Kaveri kiusasi lastani muiden kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aapee"

Vieras
Meillä oli viime viikonloppuna synttärit, olivat tosi kivat. Tyttöni täytti 8. Ainoa poika, joka kutsuttiin, on sellainen luokan poika, joka muutenkin leikkii enimmäkseen tyttöjen kanssa. Äitinsä mukaan koska luokan pojat ovat tästä pojasta tyhmiä, leikkivät rajusti ym.

Tiistaina kävi kuitenkin niin, että tämä poika 2 kolmosluokkalaisen pojan kanssa (jotka ovat hänen kavereitaan) ajoi tyttöäni takaa kotiovelle, estivät hänen kotiin pääsyn. Potkivat ovea ja puhuivat törkeitä. Tyttöni meni nurkan taakse pyörävarastoon piiloon. Oli siellä kun soitti mulle, uskaltautui puhelimessa keskustelun aikana kurkkimaan näkyykö poikia ja menemään kotiin. Hän ei ole iltapäiväkerhossa, kun ei saanut paikkaa. Joku kaveri sitten soitti ja olivat yhdessä loppuiltapäivän.

Kun kuulimme tästä, laitoin wilmaan viestin ja soitin luokkakaverin äidille. Poika kielsi jahtaamisen ja etteivät muka edes tienneet, että se on meidän ovi. Kamoon, synttärit olivat lauantaina ja on tuo poika leikkinyt tyttöni kanssa meidän pihallakin. Lisäksi tilanne oli sellainen, että tytöllä oli avaimet kädessä ja oli menossa ovelle, isoin pojista meni oven eteen ja sanoi, että et muuten mene tästä.

Lisäksi ei muka tunne niitä toisia poikia. Tyttöni mukaan leikkii heidän kanssa koulussa päivittäin.

Isommat pojat tunnistettiin ja tunnustivat heti, että juttu on kuin tyttöni sanoi. Ja että kaikki olivat mukana. Ja tämän kaverin juttu vaan muuttui ja muuttui. Oli kuulemma vain leikkiä ja oli vain paikalla. Lopulta myönsi olleensa mukana ja tuntevansa pojat. Syytä ei kukaan osannut sanoa. Tyttöni ei edes tuntenut niitä isompia poikia ja mitään aiempaa riitaa ei ole ollut.

Minun kuvani tästä luokkakaverista muuttui, ehkä myös hänen vanhempien. Koska aika pitkään uskoivat ettei heidän poika ollut mukana ja valehtele vanhemmille ja opettajille silmiä räpäyttämättä. Tai ylipäätään kiusaa.
 
[QUOTE="kiva";29007877]No onpa kiva kaveri... mites tyttösi nyt suhtautuu häneen?[/QUOTE]

Oli aika pettynyt kun just oli ne synttärit, mitään riitaa ei ole, ja sitten käy näin,
 
Mitä seuramuksia pojille tuli? Selvittelyä koulussa, jälki-istuntoa? Jos asia on käsitelty loppuun, ei ehkä tarvitse enää levittää siitä nettijuttuja.

Pienet lähtee helposti mukaan tekemään tyhmiä asioita, varsinkin jos samalla pääsee 'isojen' porukkaan. Jos poika on tehnyt (todella!) tyhmästi ja valehdellut, ei se vielä tee hänestä pahaa. Näin sitä oppii.

Ihan normaalia, että vanhemmat ensin uskovat omaa lasta, et sinäkään yhtään epäillyt oman tytön kertomusta.
 
Oonko mä ainoa, joka näkee tässä suht tavallista lasten välistä kanssakäymistä? Esim. ihastunut poika kiusaa, kun ei tiedä oikein että miten muuten pääsisi lähestymään ihailemaansa tyttöä? Ilkeätähän tuo on, mutta silti.. aika arkista. Omassa lapsuudessa ainakin oli lumipesuja ja pikku härnäämisiä, eikä niistä heti kerrottu vanhemmille.Jos ei nyt sitten alkanut olla jotain toistuvaa kiusaamista.

Yksi vaihtoehto on just että poika on häpeissään kun on paljastunut että on ollut tyttöjen synttärikemuissa, ja yrittää jotenkin todistella huonolla käytöksellä kaveripojille olevansa ihan normi äijä eikä mikään "homppeli". Jos toi on vaan kerta juttu niiin ei kai siitä tartte sen isompaa tehdä?
 
Mitä seuramuksia pojille tuli? Selvittelyä koulussa, jälki-istuntoa? Jos asia on käsitelty loppuun, ei ehkä tarvitse enää levittää siitä nettijuttuja.

Pienet lähtee helposti mukaan tekemään tyhmiä asioita, varsinkin jos samalla pääsee 'isojen' porukkaan. Jos poika on tehnyt (todella!) tyhmästi ja valehdellut, ei se vielä tee hänestä pahaa. Näin sitä oppii.

Ihan normaalia, että vanhemmat ensin uskovat omaa lasta, et sinäkään yhtään epäillyt oman tytön kertomusta.

En tiedä seurasiko muuta kuin puhuttelu. Mitä nettijuttuja? Kaikki nämä palstan jutut ovat nettijuttuja. Täällä on paljonkin lasten kaverijuttuja ja kiusaamisista. Tuskin tuosta kukaan tietää, että se oli naapurin Ville vai mitä haet asialla? Juttua on myös hieman muutettu.

En sanonut että onpa paha lapsi, sanoin vain että kuva muuttui. Ehkä myös vanhemmille tuli realismia.

Omaani kyllä osaan epäillä terveesti. Nytkin kysyin aika tarkkaan kaikenlaista ennen kuin kirjoitin wilmaan. Että mitä todella näki ja mitä todella sanottiin ym. Jos omani olisi kimpassa tehnyt jotain, ja muut tunnustavat, niin itse kyllä olettaisin, että nyt omani kaunistelee omaa osuuttaan enkä että omani puhuu 100 % totta nyt.
 
[QUOTE="outoko";29008051]Oonko mä ainoa, joka näkee tässä suht tavallista lasten välistä kanssakäymistä? Esim. ihastunut poika kiusaa, kun ei tiedä oikein että miten muuten pääsisi lähestymään ihailemaansa tyttöä? Ilkeätähän tuo on, mutta silti.. aika arkista. Omassa lapsuudessa ainakin oli lumipesuja ja pikku härnäämisiä, eikä niistä heti kerrottu vanhemmille.Jos ei nyt sitten alkanut olla jotain toistuvaa kiusaamista.

Yksi vaihtoehto on just että poika on häpeissään kun on paljastunut että on ollut tyttöjen synttärikemuissa, ja yrittää jotenkin todistella huonolla käytöksellä kaveripojille olevansa ihan normi äijä eikä mikään "homppeli". Jos toi on vaan kerta juttu niiin ei kai siitä tartte sen isompaa tehdä?[/QUOTE]

Tämä poika on aiemmin vaikuttanut siltä, että on nimenomaan ihastunut mun tyttöön. Mutta en usko että hän oli tässä primus motor vaan jompi kumpi isommista pojista. Ja poika on kyllä osannut lähestyä mun tyttöä, ovat leikkineet yhdessä kahdestaankin ulkona.

Tuskin tämä muuten olisi tullut ilmi, mutta tyttöni oli aika hädissään siellä varastossa, kun soitti että mitä tekisi nyt.
 
Mitä seuramuksia pojille tuli? Selvittelyä koulussa, jälki-istuntoa? Jos asia on käsitelty loppuun, ei ehkä tarvitse enää levittää siitä nettijuttuja.

Pienet lähtee helposti mukaan tekemään tyhmiä asioita, varsinkin jos samalla pääsee 'isojen' porukkaan. Jos poika on tehnyt (todella!) tyhmästi ja valehdellut, ei se vielä tee hänestä pahaa. Näin sitä oppii.

Ihan normaalia, että vanhemmat ensin uskovat omaa lasta, et sinäkään yhtään epäillyt oman tytön kertomusta.

Olisitko itse antanut tuosta jälkkäriä, vai mikä olisi rangaistus,siis opettajana?
 
Mua kiinnostaisi tietää, että miksi sä laitoit tämän aloituksen tänne?

Siksi, että olen nyt viikon sisällä törmännyt 3 kertaa asenteeseen, jossa ei se meidän lapsi ole mitenkään voinut hölmöillä, ja uskotaan jos valehtelee/kieltää, vaikka toiset tunnistaa ja tunnustaa, edelleen vain kielletään se fakta, että omakin lapsi voi hölmöillä eikä ole aina niin kiltti kuin voi olla kotosalla.

Muut kerrat eivät ole sattuneet meille, mutta samanikäisile sekä tekijöinä että kohteena.

Ajattelin että joku voisi saada terveen epäilyksen ja realismin kipinän, kun tulee tilanne, että oma lapsi onkin hölmöillyt muttei tunnusta.
 

Yhteistyössä