Kermit

[ohikulkija<3]

Olisiko ideaa listata tähän ketjuun haaveilijat, odottajat ja lapseutuneet...? Jospa se kannustaisi.
Ja melkoinen osahan plussanneista on jo synnyttänytkin.

 

[pyynnöstä päivitys]

Anu, 29v.Keski-Suomi, 6v. tyttö. yrit. 05/03, km 01/02 ja 11/05
Betty. 29 v, km 2/06, syksy/06
Hipsu 30v, espoo, poika 04/06, km 03/07
Maresa 27v, Keski-Pohjanmaa, tm 2/07
miima84, 22v poika 05/06,km12/06
neitonen25, km 12/06
Papu 31v, Häme, poika-94, poika-00, tyttö-04, km-09/06
peetu. tyttö -01, poika -02, km 12/06. Riihimäki
sanna m, 33v, tyttö 6/2000 ja poika 7/2003, enkelipoika 36rvkoa 11/2006, km 12/2007 rvkoa 16
Tatti 31v. Pohjanmaa, yritystä -98, km 4/ 03, 6/04, 9/04 ja 5/06
Tiuhti 30v, Turku, km 10/05, Enkelipoika 08/06
Tl, 27v, Pohjanmaa, esikko-02, km 06/05, enkelipoika 05/06, km:t 10/06, 01/07, 05/07 ja 10/07
Sonia, 35v, Pohjois-Pohjanmaa, tyttö 6/1998, km 01/07
palleroinen 27v., km 08/07 (tuulimuna?), km 10/07
Henskuliina 29v., poika 02 /06, km 09/07
Sari 37v, km 08/07, km 01/08

Plussanneet

Tuuli, 35v. LA 11.01.08, esikoinen
Niksu, 28v. LA 03.02.08 toinen, poika 12/05
Safiiri, 35v, LA 22.2.2008, neljäs, lapset -00,-03 ja -05
Antzi, 24v, LA 9.3.2008, toinen (yksi enkelilapsi)
senora, 42v, la 21.4.08 , ensimmäinen
gia 20v, la 6.6.2008, esikoinen
Katzu, 30v, la 13.6.2008, ensimmäinen


Synnyttäneet:
Tuulimamma 36v. tyttö 29.11.06 2870 g, 47 cm LKS (LA 16.12.06)
Mariia 36v. tyttö 1.1.07 4390 g, 53 cm (LA 25.12.06)
Epeli, poika (LA 27.2.07)
kauris 25v. tyttö 11.4.07 4400 g, 54,5 cm (LA 10.4.07 esikoinen)
Maaria 28v. tyttö 21.4.07, 3805 g, 51 cm (LA 23.4.07 esikoinen)
Naks 25 v. poika 1.5.07 3360g 53,5 cm (LA 26.5.07 esikoinen)
sämpy 32v. poika 8.5.07, 3430g, 49.5cm (LA 2.5.07 esikoinen)
Bellamariia 28v, poika 2.8.07, 3600, 50 cm (la 11.8 toka muksu)
Mervi83, poika 17.8.2007, 4235g ja 53cm (LA 4.8.07)
Hoppu , poika 19.9.07 4180g ja 54 cm (LA 15.9.07 esikoinen)
ÄssÄ, tyttö 20.9.07 , 2660g , 48cm (LA 20.9.07 kolmas, tytöt -00, -02 )
Pikku2 29v. , tyttö 30.9.07 2750 g 48 cm toinen, poika 01/03 (LA 25.10.07)
Jazz (vm77 , poika 16.10.07 4210g ja 54 cm toinen, tyttö 8.8.2005 (LA 8.10.07 )
Ninni83 24v.tyttö 18.10.07 2,9 kg ja 48 cm toinen, tyttö 01/04 ( LA 18.10.07 )
Kirppu 31v. poika 20.10.07 4120 g 52,5 cm toinen, tyttö 12/05 (LA 18.10.07 )
Tehotyttö 36v. tyttö 25.10.07 3265g ja 49cm.neljäs, lapset -96, -98, -05 ( LA 14.10.07 )
Kapris 28v. poika 12.11.07 3730g ja 51 cm. toinen, tyttö 09/05 (LA 1.11.07 )
Ruusa07 31v. LA 18.11.07 toinen, -------------- tyttö 08/04
Omppu75, 32 v., poika 15.12.07 3355 g ja 50 cm toinen, poika 03/04 (LA 12.12.07)

 

[gia]

Johanna minä olin myös henkisesti aivan sirpaleina kahden keskenmenon jälkeen. Lääkärit ei suostuneet tutkimaan, koska heidän mielestään minulla on niin monta vuotta aikaa yrittää. Olen 20.v. Vaikka kolmas raskaus meidän kohdalla on nyt jo pitkällä olen edelleen sitä mieltä, että keskenmenoja olisi kaiken ikäisten naisten kohdalla tutkittava huomattavasti aikaisemmin. Epätietoisuudessa ja epävarmuudessa eläminen on kamalan tuskaista. Itse hain ammattiapua jo ekan km.n jälkeen. En vain pystynyt käsittelemään asiaa yksin. Nyt jälkeenpäin mietin että oli kyllä yksi elämäni parhaista ratkaisuista. Sain purettua painolastia ja elämä helpottui. Siitä sain voimia kolmanteen yritykseen. En halua kenellekkään tuputtaa psykologin palveluita, mutta minua ne oikeasti auttoi. Ja kannattaa yrittää luottaa siihen että kyllä aika parantaa haavat, vaikkei aina siltä tuntuisikaan. Hirmuisesti voimia sinulle

 

[Hentuli]

Armoton vitutus!!@! Sieltä se täti saapui!Juuri kun huomenna ois tutkimus, empä tiedä menisinkö sinne ja sanoisin et juuri alkoi kun olin sinne tulossa vai peruisinko suoraan sen ajan kun en tiedä osaavatko mitään tehdä/sanoa kun ei tutkia sen tarkemmin...ahistus on kova!

 

[Sanna.]

Gia: Minä myös olen käynyt psykologille kertomassa niitä näitä siitä asti kun meille tuo kohtukuolema osui. Jatkoin uudessa raskaudessa ja nyt kun tuo keskenmeno sitten vielä tuli, oli hyvä että kontakti oli jo valmiina. En ymmärrä miksi ihmiset arkailevat psykologien suhteen. Siinä kun ei ole mitään hävettävää, päinvastoin.
Kaikki surut ja kriisit tulee käsitellä, ennen ei voi jatkaa täysipainoisesti eteenpäin. Suru ja muu syö kovasti voimavaroja, minä ainakin halusin niistä eroon mahdollisimman nopeasti.
Toki ikävä menetettyä lasta kohtaan on edelleen syvä, mutta se ei ole enää sellaista raastavaa tuskaa mitä se alussa oli.

 

[Tl!!!]

Sannille oikein paljon onnea plussasta!

Sarille ja Johannalle pahoittelut keskenmenoista. Tervetuloa joukkoon.

Hentulille halaus!

Se olis sit viimeinen lomapäivä ja aamulla pitäs olla tiitteränä töissä. Ei innosta ei! Ajatukset pyörii tulevassa lääkärissä johon on aikaa vielä reilu viikkoa. Jos ne vihdoinkin ois keksinyt jotain. Toivossa on taas hyvä elää
Tässä meidän tarina tiivistettynä. Km, enkelipoika(kehityshäiriö), km -----> tutkimuksiin, kromosomit ok, spr:ltä tuli tieto tukostaipumuksesta. Kolmessa viimeisessä raskaudessa ehkästy tukostaipumusta piikeillä ja miniasperiinilla, silti menee kesken. Kehitys loppuu rv7-9.

Nyt pakko ruveta siivoon. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Sannalle voima halaus!

 

[**Johanna**]

Meilläkin kehitys loppuu rv 7-9. Mikä on tukostaipumus? Meidän aikaansaannoksillamme ei sydän ala sykkimään ollenkaan, se on jo todettu. Mitä sitten saadaan tulevaisuudessa selville, niin se jää nähtäväksi. Jos tästä nyt raskautuisikin, niin melko raskaita viikkoja tulisivat olemaan nuo kriittiset viikot 7-9...
Mua väsyttää ihan kamalasti koko ajan. Ja sitten sitä miettii, että voisinko olla raskaana, voisko tämä väsymys tarkoittaa sitä. Huoh.
No, nyt ollaan taas muutama päivä lähempänä seuraavaa toiveikasta testiä..

 

[Erica.]

Hei,

Ajattelinpa minäkin ilmoittautua mukaan joukkoon. Olen muutaman kuukauden seurannut silloin tällöin kirjoituksianne.

Suuret pahoittelut ja lohtuhalit kaikille km ja kohtukuoleman kokeneille. Täällä on saanut lukea sydäntä raastavia tapahtumia .

Itse olen muutaman viikon päästä 32 täyttävä esikoista yrittävä nainen. Olen kirjoitellut tuolla ajatuksissa -ketjussa jo kohta kaksi vuotta.

Aloitimme mieheni kanssa yrityksen viime maaliskuussa, eli kohta tulee vuosi yritystä täyteen. Syyskuussa plussa viimein pärähti tikkuun. Tiesin toki km mahdollisuudesta mutta jotenkin sitä sinisilmäisenä ja naiivina ei osannut arvata että se osuu omalle kohdalle. Minulla todettiin viikolla n. 10 keskeytynyt km, pienokainen oli kuollut kohtuun n. puolitoista viikkoa aiemmin. Minulle tehtiin lääkkeellinen tyhjennys ja se kokemus oli kiistatta elämäni kamalin ja vaikein. Kipu, niin henkisesti kuin fyysisestikin oli sietämätön.
Saimme luvan alkaa yrittämään heti ja niin teimmekin. Ekat menkat keskeytyksen jälkeen tulivat n. 5 viikkoa keskeytyksen jälkeen, eli lähes normaali kierron pituus. Olin iloinen siitä. Uskoin vahvasti että uusi plussa tulee heti, tai ainakin halusin olla optimistinen. Noh, nyt on kahdet menkat olleet km jälkeen ja ei vielä plussaa. Tiedän että aikaa on kulunut vielä supervähän mutta olen kuitenkin täysin masentunut tästä kaikesta. Olen niin väsynyt tähän pakkomielteseen jonka tämä raskauden odotus on aiheuttanut. Ajattelen asiaa melkein joka ikinen sekuntti. Ensin odotetaan ovista kuin kuuta nousevaa, tikutetaan, pissaillaan purkkeihin, mitataan lämpöjä jne. Kun ovis on ollut ja seksiä harrastettu tässä vaiheessa jo melkein puoli väkisin, alkaa armoton pari viikkoinen, oireiden tutkinta, pienimmänkin nipistyksen spekulointi jne. Kaikki tämä on henkisesti ihan äärimmäisen raskasta ja kun menkat tuossa reilu viikko sitten alkoivat taas päätin että nyt saa loppua. Pettymys oli taas järkyttävä. En jaksa enää. Haluan raskautua mutta en kerta kaikkiaan enää jaksa tätä stressiä ja pahaa mieltä, pettymykisä jne. Päätin etten tässä kierrossa enää tikuta, laske päiviä, stressaa rakastelujen kanssa jne. Tulee sit jos on tullakseen. MUTTA tämäpä ei ole niin helppoa. Alitajunta käy entistä kuumempana, huomaan olevani kuitenkin täysin tietoinen monesko kp on menossa jne. Vauva-asiat on ekana aamulla mielessä ja vikana illalla ennen kuin unimatti vie muille maille. Miten tän saa päästä pois?

Mua pelottaa ihan älyttömästi tulla uudestaan raskaaksi. Ja samalla alkaa epätoivo ettei raskaudu valtaamaan mieltä. Täytän päivien päästä 32, olen jo suht vanha esikoisen yrittäjäksi ja raskautuminen vaikeutuu ennestään. Välillä tuntuu että sitä räjähtää tähän ahdistukseen. Pitäisi vain oppia näkemään ne positiiviset asiat elämässä ja oppia rakentamaan elämänsä niin ettei se onni ole kiinni siitä lapsesta. Mitä jos me ei koskaan saadakaan omaa lasta. Mitä sitten? Nämäkin ajatukset ovat käyneet yhä enemmän mielessä.

Mutta ei auta kuin jatkaa eteenpäin ja toivoa parasta

Tsemiä kaikille ja plussaisaa uutta vuotta!

Erica.

 

[*Sonia]

Pahoittelut Ericalle kokemastasi keskenmenosta Tervetuloa Kermiteihin!!

Mulla kun oli tuo keskenmeno lähes vuosi sitten, niin kuvittelin, että uusi raskaus alkaa suht pian kuten aiempikin. Onneksi sitä ei sillon tiennyt kuin monesti saa pettyä.. Eikä tiennyt tulevista ongelmista.

Jossain vaiheessa raskaaksi tulemisesta tuli pakkomielle ja oli tosi epätoivoinen olo
Vasta n. pari kuukautta on ollut helpompaa, joten kyllä se henkinen toipuminen aikansa ottaa!!

Voimia kaikille jotka sitä tarvitsee! Ja toivotaan todellakin, että tämä vuosi toisi suuren onnen meille kaikille!!

 

[sari_]

Syvä osanottoni Ericalle. Koita kestää! Kyllä sinulla on vielä aikaa - ei 32-vuotias ole liian vanha!

Kävin tänään lääkärissä kyselemässä lähetettä lisätutkimuksiin. Täälläkin yleensä vasta kolmannen km:n jälkeen aletaan tutkia, mutta lääkäri sanoi että kyllä niitä joskus jo toisenkin jälkeen tutkitaan. Kromosomihäiriöt tutkittiin jo ensimmäisestä sikiöstä - ehkä siksi kun olin yksityissairaalassa ja niillä oli kaavittu sikiö sopivasti käsillä? Nyt lääkäri antoi lähetteen kilpirauhastesteihin ja joihinkin autoimmuunitesteihin (ilm. veren hyytymistekijä tms). Gynis on pari viikkoa lomalla, mutta jos en jaksa odotella niin kauaa niin saan lähetteen hedelmöitysklinikalle, jossa ovat erikoistuneet keskenmenon syiden tutkimiseen ja voivat tutkia lisää! Tuli heti paljon toiveikkaampi mieli! Ehkä sieltä ei löydy mitään tai ehkä sieltä löytyy joku henkeä uhkaava pelottava sairaus, eivätkä tulokset kummassakaan tapauksessa takaa etteikö seuraavakin raskaus menisi kesken. Mutta helpottaa se jos saa karsittua joitakin huolenaiheita pois. Luulen että lääkäri poikkesi kolmen keskenmenon säännöstä koska on itse raskaana ja ajatteli ehkä enemmän tunteella kuin ohjekirjalla...

 

[**Johanna**]

Huomenta!
Ehkä minäkin marssin lääkärin pakeille, jos tämä kierto ei tuota tulosta. Ainakin hoidattamaan tätä pääkoppaani. Olen kotona ärtyisä, enkä oikein kestä raskaana olevia ystäviäni. Heitä on tällä hetkellä kolme, yksi ystäväni sai juuri vauvansa. Sain lauantaina itkukohtauksen, kun tämä juuri synnyttänyt äiti oli laittanut minulle sähköpostilla kuvia vauvastaan. Mieheni rauhoittelee minua ja sanoo, että en voi "syyttää" ystäviäni, vaikka he ovat onnellisia jälkikasvustaan ja raskauksistaan. En minä heitä syytäkään, en vain nyt jaksa olla erityisen onnellinenkaan heidän puolestaan. En jaksa kuunnella raskausjuttuja, enkä pysty katselemaan uuden vauvan kuvia ja lukemaan onnellisen äidin hehkutuksia. Olenko siis itsekäs?
Huomaan olevani tavattoman surullinen koko ajan. Asiat, jotka aiemmin tuottivat suurta riemua, eivät tunnu nyt miltään. Tappelen mieheni kanssa kotona, enkä jaksa olla kiinnostunut ystävieni asioista tai harrastaa mitään. Minä, joka yleensä olen yltiöpositiivinen ja iloinen.
Lupaan ja vannon, että tämän kierron jälkeen en ajattele asiaa enää päivittäin. Keneltä se onnistuu?
Johanna

 

[Sanna.]

Hei Johanna.
Et ole itsekäs.
Suosittelen vain lämpimästi että menet edes kerran psykologin juttusille, pyydät omalääkäriltäsi tai neuvolasta lähetteen kaupunkisi tai kuntasi psykologille, ennenkuin sinulla on joku masennus, silloin asiat ovat jo huonommalla tolalla.
Ärtyisänä et ole lasten tai ukkosi mieleenkään, jos ymmärrät mitä haluan sanoa.
Toivon kovasti että aurinko paistaa pian sinullekin.

 

[senora]

Johanna... Kannattaa hakea jutteluapua ammattiauttajalta, jos tuntuu kovin vaikealta.. Ei kannata yrittää selvitä yksin tai edes kahdestaan miehen kanssa... Kyllä 'puhuva ihmissuhde' on keskemenosta selviytymiseen yksi hyvä keino. Meillä ei paljoa juteltu asiasta, mutta asiat käytiin kuitenkin läpi. Mulle tämä palsta oli sellainen henkireikä, ettei sitä osaa kuvitellakkaan. Purin itteäni ja pahaa oloa kirjoitamalla. Olisin voinut kirjoittaa päiväkirjaakin, mutta toisaalta kun sai samalla lukea muiden kommentteja... Samoin muut samassa tilanteessa olevat kertoivat omasta olostaan ja vertaistuki oli jotain aivan uskomatonta.

Hieno juttu Sanna, että olet jatkanut ammattilaisen kanssa juttelua. Voimia kovasti teidän perheelle.

 

[Tatti 1.]

Syvä osanottoni sinulle Sanna ja uusille tulokkaille. Ei noita menetyksiä voi käsittää.
Itselläkin on niin hiljaista tuolla rintamalla, etten enää käy täällä kuin monen kk:n välein.

Tervisin: Tatti (se alkuperäinen)

 

[Sanna.]

Heippa Tatti.
Oli mukava kuulla sinusta edes vähän. Olenkin monasti miettinyt mitä kaikille niille aktiiveille kuuluu ketkä silloin kerran olivat täällä eli vaikkapa vuoden 2006 alussa.
Minä se sahaan täällä ja tuolla, aina sitä luulee että tänne ei enää takaisin tule mutta miten väärässä sitä voikaan olla...
Pääasiassa vaikutan kohtukuolema äitien suljetussa yhteisössä, turvallinen paikka puida mitä vain, täällä kun on kaiken kansan luettavissa niin rajoittaa aika paljon.
Toivon sinulle Tatti valoisampaa tätä vuotta, teillekin sen pienen kyllä soisi.

 

[**Johanna**]

Mä olen nyt niin pahoinvoiva, että ei mitään määrää. Vielä pitäisi jaksaa 6 päivää, ennenkuin voi tehdä testin. Huoh ja huoh.

 

[Henskuliina]

Hei vaan ja kaikille hyvää tätä vuotta!!! : )
Johannalle pidän peukkuja, toivotaan, että plussa sieltä tulisi!!!! Luin tuon aiemman kirjoituksesi ja aikalailla samoja ajatuksia minullakin mielessä pyörii. Meillä ei ( ainakaan tiedossa ) sukulaisia tai ystäviä jotka olisivat raskaana, mutta en ainakaan heti jaksaisi heidän raskaudestaan iloita.

Itse taas odottelin ja eilenhän ne menkat jälleen alkoivat... Kyllä itku taas tuli! Aina sitä vaan ajattelee, että josko olisi kuitenkin tärpännyt, mutta ei niin ei!
Eihän meillä niin kamalan kauan yritystä ole takana ( muilla pitempäänkin), mutta viime toukokuusta kuitenkin. Ja kun niin typerästi ajattelin keskenmenon jälkeen, että tärppäisi samantien. Olin niin positiivisella mielellä kun jälkitarkastuksesta lähdin pois... Lääkäri toivotti onnea yritykseen ja sanoi ovulaation olevan tulossa. Mutta eipä sitä tulosta ole vielä tähänpäivään asti tullut.

Mieskin eilen jopa asiasta puhui, että miten sitä vauvaa ei nyt meinaa kuulua millään. Ei ainakaan yrityksestä ole puutetta! ; )
Itse jo alan olla sitä mieltä, ettei kaikki ole kohdallaan. Nuo vatsakivut mietityttävät, tulevat n. viikon kahden päästä siitä kun menkat loppuneet. Liekö ovulaatiokipuja, mutta ovat niin kamalan kovia, että olen jo lääkäriin menoa harkinnut!
Sitten ainakin saisi mielenrauhan, kun kävisi tarkastuttamassa onko kaikki ok ja asiasta puhumassa...
Sitä vaan toisalta ajattelee, että josko vielä kerta kokeiltais, jos sitten tärppäis, mutta taas toisalta ajattelen, että ei tärppää kuitenkaan! Omituisia nää mun ajatukset! : )
Ja niitä kun riittää jokalähtöön....

 

[sari_]

Voi Johanna, kuulostat tosi ahdistuneelta! Minä myös suosittelen psykologille juttelemista, omasta kokemuksestani. Puhuminen auttoi yllättävän paljon ja samalla säästyy muut ihmissuhteet, kun ei tarvitse heitä "vaivata" kelaamalla samoja juttuja uudelleen ja uudelleen. "Vaivata" oli lainausmerkeissä, koska kyllä ystäville ja puolisolle pitää pystyä puhumaan, mutta pelkän oman pahan olon purkaminen on raskasta sille kuuntelevalle osapuolelle. Ja kun ikävistä asioista saa puhuttua riittävästi muualla niin löytyy ehkä enemmän tarmoa alkaa harrastaa muita juttuja ja olla reippaampi kotona. Mulla ainakin se toimi - tosin nyt keskenmenojen jälkeen en ole käynyt psykologilla, harkitsin sitä kyllä vakavasti. Ja varsinkin kun tuntui että kundikaverilla tuli raja vastaan, paljonko mun ruikutusta ja pahaa mieltä jaksaa kuunnella ilman että koskaan sanon tai teen mitään positiivista. Oli se varmaan kamalaa hänellekin: sen lisäksi että vauvaa ei tullutkaan, tyttöystävä muuttui monsteriksi.

Mun lääkäri soitti tänään verikoetuloksista ja kehotti menemään pikapikaa ultraan. Jostain syystä mun äitiyshormonitaso kasvaa yhä!? Tämän verimäärän jälkeen, mitä olen vuotanut viimeisen viikon, en usko että kohdussa on enää mitään (kasvavaa), mutta jotain on nyt oudosti. Sain ultra-ajan vasta perjantaiksi. Muutenkin minusta tuntuu että viime kerralla raskausoireet loppuivat välittömästi kaavintaan, nyt esim rintojen aristus jatkuu yhä ja keskenmenosta on pian viikko aikaa. Nyt äsken aloin vuotaa aivan hillittömästi verta matkalla asiakaspalaveriin - onneksi ei ollut valkoinen hame päällä. Hienoa tämä naisen elämä. :-(

Sari

 

[*'Johanna*']

Kiitos kaikille tuestanne!

Sari, mulle kävi tämän viimeisimmän kanssa niin, että sain ultran jälkeen keskeytyspillerit, mutta kuten jo ensimmäisellä kerralla, aloituspilleri laukaisi keskenmenon, enkä ottanut ns. tyhjennyspillereitä. No sitten vuoto oli jo vähenemään päin, mutta viikon kuluttua aloin vuotamaan aivan kamalasti. Olimme ystäväni kanssa kirpputorilla myymässä, ja istuessani tuolissa, verta tuli niin paljon, että side tuli täyteen, housut (mustat onneksi) kastuivat, ja kun menin vessaan, verta tuli niin paljon, että sitä oikein lorisi pönttöön. No siitä sitten sairaalaan, ja siellä vuosin vielä useita desilitroja ennenkuin pääsin vuoteeseen ja tarkkailuun. Vuoto tyyntyi jälleen hieman, olin tiputuksessa 6 tuntia, ultratessa lääkäri sanoi, että kyllä se nyt on tyhjä. Ja höpönlöpön. Muutaman päivän päästä tästä reissusta, vuoto yltyi taas ja loppujenlopuksi jouduin kaavintaan.
Uskoisin, että sinullakin sitä "raskausmateriaalia" on vielä kohdussa, ja siksi vuodat niin paljon.
Sinun sijassasi marssisin päivystykseen ja vaatisin, että ultrataan välittömästi. Jos alat vuotamaan niin paljon kuin minä, niin se on melkoisen rajua touhua esimerkiksi juuri asiakaspalaverissa tms. "huonossa paikassa". Hemoglobiini mulla laski hyvin nopeasti 147:stä 125:een. Tuo alinkaan arvo ei ole huono, mutta kun se tapahtui niin nopeasti, niin pystyssä pysyminen oli viikon verran hankalaa.
Tsemppiä Sari!

 

[sari_]

Osanottoni Henskuliinalle. Kovin tutuilta tuntuvat sinunkin sanasi (minusta on uskomatonta kuinka monet teistä kirjoittavat niin naulan kantaan juuri samaa mitä liikkuu omien korvien välissä). Minäkin olin myös jälkitarkastuksen jälkeen aivan varma että tärppää heti ja se oli kova isku kun niin ei heti käynytkään. Pysy vaan optimistina, jossain vaiheessa kyllä tärppää!

Juuri nyt tosin mietin, kumpi olisi ollut pahempi: että tulin toisen kerran raskaaksi ja sain samantien uuden keskenmenon vai että en olisi tullut raskaaksi ja olisin pettynyt yhden kuukausikierron verran lisää sen takia... Kuulostaa ehkä kauhealta, mutta ottaen huomioon mielialani joulun alla, keskenmenokin oli parempi kuin uudet menkat. Samaan tilanteeseen ne molemmat vaihtoehdot päätyivät, mutta ainakin olin puolitoista viikkoa iloinen siinä välissä...

 

[...anu ei kirjautuneena...]

hei!

Osaanottoni kaikille uusille Kermiteille.
Ja todella iso halauas Sannalle, olen todella pahoillani että tässä kävi näin.. olen lueskellut teidän juttujanne, en ole hävinnyt mihinkään.

Tatille kauheasti terveisiä täältä vilkutan...

Elkää tytöt luovuttako.... edelleen hiljaista täällä suunnalla...

 

[Sanna.]

Anu! Mukava kuulla sinustakin... Sinähän olet yksi meistä "vanhoista"!!!
Olin aamulla psykologini juttusilla, kylläpä oli taas mukava olla kun sieltä lähdin. Yksi tuttu kysyikin mitäs minä hymyilen... sanoin että empä mitään erityistä, oli vaan hyvä olla.
Voin siis tosiaan suositella noita käyntejä: etenkin jos haluaa voida paremmin itse.

 

[Tiuhti*]

Tervehdys kaikille Kermittärille (ja exille, tiedän että lueskelette myös tätä puolta ; )!

Uusia on jälleen liittynyt joukkoon tummaan, suuret pahoitteluni teille kaikille! Onneksi löysitte tämän palstan, joka myös minua on auttanut niin paljon kaiken tämän tapahtuneen kestämisessä. Voimia ja lohtuhalit teille!

Ihanaa oli kuulla tämän palstan vanhoista tutuista, eli Anusta ja Tatista =) Kaikkea hyvää ja kaunista teidän elämäänne ja piipahtakaahan taas joskus kertomassa kuulumisia!

Omaan napaan ei kuulu mitään uutta. Tätiä odotellaan kuin kuuta nousevaa, aina se pirulainen on myöhässä kun sitä tarvittais =( Kunhan suvaitsee ilmaantua kylään, soittelen klinikalle, päästäänkö tästä kierrosta uuteen yritykseen.. Muuten on tällä viikolla palattu arkeen pitkän ja rentouttavan joululoman jälkeen. Hyvä niin =)

Mukavaa viikon jatkoa kaikille
toivottaa Tiuhti

 

[sari_]

Johanna, tuo kuulostaa kamalalta! Minä en saanut mitään pillereitä. Ekalla kerralla kaavittiin saman tien ja nyt se on tullut ihan ittekseen ulos. No, huomenna selviää, toivottavasti. Tämä on ollut nyt kauheaa sähläystä kun gynis on lomalla ja olen käynyt yleislääkärillä.

 

[**Johanna*']

Sari, se oli kamalaa.
Mun molemmat keskenmenot hoidettiin lääkkeillä aluksi, koska ne olivat keskeytyneitä, eikä kohtu lähtenyt tyhjentymään itsestään. Ensimmäinen (rv12) tyhjeni pelkällä aloituslääkkeellä, ja toisen tarinan kerroinkin jo.
Mulla on rinnat nyt niin arkana ja todella kipeinä, että jotain hormoneja mun kropassa jyllää nyt lujaa. Voi tietysti olla pms oireitakin, maanantaina viimeistään pitäis menkkojen alkaa, mutta yleensä mun kuukautiset oireilee ennen ekaa vuotopäivää vain kipuiluna. Mä olen nyt tosi optimistinen. Kaavinnasta on kuitenkin jo yli 3 kk. Yli vuosi ollaan jo yritetty, aika on kulunut tosi nopeasti, jos sitä asiaa nyt ajattelee. Ja sitten kuitenkin ensimmäisestä keskenmenostakin on jo ikuisuus.
Maanantaina testaillaan...
Johanna