Kehutaan päiväkoteja ja pph:ita - pino!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiti kahdelle"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
naurettava kysymys. 40v kokemuksella äitini ehkä osaa olla hoitotilanteessa hoitaja, vapaa-aikana ensisijaisesti mummo.

No ikävä kyllä ei toi nyt niin naurettava kysymys ole. Oma kummilapseni oli pph:lla, jolla oli myös omat lapsenlapset hoidossa. Lapsenlapset saivat eri ruokaa kuin "vieraat", he saivat myös leikkiä useammassa paikassa ja useimmilla leluilla kuin "vieraat". Kohtelu oli kaukana tasa-arvoisuudesta. Tuon takia en omaa lastani halunnut ensimmäiseen tarjottuun pph-paikkaan, kun hoitajalla oli oma leikki-ikäinen lapsi...
 
Meidän lapset aloitti tammikuussa perhepäivähoitajalla ja meille sattui aivan ihana pph! Arvostan niin paljon, etten osaa sanoin edes kuvailla.

Pienimmäinen (pian 2 v.) ei ole koskaan edes itkenyt sinne jäädessään, vaikka olen paljon kuullut, että näin voi käydä, vaan menee ihan innoissaan aina "tootoon". Isommalla (4 v) on siellä hoitajan omat suunnilleen saman ikäiset lapset parhaimpina kavereinaan. Hoitaja aidosti välittää ja on kiinnostunut. Tekevät paljon retkiä, askartelevat, käyvät kirjastossa ja satutunneilla, avoimessa päiväkerhossa jne. ja nyt ovat lähdössä junalla delfinaariioonkin, kun lapset kuulemma haluaisivat kovasti mennä junalla jonnekin :D

Oon niin kiitollinen tästä hoitajasta :)
 
No ikävä kyllä ei toi nyt niin naurettava kysymys ole. Oma kummilapseni oli pph:lla, jolla oli myös omat lapsenlapset hoidossa. Lapsenlapset saivat eri ruokaa kuin "vieraat", he saivat myös leikkiä useammassa paikassa ja useimmilla leluilla kuin "vieraat". Kohtelu oli kaukana tasa-arvoisuudesta. Tuon takia en omaa lastani halunnut ensimmäiseen tarjottuun pph-paikkaan, kun hoitajalla oli oma leikki-ikäinen lapsi...

Minun poika on pph:lla jolla on myös kaksi lapsenlastaan hoidossa, ja tuolla on ainakin samat säännöt kaikilla hoitolapsilla! Aivan ihana ja todella joustava hoitaja, on hoitanut poikaa tarvittaessa vaikka iltaan asti ja viikonloppunakin (minun opintojen takia).
 
Jos kohtelu on eriarvoista, oli kyseessä hoitajan lapsenlapset tai lapset tai ihan vieraat, niin asiasta on ilmoitettava pph:n ohjaajalle, eikä vinkua netissä että yhyy! Herranjestas..

Olen tise ollut koko lapsuusikäni kotona ja meillä oli hoitolapsia, ei koskaan oltu etuoikeutettuja.. kun hoitolapset oli hoidossa, en minäkään mennyt jääkaapille katsomaan olisiko siellä jotain erikoista tms.
 
Hmm, mikä pointti on tässä ketjussa, kun ette kuitenkaan paljasta mistä päiväkodista on kyse? Sama, kuin kaksikymmentä ihmistä toistelisi perä perään, että "kyllä söin hyvää makkaraa eilen" ja "niin minäkin, oli kyllä hyvää makkaraa".
 
Meidän tyttö on pienessä päiväkodissa, josta tykkää niin lapsi itse kuin me vanhemmatkin. Kivat hoitotädit, kodinomainen paikka, viihtyisä piha jne. Ollaan kyllä oltu kaikin puolin tyytyväisiä :)
 

Yhteistyössä