja 49cm.neljäs, lapset -96, -98, -05 ( LA 14.10.07 )
Kapris 28v. poika 12.11.07 3730g ja 51 cm. toinen, tyttö 09/05 (LA 1.11.07 )
Ruusa07 31v. LA 18.11.07 toinen, -------------- tyttö 08/04
Omppu75, 32 v., poika 15.12.07 3355 g ja 50 cm toinen, poika 03/04 (LA 12.12.07)
 
Sannille onnittelut plussasta.. Sori en ollut huomannut sinua ollenkaan:)

Sarille todella paljon voimia koitokseesi.. aika kauheaa on varmasti.. olen todella pahoillani.

Ericako oli tullut uutena? En muista enää, mutta voimia sinullekin ja tervetuloa tänne purkamaan huolia ja murheita sekä kertomaan myös toivottavasti niitä iloisiakin asioita.

Täältä olen itsekkin niin monesti saanut voimia!Niin terkkuja vaan kaikille "vanhoille kermiteille".. olen seurannut kyllä teidän menoa:)) Onnea kaikille plussasta!

Ja Tatti, mulla on vaan enää tämä toinen sähköposti osoite.. asustelen nyt hieman kauempana sinusta.. mut kirjoitellaan tässä.. elä unohda minua:)

Täällä ei suurempia yrityksiä, eikä toivoakaan.. mutta mistäs sitä tietää, kun asian kokonaan yrittää unohtaa.. jos joskus vielä sen pienen saisi..mutta enää en ota tressiä siitä koko asiasta, liekkö tää näin monien vuosien yrittäminen jo haalistanut koko asian.. tiettyhän se välillä vaivaa mieltä ja sitä toivoo.. mutta ei enää onneksi ihan joka päivä kuitenkaan enää..

Terkkuja kaikille, yritän kirjoitella hieman useammin. Tsemppiä tytöt!
 
niin.. ja kun yrittää kaikke muistaa, niin varmasti jonkun unohtaa.. tää ikä.. tää ikä..

Siis lisätääs vielä, itse tuon listankin lisäsin ja sitten en pöhölö muistanut sinua Katsu ollenkaan. Sori kauhiasti.. sinullekin voimia.. ja tervetuloa tänne.. aika parantaa kyllä, voin kertoa.. ainakin laimentaa sitä kipua jota menetyksestä koituu!
 
Tervetuloa Katsu!!
Täällä on nyt paljon uusia surullisia tarinoita luettavana, toivottavasti tämä palsta osaltaan auttaa sinua selviämään keskenmenosta.
Sen voin sanoa, että ainakin aika auttaa, joillakin nopeammin kuin toisilla, mutta joskus se tekee tehtävänsä :)
 
Kiitos teille.
Minulla siis reilu 2vuotias ihana poika.Ja tuossa syyskuussa sitten ajattelimme että käyn poistattamassa kierukan.Joulukuun alkupuolella tein sitten plussatestin ja olin niin onnellinen.Mutta sitten kun tuli joulu ja joulupäivä oli ihan karmea alaselkä kipu mutta ajattelin sen olevan ns. normaalia koska minulla on muutenkin selässä vikaa.Tapaninpäivän aamuna kun menin vessaan niin tuli muutama tippa verta paperiin.En siitäkään vielä ollut ihan kauhean huolissani mutta sitten kun menin joskus aamupäivällä verta tuli jo ihan enemmänkin.Soitin päivystykseen josta puhelu ohjattiin gynenpolille.Sieltä sanottiin että älä vielä säikähdä voi olla ihan normaaliakin.Koska vuotoni ei ollut runsasta eikä kipuja ollut heti.Sanottiin myös että jos se on keskenmeno niin sille ei mahda mitään että ota levon kannalta nyt ja seuraile tilannetta.Mitään lääkäriä ei kuulema nyt tarvita.No seuraavana päivänä soitin kuitenkin neuvolaan josta heti sanottiin että tilaa lääkärin aika.Kävin lääkärissä ja lääkäri sanoi että uhkaava keskenmeno tai voi se mukamas pysyä sisälläkin.Sanoi myös että lepäile nyt ja seuraa vuotoa.Sitten jos pitkittyy ota uudestaan yhteyttä.Ja pitkittyihän se.Kesti noin 2 viikkoa.Kävin uudestaan lääkärillä joka laittoi kiireellisen lähetteen ultraan ja verikokeisiin.No ultrassa sitten selvisi ettei siellä kohdussa ole enää kuin tippa verta:(.Mutta muuten kuulema kohtu näyttää hyvältä ja munasarjat kunnossa.Raskaushormonia seurataan että se laskee ja täytyy odottaa yhdet kuukautiset enne kuin alkaa yrittämään uudelleen.Huomenna olen menossa ensimmäistä kertaa tarkistuttamaan uudestaan onko hormoniarvo laskenut kuinka paljon.
Olen itkenyt ja taas itkenyt.Ja yksinäisinä hetkinä tulee kaikenlaisia ajatuksia päähän niin silloin alkaa ahdistamaan enemmin.Luin myös kirjan lapsen menetyksestä.Kun puhuu,kirjoittaa ja lukee aiheesta se tuntuu vähän helpottavan.
Kaiken lisäksi kolme päivää vuodon alkamisen jälkeen erittäin rakas mummoni kuoli.Eilen olivat hänen hautajaisensa.Eli kaksinkertainen suru on meneillään.
 
Lohtuhali kaikille... Täällä kyynelsilmin luen teidän juttuja... Mulle tää ketju oli henkireikä (oon sanonu ton ennenkin ja sanon vielä toisenkin kerran ja varmaan vielä useasti uudelleenkin...) Noista keskenmenoista ja kohdunulkoisista raskauksista ei kovin usein ääneen puhuta. Onneksi netistä löytyy tietoa jonkin verran. Ja nää keskustelupalstat ovat kyllä hyvää terapiaa...
Katsun tarina on kuin suoraan mun päiväkirjasta... Vain sillä erotuksella että meille raskaus oli ensimmäinen... ja mummu ei kuollut... Raskaustestin tekemistäkin pitkitin ja siten koko raskaudesta emme kerenneet nauttia kuin pari viikkoa... Samalla lailla alkoi vuoto... Mutta tyhjentynyt kohtu selvisi jo viikon sisällä. Tiistaita vasten yöllä alkoi vuoto ja perjantaina ultrassa näkyi tyhjä kohtu. Voi sitä kyynelten määrää..
Koittakaa tytöt pitää keskustelua yllä... yhteishengellä selviätte näistä kokemuksista..
Ja se että kotona voitte puhua miehen kanssa helpottaa myös. Täytyy kyllä tunnustaa, että meillä ei kovin juteltu, mutta sekin vähä oli ihan terapiaa... Ja jos tuntuu tosi vaikealta, niin kannattaa ottaa ammattiauttajaan yhteyttä ja käydä juttelemassa.

Kiva kuulla Maresasta ja Anusta pitkästä aikaa... :)
Sannille vielä onnittelut plussasta!

senora ex-kermeistä
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Similar threads

V
KERMIT
Viestiä
208
Luettu
8K
Lapsen saaminen
*Sonia
S
V
kermit
Viestiä
128
Luettu
3K
Lapsen saaminen
Tatti I
T
V
KERMIT
Viestiä
152
Luettu
3K
Lapsen saaminen
Tl!!
T
U
Kermit
Viestiä
150
Luettu
5K
Lapsen saaminen
Katzu
K
U
KERMIT
Viestiä
146
Luettu
6K
Lapsen saaminen
Sanssulii
S

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa