kenen sukunimeä kannat?

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
isäsi?
äitisi?
vaarisi, mummosi...?
miehesi?
Miksi?

osaatko kertoa miksi kannat jonkun muun sukunimeä?
Naisilla kun ei omaa sukunimeä ole, vaan se periytyy useimmiten ensin isän ja sitten aviomiehen suvun miehiltä.

Kenen sukunimen haluaisit omaksesi?
Mulla on äitini tyttönimi sukunimenä. Vaihdoin sen aikanaan niin simppelistä syystä että kysessä oli harvinaninen sukunimi, joiden ensimmäiset kantajat ovat edesmennyt ukkini ja yhä elävä mummoni.
Nimen vaihtoon liittyi myös hitusen se seikka että tunnen kuuluvani paremmin osaksi äitini sukua, mitä isäni. Eli ns hengenheimolaisuus myös vaikutti nimenvaihdokseen =)
Äitiniäidin tyttönimi olisi tosin ollut mulle vielä paremmin sopiva sukunimi, mutta siihen vaihtaminen opisi ollut astetta vaikeampaa.
 
isäni ja lapseni kantavat myös. eron jälkeen halusin oman nimeni takas (en siitä olisi halunnut alunperinkään luopua) ja lapset halusin myös nimelleni. ja kyllä mä tätä ihan omanani pidän, tämän sukunimen mukaan mut aikanaan kastettiin. nykyään sitäpaisti saa mieskin naisen nimen omakseen, joten enää ei voi sanoa ettei naisilla olisi sukunimeä.
 
kysymys
Alkuperäinen kirjoittaja Olen ylpeä omasta suvusta ja nimestä.:
Ei tulisi mieleenkään alentua johonkin miehen sukunimeen. Harva mieskään suostuisi vaihtamaan omaansa. En ole kauppatavara
Entä jos aikoinaan äidilläsikin olisi ollut mahdollisuus pitää oma sukunimensä, niin kumpi sitten olisi sinun oma nimesi: äitisi vai isäsi sukunimi? Kyselee epätietoinen.
 
Äitin tyttönimeä. Syntyessä sain isän sukunimen ja ko exästä erosin otin äitin tyttönimen. Syytä tuohon en ossaa oikeastaan kertoa ymmärrettävästi... Harkinnassa on että ottaisin nykyisen miehen sukunimen. Saa nähä.
 
Vaimoni sukunimeä. Sen hän on saanut isältään. Se on komeampi kuin tyttönimeni ja olin muutenkin aikeissa vaihtaa sukunimeni johonkin itse keksimääni. Jostain syystä sekä Kyy että Lohikäärme ovat vapaita sukunimiä. Naisen vokottelemiseen niistä ei ehkä olisi ollut.
 
Eroni jälkeen otin tyttönimeni takaisin. On isäni sukunimi. Mietin myös äidinäidin tyttönimen ottamista. Olisi ollut hieman harvinaisempi sukunimi. Mutta, kun otin tyttönimeni 15 v. avioliiton jälkeen, tuli tunne, että nyt vasta olen "kotonani" eli olisinkohan tottunut siihen mumoni tyttönimeen?
 
:)
Isän, isoisän jaj isoäidin. Avioliitonkautta myös äidilläni on sama sukunimi. Eikä mitään tarvetta vaihtaa miehen suvun nimeen.

Naisilla kun ei omaa sukunimeä ole, vaan se periytyy useimmiten ensin isän ja sitten aviomiehen suvun miehiltä.
Miten miehillä on sen kummemin muka "oma" sukunimi? Samalla lailla sekin perityy (yleensä) isän suvulta. Nykyään myös vaimon suvulta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
isäsi?
äitisi?
vaarisi, mummosi...?
miehesi?
Miksi?

osaatko kertoa miksi kannat jonkun muun sukunimeä?
Naisilla kun ei omaa sukunimeä ole, vaan se periytyy useimmiten ensin isän ja sitten aviomiehen suvun miehiltä.

Kenen sukunimen haluaisit omaksesi?
Öö, eihän miehilläkään ole omaa sukunimeä. Periytyyhän sekin yleensä isältä.
 
oma oma
Isänisänisän nimeä. Hän vaihtoi nykyisen nimen vanhan tilalle, kun muutti uudelle maatilalle. Hän halusi perheen ottavan sukunimekseen maatilan nimen. Joten sen nimisiä tässä ollaan.

Mennessäni mieheni kanssa naimisiin, aion pitää oman nimeni ihan sellaisenaan. Mä en välitä vaikka mies ja lapset ovat yhden nimisiä ja minä taas yksikseni menen tällä nimellä. En osaa kuvitella, että vaihtaisin mieheni nimen tämän nykyisen tilalle. En ole koskaan ajatellut avioliittoa sellaisena symbioosina, jonka jälkeen ollaan kaikessa NIIN yhtä. Joten musta on kiva pysyä tässä omaksi tuntemassani nimessä -jos ei muusta syystä, niin ainakin muistuttaakseni itseäni itsestäni! :)

 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
isäsi?
äitisi?
vaarisi, mummosi...?
miehesi?
Miksi?

osaatko kertoa miksi kannat jonkun muun sukunimeä?
Naisilla kun ei omaa sukunimeä ole, vaan se periytyy useimmiten ensin isän ja sitten aviomiehen suvun miehiltä.

Kenen sukunimen haluaisit omaksesi?
Öö, eihän miehilläkään ole omaa sukunimeä. Periytyyhän sekin yleensä isältä.
tähän vaieeseen noita kommenttejani tuolta ketjusta. Siis jospa pojat saisi isältään ja tyttö äidiltään niin olisi naisillakin tasa-arvoisesti oma nimi, ei mieheltä saatu tai isältä peritty.

 

Yhteistyössä