pettynyt
Kuka nyt tietenkään avoimesti kehtaisi myöntää olevansa kateellinen..?? Mutta tuntuu, että kaverillani on kova tarve puolustella koko ajan omia valintojaan, omaa elämäntapaansa ja samalla yrittää mitätöidä minun tyylini.
Vuosia sitten, kun tutustuimme, olimme molemmat aikalailla samassa tilanteessa elämässämme, taloudellisesti ja muutenkin (esim. ei naimisissa, ei lapsia, ei omakotitaloa ) . Silloin ystävyytemme oli mielestäni aitoa, vilpitöntä, mukavaa. Vuosien myötä elämäntilanteet ovat muuttuneet ja molemmat ovat tehneet omat ratkaisunsa.
Saimme samoihin aikoihin ensimmäiset lapsemme. Minä lähdin lapsen ollessa reilu 1v jatkamaan opintojani ja sain ne loppuun ja pääsin heti töihin. Kaveri jäi kotiäidiksi ja sai vielä toisenkin lapsen. Ei edes halua töihin. Tuntuu silti, että kaverini on kateellinen koulutuksestani ja työpaikastani. Joka kerta, kun näemme, hän jaksaa muistuttaa, miten mielellään on kotona ja lasten paikka on kotona, ei päiväkodissa. Ja "työnarkomani" yms on pahasta (tosin hänen miehensä pitää tehdä kahta työtä, koska rouva ei halua töihin ja omakotitalo maksettavana) . Toki hänelle on oikeus mielipiteisiinsä ja valintoihinsa, mutta niin on minullakin.
Kaverini varmaan kuvitteli ennen olevansa jotenkin minun yläpuolellani... mutta nyt hän on joissain asioissa jäänyt "alakynteen" ja on siitä katkera. Harmitta kyllä ystävyytemme puolesta, sillä se on tämän ilmiön vuoksi kyllä laimentunut
Noh, ongelmat ne on mullakin...
Vuosia sitten, kun tutustuimme, olimme molemmat aikalailla samassa tilanteessa elämässämme, taloudellisesti ja muutenkin (esim. ei naimisissa, ei lapsia, ei omakotitaloa ) . Silloin ystävyytemme oli mielestäni aitoa, vilpitöntä, mukavaa. Vuosien myötä elämäntilanteet ovat muuttuneet ja molemmat ovat tehneet omat ratkaisunsa.
Saimme samoihin aikoihin ensimmäiset lapsemme. Minä lähdin lapsen ollessa reilu 1v jatkamaan opintojani ja sain ne loppuun ja pääsin heti töihin. Kaveri jäi kotiäidiksi ja sai vielä toisenkin lapsen. Ei edes halua töihin. Tuntuu silti, että kaverini on kateellinen koulutuksestani ja työpaikastani. Joka kerta, kun näemme, hän jaksaa muistuttaa, miten mielellään on kotona ja lasten paikka on kotona, ei päiväkodissa. Ja "työnarkomani" yms on pahasta (tosin hänen miehensä pitää tehdä kahta työtä, koska rouva ei halua töihin ja omakotitalo maksettavana) . Toki hänelle on oikeus mielipiteisiinsä ja valintoihinsa, mutta niin on minullakin.
Kaverini varmaan kuvitteli ennen olevansa jotenkin minun yläpuolellani... mutta nyt hän on joissain asioissa jäänyt "alakynteen" ja on siitä katkera. Harmitta kyllä ystävyytemme puolesta, sillä se on tämän ilmiön vuoksi kyllä laimentunut
Noh, ongelmat ne on mullakin...